Guest EveliinaH

Koemeikki ja -kampaus

147 viestiä aiheessa

Heippa :)

Kävin tänään koekampauksessa, jota ei minun mielestäni voi kutsua koekampaukseksi vaan kampauksen suunnitteluksi. Kävin Hakaniemen Vip Clinicissä ja hämmästyin kun kampaaja ensin vain nopeasti kysyi muutaman kysymyksen puvustani ja siitä mitä olin ajatellut ja sitten selitti mitä oli ajatellut tekevänsä. Vasta kun pyysin hieman tarkennusta hän vaivautui hieman laittamaan hiuksiani kiinni, jotta näkisin mitä hän tarkoitti. Homma oli ohi reilussa viidessä minuutissa. Olisin kyllä ehkä kaivannut kunnon kampauksen tekemistä, ettei sitten hääpäivänä joudu sanomaan, etten pidä kyseisestä ja pyytämään uutta kun siinä on hiukan kiire muutenkin. Kyllä minä luulen, että kampauksesta tulee nätti, mutta miten voin olla sataprosenttisen varma? Kampaaja vain sanoi, että voin kyllä luottaa häneen, koska hän on tehnyt hääkampauksia paljon ja että tämä koekampaus ei ole koskaan heillä varsinainen kampaus, koska siitä pitäisi ottaa täyden kampauksen hinta. Sen kyllä ymmärrän, mutta olisivat sen voineet kyllä sanoa etukäteen. ???

Miten teillä muilla on ollut? Onko koekampaus ollut kunnon kampaus ja onko siitä silloin veloitettu joku summa?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla koekampaus vasta edessä, mutta kampaaja mainitsi jo puhelimessa että se tulee olemaan vain tuollainen suunnittelu ja tarvittaessa sitten samalla värjätään tai leikataan hiuksia. Hinnasta ei kyllä ole tietoa, luultavasti laskuttaa sitten vain tehdyt toimenpiteet.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulle tehtiin melkein "oikea" kampaus koekampaukseksi - ainoastaan tupeeraukset jätettiin väliin, samoin vahan käyttö. Myös pinnit jätettiin piilottamatta.

Kampaaja on kyllä myös kaverini, mutta olen saanut sellaisen käsityksen, että tekee yleensäkin koekampauksen näin.

Liekö sitten suunnittelulla ja koekampauksella hintaeroakin? Ja riippuisiko myös kampaajan kokemuksesta?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulle tulee ihan kunnon kampaus koekampaukseksi, hääkampauksen hintaan sisältyi koekampaus haluttaessa ja sitten varatessani aikaa kysyttiin riittääkö suunnittelu vai haluanko ihan kampauksen. Ja totta kai mä nyt kampauksen haluan, jos sen kerran samaan hintaan saan!  ;) Luulen, että tässä on sama juttu kuin neitosella, ehkä ihan tehokeinoja ei vielä oteta käyttöön..

Tänään olen jo sitten tähän koekampaukseen menossa, joten voin raportoida miten homma sujui..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pelkkä suunnittelu tiedossa.

Ja itseasiassa kun soittelin ja kyselin kampausten hintoja, niin hyvin monessa paikassa sanottiin, että suunnittelu kuuluu hintaan, jos olisin halunnut koekampauksen, olisi se maksanut......

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Koekampaus oli minulla ihan oikea kampaus. Olin kerran käynyt kampaajan luona jutustelemassa siitä, mitä tehtäisiin ja hiukan suunnittelemassa (tämä ilman ajanvarausta/erillistä maksua). Koekampauskerralla suunniteltiin lisää, tehtiin kampaus kiharoineen, tupeerauksineen kaikkineen ja kokeiltiin etuosaan kahta eri vaihtoehtoa. Aikaakin meni reipas pari tuntia, itse hääpäivälle sitä on varattu kolme. Eli kampaaja teki lähes samanlaisen työn kuin itse hääpäivänä, mutta silloin kuulemma tehdään vielä tarkemmin ja huolellisemmin, kiillotetaan latvoja vahalla jne. Koekampaus kuului hääkampauksen hintaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla oli pelkkä suunnittelu, josta ei veloitettu. Sen verran kampaaja kuitenkin kiinnitti hiuksia, että sain aika hyvän käsityksen, millainen kampaus on sitten valmiina. Oon ihan luottavainen kampauksen onnistumisen suhteen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Varmaan osalle tuo pelkkä suunnittelu riittääkin, mutta itselleni kyllä haluan ihan oikean kampauksen, sillä varoittava esimerkki löytyy muutaman vuoden takaa ihan omalta kohdalta:

Minulla on paksut hiukset jotka aina jaksavat salakavalasti yllättää kampaajan kuin kampaajan. Minulle tehtiin nutturakampaus ja koska olin kaasona, ei mitään suunnitelmia kummemmin ollut, kuvia vain vähän katseltiin. Kun kampaus oli saatu sitten valmiiksi, oli melkein puolet hiuksista vielä vapaana. Niitä sitten alettiin väkipakolla tunkemaan muun nutturan sekaan kun aikaa ei muuhun olisi riittänyt ja tulos oli...hmmm...sanoisinko ehkä liiankin räväkkä ???. Varmasti moni vieras ihmetteli mielessään olinko tunkenut kieleni  :P pistorasiaan tms.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä mulle ainakin tehtiin harjoitukseksi kunnon kampaus ja meikki, kuten halusinkin. Totta kai yksityiskohtia hiotaan enemmän sitten hääpäivänä, mutta nyt sain jo hyvän kuvan siitä, minkä näköisenä häitämme elokuussa juhlin.  ;) Kampaamolla oli omat hinnat harjoituskampaukselle ja meikille.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulle kävi niin, että olin sopinut ajan värjäykseen ja koekampaukseen muutama päivä ennen häitä, mutta kampaaja ei ollut lainkaan ymmärtänyt että todella haluan koekampauksen! Hänen mukaansa harva asiakas nimittäin edes haluaa 'koko pakettia', eli oikeaa kampausta,  ja niinpä koekampaus oli kampaajan toimesta muuttunut suunnitteluksi - koekampaukseen hän ei ollut varannut aikaa.  No, sain sitten kampauksen suunnittelun, siihen meni n. 10 min ja maksoi 10 euroa. Jäkeenpäin ajatellen suunnittelu kyllä riitti aivan hyvin, koska päädyin hyvin yksinkertaiseen nutturakampaukseen. Mutta jos on mielessä vähän monimutkaisempi/erikoisempi kampaus, niin kannattaa näköjään tehdä erittäin selväksi, että tosiaan haluaa oikean kampauksen eikä vain suunnittelua.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävin juuri tänään "koekampauksessa" kampaajalla. Ensin hiukseni värjättiin, laitettiin raitoja ja leikattiin ja värejä pois pestessä kampaaja kyseli (oltiin jo kyllä puhelimessakin keskusteltu asiasta kuukausia sitten) haluanko että tekee kampauksen (olisi maksanut 32e) vai riittääkö pelkkä suunnittelu, jonka lupasi tehdä ilmaiseksi. Meinasi kyllä, että ei ehkä tarvi lähteä varsinaista kampausta tekemään, mutta itse sain päättää. Päädyin sitten pelkkään suunnitteluun, koska jotenkin tuntui "turhalta" alkaa nyt sitä kampausta väkertämään - olin jo muutenkin istunut 2 tuntia siellä... Kampaaja vaikutti kovin ammattitaitoiselta (valitessani kampaajaa kiinnitin kyllä kovasti huomiota ammattitaitoon, ko. liike on ollut mukana häämessuilla ja on palkittu moneen otteeseen!), näytti hyvin mitä aikoo sitten hääpäivänä tehdä ja kyseli mun mielipidettä tietty myös, miten haluan. Sain selvän kuvan kampauksesta, joten oikeastaan aivan turhaa olisi ollut alkaa sitä nyt väsäämään ;) Luotan kyllä, että kampaaja osaa hommansa ja tulen kauniina ulos hääpäivänä :D Kampaaja oli kovin innoissaan ja selitti kuinka mielellään näitä hääkampauksia tekee ja että kerrankin olivat hääpäivänä ekaksi tehneet nutturan, mutta sitten purkaneet sen ja tehneet toisenlaisen kampauksen, joten kuulemma pystyy "muokkaamaan" vielä tuossakin vaiheessa, jollei ole tyytyväinen luomukseen!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

kokemuksesta voin sanoa, että

kannattaa pyytää erikseen ihan kunnon kampausta, muuten saattaa itkettää isona päivänä! mulle kävi niin, että olin varannut koekampauksen, mutta kun menin kampaajalle, hän vain tutki hiuksiani ja kyseli puvusta ja mitä olin itse ajatellut. aikaa meni tähän "kampaukseen" n.kymmenen minuuttia.

hääpäivänä sitten kampauksesta tulikin aivan kamala! itkin ja raivosin ja loppujenlopuksi jouduin itse laittamaan hiukseni niin kuin halusin! Todella mukava aloitus hääpäivälle!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä kävin lauantaina koekampauksessa, jossa tulevasta kampauksesta tehtiin "raaka versio". Palvelu oli erinomaista ja minulle kokeiltiinkin kolmea erilaista kampausta mitä olin ajatellut. Huntujakin kokeiltiin. Onneksi löysin sellaisen kampaajan, joka osasi toteuttaa innostuneena kaikki ideani, vaikka hiukseni ovatkin muutaman muun kampaajan mielestä olleet "ongelmalliset" :-/ niiden huiman pituuden takia (ulottuvat takapuolen kohdalle) ja vielä kun haluan pitää ne auki ja saada niihin vielä 50-luvun tyylin. ;D  Koekampaus veloitetaan oikean hääkampauksen teon yhteydessä ja maksoi puolet tulevasta oikeasta kampauksesta. Koko paketti tulee maksamaan 70 egee. Ei paha!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Miun käydessäni koekampauksessa ensin raidoitettiin hiukset ja leikattiin ne. Sitten tehtiin ns. raakaversio kampauksesta, ei todellakaan ollut niin nätti kuin varsinaisena juhlapäivänä mutta siitä näki suurinpiirtein mallin ym. Ei muistaakseni veloitettu suurensuurta summaa tuosta kampauksesta silloin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Muistakaa aina hyvät morsiot kertoa kampaajalle tarkaan mitä haluatte. Jos haluatte ne kunnon kokonaan toteutetut koekampaukset,pyytäkää niitä,mutta olkaa valmiita maksamaan niistä. Ja huomioikaa samalla,että kampausten teko on hyvin luovaa puuhaa,ja aina ei hääkampauksesta tule samalaista kuin koekampauksesta. Sen takia monet kampaajat ei tee koekampauksia.. T:kampaaja

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Ja huomioikaa samalla,että kampausten teko on hyvin luovaa puuhaa,ja aina ei hääkampauksesta tule samalaista kuin koekampauksesta. Sen takia monet kampaajat ei tee koekampauksia.. T:kampaaja

Tämäpä minusta onkin ongelma. Jos asiakkaalla on kuva selkeästä ja helposta kampauksesta, sen pitäisi kyllä onnistua samalla lailla joka kerta. Hyviä kampauksen tekijöitä on harvassa. Juttelin vanhan ja kokeneen (mummo-)kampaajan kanssa ja hän sanoi minulle juuri samaa. Ennen kampauksia tehtiin paljon enemmän, jopa päivittäiseen käyttöön, joten entisajan kampaajat kyllä osaavat kampausten teon taidon. Nykyään kampaajat tuntuvat paneutuvan värjäykseen enemmän...  :-[

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävin lauantaina kampaajalla ja oli tarkoitus, että tehdään koekampaus ja otan värin siinä samalla. Kampaaja vain vähäsen kokeili "sinnepäin", miten hiuksista voisi saada "jotain". Vähän pinneillä kiinnitti hiuksiani takaa "kiharoille" ja se oli siinä. Sitten alkoi laittamaan väriä. Olin siinä käsityksessä, että kampaajat tekevät koekampauksen melkein kuin sen oikean kampauksen, ihan alusta loppuun. Olin kuin puulla päähän lyöty. Moni tuttavani on varannut valokuvaajan koemeikki- ja koekampauspäivälle ja heillä on ollut ihan täydelliset kampaukset ja meikit. Onneksi itse en tehnyt niin, olisin ollut aika hukassa.

En nyt tiedä, mitä tehdä. Aikaa ei ole varata toista kampaajaa. Pelottaa, mitä sieltä on tulossa, kun en ole ko. kampausta kertaakaan nähnyt. Tuleekohan siitä ollenkaan edes sinnepäinkään sellaista kuin olin ajatellut. Aion kyllä mainita siitä "koekampauksesta" sen verran, että en suostu siitä erikseen mitään maksamaan. Harmittaa!

Miten minusta tuntuu, että nyt menee kaikki mahdollinen pieleen näiden häiden kanssa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä olen kyllä aina ymmärtänyt, että koekampaus on juuri pääsääntöisesti tällainen kuin kuvailit. Ainakaan kellään tutulla ei ole tehty kampausta loppuun asti, vaan väännetty hiuksia edestakaisin, miten niitä voisi laittaa. Sama meikin kanssa. Koemeikkihän voi vielä olla sellainen, että toisessa silmässä eri luomivärit ja toisessa poskessa eri väri poskipunaa, testataan mikä väri sopii.

Jos haluaa valokuvauksen koekampaus ja -meikkipäivänä, siitä pitää muistaa hyvissä ajoin sanoa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aha, ok. Tuttavillani ne on tehty ihan loppuun saakka, joten olin ehkä väärässä uskossa. Jotenkin kuvittelin, että siihen menisi aikaa tunti tai sinnepäin, mutta alle vartissa selvittiin. Voihan se olla, että eri kampaajilla eri käytäntö. Nyt vain tuntuu siltä, että taidan vielä vaihtaa mallia, koska olisin halunnut nähdä, miltä se malli minulla näyttää. En uskalla ottaa sitä uutta mallia, koska minulla ei ole sellaista koskaan ollut aiemmin ja tosiaan, olisin halunnut sen nähdä, käykö se.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Teillä ei vaan kampaajan kanssa kommunikaatio oikein toiminut. Minäkin olen ymmärtänyt, ettei koekampauksessa välttämättä tehdä varsinaista kampausta, ellei niin erikseen sovita. Mutta tuskin tarkoitus on sekään, että asiakkaalle jää täysi epävarmuus. :( Kampaaja ei ilmeisesti oikein osannut kertoa, mitä on tekemässä. On aina hyvä sanoa kampaajalle, jos palvelu ei vastaa odotuksia tai jotain jää epäselväksi, niin välttyy näiltä tilanteilta. Onhan kampaajalla nyt kuitenkin selkeä käsitys siitä, mitä haluat (esim. kuva)? :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
En uskalla ottaa sitä uutta mallia, koska minulla ei ole sellaista koskaan ollut aiemmin ja tosiaan, olisin halunnut sen nähdä, käykö se.

Ehtisitkö mitenkään ottaa vielä yhteyttä kampaajaan ja kertoa tästä huolestasi? Ehkä nämä epäselvyydet saataisiin korjattua ja saisit ainakin kampaajan mielipiteen siitä kampauksesta, jota olit ajatellut. Jos koekampaus vei vain vartin, ehkä voisitte tavata ainakin lyhyesti uudestaan. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kampaajani on erittäin hyvä, mutta minulle kampaus oli niin tärkeä juttu, että maksoin ja otatin juhlakampauksen erikseen. Maksoihan tuo, muttei harmita. Saman tein meikin kanssa, koska minua ei ole koskaan kukaan ammattilainen meikannut. Meikistä ja kampauksesta tuli todella hyvät ja nyt niitä sitten vielä parannetaan hääpäivää varten. On kiva kun on valokuvia valmiina.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ammattilaisena voin sanoa,että kyllähän koekampaus tehdään jos asiakas sellaisen haluaa,mutta silloin on hyvä muistaa siitä mainita ku varaa aikoja,ja myöskin on sitten valmis maksamaan siitä melkein saman kuin "oikeesta" kampauksesta.. Mutta rohkeesti vaan kerrotte toivomuksistanne,koska kampaajat eivät valitettavasti ole ajatuksen lukijoita,ja sillä tavalla saatte sitä palvelua jota kaipaatte.  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä kampaaja onneksi yleensä kysyy (tai ainakin kuuluisi kysyä) millaisen koekampauksen haluaa ja mitä hääkampauksen hintaa kuuluu, kun aikaa ollaan varaamassa.

Samalla yleensä kerrotaan toivomukset hiusten pesusta ja muistutetaan vielä laittaa helposti riisuttava paita päälle... :D

Monelle morsiuskampaus saattaa olla ensimmäinen JUHLAkampaus, eikä sitä varmasti muistakaan kaikkea kysyä ???

Itse pesen aamulla hiukseni tuuheuttavalla shampoolla ja päälle kevyt jätettävä hoito. Kosteisiin hiuksiin muotovaahto, jakaus oikealle paikalleen ja föönaus samalla kohottaen hiuksia. Tästä on sitten hyvä alkaa kampausta tekemään ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun kampaaja taas oli varannut mulle 4-5 tuntia aikaa hiusten monivärivärjäykseen ja koekampaukseen: sovimme etukäteen, että koekampauksessa kokeillaan eri juttuja ja tehdään niin monta kampausta, että oikeanlainen löytyy (löytyi, ja oli hääpäivänä tosi nätti!). Koekampaus sinällään tehtiin ihan rullapohjaan huolella, muta koristeita siihen ei laitettu eikä Ihan yhtä paljoa pinnejä kuin lopulliseen .. ;D

 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään