Scarlet

Japani?

22 viestiä aiheessa

Onkos kukaan täältä käynyt Japanissa häämatkalla tai muuten vaan? Sulhon kanssa ollaan jo pitkään haaveiltu Tokiosta, mutta pienempiäkin paikkoja ja maaseutuakin vois olla kiva nähdä.

Eli onko kellään kokemuksia, onko ihan älyttömän kallista? Mitä nähtävyyksiä löytyis muualtakin kuin Tokiosta? Pärjääkö siellä englannilla?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Japani on upea maa, suosittelen lämpimästi. Itse en tosin ole Tokiossa ole käynyt kuin muutaman päivän visiitillä, mutta muuta maata nähnyt senkin verran enemmän.

Tokiossa on miljoonasti nähtävää, kannattaa melkein hakea kirjastosta opas ja miettiä mitä haluaisi nähdä. Hotelleja löytyy paljon, mutta hinnat ovat aika korkeat. Sivummalta löytyy kuitenkin suht edullisia yöpaikkoja. Ja metrolla pääsee näppärästi kulkemaan paikasta toiseen, tosin japaninkieliset merkit voivat sielläkin tuottaa välillä ongelmia. Metroasemat yms. on nimetty tietenkin myös englanniksi, mutta niitä englannin kielisiä kylttejä ei ole ripoteltu jokapaikkaan. Eli kannattaa olla mukana molemman kieliset metro yms. kartat.

Johonkin korkeaan rakennukseen kannattaa mennä, jotta voi taivastella suurkaupungin kokoa (mitä oikeasti ei sittenkään vielä tajua..). Ja Tokiosta voi tietenkin tehdä päiväretkiä ympäröivään "maaseutuun", mutta niistäkin löytyy aika hyvin tietoa opaskirjoista.

Itse suosittelisin Kiotoa, jos etsii vaihtoehtoa Tokiolle, Suomesta pääsee helpoiten lentämällä Osakaan. Kiotossa on paljon perinteisempää Japania, mutta toki löytyy iso keskusta nykyaikaisine juttuineen. Itse kävelin siellä pari päivää ristiin rastiin ja muutaman bussiyhteyden kanssa päästiin näkemään paljon nähtävyyksiä. Tosin paikallinen ystäväni tietenkin auttoi minua hahmottamaan aluetta paremmin, mutta silti kaupunki vaikutti jotenkin ... ihmisystävällisemmältä(?).

En osaa oikein muuta tässä kertoilla (ainakaa Tokiosta), mutta kysele, niin yritän vastailla, kun joskus piipahdan täällä. Ai niin ja englannilla pärjää suht hyvin joka paikassa, varsinkin nuoremman väen keskuudessa. Ovat vain vähän ujoja käyttämään kieltä, kun koulussa opetus on pelkkää ulko/oikolukua. Taksikuskit eivät kyllä välttämättä puhu englantia, mutta kartalla pärjää silloinkin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos avusta ja neuvoista Zirius! :)

Tuota Kiotoa suositteli myös yksi tutun tuttu, täytyy laittaa harkintaan.

Olen aikoinaan käynyt japanin alkeiskurssin, mutta en kyllä varmasti uskalla paikan päällä kieltä käytää, hih. Mutta hyvä jos englannilla pärjää.

Osaatko muuten kuin hotelleista sanoa hintatasosta (ruoka, vaatteet jne.) ja oiskohan tuo Kioto selvästikin Tokiota halvempi paikka?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä kirjoittelin tänne pitkät pätkät ennen foorumiuudistusta, mutta ilmeisesti koko vatsuakseni on kadonnut :-/

Tiivistettynä Tokio-Kioto-yhdistelmää minäkin susoittelen, ja kannattaa ennen lähtöä ostaa Suomesta Japan Railway Pass jolla saa maksetun ajan ajaa suurimmalla osalla junista ja muutamalla metrolinjalla :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tokio on selkeästi kallis paikka, mutta kyllä sieltä pienellä etsimisellä löytää edullisempiakin kauppoja/ravintoloita. Se kannattaa muistaa, että Tokiossa ei ole kadunnimiä, vaan siellä pelataan rakennusten nimillä. Ja taksikuskiin ei tässä suhteessa varsinaisesti kannata luottaa, hän voi erehdyksessä viedä asiakkaat ihan toiseen paikkaan minne piti, sillä tuollainen paikannussysteemi kuin heillä (siis rakennusten nimet) ei todellakaan ole aukoton. Joten kannattaa pitää karttaa mukana. Ja sellainen tärkeä pointti; Älä koskaan tee Japanilaiselle kysymystä johon voi vastata "kyllä" tai "ei". He vastaavat aina "kyllä", sillä heidän kulttuurissaan on epäkohteliasta vastata kielteisesti. Joten älä kysy esim.  "Meneekö tämä juna Kiotoon?" vaan "Mikä juna menee Kiotoon?"

Mä voin kirjoitella tänne myöhemmin vielä Tokion vinkkejä; hyviä ostosalueita, ja ravintoloita. Mutta ensin mun pitää konsultoida miestäni  ;D. Hän tuntee Tokion hyvin, sillä hän asuu siellä n. 1-1½ viikkoa/kuukausi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mahtavaa Cardia! Ja kiitos muillekin vinkeistä :) Ja kertokaa ihmeessä lisää, esim. hotelleista ja muusta. Matkaa tosiaan vasta suunnitellaan, mutta kaikki tieto on erittäin tervetullutta!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Eli onko kellään kokemuksia, onko ihan älyttömän kallista? Mitä nähtävyyksiä löytyis muualtakin kuin Tokiosta? Pärjääkö siellä englannilla?

Matka Japaniin tulee kalliiksi, mutta ei siellä paikan päällä ole mielestäni sen kalliimpaa kuin Suomessa.

Pärjääkö siellä englannilla?

Aika heikosti pärjää, mutta tietenkin selviää!  ;)  Tarjoilijat, kaupankassat yms. eivät useinkaan puhu englantia. Osoittamalla ruokalistaa saa ruokansa ehkä parhaiten. Ruokalistat ovat usein muuten kuvallisia. Kaupassa näkee ruudulta summan ja kun osaa sanoa "Arikato" (=kiitos) niin se riittää. Paikat yms. voivat tuottaa pientä päänvaivaa, mutta kaikesta selviää. Aika ummikko olo siellä tulee, kun ei tajua oikein mistään mitään. Lapsetkin ymmärtävät enemmän kuin itse.  ::)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun tuleva mieheni haluisi Japaniin ja Toyota-museo kiinnostaa varmaan siinä reissussa eniten, mutta onneksi museo ei ole yö aikaan auki  ;D Eli siis Nagoyaan missä tuo museo sijaitsee. Sinne taitaa päästä jopa suoraan Finnairin lennolla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tokio on äärettömän monipuolinen ja ihana kaupunki. Aikaa kannattaa varata reilusti, sillä nähtävää on uuvuttavan paljon. Jokainen kaupunginosa on kuin oma kaupunkinsa. Jos ihmismäärä alkaa ahdistaa, kannattaa käydä päiväretkellä jossain kaupungin ulkopuolella. Esim. Nikko oli ihana pieni kaupunki (?) vuoren kupeessa, siellä on valtavan laaja temppelialue (shinto- ja buddhalaisia) ja upea luonto.  

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pikkasen katseltu jo hintoja ja muunlaista et mite minnekin pääsee.

Suorat lennot Nagoyaan ja paikan päällä metrolla liikkuminen on suht helppoa, mieheni onkin jo kuullut kaikista kivoista kaupoitakin mitä sieltä löytyy :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me mennään häämatkalle Japaniin. Lennot Osakaan ostettiin Hulluilta päiviltä, senkin jälkeen kyllä erittäinkin edullisia lentoja / paketteja on näkynyt. Kannattaa tilata eri matkanjärjestäjiltä uutiskirjeet, pysyy perillä tarjouksista.

Ehkä "helpoin" tapa olisi lähteä Japaninspesialistin avulla. Niin me ensin meinattiin, mutta sitten päätettiinkin pärjätä ihan itse. Netissä on monta monta monta iltaa kulunut hotelleja ym majoitusjuttuja tutkiessa. Tietoa löytyy äärettömästi, niin monet siellä kuitenkin on käyneet ja vielä useampia kiinnostaa  :)

Omassa reissussamme on toki sellainen pieni erikoisuus, että käydään myös Australiassa. Sisko muuttaa sinne perheineen. Onhan lennot kuitenkin sen 9 h suuntaansa, mutta aika paljon lyhyemmät lennot noi on kun täältä lähteä sitten joskus erikseen. Ollaan ensin pari yötä Osakassa, siitä lennetään Sydneyyn ja tullaan vielä viikoksi takaisiin Kyotoon. Kyotossa melkoisen suurella todennäköisyydellä tullaan yöpymään jossain gaijinmyönteisessä Ryokanissa  :) Osakan hotelliyöt on jo varattu, ryokan tarttis myös varmaan metsästää lähiviikkoina.

Käy ihmeessä mun päikyssä, siellä on aika paljon linkkejä. Tosin kaikkia en sinne ole saanut kasattua, mutta toisaalta, ne on kerätty silloin kun suunnittelimme itsekin Tokioon menevämme. Se suunnitelma muuttui kun HP:n lennot oli Osakaan  :) Ja ehtiihän sinne myöhemminkin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Voin vähän kertoilla mun Japanin matkasta (ei ollut häämatka), jos siitä olisi jollekin häämatkaa suunnittelevalle jotain hyötyä.

Lennettiin Osakaan, jossa oltiin hotellissa ja sieltä päiväsiltään käytiin junalla Kiotossa. Kiotoa voin todellakin suositella! Osakasta oli kätevä käydä siellä junalla ihan päiväsiltään, mutta jos uudestaan menisin niin haluisin ehkä olla siellä pidempäänkin. Siellä oli niitä upeita temppeleitä ja muutenkin se tuntui tosi "japanilaiselta" paikalta:) Näin oikeita Geishoja jne. Osakaan verrattuna se oli jotenkin rauhallisempi ja eksoottisempi paikka. Mä huomasin että jotkut turistit liikkuivat siellä polkupyörillä, mikä vois olla kiva tapa kiertää nähtävyyksiä. Me liikuttiin ihan bussilla.

Osakasta voi myös kätevästi käydä junalla Narassa.

Osakassa käytiin katsoo Osaka Castle ja joku temppelialue, muuten kierreltiin vaan kauppakeskuksia. Yodobashi-Umeda ostoskeskus jäi erityisesti mieleen, siellä oli paljon kohtuu hintaisia vaatekauppoja, jonkin verran sisustusliikkeitä ja joka kerroksessa oli puolet kerroksesta elektroniikka kauppoja. Se on silleen tosi kätevää että jos mies ei jaksa kiertää vaatekauppoja, niin se voi kiertää elektroniikka puolta ja itse shoppailee vaatteita ja sopii että näkee tietyn ajan päästä liukuportailla ja sit siitä jatkaa yhdessä seuraavaan kerrokseen:)

Nähtävyyksiä Osakassa on Universal Studiosin teemapuisto ja sit joku iso akvaario keskus, mutta me ei sit käyty niissä kun oltiin niin lyhyt aika kuitenkin Japanissa.

Ihmiset on tosi ystävällisiä ja avuliaita ja ympäristö on siistiä. Roskia ei oo kaduilla jne. Haluisin uudestaan sinne!...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Käytiin Japanissa lomareissulla tammi-helmikuun vaihteessa, ja rakastuttiin maahan ihan täysillä. Käytiin Tokiossa ja Nagoyassa, joista molemmista löytyi paljon hyvää.

Takaisin ollaan lähdössä lokakuussa. Meidät vihitään Tokiossa :wub: Lisäksi olisi kiva nähdä Nikko, Kioto, Hiroshima, käydä Nagoyassakin, ehkä Narassa, Osakassa... Olisi niin paljon kaikkea nähtävää ettei tiedä miten kolmeen viikkoon ehtii. Ja ihan varmasti taas jää paljon mihin pitää tutustua ensi kerralla tarkemmin :) Voi olla ettei meidän taloudessa tehdä Euroopan-matkoja moneen vuoteen :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Reissublogissa on nyt meidän matkakertomus Japanin reissusta. Käytiin Gotembassa, Hakonessa, Tokiossa, Nikkoossa, Nagoyassa, Kiotossa, Osakassa ja Hiroshimassa. Erityisesti pienemmät kaupungit jäivät mieleen. Nikko, Gotemba, Hakone ja Hiroshimakin, vaikkei nyt ihan pieni olekaan, välittömällä tunnelmallaan ja aidommilla nähtävyyksillään. Tokioon kyllästyttiin viikossa, parina viimeisenä päivänä ei oikein napannut enää, kun kaikkialla on vaan vaatekauppoja ja ravintoloita ja baareja, eikä oikein mitään nähtävää. Pienille XS-S -kokoisille shoppailuhulluille ja/tai bilehile-naisille paikka olisi varmasti taivas. Mm. torstaisin monessa raflassa ilmaista kuohuviiniä/muita drinkkejä niin paljon kuin napa vetää..

Todennäköisesti lähdetään takaisin kunhan saadaan tämä reissu maksettua. Kiinnostaisi nähdä muitakin saaria, esim. Hokkaido pohjoisessa. Osakasta ei ehditty juuri näkemään kun maailman tihein baarikeskittymä... Ja Nagoyasta jäi vieläkin Toyota-museo ja linna näkemättä! Toisaalta pienet saaret Koreaan päin mentäessä olisivat varmasti myös mielenkiintoisia paikkoja.

Englannilla saattaa hyvinkin pärjätä Tokiossa, siellä hotellin respat puhuvat yleensä ainakin auttavaa englantia, ja juna-asemilla löytyy yleensä infotiski jossa osataan englantia. Mutta sen jälkeen viittomakieli, sinnikkyys, ystävällinen hymy sekä kynä ja paperia piirtämiseen ovat paljon hyödyllisempiä. Niin, ja tietty se japanin taito, mutta ilmankin pärjättiin. Tammikuussa tosin olis tarkoitus lähteä japanin kurssille seuraavaa matkaa ajatellen :)

Majoitukset meillä maksoi keskimäärin 10000 jeniä /yö/huone, mutta paaaljon enemmänkin saisi menemään jos haluaa luksusta tai sitä englanninkielistä palvelua.. Vähemmälläkin pärjää, jos viihtyy esimerkiksi dormimajoituksessa eli jakaa huoneensa muiden kanssa. Ravintolaankin saisi menemään vaikka satoja euroja kerralta, mutta me pärjättiin keskimäärin jollain 1500 jenillä/2 hlö ruoat. Ja tietty pienistä 24h "siwoista" sai kaikenlaista nuudelikeittoa, sushia, vartaita tms. mukaansa paljon halvemmalla. Jenin kurssi oli niin kova meidän reissun aikana, että tuli nuukailtua suunniteltua enemmän.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mein unelma olis lähteä tänne häämatkalle.. Meidän unelmissa liikkuu Kioto, Hiroshima ja Tokio. Saa nähdä miten sitten loppujenlopuksi käy.. Pitää alkaa kyllä matka foorumeita kyttäämään todella paljon ja miettimään mitä tässä kannattaisi tehdä ja paljon rahaa varata reisuun..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olisiko kenelläkään lisää kerrottavaa Kiotosta? Oltaisiin sinne ehkä lähdössä, mutta olisi ihanaa tietää paikasta ja lähikaupungeista vielä enemmän. Onko kukaan esim. käynyt Japanissa vaeltamassa tai löhöilemässä rannalla?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yritän saada sulhasen ylipuhuttua Japanin-häämatkalle. Mulla kun on se etu, että puhun esperantoa ja meillä on sellainen majoitusverkosto, että saa yöpyä paikallisten luona ilmaiseksi. Innostuin siitä kun Tokiossa oli yksi nuori pari joka lupasi majoittaa kaksi ihmistä kuukaudeksi (!). No otin heihin yhteyttä ja kävi ilmi että heille on tulossa vauva ja siksi eivät voikaan majoittaa meitä. Löytyi kuitenkin toinen pariskunta joka lupaa ottaa 15 yöksi, heihin en ole vielä ollut yhteydessä. He eivät siis asu Tokiossa vaan yhdessä pikkukaupungissa nimeltä Tottori, mutta se ei varmaan menoa haittaa. Olisihan se tietysti luksusta asua häämatkalla hienossa hotellissa, mutta kotona voi olla kotoisampaakin. :)

Mun mielestä lennot eivät ole sikamaisen kalliita, Finnairin suora maksaa jotain 730e ja jos se on liikaa, Air Francella pääsee 570eurolla. Matkamessujen aikaan oli Finnairin lennotkin jotain 500 euron huitteilla, mutta niitä ei voinut varata marraskuulle. Jospa Hullut Päivät suosisi meitä. :) Lokakuulle asti en kyllä uskalla varaamista jättää, kun meillä on aika ehdoton se että häämatkalle pitää lähteä heti häiden jälkeen, että päästään tammikuussa muuttopuuhiin. Katselin huvikseni lentoja Madeiralle ja ne maksoi yli 800e... Madeira meillä toistaiseksi vaihtoehtona, sinne kahden viikon pakettimatka näyttäisi maksavan noin 1000e/hlö eli ei ihan halpaa huvia sekään. Mutta kuten tuolla yhdessä ketjussa kirjoitin niin häämatkaan panostetaan, kun emme sitten ihan vähään aikaan kuitenkaan lähde minnekään. Jos saisi Japanin ja Madeiran käytyä niin mun unelmat on hoidettu aika hyvin alta pois. Mun mielestä Madeira voisi olla sitten vaikka 5-vuotismatka tai jotain. ;)

Muoks. Kysymys aikaerosta. Vähän huolestuttaa kun aikaero on 7 tuntia ja kuulemma se on pahempi kun lentää itään päin. Miten olette selvinneet ongelmasta?

Muokattu: , käyttäjä: Merenneito

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me käytiin tosiaan Japanissa häämatkalla. Ensimmäinen päivä menee lähinnä siihen että etsii hotellin/majapaikan ja käy jossain vähän syömässä ja sitten voikin jo mennä nukkumaan. Lentokoneessa ei ainakaan meistä kumpikaan pystynyt kunnolla nukkumaan, joten uni tuli paikallista aikaa joskus kuuden aikaan illalla, ja aamulla noustiin vasta 8 maissa lopulta.. Pari päivää vähän pöhnässä, mutta ei sen isompaa ongelmaa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olimme elokuussa Tokiossa kaksi viikkoa häämatkalla ja voin kyllä suositella kaikille oikein lämpimästi.

Mietimme aluksi, että häämatka suurkaupunkiin...onko se nyt "romanttista" (kun kaikki aina lähtee löhöämään paratiisi saarille), mutta yllättäen matka olikin romanttinen ja siihen päälle vielä täydellinen. Meillä nimittäin kävi sen verran "huono tuuri", että emme matkamme aikana törmänneet juurikaan japanilaisiin jotka olisivat puhuneet englantia, saatika halunneet puhua meille, joten olimme kahdestaan omassa kuplassamme.

Tokio on upea kaupunki ja tuntui, että emme ehtineet kahdessa viikossa nähdä kuin pari hassua paikkaa vaikka joka päivä oltiin menossa.

Ehdottomasti suosittelen baseball peliin menoa (siis toki jos kausi on päällä). Kävimme katsomassa Tokion oman joukkueen (Giants) peliä Tokio Domessa...ei sitä oikein voin sanoin kuvata kun koko areena tanssii ja huuta etukäteen opeteltuja kannustuslauluja (siis KOKO areena)...siellä seassa oli toimistotyöläiset, lapset, vanhukset ja nuoret.

Rakastuimme myös Tokion metro/juna-verkostoon, hetken sitä käytettyä koko sotkuun alkoi tulla jotain järkeä ja matkustaminen oli todella helppoa siitä eteenpäin.

Tokio ei mielestäni ollut mitenkään kallis kaupunki, suunnilleen Suomen hintatasoa. Osuimme tosin alennusmyynti aikaan ja emme käyneet super hienoissa ravintoloissa, mutta kuitenkin tuntui että Tokio oli halvempi kuin Helsinki monessa suhteessa.

Elokuun alussa oli Tokiossa todella kuuma +30-35 koko ajan, ilmastointi tosin pelasi kaikkialla joten kun ulkona tuli liian lämmin oli kiva poiketa viileään kauppaan.

Puutarhat ovat ehdottomasti käymisen arvoisia, samoin temppelit (vaikka aluksi olikin hieman vaikeahko olo kun ei tiennyt miten piti käyttäytyä ettei vain olisi loukkaava). Shinjuku aluellaa sijaitsevan Tokio Metropolitan rakennuksen näköala (kerros 45 muistaakseni) alueelle pääsi ilmaiseksi.

Ainoastaan harmittamaan jäi, että emme päässeet Studio Ghibli kierrokselle (kaikki liput oli myyty loppuun) ja emme ehtineet tehdä päivämatkaa Fuji vuorelle. Sekä toivomme, että olisimme saaneet kokea maanjäristyksen :ph34r:, mutta sekin jäi välistä.

Japaniin menemme ehdottomasti vielä uudelleen! Pakko päästä takaisin Tokioon, pakko päästä näkemään Kioto, Hiroshima, Okinawa...no okei koko Japani!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä olin haaveillut Japanin matkasta n. 10 vuotta, ja viimein häämatkalla saatiin mun pitkäaikainen haave toteutettua! Se sopi meille myös parina erinomaisesti, koska tavattiin miehen kanssa Japaniin liittyvän harrastuksen parissa, joten sinällään molemmille Japani on ollut "to do" listalla. Meillä oli omatoiminen Japanin kiertomatka, jossa vähän erikoisempana ja vähemmän turistisena kohteena oli Okinawan pääkaupunki Naha. Okinawallahan on Japanissa Thaimaan ilmasto, ja saaristosta löytyy myös rantakohteita, tosin me vietimme aikaamme kaupungissa lukuunottamatta retkeä Seifa-Utakin luonnonpyhättöön.

 

Meidän häämatkareitti oli Tokio-Naha-Osaka-Kioto-Nara-Yokohama-Hakone-Tokio.

 

Erityisen "häämatkameininkiä" oli kahdestaan yksityisissä kuumalähdealtaissa Hakonen Onsen- eli kuumalähdekylässä lilluskelu, erityisesti lämpöisessä ulkoaltaassa sateen ropistessa pimeällä.

 

Myös Yokohama epäturistisuudessaan oli mahtava pysähdyspaikka.

 

Mun suositukset Japanin häämatkalaisille (ja miksei muillekin Japanin matkaajille):

- Ainakin yksi yö onsen ryokanissa eli kuumalähdemajatalossa. Muutenkin suosittelen ryokaneja eli perinteisiä japanilaisia majataloja, joskin bisneshotellit saattavat olla uskomattoman halpoja (yö Nahassa 14e/henk. sisältäen ilmaista limpparia niin paljon kuin jaksoi juoda!).

- Japan Railway Pass kyllä tunnetaan, mutta lisäksi on olemassa Japan Airway Pass, jolla tietyillä ehdoilla saa ostettua ulkomaalaisena maan sisäisiä lentoja jopa 50% halvemmalla, mitä paikalliset joutuisivat vastavasta maksamaan. Seuraavalla Japaninmatkalla suunnittelenkin, että suihkaistaan aivan Okinawan saariston eteläkärkeen vielä vähemmän turistisille alueille näillä alelentolipuilla.

 

Nimimerkillä jo seuraavaa Japanin matkaa suunnitteleva;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään