pörriäinen

Mitä mieltä avioehdosta

580 viestiä aiheessa

Kuulehan Raiku, ennenkuin tukehdut siellä kiukkuusi, huomauttaisin että kerroin ainoastaan mitä ajattelen avioehdon tekemättä jättämisestä yleensä. Missään kohden en maininnut Sinua tai miestäsi henkilökohtaisesti.

Tällainen eriävien mielipiteiden esittäminen on käsittääkseni täysin sallittua ja kuuluu sananvapauden piiriin. Eriävän mielipiteen ilmaiseminenhan ei tunnetusti ole sama asia kuin henkilökohtaisuuksiin meneminen.

Toisekseen, ilmaisemani näkemys ei ole yksin minun, vaan sen jakavat lähestulkoon jokainen tuntemani ihminen, jonka kanssa olen asiasta keskustellut. Mutta ei siinä mitään, ainahan se on mukavaa että juristeilla riittää töitä tälläkin saralla. ;)

OT:Tuo besserwisser-kortti alkaa muuten olla jo sen verran kulunut, että sen voi melkein jo sanoa kärsineen jonkinlaisen inflaation. ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sellaisia, jotka eivät tee avioehtoa, ei nähtävästi saa kyseenalaistaa, mutta avioehdon tekeviä saa näköjään kyseenalaistaa epäluottamuslauseista, valmistautumisesta eroon, jne. Outoa toden tottakin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vielä hieman ininää & kommenttia:

Marmalade: Minun mielestäni ketään ei tarvitse kyseenalaistaa. Ei ehdollisia eikä ehdottomia. Täällä monet kuitenkin ovat varsin kärkkäitä arvostelemaan muiden henkilökohtaisia valintoja! Itse olen koko ajan puhunut vain omasta ratkaisustamme puhtaasti omalta kannaltamme. Avioehto merkitsee eri ihmisille eri asioita, eikö vain?  :)

Ja Dharma: Etköhän sinä kuitenkin aika suoraan minua viestissäsi ajatellut, kun minua olit lainannut  ;D

Mutta oikeassa olet, mielipiteen ilmaiseminen on sallittua. Ja siitä suuttuminen myös (heh).

Ruusa: meillä muuten aika lailla sama tilanne  :D Mutta en pelkää, raha on rahaa ja rakkaus rakkautta.

Tulipas taas inistyä ja äristyä. Ja selvisin tukehduspuuskastakin, vaikka koville otti - uskokaa pois    ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä on ok ja haluan sellaisen tehdä. Lähinnä mahdollisten perintöjen vuoksi (ettei omaisuus siirtyisi suvulta pois). Ymmärrän näkemykset puolesta ja vastaan, itsellä mm. työt sen verran vaikuttaneet, että haluaisin vääntää jokaisesta asiasta kirjallisen sopimuksen. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Avioehto on mielestäni erittäin fiksua tehdä, jos kihlakumppaneilla on avioliiton solmimishetkellä omaa omaisuutta. Eritysesti jos tähän omaisuuteen liittyy muita osapuolia (perintöjä, yhteisomistuksessa olevia huoneistoja tms.), ja mahdollisen eron myötä ulkopuoliset henkilöt kärsisivät osituksesta. Jos kummallakaan ei ole merkittävää omaisuutta, ei avioehdolla liene niin suurta merkitystä - ainakaan minulle ei olisi. Tiedän kyllä paljon ihmisiä, jotka haluavat eritellä avioehdolla kaiken omaisuuden, ennen avioliittoa saadun ja sen aikana tulevan.

Meille tulee avioehto, jossa perinnöt ja ennen avioliittoa hankitut omaisuudet pysyvät vapaana avio-oikeudesta. Avioliiton aikana hankittu omaisuus menee eron sattuessa fifty-fifty. Mielestäni reilua ja fiksua. Mutta jokaisella on oikeus tehdä kuten parhaaksi näkee. Avioehdon solmiminen samalla kun suunnittelee häitään, on varsin ristiriitainen kokemus...  :-/

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mielestäni avioehto myös hyvä asia ja tulemme varmasti sen tekemään perintöjen osalta.

Niinkuin Glaxy kirjoitti, ettei omaisuus siirtyisi suvulta pois. Avioliiton aikana ja sitä ennen hankittu omaisuus fifty-fifty.

Tuntuu todella hassulta tosiaan tällaista asiaa miettiä, kun kerran elämässään sitä kuitenkin toivoo menevänsä naimisiin...  ;)

Mutta niinkuin Niinu25 totesi, jokainen tavallaan ja niinkuin parhaakseen kokee...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En jotenkin koe meidän tapauksessamme avioehtoa tarpeelliseksi. Kummallakaan kun ei opiskelijana ihmeempiä omaisuuksia ole. Vanhemmathan voivat halutessaan tehdä testamentin, joka poissulkee lasten puolisoiden avio-oikeuden heiltä perittyyn omaisuuteen.

Myöskään (tämä on siis vain minun mielipiteeni, kukin taaplatkoon tyylillään) en ymmärrä niitä, jotka haluavat ehdottomasti kuolemantapauksessa säilyttää omaisuuden "suvussa". Itselleni puoliso on ehdottomasti sukulaisiani tärkeämpi henkilö. Ja niissä tapauksissa, jossa toisen puolison kuollessa lapset ovat jo aikuisia, on leskeksi jäävä todennäköisesti paljon riippuvaisempi kuolleesta kuin ne viisikymppiset lapset... Siksi puolisoiden välinen keskinäinen testamentti on erittäin perusteltu. On ihmisiä, jotka ehdottomasti vaativat lakiosaansa ja jäämistön jakoa...

Oma lukunsa on sitten ne tapaukset, joissa toinen (tyypillisesti mies) käy työssä ja toinen on kotona lasten kanssa. Tällaisissa järjestelyissä avioehto ei mielestäni koskaan voi olla perusteltu.

No niin, tulipa sekava vuodatus...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me tehtiin avioehdon lisäksi keskinäinen testamentti. Siihen kirjasime tosta kuolemasta, että jos meillä ei ole yhteisiä lapsia, perinnöstä suurempi osa palautuu kummankin omaan sukuun, mutta jos on yhteisiä lapsia (ja ehkä silloin myös vähän pitempi avioliitto takana), niin toki puolisolle ja lapsille jää lähes kaikki.

Jos oletettaisiin, että mies kuolisi vaikka 3 ensimmäisen avioliittovuoden aikana ja meillä ei olisi lapsia, olisi musta outoa iskeä haukkana kiinni sen suvun omaisuuteen (edellyttäen, että niitä ei ole suojattu jonkun muun testamentissa jne.).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Dharmalla oli kyllä aika rajut mielipiteet.  :P

Joo, mä olen raju mimmi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Minusta on outoa, että henkilökohtaista omaisuuttani pidettäisiin "suvun omaisuutena" joka kuuluu suvulle kuolemani jälkeen. Se mikä on minun on minun, ja kun minusta aika jättää omaisuus menee miehelleni ja lapsilleni. Mieluummin heille kun vierailta tuntuville sisaruksille.

Samoin, samoin. Tämä "suvun omaisuus" -ajattelu ja ihmisen näkeminen ennen kaikkea sukunsa jäsenenä taitaa olla keskiaikaista perua. En minäkään halua omaisuuteni menevän sisaruksilleni. Hmm, pitäisiköhän laatia testamentti kihlattuni hyväksi nyt, kun häihin on vielä lähes vuosi aikaa...

Muuten pidän erikoisena sellaista ajattelutapaa, ettei puolisostaan saisi olla millään tavalla riippuvainen, vaan molemmat maksavat omat kulunsa omista tuloistaan ja kaikki pidetään erillään. Itseltäni ei onnistuisi. Jos yhdessä eletään, olisi aika outoa kun toisella, parempituloisella olisi elintaso huomattavasti toista korkeampi. (Huom.: minä tienaan meillä enemmän.) Mutta tietysti jälleen: jokainen tavallaan. Ja ei kai tuollainen kovin yleistä ole.

Meni vähän aiheen vierestä, sori... täällähän keskustellaan avioehdosta, joka määrää omaisuuden jakautumisesta avioliiton purkauduttua.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä ne asiat, mitä mies perii omasta suvustaan yhdessä sisarustensa kanssa ovat ennemminkin suvun omaisuutta kuin minun (viitaten edelliseen kommenttiini, että avioliittomme kestäisi vain alle 3 v ja päättyisi miehen kuolemaan ennen kuin meillä edes olisi lapsia). Minusta olisi hassua vaikkapa pakottaa mieheni sisarukset myymään vanha sukutila, jotta saisivat ostettua minut ulos tms.

Eri asia on se omaisuus, joka meillä on yhteisessä taloudessamme ja kummankin palkkatulot. Me olemme kuitenkin rajoittaneet sekä avioehdolla, että testamentilla vain sellaiset asiat, jotka ovat olleet jommalla kummalla jo selkeästi ennen avioliittoa tai tulevat myöhemmin perintönä ja ovat selkeästi suvussa kulkevaa omaisuutta.

Ja meidän kuvioissa ensimmäinen yhteinen lapsi muuttaa koko kuvion...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Joidenkin ihmisten "sukuomaisuus" on todellakin vuosisatoja suvussa ollut ja usean ihmisen keskenään omistama.

Olisi aika epäkunnioittavaa muita kohtaan ajatella tätä yhteistä omaisuutta "minun omanani", ja oikeastaan aika surullistakin.

Mutta ihmisillähän on erilaiset arvot ja elämäntilanteetkin, joten jokainen tyylillään.

Ja omaisuus on todellakin mahdollista suojata myös testamentein, mikä saattaa tulla joillekin omaan sukuuni naiduille yllätyksenä.  ;D ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Niin siis kannattaa tosiaan muistaa, että avioehdossa voidaan määritellä mitä omaisuutta se koskee ja näin yleensä tehdäänkin. Ts. siinä voidaan vaikkapa rajata avio-oikeuden ulkopuolelle kunkin osapuolen perimä omaisuus jolloin erotilanteessa muu, avioliiton aikana hankittu omaisuus jaetaan puoliksi. Variaatioita on yhtä paljon kuin pariskuntiakin.

Sitten se voidaan tehdä koskemaan ainoastaa avioerotilanteita. Monethan tekevät Estherin tavoin avioehdon lisäksi keskinäisen testamentin, mikä onkin järkevää. Yhteisten lasten lakiosien kannalta avioehdolla ei ole sikäli mitään merkitystä, sillä rintaperillinen saa aina lakiosansa, avioehdosta riippumatta. Sillä ei siis voi huonontaa lapsen asemaa millään tavalla.

Tämä nyt vaan ihan muistutuksena.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ja voihan käydä myös niin, että avioeron sattuessa aikuisten ihmisten kesken omaisuus saadaan ihan sovinnolla ja juttelulla jaettua ilman paperisotaa (tai minkäänlaista sotaa).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla on siis tiettyä suvussa satoja vuosia kulkenutta omaisuutta, jonka haluan päätyyvän kummilapselleni (joka on myös biologista sukuani), jos kuolenkin lapsettomana ennen miestäni. Jos taas mulla on omia lapsia, kummilapsi ei niitä enää saa...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Yhteisten lasten lakiosien kannalta avioehdolla ei ole sikäli mitään merkitystä, sillä rintaperillinen saa aina lakiosansa, avioehdosta riippumatta. Sillä ei siis voi huonontaa lapsen asemaa millään tavalla.

Tämä nyt vaan ihan muistutuksena.

Huomautus tosielämästä (meneeköhän kuinka paljon ohi aiheen?). Jos toinen vanhemmista menee uudestaan naimisiin, tekee kaiken kattavan avioehdon ja he ostavat kaiken ei-biologisen vanhemman nimiin, niin biologiset lapset eivät saa mitään-> ei mitään jaettavaa. Nimim. kokemusta on, ei omakohtaista

:'(

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei viestejä on tässä ketjussa aivan liikaa luettavaksi eli voisiko joku valaista pikaisesti:

Olen muistaakseni joskus jostain lukenut, että kun mennään naimisiin, niin avioliittoa edeltävää omaisuutta ei tarvitse avioehdolla erikseen suojata, vaan että aviopuolisoiden oma avioliittoa ennen hankittu omaisuus kuuluisi automaattisesti myös aviosta erotessa edelleen kummallekin osapuolelle erikseen. Pitääkö tämä paikkansa? Eli jos minulla on auto, jonka olen hankkinut ennen avioliittoa ja esim. ennen koko suhdetta, niin siirtyykö tämä auto meidän yhteiseksi omaisuudeksi, kun menemme naimisiin vai säilyykö se minun omaisuutenani edelleen, jos eroamme?

Auto ei ole meidän tapauksessamme oikeastaan ajankohtainen asia, mutta sitä enemmän mietin asuntoamme. Olemme hankkineet yhdessä asunnon, mutta hoidamme siihen liittyviä laina- ym. kuluja suhteessa tuloihimme ja olemme tällä perusteella tehneet keskinäisen kirjallisen sopimuksen asunnon omistussuhteesta (25/75). Muuttuuko tämä suhde automaattisesti 50/50 -suhteeksi, kun avioidumme, vai säilyykö ennallaan? Siis mikäli emme tee avioehtoa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Meidänkin suvun omaisuudella on yli 400-vuotinen historia. En silti ymmärrä miksi omaisuuden pitäisi siirtyä vain verisiteen kautta.

Ihan ensimmäisenä haluan pyytää kaikkia muistamaan,  etteivät muut toimi ja ajattele samoin kuin minä/sinä itse. Tapoja ja arvoja on erilaisia, ja hyvä niin.

Sitten Miebille suoraan vastaus: Minusta veriside on yhdistävänä tekijänä merkittävämpi kuin avioliitto. Johtunee ehkä siitä että solmin avioliitonkin aika pitkälle prosaalisista syistä - rakkautta ja sitoutumista voi minun mielestäni ilmentää paremmin muilla keinoin.

Meidän sukumme omaisuuden toivotaan pysyvän suvussamme. Meidän suvussamme myös erotaan ja jopa kuollaan niin, että olisi erittäin mahdollista että pikkuhiljaa ko. perintö jakautuisi aina hajanaisemmin ja harvemmin yhteyttä (jos lainkaan) pitävien ex-ex-ex-ex-lapsipuoli-lapsipuolien kesken. Me emme halua hyvin tiiviiseen sukuumme tällaista rasitetta. Tähän loppuu henkilökohtainen osuus.  ;)

Mutta tietenkin jos ajattelee ettei koskaan eroa, ei varmasti kaikkien ole helppo ymmärtää miksi joku haluaa varautua siihenkin.

Outoa muuten että minä ymmärrän (joskus jopa hyvin) niitä jotka eivät tee samoja ratkaisuita kuin minä. Omalla kohdallani voin sanoa vain että ikä ja kokemus on siinä auttanut, nuorena olin kovastikin erilainen.

Edit: kirjoitusvirhe ja lisäys hlö.kohtaisen vastauksen lopusta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Hei viestejä on tässä ketjussa aivan liikaa luettavaksi eli voisiko joku valaista pikaisesti:

Olen muistaakseni joskus jostain lukenut, että kun mennään naimisiin, niin avioliittoa edeltävää omaisuutta ei tarvitse avioehdolla erikseen suojata, vaan että aviopuolisoiden oma avioliittoa ennen hankittu omaisuus kuuluisi automaattisesti myös aviosta erotessa edelleen kummallekin osapuolelle erikseen. Pitääkö tämä paikkansa? Eli jos minulla on auto, jonka olen hankkinut ennen avioliittoa ja esim. ennen koko suhdetta, niin siirtyykö tämä auto meidän yhteiseksi omaisuudeksi, kun menemme naimisiin vai säilyykö se minun omaisuutenani edelleen, jos eroamme?

Auto ei ole meidän tapauksessamme oikeastaan ajankohtainen asia, mutta sitä enemmän mietin asuntoamme. Olemme hankkineet yhdessä asunnon, mutta hoidamme siihen liittyviä laina- ym. kuluja suhteessa tuloihimme ja olemme tällä perusteella tehneet keskinäisen kirjallisen sopimuksen asunnon omistussuhteesta (25/75). Muuttuuko tämä suhde automaattisesti 50/50 -suhteeksi, kun avioidumme, vai säilyykö ennallaan? Siis mikäli emme tee avioehtoa.

Hei,

avioliitossakin kumpikin puoliso omistaa oman omaisuutensa, eli siitä ei tule yhteistä avioliiton solmimisen myötä. Jos aviopuolisoilla on toistensa omaisuuteen avio-oikeus ja avioero tulee, omaisuus kuitenkin "tasataan" siten, että enemmän omistanut joutuu maksamaan toiselle tasinkoa.

Asunnon omistussuhde säilyy samana avioitumisesta huolimatta. Erotilanteessa siis toisen omaisuudeksi laskettaisiin 75 % ja toisen omaisuudeksi 25 % asunnon arvosta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Ihan ensimmäisenä haluan pyytää kaikkia muistamaan, että se, etteivät muut toimi ja ajattele samoin kuin minä/sinä itse. Tapoja ja arvoja on erilaisia, ja hyvä niin.

Sitten Miebille suoraan vastaus: Minusta veriside on yhdistävänä tekijänä merkittävämpi kuin avioliitto. Johtunee ehkä siitä että solmin avioliitonkin aika pitkälle prosaalisista syistä - rakkautta ja sitoutumista voi minun mielestäni ilmentää paremmin muilla keinoin.

Meidän sukumme omaisuuden toivotaan pysyvän suvussamme. Meidän suvussamme myös erotaan ja jopa kuollaan niin, että olisi erittäin mahdollista että pikkuhiljaa ko. perintö jakautuisi aina hajanaisemmin ja harvemmin yhteyttä (jos lainkaan) pitävien ex-ex-ex-ex-lapsipuoli-lapsipuolien kesken. Me emme halua hyvin tiiviiseen sukuumme tällaista rasitetta.

Mutta tietenkin jos ajattelee ettei koskaan eroa, ei varmasti kaikkien ole helppo ymmärtää miksi joku haluaa varautua siihenkin.

Outoa muuten että minä ymmärrän (joskus jopa hyvin) niitä jotka eivät tee samoja ratkaisuita kuin minä. Omalla kohdallani voin sanoa vain että ikä ja kokemus on siinä auttanut, nuorena olin kovastikin erilainen.

Tietenkin näin. Itse olen kirjoittanut kommenttini tässä keskustelussa nimenomaan omista lähtökohdistani. Minä en ole erikoisen sukurakas; laajassa suvussani on vain muutama ihminen, joiden kanssa haluan olla läheisesti tekemisissä, saati sitten että jättäisin heille perintöä... (Tämä saattaa olla nähtävissä kirjoituksistani.) Nekään sukulaiset, joiden kanssa olen tekemisissä, eivät ole minulle yhtä läheisiä kuin tuleva puolisoni. En siis näe tarpeelliseksi säilyttää tulevaa perintöosuuttani sukutilasta "suvussa". Tarkoituksena olisikin laatia puolisoni hyväksi testamentti, johon sisällytän myös määräykset toissijaisista perillisistä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kopioin tän tänneki ni ei jaksa selittää uudelleen..  :)

Meille tulee ehdottomasti avioehto koska olen yrittäjä ja eron sattuessa joutuisin maksamaan ulkopuolisen arvioitsijan määrittelemän hinnan yrityksestäni..Eli arvioitsija tutkisi kirjanpidon ja laskee sen ja muun kalustuksen perusteella arvon josta puolet maksaisin erotilanteessa miehelleni..Varsinkin kun yritys on saatu käyntiin pikkuhiljaa ja se on nyt moninkertaisesti kannattavampi kuin alussa niin sehän olisi konkurssi jos pitäis yht'äkkiä saada käteistä rahaa puolet sen arvosta, kun yrityksen rahallinen arvo tulisi vasta myyntitilanteessa kannattavaksi..Näin "työpaikkana"se on "vaan"palkan ansaitsemispaikka eikä sillä ole sillä tavalla rahallista arvoa..Uskomatonta mutta totta..Mies tosiaan saisi puolet rahana jonka minä joutuisin ottamaan lainaa tai myymään yrityksen ja olisin silloin siis työtön tai vararikossa..Kun taas mieheni on tavallinen palkkatyöläinen niin enhä minä voi erotilanteessa vaatia puolia hänen työpaikastaan..   Onneksi mieheni ymmärtää asian eikä siitä tarvitse edes riidellä..Kaikki mikä on ollut toisen on myös mahdollisen(ei toivottavan)eron jälkeen toisen..  

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Joelle, osasit pukea sanoiksi ne asiat, mitä mä en.

Vaikka olenkin mennyt naimisiin loppuiäkseni ja mies on ihana ja sukukin mukavaa, en silti sinisilmäisesti usko avioliiton ikuisuuteen... Lapsettoman eron jälkeen miehen suku ei ole mitenkään verisukua...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Joelle, osasit pukea sanoiksi ne asiat, mitä mä en.

Vaikka olenkin mennyt naimisiin loppuiäkseni ja mies on ihana ja sukukin mukavaa, en silti sinisilmäisesti usko avioliiton ikuisuuteen... Lapsettoman eron jälkeen miehen suku ei ole mitenkään verisukua...

Minäkin olen menossa naimisiin loppuiäkseni mutta ei meistä kumpikaan silti usko sinisilmäisesti avioliiton ikuisuuteen. Meidän molempien vanhemmat ovat eronneet, minun äitini kaksikin kertaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään