Ei

Onko naisen sukunimi edes vaihtoehto?

416 viestiä aiheessa

Mies ei harkitse nimen vaihtoa, minä en harkitse nimen vaihtoa, joten molemmat pidämme oman nimemme. Hyvä niin.

Meillä on aika sama tilanne;kumpikaan ei halua luopua omasta identiteetistään. Mutta, ongelma onkin mahdolliset tulevat lapset, mikä heille nimeksi? En ainakaan itse halua , että omilla lapsillani on eri sukunimi kuin minulla. Tämä on meillä ainakin todellinen ongelma johon emme ole vielä keksineet ratkaisua. Ja häät häämöttää edessä ensi talvena...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me pidämme omat sukunimemme. Minulle on erittäin tärkeää että saan pitää oman nimeni. Jos mukaikinäjoskus saisimme lapsia, olemme harkinneet että ottaisimme uuden yhteisen sukunimen. Silloin myös minun sukunimeni ottaminen olisi vaihtoehto.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mies ei halua mun nimea ja se kuullostaisikin hassulta miehan nimen kanssa (nimien 2 ekaa ja 2 vikaa kirjainta on nimittain samat  ;))

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä meillä mies ehdotti että jos ottaisi minun sukunimen. Minä kuitenki halusin miehen sukunimen kun se on niin paljon parempi kuin omani, joka on tylsä ja -nen loppuinen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä mun sukunimeni oli keskustelussa yhtenä vaihtoehtona. Mies sanoi, että hän voisi ottaa minun nimeni, mutta minäpä halusin meille yhteiseksi nimeksi hänen sukunimensä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Harkitaan, se on muiden joukossa siinä missä muutkin!

Varsinkin jos miehen nimi on aivan hirvittävä ja naisen kaunis tai suojattu tms.

Me otamme kylläkin miehen nimen, sattuu olemaan hieno nimi!  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä en halua pitää omaa nykyistä nimeäni, koska en pidä siitä. En haluaisi miehenkään nimeä, koska ko. nimeä on tosiaan kirjaimellisesti ainoastaan heidän suvullaan, enkä halua samastua kyseiseen sukuun. Miehelleni kävisi kumpi vaihtoehto tahansa, ja hän kommentoi näitä (järkyttäviä! :o) äänestystuloksia niin, että löytyypäs tuolta nynneröitä miehiä (ei mitenkään loukkaavasti kuitenkaan). ;D Todennäköisesti päädymme johonkin molemmille uuteen nimeen, mistä sulhon isä saa takuuvarmasti raivarin. ::)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei harkita ei...mutta enpä minäkään harkitse miehen nimeä  ::)  :P  ;) !

Tosin meillä on lapsia, jotka miehen nimisiä...

Mulle riittää omani  :D .

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jotain muuta, mitä: Tulemme molemmat säilyttämään omat sukunimemme.

Joskus asiasta keskusteltaessa kumppani kyllä heitti, että kyllä hän voisi minun sukunimeni ottaa... Mutta yhtä vähän kuin tahdon itse luopua omasta sukunimestäni, tahdon hänenkään niin tekevän, koska olen oppinut tuntemaan hänet tietynnimisenä, ja tuntuisi perin hassulta, jos hän olisikin yht'äkkiä ihan eriniminen (epäselvin lause ikinä) ::)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vastasin: ei oteta koska miehen ego ei kestäisi. Lähinnä kai miehen vanhempien ego ei kestäisi. Tai tiedä häntä kumpi on kyseessä..

Emme kyllä olle keskustelleet minun nimeni ottamisesta kuin leikillämme. Aion luultavasti pitää oman sukunimeni  ja hän pitää omansa. Minusta on kohtuutonta, että minun pitäisi vaihtaa nimeäni vain siksi, että menen naimisiin kun sulhonkaan ei tarvitse.. Vaikka olisian se kivaa kun olisi sama sukunimi..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Molemmat pidämme omat sukunimemme. Olemme niihin sen verran kiintyneet ;D. Mulle olisi sopinut, että sulho ottaa mun nimen ja sulholle, että minä otan hänen. Olemme kuitenkin sen verran itsepäisiä, että omat säilyy.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sulho ei tahdo mun sukunimeä, mutta se onkin yksi suomen yleisimmistä. Minä otan sulhon nimen, ei siinä mitään ongelmaa ole. Omasta nimestäni muuttuu vain 3 kirjainta ottaessani sulhon sukunimen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla on ihan ok nimi, aika yleinen -nen päätteinen mutta kaunis. Oon harkinnut yhdysnimeä, koska sopisi tosin hyvin yhteen miehen sukunimen kanssa, mutta tulin siihen tulokseen että on liian hankala.

Mun tyttönimen ottaminen molempien käyttöön ei ole ollut pöydällä, harkitsimme kuitenkin mun äidin tyttönimeä, joka on kaunis ja erittäin harvinainen. Miehen nimi voitti kisan kun on niin lyhyt ja ytimekäs eikä kovin yleinenkään ja sitäpaitsi meidän etunimet sopii siihen hyvin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mies on maininnut vaihtoehtona sen, että voisi mielellään ottaa minun nimeni. Mutta minulle se ei ole vaihtoehto, vaikka omasta nimestäni kovasti pidänkin.  Tässä asiassa olen hyvin perinteikäs ja haluan ehdottomasti ottaa mieheni nimen   :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Miehen nimi otetaan ja muusta ei edes keskustella. Itsekin ehdottomasti haluan miehen nimen!  :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me otetaan mun nimi. Syitä oli monia, esim. oma nimeni on suojattu ja se,että emmä ole oikein missään tekemisissä miehen isän puolen suvun kanssa. Se oli aika selkeä päätös.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kumpikin pitää oman nimensä, se on meille ihan selvä juttu. Kummallakin on myös tällä hetkellä sukunimenä äidin tyttönimi, ei siis isän sukunimi. Lapsellekin annettiin minun sukunimeni, eli meillä on matrilineaarinen systeemi. Olen kyllä herätellyt keskustelua yhteisestä sukunimestä, mutta uusi yhteinen nimi olisi minun sukuni aikaisempi nimi (ennen vuotta 1900). Siihen on jo moni sukulainen vaihtanut, se kun on kieltämättä nykyistä nätimpi. Mies ei ole sanonut siihen vielä mitään, ilmeisesti jotenkin mietiskelee nyt asiaa. Luulen kyllä, että meillä nimet pysyvät erilaisina, se on tasa-arvoisin vaihtoehto ja ehkä paras.

Ymmärrän, että makuja ja ajattelutapoja on monenlaisia, ja kukin tehköön mitä haluaa. Henk. koht. olen sitä mieltä, että tapana ja perinteenä omasta sukunimestä luopuminen on kummallista, etenkin kun vain toinen sukupuoli (sic!) on ehdollistettu niin tekemään. Se ilmaisee sellaista vastenmielistä taka-ajatusta, että nimenomaan naisen sukunimi on jotenkin toisarvoinen, josta syntyy ajatusketju, että ehkä myös naisen suku ja nainen itse ovat jotenkin vähäarvoisempia kuin mies ja miehen suku. Huh! Ei se perinne ihan turhaan ja romantiikan takia ole olemassa, sen juuret ovat siinä ajassa, jolloin nainen tosiaan vaihtoi holhoojaa ja omistajaa avioliiton kautta, ja nimenvaihto on tämän vaihtokaupan merkki.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Ymmärrän, että makuja ja ajattelutapoja on monenlaisia, ja kukin tehköön mitä haluaa. Henk. koht. olen sitä mieltä, että tapana ja perinteenä omasta sukunimestä luopuminen on kummallista, etenkin kun vain toinen sukupuoli (sic!) on ehdollistettu niin tekemään. Se ilmaisee sellaista vastenmielistä taka-ajatusta, että nimenomaan naisen sukunimi on jotenkin toisarvoinen, josta syntyy ajatusketju, että ehkä myös naisen suku ja nainen itse ovat jotenkin vähäarvoisempia kuin mies ja miehen suku. Huh! Ei se perinne ihan turhaan ja romantiikan takia ole olemassa, sen juuret ovat siinä ajassa, jolloin nainen tosiaan vaihtoi holhoojaa ja omistajaa avioliiton kautta, ja nimenvaihto on tämän vaihtokaupan merkki.

Täysin samaa mieltä. Mustakin on outoa, jos nainen ottaa miehen nimen vaan sen vuoksi koska muka kuuluu ottaa miehen nimi. Eri asia on jos nainen ottaa miehen nimen koska se on kauniimpi tai harvinainen.

Me pidämme molemmat omat nimemme, koska kumpikaan ei halua luopua omastaan. Tiedän morsiamia, jotka ottaisivat minun tapauksessa miehen nimen eli koska mies ei suostu vaihtamaan niin vaihtavat itse, vaikka haluaisivat mielummin perheen yhteiseksi sukunimeksi oman tyttönimensä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä kuuluun ainakin niihin morsiammiin, jotka haluaisivat perheensä yhteiseksi sukunimeksi oman nimensä. Nimi on harvinainen, suojeltu ja minulle jotenkin "konkreettinen" muisto isästäni joka on kuollut. Mutta en ikimaailmassa halua sulhastani alkaa taivuttelemaan nimenvaihtoon, jos hän haluaa itse suostun, mutta koska minäkään en aio "väkisin" omastani luopua miksi pitäisi hänenkään. Aika kinkkistä, siksi kai meillä tätä on jo pähkäiltykkin pitemmän aikaa. Asioista pitää vaan puhua ja molempien kertoa oma kantansa ja perustelunsa niin on helpompi tietää mitä toinen ajattelee, emmehän ole ainakaan kaikki ajatuksenlukijoita.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Harkitsin oman nimeni pitämistä, mutta lopulta otin omasta halustani miehen nimen. Tyttönimeäni ei yhteiseksi sukunimeksi oikeastaan edes harkittu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mei ei kumpikaan haluttas sulhon sukunimeä, se on niin lattea. Ei munkaa nyt mitenkää ihmeellinen ole, mutta parempi ja meillä sukuidentiteetti on paljon vahvempi kuin hänen suvussaan, jotka eivät juurikaan edes tapaa toisiaan. Meidän suvun puolelta ei sitäpaitsi ole kuin yksi poika ja jos he eivät saa poikalasta niin meidän sukunimi katoaa  :( Minä haluaisin jatkaa sukuani ja mies vaihtaisi ihan mielellään nimensä. Mua kiinnostais kuulla enemmän noita sukulaisten kommentteja, ei mua sinänsä muiden mielipiteet kiinnosta, mut ei oo kiva jos appi-ukko suuttuu. Tosin hänelle nimi on todennäköisesti vain nimi kun ei suhtaudu kauhella intohimolla mihinkää muuhunkaan. Toinen ongelma on, et sulhanen on ehtinyt saada alallaan jo hieman tunnettavuutta omalla nimellään, mut senki vois ratkaista kirjottamalla artikkelin kuvan kera niin kaikki huomais et sama sälli on kyseessä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mitenkäs te jo naimisiin menneet olette ilmoittaneet suvulle, että aiotte pitää oman sukunimenne? Mietin, että pitäisikö asiasta mainita jo esim. kutsussa, vai kenties ilmoittaa paikan päällä, vai jotenkin muuten. Kaikki kuitenkin olettaa, että otan miehen nimen, että tuskin vaivautuvat itse kysymään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jotain muuta, mitä...eli olisi harkittu tai ainakin olisin ehdottanut kyllä jos minun tyttönimeni olisi ollut kiva ja mieleinen ja vähemmän yleinen kuin se oli...tässä tapauksessa kun näin ei ollut, identiteettini "sitten-kun"-toisennimisenä alkoi pikkuhiljaa jo muotoutua kihlausaikana viimeistään  ;D En sitäpaitsi rakasta isäni puolen sukua niin paljon että haluaisin sen perinnettä jatkaa, ihan tarpeeksi siellä on niitä jotka nimen ovat säilyttäneet ilman minuakin, ja kun nimi ei kellekään juuri kerro edes mitään mistä se on kotoisin tms. niin eipä noita motiiveja nimen säilyttämiseen juuri ollut loppupeleissä... ::)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En mä sanoisi että miehen sukunimi mikään perinne on kun sitä on tapahtunut vasta noin 100 vuotta koko Suomessa. Silloinkin käytäntö muutettiin pakolla verotussyistä. Eli sitä ennen mm. Pohjanmaalla otettiin talon nimi. Jos perhe muutti, niin muuttui nimikin. Tuo miehen sukunimen ottaminen on ollut herrasväen juttuja joita muut ovat sitten joutuneet seuraamaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään