Hyle

Parrakas sulhanen?

30 viestiä aiheessa

En äkkiseltään löytänyt aihetta käsittelevää ketjua, joten aloitan uuden. Jos sellainen jo on, linkittäkää, koska hyvin on mahdollista että olen vain puusilmä.

Miehelläni on aina, siis ihan aina, kokoparta. Pitää sen tosin melko lyhyenä (3-5mm) mutta parta kuin parta.

Kasvojensa malli on sellainen, että parta käy hyvin, ja mielelläni parrakkaana hänet häissämme näkisinkin. Ongelma vaan on siinä, ettei tuollainen "sänki" ole oikein viimeistellyn näköinen, ja vinkkejä siihen kaipailisin.

Mielikuvia olen jo hieman rakennellut, ehkäpä niin että suunympärillä ja leuan alla olisi karvaa, ja poski korvalta suupieliin olisi sileä? Siis tarkka raja leukapieliin. (saakohan tästä nyt taas mitään tolkkua??)

Vuosi on vielä aikaa päättää, mutta täytyyhän tähän jättää sitä harjoitteluaikaakin, jos tulee leikattua epäkelpo malli niin ehtii kasvaa takaisin :)

Eli parrakkaiden morsiot, millainen parta teidän sulholla oli häissänne vai ihan se sama arki-look?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä ei häitä vielä ole ollut, mutta mies tulee menemään kanssani leukaparta naamassaan naimisiin. Ei viiksiä, parta on "suupielistä" kohtisuoraan leuan alle.  Se on kyllä pidempi kun ihan vaan sänki.

Mä suosittelen sileitä poskia (niitä on kiva pussailla) ja kun  se parta on siinä suuvärkin ympärillä, ei se näytä niin erilaiselta  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Munkin miehellä tulee olemaan (mikäli se on musta kiinni) parta häissämme. Siis tosin vaan semmonen leukaparta, joka on vaan tossa leukanypykällä. Se on söpö ja sopii mun miehelle paremmin kuin sileä leuka...siis muuten kyllä on siloposki :)  :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Miun sulholla on pitkä leukaparta, viikset ajoi pois jo aikaa sitten. Hällä on parta ollut iät ja ajat ja saa olla häissäkin. Mutta siististi huoliteltuna. Sulho on kyllä muutenkin tarkka, että parta on ojennuksessa. Anoppi ei siitä pitkästä parrasta oikein tykkää..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mie sain tolkkua hyle  ;D Mun miehellä kun on sellainen parta ja tulee kyllä olemaankin sellanen sitten häissä tulevaisuudessa. Mitäpä sitä hyvää vaihtamaan  ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
parta on "suupielistä" kohtisuoraan leuan alle.  Se on kyllä pidempi kun ihan vaan sänki.

Tollasella "parralla" minunki ukkeli meni naimisiin  ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun rakkallani tulee parta olemaan malliltaan sama kuin nytkin...ainoostaan se,että pitkästä aikaa käy värjäyttämässä sen mustaksi  :-X

Parta on ollut samanlainen niin kauan kuin ollaan yhdessä oltu..Mä saisin varmaan sydärin jos sitä jotenkin malliltaan muutettais  :D

Ja mulla on kans tosi tarkka mies siitä että parta on ojennuksessa  ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Häiden jälkeen olis miehellä toiveena kasvattaa parrasta oikein pitkä, että menee letillekin, mutta häissä luultavasti pelkästään leuassa muutaman millin pituisena.

Muoks. Poistin kuvan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minunkin ylkälläni on leukaparta. :) Äitinsä mielestä se tietenkin on "kamala", mutta minusta olisi ihan hirveää, jos ylkä sen päättäisi ajaa häitä varten - kun minusta se sopii niin hyvin ja tekee ylkästä miehekkään.  ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on häihin aikaa tasan 5 viikkoa ja normaalisti miehelläni joko on 2 viikon kesantopelto tai ei partaa ollenkaan naamassaan. Keväällä hän kuitenkin kokeili sellaista muutaman millin suunympäri menevää "rinkipartaa" ja se sopi hänelle mielettömän hyvin.

Ilman partaa hän näyttää kovin poikaselta, parta "palauttaisi" hänet oman ikäisekseen.

Kampaajani/parturimme hänet näki parrassaan ja oli ehdottomasti sitä mieltä, että sulho kasvattaisi häihimme parran.

Kysynkin nyt, olisiko jollakulla vinkkejä mitä näinä viimeisenä viitenä viikkona kannattaisi tehdä, että lopputulos olisi siisti ja huoliteltu?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun sulholla tulee olemaan leukaparta ja pienet viikset. Mä en oo koskaan ees nähny sulhoa ilman niitä. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vaadin leukaparran jättämistä,tosin siistiähän sitä hieman vois..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Rokilla on kunnon rokkiparta ja -viikset, ja tulevat olemaan myös häissä. On kyllä ajanut joskus kokonaankin pois niin että tiedän miltä näyttää ilman, mutta kyllä ne on niin iso osa Rokin ulkonäköä että pitää ne myös häissä. Tietysti siistii niin ettei karvat sojottele mihin sattuu ja varmaan ajelee risupularit pois niin että karvaa jää vain suun ympärille.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jep, parrakas sulhanen tulee meidänkin häissä olemaan. Posket sileät, mutta leukaparta ja viikset jäävät (sellainen suun ympärysparta), siistittyinä, totta kai.

Kerran vuodessa yleensä ajaa tuon pois ja silloin olen tikahtua naurusta, kun vastassa on NIIN PIKKUPOIKA! :D

Äitinsä ja siskonsa on kovasti sitä mieltä, että rakkaalleni ei sovi tuo parta, mutta minä olen kyllä toista mieltä. Onneksi sulhoni kuuntelee minua tuossa asiassa enemmän...hih. Ja minä kun joskus luulin, etten pidä parrakkaista miehistä... :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ siis täh?! Täähän oli kuin mun kirjottama juttu aina äitejä ja siskoja myöten! :D

En voisi kuvitellakaan, että miehelläni ei hääpäivänä olisi partaa. On se niin hassun näköinen ilman niitä. Yleensä kerran kesässä se ajaa parran pois ja kyllä mä aina tirskahtelen ja välttelen sen pussaamista parin päivän ajan ennen kuin se näyttää taas omalta itseltänsä. B)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yhdyn edellisiin, en voisi kuvitellakaan meneväni naimisiin, jos ukkeli ajaisi parran pois, todennäköisesti tikahtuisin nauruun jos tulisi siloposkena tahtomaan. Hän tietää itsekin näyttävänsä paremmalta parrakkaana ja sitä paitsi, leukahaivenista on niin mukava nappaista kiinni pussatessa!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sulholla on parta ja varmasti on häissäkin. En tiedä missä pituudessa meinaa sen pitää jne. Kerran olen täysin ilman partaa nähnyt ja kyllä parta sopii paremmin. Se on semmonen leuan alla menevä, joka yhdistyy pulisonkeihin ja posket jää sileäksi. Paha selittää, mutta tämmönen se on kasvuvaiheen alussa: parta

Luultavasti haluaa häissä pitää vähän pidemmän, mutta en osaa ennustaa vielä tässä vaiheessa haluaako sitä trimmailla sitten vai ei.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä parta olla pitää ja mahdollisimman pitkä! :)

Toissa jouluna sulho teki kauhean mokan ja ajoi partansa pois kokonaan. Mulla meni siinä pari viikkoa niin etten voinu kunnolla edes katsoa sitä, ihan vieras mies.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sänkityyppinen parta tulee olemaan, ehdottomasti! ;)

Miehelläni on aina ollut vähintään parin päivän sänki, ja hänelle se sopii paaljon paremmin kuin siloposki-vaihtoehto.

Häissä tulee siis olemaan muutaman päivän vanha sänki, mutta kaula ajettuna. MMmm! :rolleyes:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meilläkin miehellä on aina sänki, ollut jo sen 7 vuotta kun tässä ollaan yhdessä ollut. Hän siistii sitä niin, että pysyy vielä sängen mittaisena mutta vain äärimmäisen harvoin ajaa kokonaan pois. Silloin näyttää hilpeältä :D Anoppi on nyt kovaan ääneen vaatinut, että ei ikimaailmassa sänkeä saketin kanssa mutta mielestäni olisi hieman hupsua, jos mies hääkuvissa näyttäisi kovin erilaiselta kuin yleensä. Pitäähän hänen tuntea olonsa kotoisaksi lookissaan. Kaulaa voisi kyllä hieman siistiä, katsotaan nyt mitä tuo meinaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Miheheni uhkasi ajaa parran häihin mennessä ja minä sanoin etten mene hänen kanssaan naimisiin ilman partaa. ;) Miehellä menee pulisongeista leukaluita myöten leukaan kapea parta parta. Leuassa vähän pidempi. Ei myöskään viiksiä..

Kuulotaapa kuvailu oudolta, toiv. joku tajusi.. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun kullalla on parta suun ympärillä l. leukaparta+viikset. Mieheni käy ajamassa partansa parturilla!! Tulee mielettömän hyvää jälkeä, ei ollenkaan epäsiisti ja on tasainen kun ammattilainen lyhentää!

Lilith: meillä kävi myös niin, että mieheni tässä kesän alussa ajoi parran pois, eihän se näyttänytkään enää itseltään :lol:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tämänkin sulhasella on viikset+leukaparta -"suun ympäri" -yhdistelmä, jonka hänet patistin tuossa vuosi sitten kasvattamaan ja yllätys yllätys sopii erittäin hyvin :) . Kaikki muut kehuvat paitsi anoppi (kas vain, muillakin on täällä ollut samanlaisia kokemuksia) . En osaa kuvitella sulhasta ilman partaa - tunsin hänet vain noin 3 kk parrattomana ja sen ajan kuvat näyttävät tosi huvittavilta. Parta on niin miehekäs :D !!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidänkin isännällä on parta: kokoparta, pitkä ja viikset myös. Mutta mutta... Parta on pyhä, eikä siihen saa koskea. Minä nyt kuitenkin toivoisin, että parran rajat siistittäisiin ennen häitä. Hänellä kun parta ulottuu todella korkealle poskille, niin näkyisi naamaa vähän enemmän. Millä ihmeellä sitä saisi miehen ylipuhuttua? Naisellisia keinoja?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

.

Muokattu: , käyttäjä: miss honey bee

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään