Jump to content
Naimisiin.info

Onko nimen harvinaisuus tärkeää?


Guest peikko

Recommended Posts

Ei niin mitään merkitystä. Vaikka mieheni sukunimi olisi se suomen yleisin Korhonen (ei ole), niin ottaisin sen koska se on mieheni sukunimi. Itselläni on harvinainen sukunimi (elossa 6) mutta ei sen harvinaisuus merkitse mitään. Isoisä aikoinaan muutti nimen kirjoitus asua (ennen oli kaksi ällää, nyt yksi) ja kas, saatiin harvinaisesta (elossa 41) nimestä vielä harvinaisempi. Veljeni jatkaa tyttönimeäni eteenpäin omille lapsilleen ja minä jatkan mieheni nimeä tuleville lapsille. Jos minulla ei olisi veljeä tai veli ei koskaan tule saamaan lapsia, kantani olisi silti tämä.

Ystäväni on menossa tänä kesänä naimisiin ja hänelläkin on harvinainen sukunimi (elossa 8). Hän ottaa kaksiosaisen sukunimen ja perustelee asiaa juuri tuolla nimensä harvinaisuudella. Minä pidän tätä outona. Miksi pitää väkisin säilyttää tyttönimi vain sen vuoksi, että se on harvinainen? Itsepäistä ja lapsellista sanon minä. Tänä päivänä tuntuu olevan trendi, että kaikkien pitää olla uniikkeja ja spesiaaleja ja pitää erottautua massasta. Nyt minulla ei ole yhtään kaimaa, kolmen kuukauden päästä niitä on ainakin kahdeksan mutta minä olen edelleen minä ja olen uniikki :girl_wink: .

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
  • Replies 275
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Ei ole tärkeää, mutta on mukavaa :girl_smile:

Olinkin jo tuonne aikaisemmin tämän kirjoittanut. Eli ei se harvinaisuus ole tärkeää, mutta on se ihan mukavaa (omalla sukunimelläni tuppaan jämään ihmisten mieleen, tulevalla sukunimellä luultavasti en). Nyt lueskelin noita muiden pohdintoja ja tekee mieli hieman jatkaa tuosta.

Joskus mietin, että kuinka käy meidän suvun sukunimen jatkumisen isäni perheen haarasta (isän serkkuja ja omia pikkuserkkujani en siis laske). Meitä kun on kuusi serkusta ja näistä vain yksi miespuolinen, niin välillä kävi mielessä juuri se, että jatkuuko sukunimi. Nyttemmin tämä ainut miespuolinen on jo kolmen lapsen isä ja kaikki lapset ovat poikia, joten siitä nyt siis ei enää "huolta" :girl_smile:

Sitten tämä kaima-asia. En usko, että minulla on tällä hetkellä ainuttakaan täyskaimaa (vaikea googlettaakaan tämän "etunimi sukunimenä" tilanteen vuoksi, sillä saan aina vain erilaisia etunimilistauksia tulokseksi). Miehen sukunimellä kaimoja kyllä löytyy, sen verta yleinen sukunimi ja etunimi on kyseessä. Ei siinä mitään, mutta meitä on siis sulkin lähisuvussa nyt kaksi saman nimistä naista miniäkokelaina. Joten nyt meitä on tulossa kaksi nimikaimaa ja vielä ihan lähipiiriin. En silti halua pitää omaa sukunimeäni, mutta täytyy myöntää, että toivon pääseväni alttarille ennen tätä toista paria :girl_wink: (meillä hääpäivä on siis jo päätettynä, mutta tämä tuoreempi pari on sen verta spontaani, että saattavat päräyttää kyseisen herran vanhempien tavoin salaa maistraattiin ihan jo vuoden seurustelunkin jälkeen)

~*~

Nimetärille tuohon seuraavaan viestiin tämän viestin alla:

Siksi siellä yhläällä lukeekin että "huolta", sillä eihän asia ole mitenkään omassa vallassani tai edes mikään elämän ja kuoleman kysymys itselleni. Ja kuka on koskaan sanonut, että he hankkisivat lapsia tai menevät edes naimisiin. Tällaista jossittelua voidaan jatkaa loputtomiin, mutta koska sitä olin nuorena teini-ikäisenä joskus pohtinut, päätin jakaa tämän pohdinnan :girl_smile:

Muokattu: , käyttäjä: Lenore
Link to comment
Share on other sites

Joskus mietin, että kuinka käy meidän suvun sukunimen jatkumisen isäni perheen haarasta (isän serkkuja ja omia pikkuserkkujani en siis laske). Meitä kun on kuusi serkusta ja näistä vain yksi miespuolinen, niin välillä kävi mielessä juuri se, että jatkuuko sukunimi. Nyttemmin tämä ainut miespuolinen on jo kolmen lapsen isä ja kaikki lapset ovat poikia, joten siitä nyt siis ei enää "huolta" :girl_smile:

Minusta sinä vedät tässä vähän mutkia suoriksi. En malta olla sanomatta, että myös serkkusi pojat voivat aikanaan ottaa vaimonsa sukunimen tai ainakin antaa sen mahdollisille lapsilleen. ;) Joten mitään takeita ei siis nimen jatkumisesta minun mielestäni ole, vaikka poikia olisikin syntynyt. He kun tekevät aikanaan oman päätöksensä, ja parinkymmenen (oletan, että pojat ovat vielä aika pieniä) vuoden päästä voi olla jo paljon yleisempää antaa lapselle äidin sukunimi kuin nyt.

No, tämä nyt vaan tällaisena pienenä vastapohdintana. :)

Link to comment
Share on other sites

Ei ole tärkeää.

Tyttönimeni kantajia on Suomessa 528 ja ulkomailla 102. Tykkään kyllä sukunimestäni, mutta olen ihan tyytyväinen kun pääsen tästä "ei-suomenkielisestä" sukunimestäni, eikä minun tarvitse tulevaisuudessa enää Suomessa sanoa kirjain kirjaimelta sukunimeäni kaikille.

Naimisiinmenon jälkeen minusta tulee melkotavallinen (Suomessa hieman alle 2000) -nen. Ei tämä kuitenkaan ole "nennien" yleisimmästä päästä. ;P Mutta eipä tuollakaan olisi väliä -> minulle pääasia, että meillä on miehen ja mahdollisten tulevien lasten kanssa sama sukunimi.

Vähän kyllä mietittiin uutta sukunimeä - jonkinlaista yhdistelmää meidän nimistä, mutta siitäkin olisi tullut sitten todnäk sellainen, jonka loppuosan joutuisi aina sukunimeä kysyttäessä kirjain kirjaimelta sanomaan, niin ei me ehkä sellaista kuitenkaan haluta.

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...

En osaa onko se harvinaisuus tärkeää, mutta oma sukunimeni on mielestäni hieno joten aion sen säilytää. Otan kuitenkin tulevan mieheni sukunimen "liitteeksi" omaani. Sukunimeni elossa olevia haltijoita on siis vähän yli 20 henkilöä. Jollain tavalla koen kyllä, että haluan naimisiin mentyänikin näkyvästi kuulua tähän harvinaiseen sukuun. Kaksiosaisen nimen ottaminen on ollut minulle aina itsestäänselvyys.

Link to comment
Share on other sites

Minulla oli ennen naimisiinmenoa hyvin tavallinen sukunimi, mutta ei-niin-tavanomainen etunimi, joten nimeni jäi kyllä mieleen, mutta ei ollut mitenkään kovin erityinen. Mieheni sukunimi on vain hänen perheellään ja sitä kantaa vain hieman toistakymmentä ihmistä, joten jos tuntee jonkun hänen perheenjäsenensä tietää varmasti että myös minä kuulun samaan perheeseen.

Minulle ei ollut tärkeää harvinainen nimi vaan se, että meillä on yhteinen nimi, mutta naimisiin mentyämme olen kokenut, että esim. nimeni kautta edustan nyt myös jotain muuta tahoa kuin vain itseni, joten harvinainen nimi tuo myös aika lailla vastuuta. Harvnainen nimi voi myös olla taakka - tarkemmin sitä nykyään miettii missä yhteyksissä oma nimi näkyy esim. verkossa.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Minulle sukunimen harvinaisuus on yksi peruste, miksi haluaisin että mieheni ottaisi minun nimeni.

Minun sukunimeäni on Suomessa 53 ja ulkomailla 11, miehellä taas suomessa 580 ja ulkomailla 23.

Lisäksi nimeni on lyhyt ja ytimekäs kun taas miehen sukunimi tavallinen *nen loppuinen.

Vielä ei ole päästy yhteisymmärrykseen nimestä, saa nähdä miten käy :)

Muutama kuukausi vielä aikaa..

Link to comment
Share on other sites

Harvinaisuus itsessään ei ole minulle tärkeä asia. Itselläni on aina ollut suht harvinainen sukunimi, olisiko meitä hieman yli 300. Ja vielä sellainen, jonka kaikki järjestään kuulevat/kirjoittavat väärin. Harvinaisuus ei ole ollut koskaan minulle se pointti, vaan se, että se on minun ja sukuni nimi. Kun menin naimisiin, harkitsin pitkään nimeni säilyttämistä. Juuri ennen häitä mies kiusasi minua ja sanoi: "Miltäs tuntuu ollaa kohta Rouva Tyttönimi?" EI! Meidän äiti on rouva Tyttönimi, en minä. En minä ole menossa veljeni kanssa naimisiin.

Siinä se tuli. Minusta tuli rouva Miehen nimi.

Mutta siitä harvinaisuudesta vielä... Häiden jälkeen katsoin väestörekisteristä ja huomasin, että nykyinen nimeni on harvinaisenpi, meitä taitaa olla vajaa 200. Kaima oli ennen Turussa, nyt löytyy Tampereelta. Joko minä puhun todella epäselvästi, tai sitten vika on jossain muussa, koska tämä nimi myös kuullaan/kirjoitetaan aina väärin...

Ja niinkuin ystäväni kerran sanoi, kyllä se tyttönimen siihen hautakiveen sitten saa, jos haluaa.

Link to comment
Share on other sites

Ei ole harvinaisuus tärkeää mutta toki ihan mukava ettei joka toinen kanna samaa sukunimeä :) Tärkeämpää oli saada sama sukunimi miehen ja mahdollisesti tulevien lasten kanssa.

Tyttönimi on sukunimenä reilulla 14 000 eli ei todellakaan harvinainen (silti harvemmin törmäsin muilla tähän nimeen) ja nykyinen nimi vain 149 minä mukaan luettuna. Molemmissa nimissä tosin se -nen pääte eli "pehmeä lasku" uuteen nimeen :girl_haha:

Link to comment
Share on other sites

Omaa sukunimeäni on maailmassa alle 30, joten olen aina ajatellut, että Virtaseksi, Mäkiseksi tai muuksi -nen nimeksi en halua vaihtaa, vaan pidän omani.

Tulevan mieheni sukunimi on tähän mennessä yhdeksällä ihmisellä (eli vain heidän perheellään), joten kyllä se on nyt sitten vaihdettava :)

Link to comment
Share on other sites

Harvinaisuus itsessään ei ole minulle tärkeä asia. Itselläni on aina ollut suht harvinainen sukunimi, olisiko meitä hieman yli 300. Ja vielä sellainen, jonka kaikki järjestään kuulevat/kirjoittavat väärin. Harvinaisuus ei ole ollut koskaan minulle se pointti, vaan se, että se on minun ja sukuni nimi. Kun menin naimisiin, harkitsin pitkään nimeni säilyttämistä. Juuri ennen häitä mies kiusasi minua ja sanoi: "Miltäs tuntuu ollaa kohta Rouva Tyttönimi?" EI! Meidän äiti on rouva Tyttönimi, en minä. En minä ole menossa veljeni kanssa naimisiin.

Siinä se tuli. Minusta tuli rouva Miehen nimi.

Minä olen vähän sitä mieltä, että rouvien ja neitien miettiminen on aika turhaa. En keksi oikeastaan mitään tilannetta, joissa nykyään jotakuta oikeasti puhuteltaisiin tyyliin "rouva Virtanen" tai "neiti Mäkinen", ellei sitten oteta lukuun tasavallan presidenttiä. Ja hän kyllä on rouva, oli siviilisääty mikä hyvänsä. Esimerkiksi televisiohaastatteluissakin vanhempia naishenkilöitä teitellään ja sanotaan sekä etu- että sukunimi, mutta tosi harvoin sitä rouvaa tai neitiä enää kuulee. Ja hyvä niin - en ymmärrä, miksi naisesta pitäisi tietää, onko hän naimisissa vai ei, kun ei sitä miehenkään kohdalla pidetä oleellisena.

Mutta kukin ottakoon toki juuri sen nimen, jonka haluaa.

Link to comment
Share on other sites

Harvinaisuus itsessään ei ole minulle tärkeä asia. Itselläni on aina ollut suht harvinainen sukunimi, olisiko meitä hieman yli 300. Ja vielä sellainen, jonka kaikki järjestään kuulevat/kirjoittavat väärin. Harvinaisuus ei ole ollut koskaan minulle se pointti, vaan se, että se on minun ja sukuni nimi. Kun menin naimisiin, harkitsin pitkään nimeni säilyttämistä. Juuri ennen häitä mies kiusasi minua ja sanoi: "Miltäs tuntuu ollaa kohta Rouva Tyttönimi?" EI! Meidän äiti on rouva Tyttönimi, en minä. En minä ole menossa veljeni kanssa naimisiin.

Siinä se tuli. Minusta tuli rouva Miehen nimi.

Minä olen vähän sitä mieltä, että rouvien ja neitien miettiminen on aika turhaa. En keksi oikeastaan mitään tilannetta, joissa nykyään jotakuta oikeasti puhuteltaisiin tyyliin "rouva Virtanen" tai "neiti Mäkinen", ellei sitten oteta lukuun tasavallan presidenttiä. Ja hän kyllä on rouva, oli siviilisääty mikä hyvänsä. Esimerkiksi televisiohaastatteluissakin vanhempia naishenkilöitä teitellään ja sanotaan sekä etu- että sukunimi, mutta tosi harvoin sitä rouvaa tai neitiä enää kuulee. Ja hyvä niin - en ymmärrä, miksi naisesta pitäisi tietää, onko hän naimisissa vai ei, kun ei sitä miehenkään kohdalla pidetä oleellisena.

Mutta kukin ottakoon toki juuri sen nimen, jonka haluaa.

Avioliitto nyt vain muuttaa neidin rouvaksi. Siihen ei mielipiteet auta. Sori. Olin naimattomana neiti x ja nykyään rouva n. Ja kyllä itse olen törmännyt rouvitteluun itseni kohdalla, enkä ole vielä edes 30.

Itse aiheesta... Ihan mielenkiinnosta kävin väestörekisterin sivuilla, kun niistä on täällä puhuttu. Meitä (alunperin miehen sukunimi) on vain 56! Oho... en tiennyt, eikä se ole edes tullut koskaan puheeksi. Eli harvinaisuus ei vaikuttanut valintaan, tai ole tärkeä.

Link to comment
Share on other sites

^No jaa, kuten yllä jo sanottiin niin esim. presidenttiä tituleerataan rouvaksi, oli siviilisääty mikä tahansa. Samoin armeijassa nainen on rouva alikersantti, rouva luutnantti jne. riippumatta siviilisäädystä. Rouva ei siis välttämättä tarkoita "jonkun miehen naista" eli Rouva Nimi ei ole sama asia kuin Nimen mukaisen miehen vaimo. Siihen kai tuossa yllä viitattiin sillä, että "en ole veljeni kanssa naimisiin menossa". Mä olen omalla nimelläni naimisissa eikä kyllä tippaakaan haittaa, että veljelläni on sama sukunimi kuin mulla ja miehelläni eri. Olen ihan mieluusti rouva Omanimi, jos tittelinä rouvaa pitää käyttää. Mutta aniharvoinhan rouvaa, saati vielä vähemmän herraa, sukunimeen yhdistettynä käytetään nykyään.

Ja siihen, että asiaan "eivät mielipiteet auta", olisin vähän eri mieltä. Tittelien merkitys ei ole mikään luonnonlaki vaan ihmisyhteisön keksimä juttu - sosiaalisesti sovittu asia, ja sellaisena muutettavissa. Esimerkiksi Saksassa on aikoinaan ollut jaottelu neiti-rouva (Fräulein-Frau) siviilisäädyn mukaan, mutta nykyään siellä kaikki täysi-ikäiset naiset ovat rouvia (Frau) siviilisäädystä riippumatta. Samoin monissa muissa maissa; neidittely tai ylipäätään naisten tittelien kahtiajako alkaa käydä vanhentuneeksi. Samaan suuntaan ollaan näköjään vähitellen menossa Suomessakin, ja hyvä niin. Ei ole mitään perusteita sille, miksi naiset pitäisi jaotella siviilisäädyn mukaan kahteen kastiin.

Link to comment
Share on other sites

Muotoillaanpa ajatus uudelleen.

Olen jo lapsena sanonut isälleni, että säilytän oman sukunimeni. Isä vain hymähti ja antoi minun höpistä omiani. Menin kihloihin ja sanoin säilyttäväni sukunimeni. Mies ehdotti kaksiosaista sukunimeä. Harkitsin sitä. Menimme hakemaan kuulutuksia ja sain eteeni lapun, jossa yksinkertaisesti luki: "Naisen sukunimi avioliiton solmimisen jälkeen" ja "Miehen sukunimi avioliiton solmimisen jälkeen". Iski paniikki. Todellisuus iski. Tajusin, että kaiken mutkuttamisen jälkeen, haluan sittenkin ottaa käyttööni mieheni sukunimen. Emme täyttäneet kaavaketta heti, vaan otimme sen mukaan. Oli pakko hieman sulatella asioita.

Ajattelutapani on sittenkin ns. vanhanaikainen. Mennessäni naimisiin, liityin mieheni sukuun. Lopullisen päätöksen tein silloin, kun mieheni leikillään kutsui minua rouva tyttönimi. Kun kuulin sanan rouva yhdistettynä omaan tyttönimeeni, ne eivät mielestäni kuvanneet minua, vaan minun äitiäni ja veljeni vaimoa (siis, jos hän menisi naimisiin). Tätä tarkoitin sillä, kun kirjoitin, että en mennyt veljeni kanssa naimisiin.

En koe "eronneeni" omasta suvustani, vaan saaneeni uusia sukulaisia mieheni suvusta.

Pyydän anteeksi, jos käyttämäni rouva ja neiti sanat loukkasivat jotakuta ja jonkun mielestä jakavat ihmiset eri kasteihin. Minun mielestäni eivät jaa. Naimisissa oleva on mielestäni rouva ja naimaton neiti. Nämä nimitykset eivät ole mielestäni millään lailla eriarvoisia. Ne vain kertovat siitä, onko nainen naimisissa vai ei. Itse koen olevani rouva. En silti katso niitä, joita itse kutsuisin neidiksi, nenänvarttani pitkin. Tai silloin, kun olin neiti, en katsonut rouvia ylöspäin. Asenne voi tehdä asiasta todella ruman ja epämiellyttävän, jos niin haluaa.

Vanhanaikaista? Kyllä. Tuomittavaa? Miksi? Jos kokee vanhan tavan omakseen, miksei saisi käyttää sitä? Ymmärrän todella hyvin niitä, jotka säilyttävät vanhan sukunimensä, itse muutin mieleni ihan loppumetreillä. Tunnen ihmisen, joka korjaa joka kerta, kun häntä kutsutaan sinkuksi. Hän on omasta mielestään vanha piika ja aikoo myös pysyä vanhana piikana.

Lisäyksenä vielä:

Tämäkin voi olla jonkun mielestä vanhanaikaista ja tuomittavaa, mutta tunnen mielihyvää siitä, että olen rouva x. En siksi, että olen jotenki "parempi" ihminen tai hyväksyttävämpi, kuin silloin kun olin neiti. Vaan siksi, että se kertoo siitä, että olen naimisissa ihmisen kanssa, jota rakastan suunnattomasti ja jota kunnioitan. Ja joka rakastaa minua ja arvostaa minua. Sitä rouva merkitsee minulle ja siksi puolustan sitä.

Muokattu: , käyttäjä: myy81
Link to comment
Share on other sites

Muotoillaanpa ajatus uudelleen.

Olen jo lapsena sanonut isälleni, että säilytän oman sukunimeni. Isä vain hymähti ja antoi minun höpistä omiani. Menin kihloihin ja sanoin säilyttäväni sukunimeni. Mies ehdotti kaksiosaista sukunimeä. Harkitsin sitä. Menimme hakemaan kuulutuksia ja sain eteeni lapun, jossa yksinkertaisesti luki: "Naisen sukunimi avioliiton solmimisen jälkeen" ja "Miehen sukunimi avioliiton solmimisen jälkeen". Iski paniikki. Todellisuus iski. Tajusin, että kaiken mutkuttamisen jälkeen, haluan sittenkin ottaa käyttööni mieheni sukunimen. Emme täyttäneet kaavaketta heti, vaan otimme sen mukaan. Oli pakko hieman sulatella asioita.

Ajattelutapani on sittenkin ns. vanhanaikainen. Mennessäni naimisiin, liityin mieheni sukuun. Lopullisen päätöksen tein silloin, kun mieheni leikillään kutsui minua rouva tyttönimi. Kun kuulin sanan rouva yhdistettynä omaan tyttönimeeni, ne eivät mielestäni kuvanneet minua, vaan minun äitiäni ja veljeni vaimoa (siis, jos hän menisi naimisiin). Tätä tarkoitin sillä, kun kirjoitin, että en mennyt veljeni kanssa naimisiin.

En koe "eronneeni" omasta suvustani, vaan saaneeni uusia sukulaisia mieheni suvusta.

Pyydän anteeksi, jos käyttämäni rouva ja neiti sanat loukkasivat jotakuta ja jonkun mielestä jakavat ihmiset eri kasteihin. Minun mielestäni eivät jaa. Naimisissa oleva on mielestäni rouva ja naimaton neiti. Nämä nimitykset eivät ole mielestäni millään lailla eriarvoisia. Ne vain kertovat siitä, onko nainen naimisissa vai ei. Itse koen olevani rouva. En silti katso niitä, joita itse kutsuisin neidiksi, nenänvarttani pitkin. Tai silloin, kun olin neiti, en katsonut rouvia ylöspäin. Asenne voi tehdä asiasta todella ruman ja epämiellyttävän, jos niin haluaa.

Vanhanaikaista? Kyllä. Tuomittavaa? Miksi? Jos kokee vanhan tavan omakseen, miksei saisi käyttää sitä? Ymmärrän todella hyvin niitä, jotka säilyttävät vanhan sukunimensä, itse muutin mieleni ihan loppumetreillä. Tunnen ihmisen, joka korjaa joka kerta, kun häntä kutsutaan sinkuksi. Hän on omasta mielestään vanha piika ja aikoo myös pysyä vanhana piikana.

Lisäyksenä vielä:

Tämäkin voi olla jonkun mielestä vanhanaikaista ja tuomittavaa, mutta tunnen mielihyvää siitä, että olen rouva x. En siksi, että olen jotenki "parempi" ihminen tai hyväksyttävämpi, kuin silloin kun olin neiti. Vaan siksi, että se kertoo siitä, että olen naimisissa ihmisen kanssa, jota rakastan suunnattomasti ja jota kunnioitan. Ja joka rakastaa minua ja arvostaa minua. Sitä rouva merkitsee minulle ja siksi puolustan sitä.

Nyt menee kyllä pahasti sivuraiteille keskustelu - ylläpito poistakoon viestini, jos katsoo sen tarpeelliseksi.

En minä ainakaan loukkaantunut mistään, mitä sanoit, enkä usko muidenkaan loukkaantuneen. Ymmärrän hyvin myös sen, että ihmiset ajattelevat eri tavoin asioista kuin minä. Se suotakoon kaikille.

Se nyt kuitenkin taitaa olla niin, että tämä rouva-neiti-asetelma on painumassa pikkuhiljaa unholaan ja hyvä niin. Esimerkiksi Ranskassa on viime vuosina käyty melko kiivasta keskustelua siitä, onko naimattoman naisen "pakko" olla virallisissa papereissa neiti ja naimisissa olevan / lesken / eronneen rouva (siellä kun tittelit tosiaan ovat jokapäiväisessä käytössä, toisin kuin meillä Suomessa) vai saako hän itse päättää, mitä nimitystä hänestä käytetään. Argumenttina on esitetty, että eihän miehenkään herra-tittelistä selviä hänen siviilisäätynsä tai ikänsä - miksi siis naisen tittelistä sen pitäisi näkyä? Onko tieto tosiaan niin relevantti ja jos on, niin miksi? Miksi vain naisen kohdalla?

Pointti on juuri tässä: Sinänsä rouva- ja neiti-nimitykset eivät jaa ketään eri kasteihin keskenään. Kumpikin on ihan yhtä hyvä. Mutta miksi naiselle on kaksi eri nimitystä ja miehelle vain yksi? Miksi naisesta tulee näkyä, onko hän tai onko hän ollut naimisissa?

Uskon, että meillä Suomessakin ollaan menossa siihen suuntaan, että tulevaisuudessa kaikki naiset ovat rouvia, lukuun ottamatta ehkä pieniä tyttöjä. Siksi en itse ihan hirveästi miettisi sitä, miltä "rouva Tyttönimi" kuulostaa. En varsinkaan siksi, että harvassa ovat ne kerrat, jolloin naista oikeasti noin puhutellan, muutenkin kuin kavereiden tai puolisoiden kesken leikillään. Ja kuten edellä on jo mainittu, monissa niistä harvoista virallisista tilanteista, joissa rouvaksi puhutellaan, nainen on joka tapauksessa rouva - siviilisäädystä riippumatta.

Link to comment
Share on other sites

Ennen vanhaan mies oli nuori herra kunnes meni naimisiin, tai vanhin poika muuttui nuoresta herrasta herraksi, jos isä kuoli ennen pojan naimakauppoja. OT, anteeksi :blush: Ajan saatossa nuori on tippunut pois. Nykyään taitaa olla tuo herrakin. Neiti/Rouva tai Herra taitaa lukea enää etiketin mukaisissa kutsuissa tai jossain muissa harvinaisissa tilanteissa taidetaan käyttää. Mutta miksi meidän pitäisi suomessa noudattaa samoja kaavoja, kuin esim.Saksassa? Fräulein ja Frau ovat nimenomaan merkki kastijaosta, Neiti ja Rouva eivät. Tarkoitan, ettei suomessa katsota ihmetellen 50 vuotiasta neitiä, kun taas Saksassa... No ymmärätte varmaan. Asenteiden on muututtava, ei nimitysten.

Se siitä, sitten aiheeseen... Minulle nimen harvinaisuus oli iso tekijä. Itse kuulun noihin Korhosiin, (voitetaan Virtaset 172:lla :girl_blum: )joka taitaa olla yleisin nimi Suomessa. Sulkin sukunimellä lötyy päälle 300. Tuntuu mukavalta, ettei vuoden päästä saman nimisiä löydy joka kaupungista.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Oli ihan pakko alkaa kirjotteleen kun löysin itseäni puhuttavan aiheen.

Vuoden alussa pääsettiin että mentäisiin naimisiin ja siitä hetkestä lähtien olen puntaroinut mielessäni, haluanko pysyä itsenäni vai otanko miehen sukunimen. Minun sukunimeä on jäljellä 62hlöä kun taas mieheni suku ei oo niin harvinainen, heitä on 2813 hölöä. En tiiä mikä tästä on tehny niin vaikeaa mutta jos ottaisin mieheni sukunimen, olisi minulla heti kaima, hänen pikkusiskonsa ja se ei tunnu hyvältä. Toki minulle on aina sanottu että "ei nimi miestä pahenna" mutta silti... Kaksoisnimeäkin harkitsin mutta siitä tulis niin jumalattoman pitkä ettei sitä sais kirjotettua mihinkään vain 20kirjainta :DDD siihen kun vielä liitetään minun kaikki etunimet niin mihinkään vaikkapa kelan lappuihin ei oo mahollista sitä kirjottaa :D

Tää on mulle kauhee dilemma. En oikeesti tiiä vieläkään "mikä minusta tulee" ja häät senku lähenee...kuulutuksetki pitäs käydä hakemassa tässä kuussa ja siihenhän se tuleva sukunimi kirjoitetaan.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

On. Tyttönimeni on alle 200 henkilöllä, mutta koska etunimeni on syntymävuoteni yleisimpiä, minulla on useampi täysnimikaima. Miehen nimi on vain heidän perheellään/suvullaan, eli sen nimisiä on vajaa tusina. Otan miehen nimen ja olen takuulla ainut sen niminen. Jos mies olisi Virtasia tms. yleisimpiä, en vaihtaisi nimeä, koska saisin siinä satapäin lisäkaimoja.

Pelkkä harvinaisuus ei kuitenkaan riitä. Jos miehen nimi olisi harvinainen, mutta en siitä pitäisi tai se aikaansaisi yhdessä etunimeni kanssa jotenkin kummallisen yhdistelmän, en vaihtaisi. Tuosta nimestä vaan satun tykkäämään aivan suunnattomasti, ja se jää aina kaikkien mieleen ;)

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Asialla ei mitään merkitystä meille kummallekkaan, eikä sillä voisi ollakaan merkitystä.

Muokattu: , käyttäjä: lilli*
Link to comment
Share on other sites

Täällä näyttäisi olevan paljon harvinaist nimeä kantavia. Olisi mielenkiintoista tietää millaisia nämä nimet ovat! :)

mielestäni, jos on harvinainen nimi, se kannattaa pitää, jos vain haluaa. Varsinkin jos vaihtoehtoisesti olisi tarjolla virtanen tms. :) mutta en todellakaan sitä sano, että ihiset jotka vaihtavat nimensä harvinaisesta tavikseksi olisivat tyhmiä tms. Itse vaan haluaisin pitää harvinaisemman nimen, jos sellainen olisi tarjolla. Mutta en sitten taas lähtisi keksimään jotain nimeä. Mielestäni se olisi jopa vähän loukkaavaa molempia sukuja kohtaan.

Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...

Itselleni nimen harvinaisuus ei ole tärkeä, olen aina ajatellut ottavani miehen nimen koska en tunne mitään erityistä sidettä isäni nimeen. Mietin joskus sinkku aikoina jos olisin ottanut äitini tyttönimen, koska se tuntui enemmän omalta, mutta en ehtinyt muutosta tekemään kun löysin herran.

OTna: vanhempani ovat eronneet aikaa sitten, mutta äitini säilytti miehen nimen koska on sen niminen ollut kauemmin kuin tyttönimellinen. MUTTA on erittäin tarkka ettei häntä rouvitella enää lähipiirissä, on siis "neiti ex-miehen sukunimi" :D ja näin tulee aina olemaan.

Itse olen oppinut vain kohteliaisuudesta kutsumaan kaikkia itseäni vanhempia sekä joilla sormus rouvaksi kunnes saanu tiedon että onkin neiti kyseessä, tosin tällöin monesti saan jo sinuttelu luvan. Vanhemmat ihmiset ainakin arvostaa elettä vaikka olisivatkin neitejä.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Ei ole tärkeää. Olen tässä asiassa sen verran vanhanaikainen, että mulle on aina ollut itsestäänselvyys, että naimisiin mennessä otan miehen sukunimen. Tyttönimeni on -nen -päätteinen, joita löytyy alle 700, eli ei kaikkein yleisimpiä kuitenkaan. Harvinaisemman etunimeni ja tyttönimeni kanssa minulla ei ole täyskaimaa, eikä tule olemaan ensi kesäkuun jälkeenkään, kun vaihdan miehen sukunimeen, joka on -la -päätteinen, mutta joita löytyy vain 34 kpl. Ottaisin kuitenkin miehen nimen, vaikka olisi ihan perusVirtanen tai vastaava.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Minulle sukunimen harvinaisuus on osaltaan tärkeä asia. Nykyistä sukunimeäni on Suomessa 14, kaikki siis samaa sukua. Olen aikoja sitten päättänyt, etten koskaan nimeäni vaihda, mutta nyt kuitenkin olen hieman kahden vaiheilla. Avokin sukunimeä on suomessa 162, eli sekään ei kovin yleinen ole. Olen sen verran vanhanaikainen, että haluaisin muuttaa nimen, mutta kun tuo nykyinen on niin oma ja kiva. Kaimaa ei ole nyt, eikä tietääkseni olisi uudellakaan sukunimellä.

Pohdin nimiasiaa avokille ja se totes, että kyllä sä nimen vaihdat, et vaan tiedä sitä vielä. :D Onneksi on aikaa miettiä. (:

Link to comment
Share on other sites

Vaikka oma sukunimeni on harvinainen (alle 30) niin olen sen verran vanhanaikainen, että otan miehen sukunimen, jota on alle 2000 Suomessa. Ajattelen asian niin, että meidän suvussa on myös miehiä, joilla luonnollisesti on sama sukunimi kuin minulla, joten he voivat sitten jatkaa sukua tällä nimellä, ettei kuolla sukupuuttoon. :D Ja lisäksi myös se, että en halua itselleni kaksiosaista sukunimeä, vaikka sukunimet sopisivatkin yhteen ja miehen nimeen oma sukunimeni ei yksinkertaisesti sovi.

Link to comment
Share on other sites

Minulla on melko harvinainen sukunimi ja olemme saman nimiset keskenemmä jotakin sukua. Miehelläni on taas todella yleinen sukunimi. Olen miettinyt tätä nimiasiaa kovastikin. Haluan säilyttää oman nimeni koska se on tärkeä osa minua, sen harvinaisuudella ei ole niinkään väliä. Toisaalta mieheni sukunimi ja minun etunimeni eivät sovi yhteen, kuulostavat lähinnä koomisilta. Olen myös miettinyt kaksiosaista nimeä, mutta siitä tulisi sitten niin pitkä ja vaikea. Voihan sen nimen vaihtaa sitten myöhemmin, jos siltä tuntuu :D

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...



×
×
  • Create New...