julhanen

Ennalta tuttu vai uusi kohde?

39 viestiä aiheessa

Suuntaatteko häämatkalle uuteen vai jo tuntemaanne kohteeseen?

Meillä on vielä suunnittelu kesken. Yksi mahdollisuus olisi eräs syrjäinen maailmankolkka, jossa olen taannoin viettänyt aikaa pariinkin kertaan. Mielellänihän minä sinne taas lähtisin, mutta onko se epäsuhtaista, jos morsian ei ole siellä päin maailmaan käynytkään ja minä tunnen paikan kuin omat taskuni (ottaen huomioon, etten aina ihan tarkkaan tunne niitä taskujanikaan)? Ettei vaan kävisi niin, että päätyisin matkaoppaan hommiin ja viettäisin lisäksi turhan ison osan yhteisestä häämatkasta tapaillen vanhoja tuttuja.

Olemme kyllä joka tapauksessa tuonne joskus ei-niin-kaukaisessa tulevaisuudessa menossa, mutta olisiko se sittenkään se häämatkakohde?

Muita vaihtoehtoja:

- Vietetään häämatkaa jossain sellaisella kyseisen maailmankolkan lähialueella (toisella saarella), jota en itsekään tunne, ja mennään sitten sinne vanhoille tutuille paikoille (tämä edellyttää, että matkaan varataan varsin paljon aikaa).

- Suunnataan häämatkalle jonnekin lähemmäksi, esim. Kreikkaan. Siitä on vähän kokemuksia meillä molemmilla ja kumpikin pidämme maasta, mutta emme kovin hyvin tunne. Siellä voisi suunnata sellaisiin maisemiin, jotka ovat uusia molemmille. Mennään tuonne toiseen maailmankolkkaan sitten ihan eri matkalle.

- Tai sitten jotain muuta?

Mainittakoon vielä, että mitään vanhoja romansseja kyseisestä kaukokohteestaakaan ei löydy, joten sellaisen hasardin vaaraa ei ole. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Menkää johonkin ihan muualle. Pyörittäkää maapalloa ja pistäkää sokkona sormi ja siinä häämatkohteenne ;) Jos teillä on aikomus tuonne tunttuun paikkaan muutenkin mennä, niin miksi suotta häämatkaa sinne tehdä. Jotain uutta ja ihmeellistä teille kummallekin.  :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vastaus: Molemmille

Syy ei ole kuitenkaan se, että olisimme tarkoituksella halunneet valita tutun kohteen, vaan se, että matkaa varatessamme ko. maasta ei enää ollut vapaana matkoja muihin kohteisiin - oli pakko valita se tuttu. Mutta ei harmita, mieluusti me sinne mennään  ;D

*lähtee pakkaamaan biksuja matkalaukkuun, joka on jo auki sohvalla*

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me olimme häämatkalla molemmille tuntemattomassa kohteessa ja se oli mielestäni hyvä valinta. Jotenkin teki häämatkasta ainutlaatuisemman :-X.

Julhanen, löytyyhän sitä varmasti muitakin kaukokohteita häämatkaksi, joissa kumpikaan teistä ei ole käynyt. Jos siis kaukomatkalle haluatte :).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me lähdetään Karibialle, joka on molemmille vieras kohde. Minusta osa viehätyksestä häviäisi, jos toinen olisi ollut kohteessa aikaisemmin.  ::)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Häämatkakohteemme on kummallekin ihan uusi tuttavuus.

Kertomasi perusteella suosittelisin teitä valitsemaan jonkun paikan, jossa kumpikaan ei ole käynyt. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Toinen kaukokohde ei oikeastaan ole vaihtoehto. Olemme joka tapauksessa menossa tuonne suhteellisen kaukaiseen maailmankolkkaan, jossa olen ollut aiemminkin, joko hää- tai muulle matkalle, ja niin ympäristön, taloudellisen tilanteen kuin ajankäytönkin suhteen kaksi kaukomatkaa lähekkäin ei oikein käy. Ajankäyttö on listassa siksi, että kummankin meistä mielestä kauaksi ei matkusteta pyrähtämään - jos toisiin maanosiin matkataan, niin kuukausi on minimi, mieluummin kaksi tai enemmän (työmatkat tms. matkat ovat eri asia, sellaisella olen joutunut itsekin tekemään viikon pyrähdyksen Afrikkaan).

Eli menemme joko tuonne minun tuntemaani kohteeseen tai jonnekin Euroopan kohteeseen, jonne ei tarvitse lentää. Itse olisin ehkä enemmän tuon Euroopan kannalla, mutta morsian haluaa tuonne kauas ja sanoo, ettei haittaa, vaikka minä olen siellä ollut aiemminkin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No mutta, jos morsianta ei haittaa, eikä ilmeisesti sinuakaan, kun kerran asiaa ehdotat, mikäs siinä. Häämatkan pitäisi kuitenkin mielestäni olla jotain spesiaalia, ja sitä ei ilmeisesti Kreikka ole teille kummallekaan. Lisäksi kannattaa ottaa huomioon että euroopassa kaikki on niin kallista että sijoittamalla vähän enemmän matkaan, saattaakin loppujenlopuksi säästää. Paikanpäällähän on myös muita kuluja.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Häämatkan pitäisi kuitenkin mielestäni olla jotain spesiaalia, ja sitä ei ilmeisesti Kreikka ole teille kummallekaan. Lisäksi kannattaa ottaa huomioon että euroopassa kaikki on niin kallista että sijoittamalla vähän enemmän matkaan, saattaakin loppujenlopuksi säästää.

Kreikka on kyllä spesiaali, koska pidämme molemmat kovin maasta. Valitettavasti emme osaa kieltä. Ja siellä on vielä paljon paikkoja, joita emme tunne.

Ja toisaalta olen myös sitä mieltä, että etenkin jos häämatka on lyhyt, niin on turha tuhlata siihen liian hienoa kohdetta, etenkään kaukokohdetta. Siellä kun tulee varmaan keskityttyä aika paljon toisiimme, niin kohde voi jäädä vähemmälle. Ja kuten sanoin, niin myös ympäristösyistä en haluaisi tehdä kovin lyhyitä kaukomatkoja.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ehdottomasti uuteen kohteeseen tutustumaan jos vaan mahdollista, mutta tarvitsee muistaa että on myös ihmisiä jotka kokevat uudet asiat ahdistavina ja häämatkalla haluavat pelata varman päälle.. Löytyykö sellaisia?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Uuteen kohteeseen totta maar! Yllättävän vaikeaa vain on kohteen päättäminen...

Kaupunkilomalle emme halua, esimerkiksi Roomaan, koska nähtävyyksien koluaminen häämatkalla ei tunnu hyvältä idealta..

Ylelliset rantalomat ovat taas huiman hintaisia ja ihan tavalliseen turistirantakohteeseen emme halua..

Pää pyörällä siis selaillaan eri vaihtoehtoja.. ja niitähän riittää.. :D  

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ihan uuteen kohteeseen menemme (tosin kohde vielä hiukan auki ;D). Luultavasti suuntaamme Italiaan, jossa olen kyllä ennestään pari kertaa käynyt, mutta sulhaselle maakin on uusi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Haluttiin nimenomaan maahan jossa kumpikaan ei oo käynyt aiemmin. :-X Meidän eka yhteinen ulkomaanmatka ja ihana uusi kokemus molemmille :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli ehdoton vaatimus, että kohde on uusi kummallekin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tuleva mieheni ei ole käynyt ulkomailla, paitsi tallinna..Minä olen käynyt Turkissa, Kreikassa ja Sveitsissä. Haluaisin Johonkin lämpimään Häämatkalle, ehdessä kun emme juuri ole reissannet kuin tallinnassa. En osaa vielä sanoa mihin mennään. Lapsenvahti hommat pitää sopia, tytär alottaa koulun syksyllä niin ei lähetäkkään ihan millon vain matkalle..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ei olla kumpikaan pahemmin matkusteltu, joten on kohde melkeinpä mikä tahansa, niin se on uusi molemmille. (koska todennäköisesti matkan kohteena ei ole Tukholma, missä olemme molemmat käyneet, tai Lontoo, missä itse olen käynyt, mutta mihin emme ainakaan mene häämatkalle)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me olemme lähdössä häämatkalle Kreikan Pargaan. Kummatkin olemme Kreikassa lomailleet mutta Parga on uusi tuttavuus  ::) odotukset korkealla  :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän häämatka kohde Karibialla on molemmille tuntematon..ja varmasti ainutkertanen elämys! :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ihan ehdottomasti piti olla kummallekin uusi! Malesiaan päädyttiin.

Muutenkin matkailun suhteen itsellä sellainen asenne, että aina katsastetaan uusi paikka eikä koskaan kahdesti samaan paikkaan.  :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Muutenkin matkailun suhteen itsellä sellainen asenne, että aina katsastetaan uusi paikka eikä koskaan kahdesti samaan paikkaan.  :D

Tuosta olen kyllä eri mieltä. Minusta on ihana palata samoihin paikkoihin ja oppia tuntemaan niitä paremmin. Aina parempi, jos voi viettää pidempiä aikoja paikallaan, saa tuntumaa paikalliseen elämänmenoon ja tutustuu ihmisiin. Se on upea tunne, kun jossain toisella puolella maapalloa tai vaikka Euroopassakin saapuu tuttuun paikkaan ja melkein on, kuin olisi kotiin tullut. Minullakin karskilla miehellä kerran melkein kyyneleet valahti silmiin kun laiva lipui vuosien tauon jälkeen tuttuun satamaan (ja tämä paikka on se, jota häämatkavaihtoehtonakin olemme spekuloineet, vaikka morsiameni ei siellä päin maailmaa ole ikinä käynytkään).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No niin, nyt se on päätetty. Varasimme eilen lennot noihin minulle tuttuihin maisemiin. Matka on siis marraskuussa, mutta ostimme lennot jo nyt, koska Air Caraïbes myi niitä halvalla (menopaluu Pariisista Guadeloupelle kahdelle hengelle kaikkine veroineen vähän yli 800 euroa). Lähtö Pariisista on muutama päivä häiden jälkeen ja perillä olemme kuukauden. Vielä täytyy päättää kuinka matkustamme Pariisiin ja takaisin. Varmaan ainakin takaisin tulemme maitse, mutta pitää vielä katsoa tuo meno.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me oltiin häämatkalla molemmille ennestään tutussa kohteessa. Alunperin piti mennä molemmille tuntemattomaan kohteeseen, Meksikoon, mutta satuimme matkustamaan Thaimaan HuaHiniin ennen päätöksentekoa ja rakastuimme paikkaan ja vielä nimenomaiseen hotelliin niin että päätimme tulla sinne myös häämatkalle, tosin häämatkaan yhdistimme muutaman päivän Bangkokissa, joka oli meille molemmille uusi tuttavuus. Ja oli ihan nappivalinta. HuaHinissä tutustuimme uusiin paikkoihin ja pystyimme halutessamme nauttimaan jo valmiiksi hyviksi havaituissa ravintoloissa jne. Matkustimme HuaHiniin ensimmäisen kerran tyttäremme kanssa, joten häämatka kahdenkesken oli tietenkin siinäkin mielessä uudenlainen kokemus ja teimme vähän erilaisia juttuja häämatkallamme. Matkustimme kohteeseen vielä häämatkan jälkeen uudestaankin ja tulemme kohteeseen matkustamaan tulevaisuudessakin. On tietenkin ihanaa kokeilla aina uusiakin kohteita, mutta löydämme kyllä HuaHinistä edelleen niin paljon uutta löydettävää että sinne on palattava niin kauan kunnes paikka tuntuu "läpikolutulta"  ;D. Ihan samoja asioita samoissa paikoissa en matkustelultamme halua, vaan haluan kuitenkin kokea aina jotain uutta, vaikka olisikin tuttu kohde. Tutussa kohteessa on se hyvä puoli, että paikalliset alkavat tuntea sinut ja tapasi (ei nyhdetä niin hirveitä hintoja tutulta asiakkaalta, saa oman maun mukaista ruokaa jne) ja sinä alat tuntea paikallisia ja heidän tapojaan. Kun tietää pari takuuvarmaa ravintolaa, on kiva käydä syömässä hyvin ja moikkaamassa paikallisia tuttuja tarjoilijoita. Julhasen tekstistä tuli mieleeni, että mulla kyllä myös tulee kyyneleet silmiin kun joku tarjoilija muistaa meidät lempiravintoloissamme. Varsinaisia paikallisia ystäviä meillä ei  siis ole.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täytyyhän sen olla spesiaali matka!!! :) kivempi mun mielestä mennä jonnekkin täysin vieraaseen paikkaan.  :-X :-X eli siis ei meillä ole paikka tuttu kummallekaan..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään