Ei

Vaihtuuko nimen myötä myös suku?

87 viestiä aiheessa

--

Muokattu: , käyttäjä: Margot

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En koe ollenkaan että mieheni (joka siis vaihtoi nimensä minun sukunimeeni) olisi jotenkin irronnut omasta suvustaan.

Jos sukulaisuus olisi nimestä kiinni, minulla ei paljon sukulaisia olisi. Vanhempieni eron jälkeen äitini vaihtoi tyttönimeensä joten meillä ei ole ollut yhteistä nimittäjää pitkään aikaan. 5-vuotiaalla siskopuolellani taas on isänsä sukunimi eli ei yhteistä nimeä siskojensa tai äitinsä kanssa. Silti äitini ja siskoni kuuluvat samaan sukuun kuin minäkin  :)

Tunnen kuuluvani vähintään neljään sukuun. Miehellä on hyvin vahvat siteet varsinkin isänsä sukuun johon minutkin otettiin ilolla vastaan jo melko varhaisessa vaiheessa seurustelua. Siksi tuntuikin hiukan kuin olisin "riistänyt" miehen suvultaan. Sinänsä omituista että samaa sukunimeä (siis isältäni alunperin tulevaa) kantavia ihmisiä tunnen vain muutamia, isänisä on kuollut eikä hänen sukulaisiinsa kauheasti pidetä yhteyttä.

Tärkein yhteys nimellä ja sukulaisuudella on siinä, keihin ihmisiin ihminen yhdistetään nimen perusteella. Kun sanon sukunimeni, joku voi kysyä, olenko sen ja sen sukulainen ja olenko tietyltä paikkakunnalta kotoisin (tämännimisiä on vain muutamalla paikkakunnalla Suomessa) mutta kukaan ei yhdistä minua äitiini.  

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Quote
 

 

Muokattu: , käyttäjä: Margot

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei vaihdu. Kuten moni muukin on jo määritellyt, aviolittossa ja pitkässä suhteessa yleensäkin kuitenkin saa toisen suvun omansa lisäksi  ;D Meillä ei nimiasiaakaan ole vielä päätetty, mutta kyllä keskustelu tulee sitten olemaan ihan siitä, mikä nimi otetaan. Ei todellakaan siitä, että kumpi "irtautuu omasta suvustaan."

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä mielestäni miehestäni tulee enemmän meidän suvun jäsen, kun hän saa saman nimen. Se, kumman sukuun halusimme identifioitua, vaikutti nimivalintaan. Vaikkei tunnepuolella nimellä ja suvulla olekaan välttämättä merkitystä, nimen tunniste- ja sitä myötä sukuunkuulumismerkitystä sillä on.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En ole erityisen sukurakas, joten en ole pohtinut tätä asiaa oikeastaan ollenkaan. Myöskään mies ei ole juurikaan tekemisissä sukunsa kanssa. Olemme molemmat sangen erikoisia ja epäsosiaalisia ihmisiä ja viihdymme lähinnä keskenämme.

Jos nyt kuitenkin pohdin... Jostain syystä olen aina käsittänyt sukulaisuuden biologiseksi sukulaisuudeksi, eli molemmat ovat sukua omille sukulaisilleen sukunimestä riippumatta. Eli nimen muuttaminen ei siirrä ihmistä yhdestä suvusta toiseen.

Toinen asia on lähipiiri, joka voi olla hyvinkin eri asia kuin suku. Meillä se on pienehkö, vaikka minun sukuni onkin molempien vanhempien puolelta sangen suuri.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä en erityisemmin pidä omasta suvustani (joka on sitäpaitsi hyvin pieni), joten mä ole enemmän kuin iloinen että mieheni sukulaiset (mä inhoan sanaa suku, joten yritän välttää sen käyttöä) on ottaneet mut niin lämpimästi vastaan. Todellakaan mun "suku" ei yhdisty mun miehen "sukuun" milllään tavalla! Mikä kammottava ajatus. :P  Enkä mä itse koe siirtyneeni mihinkään, koska en ole koskaan kokenut kuuluvani mihinkään sukuun.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tosiaan, jos sukunimi määräisi suvun, niin aikaisemmin en olisi kuulunut äitini sukuun - duh? Joten sukuni ei mielestäni vaihtunut sukunimeni vaihtuessa. Äitini & isäni sitä paitsi polveutuvat samasta suvusta & samasta sisarusparvesta, & äitini & minä olemme itse asiassa vanhempia suvussa kuin isäni. Edelleen kuulun sekä isäni että äitini sukuun, & mahdolliset miehen & minun lapset sitten yhdistävät nämä suvut & miehen isän & äidin suvut.

Sukunimi on muuttunut, mutta minä olen edelleen minä. Syntyperäni ei ole muuttunut & identiteettikään ei merkittävästi, vaikka sukunimeni onkin. Toki koen liittyneeni osaksi miehenkin sukua avioliiton (& sukunimen vaihtumisen) myötä, mutta olisin kokenut niin, vaikka sukunimeni ei olisi vaihtunutkaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Höpsistä, ei tietenkään vaihdu! Samoihin sukuihin sitä ollaan sidoksissa kuin ennenkin, ja uutena lisänä tulee miehen suku.

:-X

Muoks: Lähinnä koen mieheni nimen ottaneena liittyneeni entistäkin tiiviimmin mieheeni ja muodostavani hänen kanssaan oman lähisuvun.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen samaa mieltä suurimman osan kanssa. Naimisiin mennessä ei todellakaan siirrytä toiseen sukuun vaan liittytään. Yksi lysti vaihtuuko nimi vai ei.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minäkin olen sitä mieltä, että minusta tulee vain sulhon suvun uusi jäsen. Oma suku se kuitenkin on edelleenkin se läheisempi...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä taas ajattelen niin, että olen myös mieheni suvun jäsen. Omani lisäksi. Eli kuulun kumpaankin sukuun.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jos nimeä vaihtaisin, tuntuisi se hieman siltä kuin hylkäisin sukuni.

Toisaalta naimisiin menon myötä en kuitenkaan tunne tulevani osaksi miehen sukua, koska (pilkun viilausta) en OLE sukua.

Kuulun sekä isäni että äitini sukuun, vaikken äitini sukunimeä kannakaan.

Laillinen sukulaisuus ja verisukulaisuus on kaksi eri asiaa kuiteskin...

Mutta nimen vaihto, se se tuntuisi, kai?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No ei todellakaan siirry! :o Olin aivan järkyttynyt, kun ex-mieheni serkun häissä muutama vuosi sitten pappi puhui, että "kun sinä morsian olet nyt irroittautumassa omasta suvustasi ja liittymässä miehesi sukuun..." Ja tämä siis 2000-luvulla. Juuei :o

Enpä ole toisaalta kyllä mieheni sukunimeäkään ottamassa, mutta vaikka ottaisinkin, niin en kyllä missään tapauksessa kokisi "siirtyväni" miehen sukuun.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No ei todellakaan. Ihan kiva on "liittyä" osaksi miehen sukua ja ottaa hänen nimensä, mutta ei se mua irrota omasta suvustani.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä vaihdoin nimeä, mutta edelleenkin ajattelen, että olen sukua vain omille sukulaisilleni, miehen sukulaiset ovat miehen sukulaisia. En siis koe olevani osa miehen sukua, eikä mies minun.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei tietenkään. En kyllä ole edes varma vielä tuosta tulevasta sukunimestä. En koe tulevani sen enempää sukulaiseksi miehen sukulaisten kanssa, vaikka naimisiin mennääkiin.

Kuulosti aika huvittavalta, kun kävimme kylässä sulhasen siskon tytön luona Yhdysvalloissa. Etukäteenhän siellä oli kerrottu, että eno (uncle) jä hänen morsiamensa tulevat käymään. Siis suurinpiirtein: setä ja täti tulevat käymään. Tästähän tietysti saa ensivaikutelman, että olemme noin nelikymppinen pari. Todellisuudessa minulla ja tällä siskontytöllä on ikäeroa neljä vuotta. Amerikkalaisittain minusta tulee kuitenkin hänen tätinsä, mikä kuulostaa vähän hassulta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulle tämä sukukysymys oli yksi syy säilyttää oma sukunimeni. Olen sukurakas ja koen voimakasta yhteenkuuluvuutta sukuuni. Lisäksi sukunimeni on minulle mieluisa (lyhyt, ytimekäs, suomen kielinen sana). Sulhoni suku, vaikka onkin mukavaa väkeä, tuskin tulee minulle koskaan yhtä läheiseksi kuin omani. Halusin säilyttää myös näkyvät siteet omaan sukuuni ja siksi pidän nimeni. Mieheni ja minun yhteenkuuluvuus (tai myöhemmin tulevien lasten) ei ole yhteisestä sukunimestä kiinni. Mietin tosin jonkin aikaa yhdysnimeä, mutta se olisi tarpeeton ja kömpelön kuuloinen kompromissi, kun miehellenikin tämä valinta passaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei todellakaan siirry! Ihan mukavasti sulhasen perhe on ottanu vastaan, ja sisarukset mukavia, mutta suvussa on kaapissa sellaisia haamuja ja sukujemme välillä on selvittämättömiä ongelmia (sulhasen suku on toiminu väärin..) joten en todellakaan tahdo kuulua heidän sukuunsa! Kauhistuttaa jo ajatuskin...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei se minusta noin mene. Minusta nimellä ei ole merkitystä tässä asiassa.

Minun mielestäni avioliitto liittää aina miehen vaimonsa sukuun ja vaimon miehensä sukuun. Kumpikaan ei kuitenkaan luovu omastaan. Meillä ainakin on päivän selvää, että aviopuoliso on aina täysivaltainen suvun jäsen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En minä ainakaan ajattele niin.

Minulla on äiti, isä ja isäpuoli ja tunnen että kuulun näihin kolmeen sukuun, olen siis suvun jäsen.

Yksi avioliitto tuo minulle yhden suvun lisää johon kuulun, enkä mitenkään vaihda.

Onpas tämäkin sekavaa..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jokin muu vastaus: Ajattelen, että nimenvaihdoksen myötä en siirry mitenkään mystisesti suvusta toiseen. Ajatuksiani vastaa ehkä enemmänkin sellainen mielikuva, että sukumme jotenkin yhdistyvät, tai ainakin lähenevät. Avioliitossa voin puhua "suvusta" tarkoittaen sekä minun, että mieheni sukua, mutta tarkennukseksi voi toisinaan lisätä, että minun puoleni sukulainen tai miehen puolen sukulainen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulle sukulaisuus merkitsee biologista sukulaisuutta, joten vastasin "en ajattele niin".

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään