Jump to content
Naimisiin.info

Mikkeli ja lähialueet


Guest Laura_Maria

Recommended Posts

  • 2 weeks later...

Hei! Yksi loistava häiden ja muiden juhlien pitopaikka Mikkelissä minun mielestäni on  Ravintola Sali & Keittiö.Aika uusi paikka.Tilat on vanhassa Lähemäen kansakoulussa, viihtyisäksi laitettu,keskustaan vain pari kilometriä. Olen ollut nyt kolmessa eri juhlissa siellä ja varannut myös omat hääni sinne tälle syksylle . Olin kaverini häissä siellä jossa teemana oli Thaimaalainen ruoka ja heidän vihkiminen tapahtui myös siellä paikan päällä. Ja täytyypi sanoa että oli todella onnistunut ja kaikki vieraat tykkäsivät kovin.Paikka viehättävästi koristeltu. Toiset juhlat olivat syntymäpäivät ja taas yhtä loistavat eväät..

Omia häitä kun kävin siellä suunnittelemassa niin vaihtoehtoja menuista ja hinnoista oli yllinkyllin ja hinnat todella kohtuulliset. Itselläni paikan valintaan vaikutti hinnat ja se että juhlavieraani ovat samassa tilassa. Heillä on kaksi isoa salia joten vieraiden ei tarvitse olla omissa oloissaan ja tietysti a-oikeudet.Heille mahtuu jotakuinkin 120 henkee ja kesällä vielä enemmänkin. Kolmas kerta kun olen heidän palveluistaan saanut nauttia oli kaverini läksiäiset töistä jotka pidettiin visulahdessa mutta ruoka ja tarjoilu tuli salista&keittiöstä ja taas kerran yhtä onnistunut ilta..

Ei muuta voi kun antaa ison kiitoksen heille. :-X :-X ;D Ps. Heillä on myös kivat kotisivut joissa menuista ja hinnoista esimerkkejä

www.salikeittio.fi  

Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...
  • 3 months later...
  • 2 weeks later...

Onko kenelläkään kokemuksia Kekkolan kartanosta syyskesästä? Millaiset ovat saunatuvat, toimivatko häiden jatkopaikkana? Saiko Kekkolaan tuoda omat juomat? Haiseeko hevosen p****?

Entäpä Elomaan talo, onko millainen sisäpuolelta? Viihtyisä vai nuhjuinen?

Link to comment
Share on other sites

  • 5 weeks later...
Guest Anskuli(Guest)
Entäpä Elomaan talo, onko millainen sisäpuolelta? Viihtyisä vai nuhjuinen?

Olin toukokuussa  koulutuksessa Elomaan talossa ja minun makuuni se oli aikas nuhjuinen. Ei ollenkaan samaa tyyliä, kuin Tertti tai Kenkävero, joissa vanhatkin kalusteet vaikuttavat hyväkuntoisilta. Joku toinen voi olla eri mieltä... Keittiö oli tosi pieni, mikä voi olla ongelma, jos pitäisi paikan päällä tehdä jotain ruokapuolta. Ja vessoja on vain yksi (en omaa seurapiirirakkoa... ;)). Eikä kovin isoja juhlia siellä varmastikaan mahdu järjestämään.

En tiedä, kaipaileeko kukaan enää juhlapaikkoja Mikkelin eteläpuolelta, mutta Mäntyharjusta ja Pertunmaalta löytyy pari juhlapaikkaa. Mäntyharjussa Nuorisoseuran talo on kirkon (Suomen toiseksi suurin puukirkko, tosi kaunis) vieressä, saa tuoda omat juomat, pitopalvelu pitää kyllä hommata itse, ihmisiä mahtuu ehkä 100. Tyryn viinitila on toinen vaihtoehto, siellä tosin on A-oikeudet. Kuortissa Pertunmaan puolella on taas Kuortin kartano, ei muistaakseni ole A-oikeuksia, mutta sama ongelma kuin monissa kartanoissa: pienet huoneet.

Link to comment
Share on other sites

  • 9 months later...

Kokemuksiani Mikkelin juhlapaikoista sen verran kun niitä tiedusteltiin viime syksynä ja mitä muistan niistä. Kaikki tämä tiedon ripe siis mun muistin sopukoista, saattaa olla virheitä:

Kekkolan kartano: Tosi kallis, menu tais olla jotai 48 euroa per nuppi. Ja paikassa on A-oikeudet, joten viinaksetkin kalliita. Jos olis tullu alle 80 aikuista ruokailijaa olisivat perineet muistaakseni 1000 euron tilavuokran tms..Saunan vuokra oli jotai 200-300 euroa ja saunan edustalla olevien vesipaljujen vuokra jotai 190 euroa / palju. Tanssijatkot olis pitänyt järjestää ulkona telttakatoksessa ja majoittujiakin piti käsittääkseni olla joku tietty määrä ennenkuin järjestivät majoituksen.

Löydön kartano: Hyvä jos on lopettanut toimintansa, oli ainakin ulospäin ihan kauheessa kunnossa, sisälle ei edes menty. Tuli mieleen ihan se Kummelipätkä missä vasta naimisiin mennyt pari meni hääyön viettoon kartanoon jossa oli ne Lakaisijat ;)

Urpolan kartano: Ei käyty sisällä, mutta aika yleinen häiden pitopaikka vissiinkin Mikkelissä. Käsitin että sisällä ei yhtä yhtenäistä tilaa, vaan ruokailijat pitäis jakaa eri huoneisiin..?

Myyrylän kartano: Mukavalla rauhallisella paikalla keskellä metsää jonkun 10-20 km Mikkelistä. Oli ulospäin kivan näköinen, sisällä ei käyty. Kuulin jostain että vuokra olis kohtuullinen ja siihen hintaan sais tilan käyttöön jopa viikoksi. Majoittuminenkin mahdollista samaan hintaan ja paikassa ei ole A-oikeuksia.

Samalla suunnalla kuin Kekkolan kartano ja se myllypaikka (josta täällä oli aikasemmin juteltu) oli joku metsästysmaja, jonka nimeä en enää muista. Joku metsästysseura taisi vuokrata sitä. Olis takuulla aika ihana paikka järjestää rennot pienehkön porukan häät, rannassa oli laavu ja saunatkin. Hintoja eikä muuta kyselty, koska todettiin paikka liian pieneksi meidän häille.

Käytiin myös Kangasniemen puolella Wanhassa pappilassa, joka oli myöskin aika huonossa kunnossa. Läsäkoskella oli kans joku kartano (Läsäkosken kartano??), jonka pihassa oli iso navettarakennus jossa olis pystyny järkkäämään tanssisysteemiä ja sinne olis saanut vielä myös omat juomat. Kartanon puolella taisi olla A-oikeudet.

Link to comment
Share on other sites

  • 5 weeks later...

Olisiko jollakulla vinkata Mikkelin seudulla juhlapaikoista, joissa on...

- keittiö ja siellä riittävä varustelu; joko pitopalvelun omat tilat tai muuten helppo saada pitopalvelu sinne

- saisi tuoda omat alkoholit (siis ei A-oikeuksia)

- lämmin talvella ;D ja sisävessat ;D

- sisälle mahtuisi 50 henkeä syömään samaan tilaan

- max 50 km Mikkelistä

- autoille hyvä P-paikka

- siisti vaikkei välttämättä uusi

- edullinen; hinta ja mitä se sisältää?

- jotain erityistä/erikoista, esim. ei naulakoita, ei sovi allergisille?

:) Help! :o

Link to comment
Share on other sites

Tuossa aiemmassa viestissä Marikos kirjoittikin aika hyvän kattauksen Mikkelin juhlapaikoista. Muita paikkoja mitä tulee mieleen Ollinmäen viinitila ja Vanha upseerikerho mutta näissä kummassakin paikassa on A-oikeudet eli omat viinat ovat kielletty. Ovat kyllä edullisia paikkoja ja kummassakin aivan loistava pitopalvelu.

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...

Moikka!

Liityin just keskusteluun  :) Harkitsemme pitävämme häät Saimaalla ensi kesänä. Onko kellään kokemusta Puumalan Sahanlahdesta? Olen AIVAN ihastunut paikkaan ja miljööseen, mutta pelkään pahoin, että paikka on tosi kallis... Onko teistä kukaan selvitellyt paikan hintoja tms.?

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Meillä on häät maaliskuussa Riuttalan Hovissa. Vieraita mahtuu 80 henkilöö, meille tulee tosin hieman enemmän, mut on niin väljät tilat et hyvin mahtuu! Saa tuoda omat juomat ja pitopalvelu otettiin sitä kautta. Aluks oli tarkotus tehdä itse, mut sit ois pitäny jostain hommata astiat... Yöksikin mahtuu 50 vierasta  ;) Itse rakastuin paikkaan heti!! Eikä tuo nyt kallis ollut.

Link to comment
Share on other sites

Ja me ollaan varattu Upseerikerho. Sinne mahtuu ainakin 110 henkee, A-oikeudet, lähellä keskustaa mutta kuitenkin omassa rauhassa.

Kokemusta paikasta sen verran, että äitylin viiskymppiset ol siellä neljä vuotta sitten. Ruoka oli hyvää, henkilökunta mukavaa ja fiilis oli kaikin puolin hyvä. Baarissa juoksi kuka halusi, ei tainnu sillon ainakaan hinnat taivaissa olla.

Uskoisin kemuloistamme ihan viihtyisät tulevan, livemusaakin siellä saa olla kunhan ikkunat pysyy ehjänä!  ;D Osa sulhon bändin pojista tosiaan soitteloo, minen mistään harmonikkajutskista oikkeen perusta...  ::)

Link to comment
Share on other sites

  • 3 months later...

Juhlittiin Urpolan kartanossa ja täytyy sanoa, että ehdottomasti hyvä valinta. Tehtiin valinta alunperin ihan sen pohjalta, mitä nuo kaupungin sivut kertoivat eikä tarvinnut pettyä. Ulkoasu on hieman rapistunut (uusi maali pintaan riittäis?), mutta näin talvihäissä se ei haitannut, koska ulkona ei oltu. Paikkaan piti hankkia pitopalvelu, koska kyseessähän on pelkkä rakennus. Onneksi valitsemamme Pito-Aitta oli tottunut toimimaan siellä (ei A-oikeuksia, siispä omat edulliset viinit). Oli tarpeeksi vessoja, lämmin, keskustan kupeessa (matkaa kirkolta 5 min autolla), isoon saliin mahtui 40 henkeä ihan kevyesti ja olis mahtunut paljon enemmänkin, mutta tehtiin väljä kattaus (4-6 henkeä / pöytä, kun 8 hlöä max), pienestä salista kivasti lisätilaa tarvittaessa, autoille oli pysäköintipaikka, siisti ja ihan juhlava vaikkei tietysti mikään luksus, hinta 306 € / 16 h (kannattaa katsoa tuolta sivuilta hinnoittelu). Tulen suosittelemaan, jos juhlapaikkaa kysellään. :)

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...