Tatjana80

Finniongelma; millä kasvot kuntoon kesäksi?

80 viestiä aiheessa

Pakko tähän kirjoittaa, vaikka itse en RoA-kuuria koskaan syönyt, kun ei koskaan tarvinu. Olipa kerran mulla työkaveri, 30 naispuolinen aknesta kärsivä nainen. Iästä huolimatta akne oli aika vahva. Hän aloitti kuurin ja jo kuukauden päästä huomasin että hän oli tosi kireä, ärtynyt. Hän haukkui työkavereita ja kävi lääkärissä monta kertaa. Hänelle tuli myös se inhokki hiiva-vaiva (kun kahvihuoneessa jaettiin kuulumisi) moneen kertaan sekä kuivui koko elimistö silmiä myöten. Kun työn viimeisenä päivänä sanottiin tosillemme hyvästit, meillä meni välit, koska hän räjähti ja haukkui ja sanoi mitä vaan mulle ja silloiselle kolleegallemme. Siis miten tuo RoA muutti ihan iloisen ihmisen tuollaiseksi bitchiksi?? Uskomatonta, mutta totta.

:-[

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Roaccutan saattaa todellakin aiheuttaa joillekin pahoja mielialaoireita ja masennusta fyysisten sivuvaikutusten lisäksi. Kannattaa kuitenkin ottaa myös huomioon se, että osa oireista voi johtua kuurin takia aloitetusta tai vaihdetusta ehkäisystä. Ehkäisynhän pitää olla todella luotettava ja hormonaalisen ehkäisyn sieltä "vahvimmasta" päästä eli joku hormonipitoisimmista.

Itse esimerkiksi en oikein pysty käyttämään e-pillereitä sivuvaikutusten vuoksi (mielialanvaihtelut, itkuisuus, limakalvojen kuivuminen ym.) mutta Roa-kuurin vuoksi jouduin vaihtamaan minulle hyvin sopivasta Nuvaringista takaisin vahvoihin e-pillereihin. Oireet palasivat silloin nopeasti. Ehdin syödä pillereitä parisen kuukautta ennen Roan aloitusta, joten sivuvaikutukset johtuivat ainakin suurimmaksi osaksi pillereistä. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen, vaikka puoli vuotta pitikin vähän kärsiä. Muita erityisesti Roaccutaniin yhdistettyjä oireita en huomannut kuin huulien kuivumisen. Enkä enää edes hypi seinillle, kun palasin renkaan käyttöön. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaikilla lääkkeillä on sivuvaikutuksia joita pitää aina pohtia suhteessa hyötyyn. Itselläni pitäisi olla TODELLA vakava akne jotta edes harkitsisin kyseistä lääkettä. Mutta joillekin se varmasti auttaa, ilman suurempia sivuvaikutuksia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä söin Roaccutania todella pahaan akneen joka pamahti pahaksi synnytyksen jälkeen. En millään muulla päässyt siitä eroon. Kasvot oli niin tulehtuneet, että poski vasten tyynyäkin sattui todella. Mulle tuli siitä tämä loppuelämän sairaus, siitä ei enempää.

6kk roan jälkeen tulin raskaaksi. Lääkärit sanoivat, että varoaika on 3kk ja sen jälkeen voi olla rauhallisin mielin.

Raskaus sai naamani jälleen tulehtumaan ja tässä sitä kirjoitellaan akne naamassa. Vauva on jo 5kk.

Ystäväni söi tuon kuurin aikoinaan ja kahden vuoden kuluttua siitä hänelle tuli akne takaisin, eikä ole lähtenyt enää pois. Roaa hän ei enää turhaan halua syödä.

Tiedän yhden toisenkin, jonka akne on tullut takaisin parin vuoden kuluttua.

Tosin on niitä monia joille se on antanut avun loppuelämäksi.

Kokeilkaa jos ihotautilääkäri sen parhaaksi näkee. Oli se käsittämättömän hienoa olla ihan siloposkisena ilman meikin meikkiä.

Nyt, kun juttujenne jälkeen asiaa mietin, sain myös käsittämättömiä raivonpuuskia. Huusin ja raivosin ihan pää sumeana. Olisikohan siis ollut tuo lääke? Nähtävästi, koska en ole koskaan ollut sellainen, enkä enää kuurin jälkeenkään. Edes raskaana. ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse söin Roa-kuurin noin 3 vuotta sitten. Söi sen talviaikaan, jote auriko ei ollut ongelma. En myöskään käyttänyt lainkaan alkoholia kuurin aikana. Itselläni oli aika paha akne; syviä, kipeitä finnejä, joista jäi arvet. En mennyt minnekään ilman meikkiä, ja selkä, rinta ja kaulakin oli täynnä näitä finnejä ja niiden arpia.

Selkein sivuvaikutus oli huulien kuivuminen, joka hoitui bebanthenilla. Mulla on muuten ollut niin rasvainen iho, että ihosta lähinnä tuli normaali, ei kuiva. Nyt vedän monet päivät ilman meikkiä, ja kun menen ostamaan meikkivoidetta juhlia varten kosmetiikkaosastolle, mulle lyödään käteen sävyttävä päivävoide, kun en kuulemma mitään meikkivoidetta tartte. Nyt on alkanut tulla silloin tällöin pieniä pinnallisia finnejä, jotka eivät oikein kunnolla edes tulehdu, mutta noita nyt lähinnä tulee, jos nukahtaa baari-illan jälkeen meikit päällä sohvalle tms.

Uusin kyllä kuurin, jos on tarve, koska oma itsetuntoni nousi kyllä pohjalta korkeuksiin, koska häpesin sitä finninaamaani. Tottakai siinä on niitä vakavia sivuvaikutuksia, mutta kaikki lääkkeet käyttäytyvät vähän eri lailla eri ihmisillä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ma kavin teini-ikaisena akneen erikoistuneella kosmetologilla, jolta otin muutaman kerran vahvoja aknen hoitoon tarkoitettuja kuorivia hoitoja. Ei mulla mikaan maailman pahin akne ollut, mutta aika tulehtunut iho jossain vaiheessa ja itsetunto tosi maassa. Muutaman hoidon jalkeen varsinainen akne ei enaa ottanut tulta, jai vaan suht tavallinen ongelmainen sekaiho. Taisin syoda lyhyen antibioottikuurin myos.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Joitakin viikkoja ennen omia häitäni kävin hakemassa lääkäriltä ihotulehduksiin tarkoitetun antibioottikuurin. Lisäksi huolehdin, että iho pysyi puhtaana ja joskus iltaisin laitoin ohuelti Sipicort -voidetta (saa apteekista ilman reseptiä). Iho oli hääpäivänä hyvässä kunnossa eikä tarvinnut murehtia finneistä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla onneks vielä aikaa löytää tähän sopivat keinot, mut tarkoitus olis iho saada oikeasti pysymään parempana. Iho tuntuu elävän kuukautiskierron rytmissä söi mitä tahansa tai puhdisti sitä miten tahansa. Myös stressi vaikuttaa hurjan paljon. Hormonikierukka ollut sen verran aikaa ettei se enää häiritse, ilman sitä en aio elää ihan hetkeen.

Kiinnostaisi lähinnä reseptivapaat voiteet, pesuaineet tms. pintakuivalle mutta T-alueen rasvoittavalle couperosa-iholle johon tulee joskus ihan järkyttäviä paukamia. :( Ja suorastaan todennäköistä että esim. hääpäiväksi sellainen ilmestyy.

Suosituksia? Vichyn painoin jo korvan taakse, täytyy käydä apteekista ostamassa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pakko kommentoida tänne tuosta Roaccutanista kun terveyskeskuslääkärinä aihe kiinnostaa  :)

Se on tosiaan tarkoitettu vain vaikean, muulle hoidolle (kuten antibioottokuurit ja paikallishoitovalmisteet) reagoimattoman aknen hoitoon. Se voi aiheuttaa vakavia mielialahäiriöitä ja muita haittavaikutuksia. Toisaalta jos kaikki varotoimet tehdään, huolehditaan ehkäisystä jne niin varmasti siitä on monelle ollut iso apu. Mutta mielestäni aknen pitää olla melko paha ennenkuin kannattaa alkaa Roaccutania käyttämään. Pitää punnita aknen haitat vs. lääkkeen mahd. haitat.

Roaccutanin "vaarallisuudesta" kertoo myös se, että sitä saavat määrätä vain ihotautilääkärit ja asiaan perehtyneet lääkärit ja että hedelmällisessä iässä olevalle naiselle saa määrätä vain 30 vrk annoksen kerrallaan ja tällöinkin resepti on voimassa vain 7 vrk.

Että näin. Joillekin tosiaan sopii hyvin, akne paranee ja kaikki ok mutta joillekin voi tulla ikäviä sivuvaikutuksia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos Lizzy asiallisesta vastauksesta.

Lyhyt kommentti Vichystä, kun sitä on tässä ketjussa kehuttu. Ostin - juuri naikkareiden suositusten vuoksi - Vichyn Normaderm-sarjan puhdistusaineen ja kosteusvoiteen. Eivät sitten sopineet mulle lainkaan. :( Leukaan pamahti neljä todella kipeää megafinniä (siis sellaisia paukamia, että ne muuttivat yhdessä mun leuan muodon kokonaan >:( ja joiden paraneminen kesti ikuisuuden. Ilmeisesti Normadermin syväpuhdistava vaikutus perustuu siihen, että se tunkee (Roaccutanin tavoin, tosin eri aineiden vaikutuksesta) kaiken ihon syvemmissä kerroksissa olevan p***n pintaan, jolloin ihon kunto huononee aluksi, mutta tulos oli kyllä minun kohdallani sen näköinen, että pidän mielummin talin ja p***n siellä syvissä kerroksissa ja ihon pinnan kauniin näköisenä. Normadermin myötä "aknen hoito" sai aivan uuden merkityksen. Ehdin käyttää tuotteita 2 kk, ja koko sen ajan iho näytti kamalalta. Kun palasin vanhojen tuttujen tuotteiden pariin, tilanne normalisoitui parissa päivässä. Viikonloppuna käytin Normadermia mökillä (vein jämät sinne), ja heti tuli näppyjä. Nyt, kun en taas ole käyttänyt sitä pariin päivään, ihossa ei ole näpyn näppyä. :)

Summa summarum: Joillekin Vichyn Normaderm sopii, toisille ei. Mulle ei sopinut lainkaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse olen teininä syönyt roaccutania ja saanut siitä silloin hyvät ja pitkäaikaiset tulokset. Nyt 8 vuotta myöhemmin iho on taas huonossa kunnossa, muttei onneksi niin kamala kuin silloin teninä. Ennen roaa söin pari kuuria jotain toista lääkettä mikä ei tehonnut. Lisäksi käytin muita ulkoisia "myrkkyjä" nassuuni. Minulle lääke sopi ja siitä aiheutuva ihon kuivuminen myös, sillä eipähän tarvinnut pestä todella nopeasti rasvoittuvaa tukkaani jokapäivä. Toisin kuin taas tänäpäivänä... Nyt ostin apteekista Sebamedin Clear Face - sarjan tuotteita joita kovasti kehuttiin. Itse olen pitänyt tuloksista vaikka ne vaikuttavatkin aikamoisilta "myrkyiltä" tavallisiin kaupan kasvojenpuhdistusaineisiin verrattuna. Jospa sitä saisi niillä ihon siedettävään kuntoon häihin mennessä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mullakaan ei tuosta Roaccutanista tullut muita sivuoireita kuin naaman ihon kuivuminen (mulla muutenkin pintakuiva sekaiho). Myönnän nauttineeni silloin ammoisina opiskeluaikoina myös alkomahoolia kuurin ollessa päällä, mikä nyt ei ole lainkaan viisasta lääkkeen maksatoksisuuden takia (onneksi veriarvot pysyivät kunnossa). Lääke auttoi kyllä ihan kaikkein pahimpaan/syvimpään akneen, mutta aika pian pienempää finniä ja mustapäätä alkoi taas pukata, joten siloihoa en saavuttanut koskaan. Mitkään ab-kuurit / muut töhnät ei auttaneet lainkaan. Ihan yksilöllistä siis tämänkin lääkkeen vaikutus, mikä nyt ei varmaan tullut kenellekään yllätyksenä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minäkin voisin vähän kertoilla kokemuksia tuosta Vichyn Normadermistä. Minulla on sekaiho, pintakuiva, mutta T-alueelta kuitenkin rasvoittuva ja epäpuhdas. Kokeilin kolmen viikon Normederm hoitokuuria epäpuhtaalle iholle ja se todellakin aiheutti aluksi muutaman todella kipeän paukaman leuan alueelle.

Nyt olen ottanut käyttöön myös Normaderm puhdistusgeelin, kasvoveden, päivä- ja yövoiteen ja täytyy sanoa, että noista tuotteista en enää pois vaihda! Iho on ihanan pehmeä ja uusia näppyjä on tullut enää tyyliin vain pari viikossa. Ihohuokosetkin tuntuvat pienentyneen. Siis kertakaikkiaan aivan loisto sarja!

En tiedä miten toimii varsinaiselle akne-iholle ja varmaan aika yksilöllistä miten aineet vaikuttavat. Minulle kuitenkin toimi ja suosittelen kokeilemaan!

Kannattaa käydä tutustumassa täällä jos ei vielä ole käynyt: http://www.normaderm.fi/

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tämä nyt saattaa mennä vähän aiheen viereen, MUTTA...

Minun vaivani ei ole näppylät, niitä on toinen siellä toinen täällä, mutta ne saa jotenkin aina peittoon, vaan suurentuneet ihohuokoset.

Poskeni ovat todella ikävän näköiset ilman meikkiä ja tuntuu että meikkivoidetta ja puuteria tulee laitettua aivan liikaa jotta ihon saa suhteellisen tasaisen näköiseksi. Onko olemassa mitään ainetta tms. mikä auttaisi?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Lisbetti08: Olisikohan tästä apua:

Pore Minimizer T-Zone Shine Control

Multi-tasking oil-free gel controls oil and shine all day. Mattes the T-zone area; reduces the look of pores. Leaves a velvety-soft natural finish, under or over makeup.

clq_67NP_250.jpg

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos vinkistä Mintsu! Pitänee kokeilla, pelkään vaan että tuote on liian kuivattava. Ihoani voisi luonnehtia pintakuivaksi sekaihoksi joka on kuiva mutta samalla myös rasvainen. Hyvin kimuranttia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mullakin on tuo ongelma, että toisaalta tulee finnejä, toisaalta atoopikon iho on myös kuiva ja atooppinen ihottuma vaivaa kasvoissakin. Mä olen käyttänyt pitkään Diane Novaa, paikallisvoiteita ja tetrasykliini-antibioottikuurin. Luulin jo akneni parantuneen ja vaihdoin Diane Novasta Yasminiin. Virhe! Akne palasi, eikä häipynyt, vaikka vaihdoin takaisin DN:aan. Luulen, että DN riittää pitämään aknen poissa, kunhan se jollain toisella (kuten sillä antibiootilla) on saatu rauhalliseksi. Nyt ovat käytössä vain paikallisvoiteet, monen eri reseptilääkkeen jälkeen olenkin saanut tehoa ilman reseptiä saatavasta Basironista, suosittelen siis sitä!

Vichyn tuotteista testasin paikallisiin epäpuhtauksiin tarkoitettua tehoseerumia kun ihon alle ilmestyivät kipeät paukamat, mutta en kyllä huomannut minkäänlaista vaikutusta.

Viime aikoina, kun akne vihdoin olisi rauhoittumassa, on sitten vaivannut poskiin tullut ihottuma, joka on ilmeisesti infektio, joka ei tahdo rauhoittua paikallisilla eikä systeemisillä antibiooteillakaan kuin hetkeksi. Tämä tästä vielä puuttuikin. Onneksi ensi kesään ja häihin on aikaa, ja sitä ennen ehdin käydä ihotautien kurssin. Olen kandi. :)

Niin, ja olisi kiva tietää, onko tuosta huokosia pienentävästä tavarasta ollut jollekin apua!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Poskeni ovat todella ikävän näköiset ilman meikkiä ja tuntuu että meikkivoidetta ja puuteria tulee laitettua aivan liikaa jotta ihon saa suhteellisen tasaisen näköiseksi. Onko olemassa mitään ainetta tms. mikä auttaisi?

Mulle tulee kosmetiikkatuotteista ekaksi mieleen Cliniquen kasvovedet. Apteekkituotteista tulee taas mieleen Avitcid, joka pienentää talirauhasia, mikä näkyy sitten osittain ihohuokosten pienenemisenä.  Avitcidia määrää ihotautilääkäri, mutten tiedä, määrätäänkö sitä, ellei ole aknea.

Lisäys: Munkin ihoni on pintakuiva, ja Cliniquen muut tuotteet (esim. puhdistusaineet) ovat olleet liian kuivattavia. Cliniquen kasvovettä ihoni on kuitenkin sietänyt hyvin.

Lisäys 2: Basironia olen kokeillut minäkin, ja sitä löytyy kaapista tälläkin hetkellä. Ihan OK tuote, auttaa useimmiten, muttei ole kuitenkaan mikään patenttiratkaisu näppyihin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olisin tiedustellut että käyttekö kosmetologilla ihonpuhdistuksessa ja kuinka usein? Itse kävin juuri toista kertaa elämässäni ja edellisestä kerrasta oli 12 vuotta ja silti se oli just niin kamalaa kun mä muistinkin.... Mulla siis paljon mustapäätä ihossa minkä puhdistaminen on kivuliasta. Eli kyselenkin siis niiltä jotka käy niin onko se todella sen kivun arvoista, että siellä kannattaa säännöllisesti käydä??

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitti vaan Laranna  ;D Mä en ole ikinä käynyt kosmetologilla (hyihyi mua saamatonta), mutta nyt asia on pyörinyt mielessä paljonkin. Häät vasta ensi talvena, joten ajattelin että muutama kerta ennen sitä vois tehdä ihmeitä mun välillä hyvinkin temppuilevalle iholle.

Sun kommentti palautti mieleen kaikki ikävät jutut mitä oon kuullut kosmetologilla käynnistä  ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ihonpuhdistuksissa käymisestä...minä pyrin käymään noin 4 kertaa vuodessa (jokaisena vuodenaikana) ja täytyy kyllä sanoa, että ihonpuhdistuksesta on hyötyä varsinkin jos on noita mustapäitä. Ainakin mulla on auttanut! Ja kun mustapäät vähenee, niin tietenkin mitä vähemmän "nypittävää" sitä vähemmän on työtä ihon kanssa, eikä sitten satukkaan enää niin paljon. Sanoisin, että varsinkin jos iho on huonokuntoinen niin sitä suuremmalla syyllä kannattaisi ottaa parin kolmen kerran sarjahoito, sillä eipä siitä paljon hyötyä ole jos kerran 12 vuodessa käy.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mäkään en ole ikinä käynyt, mut nyt saan kai jonkunlaisen kasvohoidon synttärilahjaksi. En vaan tiedä minkälaista hoitoa atooppisen ihon kanssa uskaltaa ottaa... Tai mitä vaihtoehtoja ylipäänsä on.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ehkäpä siel kosmetologilla siis voisi useamminkin käydä!?  :) Sillä se taitaa olla ainut keino päästä noista mustapäistä eroon...?!  Sori Ronja! Ei ollut tarkoitus pelotella!! Mulla on todella alhainen kipukynnys ja ihossa paljon hommaa, joten älä nyt mun puheista pelästy! Se on varmasti ihan yksilöllistä sattuuko se ja kuinka paljon. Reippaasti sinne vaan!  :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulle tulee isoja ja erittäin arkoja patteja kaulaan jotka sitten tulehtuvat. Harvoin patit päästävät mätiään pihalle. Kokeilin voidemaista bacibactia patteihin ja se auutoi. Patit eivät olleet enään niin arkoja ja puhkesivat ja parantuivat kohtalaisen hyvin. Nyt käytän tarvittaessa voidemaista tai puuterimaista bacibactia tulehtuneille ihoaluelle. Kyseinen tuote on tarkoitettu märkiviin ihotulehduksiin,pieniin naarmuihin ja haavoihin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä kosmetologilla olisi hyvä käydä säännöllisesti. Itse käyn kasvohoidossa n. 4-5 kertaa vuodessa, hieman ihon kunnosta riippuen. Tietenkin yksi yksittäinenkin ihonpuhdistus tai muu kasvohoito on iholle hyväksi, mutta kyllä säännöllisillä kosmetologikäynneillä saa parhaat tulokset. Tietenkään säännöllisetkään kosmetologikäynnit eivät korvaa hyvää kotihoitoa!

Laranna: mikäli koet, että mustapäiden puristelu on liian kivuliasta, niin nykyään löytyy vaihtoehtoja perinteiselle ihonpuhdistukselle. Esim. ultraäänipuhdistus on sarjahoitona kohtuullisen tehokas ja täysin kivuton. Myös mikrohionta on varteenotettava vaihtoehto. Minusta mikrohionta on ultraääntä tehokkaampi ja tehoaa hyvin juuri mustapäihin ja laajentuneisiin ihohuokosiin. Hoito ei ole yhtä hellävarainen kuin ultraäänipuhdistus, mutta ei se satu (korkeintaan nipistää hieman). Jos sinulla on kovasti mustapäitä, jotka ovat todella tiukassa, niin ultraäänihoitoon tai mikrohiontaan voi yhdistää mekaanisen puhdistuksen sitkeimpien mustapäiden poistamiseksi. Yksi vaihtoehto on myös Elsa Hjeronymuksen kemiallinen ihon syväpuhdistus, jossa ihoa ei tarvitse puristella lainkaan. Monet ovat kehuneet tätä hoitoa, mutta ainakaan minulle ko. hoito ei sopinut ollenkaan.  

Kannattaa reilusti kysellä kosmetologilta vaihtoehtoja, jotta löytäisit ihollesi parhaiten sopivan hoidon.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään