katjahh

Kauneuspalvelut - Helsinki

165 viestiä aiheessa

Kuka osaa suositella hyvää rakennekynsien tekijää joko Helsingin puolelta tai Vantaalta mieluiten Korso Tikkurila alueelta?

Itselläni on ollut rakennekynnet noin 5 vuotta sitten. Silloin en ollut rakennekynsiin täysin tyytyväinen. Mulla on pienet kynnet, joten kynsistä on tipeillä vaikea saada nättiä, ainakin tälläisen selityksen sain silloin tekijältä. Sen lisäksi kun rakennekynnet lopulta poistettiin niin omat kynnet oli tosi surkeassa kunnossa, tosin rakennekynnet olivat minulla aika pitkän aikaa. Omat kynnet on ohuet ja hauraat ja niistä oli hiottu melkein kynsi kokonaan pois, oli aika kipeät vähän aikaa  :'(

Häihin nyt kuitenkin haluan rakennekynnet ja olen rohkaissut itseäni sillä että kynsien tekotapa ja materiaalit ovat varmasti kehittyneet noista ajoista. Ajattelin kuitenkin käydä etukäteen laittamassa jo nyt talvella rakennekynnet koemielessä, mutta en pidä niitä pitkään, että kynnet ovat elokuussa siinä kunnossa että niihin voidaan rakennekynnet laittaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nostetaan tämä maailmankartalle.

Itsellä on ollut LCN-kynnet ja nyt mietin että jos ottaisin oman kynnen vahvistuksen sillä. Ehtisi kynsi kasvaa häihin mennessä siinä alla sopivaksi, ei tarvitsisi ottaa tippejä siis ollenkaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen käynyt Tainalla kohta kolme vuotta säännöllisesti = 2 kk välein leikkauttamassa ja värjäämässä hiukseni. Kertaakaan en ole pettynyt ja useita kertoja olen ollut aivan mielettömän innoissani uusista hiuksistani :) Taina jo kovasti odottaa, että saa tehdä mulle hääkampauksen ja -meikin, en uskaltaisi kenenkään toisen käsiin luottaa niin tärkeitä juttuja.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävin Tainalla häämeikissä ja -kampauksessa. Meikkiin olin tyytyväinen, kampaus oli ihan ok, mutta olisi se parempikin voinut olla. Eniten otti päähän, että hänellä oli aikataulu lähes 30 min myöhässä ja myöhästyin valokuvauksesta, joka meillä oli kampaajan jälkeen. >:( Edellinen asiakas oli kuulemma ollut myöhässä, mutta sen sijaan että olisi tehnyt hänen kampauksensa nopeammin niin aloitti minun kampaukseni laittamisen puoli tuntia myöhemmin kuin olimme sopineet. Eli jouduin istumaan kaasojeni kanssa sen ajan tyhjänpanttina kampaamon sohvalla vaikka olisin mielummin käyttänyt ajan esim. pukeutumiseen. Kun valitimme kaasojeni kanssa aikataulun venymisestä, hän ei kunnolla pyytänyt anteeksi vaan sanoi ymmärtävänsä, että "morsiamella on hääpäivänä pinna kireällä tmv". :o >:( En jaksanut kiistellä asiasta enempää ettei fiilikseni olisi mennyt enempää, mutta oman kokemukseni perusteella en voi suositella kyseistä kampaajaa. Hääpäivänä on todella tärkeää pysyä aikataulussa ja on kampaajan tehtävä huolehtia, että aloittaa silloin kun on sovittu. Olin varannut kampaaja-ajan jo kuukausia aiemmin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä olen nyt kohta vuoden teettänyt kynteni Nice kauneudessa Vantaan Myyrmäeesä. Mulla on kanssa tosi pieni tuo oma kynsipeti, eikä se ole aiheuttanut ainakaan mulla mitään kovin kummoisia vaikeuksia! Teetätin ensin kynnet juuri häitä varten, mutta koukutuin täysin ja nyt kohta vuosi takana ::)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hello ladies,

Onko kellään kokemusta meikkaaja Minna Timosesta. Sain häneltä hyvän tarjouksen ja pikaisen vastauksen tiedusteluuni, mutta hänen kotisivuillaan ei ole esimerkkitöitä.

Minnan sivut löytyvät täältä: http://www.elisanet.fi/minna.timonen/

Kiitos avusta jo näin etukäteen!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävin viime kesänä ottamassa hääkampauksen Tähtisilmässä katjalla, ja olin enemmän kuin tyytyväinen, kampaus oli juuri sellainen kuin toivoinkin ja sain siitä tosi paljon kehuja, palvelu ystävällistä ja hyvää. Suosittelen!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minnasta löytyy kokemuksia ainakin täältä..

Todella ammattitaitoinen, mukava, hyvän värisilmän omaava!

Luottavaisin mielin vaan hänen ammattitaitoisten kättensä meikattavaksi!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

http://www.skyrider.fi/  täältä saa kohtuuhintaiset ja hyvillä tuotteilla tehdyn manikyyrin. Hinnastokin löytyy välillä 25e-40e.

Liike sijaitsee aivan keskustassa vanhalla linja-auto asemalla.

Aika kannattaa varata etukäteen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt on häät vietetty. Minna oli meikkaamassa minut, kaksi kaasoani ja äitini hääpäivän aamuna. Lopputulos oli upea. Meikeistä tuli toiveidenmukaiset ja jokainen tunnisti meikin omakseen.

Minna on mukava ja asiakaspalveluhenkinen ja meikkauksen ohessa saimme kaikki hyödyllisiä vinkkejä arkipäivän ehostukseen. Mielestäni erinomaista palvelua. Aikaa kului noin neljä tuntia. Hinnat olivat mielestäni edulliset ottaen huomioon, että saimme palvelun kotiin, joka säästi kallisarvoista aikaa hääpäivän aamuna ja loi ihanan rentouttavan tunnelman meille naisille.

Voin siis lämpimästi suositella Minnaa muillekin juhlijoille!

p.s. Huomasin juuri, että Minna on uudistanut nettisivunsa ja nyt näytillä on myös muutama esimerkkityö. Hieno homma!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minkä hintaisia on teillä ollut hääkampaukset? Nettisivuilla kun lukee hääkampaus alkaen 46€

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kavin lopulta taalla: http://www.sininetsivut.fi/innet/ateljee_n...e-marja_milsap/

Sain sielta kauneimman ja siisteimman nakemani ranskalaisen manikyyrin, jalki oli todella huippuluokkaa. Hintakaan ei ollut paha, ja ranskalainen manikyyri oli ihan samanhintainen kuin tavallinen. Liike on Annankadulla, kerrostalon 4. kerroksessa, josta sita ei ihan hevilla loyda (ovessa lukee jotain ihan muuta), mutta paikan etsiminen kannattaa! Suosittelen ehdottomasti.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Huomasin, että täältä löytyy monia ketjuja eri meikkaajista ja kampaamoista kaupungeittain, mutta mistään niistä en löytänyt sitä tietoa mitä etsin.

Eli: Etsin paikkaa pääkaupunkiseudulla jossa tehdään meikkaukset ns. kunnolla. Tarkoitan tällä sitä, että meikkiin kuuluu kiinnittäjätipat, irtoripsitupsut ja meikit, jotka sisältävät kunnolla pigmenttiä eli pysyvyys on taattu.

Olen törmännyt moniin paikkoihin joissa tehdään meikkejä, mutta meikkiä tehdessä käytetään "halpis/perus"-merkkejä ja lopputulos ei ole ollut pysyvä.

Samasta paikasta pitäisi vielä saada kampaukset sekä morsiammelle että kolmelle kaasolle.

Mahdoton yhtälö?   ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Huomasin, että täältä löytyy monia ketjuja eri meikkaajista ja kampaamoista kaupungeittain, mutta mistään niistä en löytänyt sitä tietoa mitä etsin.

Eli: Etsin paikkaa pääkaupunkiseudulla jossa tehdään meikkaukset ns. kunnolla. Tarkoitan tällä sitä, että meikkiin kuuluu kiinnittäjätipat, irtoripsitupsut ja meikit, jotka sisältävät kunnolla pigmenttiä eli pysyvyys on taattu.

Olen törmännyt moniin paikkoihin joissa tehdään meikkejä, mutta meikkiä tehdessä käytetään "halpis/perus"-merkkejä ja lopputulos ei ole ollut pysyvä.

Samasta paikasta pitäisi vielä saada kampaukset sekä morsiammelle että kolmelle kaasolle.

Mahdoton yhtälö? ;)

Kannattaa ottaa yhteyttä Laura Anderssoniin. Netissä ainakin omat sivut. Tekee meikkejä Hiustaivaassa ruoholahdessa. Laura käyttää sarjanaan Helena Rubinsteiniä mikä on erittäin laadukas sarja! Niin ja saahan tuolta toki kampauksetkin.

Itse menen Lauralle lauantaina häämeikkiin, enkä todellakaan pelkää, etteikö siitä tulisi upea kaikkine irtotupsuineen!

Suosittelen!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En nyt loytanyt sopivaa paikkaa missa kysyisin kokemuksia kampauksista (ja vaikka palvelusta) Titti Haapala -kampaamosta Helsingissa. Varasin sielta haakampauksen kesalle, mutten ole aiemmin siella kaynyt..

Kommentteja olisi kiva kuulla, ja vaikka suosituksia hyvista kampausten tekijoista! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täälläkin kaipas toukomorsian kokemuksia samaisesta titti haapalan paikasta...

en vielä varannut aikaa, mutta tiedustelin hintoja ja ei ollut yhtään pahan hintainen koemeikkeineen ja kampauksineen...että jos jollakin on kokemusta niin olisi kiva kuulla :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Parturi kampaamo Stage 11 Aleksilla helsingissä on todella hyvä paikka!

Tekee todella upeita hiuksia, värjäyksiä ja hiustenpidennyksiä!! Ja mikä ihaninta, palvelu

on todella iloista ja asiakasystävällistä!

Minun vakkari paikka ja suosittelen lämpimästi! Siellä minä ja kaasoni otamme

myös häämeikit kampauksineen :)

http://www.stage11.fi/index.htm

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onkos kenelläkään kokemuksia Kampissa toimivasta kampaamo Puresta?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen menossa Tukkataloon kampaukseen ja meikkiin. Maine on paikalla hyvä, mutta onko kellään käytännön kokemuksia ko. paikasta?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Osaako kukaan suositella solariumia Helsingissä?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä oon tykännyt kaydä itsepalvelusolariumissa Kaisaniemessä. Uudet tehokkaat laitteet ja mikä parasta, voi mennä milloin vaan ilman ajanvarausta ja aina on mahtunut. Edullinenkin vielä.

Toisaalta jos on hakemassa kokonaisvaltaisempaa kokemusta ja silmänruokaa, niin en suosittele paikkaa :D

siisti mutta ei siellä mitään ylimääräisiä kaunistuksia ja koristuksia ole.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse suosittelen Hiussali Peiliä. Olen pari vuotta siellä käynyt kampaajalla ja ollut todella tyytyväinen. Oma vakkarikampaajani on taitava ja mukava, antaa omia mielipiteitä siitä mikä voisi sopia ja ottaa myös omani huomioon. Kiireen tuntua ei ole, joten voi tosiaan rentoutua. Plussaa myös kivasta liiketilasta ja kahvi/teetarjoilusta. Ihanaa hemmottelua. :) Päädyin varaamaan kampauksen ja meikin häihin myös tuolta Peilistä, vaikka ensin mietinkin niiden tekemistä itse. Hieman luksusta näihinkin pieniin häihin. ;) Meikissä en siellä ole ennen ollut, joten odotan innolla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei. Onko kellään kokemuksia AnsuMakeUp:sta, Sellosta tai muualta? Olen sitä nyt harkinnut.

Mulla ei ole kokemuksia mistään, ihan ekaa kertaa nyt ajattelin ammattilaisen tuoliin istua. Pitää selvitellä vielä hintoja.

Sellon Emotioniakin olen miettinyt. (Sello on lähellä.)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hata: Sellon Emotionissa minulle laitettiin tekoripset kerran. En tiedä missä vika, mutta pysyivät todella huonosti <_< Hintaa taisi olla n. 40e.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään