nelliina

Riihimäki ja lähialueet

185 viestiä aiheessa

Olin näkevinäni tanssiliiterissä erillisiä lämppäritolppia, jos kylmyys pelottaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Muilla kokemuksia Savelasta? Kuvia katselisin myös mielelläni lisää. Olisiko kellään?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on juhlapaikkana ensi helmikuussa Allinna.. Kävin viime pe katsomassa paikkaa ja jäi todella positiivinen kuva. Lisäksi rakennus oli oikein kaunis sisältä ja ulkoa, vaikkei koristeita tällä kertaa ollutkaan. Meille tärkeä valintaperuste oli myös keskeinen paikka, sillä suurin osa vieraista saapuu muilta paikkakunnilta.

Kolmeen pääsaliin mahtuu yhteensä n.90 vierasta. Loput vieraat voidaan istuttaa esim. kahvilaan. Meillä hääpari tulee istumaan keskimmäisessä salissa kolmesta pääsalista. Ruoka katetaan yleensä Isännän saliin, joka ainakin meillä muuttuu myöhemmin illalla "tanssipaikaksi". Lapsille on mahdollinen leikkitila joko yläkerrassa tai sitten alhaalla Aitta -kabinetissa (meillä alakerrassa). Juhlijoita on kuulema ollut muutamasta kymmenestä aina tuonne 160:een.

He olivat erittäin avoimia meidän omille suunnitelmillemme, joten nyt voin rauhassa jatkaa ideointia kotona. Ruokapuolesta sovimme sitten myöhemmin lähempänä häitä... mutta siitä en oikeastaan osaa murehtia, sillä Allinnassa joskus syönneet ovat kaikki kovin kehuneet paikan ruokia :) Heiltä onnistuu myös erikoisruokavaliot. Myös koristeluista sovimme myöhemmin lisää... heiltä voi ostaa koristelupaketin, joka sisältää liinat, lautasliinat, kynttilöitä, kukkia jne...

Miinuksena pitäisin sitä, että joudumme maksamaan ruuan lisäksi myös tilavuokran (kaikissa paikoissahan ei näin ole). Tämä johtunee siitä, että ravintola puoli on oma bisneksensä ja galleria omansa :( Tietysti olisimme mielummin myös itse järjestäneet alkoholitarjoilun, mutta sehän ei tietysti ravintolassa onnistu. Viimeisenä miinuksena tulee mieleen se, ettei heillä ollut äänentoistolaitteita (niitä kuulema harvoin käytetään, koska ääni kantaa siellä hyvin... no, me aiomme varmuuden vuoksi rahdata ne paikalle).

postikortti.jpg

Kuva: http://kunta.riihimaki.fi/allinna/

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Allinnassa ollut tänään pieni tulipalo! Talo kärsinyt savuvaurioista. Kuulin juuri radiosta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Auts  :o

Toivottavasti ei mitään pahempaa ole sattunut...

Tässä pätkä Hämeen sanomien nettisivuilta (16.11.05):

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa Allinnan talossa Riihimäellä syttyi keskiviikkona uhkaava tulipalo.

Kaatuneesta kynttilästä alkunsa saanut palo saatiin sammumaan nopeasti, mutta rakennuksen ensimmäisen kerroksen ravintolatilat kärsivät savu- ja vesivahinkoja. Kaupungin taidenäyttelytilat näyttivät säilyneen kunnossa.

Poliisi tutkii ennen yhtätoista alkaneen tulipalon syytä. Riihimäeltä, Hyvinkäältä ja Hausjärveltä hälytetyt sammuttajat saivat palon hallintaan viime hetkillä, arvioi palomestari Mika Koukku.

Täytyy tähän loppuun mainita, että ihmettelin siellä käydessäni kuinka paljon he suosittelivat eri kynttiläsomisteita. Monissa vanhemmissa juhlapaikoissa ei juurikaan sallita korkeita kynttiläasetelmia paloturvallisuussyistä. Olin itsekin miettinyt lähinnä tuikkujuttuja... no jälkiviisaan on helppo sanoa näin. Saa nähdä, jos häät vielä helmikuussa Allinnassa onnistuu, että millaisia kynttilöitä silloin saa esille laittaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei Monalisa ja muut Savelassa juhlineet.

Mitä luulette, jos on sadepäivä ja ohjelma täytyy järjestää sisätiloissa (eli ilmeisesti tanssiliiterissä), pääsevätkö kaikki vieraat näköetäisyydelle? Vieraiden määrästä tietysti riippuen..  Entä mihin teillä oli katettu kahvi? Onko tanssiliiterissä pöytiä ja tuoleja? Entä onko kukaan järjestänyt ruokailua Savelassa ulkoteltassa?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei Kuura!

Meillä ei varsinaista ohjelmaa ei ollut, mutta häätanssin tanssimme liiterin alakerrassa. Osittain siitä syystä että ei uskallettu lähteä huono polvista mummoa kuskaamaan yläkertaan ;) Kaikki mahtuivat hyvin ympärillemme katsomaan. Tanssiliiterissä on tuoleja ja penkkejä ylhäällä ja alhaalla. Yläkerrassa palkitsimme häävisan voittajan, ja kaikki mahtuivat istumaan. Joten hyvin pystyy ohjelmaa pitämään sisällä.

Kahvi oli katettu päätaloon ja kakun leikkasimme ulkona. Mahdollisuus on että kahvi laitetaan liiterin sivuhuoneeseen. Sinne katetaan myös ruoka jos on teltta käytössä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei Monalisa!

Kiitos pikaisesta vastauksesta! Savelasta löytyy netistä niin kovin vähän tietoa.

Soittelin Savelaan ja pääsemme katsomaan paikkaa. Rakennuksista ei nettisivujen perusteella saa kummoistakaan kuvaa miltä näyttävät sisältä ja parempi muutenkin pyörähtää paikan päällä. Meille mainittiin myös telttamahdollisuudesta, sielä mahtuisi syömään peräti 150 hlö! Mutta katsotaan sitten paikan päällä miltä siellä näyttää. Olemme vasta suunnitelmien alkuvaiheessa, päivääkään ei ole vielä päätetty. Hääpäivä päätetään heti kun löydämme hyvän juhlatilan. Tässä lähiseudulla niitä on vaan niin vähän. :( Niin, ja pitäisi kai päättää se vierasmääräkin... Niiiiiin paljon asioita mietittävänä! Eniten päänvaivaa toistaiseksi aiheuttanut tuo juhlatila.

Oliko teillä muuten häissänne bändiä? Voitko suositella? Miten myöhään muuten Savelassa sai juhlia?

Tämä kysymystulva taitaa olla loputon.  ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli bändinä Mirkka ja Sankarit. Aivan mahtava, valitettavasti minulla ei ole antaa yhteystietoja koska olen ne kadottanut :-/ Meillä bändi soitti johonkin puoli kahteen saakka ja kun he lopettivat lähti suurin osa ihmisistä kotiin. Varsinaista "pilkkua" ei siellä ollut.

Ja ihan mielelläni vastailen kysymyksiin ;D Huonolla menestyksellä oon päässyt eroo sivuista ;D 8)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos, aivan ihania kuvia! Tanssiliiterihän vaikutti tosi viihtyisältä! Täytyypä etsiä jos löytäisin vielä netistä tietoa bändistä.

Tutulta kirkolta näytti. ;) Jos päädymme Savelaan, meidät vihitään myös siellä. Ja sun puku on aivan todella upea!! Siis mielettömän kaunis. Olen itsekin ajatellut saman tyylistä.

Laitanpa sulle privana vielä lisäkysymyksiä.  ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heippa Kuura ja Monalisa!

Huomasin että olette käyneet keskustelua Savelasta. Olisiko minunkin mahdollista saada kuvia Savelasta? Pystyisi vähän paremmin hahmottamaan sitä tilaa ja ympäristöä. Me kun olimme vesisateessa katsastamassa paikkaa niin emme paljoa nähneet. Kuura oletteko ensi kesää miettineet? Itse varasin paikan noin 1kk sitten ja ei ollut enää kuin muutama lauantai jäljellä.. Nekin taisi olla elokuussa. Bändiä olemme kanssa miettineet. Itselläni ei ole lähiseudun bändeistä mitään tietoa eikä myöskään ole tuttuja, joilla olisi bändi. Kuinka paljon pulititte bändistä? Osaisi vähän varautua ja miettiä budjettia!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko se tanssiliiteri erillisessä rakennuksessa ja voiko sitä käyttää talvella?

Jos ei voi käyttää talvella,niin minkälaiset tilat silloin on

käytettävissä tanssimiseen.

Minkalaiset tilat orkesterille.Mahtuuko 4-miehen bändi?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tanssiliiteri on erillinen rakennus. En usko että sitä voidaan käyttää talvella, siellä ei ole mitään eristeitä. Mahtuminen varmaan riippuu mikä kokoiset häät teillä tulee olemaan, mutta saa olla aika pienet että sisällä mahtuu tanssimaan. Soita Päiville ja tiedustele asiaa, voi olla että häneltä löytyy jokin ratkaisu :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
minkälaiset tilat silloin on

käytettävissä tanssimiseen.

Minkalaiset tilat orkesterille.Mahtuuko 4-miehen bändi?

Oltiin eilen keikalla Savelan Pitokartanossa (pikkujouluissa)ja totesin,että jos päärakennuksessa on tanssit,niin enintään 30 henkeä mahtuu lattialle bändin lisäksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Onko se tanssiliiteri erillisessä rakennuksessa ja voiko sitä käyttää talvella?

Jos ei voi käyttää talvella,niin minkälaiset tilat silloin on

käytettävissä tanssimiseen.

Minkalaiset tilat orkesterille.Mahtuuko 4-miehen bändi?

Tanssiliiteriä ei voi käyttää talvella. Viileänä syysiltanakin on niin ja näin. Kysehän on siis eristämättömästä / lämmittämättömästä tallin vintistä. Lämpimällä säällä vanhan ajan romantiikkaa ja  mukava paikka. Päärakennus on ahdas kuten kartanoilla on tapana olla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei Sirpa I, Jonna_y ja kumppanit. Kävimme Savelassa katsomassa paikkoja ja kirjoittelinkin tänne pitkät pätkät, mutta ilmeisesti päivityksen takia kirjoitukseni ei tallentunut. Sirpa onkin jo käynyt Savelassa itsekin. Samaa sanottiin minulle, talvikäyttöön tanssiliiteri ei sovi. Ja talvisaikaan päärakennuksessa pidetään max. 50-60 hengen juhlia. Kesäaikana päärakennuksessa voi järjestää isompiakin juhlia. Silloin ruokailu järjestetään kahdessa kerroksessa. Alakerran saliin mahtui n. 70 henkeä ja yläkerran saliin muistaakseni 50. (Korjatkaa jos muistan väärin.)

Kesällä on mahdollista vuokrata pihalle juhlateltta, jossa voi järjestää ruokailun. Näin ollen kaikki vieraat mahtuvat samaan tilaan. Telttoja on neljä eri kokoa 35 hengen teltasta 140 hengen telttaan.

Tanssit ovat tanssiliiterin yläkerrassa, jossa on istumapaikkoja ja tanssilattia. Bändille on tarvittavat sähköpistokkeet ja paikka tanssilattian reunalla. Erillistä esiintymislavaa ei ole.

Jonna y: Miten teillä bändin etsintä sujuu? Meillä bändin metsästys käynnissä... Olen netistä etsinyt hakusanalla ja lähetellyt tarjouspyyntöjä. Muutama on vastannut olevansa jo varattuja kysytylle päivälle ja muutamalta olen saanut tarjouksen. Hinta vaihtelee duo 450 € - 5 hengen bändi 900 €.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heipsan Kuura!

Me emme ole vielä paljoa miettineet bändiasiaa, tuleekohan tässä kiirus? Minkä tyylistä bändiä haette? Oletko törmännyt bändeihin, jotka olisivat Hyvinkään lähistöltä? Kuulostaa aika kovilta nuo hinnat!?! Muuten jos saan udella niin mikä on teidän hääpäivä? Meillä on jo kesäkuussa eli pitäisi varmasti alkaa tosissaan etsimään sitä bändiä.. :) Oletko muuten saanut Päiviltä jo ruoka menuita? Mulle se lupasi lähetellä s-postilla, mutta ei ole vielä kuulunut...  :-?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heippa Jonna!

Ajattelin vaan "varoittaa" tosta menun suunnittelusta :D Päivi taitaa olla niitä ihmisiä joilla on sata rautaa yhtäaikaa tulessa, ja sähköpostien lähettely tuppaa unohtumaan ;D Pitää vaan muistaa muistuttaa. Me sovimme vuotta aikaisemmin että hän lähettää keväällä vajaata puoltavuotta ennen häitä menu ehdotuksia. No ne sitten unohtuivat. Menun suunnittelimme kuukautta ennen häitä. Meillä ei ollut mitään hätää vaikka menikin niin viime hetkeen. Itse en kokenut ruokaa sellaisen asiana josta olisin stressannut, luotin Päivin ammattitaitoo ja se kannatti. Vielä pitkään jäkeenpäin on häidemme ruokaa kiitelty kovasti. Eli siis neuvoni on että älä turhaan hätäile. Aikaa sulla on vielä vaikka kuinka. ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei Jonna!

Saimme Päiviltä tämän vuoden menuita, joissa oli vielä tämän vuoden hinnat. Hintoja kuulemma tarkistetaan ensi vuodelle. Hinnat vaihtelivat 19,00 - 27,30 €/hlö välillä ja menuja sai vielä muokata miten itse haluaa. Päivi on nyt aika kiireinen kun on pikkujoulukausi, mutta sanoi vuoden vaihteen jälkeen olevansa yhteyksissä ensi kesän juhlijoihin ja varmistavansa että varaukset ovat voimassa.

Bändiksi haluaisimme hyvän bilebändin, joka soittaa muutakin kuin iskelmää. Eikä haitarimusiikkia, kiitos.  ;) Alkuuun perinteisempää ja loppuillasta kunnon meininkiä. Muutamasta paikasta on tullut tarjouksia, mm. täältä www.niinikim.fi. Tuolta kannattaa kysellä, tarjolla on monen kokoista kokoonpanoa.  Ja täältä löytyy myös monta jolta voi pyytää tarjousta: http://www.juhlitaan.net/keskustelu/viewfo...53514e619a2fd40 Ja laittamalla googleen hakusanaksi "hääbändi" löydät myös linkkejä bändien omille sivuille.  

Yksi linkki vielä: www.banditori.com.

Itse etsimme bändiä heinäkuulle.  :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hyvinkäähän on siinä Riihimäen mestoilla... jos palataan tähän alkuperäiseen kysymykseen...

Eli yksi erilainen ja suositeltava häiden viettopaikkahan on Hyvinkään rautatiemuseo, siellä voi järjestää omien tietojeni mukaan ainakin pienempiä juhlatilaisuuksia ( noin 50hlöä) ja kai isompiakin  ;D

Erilainen, vanha ja säväyttävä paikka, ainakin mun mielestäni. Ja piha-alueellahan on sellaisia vanhoja puutaloja puutarhamaisessa ympäristössä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tässä kuulkaas vähän mun mielipiteitä!

Minäpä alkujaan varasin paikaksi lehmushovin (en ollut sisällä ikinä käynyt) ja kerran siellä käytyäni olin ehdottomasti sitä mieltä, että tilat olivat ahtaat ja kaiken lisäksi silloinen henkilökuntaa edustava nainen oli todella tympeä (ja ilmaisi vielä, että meidän häiden lisäksi samalle päivälle siellä on päällekkäin HAUTAJAISET) että huhhuh...sitten alettiin metsästämään jotain muuta paikkaa...Pari paikkaa soiteltiin (kesäranta olisi ollut tosi kiva, mutta se oli varattu. Meillä on valkjärvellä mökki, niin paikkana olisi ollut mukava) ja ajattelin, että ei enää paikkaa löydetäkään. (Metsästys oli siis käynnissä tänä keväänä; häät kesällä).

No, sitten kävi tuuri, Erkylän Oma Koti oli vapaana vielä...Moni sitä on täällä haukkunut, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että se on ainakin tuhat kertaa parempi kuin Lehmushovi. Ympäristö on ihana ja matkaa sinne on sopivasti. Mitä lähempänä hääni ovat, sitä tyytyväisempi olen Omaan Kotiin paikkana häille. Se on tosin kai noiden arvostelujen jälkeen kunnostettu...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Juu, sisältä on ihan ok, mutta viime kesänä vielä  oli ulkoa melko ränsistynyt, maali halkeillut ja kuistin puuosat ja osa ikkunapuitteista ihan lahonneita. Olivat siis tippuneet ja irronneet ruosteisista nauloista. Ne ilmeisesti kuitenkin uusivat kuistin ja julkisivun syksyllä? Ja pihakin siisti, tosin seinillä kasvavia ruusupensaita ei oltu leikattu aikoihin.

Olet oikeassa, varmasti ottavat sinne mukaan uusia jäseniä siltä seudulta. Sitäpä esittelijäkin tuolloin sanoi, että talkooporukkaa on vaikea saada kasaan. Jos sen kerran saisivat talon laitettua hyvään kuntoon, se maksaisi itsensä varmasti moninkerroin takaisin. Niin kaunis paikka ja rakennus ovat alunperin olleet.

Itse koin kuitenkin tällä kertaa olevani asiakas, en jäsen ;)

Niin edelleen...Oma Koti on ainakin tätä nykyä todella ihastuttava paikka...sekä sisältä että ympäristöltään!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onkos kukaan juhlinut Riihimäen upseerikerholla?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En itse jaksa alkaa etsimään, eli sen saat itse hoitaa ;)...mutta juuri tässä joku päivä selailin tämän juhlapaikka palstan läpi ja joku kirjoitti Nimenomaa Riihimäen upseerikerhosta...kehui kovasti...siis otsikkona on ihan riihimäen upseerikerho tms.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään