Jump to content
Naimisiin.info

Miten nim(i)en päättäminen eteni/on edennyt?


Ei

Recommended Posts

Olen nyt miettinyt tätä nimiasiaa todella paljon. Ainakin tiedän sen, että tulen vaihtamaan nimeä. Haluan todellakin eroon tästä sukunimestä. Mutta mietin nyt siis, että ottaisinko miehen sukunimen vai äitini tyttönimen.

 

Äidilläni, joka kuoli muutama vuosi sitten, on todella kiehtova sukuhistoria johon haluaisin kuulua myös nimelläni. Nimellä on todella suuri tunnearvo ja se on hyvin kaunis.

 

Toisaalta mietin, että haikailenko liian paljon menneisyyteen, jos otan äitini nimen. Olenhan nyt menossa naimisiin mieheni kanssa ja perustamassa perhettä hänen kanssaan. Hänellä on myös todella kaunis nimi, joka kaiken lisäksi sopii etunimeeni vielä paremminkin kuin äitini tyttönimi. Sillä nimellä ei kuitenkaan ole tunnearvoa.

 

Kihlattuni on vähän miettinyt myös sitä, että voisi ehkä ottaa äitini tyttönimen. Luulen kuitenkin, että kun on lopullisen päätöksen paikka, niin hän ei kuitenkaan pysty sellaiseen muutokseen. Mieheni on sanonut, ettei hänelle ole niin tärkeää, että mahdolliset tulevat lapset olisivat hänen kanssaan samannnimisiä. Itselleni tämä on todella tärkeää, joten on hyvä ettei se ole hänelle kynnyskysymys. Jotenkin ei kuitenkaan tunnu kivalta, että tulevaisuudessa miehelläni olisi toinen nimi kuin muulla perheellä.

 

Oi voi, nyt ollaan mietitty tätä asiaa kohta viisi kuukautta ja miettimisaikaa on vielä suunnilleen yhtä kauan. En oikein tiedä miten tätä päätöstä pitäisi tehdä... :girl_impossible:

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Meillä nimien pohdinta meni melko kivuttomasti, itse suunnittelin aiemmin, että vaihtaisin sukunimeni äidin tyttönimeksi, kun isään ja siihen sukuun ei erityisen lämpimät välit ole ja koen muutenkin äitini suvun enemmän "omakseni", se sitten jäi kun tuli kaikenlaista. Joten nyt avioliittoon astuessa valinta oli helppo, miehen sukunimi kun omastani joka tapauksessa eroon haluan.

 

Aiemmin mainitsin, että pohdinta meni melko kivuttomasti, ainoa asia mikä mietitytti oli miten tämä nimenvaihto sopii feministiseen elämänkatsomukseeni. Tulin kuitenkin tulokseen, että tasa-arvoista on se, että saan valita. Ja että valintani on nyt näin.

Link to comment
Share on other sites

Dollie, femisnistinen elämänkatsomus ei mielestäni todellakaan tarkoita sitä, että sinun tulisi hampaat irvessä säilyttää aiempi sukunimesi avioliitossa. Avioidun toista kertaa ja koen että otin omaksi nimekseni nuorena avioituessani mieheni jo käytössä olleen sukunimen. Eli siitä tuli ihan ikioma nimeni avioliiton jälkeen. Menetettyäni lasteni isän koin että nimi on minun ja lasteni yhtä paljon kuin kenen tahansa. En siis kokenut olevani kenenkään "muun nimellä".

 

Ajan myötä kuitenkin kun ajatus mahdollisesta toisesta avioliitosta tuli mieleen, muutin sukunimeni. En halua enää "uuden miehen" nimeä, mutten myöskään koe sopivaksi pitää nimeä jonka olen aiemmin ottanut nimekseni. Ristiritaista,  mutta sisintään on aina syytä kuunnella.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Itse ilmoitin, etten tule ottamaan miehen sukunimeä. Syynä tähän oli se, etten kokenut sitä millään tavoin omaksi. En myöskään tunne miehen sen puolen sukua niin, että haluaisin kyseisen sukunimen. Oma sukunimeni puolestaan on todella tylsä eikä sovi miehen etunimen kanssa. Näin ollen lopulta päädyimme miehen äidin sukunimeen, joka on kaunis ja sopii kummankin etunimen kanssa ^_^

Link to comment
Share on other sites

Täällä yksi feministi, joka aikoo ottaa miehen sukunimen. En ymmärrä miten se tarkottaisi sitä, että en kannata miesten ja naisten välistä tasa-arvoa. Minulle on ihan sama mihin ratkaisuun muut naiset päätyvät ja toivon, että oma valintani on muillekkin ihan sama.

Mutta jännä ajatella, että kohta sukunimeni on sama kuin tulevan mieheni vanhempien ja sisarusten =)

Link to comment
Share on other sites

asia oli selvä alusta asti kun aloimme puhumaan naimisiin menemisestä, että otan mieheni sukunimen vaikka omani on paljon harvinaisempi mutta ei miehenikään sukunimi yhtään hassumpi ole ja odotan jo että pääsen käyttämään sitä!

Link to comment
Share on other sites

Mulla ei ole nimen kautta oikeastaan mitään sidoksia mun sukuun, ainoastaan isällä on sama sukunimi tällä hetkellä. Mummot ja vaarit on kuolleet, enkä ole varma onko edes niiden sisaruksista polvenneista kaukaisista serkuista monikaan samalla nimellä. Jos on, niin en kuitenkaan tunne tapauksia. Isällä on kaksi siskoa, molemmat menneet naimisiin ja vaihtaneet sukunimensä, täten mun serkutkin on eri nimisiä. Jotenkin se nimi ei yhdistä mua sukuun millään tavalla, siksi siitä on ainakin ajatuksen tasolla helppo luopua. Lisäksi mä ajattelen niin, että kun me mennään naimisiin, niin meistä tulee miehen kanssa silloin perhe, ja haluan perheellä olevan saman sukunimen. Samoin meidän lapsilla sitten kun niiden aika tulee.

Link to comment
Share on other sites

Mä haluaisin yhdysnimen, nimet sointuisivat todella hyvin yhteen..mutta ongelmaksi muodostuu kaksiosainen etunimeni.

Kuulostaisiko se ihan typerältä, tyyliin Maija-Matilda Mäki-Lahtinen? Ainakin paperilla näyttää hassulta. :rolleyes:

Link to comment
Share on other sites

Meitä naurattaa se, että jos minä otan miehen sukunimen, niin minulla tulee olemaan koko nimi kaima hänen serkkunaan ja toisinpäin. Liian yleisiä nimiä meillä :/ Pitäisi varmaan keksiä oma sukunimi. 

Link to comment
Share on other sites

 

Aiemmin mainitsin, että pohdinta meni melko kivuttomasti, ainoa asia mikä mietitytti oli miten tämä nimenvaihto sopii feministiseen elämänkatsomukseeni. Tulin kuitenkin tulokseen, että tasa-arvoista on se, että saan valita. Ja että valintani on nyt näin.

 

Minulla juurikin tämä aiheutti päänvaivaa, ja feministipuoleni ärähti vastaan varsinkin siinä vaiheessa, kun mies erikseen pyysi, että ottaisin hänen nimensä. Mutta kuten sanoit, tasa-arvoa on valinnanvapaus. Nyt odotan jo innolla uutta nimeäni! :) Kuten jo aiemmin kommentoin, minulle tärkein syy nimen vaihtoon on saada yhteinen nimi koko perheelle. Lisäksi oma nimeni ei ole mitenkään kovin kaunis, vaan tätä perinteistä suomalaista linjaa. Miehen nimi on kivempi, vaikkei mikään supererikoinen olekaan. 

Link to comment
Share on other sites

Pitkään olin sitä mieltä, että pidän ehdottomasti oman erikoisemman sukunimeni ja taisin sen aikalailla suhteen alussa jo ilmoittaa :girl_haha: . Nyt kun häät lähestyy niin valinta ei olekaan enää niin helppo kun olin ajatellut... Mies toivoisi minun ottavan hänen nimensä tai kaksoisnimen, mutta on sulattanut senkin ajatuksen että pitäisin omani. Huoh, yritä tässä nyt sitten päättää :wacko:

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Minulla itsellä on harvinainen sukunimi, mutta olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että otan miehen nimen, jotta koko perheellä olisi sama nimi. Tämä siihen asti kunnes tapasin sulhasen, jonka sukunimi on yksi Suomen yleisimmistä. Nyt sitten on niin, että sitä nimeä en ota. Ja mies ei suostu ottamaan minun nimeäni, sillä se on väärän kielinen eikä hän koe sitä omakseen. Kumpikin kuitenkin haluaisi sen yhteisen nimen. Keksin sitten, että mitä jos otettaisiin isoäitini tyttönimi yhteiseksi sukunimeksi, sekin on harvinainen, mutta miehen mukaan oikean kielinen. Nyt kun sulhanen alkaa pikkuhiljaa innostumaan tuosta nimestä, alkaa minua epäilyttää, että haluanko sittenkään luopua nimestäni. Hankalaa kerrassaan. Äitini tuohon lohdutti, että kyllä se nimikriisi iskee joka tapauksessa otamme me sitten uudet nimet tai emme. :D

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Vadelmakakku: oli kuin olisin omaa kirjoitustani lukenut...  :D

Itselläni on ruotsinkielinen sukunimi ja miehellä taas mitäänsanomaton, suomalainen, liian yleinen sukunimi. Olen jo seurustelun alkuajoista lähtien sanonut, etten tule ottamaan hänen nimeään, jos naimisiin asti päädymme. Mies tuskin on kovin innokas ottamaan minun sukunimeäni, joten olen pohtinut pitemmän aikaa sukunimeni vaihtamista äidinäitini sukunimeen. Mies on ilmaissut myöntyväisen kantansa sukunimensä vaihtamiseen, jos valitsen isoäitini nimen.
Nimi on todella harvinainen ja olisi hienoa, jos voisin nimeä jatkaa tulevillekin sukupolville.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Minulla oli vaikea päättää nimeä, mietin siis äitini tyttönimen ja mieheni nimen välillä. Minua auttoi päätöksen tekemisessä seuraava ajatusleikki:

 

Elin ensin yhden päivän sen päätöksen kanssa, että otan mieheni nimen. Teeskentelin siis ajatuksissani, että olin jo päättänyt ottaa sen nimen. Mietin millaista olisi elää sillä nimellä. Silloin en siis ajatellut enää toista nimeä ja tunnustelin ainoastaan, miltä mieheni nimi tuntui. Nimi tuntui hyvältä ja olo oli rauhallinen. Ajattelin siis, että olin löytänyt oikean ratkaisun. 

 

Seuraavan päivän elin taas sen päätöksen kanssa, että otan äitini tyttönimen. Kun ajatuksissani teeskentelin, että nyt olen päätökseni tehnyt ja minusta tulee sen niminen aloin itkemään. Jo ajatus siitä, että yksinkertaisesti vain ottaisin äitini tyttönimen tuntui jotenkin niin ihanalta, että tuli kyyneleet silmiin. Joten vaikka mieheni nimi oli tuntunut hyvältä, niin tiesin, että oikea ratkaisu on ottaa äitini tyttönimi. (Äitini kuoli viisi vuotta sitten, mikä osaksi vaikuttaa tähän asiaan.)

 

Olin kokeillut plus ja miinus -listoja, kirjoittanut nimet papereille ja laittanut seinälle, miettinyt pääni puhki. Niin kauan kun mietin nimiä rinnakkain en saanut mitään ratkaisua tehtyä, mutta kun mietin niitä rauhassa yksitellen kokonaisen päivän niin se selkeytti asiaa.

Link to comment
Share on other sites

Häihimme on vielä tovi jos toinenkin, ja aikaa nimipähkäilylle olisi vielä runsaasti. Koska itselläni ei ole kummoista tunnesidettä omaan sukuun tai sukunimeen, tulee päätös olemaan sikäli yksinkertainen, että haluan perustaa perheen saman nimen alle. Tuleva mieheni olisi ollut halukas ottamaan myös minun sukunimeni, mutta tähän ei ole tarvetta. Kyllä täällä siis yleisten tapojen orjana mennään, ja miehen sukunimi otetaan. Toki omasta nimestä luopuminen tulee olemaan tietyllä tapaa haikeaa, mutta odotan uutta nimeäni suurella innolla! :)

Link to comment
Share on other sites

Tästä nimiasiasta saattaa tulla vaikein asia koko avioitumisessa :/ Minun sukunimeni on selvästi harvinaisempi (190 kpl) ja suvussamme ei ole poikia, ja olen "aina" ajatellut pitäväni sen. Sukuni historiaa olen tutkinut ja siitä olen ylpeä ja se tuntuu tärkeältä siteeltä omaan sukuun ja koen oman nimeni osaksi identiteettiäni. Etunimeni ei myöskään ole tavallinen ja yhteissointu on hyvä, samannimisiä ei ole yhtään. (Jossain paikoissa sukunimi myös tunnetaan, esim. syntymäkaupungissani olen tiedetään kenen tytär olen.) En osaa kuvitella olevani Tipsis Miehennimi. Nimet eivät sovi yhteen enkä erityisemmin pidä miehen sukunimestä. Se on tyypillinen -nen-päätteinen eikä rehellisesti sanottuna kovin kaunis, ja on yleinen entisellä asuinpaikkakunnallani, jonne en erityisemmin halua tulla yhdistetyksi. Mies ei suostu ottamaan minun nimeäni ja on nyt "suostunut" siihen, että minulle tulisi yhdysnimi. Täällä yhdessä ketjussa oli aiemmin järkeilty, että jos mies ei suostu ottamaan naisen nimeä tai yhdysnimeä, niin miksi naisen pitäisi. (eikö se sitä paitsi ole mikään ikiaikainen perinne ottaa miehen nimi) Mietin, että jos vain pitäisi oman nimen, silloin myös tuleville mahdollisille lapsille (ei itsestäänselvää) minun nimeni tulisi (siitäkin varmaan kova vääntö) ja sukuni jatkuisi. Jos otan yhdysnimen, lapsista tulee automaattisesti miehen nimisiä ja tulos on plusmiinusnolla sitten. En myöskään oikein koe, että yhdysnimi = "koko perheellä sama nimi", vaan että naisella on "osana nimeä sama nimi kuin muilla perheessä". Yhdysnimi kuulostaisi ihan ok:lta, olisi 20 merkkiä pitkä kuitenkin. Uskon kuitenkin, että yhdysnimi olisi hankalahko.

 

Lisäksi aloin miettiä, pyrkisinkö käyttämään pelkästään omaa nimeäni esim. töissä, puhelimessa jne. vaikka yhdysnimi olisikin virallinen. Onko järkeä käydä läpi se nimenmuutos (ja maksaa siitä), jos sitä ei kuitenkaan halua käyttää.. Toisaalta taas, jos en ota yhdysnimeä, avioituminen ei "näy" ja luulen miehen tästä loukkaantuvan (ja varmaan sukunsa). Ja tietysti itsekin haluaisin, että olisimme "perheyksikkö", Virtaset, kuten tässä ketjussa aiemmin sanottu.

 

Uuden (tai siis suvusta vanhan) nimen ottamisesta emme ole puhuneet. Esim. miehen äidin tyttönimen ottaminen ei oikein kyllä innosta myöskään, siinähän sitten appi (ja mahd mies) kokisi, ettei hänen nimensä kelpaa ja joutuisin kuitenkin luopumaan omasta nimestäni. Omasta suvusta löytyisi pari "kivan kuuloista", mutta ruotsinkieliseen vivahtavia ja edelleenkin minusta tulisi se Tipsis Erinimi. Vaikeaa.

Link to comment
Share on other sites

Minullakin sukunimeen liittyy monia huomioon otettavia asioita, joista tässä yksi: Suomen kielen ja ylipäätään kulttuurisen monimuotoisuuden fanina minulle on tärkeää, että suomalainen sukunimistö säilyy monipuolisena ja elävänä. Oma sukunimeni on harvinainen (alle 90 henkilöllä). Sulhaseni sukunimi on kuitenkin vielä harvinaisempi (alle 10 henkilöllä). En osaa päättää, onko minulla "vastuu" oman nimeni vai sulhaseni nimen ylläpitämisestä - oma nimeni kun ei ihan heti kai ole kuolemassa, mutta sulhaseni nimi saattaa niin tehdäkin. Yhdysnimeä emme voi harkita, sillä se kuulostaisi erittäin kummalliselta.  

 

Muistan myös kuulleeni erään suomen kielen asiantuntijan sanovan, että sukututkijoille olisi suuresti helpottavaa, jos kaikki pitäisivät avioliitossakin oman sukunimensä. Tällaistakin pointtia asiassa pyörittelen.

 

Mietintä on siis kesken. Saatanpa kertoa tuuminkejani teille myöhemmin lisää.

Link to comment
Share on other sites

Meillä nimiasia mietityttää kovastikin. Luulisin, että päädymme lopulta siihen, että jompikumpi meistä ottaa yhdysnimen. Emme vain osaa päättää, kumpi. On ollut puhetta myös, että mies ottaisi minun nimeni, mutta varmaan tämä on aika epätodennäköistä. Alun perin ajattelimme kokonaan uutta nimeä, mutta tulimme siihen tulokseen, että asian kanssa olisi jo liian kiire ja se tulee myös kalliimmaksi, kuin jo olemassaolevista nimistä valitseminen. Kuluneella viikolla olen itse pyöritellyt mielessäni yhdysnimen ottamista, on alkanut tuntua aiempaa luontevammalta ajatukselta. Mutta saa nähdä, miten käy.

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...

Puhuimme taas muutama päivä sitten nimiasiasta. Alkaa näyttää siltä, että mies todennäköisesti ottaa yhdysnimen. Haluamme, että olisi jokin yhteinen nimi ja minun nimeni on hieman harvinaisempi kuin miehen. Ei kyllä varsinaista päätöstä asiasta tehty vieläkään.

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...

Niin, tätä pitäisi todella alkaa työstämään, koska kädenvääntöä saattaa olla edessä. Itselläni on sekä hyvin harvinainen etu- että sukunimi, mitkä rimmaavat keskenään ja olen tottunut sitä tavuttamaan joka paikassa. Miehelläni taas on hyvin yleinen -nen päätteinen sukunimi, mikä kuulostaa suoraan sanottuna törpöltä oman etunimeni perässä. Yhdistelmänimestä tulisi pitkä ja myöskin hölmön kuuloinen, kun nimet eivät rimmaa parhaalla tahdollakaan lainkaan. Olenkin miehelleni vitsaillut, että jos otan hänen sukunimensä niin vaihdan samalla etunimeni joksikin hyvin perinteiseksi suomalaiseksi naisen nimeksi. Haluaisin että mieheni ottaisi minun nimeni, koska myös minä haluaisin että mahdollisella perheellämme olisi sama nimi, miehelle tämä taas on ehdottoman tärkeää, koska hänen omassa perheessään näin ei ollut. Omasta nimestä luopuminen tuntuisi siksikin pahalta, että meitä on kaksi siskosta, joihin sukuhaara ns. loppuu nimen osalta, jollei nimelle kasteta lapsia. Jotenkin on vaan vaikeaa pyytää miestäkään luopumaan omasta nimestään. Sivuamme aihetta aika ajoin, mutta mitään päätöksen suuntaistakaan ei ole saatu aikaiseksi, mieheni kun haluaisi isäni pyytävän häntä ottamaan meidän nimemme, koska isälleni asia olisi myös tärkeä. Tämä on minusta kuitenkin typerää, kyllä se pitää lähteä jomman kumman omasta halusta muuttaa nimensä, muuten pysytään molemmat eri nimisinä. Mies on kyllä jo rekisteröinyt minun sukunimelläni itselleni sähköpostiosoitteen ikään kuin varmuuden vuoksi, mutta toisaalta on tehnyt paljon töitä tullakseen alallaan tunnetuksi ja kukaan ei varmaan uudella nimellä osaisi yhdistää asioita.

Link to comment
Share on other sites

^ Minulla on aikalailla sama tilanne, emme ole puhuneet asiasta enää toiste, mitä nyt erään henkilön kysyessä "minkä niminen Tipsiksesta tulee" (oletti siis, että vaihdan) mies ei sanonut mitään, minä kröhisin jotain ja vaihdoin aihetta. Teillä on hopeoitu sinänsä parempi tilanne, että mies on ilmeisesti avoin sinun nimellesi. En ihan ymmärtänyt, mikset voi pyytää isääsi juttelemaan sulhon kanssa teidän sukunimen ottamisesta? Ei siis niin, että isä pyytää ("anoo") ottamaan teidän nimen, vaan ihan vaan miesten kesken juttelua. Tietääkö isäsi tästä? Ymmärrän sinänsä sulhon kannan, että haluaa "hyväksynnän"/kannusteen tulevan isältäsi.

Link to comment
Share on other sites

On hän avoin tosiaan, että keskusteluyhteys on auki, mikä on tärkeintä. Jotenkin minä en mielelläni sotkisi isääni tähän, koska mielestäni meidän pitäisi tällainen asia pystyä päättämään keskenämme. Minulle tulisi sellainen olo, että mies ei ole isäni pyynnön edessä ikään kuin  voinut kieltäytyä, vaikka asia ei ehkä olisikaan niin, koska miehelläni on sangen vahva omatahto. Isäni ei myöskään varmasti mielellään ota asiaa puheeksi, ainakaan selvin päin :D Minä alan pikku hiljaa kyllä kallistua siihen, että molemmat pitävät oman nimensä. Toisaalta sitten voidaan seuraavaksi vääntää siitä, kummalle nimelle lapset kastetaan...

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Miehellä on ihan hyviä syitä miksi ei voi ottaa minun nimeäni, kuten että hän olisi vaihdoksen jälkeen erään julkkiksen kokonimikaima, joten olimme aluksi puhuneet että minä otan miehen nimen. Nyt olen vähän tullut toisiin aatoksiin. Kummankin sukunimellä on +60 000 kantajaa, ovat molemmat tätä Virtanen-Korhonen-Järvinen-luokkaa eli yhdysnimi ei tule kysymykseenkään. Miehen sukunimi ei ole yhtään kivempi kuin omani, eikä yhtään harvinaisempi. Nykyinen sukunimeni jopa sointuu paremmin etunimeni kanssa. Ainoa miksi haluaisin nyt vaihtaa on juurikin tuo että saisi perheelle yhteisen nimen. Miehen asenne taas ärsyttää. Tuntuu melkein kiristykseltä, kun hän sanoo ettei aio vaihtaa nimeään ja ainoa tapa miten voimme saada perheelle yhteisen nimen, on minun vaihtaa omani.

 

Nyt olen alkanut lämmitellä sulhasta idealle että ottaisimme kokonaan uuden yhteisen nimen. Lueskelin tästä Ylen artikkelista että aika kivoja nimiä ovat ihmiset keksineet, kuten Sadesaari, Lampilaakso tai Roihuvaara. Toivottavasti mieskin lämpenee idealle. Koitin selittää etten haluasi vaihtaa nimeä jos uusi nimi ei ole edes kivempi kuin nykyinen ja hän kyllä tuntui ymmärtävän.

Link to comment
Share on other sites

Itse tässä juuri pähkäilen mitä nimen kanssa tekisin. Omaa sukunimeäni käyttä Suomessa tällä hetkellä kolmisensataa henkilöä, joten jokseenkin harvinainen sukunimi on. Sulhasen sukunimi ei kylläkään sekään ole mikään järin tavallinen, kun silläkin vain vähän yli 2000 käyttäjää. Silti jotenkin houkuttaisi tuo oman nimen pitäminen.. Vähän on kyllä jäänyt sellainen fiilis, että sulhanen toivoisi minun vaihtavan sukunimeni, mutta eiköhän se vielä ole neuvoteltavissa :) Katsotaan kuinka käy. Ymmärtääkseni hän ei kuitenkaan ole valmis omaansa vaihtamaan :(

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...