Ei

Miksi otit miehen nimen?

169 viestiä aiheessa

Otin mieheni sukunimen, koska haluan kunnioittaa perinteitä ja yhteinen nimi kertoo myös muille, että me olemme samaa perhettä.

Mieheni sukunimi on harvinaisempi ja nätimpi kuin tyttösukunimeni, vaikkei sekään mikään ruma ole. Tästä asiasta ei oikeastaan edes keskusteltu, vaan mulle on ollut aina selvää että näin toimitaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

otan miehen sukunimen, vaikka nimeni kuulostaakin sitten kovin ruotsalaiselta. erityistä tunnesidettä kun ei ole tyttönimeen, niin mikäs siinä vaihtaessa. helpottaa elämääkin, koska vaikka on ruotsalainen nimi, niin silti kivempi tavata sitä kuin perisuomalaista omaa nimeä, jota kukaan vaan ei ole ikinä osannut kirjoittaa oikein..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eikö teidän mielestänne ole yhtään epätasa-arvoista, että nainen ottaa miehen nimen "koska se on miehelle tärkeää" ja "mies ei suostu vaihtamaan omaa nimeään mutta halutaan olla samannimisiä". Jotenkin lähtökohta kuulostaa todella oudolta: päätös tehdään pohjimmiltaan sen mukaan, mitä MIES haluaa. Miten joku edes kehtaa toivoa toista ihmistä ottamaan hänen nimensä, jos ei itse olisi valmis samaan? En käsitä. Ihme itsekkyyttä "rakkaudessakin".

Tuntuu kovin monelle sulhaselle olevan oma nimi kovin rakas ja tärkeä, mutta morsiamille se oma nimi on lähes merkityksetön. Melkoisen hassu sattuma, vai mitä?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Otan miehen nimen, koska

a) oma sukunimi on usealla tuhannella suomalaisella, miehen reilusti alle 50:llä.

B) minulla on kaksi veljeä sukunimeä jatkamassa, tuleva mieheni on perheen ainoa poika.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä otan mieheni nimen, koska haluan että perheellä on yksi yhteinen nimi. Itse suhtaudun asiaan aika käytännönläheisesti - esimerkiksi nyt kutsuja lähettäessä on muutamasta kaukaisemman serkun tms. puolisosta joutunut miettimään, että onko vaimolla oma nimi, kaksoinimi vai miehen nimi - miksi tehdä asiasta monimutkaista, kun se voi olla yksinkertaista. Suomessa yleinen käytäntö on, että vaimo ottaa miehen nimen eikä siinä mielestäni ole mitään vikaa.

Ehkä paras käytäntö on joissain etelä-Euroopan maissa, joissa molempien nimet pysyvät, mutta vaimoa kutsutaan aina miehen nimellä ja yhdessä ovat aina hra ja rva Sejase.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Lumikko, miksi paras käytäntö automaattisesti on, että kutsutaan automaattisesti nimellä "Herra ja Rouva Miehennimi". Miksei yhtä hyvä käytäntö olisi "Herra ja Rouva Naisennimi"?

Minä en ota mieheni nimeä, en edes harkinnut sitä. Minun nimisiäni on Suomessa alle 15, ja oma nimeni on mielestäni tosi nätti (nätimpi mielestäni kuin miehen nimi). En myöskään pyytänyt tai vaatinut miestä ottamaan minun nimeäni, minulle olisi ollut täysin OK jos oltaisiin pysytty eri nimisinä. Mieheni sanoi kuitenkin mielellään ottavansa minun nimeni, se kun on nätti ja erikoinen :) Mutta siis, totta kai TOIVOIN miehen ottavan minun nimeni kun kertoi sitä harkitsevansa, vaikka itse en siihen valmis ollut. Niinpä mielestäni sen toivomisessa ei ole mitään väärää - vaatimisessa ja painostamisessa sen sijaan on :P

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vähän OT, mutta mua just ärsyttää tuo myös Ranskassa käytössä oleva tapa puhua avioparista "Herra ja Rouva Matti Meikäläinen", koska jos mä olen Maija ennen häitä, niin kyllä mä olen Maija myös häiden jälkeen, vaikka sukunimeni vaihtaisinkin. Siis tuossa koko-litania-miehen-nimellä-tavassahan nainen katoaa kokonaan, ja mulle ainakin on ihan eri merkitys olla Maija Meikäläinen kuin Rouva Matti Meikäläinen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Otin miehen nimen

1) (vielä joten kuten hengissä olevan) perinteen vuoksi

2) koska halusin perheelle (= tällä hetkellä vain me kaksi) yhteisen sukunimen

3) siksi, että tuntui jollain oudolla tavalla kamalalta ajatukselta, että mun sukunimeni yhteisenä nimenä käsitettäisiin usein mieheni suvun nimeksi

Olen nykyiseen nimeeni ja valintaani tyytyväinen, mutta sisäisesti edelleen hieman kiemurtelen, koska tasa-arvon kannattajana ja analyyttisiä, kestäviä perusteluja mielipiteille muuten vaativana en pysty ratkaisuani täysin aukottomasti itselleni selittämään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Otin miehen nimen

1) (vielä joten kuten hengissä olevan) perinteen vuoksi

2) koska halusin perheelle (= tällä hetkellä vain me kaksi) yhteisen sukunimen

3) siksi, että tuntui jollain oudolla tavalla kamalalta ajatukselta, että mun sukunimeni yhteisenä nimenä käsitettäisiin usein mieheni suvun nimeksi

Olen nykyiseen nimeeni ja valintaani tyytyväinen, mutta sisäisesti edelleen hieman kiemurtelen, koska tasa-arvon kannattajana ja analyyttisiä, kestäviä perusteluja mielipiteille muuten vaativana en pysty ratkaisuani täysin aukottomasti itselleni selittämään.

Hih.. mä en ees kykene muistaan sun vanhaa sukunimeä nyt äkkiseltään kun yritän. Nykyinen siis istuu sulle varsin hyvin ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Suunnittelen ottavani morsiameni nimen, jotta koko perheelle saadaan sama sukunimi. Olen kiintynyt omaan nimeeni, mutta haluan, että suhteen virallistaminen näkyy nimissämme. Hirmu tärkeää on mulle saada sama nimi tulevien lasten kanssa. Jos saisin, ottaisin varmasti yhdysnimen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

---

Olen nykyiseen nimeeni ja valintaani tyytyväinen, mutta sisäisesti edelleen hieman kiemurtelen, koska tasa-arvon kannattajana ja analyyttisiä, kestäviä perusteluja mielipiteille muuten vaativana en pysty ratkaisuani täysin aukottomasti itselleni selittämään.

Hih.. mä en ees kykene muistaan sun vanhaa sukunimeä nyt äkkiseltään kun yritän. Nykyinen siis istuu sulle varsin hyvin ;)

Kiitti Nyytsä, kiva kuulla. :) Mäkin välillä ihmettelen, että olenko tosiaan ollut vielä 9 kk sitten eriniminen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulle miehen sukuniemen ottaminen ei ole koskaan ollut mikään välttämättömyys tai itsestäänselvyys (en varmaan koskaan halua lapsia, joten sitä ei tarvita "perhettä yhdistämään"). Itse asiassa pitäisin todennäköisesti oman sukunimeni jos mieheni sukunimi olisi mikä tahansa muu kun mikä se nyt on. Tai ehkä ottasin miehen nimen muussakin tapauksessa jos se ois jotenkin poikkeuksellisen upea :) Tämä nimi (=miehen nimi) ei ole mitenkään erityisen hieno, eikä todellakaan harvinainen (muistaakseni 10 000+ kantajaa Suomessa, niitä tavallisia -nen -loppuisia...). Otan sen siksi, että se tuntuu enemmän omalta nimeltäni kuin nykyinen nimeni, jota olen 25 vuotta kantanut, johtuen siitä että se on myös ainoan elossa olevan biologisen perheenjäseneni sukunimi. Vaikuttaako ehkä vähän monimutkaiselta? ;) Eli selitystä seuraa.

Synnyin aikoinaan neiti Meikäläisen (nimi muutettu) ja herra Teikäläisen (nimi muutettu) aviottomaksi lapseksi. Minut luonnollisesti kastettiin Meikäläiseksi, koska äitini oli yksinhuoltaja. Äiti kuitenkin kuoli kun olin ala-asteella ja elin siitä asti kahdestaan isäni herra Teikäläisen kanssa kunnes muutin kotoa 6 vuotta sitten opiskelemaan lähtiessäni. Sitä ennen olin jo tavannut sulhaseni, jonka sukunimi on myöskin - kappas vain - Teikäläinen (kyse on siis todella yleisestä sukunimestä kuten kuvasta näkyy :P ). Eli olen ihan hiton kyllästynyt siihen, kun kaikki aina ihmettelevät miksi minulla ja isälläni (=ainoa perheenjäseneni) on eri nimet, koska on turhauttavaa vääntää ihmisille rautalangasta olevansa puoliorpo äpärä. Mietin itse asiassa vastikään, miten kätevää olisi ottaa käyttöön isäni nimi jo ennen häitä (kun kuitenkin Teikäläinen minusta tulee, olipa nimi sitten virallisesti isäni tai mieheni kautta hankittu), mutta huomasin että siitä seuraa enemmän kuluja, joten odotetaan nyt sitten että saan sen mieheni nimen käyttöön... Mutta siis pähkinänkuoressa: mieheni sukunimi on jo nyt suuri osa identiteettiäni, joten tuntuisi tyhmältä olla ottamatta käyttööni sukunimeä joka yhdistää minut sekä mieheeni että isääni, kun se tässä elämänvaiheessa kerta helppoa on :girl_smile: (Jossain vaiheessa sitten varmaan ärsyttää, kun kaikki pitävät minua vanhanapiikana kun käytän iän kaiken isäni nimeä :girl_haha: )

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Otan mieheni nimen. Ei se minulle välttämätöntä ole, mutta miehelle yhteinen nimi merkitsee paljon, joten haluan hänen toivettaan kunnioittaa.

Miksi miehen nimi eikä minun? Meitä on melkein 10 000 ja miehen sukunimi on käytössä vain reilulla 300, otan mielelläni itselleni vähän harvinaisemman nimen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Omia mietintöjäni puolesta ja vastaan nimenvaihdoksesta:

On kyllä aika hassu tapa että nainen ottaa miehen nimen aviossa...

Siis kyllähän lapsille saa miehen nimen laitettua jos niikseen tulee, mutta miksi

naisen pitäisi liittyä miehensä sukuun siis myös nimellään? Siis ollaanhan siinä yhtälailla perhe vaikka

nimet olisikin omat alkuperäiset. Eli toisaalta en ymmärrä logiikkaa että nimi olisi pakko vaihtaa miehen nimeen.

Itse en ole vielä päättänyt mitä teen, toisaalta haluaisin säilyttää oman nimeni koska pidän nimestäni ja olen siihen niin tottunut etten varmaan moneen vuoteen(?) oppisi reagoimaan uuteen nimeeni.

Sitten miehen suvussa kaikki naiset ovat vaihtaneet miehensä nimiin ihan niinkuin omassanikin eli saisin olla musta lammas ;) jos en vaihtaisikaan nimeäni.

Lasten kannalta ois kiva olla sama nimi vaikka ei se perhe siitä parane, mutta saisin harvinaisemman (miehen nimisiä nykyisenä nimenä 102 ja omaani 3997) ja lyhyemmän ei -nen päätteisen nimen. Sitten tulisi taas passinvaihdot ym mikä ei kiinnostaisi yhtään, ainakaan rahanmenon takia. Lisäksi justiin tänä kesänä jouduin uusimaan passini ulkomaan matkan takia... eli saas nähä mihin päädyn.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Otan miehen nimen, koska haluan saman sukunimen kuin lapsillamme. Oikeastaan muuta syytä ei ole.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tiedän, että moni tulee yllättymään siitä, että minä otan itselleni mieheni nimen. En ilmeisesti ole sen tyyppinen, vaan niin itsenäinen ja itsepäinen ja epäperinteinen ja blablaa... Minä vaan en henkilökohtaisesti pidä sukunimeäni niin merkittävänä asiana, en mitenkään erityisemmin identifioidu sukuuni tai nimeeni, ettei tuota juuri ollenkaan tuskaa siitä luopua. Sen sijaan minusta tuntuu ajatuksena ihan todella mukavalta, että meillä olisi yhteinen nimi, ja olisimme "yhtä" myös ihan konkreettisesti kaiken muun lisäksi. Hymyilyttää jo ajatuskin, että meitä kutsuttaisiin yhteisellä nimellä, ja että saisimme postia yhdessä muodossa "Xxx ja Xxxx Sukunimi"!

Mieheni oli iloisesti yllättynyt valinnastani. En usko, että hän olisi itse asiaa edes missään vaiheessa ehdottanut, mutta nyt hän on sanonut olevansa todella onnellinen tästä, ja että hän haluaa tehdä tiettäväksi, kuinka paljon hänelle merkitsee, että haluan ottaa hänen sukunimensä.

Siitä, miksi sitten miehen nimi eikä minun - miestäni (kuten miehiä useinkin) monet kutsuvat sukunimellä ja hänet tunnetaan enemmänkin sillä kuin etunimellään, joten itselleni oli aika selvää, että se olisi hänen nimensä. Lisäksi, kuten hänelle sitä taannoin perustelin, itse sitä on ehkä kuitenkin tässä kulttuurissa naispuolisena eläneenä tietyllä tapaa "kasvanut" pienestä pitäen siinä ajatuksessa, että se oma sukunimi ei ehkä ole ikuisesti sama. Se kun on kuitenkin ollut se yleisin normi. Luulisin, että tämä ajattelu osaltaan edesauttaa sitä, ettei ajatus uudesta sukunimestä kovin kummalliselta tunnukaan.

Muokattu: , käyttäjä: Woodwoman

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

- oma nimeni on hyvin yleinen kun mieheni sukunimeä on vain parilla sadalla ihmisellä, joten omaa nimeäni ei sen puolesta tarvitse suojella/säilyttää

- mieheni sukunimi on kiva ja sopii omaan etunimeeni

- on mukavaa, että koko perheellä on sitten sama sukunimi, vaikka ei tämä välttämättömyys olisi (jos olisin mennyt naimisiin nuoruuden seurustelukumppanini kanssa, en ikimaailmassa olisi halunnut hänen sukunimeään koska se oli suoraan sanottuna ihan hirveä)

Ei ole muita syitä. Tiedän myös, että mieheni ei haluaisi ottaa naisen nimeä, ja mieheni isä tulee ilahtumaan suunnattomasti että sukunsa saa jatkoa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ajattelin ennen, että haluan pitää oman sukunimeni. En tiedä vielä pidänkö niin kamalasti mieheni sukunimestä, mutta nyt tuntuu kyllä siltä, että haluan ottaa mieheni nimen. En halua kaksoisnimeä, koska se olisi liian pitkä ja kuulostaisi vielä typerämmältä. Olisi myös kiva, että (toivottavasti) tulevilla lapsilla ja koko perheellä olisi sama nimi. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En mä olen edes harkinnut pitäväni omaa sukunimeäni tai että mies ottais mun sukunimen. En kyllä edes tiiä miks, mut mulle se on ollu itsestäänselvyys että meidän perheessä jokaisella on miehen sukunimi.

En ole muissa asioissa vanhoillinen, mut tässä mä sit vissiinki oon :flirt:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Otin naimisiin mennessa ilman muuta miehen nimen, ja useammastakin syysta.

1. "oma" sukunimi oli foneettisesti ja kirjoitusasultaan ruma, ja olin vasynyt "mista se on", "mita se tarkoittaa" tms kyselyihin siita. En siis koskaan ollut pitanyt siita sukunimesta

2. "oma" sukunimi on sukunimi jonka isani aiti otti mennessaan naimisiin. Mutta se ei ollut isani isan sukunimi (isoisa on tuntematon)

3. kivempi olla sama sukunimi perheella (vaikka ei olisikaan lisaantymisaikeita)

4. miehen nimi on helpompi kirjoittaa oikein missa tahansa. Toistaiseksi sita ei ole kirjoitettu vaarin viela missaan

5. myos siksi etta emme asu Suomessa se on kaytannollisempi - helpompi kirjoittaa oikein eli ei tarvitse aina tavata, ja selkeamnin sukunimi

6. kivaa olla, vaikka vanhanaikaista olisikin, "Mrs M."

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En tiedä. Jotenkin se vaan meni niin, että arvoin oman nimen ja yhdistelmän välillä ja päädyin sit ottamaan molemmat. Varmaan mietin valitessani sitä, että jos lapsia saadaan, niin kaikilla ois sama sukunimi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En ollut edes miettinyt oman nimen pitämistä, kunnes äitini ihmetteli suureen ääneen, että "Ai meinaatko sä vaihtaa nimes". Ehkä olen vain niin vanhan aikainen. Toisaalta minunkin kohdalla toimii tuo, että vanhaa sukunimeäni saa aina tavata muille. Odotan innolla sitä kun ei tarvitse enää montaa kertaa nimeänsä sanoa, että menee perillä tai että toinen saa sen oikein kirjoitettua. Ja haluan myös, että minulla on sama nimi kuin lapsellani. (lapsi syntynyt jo ennen naimisiin menoa ja miehen sukunimi sille laitettiin)

Muokattu: , käyttäjä: riinuska3

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä taas haluan ottaa mieheni tavallisen sukunimen. Olen "kärsinyt" omasta erikoisesta sukunimestäni koko ikäni, ensimmäinen kysymys kun on aina "MIKÄ?!", kun sen kuulee. Postia tulee millon milläkin nimellä, eikä se juuri koskaan oikein ole vaikka kuinka tavaisi. Voi sitä elämän helppoutta, kun saa nimekseen sen Virtasen (nimi muutettu) :girl_wink:

Itsekin olen "kärsinyt" samasta asiasta. Mutta tuli mentyä naimisiin miehen kanssa, jolla on vielä erikoisempi sukunimi ("heittomerkki? mikä se sellainen on ja mihin se tulee ja miten päin ja kuinka monta niitä älliä taas olikaan?") Harkitsin tosissani kaksiosaista nimeä kauan, mutta päätin päästää muut (ja itseni) helpommalla ja tavaan vain yhden nimen. Otin mieheni sukunimen.

Asiaan vaikutti enemmän se, että hän on sukuhaaransa viimeinen.

Omasta mielestäni kumpikin nimi on aivan yksinkertainen ja helppo, ihmisten kuulossa on vain vikaa. :grin:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Todellakin otan mieheni nimen! En ole erityisemmin kiintynyt omaan tuiki-tavalliseen sukunimeeni. Miehen sukunimi sen sijaan on hauska ja sen kantajia on maailmalla melko vähän. Jos joskus saamme lapsia, pidän myös ajatuksesta että koko perheellä on sama sukunimi. Yhdistelmäsukunimeä en ole edes harkinnut, se kuulostaisi todella tyhmältä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään