Oletko seurustellut suomalaisen kanssa?

[tianna]

Olen seurustellut yhden suomalaisen kanssa noin 4 vee ja sen jalkeen muutaman ulkomaalaisen kanssa kunnes loysin nykyisen ulkomaalaisen mieheni. En minakaan mitenkaan vakipakolla ulkomaalaista miesta etsinyt, mutta niin vain kavi. Mihinkaan en vaihtaisi, mutta taytyy kylla sanoa, etta tunnistan tuon tunnejutun, jonka Kea mainitsi, omassakin suhteessani. Mainio esimerkki on se, etta kun minulle joulu on aina jotenkin se suomalainen luminen joulu kynttiloineen, niin siipan joulu onkin sellainen rento "grillausta uima-altaan aarella auringon paisteessa" juhla. En tieda kuulostaako jarkevalta vai ei..

[Guest Helsbels]

Silloin kun viela asuin Suomessa deittailin ahkeraankin Suomipoikien kanssa mutta ei niista koskaan kehittynyt mitaan pidempaa. Ihan mukavia poikiahan niista suurin osa oli mutta taytyy sanoa etta kaytostavat haviavat kuusnolla ulkomaalaisille veljilleen.

Joitakin vuosia sitten  tutustuin kerran suomalais mieheen taalla Lontoossa ja sen muutaman kerran kun kaytiin treffeilla niin han vaan yhtakkia nousee poydasta sanomatta sanakaan ja tulee sitten vahan ajan paasta takaisin tuopin kanssa ihan niinkuin ei mitaan. Eika tarvitse kai sanoa etta ulkona syonnin jalkeen han laski oman osuuntensa pennin tarkkuudella.  

Mutta tiedan etta niita poikkeuksiakin on silla paras ystavani on naimisissa aivan ihanan kotimaisen kanssa joka osaa puhua ja pussata!

[StellaNea]

Serustelin vajaa 5 vuotta suomalaisen miehen kanssa... ehdimme jopa kihloihin asti... suhde ei kuitenkaan viimeisen kolmen vuoden aikana ollut kovinkaan hyvällä pohjalla miehen alkoholiongelman takia... Olisin silti toivonut suhteen päättyvän toisella tapaa kuin se loppujen lopuksi päättyi. Mies menehtyi auto-onnettomuudessa juhannuspäivänä...

En mitenkään erityisesti etsiskellyt itselleni uutta kumppania... saatika sitten ulkomaalaista... Eipä sille mitään voi, kun sattuu "se oikea" kohdalle... Niin uskomattomalta kuin se voi kuulostaakin, niin kohtasin tulevan mieheni (nigerialainen) liikennevaloissa...  

[Finnmarie]

...voi Sarah, osanottoni sulle tuon tapauksen johdosta

ja yhtä lailla onnitteluni siitä, että löysit oman miehesi!

[Nalle-rouva]

Mullakaan suomalainen mentaliteetti ei oikein lämmitä mieltä (saa vetää papuja nenään)

Ehdin seurustella muutamien tyyppien kanssa joitakin kuukausia, mutta lyhyemmistäkin suhteista paistoi läpi sama: itsenäisyyden ja egon ahdistava korostus... Tiesin jo noin 18-vuotiaana etten suomalaista miestä nai.

[Lâle]

Elämäni ensimmäinen vakava suhde oli suomalaisen kanssa. Tosin tiesin aina ettei hän ole tuleva aviomieheni eikä lasteni isä. Silti sitä suhdetta kesti 6,5 vuotta. Sen lisäksi ollut lyhyitä suhteita suomalaisten ja ulkomaalaisten kanssa, kunnes tapasin kihlattuni jonka kanssa tuntui heti alusta (vaikka aluksi olimmekin vain ystäviä n. vuoden ajan kunnes huomasimme että välimme on muutakin) että hänen kanssaan haluan naimisiin.

[Kermakakku07]

Onpas mielenkiintoinen keskustelu. Yritän herättää tätä henkiin. Mun elämässäni on ollut 3 vakavampaa suhdetta, ensimmäinen suomalaisen, toinen australialaisen ja kolmas (nykyinen ja toivottavasti tietenkin viimeinen) britin kanssa. Kaikki hyviä ihmisiä, eroavaisuutensa eivät ole kansallisuudestaan johtuvia, niin ainakin uskoisin.

Täytyy kyllä sanoa, että se aussi oli sairaan pihi

Sekin on tottumiskysymys, mutta mulle olisi nyt tosi vaikea hoitaa tätä suhdepuolta suomenkielellä, aina välillä kun kiusaan miestäni möngertämällä suomea, niin ne jutut kuulostaa suustani kuuluen omituisilta - minä rakastan sinua kuulostaa ontuvalta, vaikka lapsilleni hoen sitä suomeksi useita kertoja päivässä. Miehelle sen täytyy olla englanniksi, siis mun mielestäni. Tää nyt on ihan OT mutta mies tykkää kuunnella, kun luen jotain tuottamaani virallista tekstiä suomeksi - huvinsa kullakin

Omassa vastauksessani ei nyt kyllä ole mitään pointtia, mutta olisi kiva lukea tuoreita kommentteja muiltakin

[Lady Green]

Enpä ole en. Kun en ole seurustellut kenenkään kanssa (järkyttyisitte jos kuulisitte ikäni, mutta olen maailmankatsomukseltani hyvin erilainen kuin useimmat, ja olen elänyt tietoisesti "nunnana"). Ihastunut olen pariin suomalaiseen, sekä etelä-afrikkalaiseen, saksalaiseen, kanadalaiseen ja jenkkiin, ja nyt olen siis rakastunut jenkkiin (ja elämäni ensimmäistä kertaa tunne molemminpuolinen). Ei voi tietää miten tässä lopulta käy, mutta usko ja luottamus ja halu siihen että se on nyt tässä on kova.

Itsellenikin on aina jotenkin ollut selvää että kyllä se mun mies varmaan on englanninkielinen. Englanti on mun toinen kieli, oon oppinut sen itsekseni lapsena eikä mua erota natiivipuhujasta edes natiivit itse. Ajattelen, rukoilen, näen unet englanniksi, enkä voi kuvitella esimerkiksi häitäni tai kosintaani suomeksi! Se olisi tosi outoa! Suomalaisia vastaan ei sinänsä ole mitään... Mutta mä hyvin perinteisenä ihmisenä etsin miestä joka korjaa auton, johtaa perhettä, kosii polvistuen (ja siis yleensäkin kosii! mä en hyväksyisi yhteistä sopimusta / monen vuoden tai vuosikymmenen vikuttelua), on muutenkin semmoinen miehekäs isi lapsille. Ja mun kohdalle ei näitä suomalaisia ole sattunut niin että edes olisin jotain vakampaa harkinnut. Mutta olisihan toki voinut käydä toisinkin...

[MiaMaria]

Täytyypä tähän vastata. Itse olen seurustellut nykyistä ennen sekä suomalaisten, että ulkomaalaisten kanssa. Koskaan ei ole ollut kysymys siitä, onko toinen kansallisuus parempi kuin toinen. Kaikki ovat yksilöitä omine huonoine ja hyvine puolineen. Juntteja löytyy kaikin puolin...

Itse vannoin, etten koskaan amerikkalaista miestä itselleni ota, mutta... Ei siitä sitten enempää   Täytyy sanoa, että stereotypiat amerikkalaisista oli pahasti haitaksi, mutta niillä ei ole enää mitään merkitystä.

[chutney]

Olen seurustellut suomalaisen kanssa ja ollut naimisissa toisen suomalaisen kanssa. Nyt seurustelen vakavin aikein bulgaarimiehen kanssa  

Eipä mulla ollut mitään suunnitelmaa hankkia itselleni ulkomaalaista miestä eikä kansallisuus tässä todellakaan ole merkittävä tekijä. Oikeastaan suhtauduin aika varauksellisesti ulkkisten yhteydenottoihin, koska ajattelin aina heti kaikki käytännönongelmia (eikä ollut suunnitelmia pysyvästi muuttaa ulkomaille). Toisaalta viime vuosina olen kyllä ihastunut - ei kovin vakavasti mutta kuitenkin - ulkomaalaista syntyperää oleviin tapauksiin, joiden kanssa kommunikointikieli on ollut englanti. Jollain tavalla siinä on sitten kypsynyt ajatus että hyvinkin tässä voi vielä käydä niin että päädyn yhteen ei-suomalaisen kanssa. Oleellista joka tapauksessa on tuo monen täällä toistelema yhteensopivuus tai sielunkumppanuus. Joku joku persoonansa puolesta tuntuu itselle sopivalta niin ei siinä ole kansalaisuudella tai syntyperällä väliä.

Juntteja löytyy kyllä kaikkialta. Itse asiassa bulgaarini ei kuulemma ole herrasmiesmäisten käytöstapojensa, ahkeruutensa ja huolenpitohalukkuutensa puolesta kovin tyypillinen bulgarialainen  

Mä en ole vielä suhteen tässä vaiheessa huomannut kovin vahvasti tuota yhteisten juurien puuttumisen ongelmaa. Tosin Suomella ja Bulgarialla on historiassa ja mentaliteetissa jotain yhteistä - onhan meillä Suomessakin tuota slaavilaista vaikutusta naapurin kautta ja myöskin samanlainen alistetun pienen maan identiteetti ja nopea yhteiskunnan muutos - heillä tosin vasta ihan lähihistoriassa kommunismin romahdettua.

[Ilusao]

En mitenkään erityisesti etsiskellyt itselleni uutta kumppania... saatika sitten ulkomaalaista... Eipä sille mitään voi, kun sattuu "se oikea" kohdalle... Niin uskomattomalta kuin se voi kuulostaakin, niin kohtasin tulevan mieheni (nigerialainen) liikennevaloissa...

Voi ihanaa. Kuulostaa vähän omalta tarinaltani. En miestä etsinyt, mutta tapasin ghanalaisen tulevan mieheni ollessani juoksulenkillä ja hän muuten vain pyöräilemässä.

Suomalaisiin poikiin alle kaksikymppisenä oli ihastuksia ja koitin muutamaa poikaa uloskin pyytää, mutta eivät lähteneet. (Saattoi kyllä olla kokemattoman tytön lähestymistavassa vikaa.) Sitten sattui tämä ghanalainen kohdalle ja sinnikäästi minua tavoittelemaan. Niinpä hänestä tuli minun ensimmäinen kaikessa. Ensimmäinen poikaystävä ja nyt tuleva aviomies.

Oikeastaan ennen tätä ketjua ei tullut edes mietityksi tuon yhteisen suomalaisen identiteetin puuttumista. Tuo Katri Helena ja potkukelkka esimerkki herätti. En tiedä vielä tuleeko tuosta mitään ongelmaa syntymään. Suomeen kuitenkin ollaan jäämässä asumaan ja mies on opettelemassa Suomen tavoille tietenkin omaa identiteettiään kadottamatta. Mutta tähän mennessä tuo Suomi-identiteetti asia ei vielä ollut edes tullut mieleeni.

[Anni-Iona]

Ehdin seurustella 3 suomalaisen miehen kanssa ennen kuin paadyimme yhteen nykyisen avomieheni kanssa. Lahdin ulkomaille toihin ja tapasin siella tulevan aviomieheni. Tosin omasta mielestani han on erittain samanlainen kuin suomalaiset miehet ja varsinkin nyt kun asumme Suomessa, niin huomioni on vain varmistunut. Kesamokkeilysta ja kalastuksesta nauttiva vaalea jaakiekko fani

[giz]

En suomalaisen enkä minkään muunkaan maalaisen. Tuore aviomieheni (Euroopan ulkopuolelta vaikka asummekin Euroopassa) on siis elämäni ensi- ja viimerakkaus - näin uskaltanen väittää. En siis voi suomalaismiehistä sanoa juuri mitään...Kun onni kohdalle osuu, nenän eteen tippuu tai vastaan kävelee, niin ei siinä kansallisuuksia ja kotimaita kysellä

[iluvatar]

En ole päässy suomalaisten kanssa deittejä tai pientä säätöä pidemmälle. Vaikka en pidä hirveesti stereotypioista on silti pakko sanoa, että en ole hirveen montaa suomalaista miestä tavannu ketkä ois ollu sellasia itsevarmoja ja aloitteellisia. Toisaalta viimeeks ku asuin Suomessa olin teini-ikänen et voi olla silläkin jotain tekemistä asian kanssa Oon seurustellu parin ulkomaalaisen kanssa ennen tätä mun kihlattua. Mulla on vissiin niin perinteiset arvot et odotan aina miehen alotetta ja en halua aina ite olla se kuka tekee päätökset. Varsinkin kun saatan olla aika jääräpäinen niin heikommalla jää omat sanottavat sanomatta Elämä ois kyl varmaan jossain mielessä helpompaa ku olis suomalainen mies, ois lyhyempi matka sukulaisiin ainakin. Ja se on ihan totta niinku Tennis sano aikasemmin, ei ulkomaalaiselle voi opettaa hirveesti suomalaisuutta. Kyllähän voi kertoa Muumeista mut se ei oo ikinä sama ku et ois itse kattonu niitä koko lapsuuden

[Mountain Currant]

Mulla on takana kaksi suomalaista poikaystävää, joista toinen oli ihan lyhyt suhde ja toinen kesti 3 vuotta. Jälkimmäisen kanssa mietimme kyllä loppuelämää yhdessä. Voin näin jälkiviisaana todeta, että onneksi niin emme tehneet, kun tämä tuleva hubbyni sopii mulle niin paljon paremmin

Ennen nykyistäni seurustelin kaksi vuotta nigerialaisen kanssa ja se suhde ei toiminut ollenkaan. Sen lisäksi, että kulttuurit olivat hyvin erilaisia, emme luonteiltamme sopineet yhteen. Minä haluan puhua asiat selviksi, kun hän taas mökötti päiväkaupalla... Ihmettelen vieläkin, miten onnistuimme seurustelemaan kaksikin vuotta! Parasta suhteessamme oli visiittini hänen kotimaassaan. Alkushokin jälkeen olisin voinut jäädä sinne pidemmäksikin aikaa. Aivan käsittämätön, mutta kaunis maa!

En missään vaiheessa päättänyt, että haluan/en halua suomalaista miestä. Nyt kohteliaan britin morsmaikkuna en tiedä osaisinko suomalaisen miehen kanssa seurustella... Mieheni kun ottaa kädestä kiinni julkisilla paikoilla toisin kuin suomalaiset exäni, jotka eivät rohjenneet "eihän sitä nyt julkisella paikalla..." Eivät edes pitkän seurustelun jälkeen. Tosin ystäväni suomalainen mies avaa yhä vaimolleen 10 vuoden avioliiton jälkeen autonoven... Eli samaan päädyn kuin edellisetkin eli ei se kansallisuudesta riipu, vaan yksilöstä.

[Guest ulkosuomalainen]

Olen seurustellut useankin suomalaisen kanssa, olinhan jo 30 v. kun löysin kumppanini ja tiivisti Suomessa vierailin -ja aiemmin tietty myös asuin.

Mun viimeisin suhde suomalaiseen päättyi juuri ennen kuin tapasin nykyiseni muutama vuosi sitten (vietin silloin enemmän aikaa Suomessa). Se suhde kaatui muun muassa siihen, etten voinut sietää hänen alkoholinkäyttöään. Ei hän suomalaisen mittapuun mukaan alkoholisoitunut ollut (mutta mun mittapuun mukaan oli). Yhdessä ollessamme hän ei juonut, mutta poikien kanssa juhliminen koostui usein hirveistä känneistä. Hänen ystäväpiirissään se oli ihan normaalia, että juhliessa oltiin persukset olalla. Mä olin ihan outolintu siinä seurassa. Lisäksi hän oli juro, ei osannut puhua asioista, oli 'piilorasistinen' mielipiteissään (mulle, laajan monikansallisen ystäväpiirin omaavalle tästä tuli punainen vaate) eikä omannut minulle niin normaaleja käytöstapoja ja tapoja ottaa muut ihmiset huomioon hienotunteisesti ja tahdikkaasti (en olisi uskonut että tämä olisi mulle niin tärkeää, mutta niin vain oli). Eipä ihme ettei kestetty puolta vuotta pidempään!

En todellakaan sano ettenkö olisi voinut löytää suomalaista miestä, mutta suurin osa mun eksistä kalpenee nykyiseeni verrattuna niin itsetunnossa, käytöstavoissa, juomatavoissa kuin huomaavaisuudessakin. Mikä särähtää korvaani jatkuvasti suomalaisten miesten puolelta (ei tietenkään kaikkien; vain liian suuren osan) niin mediassa kuin yksityiselämässänikin on miehistä usein huokuva kyynisyys (joskus jopa katkeruus), joka ilmenee esimerksiki pistävinä kommentteina ulkomaalaisia, naisia, homoja tai milloin mitäkin asiaa ja tai ihmisryhmää kohtaan. Mä olen usein pohtinut ystävieni kanssa mistä johtuu suuri ero suomalaisten miesten ja naisten välillä näissä asioissa (niin positiivisuudessa, itsetunnossa, tavoissa, kohteliaisuudessa kuin juomatavoissakin)..

Silloin kun olin vielä vapailla markkinoilla, niin missä olivat positiiviset, suoraselkäiset suomalaismiehet, joilla on niin vahva itsetunto, ettei heitä hetkauttaisi niin muut kansallisuudet kuin elämänmuodotkaan. Jotka olisivat kiinnostuneita ja uteliaita elämästä ja eri kulttuureista ja silti tyytyväisiä itseensä ja elämäänsä. Jotka avaisivat oven, puhuisivat avoimesti tunteistaan ja ajatuksistaan ja näyttäisivät ne vapautuneesti. Jotka tekisivät automaattisesti osansa kotitöistä ja kantaisivat sen lisäksi aina kauppankassin. Jotka eivät ajattelisi itsestään huolehtimisen ja hyvinpukeutumisen olevan 'homomaista'. Tiedän että heitäkin on, mutta hitto kun osui niin valitettavan harvoin kohdalle.. Lopulta mun tapauksessa sellainen ehti löytyä kumppanikseni toisesta maasta.

[Silkkisukka]

Minä lopetin suhteeni suomalaiseen mieheen ja aloitin sellaisen ulkomaalaisen naisen kanssa, josta luultavimmin tulee morsiameni. Tämä siis viimeisin.

Sitä ennen mulla on ollut kaikensorttisia, pitempiä ja lyhyempiä suhteita pääasiassa suomalaisten kundien kanssa. Muutama myös suomalaisten tyttöjen ja ulkomaalaisten poikien kanssa, mutta nämä hyvin hyvin lyhyitä, tai ehkä lähinnä säätöjä.

[Modiana]

23-vuotias olin viime kesäkuussa kun tapasin ensimmäistä kertaa tämänhetkisen, nigerialaisen poikaystäväni ja hän todella on kaikkien aikojen ensimmäinen poikaystäväni. En siis ehtinyt seurustelemaan suomalaisen pojan/miehen kanssa, mutta en osaa sitä kaivatakaan. Nykyisestä poikaystävästäni tulee myös aviomieheni ja tällä mennään.

[orchidee]

Kun tutustuin sulhoon, olin 19-vuotias, eli aika nuori. Sità ennen olin tapaillut joitain suomalaisia, en kuitenkaan varsinaisesti seurustellut kenenkààn kanssa.

[tx]

Pari kertaa un joskus Suomessa asuessa nuorena tullut mentya ulos suomalaisten kanssa, mutta enpa oikeastaan ole koskaan seurustellut enka harrastanut mitaan sen persoonallisempaa sielta olevien kanssa.

Monta vuotta oli suhde italialaiseen (siella suurimman osan aikaa asuessani, osan aikaa kaukosuhteena), mutta Se Oikea sattui sitten olemaan USAsta.

Enemman tai vahemman eli vahintaan muutaman kk suhteita on ollut italialaisten ja portugalilaisen kanssa sita ennen.

[Guest Jenni Suorsa]

Mielenkiintoinen keskustelu. Ma olen viimeksi seurustellut suomalaisen kanssa vuonna '95 ja sekin vaan pari kuukautta!

'97 tapasin Suomessa Amerikkalaisen miehen johon rakastuin tulisesti ja meilla oli 2 vuoden kaukosuhde ja mentiin kihloihin mutta se sitten kaatui. Asuin sitten Irlannissa reilun vuoden ja siella oli vaikka millasta saatoa.

Nyt olen asunut Lontoossa 9 vuotta ja taalla mulla oli 3 vuoden suhde Aussin kanssa, 3 vuoden suhde Uusi Seelantilaisen kanssa - ja nyt vihdoin viime kesana tapasin aivan mielettoman Uusi Seelantilaisen ja me ollemme vuoden aikana mennyt kihloihin, ostaneet talon ja ma olen 4 1/2 kk raskaana!

En osais enaan kuvitella olevani suomalaisen miehen kanssa, olen niin tottunut kommunikoimaan kaiken englanniksi varsinkin kaikki tunteen osotukset suomeksi tuntuu niin tokerolta kun en ole ikina ketaan suomeksi rakastunut. No tama tulee tietenkin muuttumaan kun lapsi syntyy kun sitten kotona puhutaan suomea - miehella on 5 kk aikaa opetella kieli! heh!

Mutta ymmarran kylla mita tarkoitatte kun ei pysty aina kaikkea jakamaan kun ei ole suomalainen mies. Olin suomalaisten kavereiden kanssa Eppujen keikalla LOntoossa pari vuotta sitten ja yrita sitten hehkuttaa "Tuhansien murheellisten laulujen maa" miehelles...

Mutta Kiwin / Aussin kanssa oli ainakin paljon yhteista siina etta molemmat tykkaa samanlaisesta "outdoorsy lifestyle" ja urheilusta. Aika samanlaiset asenteet kouluihin ja uskontoon ja lastenkasvatukseen ym. Arvot on tosi samanlaiset.

En voisi kuvitella seurustelevani jonkun aivan "erilaisen" kanssa esim jos toisella on tosi kovat uskonnolliset arvot tai ei pida naisia tasa arvoisina ym.

Mutta each for their own!

x

[amor44]

En koskaan kerennyt! Ois hassu kuvitella ku en oo tottunut hempeilemään suomeksi! Paras näin <3

[mari010]

Olen seurustellut muutaman suomalaisen pojan kanssa, mutta en vakavasti. Seurustelin myös belgialaisen kanssa, ennen kuin rakastuin italialaiseen. Ja täytyy myöntään, etten olisi IKINÄ uskonut tai edes halunnut rakastua italialaiseen. Mutta minkäs teet, hän on minulle se oikea, eikä siihen mikään auta! Hih!

[Roslin]

Seurustelin teini-ikaisena muutamien suomalaisten kanssa. Viimeisin naista oli kolmen vuoden on-off suhde, joka paattyi ollessani 19- vuotias. Sen jalkeenkin tapailin yhta suomalaista ulkomailla, mutta se juttu lopahti aika nopeasti. Ennen kuin tapasin mieheni, en uskonut voivani seurustella vakavasti ihmisen kanssa, jolla on eri aidinkieli kuin minulla. Kuinka typera ajatus!

[Aydinia]

Tähän ikään mennessä (reippaasti yli 30) on ehtinyt tulla vastaan vaikka minkämaalaisia... Suomalaisia muutamia, joista parin kanssa asuinkin monta vuotta. Väliin mahtui yksi pitkä suhde brittiläismieheenkin. Viimeksi takana monen vuoden suomalaismiehen kanssa asuminen, joka päätyi lopulta eroon. Ja kuinka kävikään, niin löysin aussimiehen, jonka kanssa elämää tässä kohta pohditaan vakavammin. Kuten tuolla ylhäällä todettiinkin, niin arvot ovat todella samanlaiset ja kummankin kulttuuri ja kansa yhtä juroa ja kolkkoa Ehkä siitä yhtäläisyyksiä löytyykin riittämiin.

 

Eli eipä ole ollut kiinni kansalaisuudesta eri suhteiden pituus. Josko nyt sitten toiselta puolelta maapalloa osuisi se viimeinen vaihtoehto.