Maranna

Espoon Kartano

126 viestiä aiheessa

Varasimme Espoon kartanon siis heinä-elokuun (2008) vaihteessa syyskuulle 2009. Tiedustelin tuolloin vapaita lauantaita elo-syyskuulle ja 19.9. oli ensimmäinen tuolloin vapaana ollut, joten sen otimme. Kesälauantaita halajavien on siis syytä olla ajoissa liikkeellä.

Kävimme eilen kartanossa, kun siellä oli avoimien ovien päivä. Ei kyllä yhtään harmita valintamme. Paikka on tosi kaunis. Salit eivät olleet kovin isot, mutta eiköhän sinne vajaa sata henkeä saada kuitenkin sopimaan. Kurkkasin ohi mennessä myös vessaan ja minua ilahdutti sen tilavuus. Ei sitten tarvitse ison mekon kanssa tuskailla pikku kopissa.

Onko muiden juhlissa tarjottu iltapalaa? Jos seisovapöytä on vihreässä salissa ja sen jälkeen siellä soittaa bändi ja tanssahdellaan, mihin iltapala on katettu? Sain muuten vastaukseksi, että juhlia voi jatkaa klo 01.00 asti, kun tiedustelin onko mahdollista jatkaa yli puolen yön.

Onko kaikilla yhteydenpito Katarina Vehmaksen kanssa sujunut hyvin/joutuisasti sähköpostitse? Odottelin ensimmäiseen postiini vastausta lähes kolme viikkoa, kunnes lähetin uuden viestin. Tähän tuli vastaus noin kahdessa viikossa. Nyt olen viikon verran odotellut postitse varausmaksulaskua. Ei niin, että tässä olisi kiire, mutta kun viikkoihin ei kuulu mitään, tulee itselle aina epäilys, onko viesti ylipäätään mennyt perille.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Noniin, häät on vietetty. Espoonkartanossa kaikki toimi todella hyvin, ei tarvinnut jännittää eikä hermoilla yhtään mitään. Vietiin keskiviikkona kaikki tarvittavat tavarat kartanolle ja kerrattiin mitä mihinkin aikaan ja mikä tulee minnekin. Vaikka rouva siellä vain nätisti hymyili ja nyökytteli, mietin että meniköhän asia perille, niin kaikki oli kuten pitikin ja homma toimi hyvin. Vieraat viihtyivät ja bändi mahtui hyvin soittamaan vihreässä salissa. Ohjelmanumerot myös mahtui esittämään ja hyvin kuului toiseenkin saliin. Iltapalaa varsinaisesti ei ollut tarjolla, mutta pientä suolaista ja makeaa syötävää sekä oma baari oli terassilla. Homma toimi täydellisesti, tosin oli kaunis ja lämmin elokuun ilta.

Mulla ei ole oikeastaan mitään negatiivista sanottavaa paikasta. Meillä kaikki toimi hienosti. Yhteydenpidosta sen verran, että kesä on aikamoista sesonkia, joten kannattaa soittaa, jos on jotain kiireellistä kysyttävää, mutta sähköpostillakin viestit on menny perille.

Otettiin muuten hääkuvatkin kartanon pihamailla. B)

Mukavia juhlia muillekin kartanolla juhliville! :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mitä kukkia nuo muuten ovat noissa betoniruukuissa pihalla? Ovatko kukat aina samanlaiset kesän ajankohdasta riippumatta? Tietäisikö joku?

mwese6.jpg

Lisää kuvia löytyy täältä: Muuka.com (josta tuo yllä oleva kuvakin on lähtöisin).

Tällaiseen törmäsin ihan sattumalta Espoonkartanon puisto. (Sivulla olevat kuvat saa isommaksi klikkaamalla kuvia). On ollut kartanon puisto huomattavasti upeampi vuosikymmeniä sitten kuin nyt? What happened? :unsure: Näkyyköhän noita vanhan puiston merkkejä missään? Pitääkin katsastaa seuraavan kerran kun piipahtaa paikalla.

esp.jpg

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Playing the Future: Ainakin osa ulkoruukuissa olevista kukista on tekokukkia ja siis aina samoja. Nyt tosin vaihtavat talveksi kanervat tilalle. Me emme missään tapauksessa halua yhtään tekokukkaa mihinkään, joten mahdollisesti viemme omat ulkokukat tilalle, jos kanervia ei ole vielä vaihdettu. Häät meillä siis kahden viikon kuluttua.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nostetaanpa ESPOON KARTANOA! Lisää hääjuhlakokemuksia sieltä kuultaisiin tai kuvia nähtäisiin :)

KIITOS!!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olemme varanneet Espoonkartanon 1.1.2011 :-X. Haluaisin tiedustella minkälaiset kukat hintaan kuuluvat. Lähinnä kiinnostaa pöytiin tulevat kukat. Onko siellä tarjolla esim. vain yhtä väriä ruusuja ja jos ne eivät kelpaa, pitää kukat hommata itse? Kiitos paljon tiedoista jo etukäteen!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No meillä ne kukat eivät olleet sellaisia kuin olisin toivonut. Ihan nättejä, mut ei ollu speksit menneet perille. Tosin sama ongelma oli sitten mun oman kimppuni kanssa kun kukkakauppiaalta tilasin, tuli jotain ihan muuta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen nyt pyytänyt vaaleanpunaisia (mahdollisimman vaaleita) tulppaaneja pöytäkukiksi. Tämän pitäisi onnistua. Kerron sitten tammikuussa kuinka kävi :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ymmärsin syyksi, ettemme saaneet oikean värisiä kukkia, ettei niitä ollut heidän käyttämässään tukussa. Mielestäni tämä olisi pitänyt ilmoittaa meille ajoissa, eikä antaa tulla yllätyksenä hääpäivänä. (Näin oma kukkakauppiaani teki, kun hääkimpun kukat olivat olleet vääriä mitä heille oli lähetetty ja ehdimme sitten hyvissä ajoin laittaa asian kohdalleen.) Lisäksi kukkakoristelut olivat muutenkin huomattavasti pienempiä kuin olimme sopineet. Olimme antaneet heille halkaisijan kimpuille senttimetreissä, mutta ei silti onnistunut (muoks. juu ja annoimme kyllä myös kuvalliset speksit mitä halutaan ja määrittelimme kukat mitä voi käyttää). En tiedä missä oli mennyt sitten vikaan loppujen lopuksi. Moneen kertaan olimme näistä keskustelleet tapaamisissa ja s-posteissa ja olin korostanut, että tämä on tärkeä asia meille. En kuitenkaan antanut tämän vaivata minua hääpäivänä sen enempää, jälkikäteen harmittelin sitten. Olemme päässeet asiasta sovintoon, ja haluan korostaa, että kyseessä on kaikinpuolin erittäin mukavia ihmisiä ja heidän kanssaan oli mukava tehdä yhteistyötä näistä jutuista huolimatta.

Muoks. vielä. Kyseessähän on pitopalvelu, joka hoitaa pitkälti näitä muitakin juttuja (koristelut, kakut, kukat jne.). Pyytäisin näitä juttuja miettiviä morsiamia, miettimään myös haluavatko antaa koko häiden koristeluvastuun yhdelle porukalle vai ottaa tilalle jokaisen alueen oman alansa ammattilaisia. (Pitopalvelun safkoja kaikki kehui ja niin pitääkin olla ja todella voin sanoa että he yrittivät kyllä kovasti, vaikka ei tuntunut olevan heidän omaa heinäänsä ihan kaikki toivotut asiat.)

Kaippa loppujen lopuksi on kyse siitä paljonko on rahaa, aikaa ja vaivaa käytettävissä omiin häihinsä ja kuinka perfektionisti on. Itselläni oli noita kaikkia (paitsi tietysti rahaa olisi voinut aina ollut enemmän käytettävissä ;) ) ja silloin pettyy helposti, kun asiat on hieman sinne päin, eikä juuri niinkuin on 5 vuotta niitä suunnitellut. Ja vaikka kuinka suunnittelisi ja huolehtisi asioista ja olisi varma, että asiat menee niinkuin pitää, on totta, että hääpäivänä ei morsiamella ole aikaa olla nipottamassa yksityiskohdista eikä pidäkkään olla, asiat menee sitten niinku menee.

Jälkiviisaana ja nuo mainitut asiat huomioon ottaen, olisin palkannut joka hommaan oman ammattilaisensa ja vielä päälle hääsuunnittelijan pitämään ohjaksia hääpäivänä, jotta kaikki menis just niinku itse haluaa. Mun apulaiset (kaaso, morsiusneidot jne.) eivät olleet yhtä perillä asioista et mitä halutaan, mikä on ihan ymmärrettävää, ettei aina kiinnostusta löydy ja kaikkea ei voi aina muistaa ja luultiinkin et pitopalvelun kaverit on niin perillä kuvioista, ettei niitten tarttekkaan ihan kaikkea tietää. Suurin ongelma oli kait tiedonkulussa. Mut hääsuunnittelija olis voinu kompata tän koko homman kuviot. Kun vaan olisi voinut kloonata itsensä tuoksi päiväksi, niin olisin ollut ikionnellinen.

Muokattu: , käyttäjä: Playing the Future

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulla ei ole mitään valittamista Vallmogårdin palveluista Espoonkartanossa. Kaikki oli järjestetty hääpäivänämme juuri niin, ellei jopa paremmin, kuin mitä olimme sopineet.

Kukat olivat juuri mitä pyysin (pyyntöni tosin taisi olla aika simppeli), ruoka oli herkullista, tarjoilu juomien osalta toimi loistavasti, hääkakut olivat aivan huippu hyvän makuisia ja karkkibuffan oli henkilökunta laittanut tosi kivasti esille, vaikkei sen laittamisesta oltu tarkemmin edes käyty keskusteluja! :) En voi muuta kuin kehua!

Kartano pakkasyönä:

ASU_1691.JPG

Alkuruoat:

ASU_1583.JPG

Hääkakut (karpalo-valkosuklaajuustokakku ja mustaherkukka-suklaamoussekakku):

ASU_1832.JPG

Karkkibuffa:

ASU_1845.JPG

Muokattu: , käyttäjä: jennitys

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

saako espoonkartanoon järkkäillä omat cateringit? ja alkoholit? vai onko pakko niitä tiettyjä käyttää?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

saako espoonkartanoon järkkäillä omat cateringit? ja alkoholit? vai onko pakko niitä tiettyjä käyttää?

Vallmogård pitopalvelu pyörittää tällä hetkellä Espoonkartanon toimintaa, joten ruoat tulevat heidän kauttaan. A-oikeuksia heillä ei ole, joten juomat saa hankkia ja toimittaa paikalle itse.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei näköjään oteta uusia varauksia enää tänne..

Meillä oli varaus Espoon kartanoon ensi vuodelle, mutta ilmoittelivat sieltä, että he eivät juhlia siellä enää silloin hoida. Kuulemma on todennäköistä, että siellä pystyy ensi kesänäkin juhlimaan, mutta kartanon omistaja joutuu etsimään uuden henkilökunnan sinne. Varausmaksu tietysti palautettiin, mutta jättävät kuulemma meidän varauksen kalenteriin vielä tiedoksi seuraaville järjestäjille. Siitä tosin ei ole tietoa, millaisella konseptilla siellä tullaan tulevaisuudessa tilaisuuksia järkkäämään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

AUTS!!!

Nyt tuli paha uutinen :( Harmittaa ihan hirveästi! Käytännössä joudumme järkkäämään kaikki suunnitelmat uusiksi. Teille jotka ovat jo varanneet kartanon esim. ensi vuodeksi millaista tietoa vallmogårdista on tullut? Anyway he eivät varmaan tule enää jatkossa hoitamaan kartanolla pitopalvelua, vaikka kosteusvauriot saataisiin korjattua. Ei muuta kun uutta juhlatilaa etsimään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Muuta infoa ei ole vielä tullut kuin tuo minkä jo mainitsin. He lupasivat kuitenkin ilmoittaa heti, kun asiaan saadaan jotain selkoa. Voin sitten tulla kertomaan tänne.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiva, jos voisit ilmoitella :) Täytyy nyt toivoa et kartano saataisiin kuntoon!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Espoon kartano oli meille myös yksi vaihtoehto,mutta vieraiden jakaminen eri huoneisiin tuntuu vähän vastenmieliseltä,lisäksi se huone jonne tulee buffetti tuntu kyllä ahtaalta.

En tiedä,jotenkin ahdistava tilaratkaisujen vuoksi.

Bändin laittaminen vielä tuohon buffetti huoneeseen ( kamat valmiiksi) olisi kyllä jo kaaos.

Meidän häät on helmikuussa joten bändiä ei voi laittaa sinne terassille.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vähän lisätietoa: kartanossa tullaan pitämään hääjuhlia kesällä 2011 ja he ottavat varauksia vastaan ihan normaalisti. Suurin epäselvyys on, kuka tarjoilut hoitaa tästä lähtien. Asian pitäisi selvitä kuulemma alkusyksystä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me hylättiin kokonaan Espoon kartano. Paikka on kyllä todella kaunis jne. ja valittiinkin paikka aikoinaan sen takia kun olisi ollut niin helppoa kun kehuttu pitopalvelukin olisi ollut valmiina. Tässä on tulossa häiden ohella kaikenlaista häslinkiä vuoden sisään niin ei vaan nyt jakseta ruveta etsimään hyvää pitopalvelua joten päädyttiin toiseen paikkaan :)

Toivottavasti te jotka olette järjestämässä häitänne kartanolla saatte selvyyden pitopalvelu asiaan pikapuoliin :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No niin. Eli Espoon kartanossa juhlia pyörittää nykyisin Chefs Gourmet Catering.

http://www.chefsgourmet.com/

Edelleenkin omat juomat saa tuoda. Pöytä- ja lautasliinat pitää hommata itse (tai voi vuokrata heiltä), samoin kukat ym. koristeet tuodaan itse. Kartanon vuokra muistaakseni n. 1900e sesonkiaikaan, sen päälle tulee kustannukset ruoasta ja henkilökunnasta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No niin. Eli Espoon kartanossa juhlia pyörittää nykyisin Chefs Gourmet Catering.

http://www.chefsgourmet.com/

Edelleenkin omat juomat saa tuoda. Pöytä- ja lautasliinat pitää hommata itse (tai voi vuokrata heiltä), samoin kukat ym. koristeet tuodaan itse. Kartanon vuokra muistaakseni n. 1900e sesonkiaikaan, sen päälle tulee kustannukset ruoasta ja henkilökunnasta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ai jaa sain sellaista tietoa, että tuohon hintaan kuuluu tilavuokra, astiat ja nuo liinat+servetit laskutetaan erikseen käytön mukaan. Ymmärsin myös, että halutessaan ne voi hankkia itse. :grin:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään