Mia-Mari

Itsetehty meikki vai ammattilaisen tekemä?

859 viestiä aiheessa

Itse meikkailen, koska en pysty luottamaan siihen, että meikistä tulee sellainen kuin haluan. Meikkaan aika vahvasti normaalistikin, joten pelkään, että ammattilaisen meikkaamana olen liian valju. Nyt vaan pitäs päättää millaista värimailmaa silmiin.. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meikkaan itse. Meikkaan melkein päivittäin ja mielestäni ihan hyvin. Ostan hyvät tuotteet ja ei muutakun juhlimaan. :spruce_up:

Muokattu: , käyttäjä: amazingshopper

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen kallistunut melko vahvasti siihen, että teen meikkini itse. Olen meikannut miltei päivittäin lukiosta saakka, joten kokemuksen puutetta ei ainakaan ole ja luotan taitoihini. Meikkasin itse myös ylioppilas- ja kihlakuviin.

 

En ole ikinä käynyt meikattavana, joten osittain minulla on ennakkoluuloja ja pelkäänkin, että meikistä tulee paksu maski. Ajattelin ihan ennakkoluuloja musertaakseni ja uteliaisuuttani käydä kuitenkin koemeikissä. Jos meikki onkin aivan ihana ja minun näköiseni, kantani saattaa muuttua.

 

Häät ovat kesällä, ja haluaisin kevyen, kuultavan meikkipohjan ja muutenkin melko luonnollisen lookin. Jos meikkaan itse, pitää vain ostaa tavallista laadukkaammat tuotteet!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä kävin meikkaajalla ja meikki oli tosi kaunis. Mutta...mietin kyllä että hyvin samanlaisen olisin saanut itsekin tehtyä, ainoastaan meikkaaja osasi taidokkaamman silmämeikin tehdä ja pysyvyys meikissä oli ehkä hitusen parempi mihin olisin itse pystynyt. Toisaalta olihan se kuitenkin kiva hääaamuna istahtaa meikkaajan tuolille rentoutumaan eli liputan ammattilaisen tekemän meikin puolesta :g_24:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ammattilainen tekee meikkini. Olen jo käynyt koemeikissä ja olin siihen tyytyväinen, ainoastaan pienenpieni muutos tehdään luomiväreihin. Osaan meikata mielestäni ihan kivasti itsekin itseni arkena ja muihin juhliin, mutta häihin haluan kunnon pysyvän meikkipohjan ja hyvin meikatut silmät, joita en olisi mielestäni itse osannut tarpeeksi hyvin tehdä. Ja onhan se lisäksi mukavaa hemmottelua istua laitettavana. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aluksi ajattelin että teen meikin itse. Meikkaaminen kyllä luonnistuu itseltäkin, mutta päätin sitten kuitenkin luottaa ammattilaisen taitoihin, koska meikin tulisi olla tietenkin kestävä ja onhan se mukavaa hemmottelua hääpäivän aamuun. 

 

Kävin koemeikissä ja lopputulos oli hirveä. Siis ihan oikeasti, meikkiä laitettiin aivan älyttömästi enkä näyttänyt yhtään itseltäni vaan joltakin halvalta luntulta. Koemeikistä mut kaapattiin polttareihin ja parin tunnin päästä oli luomivärit varisseet pitkin naamaa ja otsa kiiltsi niin että siitä olis voinu varmaan peilata. Siinä lookissa en ainakaan tuntenut itseäni hehkeäksi morsiameksi :D Eipä siinä vaiheessa tiennyt enää muuta tehdä kuin nauraa koko fiaskolle :D Soitin tänään aamulla kauneushoitolaan ja peruin koko meikkauksen. Jos koemeikistä tulee niin epävarma olo niin en aio pelata sen varaan että varsinainen meikkikään olis mieluinen...

 

Häät on ensi viikolla ja en enää saa aikaa toiselle meikkaajalle, joten loppujen lopuksi kuitenkin teen itse häämeikin. Vähän kyllä jännittää kieltämättä että miten saan sen onnistumaan. On tässä nyt onneksi aikaa harjoitella ja ei sen meikin ole tarkoitus ollakaan mikään yliampuva, joten enköhän siitä itsekin suoriudu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jei, pakko hehkuttaa: Olen tässä käyttänyt sadepäiviä lomalla hyväkseni ja opetellut kiinnittämään irtoripset :girl_dance: Omat ripset ovat lyhyet, harvat ja vaaleat. Nyt osaan laittaa irtoripset tosi nätisti ja meinaan tilata niitä eBaysta pahvilaatikollisen ja käyttää niitä loppuelämäni! Eli hääpäivänä(kin) teen meikin itse.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen kerran elämässäni käynyt ammattilaisen meikattavana ja lopputulos ketuttaa vieläkin kuvia katsellessa. Ajat ovat toki muuttuneet niistä vuosista, mutta en luota kasvojani tärkeänä päivänä ammattilaisen käsiin. Niinpä meikkaan itse itseni. Fiftarityylisen juhlameikin olen tehnyt itselleni useita kertoja ja tiedän, että se onnistuu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ajattelin viime viikkoon saakka, että teen meikin itse. Nyt iski kuitenkin todellisuus vastaan, sillä pitäisi hankkia ties mitä uusia tuotteita - samalla hinnalla saan varmaan suurin piirtein ammattilaisen tekemän meikin! Ja onhan se kiva sitten kuitenkin, kun ei tarvitse tärisevin käsin iskeä niitä linereita silmiin :) Koemeikkiin menen toki, niin saahaan sitten viimesen päälle kaikki katottua valmiiks ettei tarvi pelätä näyttävänsä ihan hurjalta hääpäivänä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tarkoitus tehdä meikki itse. En uskalla mennä ammattilaiselle, kun en tiedä varmuudella ketään jonka käden jälkeen luottaisin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä aion laittaa ripsaria itse, koska meikkaajat laittavat sitä lähes poikkeuksetta liian vähän. Itse laitettuna ripset on 300% tuuheamman näköiset. Mutta on tälle syykin, meikkaaja ei saa kastaa ripsarihylsyä purkkiin kuin kerran (hygieniasyyt), sitten hylsy puhdistetaan ennen seuraavaa meikattavaa. Ripsarin lisäämistä myöhemmin en suosittele, voi tulla paakkuinen lopputulos. Pois turha kainostelu ja suoraan vaan sanomaan, mitä haluat. fairy! Tai sitten uusi meikkaaja kehiin. ;)

Ammattilainen laittaa hylsyn ripsiväriharjasta paletille väriä ja ottaa siitä puhtaaseeen harjaan, jolla laittaa asiakkaalle. Ripsiväriä voidaan siis lisätä paletille ja laittaa lisää vaikka seitsemän kerrosta jos asiakas niin toivoo ja alkuperäinen hylsy pysyy hygienisenä!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Häämeikistä ja "ammattilaisista"

Olen lukenut tätä viestiketjua nyt jonkin verran ja haluaisin selventää muutaman asian.

Kovasti puhutaan "ammattilaisen" tekemästä meikistä, tuntuu kuitenkin että tämä sana on aika häilyvä käsite. Kosmetologi on kosmetologi. Kampaaja on kampaaja. Maskeeraaja on meikkaamisen ammattilainen.

Itse olen käynyt kaksi vuotta maski koulua. Vuoden kauneus puolta ja toisen erikoistehosteita. Työskentelen ja olen työskennellyt tv:n, teattern, oopperan, mainosten (printti ja filmi), leffojen, valokuvaajien ja yksityiasiakkaiden parissa. Teen siis meikkejä/maskeerauksia AMMATIKSENI.

Myös kampaamo ja kosmetologi kouluissa opetetaan ehostusta, (2pv-2vk), mutta se ei tee tekijästä meikkaamisen ammattilaista. Varmasti täällä saralla löytyy myös erittäin taitavia tekijöitä joilla on loistava silmä. Mutta jos tahdot ammattilaisen tekemään meikkisi niin tässä muutama vinkki miten löytää se oikea ja olla tyytyväinen lopputulokseen.

Googlaa maskeeraaja, meikkaaja tai suoraan maskeeraajat ry. Koska suurin osa maski, ( usein myös lisäksi kampaajia), ihmisistä on freelancereitä löytyy heiltä omat nettisivut. Katso sivuilta kohtia portfolio. Seltä löydät maskeeraajan tekemiä meikkejä ja voit valita itsellesi sopivan tyylisen tekijän. Sieltä löytyy myös cv josta voit katsoa minkälainen koulutus ja työkokemus tekijällä on. Js ei ole niin kysy! Kukaan ei varmasti tästä loukkaannu! Ota selvää niin paljon kun tunnet tarpeelliseksi ja kun otat yhteyttä tekijään niin kommunikoi! Kerro mielummin liikaa toiveistasi kun liian vähän. Lähetä sähköpostilla kuvia toiveista jo ennen koemeikkiä niin tiedetään jo ennen sitä mihin suuntaan mennään. "Kuva kertoo enmmän kuin tuhat sanaa", toisen "vähän" on toisen "PALJON". Kun käyt koemeikissä ja se ei miellytä SANO SIITÄ! Sitä ei voi muuttaa jos ei tiedä että toinen ei ole tyytyväinen! Pyydä muutos heti, älä hyväksy "Kyllä se sitten hääpäivänä onnistuu".

Mitä tuotteisiin tulee, huomasin että moni itse meikkaava kertoi ostavansa "laadukkaat" (lue: kalliit) tuotteeet kestävyyden lisäämiseksi. Meikin kestävyys ei ole kiinni tuotteista, vaan tekotavasta! Rimmelin meikeillä saa oikein tehtynä koko illan tanssittavan meikin...

Mistä se hinta sitten koostuu?

Ne ei ole ne "tuhkimotipat", ( sen Lumenen pullon voit käydä itse ostamassa Anttilasta 15 eurolla ), eikä se ole siitä että pitää olla "jotain pientä extraa" niinkuin moni on ehdottanut. Se on:

Se aika joka käytetään puheluihin ja maileihin kun suunitellaan meikkiä, käydään läpi niitä toivekuvia, yhteydenpitoon. Pakin ja tarvikkeiden kokoamiseen, koemeikkin tekoon jossa kestää vähintäänikin tunnin kun sitä suunitellaan ja muutellaan mieleiseksi. Ja tämän kälkeen pakin putsaukseen, sivellinten pesuun ja desinfiointiin että on valmista seuraavaa keikkaa varten. Hääpäivänä taas pakin kokoaminen, tarvittavat tuotteet, välineet, ripset ym. Ja lähtö morsiammen valitsemaan paikkan jossa meikki tehdään, me ammattilaiset olemme joustavia. Siellä tavaroiden esille ottaminen, meikkaus ja purku johon menee vähintäänkin 2,5 h. Tämän jälkeen työt jatkuvat taas kotona kun pakki puhdistetaan ja välineet pestään ja desinfioidaan.

Tämä on siis se josta maksat! Jos lasket yhteen kaiken tuon ajan ja jaat hinnalla niin huomaat että tuntihinta ei ole kummoinen.

Mutta olet todennäköisesti tyytyväinen siihen mitä sait!

Pointti siis on, jos haluat AMMATTILAISEN palkkaa AMMATTILAINEN!

P.S Kun käyt netissä läpi näitä maski ihmisten sivuja, huomaat että moni on myös kampaaja. Voit siis saada meikin ja kampauksen samalta henkilöltä ja helposti juuri siellä paikassa jonka itse valitset ( oma koti, hotelli...) Helppoa ja kätevää, eikö!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Tässä oli paljon hyviä pointteja (kiitos niistä), mutta oli vaikea ottaa tosissaan kirjoittajaa, joka on "maski ihminen", ja käynyt kaksi vuotta "maski koulua"  sekä vuoden "kauneus puolta" ja kertoo "kampaamo ja kosmetologi kouluista".  :wacko:  

 

Tässä siis oma vinkkini:

Olisi helpompi sisäistää näiden ohjeiden tulevan ammattilaiselta, jos tämä kirjoittaisi oikein esim. oman koulunsa ja sen oppiaineet. Lisäksi olisi paljon helpompaa lukea ja ymmärtää toisen tekstiä, jos edes relatiivipronominin edessä olisi pilkku :) 

 

Nimittäin jos etsisin meikkaajaa itselleni tässä annettujen ohjeiden mukaan (eli vierailemalla google-tulosten antamilla kotisivuilla), jättäisin näin hengästyttävän "pötkylätekstin" kirjoittajan välistä. En myöskään uskaltaisi tilata omaa häämeikkiäni "maski ihmiseltä", koska en haluaisi mitään teatterimeikkiä tmv. Toivottavasti siihen kahteen vuoteen sisällytetään myös äidinkieltä, jotta freelancer osaa itseään markkinoida ja pärjää työelämässä :)

Pahoittelut OT:sta!

Muokattu: , käyttäjä: Tipzilla

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Tässä oli paljon hyviä pointteja (kiitos niistä), mutta oli vaikea ottaa tosissaan kirjoittajaa, joka on "maski ihminen", ja käynyt kaksi vuotta "maski koulua"  sekä vuoden "kauneus puolta" ja kertoo "kampaamo ja kosmetologi kouluista".  :wacko:  

 

Tässä siis oma vinkkini:

Olisi helpompi sisäistää näiden ohjeiden tulevan ammattilaiselta, jos tämä kirjoittaisi oikein esim. oman koulunsa ja sen oppiaineet. Lisäksi olisi paljon helpompaa lukea ja ymmärtää toisen tekstiä, jos edes relatiivipronominin edessä olisi pilkku :) 

 

Nimittäin jos etsisin meikkaajaa itselleni tässä annettujen ohjeiden mukaan (eli vierailemalla google-tulosten antamilla kotisivuilla), jättäisin näin hengästyttävän "pötkylätekstin" kirjoittajan välistä. En myöskään uskaltaisi tilata omaa häämeikkiäni "maski ihmiseltä", koska en haluaisi mitään teatterimeikkiä tmv. Toivottavasti siihen kahteen vuoteen sisällytetään myös äidinkieltä, jotta freelancer osaa itseään markkinoida ja pärjää työelämässä :)

Pahoittelut OT:sta!

Anteeksi! En ole suomenkielen opettaja. En ole edes käynyt suomenkilelistä koulua.

Toivottavasti tulevat lukijat keskittyvät olennaiseen.

En kerro itsestäni tai koulustani yksityiskohtia, koska en tahdo itseäni täällä mainostaa. Luulen että se on jopa kiellettyä.

Koulu jota kävin opettaa ihan vaan ja ainoastaan sitä maskeerausta koko ne kaksi vuotta. Tällä alalla se miten hyvin osaa kirjoittaa oikein ei ole pääasia, vaan se kädenjälki. Ja juuri se selviää selaamalla niitä kuvia.

Ehostus, meikkaus, maskeeraus kolme sanaa sama merkitys. Maskeeraaja on myös ammattinimike, joten käyttääkseen sitä on läpäistävä ammattitutkinto. Tämä kertoo myös siitä ammattitaidosta.

Toivottavasti löydät sen oikeinkirjoituksen hallitsevan maskeeraajan kun sitä tarvitset, mutta muista katsoa myös niitä kuvia, ei vaan sitä oikeinkirjoitusta!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oon taitava meikkaaja, mutta ehdottomasti otan ammattimeikkaajan. Tämä tosin vain siksi, että mun ystävä on loistava kosmetologi/meikkaaja! Hän tekee lehtien kuvausmeikkejä, julkkiksia ja vastaavia ja on esteetikko vailla vertaansa :) ketään toista en päästäisi kilsan päähän mun naamasta vaan meikkaisin itse sillä en tunne muita yhtä huippumeikkaajia!

 

kyllä sitä kuka vaan oppii oikeasti meikkaamaan siellä koulussa, mutta esteettistä silmää ei voi kouluttaa. Lisäksi tiedän paljon meikkaajia, jotka eivät edes seuraa aktiivisesti meikkaustrendejä ja julkkiksia vaan pysyvät liian tiukasti siinä opitussa pakkelointimallissa. Pahinta on se, ettei kulmakarvoja tunnu osaavan laittaa melkein kukaan! Monien monien kohdalla niiden laitto pitäisi aloittaa jo pari kolme kuukautta ennen häitä, jotta niihin saisi kauniin muodon kasvatettua ja muotoiltua. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse kävin tänään koemeikissä ja varmasti teen meikin itse häihin. Rajaukset oli sinnepäin ja monta kertaa sanoin että ei tuollaista ja KUVAAKIN näytin mitä haluan. Sanottiin vaan että tehdään korjaukset hääpäivänä sitten, nyt aikaa on rajallisesti. :skilletgirl:  Ja voithan sitten itse fiksailla hääpäivänä, jos siltä tuntuu. :girl_cray2:  En oikein tiedä olisko pitäny itkeä vai nauraa.

 

No onneksi kampaus onnistu ja olin siihen tosi tyytyväinen. :girl_in_love: (tosin sama ihminen ei tehnyt sitä)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen ollut kaksi kertaa koemeikissä elämäni aikana, ensin ennen vanhojen tanssia, viimeksi ennen valmistujaisjuhlia. Molemmilla kerroilla olen tehnyt h-hetken meikin itse, koska koemeikit olivat niin järkyttäviä. Eivät yhtään omaa tyyliäni. Ei oikean sävyistä luomiväriä ihoa ja silmiä vasten, toisessa rajaukset päin mäntyä jopa niin klassisesti mokattuna, että ripsen ja rajauksen väliin jäi hieman rakoa! Toinen taas meikkasi minut E.T.-silmäiseksi :D Kun muutenkin mulla on pallosilmät (eli alarajausta ei saa olla kuin max ulkosyrjissä). Molemmat olivat kosmetologeja ja olettaisin, että kokemusta olisi kertynyt paljon. Näistä jäi kuitenkin sen tason trauma, että todennäköisesti meikkaan elämäni tärkeimmän meikin itse. Harkitsen kyllä Stokkan Joe Blasco-meikkaajaa, jonne ehkä menen testaamaan pikkujoulumeikin. 

 

Kävin hiljattain kampaajalla, joka ei tee itse meikkejä, vaikka itsensä osaa kyllä selvästi meikata kauniisti. Hän ymmärsi täysin ahdistukseni meikkaajien suhteen, ja sanoi ettei itsekään kuuna päivänä antaisi kenenkään muun tehdä häämeikkiä. Jos on itsellä taito tehdä ja on se oma tyyli, niin onhan se aina riski, ettet näytä itseltäsi toisen meikkaamana. Mutta jollei osaa katsoa, mikä väri korostaa silmiä, ei ole vakaata kättä tms, niin silloin varmasti meikkaaja on hyvä valinta. On vain kumma juttu, kun monista meikkaustuloksista näkee, että se meikki on opiskeltu juttu. Tähän nyt laitetaan varjostus, koska tähän se kuuluu oppikirjan ja taiteen sääntöjen mukaan laittaa. Ei siis ole luontaista silmää asioille, eikä välttämättä kykyä mukauttaa tyyliä erilaiseksi eri asiakkaille. Kauhea urputus, mutta oikeasti ihmettelen, miten ammattilaisen tai "ammattilaisen" kädenjälki voi toisinaan olla niin huonoa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen varannut häämeikin, mutta tietysti lopullisen päätöksen teen sitten aikanaan koemeikin jälkeen. Meikkaaja on todella herttaisen oloinen ja olen kuullut hänestä paljon hyvää, joten olen luottavaisin mielin.

 

Itse ole hyvä meikkaaja ja juhlameikit olen aina tehnyt itse. Hääaamuna en kuitenkaan halua stressata meikin tekoa, vaan on ihanaa päästä rentoutumaan meikattavana. Kerran (vanhojentansseissa) olen ollut 'ammatti'meikkaajalla, mutta kokemus oli kyllä aika mielenkiintoinen. Meikkipohja oli todella kaunis, kestävä ja kuultava, mutta luomiväri ei ihan natsannut omiin mieltymyksiini.vaikka ihan kaunis olikin. Mutta ne huulet! Typy rajasi tumman ruskealla rajauskynällä todella epäsymmetrisesti ja veteli keskelle tönkön kerroksen beigeä huulikiiltoa. Hänellä ei ollut mitään värisilmää ja huulimeikki oli kuin 90-luvun kauheimmista painajaisista! :girl_prepare_fish: Huulet pesin sillä sekunnilla kun pääsin puljusta ulos kun en kehdannut ääneen sanoa että ihan hirveältähän nuo näyttää.

 

Noh, nyt otan tosiaan koemeikin, ja sitä paitsi osaan jo avata suuni jos lopputulos ei miellytä.

Muokattu: , käyttäjä: Paperilyhty

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen sen verran turakäsi meikin kanssa (en siis kuolemaksenikaan osaa), että kyllä on pakko heittää rahaa kaivoon ja mennä jonkun oppineemman käsittelyyn. On minut meikattu aiemminkin, ja silloin vanhenin vain reilut kymmenen vuotta.  :girl_prepare_fish: No, puolustukseksi, se meikkaaja meikkaakin noin 30-40 vuotiaita, enkä minä iljennyt sanoa, etten yhtään tykkää. :D Näyttää olevan kyllä yleinen vaiva, ettei kehdata sanoa, että "ei tää nyt ihan sellasta ollut kun ajattelin".

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mieleni tekisi säästää tässä asiassa ja tehdä meikki itse, mutta jotenkin jännittää, kuinka kestävä meikistä lopulta tulisi. Ja tahtoisin todella, että se näyttää hyvältä myös siinä vaiheessa, kun kasvoistamme otetaan lähikuvia potrettien yhteydessä. Taidan siis päätyä ammattilaisen käsittelyyn!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mieleni tekisi säästää tässä asiassa ja tehdä meikki itse, mutta jotenkin jännittää, kuinka kestävä meikistä lopulta tulisi. Ja tahtoisin todella, että se näyttää hyvältä myös siinä vaiheessa, kun kasvoistamme otetaan lähikuvia potrettien yhteydessä. Taidan siis päätyä ammattilaisen käsittelyyn!

 

Totahan voi toki testata :) mutta kaikkien tuotteiden hankkiminen aidosti kestävään meikkiin taas helposti maksaa sen meikin verran - etenkin kun pohjustusaineita jne ei tule varmaan arkena niin käytettyä.

Muokattu: , käyttäjä: goldilocks

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tällä hetkellä uskon että teen itse meikkini, meikkaan päivittäin ja homma sujuu. Olen joitain kertoja käynyt meikkaajalla enkä ole ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen, ennemmin käytän ammattilaisten apua hääpäivän tuotteiden valinnassa, että lopputuloksesta tulee myös kestävä. Ripsilisäkkeet saattaisin ehkä haluta ellen sitten tyydy tekoripsiin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ammattimeikkaajalla useasti olleena en todellakaan ota sitä riskiä hääpäivänä. Tiedän mitä haluan ja sellaisen meikin  tekemisessä paras tuntemani osaaja sattuu olemaan ystäväni, joten teen itse pohjustuksen ja hän piirtää ne isot linjat.

 

Kokonaisuuden osalta tärkeintä on se, että meikkinsä kantaa ilman paineita ja luottaa/on tyytyväinen siihen itse. Se välittyy kaikkeen mitä viestittää ja viestittyy ulospäin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luulen, että teen meikkini itse.

En meikkaa yleensä muutenkaan kovin paljon, joten ajattelin myös hääpäivänä pitää saman linjan ja kun kuitenkin kampauksen tekee ammattilainen, niin se tekee jo paljon juhlavuutta lookkiin :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään