Tilda_Tee

Stand up koomikot häissä

118 viestiä aiheessa

Niin ja kun Arimo Mustosesta on kyselty, niin oon nähnyt miehen pari kertaa livenä. Setit oli aika lailla samanlaiset, mutta keikatkin olivat kyllä aika lähellä toisiaan ajallisesti, eli eihän sitä kukaan pysty varmaan jatkuvasti settiään uusimaan. Sisällöltään huumori oli aika kesyä mielestäni, eli sopii varmaankin hääkeikalle ihan sen puolesta. Eipä ala ainakaan vanhempien vieraiden korvat liikaa punoittaa. Ystäväni häissä oli JP Kangas esiintymässä. One-linereita alapääasioista pääasiassa, upposi minuun ja nauratti kovasti, mutta saattaa olla liian ronskia vanhempaan/konservatiivisempaan makuun.

Itse puntaroimme myös, että ketä hankkia esiintymään Tampereen lähistölle häihimme. Hinta tulee varmaan oleen se, minkä perusteella valkkaamme. Huonohan ei ole noista kukaan, kyllä yleisö viihtyy varmasti! Yhden ainoan huonon olen nähnyt ja se oli Anitta Ahonen. Ei ronskissa materiaalissa vikaa ole, mutta jos sisältö ei ole muuta kuin kiroamista ja eri nimiä ruumiin osille, niin se nyt ei hirveästi sytytä. Yleisön mukaan ottaminenkin oli jotenkin väkisin väännettyä. Ei naurattanut. Eniten ehkä nauratti sellanen fakta, kun hän itse tokaisi esityksen alkuun jo, että häntä on kovasti kritisoitu ja parjattu ronskista materiaalista ja kiroamisesta, mutta hän on jo sen ikäinen ettei paljo kiinnosta muiden mielipiteet... jäin siis naureskelemaan vaan sitä, että ehkä kannattais kiinnostua niistä, jos materiaali on noin sisällötöntä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Parhaat jutuiltaan, joista eniten tykkään, on Ismo Leikola, Teemu Kontoniemi ja JP Kangas. Tosin JP:n kanssa haluaisin lupauksen, että ainakaan pedofiilijuttuja häissä :) Toki jokainen juhlissaan tavallaan :)

Ahosesta en tykkää minäkään. Jutut ymmärrän vitseinä, mutta kokonaisvaikutelma ja tunnelma.. en ymmärrä kuka siitä tykkää. Ei mieskään, enkä usko että nuoret naiset ainakaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ystävän häissä oli JP Kangas. Oli tosi hyvät one linerit, mutta alapäähän ne kyllä keskittyi. Itselleni matsku upposi kyllä, vanhemmasta väestä en tiedä. Keikan jälkeen kiitimme JP:tä hyvästä keikasta ja hän itse kysyi, että oliko liian ronskia. Eli eiköhän hän ota toiveita vastaan, kun asiasta oli "huolissaan".

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tommilla on jou tuossa etusivullaan loistava hääaiheinen juttu: http://www.eclipse-m...ommi/index.html

Onko tietoa paljonkohan tämä loistava mies maksaa??

Blaah..tänne meille tämän koomikon saisi 1000eurolla :girl_cray2: HIEMAN vetää budjetin yli ;)

Muokattu: , käyttäjä: elo2013

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä budjetin yli meni ylihana Sami Hedberg, jonka taksa olisi ollut yli 2tonnia. Vähän suolainen hinta 40 minuutin setistä vaikka ihku mies onkin. Sanoin Isännälle, että 10 vuotis hääpäivänä pidetään kemut, johon sitten Sami otetaan. :lol:

Joten valittiin sitten myös erinomaisen hauska Tommi Mujunen, jonka puolen tunnin setti tulee maksamaan 1100€. :)

Ollaan valmiita maksamaan koomikosta, koska stand up on tavallaan mun ja Isännän "harrastus"; käydään 2-3 keikalla vuosittain. Eli se on oikeastikin meidän juttu, joten ehdottomasti haluttiin sitä myös häihin. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Osaako kukaan suositella edullista (n 500€ max) stand up esiintyjää Pirkanmaalla. Ollaan avokin kanssa tultu tulokseen, että joku ohjelmanumero ois ihan hyvä ja pienet naurut paikallaan häissä. Häät ovat ensi vuonna Lempäälässä ja itte en tunne ketään koomikkoa tai oikeen ketään, joka sellaisen tuntisi. Vinkatkaa kiitos, jos tietoa :).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Osaisikohan joku suositella stand-up esiintyjää, joka toimisi keski-suomen alueella?

Saisi olla joku aloittelevakin...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Leikolasta ja Hedbergistä ollaan mekin kovasti tykätty, mutta eipä mekään aleta ihan noin paljoa heistä maksamaan.. Keikkaliput kuitenkin aina sen 30-40e, paljon huokeampaa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tampereella Rami Valli. Oli meidän häissä, emme olleet ennen nähneet hänen esiintymisiä. Ihan huippu! Vedet silmissä naurettiin ja setti sopi hyvin häihin, missä oli aikuisia ihmisiä eri ikäluokista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tampereella Rami Valli. Oli meidän häissä, emme olleet ennen nähneet hänen esiintymisiä. Ihan huippu! Vedet silmissä naurettiin ja setti sopi hyvin häihin, missä oli aikuisia ihmisiä eri ikäluokista.

Minkä hintainen ja tyylinen show? Sopiiko lasten korville?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Herätellään keskustelua.

Meillä on häät 2015 ja stand-up koomikko olisi hakusessa. Juhla on uudellamaalla, joten luulisi tarjontaa olevan vähän enemmän...? Olisiko kenelläkää suositella esiintyjää, jonka jutut sopivat eri ikäisten ihmisten korvilla ja eikä olisi ihan sieltä Hedberg-Leikola hinta luokasta? Mistä heitä kannattaisi yleensäki lähteä kyselemään?

Kiitos avusta etukäteen  :)  


 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Herätellään keskustelua.

Meillä on häät 2015 ja stand-up koomikko olisi hakusessa. Juhla on uudellamaalla, joten luulisi tarjontaa olevan vähän enemmän...? Olisiko kenelläkää suositella esiintyjää, jonka jutut sopivat eri ikäisten ihmisten korvilla ja eikä olisi ihan sieltä Hedberg-Leikola hinta luokasta? Mistä heitä kannattaisi yleensäki lähteä kyselemään?

Kiitos avusta etukäteen  :)  

[email protected]

 

Tsekkaa kaviskö Jussin tarjonta teille?

 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heipodei! Miten aikaisin ootte kyselleet näitä ohjelmia häihin? Meillä häät 2017, onko hiukka aikaista alkaa kyselemään kun hinnat voi muuttuakin? Löysin tuon JP:n, just sellasta idioottihuumoria joka meihin iskee, mikään aihe kun ei ole pyhä meille. : D Tai jos on kokemusta hänen hinnastostaan (tulee toimiston kautta : /) niin saa kertoa!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Löytyykö viime ajoilta kokemuksia tai hintatietoja stand up -koomikoista? Erityisesti Tampereen seudulla. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
On 17.2.2016 at 20.19, brbu said:

Löytyykö viime ajoilta kokemuksia tai hintatietoja stand up -koomikoista? Erityisesti Tampereen seudulla. :)

Olen itse jyväskyläläinen stand up -koomikko. Takana on yli 5 vuotta stand uppia ja reilu 400 keikkaa. Teen myös hääkeikkoja ympäri suomen. Kotisivut www.jaakkosuomala.fi , missä myös video keikalta. Pyydän hääkeikoista 200km säteellä Jyväskylästä 400e. Jos keikka kauempana niin sopimuksen mukaan (bensakulut voidaan lisätä tms). 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olin kaasona häissä, joissa esiintyi Antti Haapala. Tosi mieletön energia, otti juttuja yleisöstä ja oli välitön tunnelma. Ihan eri kuin joskus jossain kiusallisella väkisin väännettyjen vitsien keikalla. En tiedä, kehtaanko omiin häihin tilata saman, koska samoja vieraita, mutta suosittelen ehdottomasti. Ei ollut kovin kalliskaan muistaakseni. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään