Mimosa

Asenteesi hääleikkeihin?

182 viestiä aiheessa

Tuota... myönnän ihan suoraan etten oikein pidä leikeistä. Ei ole tarkoitus loukata ketään, sillä häitä on niin erilaisia. Voihan leikkejä olla humoristisia ja hyviäkin, mutta usein niillä koitetaan paikata tyhjiä hetkiä ja niistä tulee kovin pakonomaisia ja teennäisiä.   :-/

Mun mielestä hyvä ruoka, juoma ja seura riittää ohjelmaksi itsessään. Meille on suunnitteilla iltahäät tarjoiltavan illallisen parissa, joten en oikein näe miten leikit siihen sopisikaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille tulee sulhasen ryöstö, tämän sovin kaasojen kanssa koska sulho toivoi ettei joutuisi yksikseen tekemään mitään tehtäviä.  Tämä toteutetaan erittäin show-meiningillä kuten varmasti muukin ohjelma häissä. Varmaan joku leikki tulee, muttei mitään nolausjuttuja, vaikka minä olen kyllä tottunut nolaamaan iteseni yleisön edessä (ei siitä sen enempää  ;D). Kaasot todennäköisesti valmistelee jonkinlaisen viihdyttävän shownkin johon kenenkään ei tarvitse osalistua muuten kuin katselemalla. Lisäksi tulee puhetta jne. Myös meille tulee esittelykierros tosin siten että me esitellään vieraat lyhyesti.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pidämme sunnuntaina BM:n ja kaason kanssa palaverin häiden ohjelmasta. Sulho ei MISSÄÄN tapauksessa halua tuttu juttua, 12 kk leikkiä eikä morsiamen ryöstöä (koska ne on kuulemma v** kaikilla, se kommentoi tuosta vierestä...). Minä taas kun olen pervo, joka pitää esiintymisestä, niin ehkä sitten sulho ryöstetään...tai mistä sen tietää vaikka keksisivät anopit ryöstää...äiti tosin oli huolissaan, että jos heidät ryöstetään, niin haluaako kukaan heitä takaisin ;D

Kaaso muistaakseni on joskus ollut junailemassa anoppien ryöstöä, joten saas nähdä...

katti, pervo eiintymisviettinen ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En pidä ollenkaan hääleikeistä. Meillä oli leikittömät häät ja hyvin meni ja vieraat tykkäsit, yleinen kommentti oli että "kiva kun teillä ei ollut niitä tylsiä leikkejä"

Miksi niitä ylipäätään pitäisi olla, mikä niissä on hauskaa tai viihdyttävää??

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä olen leikkien kannalla, olen ollut häissä, jossa en ketään tuntenut ja kaikilla oli omat juttunsa. Oli muuten itsellä hieman tylsää ja olis toivonut viihdykettä...

Tämän takia haluan, että häissäni myös leikitään! Tosin en vielä tiedä miten, mutta paljon ei ehdi, ei jää paljon luppoaikaa, kun kirkko on varattu vasta klo 16.

:-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei mitään kammoa leikkejä kohtaan  :D. Kaaso oli varannut yhden leikin, joka jäi pitämättä, kun ei vain ehtinyt. Meillä oli kuitenkin leikin tapainen, kun esiteltiin lyhyesti vieraat tyyliin, nyt kaikki morsiamen ystävät lavalle. Ja sitten kerrottiin lyhyesti keitä nämä ihmiset ovat. Sitten oli sananselitysleikki pantomiimina, johon vieraat olivat ehdotelleet esitettävät sanat. Morsiamen ryöstön aikana sulho pyysi vierailta 12 morsiamen hemmotteluvinkkiä saadakseen minut takaisin. Sellaiset leikit, joissa vieraat pääsevät osallistumaan ovat mielestäni kivoimmat.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Leikit ovat mielestäni (kohtuudella) ihan ok, kunhan ne ovat sellaisia että kaikki vieraat tajuavat ne (ei esim. ihan liian inside-juttuja tms.) ja sellaisia, että halukkaat voivat osallistua mutta että kukaan ei joudu niihin vasten tahtoaan tai että kenekään tarvi pelätä tulevansa nolatuksi. :)

Minäkin odotan kovasti lähinnä vieraiden kanssa seurustelua ja hyvästä ruuasta ja juomasta nauttimista  ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Minä olen leikkien kannalla, olen ollut häissä, jossa en ketään tuntenut ja kaikilla oli omat juttunsa. Oli muuten itsellä hieman tylsää ja olis toivonut viihdykettä...

Saman homman koin minäkin viime kesänä... Tosin häissä oli pari leikkiä, mutta lähes täysin vieraan porukan (joista suurin osa tunsi toisensa hyvin) keskellä tunsin silti itseni välillä aika orvoksi...

Meidän häihin tulee todennäköisesti melko paljon toisilleen vierasta porukkaa, joten toivottavasti ohjelmaa saadaan hyvällä maulla toteutettuna sopivasti. Onneksi sulhanen on asiassa samalla kannalla.

Mutta kuten täällä jo aiemmin ovat monet todenneet, paljon on kiinni vieraista, ja siitä minkä tyyppiset häät ovat kyseessä. Kukin tyylillään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän häihin ei tule ollenkaan leikkejä, koska kumpikaan meistä ei niistä tykkää. Leikkien sijaan haluamme paljon musiikkia (monia muusikkoystäviä). Kaikki leikit on moneet kertaan käytettyjä ja suurin osa vieraistakaan ei niistä tykkää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä olen tosi tylsä ja ikävä ihminen, en nimittäin tykkää hääleikeistä yhtään. En tippaakaan. En vielä ole sellaiseen hääleikkiin törmännyt, mikä olisi mielestäni kiva tai hauska.  :-/ Jos joku alkaisi meidän häissä leikkejä ehdottelemaan/vaatimaan, vetäisin herneen syvälle sieraimeen...  ;D

Lisään kuitenkin että jokainen hääpari juhlikoon häitään juuri niin kuin haluaa, jos he siis leikeistä tykkäävät ja haluavat leikkiä niin mikäs siinä. :) Mutta kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikki vieraat eivät varmasti ole yhtä hulluna hääleikkeihin ja siksi ei ikinä kannata ottaa sellaisia "pakkoleikkejä" joihin kaikkien pitää osallistua.  :(

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Morsiamen ryöstön aikana sulho pyysi vierailta 12 morsiamen hemmotteluvinkkiä saadakseen minut takaisin.

Mulle on aina ollut itsestäänselvää että morsiamenryöstö tulee olla. Vasta täällä lukiessani juttuja on tullut päähäni vaihtoehto että jotkut ihmiset loukkaantuu rahan keruusta vaikkakin tämä on vain symboolinen ele mielestäni eikä jättipotin keruu..

Eli mitä muuta sulhanen voi kerätä?

Tuo hemmotteluvinkki oli hyvä? Onko muita?

Mitäs siihen sanotte että kaaso ja BM ei ole kovin hyviä keksimään leikkejä eivätkä tykkää esiintyä enkä minä pidä muista leikeistä kuin tuosta. Kuka tuonkin sitten järjestää...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täytyy valita häihin erikseen seremoniamestari, joka hoitaa ohjelman kulun eteenpäin.

Itse olen myös pohtinut hääleikkien kohtaloa. Mieli tekisi järjestää jotain erilaista, sillä niin monet häät ollaan jo koluttu läpi että ihan kyllästyttäisi leikkiä samat vanhat leikit omissa häissä. Enkä välttämättä kaipaa mitään leikkejä.

Toisaalta suku on taipuvainen siihen, että pois livahdetaan kun tilaisuus sallii... ongelmaksi jäänee ihmisten jääminen pidemmäksi aikaa

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä mä tykkään joistain leikeistä.... Ainoa mitä Todella INHOAN on se "sutsisatsi". Sen keksijän vois heittää metsään ja neulasia päälle ;D Mun mielest leikkien kuuluu olla hyvänmaun rajoissa valittuja... ettei tarvii olla  :-[

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yksinkertaisesti:

INHOAN hääleikkejä.

Naurettavaa touhua. Meidän häissä ei leikitä - yhteisestä päätöksestä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minusta hääleikit ovat yleensä mukavia, keventävät tunnelmaa ja saavat aikaan hauskoja tunnelmia. Mutta on totta, että leikkijät pitää valita siten, että ovat sen verran rohkeita ja halukkaita esiintymään. Toivoisin ainakan,että minun häissäni olisi leikkejä/hauskoja ohjelmanumeroita. Ei kai sitä tunnelmaa nyt voi pelkän seurustelun varaan jättää..? Meille kun ei tule tanssia tai orkesteria. Hauskat puheet ovat myös ehdottomasti toivomuslistalla...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä kaikista ikävin leikki on Tuttu Juttu. Siinä saatetaan sulhanen nolata niin pahasti, että kerran oikein pisti mielen maahan eräissä häissä. Morsiankin selvästi otti itseensä, kun ukko ei tiettyjä kysymyksiä osannut vastata oikein.

Miksi laittaa tällainen "leikki" häihin, missä on olemassa todellinen mahdollisuus siihen, että esim. sulhanen saatetaan todella noloon tilanteeseen.

Jos olette näitä leikkejä suunnittelemassa, niin yhtälö alkaa menemään huonoon suuntaan siinä vaiheessa, kun kaaso (nainen) miettii kysymystä tyyliin "Onhan tää ehkä vähän vaikee, mutta kyllä sen ny jokainen vaimostaan tietää." Varoitan vain että ei kaikki miehet välttämättä tiedä.

Jos meidän häissä joku olisi alkanut meille järjestämään tuttu juttua, emme olisi menneet. Olisimme kohteliaasti huumorilla ilmoittaneet, että emme ota mitään riskejä tässä vaiheessa avioliittoa  ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Leikeissä suosisin sellaisia, joissa huomio ei kohdistu vain yhteen henkilöön. Harvoin vapaaehtoisia kyseltäessä on ollut käsitääkseni tunkua esiintymislavalle, joten tästä voi päätellä että itseasiassa kovin harva pitää esilläolosta.

Toiseksi: Leikit eivät saa olla mauttomia. Pienellä "inside porukalla" leikittäessä voi ottaa enemmän riskejä, mutta yleisesti ottaen mitkään "pikkutuhmat" leikit eivät sovi mielestäni häihin. Mutta jokainen tyylillään... Osa käytetyistä  leikeistä on käsittääkseni samoja kuin mitä rippikouluikäiset leikkivät illanvietoissaan, siellä "kullikuningas" ym. voivat olla ok, mutta mielestäni häissä "kannattaa" pitää yllä jonkinlaista tasoa  ;). Että jäisi mukavat muistot ilman noloja kokemuksia...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä olen kanssa tylsä ja ikävä ihminen. En siis tykkää leikeistä ollenkaan. Mun mielestä hyvä musiikki ja seurustelu riittää ohjelmaksi. Parhaimmat häät missä olen ollut, ovat olleet ilman leikkejä.

Meillä ohjelmassa on parit puheet, musiikkia ja muutamia sotilasperinteitä ja tietysti seurustelua.  :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Näitä vastauksia lukiessa melkein unohtui että mikä se alkuperäinen kysymys olikaan. Onneksi se löytyi tuosta otsikosta.. ;D

Asenne siis on: ei liikaa leikkejä mutta enpä yhtä tai kahta pahaksenikaan pane. Luotan kaason arvostelukykyyn..:)

Toisaalta, pelkkä seurustelukin riittää ihan hyvin. Eihän ne tauot esim. ruoan esillelaiton ja siivouksen kanssa koskaan niin pitkiä ole, että aikuiset ihmiset kyllästyisivät tavattomasti. Eihän?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me oltiin tänä kesänä kaksissa häissä. Toisessa oli muutama leikki, toisessa taas ei muuta ohjelmaa kuin puheet ja tanssia. Itse pidin enemmän ohjelmallisesti jälkimmäisistä (muuten olivat kyllä ihanat juhlat molemmat), joten meille saa luvan riittää ohjelmaksi tanssi, seurustelu ja puheet. Kun satumme molemmat inhoamaan ns. nolausleikkejä. Muutenkin ne leikit ovat välillä jotenkin sellaisia, että kaikilla on vaivaantunut olo..  :(

Mutta kukin tyylillään, meillä pärjätään ilman leikkejäkin! Varsinkin kun vihkiminen on vasta klo 16.00, niin ei ehdi aika tulla pitkäksi juhlissa pelkällä tanssillakaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mielummin otan häihini muutaman leikin kuin kuivia puheita. Puheet sisältävät hyvin usein ns, inside juttuja, ja pahimmassa tapauksessa ne kestävät kuolettavan pitkään.

Leikkien avulla vieraat voivat tutustua toisiinsa ja kaikki pääsevät tekemään jotain yhdessä. Itse en kuitenkaan pidä vanhoista kuluneista leikeistä. Tietenkin vieraiden ja hääparin viihtyvyys riippuu siitä mistä he pitävät ja mikä tekee heidän olonsa mukavaksi.

Minä ja ystäväni kuitenkin tykkäämme hieman hölmöillä  ;D Ns. "vaikeiden" leikkejen pitäisi mielestäni kuitenkin pohjautua vapaaehtoisuuteen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En voi sietää näitä vkinäisiä leikkejä, enkä varsinkaan sitä että pakotetaan osallistumaan. Haluan vain istua ja katsella ja nauttia juhlasta. Omiin häihini ei taatusti tule yhtään leikiä, vaan ruoka (jotain muuta kun perus-seisovapöytä) ja bändi on meillä ne ohjelmanumerot ja yhdessäolo. Uskon, että näistä saa upeat juhlat aikaiseksi, lisäksi myös kaaso ja bm saavat nauttia juhlasta ilman aikatauluja ja juontamishöpinöitä.

Tyylillä naimisiin

Utti  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olinpa sitten jo kerran vastannut tähän ketjuun, mutta saahan mielipidettä muuttaa...:D

Taannoisissa firman pikkujouluissa oli tämä viihdyttämispuoli hoidettu nimittäin siten, että ajattelin että sitä voisi soveltaa häihinkin. Eli ei mitään yhteistä leikkiohjelmaa, vaan muutama toimintapiste: esim. tietokilpailu morsiusparista, nopan/tikan/sianheittoa, (mikä niistä nyt vain tilanteeseen sopii), elämänohjeiden kirjoittamispiste jne. Näihin sitten voisi osallistua ihan oman innostuksen ja kiinnostuksen mukaan siinä tyhjällä ajalla ruokailun ja kakun välissä. Muutaman sukulaispojan tai -tytön voi nakittaa pisteiden valvojiksi, tai meneehän jotkut noista ilman ohjaustakin. Parhaille tietysti olisi joku pieni palkinto.  

Miltäs teistä kuulostaa?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä toi leikit eri pisteissä kuulostaa hauskalta ja tuoreelta idealta. Täytyy pistää vinkki korvan taakse!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään