Onko naisen sukunimi edes vaihtoehto?

[Guest poodle]

Mitenkäs te jo naimisiin menneet olette ilmoittaneet suvulle, että aiotte pitää oman sukunimenne? Mietin, että pitäisikö asiasta mainita jo esim. kutsussa, vai kenties ilmoittaa paikan päällä, vai jotenkin muuten. Kaikki kuitenkin olettaa, että otan miehen nimen, että tuskin vaivautuvat itse kysymään.

Mä olen kanssa miettinyt tota. Olisi kiva kuulla jo naimisissa olevilta, että kertoivatko he jotenkin omien nimiensä säilymisistä.

Me mennään kesällä naimisiin ja molemmat pidämme omat nimemme. Olen kuitenkin varma, että monet vanhanaikaisesti ajattelevat sukulaiset luulevat, että otan miehen nimen. Meillä varmaan bestman ilmoittaa tyyliin "saanko esitellä rouva Virtanen ja herra Hämäläinen". Koska haluan, että kaikille tulee heti selväksi, että pidän oman nimeni, jotta vältymme ikäviltä tilanteilta "mitäs Hämäläiset" tai miltä tuntuu olla "Hämäläinen".

P.S. Voi olla, että osa lahjoista tulee vain sulholle, koska emme mainosta asiaa etukäteen ja joissakin korteissä todennäköisesti lukee "Hämäläiset"  .

[Guest Rouvana]

pikkaraiset: No sitä suuremmalla syyllä  Tarkoitin kylläkin suvun perinnettä kokonaisuudessaan, en vain nimeä.

Taitaa muuten tuo rouvanimeni ollakin tuollainen talonnimi. Ainakin se siltä kuulostaa.

Kuinkahan kauan jonkin tavan muuten on täytynyt olla voimassa jotta siitä voi puhua perinteenä?

[Guest pikkaraiset]

Mä tarkoitin perinteellä tuota mitä gallupissakin oli. Eli pitäisi ottaa miehen sukunimi kun se on muka joku perinne  Siis mikä perinne? Taitavat miehet vain muistaa asioita omaks hyväkseen  

[Miu]

No suoraan sanottuna ei olla kyllä harkittukaan moista, kuten ei sitäkään että minä vaihtaisin kokonaan miehen nimeen.

Alusta (ja mulle lapsuudesta) asti on ollu selvää että naimisiin mennessä minä otan kaksoisnimen.

[Guest emmukka]

Mitenkäs te jo naimisiin menneet olette ilmoittaneet suvulle, että aiotte pitää oman sukunimenne? Mietin, että pitäisikö asiasta mainita jo esim. kutsussa, vai kenties ilmoittaa paikan päällä, vai jotenkin muuten. Kaikki kuitenkin olettaa, että otan miehen nimen, että tuskin vaivautuvat itse kysymään.

Mä olen ollut häissä, joissa pappi aviopuolisoiksi julistamisen yhteydessä puhuii Mies ja Nainen Naisennimistä. Siinä uusi nimi tuli luontevasti selväksi.

[dna]

Vastasin "jotain muuta". Otimme nimittäin äitini tyttönimen yhteiseksi nimeksi. Eli miesparka ei edes alentunut tossun alla ottamaan vaimon nimeä, vaan otti anopin nimen  ;D ;D. Tosin enemmän hän oikeastaan itse halusi juuri tuohon nimeen vaihtaa kuin minä.

Vihkimisen jälkeen tuli syvä hiljaisuus, sitten joku kysyi "siis mikä?" (nimi kun on hieman perusnimistä poikkeava). Sitten kaverit ryhtyivät miettimään, että milläs nimityksellä miestä nyt kutsutaan, heistä osa kun oli tuota siihen saakka kutsunut sukunimellä  . Ei siitä sen suurempaa kummastelua tullut, miehen isä on itsekin vaihtanut sukunimeä aikaisemmin, joten ei heilläkään ollut samaa sukunimeä enää.

Mun äitini kyllä kysyi, että mikäs meidän "omissa" nimissä oli vikana, kun ei niistä kumpikaan käynyt. Eihän niissä periaatteessa mitään vikaa ollutkaan, mutta toisaalta kumpikin sen verran yleisiä, että täyskaimoja löytyy. Minulla jopa niin, että on toinen tyttönimeni kanssa samanniminen, joka "vaikuttaa" melko lailla samalla alalla kuin minä. Nyt ei ole kaimoja  

[Cecy]

Meillä mies ilmoitti että voisi hyvin ottaa minun sukunimeni.

Aloin tietysti hirnumaan hyvää vitsiä mutta se olikin tosissaan  

Minä olen päättänyt oman nimeni pitää jo ennen kuin me tapasimme, joten sekin saattoi vaikuttaa asiaan.

Nyt sitten pohdiskelen huvikseni ja miehen ärsytykseksi että onkohan se sittenkään minun nimeni arvoinen..  : ;D

[Alpakka]

Usein kai on niin, ettei miehen ego kestä, vaikka naisen nimi olisi monessa suhteessa parempi ehdokas (jos sama nimi halutaan). Mutta miksi ihmeessä sitten ajatellaan, että naisen egon tulee kestää??? Viittaan tällä lähinnä niihin jääräpäisiin sukulaisiin, joiden mielestä naisen ilman muuta kuuluu ottaa miehen nimi. Se vain ei yksinkertaisesti ole lain mukaankaan ollut enää aikoihin niin, eivätkä kaikki perinteet ole säilyttämisen arvoisia! Maailmanmeno saa myös muuttua. Meille miehen nimi on yksi vaihtoehto muiden joukossa.

Jatkokysymys muuten tähän: jos pidätte oman nimenne naimisiin mennessänne, kenen nimelle mahdolliset lapset kastetaan? Tässä kohtaa kai naiset viimeistään alistuvat. Itse en ainakaan kovinkaan monta tapausta tiedä, jossa lapset olisivat äidin nimisiä - mutta hurraan mielessäni aina, kun sellaiseen törmään!  8-)

[Nightfall]

Jatkokysymys muuten tähän: jos pidätte oman nimenne naimisiin mennessänne, kenen nimelle mahdolliset lapset kastetaan? Tässä kohtaa kai naiset viimeistään alistuvat.

Öh, ei kai sen tarvitse välttämättä mikään naisen alistuminen olla, jos lapset saavat isänsä sukunimen, ts. eikös se voi olla ihan yhtä lailla yhteinen päätös (tai naisen nimenomainen tahto ilman mitään alistumisia), kuin koko sukunimiasia muutenkin? :-?

Meillähän ei vielä lapsia ole (eikä kyllä olla aviossakaan vielä ;D), mutta tuskinpa tuosta mitään elämää suurempaa ongelmaa tulee, jos sitä jälkikasvua joskus siunaantuu - ihan yhtä hyviä vaihtoehtoja lienevät meidän kummankin sukunimet siinä tilanteessa.

[Guest poodle]

Jatkokysymys muuten tähän: jos pidätte oman nimenne naimisiin mennessänne, kenen nimelle mahdolliset lapset kastetaan? Tässä kohtaa kai naiset viimeistään alistuvat. Itse en ainakaan kovinkaan monta tapausta tiedä, jossa lapset olisivat äidin nimisiä - mutta hurraan mielessäni aina, kun sellaiseen törmään!  8-)

Emme ole vielä varmoja haluammeko lapsia vai emme. Jos meille lapsi/a tulee niin tasa-arvo pätee meillä tässäkin asiassa, eli fifty fifty kumman nimen lapsi saa. Sukunimi ratkaistaisiin varmaan ensimmäisen lapsen sukupuolen perusteella. Eli jos ensimmäinen lapsi olisi tyttö lapset saisivat minun nimeni ja jos ensimmäinen olisi poika niin lapset saisivat mieheni nimen.

[Guest pikkaraiset]

Mä olen miettinyt tätä asiaa usein kun olen kasteilmoituksia katsellut. Ilmeisesti tämä nimi asia vaan muuttuu hitaasti. Sen verran syvälle se on sadassa vuodessa juurtunut. Eli kaksiosaiset sukunimet/oman sukunimen pitäminen yleistyvät pikkuhiljaa. Se, että lapsi saisi äidin nimen kestääkin sitten vähän kauemmin. En nyt mitenkään arvostele perheitä joissa lapset saavat isänsä sukunimen. Mutta jotenkin tekee pahaa omassa ystäväpiirissä kuunnella kun nainen olisi halunnut antaa lapsille oman sukunimensä kun sukunimi on muuten kuolemassa mutta miehen ego ei sitä kestä. Mulle on ollut itsestään selvää että lapsista tulee mun nimisiä jos mieheni pitää oman sukunimensä naimisiin mentäessä. Harvinaisen sukunimeni takia mitään muuta vaihtoehtoa en edes harkitse. Yksi poikaystävä ei olisi tähän suostunut joten poikaystävä sai mennä  ;D No, joo olihan siinä muutakin takana...

Jatkokysymys muuten tähän: jos pidätte oman nimenne naimisiin mennessänne, kenen nimelle mahdolliset lapset kastetaan? Tässä kohtaa kai naiset viimeistään alistuvat. Itse en ainakaan kovinkaan monta tapausta tiedä, jossa lapset olisivat äidin nimisiä - mutta hurraan mielessäni aina, kun sellaiseen törmään!  8-)

[ShadowCat74]

Meillä harkinnassa minun sukunimen ottaminen, tai päädymme samaan ratkaisuun kuin serkkuni (samalla sukunimellä kuin minä, isän veljen tytär): hän piti naimisiin mennessä oman sukunimensä ja mies omansa (kun oli sen nimen jo työpiireissä tehnyt tunnetuksi). Lapset on sitten äitinsä sukunimeen kastettuja, meilla nuo lapset ovat minun sukunimellä...

[Sini77]

Mä olen miettinyt tätä asiaa usein kun olen kasteilmoituksia katsellut. Ilmeisesti tämä nimi asia vaan muuttuu hitaasti. Sen verran syvälle se on sadassa vuodessa juurtunut. Eli kaksiosaiset sukunimet/oman sukunimen pitäminen yleistyvät pikkuhiljaa. Se, että lapsi saisi äidin nimen kestääkin sitten vähän kauemmin. En nyt mitenkään arvostele perheitä joissa lapset saavat isänsä sukunimen. Mutta jotenkin tekee pahaa omassa ystäväpiirissä kuunnella kun nainen olisi halunnut antaa lapsille oman sukunimensä kun sukunimi on muuten kuolemassa mutta miehen ego ei sitä kestä. Mulle on ollut itsestään selvää että lapsista tulee mun nimisiä jos mieheni pitää oman sukunimensä naimisiin mentäessä. Harvinaisen sukunimeni takia mitään muuta vaihtoehtoa en edes harkitse. Yksi poikaystävä ei olisi tähän suostunut joten poikaystävä sai mennä  ;D No, joo olihan siinä muutakin takana...

Minä allekirjoitan tämän täysin. En voi ymmärtää, miksi miehen nimen antaminen meidän mahdollisille, tuleville lapsille pitäisi olla mulle niin helppo ja luonnollinen päätös, mutta mun nimen antaminen onkin sitten joku ihme poikkeus, jota ei voi edes harkita.

Mua V*#UTTAA, kun omakin, muuten niin ihana ja edistyksellinen, siippani on osoittautunut tämän "miehen nimi se olla pitää" koulukunnan edustajaksi. Tästä on kyllä käyty jo monta tulikivenkatkuista keskustelua.  > Mun nimi on sitä paitsi paljon kauniimpi, kuin tulevan mieheni. En ole siis vielä päättänyt, mitä teen, mutta luultavasti pidän oman nimeni. Mieheni ei siis nimeäni ota.

Mulla muuten on äidin nimi, eikä meillä muuta ole silloin aikoinaan edes harkittu. Sulhaseni on siis konservatiivisempi ja kalkkiksempi kuin omat vanhempani!!!!! Ou mai gaad!

[Nora]

Silloin kun ilmoitin miehelle pitäväni oman sukunimeni, niin herran vastaus oli "senkun pidät, mä voin ottaa vaikka sun sukunimen, ei olisi elämää suurempi ongelma". Asiasta ei olla keskusteltu sen kummemmin ja todennäköisesti molemmat pitää omansa, mutta teoriassa ilmeisesti olisi mahdollista ;D

[Pikkusiipi]

Täällä iltapäivä itketty asian tiimoilta... tai minä.

Haluaisin pitää oman, mutta vaikeaa, kun mies niin kovasti toivoo, että ottaisin hänen nimensä. Hyväksyy muutenkin, mutta pettyy... haluaisin tehdä mieliksi, mutta. Sille ISO asia. Mutta niin on minullekin.

Ja tahtoisin lapset, tulevat ja toivotut, minun nimiini. Mutta kun aina mennyt niin, että miehen, joten... toisen puolen suku ainakin odottaa automaattisesti. Ja niin tehnyt mieskin, ennenkuin minuun törmäsi. Mutta ei liene reilua, että minäkään saan lasten nimet, jos ei mieskään...

Mulla on kauhee syyllisyys, kun "oon näin vaikee" enkä mutkitta suostu. En vaan osaa kuvitella, ei tunnu hyvältä. Oma nimi on oma. Ja rakas. Miten voisin muuttua toiseksi? Paha mieli.

Ei tää nyt elämää suurempi kysymys oo, mutta onpahan miettiminen. Ei ihan helppo juttu.

Neuvoja? Puhuttu on. Mollemmin puolin. Selittäny oon. Molemmille vaan tärkeetä... onko lopulta vaan niin, että "huonoja" vaihtoehtoja? Toinen pettyy anyway? Ja jos tuo toinen taipuu, elänkö syyllisyydessä lopun ikää?

:'(

[Guest pikkaraiset]

Miten olisi teille yhteiseksi ihan uusi sukunimi? Vaikka sellainen jossa on yhdistetty teidän kummankin sukunimiä? Tai sitten lasten kohdalla teette niin että jos on tyttö niin tulee äidin mukaan sukunimet ja jos on poika niin isän mukaan.

Joillekin sukunimi on nyt vaan tärkeämpi kuin muille. Alkuhuuman jälkeen voi harmittaa kun ei pitänyt omaa sukunimeään jos se jo nyt kaivertaa. Siis ei aina mutta niinkin voi käydä. Tiedän parikin jotka ovat ottaneet vanhan tyttönimensä takaisin niin että heille on tullut kaksiosainen sukunimi.

Me elätään 2000-lukua. Ja sen takia sukunimilakia on muutettu, sillä kyllähän oman sukunimen pitäminen voi olla tärkeää myös naiselle!

Mä en pidä siitä ajatuksesta että naisen täytyy aina ottaa miehen sukunimi jos nimestä tulee riitaa/hankaluuksia. Ei siinä mitään jos nainen sitten lopulta ottaa miehen sukunimen -en mä sitä vaihtoehtoa arvostele jos ottaa-  mutta mä en pidä siitä ajatuksesta että naisen täytyy "uhrautua".

Ja niinkuin aikaisemmin kirjoitin. Miten niin AINA on menty miehen mukaan. Vasta satavuotta se on ollut pakollisena niin. Se nyt vaan on miesten heikkoja yrityksiä saada pitää sukunimensä!

[Pikkusiipi]

Pikkaraiset; Ihanaa todella, kun huomaa, ettei ole yksin ajatustensa kanssa. Ja sinulta tuli muuten ihan huippuidea! Soitan heti miehelle!   :-*

[Pikkusiipi]

Paitsi, että ekan lapsen nimi määrää loppujen sukunimet. Voi *'¨´¨¨´*

Onko mitään mahollisuutta, että toinen lapsi sais äidin, toinen isän sukunimen? *Etsii surusilmin laki-ihmistä*

[Guest pikkaraiset]

Ei valitettavasti   Mutta tuossa siis luonto saisi päättää vanhempien puolesta. Tosin miehillä on hienoinen etu kun poikia syntyy vähän yli 50 % (paitsi sitten ne muut todennäköisyydet)   Mutta siis tiedän pariskunnan jotka ovat päättäneet asian noin. Sen mukaan kumpaa sukupuolta ensimmäinen lapsi oli niin meni lasten sukunimen. Jos kumpikin vanhempi pitää oman sukunimensä niin lapset menevät automaattisesti äidin sukunimen mukaan ellei toisin haluta. Mä olen ottanut näistä asioista hyvin selvää  ;D

[Pikkusiipi]

*Ammattilainen-Pikkarainen*

*tiRsk*

Tuo taitaa silti olla pienin paha. Alkaa kuulostamaan ja tuntumaan jopa hyvältä. Poistaisi syyllisyyden...

mutta harmitus, jos en saakaan kääröjä nimiini! Sitten taas yksi samankaavainen joukonjatkoksi... ei millään pahalla.  

Mutta se olisi sitten, hmm, "luojassansa".

[Tuulenvire]

Meillähän se oli lopulta ainoa oikea vaihtoehto ;D

[Kissankello]

Meille nyt sitten tulee miehen sukunimi. Kovasti koitin ehdotella myös omaa nimeäni yhteiseksi, tai että otetaan joku ihan uusi. Miehelleni on kuulemma kunnia-asia, että ottaisin hänen nimensä. Yhdysnimi ei tule meillä kysymykseen, koska molempien sukunimet ovat niin pitkiä. Ei sellaista nimihirviötä kukaan jaksaisi kirjoitella  ;D Eri nimiä ei viitsi jättää, kun sitten lapsien ilmaantuessa sama tappelu olisi taas edessä.

[Guest Saturday]

Mies on sanonut, ettei ottaisi isäni nimeä mistään hinnasta.

[Guest Cloudberry]

Otan miehen sukunimen.

[Guest Arr]

Otan miehen sukunimen. Oikeastaan minun sukunimeni ei ole ollut missään vaiheessa edes vaihtoehto, sillä sukunimeni ei ole mikään erityisen nätti. Pienellä suostuttelulla mies olisi varmaan tarvittaessa suostunut ottamaan minun nimeni (tai ainakin hyväksynyt ihan täysin sen, että pidän omani), mutta en todellakaan halua vaatia sellaista vain feminististen periaatteiden ja tasa-arvon vuoksi. Miehen sukunimi on nimittäin oikein sopiva, ja tykkään siitä paljon enemmän kuin omastani. Tuntuu myös siltä, että yhteisen sukunimen ansiosta meistä (toivottavasti) tulee entistä tiiviimpi yksikkö, perhe.