Guest Ötökkä

Kysymys kasvissyöjille

58 viestiä aiheessa

Väki söi aivan hulluna ruokaa Suomen juhlissa :) Suurin osa ei tosin tainnut huomata, että se oli kasvisruokaa, ne muutamat joille siitä mainitsin eivät olleet huomanneet. Eli hyvää oli!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Hyvä juttu. :)

Viime jaksossa Kauhukeittiössä ei ne kokit maistanut, että kanapasta oli tehty soijasta. :D Eli ei ihmiset siihen huomiota kiinnitä, jos ei kovaan ääneen kuuluteta, ettei lihaa ole.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mutta täytyy myöntää, että minulla on hieman negatiivinen asenne niitä vauhkokasvissyöjiä kohtaan, jotka tyrkyttävät ja tuputtavat omaa ideologiaansa epäasialliseen sävyyn muille ihmisille. En minäkään pidä siitä, jos joku väkipakolla koittaa tuputtaa minulle liharuokavaliota, joten miksi minä saisin tehdä niin oman ruokavalioni kohdalla? Tottakai tuon esille kasvissyönnin hyviä puolia ja voin kertoa omista näkemyksistäni, miksi en syö eläimiä, mutta keskustelu on kyllä hedelmällisempää, kun ei heti lähde syyttelemään sekasyöjää murhaajaksi.. Itse uskon, että nämä vauhkoilijat ennemminkin vähentävät kiinnostusta kasvissyöntiin kuin lisäisivät sitä.

Itse olen ns. sekasyöjä ja kunnioitan kyllä kasvissyöjien valintoja ihan niinkuin kunnioitan uskovaisten uskontoa, mutta ihan kuten kiihkouskovaisten tapauksessa en inhoa mitään muuta kuin sitä, että sitä omaa ideologiaa tuputetaan minulle. Olen aikuinen ihminen ja tiedän mitä teen (ainakin näissä tapauksissa. :) ) Olen tekemisessä eläinten kanssa (opiskelen alaa) niin lemmikkien kuin tuotantoeläinten. Tiedän siis tasan tarkkaan mistä se maito tulee ja miten se liha kasvaa. Mutta en käytä meikkejä ja nahkatuotteita niiden eettisistä syistä (tämäkään ei ole koko syy, mutta osa sitä tuon sen nyt esille tämän eettisyys jutun takia). Niinpä minulle meinasi tulla oikein kunnon riitä toisen opiskelijan kanssa joka opiskelee samaa alaa (ja on työskennellyt navetassa) kun hän alkoi puhumaan miksei lihaa saa syödä. (Itse siis kasvissyöjä, mutta juo maitoa ja syö kananmunia) Onnistuin pitämään suuni supussa enkä huomauttanut, että jos hän on kasvissyöjä eettisistä syistä ja on niin huolissaan niistä hoitamistaan possuista ja mullikoista, miksi hän työskentelee siellä, eikö munien ja maidon kanssa ole sitten samoin ja miksi hän käyttää aitoja nahkatuotteita? Kaikkihan ne ovat eettisiä periaatteita. Jos perustelee toimiaan pelkällä eettisyydellä saa avartaa näkemystä hyvin pitkälle. Hän oli juuri tällainen kiihkoilija, joka oli sokea sille mitä hän oikeasti tekee. Terveyssyistä olevia kasvissyöjiä tunnen montakin ja tunnen myös terveyssyistä olevia lihansyöjiä. Enkä todellakaan väitä että eettisesti kasvissyöjiä olevat olisivat jotenkin hakoteillä tai mitään; Ei todellakaan. Kunnioitan teidän päätöstänne, kunnioittakaa tekin minun.

Ihmiset ovat erilaisia mutta haluan tuoda ilmi sen että tuputtamalla sitä omaa ideologiaa ei ainakaan minulta sympatiaa heru. Voin aiheesta keskustella kyllä. Agressiivisella suhtautumisella lihansyöntiin kun keskustelua viritetään ei myöskään pääse mihinkään. Ihminen lähtee automaattisesti puolustuskannalle syyttelystä molemminpuolin.

Mitä häihimme tulee.. Aloin juuri miettiä ettei yhtäkään kasvissyöjää ole tulossa, mutta muutama hankala allergikko. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Ymmärtääkseni kaikki kasvissyöjät saavat vatsanväänteitä jos lihaa syövät.

Kuinkahan pitkään on pitänyt olla kasvissyöjä, että elimistö ei pysty käsittelemään lihaa ollenkaan?

(edit. lyhensin)

Muokattu: , käyttäjä: Zarushka

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Ymmärtääkseni kaikki kasvissyöjät saavat vatsanväänteitä jos lihaa syövät.

Kuinkahan pitkään on pitänyt olla kasvissyöjä, että elimistö ei pysty käsittelemään lihaa ollenkaan?

(edit. lyhensin)

Taitaa olla enimmäkseen taikauskoa koko juttu. Mikä tahansa äkillinen muutos ruokavaliossa voi aiheuttaa ongelmia, mutta ei kasvissyöjä mitenkään menetä kykyään syödä lihaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Ymmärtääkseni kaikki kasvissyöjät saavat vatsanväänteitä jos lihaa syövät.

Kuinkahan pitkään on pitänyt olla kasvissyöjä, että elimistö ei pysty käsittelemään lihaa ollenkaan?

(edit. lyhensin)

Taitaa olla enimmäkseen taikauskoa koko juttu. Mikä tahansa äkillinen muutos ruokavaliossa voi aiheuttaa ongelmia, mutta ei kasvissyöjä mitenkään menetä kykyään syödä lihaa.

Juuri näin! Elimistö kykenee kyllä käsittelemään sen lihan, vaikka olisikin ollut kasvisyöjä ties kuinka kauan, mutta vatsanväänteitä voi tulla juurikin äkillisestä muutoksesta ruokavaliossa, ihan sama mikä se muutos on.

Itselleni esim. rasvainen ruoka aiheuttaa huonon olon ja vatsakipua, koska en ole tottunut sellaista syömään. Elimistöni kykenee silti käsittelemään ja pilkkomaan ravinnon. Kuiduttomaan ruokaan tottunut taas saa vatsanväänteitä jos yhtäkkiä syö paljon kuituja etc.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä oli itse noin 9 vuotta vegetaristi joista suurimman osan lakto-ovo.

Lopulta ajauduin syömään kalaa ja myöhemmin myös lihaa, eikä missään vaiheessa tullut mitään vatsaoireita. Ei edes ensimmäisellä lihansyöntikerralla että eipä meikäläisen kyky ainakaan mihinkään kadonnut.

Kasvissyöntiä arvostan ja ehkä palaan siihen joskus takaisin, mutta toi meuhkaaminen siitä eri ruokavalioiden eettisyydestä on mielestäni aika turhaa. Ei se soijakaan rahdattuna tsiljoonan kilometrin päästä ole niin ekologista. Jokaisen valintoja pitää kunnioittaa.

Kasvissyöjiä tulee häihimme kolme kappaletta ja haluan järjestää myös heille hyvää ruokaa, koska tiedän itse millaista on olla juhlissa joissa ei voi syödä kuin salaattia.

Meillä kyllä suku ja kaverit suhtautu vegeilyyn tosi hyvin ja esim. mummomme innostui ihan tosissaan kasvisruuista ja hyvänä kokkina loihtii semmosia herkkuja että :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aika omituista tuollainen "kasvisruoka on terveellistä - liha on epäterveellistä" -kaksinasettelu.

---

Itse olen sekaruokainen enkä muuksi vaihtaisi, paitsi terveydellisistä syistä.

Haahhahaahah tässä on jo mahtava kommentti!

Mutta varsinaisesti piti ottaa kantaa siihen, kun monet ruokavaliotaan vapaaehtoisesti rajoittavat sanovat ettei kyseessä ole nirsoilu. Olen kyllä aika lailla eri mieltä. Suomessa ollaan siinä onnellisessa asemassa että tarjolla on kaikkea ja kaikilla on (järjen puitteissa) varaa valita syömisensä. Jossain mielessä noírsoilun rajana voidaan pitää sitä, että jos ruokatarjonta olisi todella rajoittunutta, kuten monessa maailman (köyhässä) paikassa on, ja silti päivittäin rajoittaisi ruokavaliotaan, vuodesta toiseen, voidaan sanoa että kyse on todennäköisesti jostain muusta. Eli että mieluummin "riskeeraisi terveytensä" liian yksipuolisella ruokavaliolla kuin syömällä jotain sopimatonta.

Se, onko "nirsoilussa" jotain vikaa, onkin jo eri asia.

Itse olen jättänyt lihansyönnin ym. noin 10-vuotiaana eli aika päivää sitten, kun ekaa kertaa kuulin että sellaisia ihmisiä on jotka eivät lihaa syö - tämä kertonee jotain sen ajan tyypillisistä ruoista ja siitä millaisessa ympäristössä päätökseni otettiin vastaan. Olen myös (ollut) todella vaikeasti moniallerginen ja tiedän millaista on rajoittaa ruokavaliota muista syistä kuin siitä että ei "halua" jotain syödä. Siinä on valtava ero.

On muuten pakko vielä huomauttaa, että soijan ja muiden palkokasvien laittaminen ruokaan (proteiinin lähteeksi tai "näennäislihaksi" tai mistä syystä tahansa) tai esim. soijamaidon käyttö pitäisi aina ilmoittaa syöjille. Kyseessä on hengenvaarallinen aine allergikolle, vaarana on analyfaktinen shokki eli kurkun umpeen turpoaminen. Väärälle ihmiselle syötettynä jo yksi pähkinä voi tappaa! Kaura- tai riisimaito on huomattavasti turvallisempi vaihtoehto (ja ilmeisesti sopisi myös monille keliaakikoille?)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään