Onko nimen harvinaisuus tärkeää?


Guest peikko

Recommended Posts

  • 4 weeks later...
  • Replies 275
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Minä luultavasti tulen pitämään oman (Suomessa) erittäin harvinaisen sukunimeni (4 kpl) naimisiin mennessänikin. Ei sillä harvinaisuudella ole merkitystä, mutta minä ja veljeni olemme ainoat vanhasta suvustamme jotka nimeä tulevat jatkamaan, ja olen muutenkin kovin kiintynyt nimeeni. Nimeni on mielestäni kaunis ja erikoinen, en välitä siitä mitä muut ajattelevat siitä. :-X Myöskin pankkikorttien myötä allekirjoituksestani on mielestäni tullut aika hieno. ;) Lapsena vihasin sitä, kun kukaan ei osannut lausua tai kirjoittaa sitä, nyt enemmänkin huvittaa vaan jos joku virkailija jossain tuskailee sen kanssa. Avomiehelläni on myös aika nätti, suht tavallinen suomalainen sukunimi (ei onneksi mikään -nen...), joten ei ole ihan mahdotonta että ottaisin sen.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Itselläni on hyvin harvinainen etunimi, ja vielä harvinaisempi sukunimi -nimikaimoja minulla ei ole yhtään. Kyllä siihen on niin tottunut, että on "ainut omanniminen" että on mukavaa jatkaa sitä myös aviossa -sukunimi siis vaihtuu, mutta sen omistajia on vielä vähemmän kuin tyttönimelläni. Ei se mikään itseisarvo ole, ennemminkin tottumiskysymys. Ja kuitenkin haluan perheellemme yhteisen nimen, eli en siksikään pidä kiinni omasta nätistä sukunimestäni.

Link to comment
Share on other sites

Olen samoilla linjoilla kuin Cordelia ja Peikko, aluksi minulla oli kyllä todella pahoja kriisejä siitä, että minun pitäisi vaihtaa "tuikitavalliseen suomalaiseen sukunimeen". Siis yksinkertaisesti etunimeni ei yhtään rimmannut sukunimen kanssa. Ja koska sukunimeni on erittäin eksoottinen ja aina saa tavata ihmisille, tuntuu kuin joutuisin tästäkin traditiosta luopumaan. Kaiken lisäksi, kun meitä on täällä suomessa vain viisi (eli perheeni), haluisin jotenkin "lisääntyä" tämän nimen alla.

Mutta olen myös erittäin vanhoillinen joissakin asioissa. Meidän kulttuurimme mukaan, otamme miehen nimen sukunimeksemme, eli olen päätynyt ottamaan tämän "tuikitavallisen suomalaisen sukunimen" itselleni Huhtikuusta lähtien...mutta sisimmissäni toivon, että jos saan ikinä pojan, hän ehkä haluaisi ottaa tyttönimeni kun menee naimisiin....jeah, eipäs mennä asioiden edelle  ;D ::)

Link to comment
Share on other sites

Minunkin mielestä nimi on osa ihmisen identiteettiä, koska sitä käytetään ihan vauvasta lähtien. Vaikka minulla onkin erikoinen nimi, niin en lähtisi sitä vaihtamaan ;). En usko, että tottuisin mihinkään muuhun nimeen. Itselläni on hyvin harvinainen nimi; kaimoja ei varmasti löydy. Otan naimisiin mennessäni mieheni sukunimen ja nimeni pysyy yhtä harvinaisena. Sillekään ei taida kaimoja löytyä. Nykyistä sukunimeäni taitaa löytyä vain muutama Suomessa. Mieheni sukunimi on hieman yleisempi, mutta sitäkään ei joka päivä kuule.  

Link to comment
Share on other sites

Nimen harvinaisuus on mulle luultavasti yhdentekevaa, vaikea sanoa silla mulla on suht erikoinen sukunimi enka ole koskaan seurustellut yhdenkaan Virtasen tai Korhosen kanssa joten en ole koskaan edes leikitellyt ajatuksella sukunimen vaihtamisesta yleisempaan (tai ylipaansa mihinkaan). Olen aina tykannyt nimestani kovasti enka halua siita luopua, se on mielestani todella kaunis ja sitapaitsi helposti (usein jopa tavaamatta) ymmarrettavissa kaikilla niilla kielialueilla joissa elamaani elelen.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
Guest Zellona-78

Mä en nyt lue koko viestirimpsua, mutta oma vastaukseni alkuperäiseen kysymykseen on että minä en valitse nimeäni sen perusteella ,että se on harvinainen, oma nimeni siis on todella harvinainen, vain muutama koko maailmassa ja kaikki olemme siis sukua. Minä jatkan omaa sukuani ja vaalin oman sukuni nimeä. En siksi, että se olisi muka hienoa, en siksi että se on harvinainen vaan siksi että sukuni SÄILYY ja varsinkin NIMEMME säilyy!

En voisi kuvitella ottavani keksittyä nimeä, olen kuitenkin "lojaali" omalle suvulleni ja haluan että nimemme säilyy vielä tulevaisuudessakin, minulle on aivan yksi lysti, mitä siitä kukakin ajattelee.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
  • 3 weeks later...
Guest Floria(Guest)

Todella hyvä kysymys!!

Tuntuu nimittäin siltä, että monien mielestää nimen harvinaisuus on itseisarvo!

Oma nimeni on todella harvinainen ja erikoinen, samoin on etunimeni. Sulhaseni nimi ei ole tuikitavallinen sekään, mutta selvästi suomalainen. Etunimeni ja sulhaseni sukunimi eivät rimmaa lainkaan yhdessä (en halua kertoa, mistä on kyse, mutta vaihdon jälkeen nimeni olisi verrattavissa Geraldina Pulkkiseen), mutta olen silti ajatellut ottaa mieheni nimen. Miksi nimen pitäisi kuulostaa luontevalta  -  miksei siitä saisi käydä tällä tavoin ilmi, ettei kyse todennäköisesti ole tyttönimestä. Miksi nimen pitäisi olla erikoinen? Onko erikoinen nimi hienompi? Kokemuksesta voin kertoa, ettei erikoinen nimi ole mikään siisti juttu vaan välillä todellinen vitsaus, kun kukaan ei osaa kirjoittaa sitä oikein.

Link to comment
Share on other sites

Guest Maria(Guest)

Minulla on nimi, joka on vain muutamalla suomalaisella, ja mieheni nimi on Suomen yleisimpiä. En missään nimessä vaihatisi omaa nimeäni pois, en vaikka miehen nimi olisi mikä!

Minusta nimi (ainakin itselleni) on tärkeä osa identtiteettiä eikä sitä voi noin vain vaihtaa.

Link to comment
Share on other sites

Itse harvinaisuus ei ole tärkeää, mutta kun suvussamme ei noita poikia liiemmin ole, niin haluan säilyttää oman sukunimeni hautaan asti ihan senkin takia. Mikäli sukunimi sitten häviää sukupuuttoon, niin sille ei voi kerrassaan mitään. Itse otan sukunimeni kaveriksi miehen sukunimen. Hänen sukunimensä on täälläpäin Suomea (missä asumme) aika yleinen, joten ihan senkin takia haluan erottua hiukan massasta. Jos asuisimme kotikonnuillamme, ja oma sukunimeni olisi joku toinen, ottaisin käyttööni pelkästään miehen sukunimen (kerroinko sekavasti ;)).

Mutta minulla siis ratkaisee lähinnä käytännön seikat...

Link to comment
Share on other sites

Minulle nimen harvinaisuus on todella tärkeää, pakko se on myöntää! Oikeastikin verenpaine nousee välillä Hesarin ilmoituksia lukiessa, jos joku on vaihtanut tyyliin Linnavuoresta Virtaseksi. Oma sukunimeni on harvinainen (meitä on muutama sata), mutta etunimeni niin yleinen, että minulla on jopa pari täyskaimaa. Tämä selvisi minulle vasta muutama vuosi sitten, siihen saakka olin elänyt siinä uskossa, että olen aivan ainoa tämän niminen Suomessa. Oli se aika outo fiilis, kun tajusin, että meitä on muitakin! Miehen nimi on aika kiva, ei kauhean yleinen, mutta kuitenkin yleisempi kuin minun. En missään nimessä siihen aio vaihtaa, koska oma nimi on niin tärkeä minulle. Lisäksi olemme sopineet, että mahdolliset lapset saavat minun nimen, koska minulla ei ole sisaruksia ja serkutkin on eri nimisiä. Minulle on todella tärkeää, että voin jatkaa nimeäni sitten lasten kautta.

Link to comment
Share on other sites

Sukunimeni on harvinainen, suomessa alle 30 saman nimistä. Lisäksi sillä on suomenkielessä merkitys, minkä takia kukaan ei usko, kun sanon nimeni tai pitävät sitä rumana. Mutta hyötyä siitä on ollut. Nimi todellakin jää mieleen ja ihmiset ovat kiinnostuneita ottamaan yhteyttä vaikka vain kuullakseen nimen historiaa.

Ulkomaalisten mielestä nimi on kaunis ja kuulostaa hieman italialaiselta. Kansainvälisessä maailmassa liikkuvalle se on suuri etu.

Nimi on varmasti myös vaikuttanut persoonaani. Koskaan minua ei ole kiusattu ja osaan suhtautua nimeeni huumorilla. On hauskaa, kun ihmisistä näkee, etteivät he kehtaa kysyä, onko nimeni todella se mitä sanoin. Siihen voi sitten heittää hyvän kommentin.

Ehkä haluan säilyttää oman nimeni vain kiusatakseni muita. Sulho haluaisi kyllä yhteisen nimen eikä hänenkään nimensä ole yleinen, se vaan kuulostaa niin tavalliselta.

Link to comment
Share on other sites

Oma sukunimeni on harvinainen (alle 10 kpl) ja etunimeni ei myöskään ole niitä yleisimpiä. Toisaalta erikoisesta nimestä on hyötyä ja siitä voi olla tietyllä tapaa ylpeä, vaikkei nimeni olekaan erityisen kauniisti sointuva. Onhan sitä nimeä saanut myös monesti tavailla, mutta sulhaseni -nen päätteiseen nimeen en vaihtaisi kuuna päivänä. Kyse ei niinkään ole nimen tavallisuudesta, vaan enempi sen sointuvuudesta ja identiteetistä, joka on syntynyt erikoisen nimen kanssa vuosia eläessä. En vaihtaisi myöskään keksittyyn nimeen! Eniten kuitenkin nimeni säilyttämisessä on kyse nimen olemassaolosta ylipäätään. Olen jo nuoresta ajatellut, että mikäli saan lapsia, saavat ne minun sukunimen - myös sulhaseni on tämän hyväksynyt.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

No mulle merkkaa kyllä se harvinaisuuskin. Mun sukunimellä on enää 13 ihmistä ja ollaan ns. sammuva sukuhaara, koska nimeä jatkavia poikia ei ole.  Toiseksi eniten merkitsee se, että sukunimellä on kaunis tarina ja kolmanneksi se, että mun etunimi ei sointuisi pätkääkään mun miehen sukunimen kanssa :P

Link to comment
Share on other sites

Mulle ei merkkaa harvinaisuus kyllä mitään.  ::) Jotenkin oma nimi on oma nimi vaikka meitä olisi kuinka monta. Saatan silti ottaa sulhon nimen, mutta siihen ei kyllä vaikuta tippaakaan se, että se on omaani harvinaisempi. No, ehkä ajattelisin erilailla jos kuuluisin johonkin sammuvaan sukuhaaraan.  :)

Link to comment
Share on other sites

minun sukunimeäni on n.1400kpl koko suomessa mutta menin naimisiin ja otin mieheni sukunimen jota on 26 000, sillä kumpikin on nen päättyinen ja ei minulle sukunimi ole mitenkään tärkeä.

Mutta jos mies olisi ollut joku eläin, kuten kirppu tms. niin en nyt olisi sitä halunnut jo pelkästään lasten takia, koulussa kun muutenkin kiusataa vähäisemmästäkin asiasta.

Link to comment
Share on other sites

Otan mieheni sukunimen. Ja sen sukunimisiä on Suomessa vain muutama kpl. Oma sukunimenikin on melko harvinainen, mutta haluamme, että meillä on sama sukunimi, jotta sitten jos saa lapsia, niin kaikilla on sama sukunimi.

On tuo harvinaisuus siinä mielessä tärkeää, että jos miehen sukunimi ois joku Virtanen, niin sitten hän ottaisi minun sukunimeni...

Ja tärkeää on toki myös, että nimi sopii. Etunimeeni sopii onneksi mainiosti mieheni sukunimi.

Link to comment
Share on other sites

Toivottavasti en ole vastannut tähän ketjuun jo aijemmin...

Mulle nimen harvinaisuus ei ole sinänsä mikään juttu, mutta sen sammuminen Suomessa on. Vaihdamme sulhon kanssa kumpikin nimemme  sulhon äidin nimeksi. Sulhon äiti on ainoa jolla tämä kyseinen nimi on (suomessa siis) ja jos me emme sitä ottaisi, katoaisi se kokonaan kotimaasta. Tiedossa on vaan ahkeraa tavaamista :-/

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Musta tulee toinen samansukuniminen kuin mieheni. Suomessa ei siis tällä hetkellä ole kait kuin se yksi (siis mies). Ei ainakaan löydy täyskaimoja! Tosin etunimi on aika tavallinen suomalainen... Nykyinen sukunimi kuuluu nen-päätteisten joukkoon. Mulle kyllä kelpaa ehdottomasti mieheni nimi.  :-X

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Mun sukunimisiä on väestörekisterikeskuksen mukaan 15, miehen 18. Harvinainen sukunimi kyllä yksilöi hyvin ja toisaalta liittää tiettyyn ryhmään. Ja tästä syystä haluan ottaa mieheni nimen; itse kun en koe kuuluvani sukunimeni perusteella määräytyvään sukuun ja koen tähän liittyvät utelut (esim. asiakaspalvelutyössä, lääkärillä jne) vaivauttavina. Sitten kun joskus otan mieheni nimen, voin kuitata utelut sanomalla sukunimen tulevan mieheltäni.

Harvinainen sukunimi on kyllä erottava tekijä ja loputon small talkin lähde (ei, vanhempani eivät ole Japanista). Olen keskustellut aiheesta myös toisten harvinaista sukunimeä kantavien kanssa: asiakaspalvelutyössä nimikyltti rinnassa voi tulla ahdistavia tilanteita, kun tuntemattomat utelevat heille kuulumattomia asioita eikä itse oikein voi haistatellakaan eikä edes sanoa, että voi hyvä rouva, kun asia ei kuulu teille pätkääkään.

Oma sukunimeni on myös suomalaisille haasteellinen kirjoittaa, sillä ääntäessä se saattaa kuulostaa hieman erilaiselta. Tästä syystä jo automaattisesti tavaan nimeni automaattisesti sanottuani sen kerran (ja yllättävän usein se silti menee enemmän tai vähemmän väärin).

Äitini meni uudelleen naimisiin ollessani lukiossa ja jäin ainoaksi sukunimiseksini kaupungissa. Koin tämän todella ahdistavaksi ja tavallaan hylätyksi. Lakkasin olemasta perhettä, kun ei ollut ketään, jolla olisi ollut sama sukunimi. Tämä vaikuttaa varmasti osaltaan siihen, että haluan perheelleni yhteisen nimen.

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...