Guest Dharma

Häät ilman leikkejä?

360 viestiä aiheessa

Meillä leikit eivät iskeneet kumpaankaan eivätkä ne sopineet edes juhlan henkeen. Tilaisuus keskittyi pitkään ruokailuun ja ainoana ohjelmana oli puheet, joita riittikin. Ei liikaa mutta sopivasti, etukäteen ilmottautuneiden lisäksi tilaa oli jätetty myös muille halukkaille puhujille ja ulkomaalaisia vieraita ajatellen tämä oli hyvä...miehen maan kulttuuriin puheet kuuluvat lujasti. Sukkanauha ja kimppu heitettiin iltamyöhällä, mutta bestman olikin järjestänyt kaikkien yllätykseksi myös morsiamen ryöstön. Ainoastaan kaasot ja ryöstäjät tiesivät asiasta...takahuoneessa olin hiukan ehkä näreissäni, mutta ylläri osoittautui hauskaksi ja toimivaksi. Vieraat nauttivat kun mies tanssi ripaskaa ja kaikilla oli hauskaa. Ilman tätä numeroa monta hyvää naurua olisi jäänyt väliin, mutta tässä ehdoton raja!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä ilmoitin kaasolle häitä suunniteltaessa, että yhtään sellaista "nyt tarvitaan hääväen joukosta kymmenen vapaaehtoista" -leikkiä ei saa tulla eikä muutenkaan leikkejä tarvi, mutta jos joku niitä haluaa järjestää, niin se sallittakoon.

Niinpä meillä tutustuttiin toisiimme siten, että kaaso ja bestman kyselivät ketkä ovat olleet yhtäaikaa koulussa meidän kanssamme, ketkä ovat kavereitamme facebookissa, ketkä tunteneet morsiusparin yli 30v jne. Lisäksi oli perinteinen kuukausileikki uudella tavalla: kaikki lukutaitoiset lapset kerättiin yhteen ja he arpoivat nimen ja tehtävän ja saivat itse lukea ne ääneen. Minusta suloista! Kivaa oli myös se, että kaikkien häävieraiden nimet olivat arvonnassa mukana, saatiin ihan yllättäviäkin muistajia meille :)

Tehtiinhän me toisistamme myös huomenlahjakuvat. Eli nostettiin pään päälle paperi, johon piti piirtää puolison kuva. Minun tulkintani miehestä näyttää edes jotenkin ihmiseltä...

Työkaverini järjestivät pienen ohjelmanumeron, lapset lauloivat, kaaso piti maljapuheen ja bestman puheen. Juuri sopivasti mukavaa ohjelmaa, josta jäi hyvä mieli.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mielestäni musiikki, tanssi, kimpun heitto ja kakun leikkaus ovat jo ohjelmanumeroita sinällään eikä siinä mitään leikkiä kaivata. Seura, musiikki ja hyvä ruoka viineineen pitävät huolen siitä että kaikki viihtyvät!

Juurikin näin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me emme leikkejä halunneet eikä niitä juurikaan ollut, vaan vieraiden viihtymisestä huolehtivat mm. DJ, loistava stand up -taikuri ja siskoni ja kaasoni musiikkiesityksellään :-X Kakun leikkaus, häävalssi sekä kimpun ja sukkanauhan heitot toimittivat perinteiden virkaa, puheetkin jäivät toisen kaason ja bestmanin lyhyisiin ja hauskoihin puheenvuoroihin :girl_wink: Muutaman minuutin kestänyt "tutustumisleikki" meillä oli maljojen kohotus idealla, elikä kaaso pyysi esimerkiksi sulhasen sukua ja morsiamen ystäviä kohottamaan maljan hääparin kanssa. Tämä siitä syystä, että vieraiden joukossa oli paljon toisilleen tuntemattomia. Lisäksi yhden leikkiin rinnastettavan yllätyksen kaasot ja bestman olivat järjestäneet: He olivat kirjoittaneet meille valmiiksi avioliittolupaukset, jotka sitten luimme sitten toisillemme ääneen vieraiden todistaessa :girl_haha: Itse viihdyimme erinomaisesti ja vieraatkin kiittelivät kovasti, häät olivat näköisemme eikä sinne olisi perinteiset leikit istuneetkaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me olimme puhuneet, ettemme halua leikkejä mutta emme hirveästi sitä lähipiiriä kauemmas toitottaneet, ainakaan muistaakseni. Eikä niitä leikkejä sitten ollut, eikä niitä kaivattukaan. Ainoat, jotka voisi laskea leikeiksi oli nallepariskunnan heitto ja serkkuni adjektiiveilla täytettävä puhe, joka osui kuin nenä päähän!

Ohjelmana oli musiikkia, puheita, häävalssi ja kaksi muuta valssia sekä ihan vaan vapaata seurustelua ja syömistä. Riitti vallan mainiosti!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olimme elokuussa häissä, jossa EI OLLUT leikkejä, eikä puheita. Sopi morsiusparille ja kuvasi heidän tietynlaista tyyliään, minusta se oli vaisua, ei milloinkan ole liian vanha hieman leikkimään tai irrottelemaan, avaa yleensä uusia ulottuvuuksia kun hieman uskaltautuu hetken vietäväksi :girl_wink:

Mutta jälleen todettava jotta juhlat tulee olla onnellisen parin näköiset ja oloiset, ei kaikkien tarvitse ja kannata tehdä samalla kaavalla kun joku muu on tehnyt :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen itse aika arka osallistumaan mihinkään leikkeihin, mutta kyllä ne häihin kuuluu.

Olin yksissä häissä missä ei leikkejä, eikä puheita, ollut ja moni siellä sitten kävi vaan syömässä ja lähti pois. Kyllä sellainen olo jäi, että jotain puuttui.

Toisissa häissä missä olen ollut me kaasot ja bestmanit keksittiin ja järjestettiin ohjelmaa. Mutta myös morsiuspari oli järkännyt jotain.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Olen itse aika arka osallistumaan mihinkään leikkeihin, mutta kyllä ne häihin kuuluu.

Olin yksissä häissä missä ei leikkejä, eikä puheita, ollut ja moni siellä sitten kävi vaan syömässä ja lähti pois. Kyllä sellainen olo jäi, että jotain puuttui.

Toisissa häissä missä olen ollut me kaasot ja bestmanit keksittiin ja järjestettiin ohjelmaa. Mutta myös morsiuspari oli järkännyt jotain.

Mun mielestä taas leikit ei mitenkään "kuulu" häihin. Oma lähipiirimme ja ystävämme eivät ole sen tyyppisiä että innostuisivat leikkimään, todennäköisesti kaikki olisivat erittäin vaivaantuneita. Tämä ei tarkoita, että porukka olisi huumorintajutonta, huumori vain on vähän erilaista kuin hääleikit edellyttävät. Minä olen ollut häissä, joissa ei ollut leikin leikkiä, mutta oli musiikkiesityksiä ja puheita, hyvää ruokaa ja juomaa, uskomattoman hyvä bändi sekä loistavasti tehty plaseeraus. Tunnelma oli alusta lähtien loistava ja suurin osa vieraista biletti mukana aamupuoleen yötä. Leikittömyys ei siis todellakaan automaattisesti tarkoita tylsiä häitä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Olin yksissä häissä missä ei leikkejä, eikä puheita, ollut ja moni siellä sitten kävi vaan syömässä ja lähti pois. Kyllä sellainen olo jäi, että jotain puuttui.

Meidan häissä ei ollut leikin leikkia ja kemut jatkuivat melkein aamukuuteen.... Musta leikit on tylsia ja usein vahan noloja, onneksi niita ei meidan kaveripiirissa juurikaan harrasteta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidänkään häissä ei ollut yhtään leikkiä (paitsi polkaisu, jos sen leikiksi haluaa laskea). Meillä ei ollut morsiuskimpun tai sukkanauhan heittoa, eikä morsiamen ryöstöä. Puheitakin oli vain yksi lyhyt maljojen kohotuksen yhteydessä. Mieheni ei tykkää leikeistä yhtään, enkä minäkään niitä välttämättä kaipaa häihin. Juhlamme olivat rennot, hauskat ja ystävät viihtyivät hyvin. Satsasimme hyvään ruokaan, juomaan ja musiikkiin. Koko ajan tapahtui jotain, juttua riitti ja viimeiset olivat lähteneet viiden aikoihin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mitenkähän mahtaa onnistua häät ilman leikkejä ja alkoholia?

Onkohan mun ajatukseni häistä jo tappavan tylsä...?

Ensinnäkin, epäilen vahvasti, ettei meidän vieraat juurikaan arvosta

leikkimistä, ja tietävät varsin hyvin, että meidän puolesta viina ei virtaa

häissä, mutta jos itse tuovat taskumattinsa, niin asia on ihan OK.

Jaarittelevat puheetkin on aika turhanpäiväisiä...

Taidan vaan olla liian vaikea...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nolouden ja myötähäpeällisyyden lisäksi hääleikeissä on usein se ongelma, että ne ovat polttariporukan tms. "sisäpiirin" järjestämiä ja heidän juttuihinsa ja vitseihinsä perustuvia, ja ko. porukkaan ei-kuuluvat (joita yleensä on valtaosa häävieraista) pitkästyvät puolikuoliaaksi näitä "hupailuja" seuratessaan. Tuleepa mieleen eräätkin häät muutaman vuoden takaa :wacko: Puhumattakaan sitten siitä, että kaikenmaailman koikkelehtiminen ja pomppiminen tms. eivät kyllä ainakaan meikäläistä juhlakoltussa ja korkokengissä liiemmälti houkuta...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei leikitty ellei leikkinä pidetä sukkanauhan ja kimpun heittoa + tietokilpailua. Meillä oli ohjelmassa muutama puhe, musiikkiesityksiä ja "pääohjelmanumero" oli bändi, joka soitti hyvin ja pitkään ja kaikki viihtyi ja tanssi.

Näin itsekin asian näen, täysin samaa mieltä. Hääleikit ovat mielestäni enemmänkin sopivia vaikka kymppileirin lastenohjelmaksi.

Olisihan se hiukan vaivaantunutta varmasti itse hääparillekin jos vapaaehtoisia hakiessa vierailla sattuisi kaikilla olemaan vessahätä tai tupakkahetki... Mikäli siis vapaaehtoisia ei omalla tahdolla löytyisi ollenkaan. Itse aina toivon etten joudu moiseen osallistumaan ja kenties tekisin juuri saman tempun kuin mahd. osa vieraista.

Olen ollut 3 häissä ja kahdessa niistä ei ollut leikkejä, vain ruokailua ja muutama puhe sekä tanssia ja tunnelma oli silti juuri sopiva ja rento.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mitenkähän mahtaa onnistua häät ilman leikkejä ja alkoholia?

Onkohan mun ajatukseni häistä jo tappavan tylsä...?

Ensinnäkin, epäilen vahvasti, ettei meidän vieraat juurikaan arvosta

leikkimistä, ja tietävät varsin hyvin, että meidän puolesta viina ei virtaa

häissä, mutta jos itse tuovat taskumattinsa, niin asia on ihan OK.

Olin keväällä ruokahäissä joka koostui ruokailusta, yhdestä puheesta, dianäytöksestä, kahvittelusta ja hääparin häätanssista. Kestivät n. 3-4h ja mukana ei siis ollut alkoholia tai leikkejä ja mielestäni juhla oli juuri parin näköinen ja hyvin suunniteltu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän häissä ei tule olemaan leikkejä. Juhlat ovat vapaamuotoiset joten siellä on luvassa hyvää musiikkia, ehkä puheita ja vapaata seurustelua ja hauskanpitoa. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä ei ollut ensimmäistäkään leikkiä ja vieraat viihtyivät erinomaisesti, monet sanoivat että olivat jopa parhaat häät joissa ovat koskaan olleet. ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Leikkejä ei tarvitse mihinkään! Varsinkaan sitä huiskuta leikkiä, yhdissä häissä tuli ISO MOKA, kun kaaso sanoi, että "NYT HUISKUTTAA SULHASEN MUMMO" ja mummo olikin jo kuollut! Olipa hauskaa.. :girl_impossible:

Meillä on tulossa Haluatko Malediiveille- kisa (sama musa ja formaatti kisasta haluatko miljonääriksi) oljenkorsina 50/50, kysy anopilta ja kysy yleisöltä. Ja pöydissä on kertiskamerat ja lappu missä on asioita mitä voi pöytäseurueen kanssa kuvata. Esim. Pöytäseurueen hienoin kravatti!

Siinä on meidän "leikit", en edes näitä leikkeinä niin pidä, en missään tapauksessa halua käännellä lakanaa tai laulaa mitään typerää, että saisin anopin, sulhasen tai boolit takaisin.

Muuten Improteatteri vetää 40 minuutin setin hyvää läppää, sitten syödään juodaan tanssitaan (bändi)ja yllätetään vieraat lopuksi ulko-ohjelmalla. JEE, en malta odottaa :D

edit. niin siis teemme häämatkan malediiveille :D "TURUN ARVOINEN KYSYMYS...." jne. Malediivit on se milli ;)

Muokattu: , käyttäjä: lc86

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Joo ma yhdyn kanssa tahan ja me ehdottomasti ei haluta mitaan leikkeja!

Mutta ma kaipaisin vahan vinkkeja etta pitaisko sita olla jotain muuta "ohjelmaa"... Meille tulee ravintola haat ja DJ alottaa jo heti klo 16 kun siirrytaan paikalle kirkosta.

Tulee olemaan paljon ruokaa ja juomaaa ja taustalla varmaan powerpoint esitys.. Mutta ma vahan pelkaan etta tuleeko jengille tylsaa.. Pitaako niita jotenkin viihdyttaa? Ehka joku tietovisa juttu ois ihan ok kun suuri osa vieraista ei ole ennen tavannut. Ja kai ma ainakin sen kimpun heitan.

Ma oisin toivonut jostain saavani ABBA tribuutti bandin mutta en oo loytanyt viela mistaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me pidämme häämme kahdessa osassa. Vihkimiseen kutsutaan vain molempien perheet. Kavereille järjestetään erilliset pippalot. Kummassakaan juhlassa ei leikitä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sekä leikit (ihan hirveän "lapselliset" ja sekavatkin) että leikittömyys ovat mielestäni ok, kokemuksia molemmista vieraan näkökulmasta. Eniten valintaan varmaan vaikuttaa parin mieltymysten lisäksi vieraat. Jos esim. toisen suku on todella pidättyväistä ja toisen riehakasta tai dominoivaa, voi leikeistä tulla juurikin niitä sisäpiirihommia. Hääparia koskeva tietokilpailu on kyllä mielestäni mitä mainioin tapa saada pöytäseurueet juttelemaan & kertoa vähemmän tutuille sukulaisille kivoja juttuja pariskunnasta. Muita leikkejä ei meille varmaan tule, mutta jos joku suvusta haluaa alkaa yllättäen "leikittämään" ei sille nyrpistellä, se vasta kiristäisikin tunnelmaa!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meil ei ollu oikeestaan mitään leikkejä, pari ulkopeliä piti olla mutta nekin sitten jätettiin häissä vaan pitämättä. Ei niitä kukaan kaivannut kun eivät tienneetkään. Tanssisali oli ihan täpötäys joka setillä, bändi soitti siis 19-00 ajan pitäen vaan pari taukoa. Sit oli sukkanauhan ja kimpun heitto ja mun vara-sedät suoritti morsiammen ryöstön illalla. Pitkänmatkalaisetkin viihtyi juhlissa meidän lähtöön asti vaikka heillä oli edessä vielä 2-4h ajomatka kotiinsa

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me emme sulhon kanssa pidä erityisesti hääleikeistä, eikä meille niitä tule ihan käytännön syistäkään: hääjuhla alkaa vasta klo 19.00, joten jos iltaan pitäisi mahduttaa leikkejä, ei ruoalle ja loppuillan tanssimiselle olisi riittävästi aikaa.

Jos häät alkaisivat vaikkapa klo 12.00, voisin ehkä harkita leikkejä vieraiden viihtyvyyden kannalta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille ei tule myöskään leikkejä! Ne on mun mielestä "mukahauskoja" ja jäykkiä.. Vähän sellasia vaivaannuttavia. Tiedän myös et toi sulho ei todellakaan halua olla yhtään enempää huomion keskipisteenä, kuin jo muutenkin on hääparin toisena osapuolena. Joku diaesitys ois kiva... ja kaverin häissä oli kesällä boolimaljan ryöstö ja polttariporukoiden piti hommata se laulamalla takas (meille jaettiin "Tahdon sulle olla hyvin hellä" sanat ja laulettiin kilpaa --> saatiin booli takas =) Se oli ihan hauskaa, eli jotain tollasta en vastusta! Mutta kavahdan ajatusta tuolien kiertoleikeistä, morsiamenryöstöstä,tms yök. Bändi on kuitenkin se illan pääohjelma ja voipi olla että jonkunlaista tulishowta/ilotulitusta koitetaan järkkäillä... katotaan nyt :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aion uhata (leikkimielisesti tietenkin) tintata jokaista joka yrittää leikkiä esimerkiksi morsiamen ryöstöä. :girl_haha: En kestä niitä teennäisiä "pakollisia" leikkejä.

Meillä on rennot pihahäät, ja olimme ajatelleet varata pihalle pihaleikkivarusteita kuten mölkyn ja kroketin. Helteellä pääsee myös uimaan, tämä on varmasti kivaa ainakin lapsille. Jos sataa, olemme sisällä, johon sitten voisi varata lautapelejä, pelikortit ja jotain pientä ohjelmaa. Illan olemme kuitenkin varmaan sisätiloissa. Tunnen kyllä sukulaiseni ja ystäväni, liian virallinen ohjelma jäykistäisi tunnelman sekunnissa, mutta pelikortit kelpaavat... Puheita saa pitää, jos haluaa, todennäköisesti näitä riittää sekä omassa että sulhon suvussa. Saa tanssia, jos haluaa, mutta ketään emme pakota tekemään mitään. Tärkeintä meillä on hyvä ruoka, juoma ja vapaa seurustelu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään