Jump to content
Naimisiin.info

Turkki, Kemer


Guest Elisa_80

Recommended Posts

Vaihdoimme häämatkakohdettamme Bulgarian Sunny Beachilta Turkin Kemeriin.

Luin aiempia aiheita Turkista ja näytti siltä, Turkki oli ainoastaan kohde, mihin kukaan ei haluaisi mennä matkalle, mutta harvemmat perustelivat kantaansa.  ???

Mikäli joku on kuitenkin käynyt Turkissa tai vieläpä Kemerissä matkoillaan, olisi mukava kuulla reissusta kokemuksia.

Link to comment
Share on other sites

En minä ainakaan moiti Turkkia matkakohteena. Rantalomalla en ole kyllä ollut, joten sitä puolta en osaa kommentoida, mutta Istanbulista tykkäsin kovasti.  Istanbul on hieno sekoitus Aasiaa ja Eurooppaa, modernia ja vanhaa, näkemistä on moneksi päiväksi.  

Turkin negatiiviseen maineeseen voi olla syynä islamilaisen ja läntisen maailman yhteeentörmäys. Länsimaiset naiset piukoissa pienissä vaatteissa keräävät katseita erityisesti turistikohteiden ulkopuolella. Matkasta tulee mukavampi jos hotelli- ja ranta-alueen ulkopuolella pukeutuu väljiin peittäviin vaatteisiin. Tämä tulee muistaa erityisesti jos haluaa vierailla moskeijassa.

Kaupustelukulttuuri on myös vahvaa, turistibasaareissa saattaa olla suomalaiseen makuun liikaakin tyrkyttämistä.  Jos haluaa jotain ostaa, kannattaa muistaa, että tinkiminen on olennainen osa kaupantekoa Lähi-Idässä.

Rohkeasti matkaan vaan. Koko lomaa en minä ainakaan rannikon turistikylissä viettäisi, vaan kävisin katselemassa "oikeaakin" turkkilaista elämänmenoa. Ainakin minä tapasin vain ystävällisiä ja avuliaita turkkilaisia (muutamaa peräänviheltelijää lukuunottamatta)

Link to comment
Share on other sites

Kiitos kommenteista lizze  :).

Meillä oli tarkoitus, että menemme muutamille järjestetyille matkoille, juuri siitä syystä, että näemme muutakin kuin hotellin aulan/rannan. Esim. jeeppisafari ja meriretki. Hotellilla on merivesikylpylä, jossa on myös paljon turkkilaisia juttuja (esim. hamam ja erilaisia kylpyjä). Myös turkkilainen ilta ulkoilmaravintolassa heidän kulttuureineen ja vatsatanssijoineen kiinnostaa.

Tykkäämme käydä katselemassa nähtävyyksiä, mutta aiomme myös löhöillä auringossa, joten tekemistä ei tarvitse joka päiväksi olla.

Minulla on muutamia turkkilaisia ystäviä, joten heiltä voin varmasti kysellä tarkempia tietoja, mutta aina on kiva kuulla kokemuksia muilta samoilla suunnilla reissanneilta.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Lomailin Kemerissä viime elokuussa avomieheni kanssa ja voin suositella paikkaa! Asutte ilmeisesti Türkiz-hotellissa? Me majoituimme saman ketjun huoneistohotelliin ja se ainakin oli todella miellyttävä paikka. Ketjullehan kuuluu myös Moonlight-ranta-alue, joka on tosi ihana! Vesi on tosi kirkasta ja alueelta löytyy kaikki tarvittavat palvelut, myös siistit wc-tilat  ;). Illalla on ihana katsella kaupunkia kävellen sekä keskustan että rannan kävelykatua pitkin ja syödä vaikka joka ilta eri ravintolassa. Merivesikylpylässä emme käyneet. Muista matkailjoista sen verran, että turkkilaisia lomailijoita oli aika paljon kuten myöskin venäläisiä.

Tuosta kaupustelusta ja tinkimisestä vielä...Kyllähän ne kauppiaat nappaavat sua kädestä kiinni kadulla ja pyytävät sisään katsomaan hienoja tuotteitaan, mutta ei se häiritse kun vaan itse on oikealla asenteella liikkeellä. Yksikään kauppias ei ollut meille töykeä vaikka kieltäydyimme tulemasta sisään jne. Muutaman sanan saattaa kyllä "joutua" vaihtamaan näiden miekkosten kanssa, hauskaahan se vaan on jutella paikallisten kanssa ;D.

Oikein hyvää ja romanttista häämatkaa teille!

Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...

Meidän ei pitänyt ensin lähteä häämatkalle ollenkaan, mutta järjestelyt ottivat sen verran voimille että päätimme kuitenkin lähteä...ja äkkilähdöllä Turkkiin Alanyaan. Odotukset eivät olleet kovin korkealla, mutta joka tapauksessa oli todella positiivinen kokemus! Ilmat olivat ihanat, paikalliset todella ystävällisiä (meidät kutsuttiin jopa paikallisen perheen illalliselle!?) ja ahdistavaa kaupankäyntiä ei ollut läheskään niin paljon kuin esim. Tunisiassa...

Mietin jälkeenpäin itsekin mistä Turkki -ennakkoluuloni mahtoivat oikein johtua... Eli kannattaa lähteä vain avoimin mielin matkaan, eikä lueskella liiaksi näitä unelmaketjuja... Kyllähän meilläkin alussa haettiin jos jonkinlaista maailmaympärimatkan esitettä, mutta budjetti saneli sitten kuitenkin lopputuloksen... :)

Link to comment
Share on other sites

Olen reissunnut Turkissa niin rantakohteissa kuin kaupungeissa ja maaseudullakin. Rantakohteet on samanlaisia joka paikassa, siis noin suurinpiirtein. Turkkiin pääsee halvemmalla kuin Kreikkaan tai Espanjaan, joten miksi ei kannattaisi lähteä Turkkiin? Istanbul ja muut Turkin suurkaupungit (Istanbu, Ankara, Bursa...) ovat näkemisen arvoisia ja siellä tekee tosi hyviä ja halpoja ostoksia. Sitten oli erään kesän "maaseudulla", 60000 asukkaan Bolu-nimisessä kaupungissa. Paikalliset ovat ihania ja ystävällisiä. Kaupustelijoille pitää sanoa napakasti ei, tai jäädä tinkimään. Turkkilainen ruoka on hyvää ja paikallista ruokaa kannattaa tosiaankin kokeilla. Muslimivaltiona Turkkia ei tarvitse pelätä, siellä ei olla kiihkomielisiä.

Link to comment
Share on other sites

Avomiehen kanssa Turkin Kemerissä viime vuoden elokuussa (oli vaatimattomasti yli 30 lämmintä joka päivä). Ihana paikka, me pidimme siitä tosi paljon. Uudestaan mennään varmasti (Pamukalen suolavuori jäi näkemättä). Hintataso tosi mielyttävä (paitsi viini ravintolassa noin 30-50 egee :o). Jeeppisafari on ehdoton, valitkaa ostoskadulta toimisto jolla ei ole 30 jeeppiä vaan joku pienempi, me olimme vain 4 auton ryhmässä (huom! yleensä ajetaan itse). Veneretki oli ihana! Hamamissa kannattaa käydä, ihan loman ekana/tokana päivänä, ja sitten ennen kotiin lähtöä. Rusketus pysyy paljon paremmin puhtaalla iholla. Eikä ne myyjät niin hirveitä ole, meillä ainakin ihan hauskaa heidän kanssa, tosiaan oikealla asenteella pitää olla liikenteessä. Oiken hyvää häämatkaa !! :D

Link to comment
Share on other sites

Täälläkin suunnataan Turkkiin häämatkalle  :)

kohde on vielä avoinna, mutta joko Alanya tai Kemer, haluamme laskeutua tällä kertaa Altalyan kentälle, emme Dalamaniin.

Meillä eniten paikan valintaan vaikutti se, että mieheni isä on turkkilainen, ja itse en voi kun hyvää sanoa kyseisestä maasta. Kauniit vehreät maisemat, ystävälliset ihmiset (joskin toisinaan näin pidättäytyneelle länsimaiselle nouse karvat pystyyyn siitä tuttavallisuudsta...  ::)) ruoka mielettömän hyvää, kohtuullisen edullinen maa, ja eksoottisempi kuin naapurinsa Kreikka mm. Turkissa on musta vaan suuri rikkaus se, että siellä yhdistyy moderni ja hienostunut länsimaalaisuus, sekä eksoottinen ja kiehtova itämaisuus. Ja islamin uskontohan ei turkissa vaikuta samalla tavalla kun vaikka Tunisiassa tai muussa islamin uskoisessa maassa. Turkissahan valtio ja uskonto on erotettu toisistaan, ja nykyään turkkilaiset ovta varsinkin etelä ja pohjois osissa hyvinkin länsimaalaistuneet, mm. naisten pukeutuminen on vapaampaa. Toki vaaleta suomalaiset (ym turistit) ovat eksoottinen näky ja herättää mielenkiintoa, mutta ainakin minä olen kohdannut sitä samaa myös muualla, mm. kanarialla ja pohjois afrikan maissa...ja en voi sanoa että myöskään kreikassa saisi rauhassa vaellella "vähissä" vaatteissa (sortsit, toppi, sandaalit....  ::)) kyllä seillä ainakin oli miehiä joka lähtöön jopa koskettelemassa  :o Turkissa koin saavani olla rauhassa kun oli mies mukana, yskinään ollessa sai hieman enemmän hätistellä. Mutta musta se on ihan normaalia noissa etelän maissa.. että siellä tuijotetaan ja ihmetellään... ottamalla asenteen jo valmiiksi siihen selviää hengissä hyvinkin  ;D

Itselläni pistää aina korvaan se, kun ihmiset puhuu että ei koskaan vois mennä Turkkiin, mutta kukaan ei oikeen perustele.. toki kaikki ei kaikesta tykkää, ja hyvä niin, ja makuasioista ei voi kiistellä, mutta...  ::) Itse en menisi Venäjälle mielelläni, koska mua ahdistaa se köyhyys, ja se, että on niin paljon huumeita, prostituutiota ja muuta "pahaa", mutta silti haaveilen mennä joskus katsomaan, onko ennakkoluuloissani mitään perää..  ;D Matkailu avartaa, ja jos asenteet on semmosia että en voi  mennä sinne ja tänne koska sitä ja tätä ja ruoka on pahaa ja ihmiset on omituisia, kannattanee lienee pysyä koto Suomessa, josssa kaikki hyvin, loppu hyvin  ;D

-N-  :-X

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Tässäpä muutamia tutustumisen arvoisia linkkejä myös muille Kemeriin aikoville:

Welcome to Kemer

http://www.kemer-bld.gov.tr/eng/

Tourism promotion foundation

http://www.ketav.org/eng/index.htm

Park Kemer Marina (sitten kö haluaa vene-elämää kerrakseen)

http://www.kemermarina.com/enganasayfa.htm

Oikein mukavaa kesää!  ;)

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Minä olen käynyt Turkissa kolme kertaa (kaksi kertaa Marmariksessa ja kerran Alanyassa) lomamatkalla ja olen tykännyt.  Ihmiset ovat ystävällisiä ja ruoka hyvää ja halpaa. Ostettavaakin siellä on ja hintataso ei ole päätä huimaava. Turkki on ilmojensa puolesta myös luotettava ja siellä riittää lämmintä myös syksymmällä (esim. lokakuu). Kesällä on jopa tukahduttavan kuuma. Olimme Alanyassa  elokuussa ja silloin varjossa oli n. 40 astetta, joten vähän liiankin lämmin  :P.  Syksyllä ilma on hieman mielyttävämpi, koska ei ole niin tukahduttavan kuuma, mutta lämmin kuitenkin.

Alanya on iso paikka (nähtävää riittää). Siellä on kaunis ranta nimeltänsä Kleopatra ranta. Myös toinen ranta löytyy kaupungin toisesta päästä, mutta siellä en käynyt. Vuorella sijaitseva linnake on myös hieno ja sieltä on upeat näköalat alas Alanyan kaupunkiin (kamera linnakkeelle mukaan!).

Marmaris on myös mukava. Siellä rannat ei ole niin hyvät mielestäni kuin Alanyassa. Basaarialue on iso ja kiva (myös Alanyassa kiva basaarialue). Marmariksen vieressä sijaitseva pienempi paikka Icmeler on myös todella kaunis! Sijaitsee ihanassa lahukassa ja siellä on kiva ranta. Marmariksesta Icmeleriin vie nätti rantakatu, jota kävellessä voi ihailla merimaisemia!

Kemerissä en ole käynyt, mutta olen kuullut paikasta hyvää palautetta. Paikka ei tosin ole kovinkaan suuri ja 2 viikkoa voi olla siellä jopa liian pitkä aika (riippuu varmaan, mitä haluaa tehdä :)).  Paikka on siisti ja nätti. Siellä on kuulemma tosi kiva vihreä puisto (jos en väärin muista, niin se on Turkiz hotellin vieressä), jossa on säkkituoleja ym., joissa voi paistatella päivää ja rentoutua!  8)

Link to comment
Share on other sites

Antalya on miljoonakaupunki, sieltä on lyhyet etäisyydet mm. Kemeriin, Sideen, Belekiin ja Alanyaan. On myös paljon muita tutustumisen arvoisia paikkoja, jos lätee sisämaahan päin, eikä rannikkoa pitkin.

Me lähdemme Antalyaan häämatkalle, viivymme kaksi viikkoa. Ja en usko että aika käy pitkäksi, loppuu kesken vielä  :o

Suunnitelmissa on mennä mm. Pamukkaleen, meriretkille katsomaan rakastavaisten luolia, eri kaupunkeihin ja kyliin, ja jos Antalya itsessään on nähtävyys. Mielenkiinnolla odotan paikallisia ratikoita ;D

Link to comment
Share on other sites

  • 5 weeks later...

Mekin olemme suuntaamassa Turkkiin häämatkalle. Mukava, että sentään on mukaviakin kokemuksia, eikä pelkästään huonoa sanottavaa, niin kuin tuolla muualla. Mutta ovatko tosiaan viinit ravitolassa noin kalliita?? (30-50 euroa) Ja mitä sanotte paikallisista viineistä, ovatko ne juomakelpoisia?

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Tulimpas lukemaan pitkästä aikaa Turkki ketjua :D

Anniina, me ollaan lähdössä 4.10 Antalyaan :) Ja todellakin aion häämatka tarinoissa sulostuttaa osastoa Turkin tarinalla, pitkällä ja kuvallisella ;) ;D

Tuohon viinin hintaan  :o Sanon suoraan että se ei ole hullu joka pyytää, vaan se joka maksaa...  ;D Viini, jos nyt puhutaan tavallisista ravintoloista, maksaa noin 5-10€ pullo. Tosin, mitä hienompi ravintola, sitä hienompi on hintakin, ihan kuin suomessakin. Mutta keskiverto ravintolassa, ei mikään hienon hieno vuosikerta viini, maksaa kyllä ihan inhimillisiä hintoja. :) Olut onkin sitten puoli ilmaista :)

Ja mitä tulee viinin makuun ... Toiset on hyviä, toiset ei...mutta en mä ole pelkästään juonut hyviä espanjalaisia viinejä tai italialaisia...omat vivahteet niissäkin on...riippuu rypälelajista. Tunti viinit kalliimpia, mutta ainakin maku on tutumpi. Paikalliset on voi olla hyviä tai pahoja, riippuen mistä tykkää :)

Malttamattomana jo odottelen lähtöä, vielä on piiiiiiiiiiitkä aika...parisen kk.. :( Mutta tulee se aikanaaan..  :-X

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...
Elisa_80 :) Miten matka meni?  :D

Sorry, nyt vasta vastailen.

Matka meni todella hyvin, vaikkakin +40 asteeseen ei oltu hirmuisesti totuttu. Lämmintä, ystävällisiä ihmisiä, edullista ruokaa, henkeäsalpaavia maisemia ja unohtumattomia kokemuksia...  sitä meidän matka oli. Kaikin puolin hieno reissu. Emme tulleet kipeäksikään, joten senkään puoleen ei mitään moitittavaa.

Yritän muistaa laitella muutamia kuvia reissultamme lähipäivinä... mukavaa oli. Tod näk menemme joskus toisenkin kerran, mutta emme elokuussa, koska oli kuuma.

Link to comment
Share on other sites

Olen itse nauttinut viikon loman Turkin Kemerissä ja voin suositella paikkaa lämmöllä. Oltiin elokuun puolessa välissä ja lämmintä oli. Viking-hotellissa majotimme itsemme ja saimme kyllä hyvän vastineen rahoillemme. Ruoka oli hyvää ja palvelu ystävällistä. Minulla ei ainakaan ole mitään pahaa sanottavaa maasta.

  :-X SUOSITTELEN  :-X

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
-Nana-  kirjoittaa

"viini maksaa noin 5-10€ pullo"

Höööööh  :o sanon minä, ei me vaan sellaista paikkaa löydetty ...

meidän lemppari kebab paikassakaan ei saanut edullista viiniä ...

Täytypä lähteä uudestaan Kemeriin selvittämään tämä

asia  ;D

Höö, teidät on ryöstetty  ;D No ei vais...kai se riippuu paikasta sitten.. tai suhteista?  :o Uudelleen vaan selvittämään viinin mysteeriä ;)

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...