Kulttuurierot?


Recommended Posts

Ainahan on kysymys persoonasta, mutta olisi mielenkiintoista kuulla mahdollisista kokemuksista eri kulttuureista. Eli jos olet nyt (tai olet ollut) suhteessa ihmisen kanssa, joka on kotoisin eri maasta kuin sina itse, oletko huomannut jonkinlaisia nk. kulttuurieroja?

Olen menossa naimisiin englantilaisen kanssa, viime kesana Suomessa ollessamme selvisi yksi ero (olen tasta johonkin jo kirjottanutkin): Briteissa EI haeta kumppaninsa kanssa ravintolassa olevaa naista tanssimaan. Mieheni sai shokin kun tuiskeessa oleva suomalaismies sanoi "I want to dance with your woman!".

Ole myos huomannut nuorten seurustelussa taalla Englannssa eron omaan taustaani: minulle oli luonnolista, etta 16-vuotiaana poikaystavani yopyi meilla. Taalla Briteissa ei tanapaivanakaan kuulemma se ole sopivaa (ainakaan samassa huoneessa yopyminen). Nama eivat valttamatta ole kaiken kattavia saantoja, vaan minun henk.kohtaisia kokemuksia.

Miten teilla?  

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 91
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Onhan niita...

*Espanjassa on tapana puhua aina paallekkain ja silti kaikki kuuntelevat mita toinen (ja kolmas ja neljas) sanoo. Itseani kuitenkin hairitsee jos sulho keskeyttaa tai rupeaa selittamaan samaan aikaan kun itse koitan vasta lopetella lausettani

*Mañana meininki, eli kaikki otetaan niiiin lunkisti  8). Oli kyse sitten astioiden tiskaamiseta ruuan jalkeen (sen voi tehda siestan jalkeen), bussille ehtimisesta (ainahan niita tulee uusia), ravintola varauksesta (eihan se ikina ennenkaan ole ollut taynna)....

*Korotettulla aanella puhuminen EI tarkoita taalla tappelua, silloin vain "keskustellaan"

kirjoittelen lisaa kun muistuu taas mieleen...

Link to comment
Share on other sites

Olen kyllä niin suomalainen kun vain voin, ainoa siteeni Venäjälle on mummo Pietarissa ja tieteenkin se, että siellä olen syntynyt ja asunut ekat 10v. Mutta kyllä eroja on tullut eteen, joskin varmasti vähemmän, kun muilla, kun naapurimaista on kyse.

- Ehkäpä vaikeinta on tajuta, että täällä lahjoitettavien kukkien määrällä ei ole merkitystä. Venäläisten tapojen mukaan parillinen määrä kukkia viedään haudalle tai hautajaisiin. Tämä sääntö pätee tosin vain pienissa kimpuissa, siinä vaiheessa kun ei enää kukkia jaksa laskea ei parillisuudella ole väliä. Itse aina häthähdän kun saan lahjaksi kahden ruusun paketin, vaikka olen suurimman osan elämästäni asunut täällä, kuitenkin parillinen määrä kukkia merkitsee minulle jotain kuolemaan ja suruun liittyvää.

- Venäläisten on myös melko vaikea käsittää suomalaisten lasten/nuorten ulkona ryyppämistä. Yleensäkin venäläiset eivät juo viikottain (vertaa esim suomalaiset saunassa) vaan pelkästään juhlissa, jolloin sitten juodaankin kunnolla pää sekaisin. Tosin viime kesänä sukulaisten luona huomasin jo eurooppalaistumista eli olut oli ruokajuomana vapaapäivänä.

- Minun sukulaiseni ja vanhempien ystävät myös tuputtavat aina ruokaa, kun menee heillä käymään. Ja kun toteaa, että ollaan kotona syöty, huomaa pieniä loukkaantumisen merkkejä. Suomalaisittainhan yleensä tarjotaan vain pullakahvit.

Edit:

- lisätään vielä yksi, eli venäläisten yletön avuntuputtaminen. Jos Pietarissa näyttää vähänkin eksyneeltä apua tulee varmasti, tosin ongelmana on yleensä se ettei auttaja itsekään tiedä asiasta mitään, mutta paikallisten kohteliasuus vaatii auttamista. Siis neuvoja satelee tuntemattomilta pitää vaan valita niistä se oikea. Suomalaiset eivät ole avun antamisessa tuntemattomille niin oma-aloitteisia.

/Edit

Tosin minut on kasvatettu suomalaiseksi, inkeriläisiä kun sukujuureni ovat ja ei suurempia kulttuurisia eroja sen takia edes päässyt syntymään. Tähän perään totean, että nämä ovat minun henk. koht mielepiteeni ja en vastaa jos jonkun muun mielestä venäläiseen kulttuuriin kuuluuvat muut tai täysin toiset asiat, se on vaan kokijasta ja sen sukulaisista ja tuttavapiiristä kiinni.

Link to comment
Share on other sites

Mieheni (tuleva) on amerikkalainen eikä kovin suuria eroja kulttuurien välillä ole. Mieheni usein sanookin että Suomi on kuin USA pienoiskoossa...  

Nämä erot ovat lähinnä sellaisia johon olen itse törmännyt. En siis yleistä!

Olen huomannut saman kuin LFC. On hyvin epäkohteliasta hakea selvästi varattua naista tanssimaan. Tai jäädä juttelemaan liian pitkäksi aikaa.

Itse olen huomannut tämän eron. USA:ssa ollaan edelleen perhekeskeisiä. (riippuu varmasti paikasta..) Koko perhe kokoontuu usein yhteen syömään ja istumaan iltaa. Niin nuoret kuin vanhatkin. Minusta oli ihanaa kuinka kaikki olivat yhdessä jatkuvasti. Oma perheeni on levittäytynyt sen verran ettei kaikkia nähdä yhdessä ellei kyse ole jonkun häistä tai hautajaisista.  

Ja parasta USA:ssa on mielestäni se miten ihmiset pukeutuvat värikkäästi. Tylsää miten suomessa kaikki pukeutuvat tummiin vaatteisiin. Itse, varsinkin näin keväällä, pyrin ostamaan muutakin kuin mustaa ja valkoista. Jotka ovat muuten aina muodissa!

Eipä tule nyt muuta mieleen...

Link to comment
Share on other sites

Hei toi avun antaminen! Kuulostaa ihanalta, mutta mulla onkin ollu venalaisesta kulttuurista ystavallinen kasitys.

Mulla taalla Pohjois Englannissa on ollut samanlaisia kokemuksia. Eli apua saa valilla pyytamattakin!

Kerran olin matkalla tyopaikkahaastatteluun bussissa, en tiennyt tarkalleen mihin menna, lopulta puolet bussissa olijoista olivat neuvomassa  :)

Hassuimpia muistoja ihan alku ajoilta oli se kun kavelin portaita alas paikallis-juna laiturille...ihmettelin, miksi juna ei liiku (Suomessa kun ei ihmisia ootella) olin taysi yllattynyt, kun tajusin, etta kuski ootta MINUA! Kai ne siksi sit taalla onkin epasaannollisia ja usein myohassa!

Miten teilla on haa-asioissa? Mun Britti mies on ehdottoman tarkka, ettei halua nahda mua haapaivana vasta kuin kirkossa, ei missaan nimessa ennen. Menee hotelliin yoksi  :-X  En tieda onko kulttuuri-juttu vai mika lie! Mutta ihan ookoo, kunhan sitten ilmestyy kirkkoon.

Link to comment
Share on other sites

Olin jenkeissä vaihtarina 96-97 17-vuotiaana. Silloin kyllä tuli eteen vaikka mitä "järkytyksiä". Oman avokin kanssa eroja on myös, mutta nyt hän on asunut täällä jo kuusi vuotta, ja erotkin ovat alkaneet lieventymään yhdessä asuessa.

Asioita joita huomasin vaihtari vuotena:

Ihmiset ovat todellakin yliystävällisiä USA:ssa (taitaa olla oikein klisee) eli joku suht tuntematon saattaa esittää kutsun tyyliin "seuraavan kerran kun meillä on bileet tule ihmeessä mukaan", mutta asiasta ei enää todennäköisesti tule myöhemmin puhetta. Heidän tapansa tervehtiä käyttäen etunimeä oli myös hämmentävä (tyyliin "hei Liisa"), koska minun oli erittäin vaikeaa muistaa kaikkien etunimiä. Sen lisäksi ihmiset tervehtivät vaikka emme olisi tunteneetkaan, esim koulun käytävillä.

Suurin aito järkytys oli se, että heille 17-vuotias oli lapsi, kun minä taas olin Suomessa tottunut olemaan "aikuinen". Eli kontrolli oli kovaa siinä kenen kanssa menee ja mihin, eikä yöksi todellakaan saanut jäädä mihinkään. Ensimmäisen isäntäperheeni mielestä avokkini oli minulle liian vanha kumppani koska ikäero oli noin 3 vuotta  

Kuri oli muutenkin kovempaa lapsia kohtaan, eli vanhemmat olivat ehdottomia auktoriteetteja joiden kanssa ei paljoa voinut asioista keskustella. Suomessa (ainakin meidän perheessämme) on mielestäni yleensä demokraattisempi toimintatapa.

Oman avokin kanssa eroja löytyy esim siitä, että emme osaa samoja lauluja. Siis sellaisia joita lauletaan ala-asteelta lähtien.

Aluksi E:tä häiritsi Suomessa ihmisten epäystävällisyys, mutta nykyään hän on jo tottunut  

Tuon Niiinan mainitseman sukujen yhtenäisyyden huomasin kyllä myös Jenkeissä. Sukuun pidettiin tiiviisti yhteyttä vaikka välimatkaa olisi paljonkin. Toisaalta heille suku on myös ensisijainen turvaverkko (meillä taas valtio), joten senkin takia sukuun on tärkeää pitää yhteyttä...

Jenkeissä myös melkein kaikki tuntuivat puuhaavan jotakin vapaaehtoistyötä, mutta mielestäni tämä on myös lähinnä siksi, että heillä ei ole samanlaista valtion ylläpitämää instituutiota kuin meillä.

Juttua riittäisi pitkäänkin tästä aiheesta...

Link to comment
Share on other sites

Kulttuurierot...

Tutustuin rakkaaseeni Kanadassa, ja ainakin silloin tuntui, että meillähän on ihan sama kulttuuri! Erot suomalaisen ja saksalaisen välillä on pienempien kuin molempien ja kanadalaisten välillä...

Tuo etunimen hokeminen on täällä tosi tärkeää: anoppini uskoi tosi pitkään etten pidä hänestä. kun en koko aikaa ollut sanomassa "S, minä ajattelen näin..." "S, mitä sinulle kuuluu", vaan jätin tuon nimen hokematta.

Kätellään enemmän. Aina kun tavataan vaikka perheen kesken niin tervehditään "kunnolla" (perheen kesken halataan ja poskisuukotetaan). Suomessa saatan hyvinkin vain huikata moit ovelta kaikille ja marssia sitten veljen, mummon, tai vanhempien taloon sen suuremmin kaikkia erikseen tervehtimättä. Sulho piti sitä aluksi hirveän kylmänä ja tunteettomana mutta on oppinut samaan itse

Kaikesta pitäisi olla jotain mieltä. Suomalaisena mä sanon mielipiteeni jos mulla sellainen on, ja samalla yritän löytää samankaltaisuuksia ajattelutavoissa, pehmittää eroja. Saksalaiset taas rakastavat keskustelua ja väittelyä: kaikilla on mielipide, jos ei ole niin se keksitään sitten siihen tilanteeseen  ;D Tuossa on ollu opettelemista minulle hiljaiselle hissukalle  ::)

Ei niitä eroja kauheasti ole... ja ne on usein niin pieniä, etten nyt enää huomaa.

Link to comment
Share on other sites

Tassa tapa- tai kulttuuriero toisinpain:

Tuleva britti-mieheni oli kaymassa kanssani Suomessa (Helsingissa) edellis joulun ja uuden vuoden aikoihin.

Sillon oli ne hurjat pakkaset ja jalkakaytavat jaassa.

Olimme iltasella kavelylla ja kun vastaan tuli nainen, astui mieheni sivuun antaakseen talle mahdollisuuden kavella jaattomasta kohdasta. Samalla mieheni hymyili ystavllisesti...han oli taysin hammentynyt, kun nainen mulkaisi tiukasti--ajatteli tietenkin kyseessa olevan jonkun kylahullun, kun astuu sivuun ja hymyilee. Onneksi mieheni naki asiasta hauskan puolen, onhan han tottunut minun "silloin talloin tiukkuuteen". Muuten Suomesta hanella on hyva kuva.

Se taalla Briteissa viela on erona, etta kun katellaan, ei katella kunnon suomalaisella kattelylla, vaan silleen kevyesti. Naahan pelastyy jos pohjalaaseen tapaan kunnolla puristaa!

Link to comment
Share on other sites

Tuli tässä mieleen vielä yksi asia ja todellisuudessa suurin, mikä sulhoakin joskus häiritsee minussa eli Teitittely.

Venäläisessä kulttuurissa niin kuin monessa muussakin itseään vanhempien ihmisten teitittely on pakko. Vanhempiaani en sentään teitittele, mutta isovanhempia kyllä. En edes pystyisi sinuttelemaan niitä. Tässä sitten on Suomessa tullut suuriakin ongelmia vastaan. Olen sulavasti oppinut puhumaan vanhemmille ihmisille niin, ettei heitä tarvitse sinutella taikka teititellä, vaan kierrän koko ongelman. Mutta kun anoppikokelaan ja kullan mamman kanssa on keskustellut todella paljon, en ole aina pystynyt teitittelyä välttämään. Ja siitähän on sitten tullut kommenttia... Ainakin he kokevat teitittelyn jäykäksi ja kait myös niin, etten halua olla tuttavallinen vaan korrekti. Sulholtakin on tullut jälkeenpäin kommenttia, että voithan sinä minun mammalle ystävällisestikin puhua, eikä noin virallisesti. Itselläni tuo tapa on vaan iskostunut niin syvälle, etten voi kuvitellakaan heitä koskaan sinuttelevan enkä todellakaan teitittelyä mitään pahaa tarkoita

Link to comment
Share on other sites

Venäläisessä kulttuurissa niin kuin monessa muussakin itseään vanhempien ihmisten teitittely on pakko. Vanhempiaani en sentään teitittele, mutta isovanhempia kyllä. En edes pystyisi sinuttelemaan niitä.

Espanjassa on sama juttu. Kuka tahansa vanhempi henkilo on TE ja joskus voi jopa kayttaa Don tai Doña "rouvittelua" eli tyyliin "Mita Teille kuuluu Rouva X?"

En teitittele sulhon vanhempia, mutta isovahempia kylla. Samoin kaupan kassaa, pankkiiria, bussijonossa vanhaa mammaa...Vasta kun on todella tuttavallinen ilmapiiri tai jos on tehty sinunkaupat voi "huoletta" sinutella.

Poskisuutelu-tervehtiminen on tietty erilaista kuin suomen jaykka "MOI!". Kaikki pussataan tullessa ja lahtiessa jos ollaan sukua, tuttuja tai kavereita. Jos esitellaan tuntemattomalle, voi antaa katta, mutta joskus silloinkin pussataan.

Koitin selittaa sulholleni ennen suomen matkaa, etta on parempi etta kattelet, kun kaikki ei oo taalla tottunu niin laheiseen kanssakaymiseen tuntemattomien kanssa. No mitas sulho teki heti ekalla kylaily kerralla...pussasi mun isovanhemmat (mummi rupesi jo punastelemaan) ja halasi serkut  

Kavimme myos silloisessa koulussamme ja siellakin keskella kaytavaa han mojautti pusut esittelemilleni kavereille...

Noooh, loppu vaiheessa (ja nyt 5 vuoden jalkeen) han enaa vain pussaa vanhempani! Edistysta on tapahtunut!

Link to comment
Share on other sites

Mieheni on amerikkalainen emmekä ole havainneet suurempia kulttuurieroja. Joskus hän tosin ihmettelee sitä, että haluan olla välillä ihan hiljaa enkä puhu koko aikaa...mutta tämä ehkä enemmänkin suhteen alkuaikoina, kun ei ollut vielä varma tunteistani häntä kohtaan.

Olen myös huomannut, etä suvun kanssa pidetään enemmän yhtä Jenkeissä kuin täällä Suomessa, mutta sehän on tietty vaan positiivista.

Saattaa tosin olla, että vastaisin tähän kysymykseen aivan toisin puolen vuoden päästä, siinä vaiheessa olen itse asustellut Jenkeissä jo jonkun aikaa.

Link to comment
Share on other sites

Bunnygirl. Meillä on lähinnä toisinpäin. Minä puhun koko ajan ja mies on hiljaa. Olen välillä enemmän amerikkalainen kuin hän! Asiaan liittyen tuli mieleen small talk. Kaipaisin enemmän sitä suomessa. Mutta ehkä se ei ole niin luontevaa täällä. Jotenkin se on helpompaa englanniksi...

Link to comment
Share on other sites

Smalltalk kunniaan!

Taall pohjois-Englannissa on niin mukavaa kun on ihan

luonnollista, etta ihmiset vahan jutustelee millon missakin. Vaikka se on sellasta hopon-hopoa, niin mulle ainakin siita tulee hyva mieli. Kiva kun joku sanoo kaupan jonossa tai bussipysakilla jotain ihan muuten vaan.

Ma tykkaan ainakin, mutta toisaalta oon sellanen hopottaja ite  

Sit liikenteessa naa britit on ihan hulluja. Muuten ovat kohteliaita kuin mitka, mutta muuttuvat hirvioiksi ratin takana. Oikeesti musta tuntuu, etta 85% niista kiihdyttaa jos jalkasin yritan ylittaa katua kohdasta, missa ei ole suojatieta. Ja kun niita suojateita on harvassa!

Susie:

Voisin kuvitella mun mieheni reaktion, jos puku levahtais tiskille vahingossa. Se on jotenkin maagisen vakuuttunut, etta KAIKKI menee pielee, jos se nakee mun puvun.

Ps. Katioin sun haakuvat, kauniita olivat!

Link to comment
Share on other sites

Pieniä kulttuurieroja on.

Monet britit laittavat autossa käsijarrun päälle liikennevaloissa. Mä pidän autoa paikalla vain kytkimellä ja jos mäessä, niin jarrun kanssa. Appi aina kauhistuu tätä...

Mun mieheni kommentoi aina sitä, että Suomessa ollaan niin epäkohteliaita. Osin on mun mielestä sitäkin, mutta Suomessa on hiukan sellainen perusasenne, että ei vaan häiritse toista puhumalla ja briteissä taas niin, että voi häiritä kuinka paljon kunhan sanot aina exceuse me tai sorry.

Link to comment
Share on other sites

Toi kasijarru on totta!

Ma en oo vaan ajatellu sita, mutta niinhan se munkin mies laittaa

kasijarrun paalle aina liikennevaloissa. Opetetaankohan ne taalla eri tavalla

autokoulussa?

Ex-kumppanini (britti), jonka tapasin Suomessa jarkyttyi kun tuli katsomaan minua

silloiseen tyopaikkaani (ravintolaan). Han tilasi teeta, automaattisesti annoin eteen

mukin vetta, eri tee vaihtoehtoja ja hunajan...maidosta ei ollut tietookaan. Taalla ne pitaa ihan hulluna, kun yrittaa selittaa, etta ei juo teeta maidon kanssa vaan ottaa hunajaa  :P

Link to comment
Share on other sites

Juu, käsijarru juttu toimii myös lahden toisella puolella.

Ja sitten tuo aika käsite on irlantilaisilla hieman erilainen kuin täsmällisillä suomalaisilla.  Seitsemän aikaan voi tarkoittaa mitä tahansa 7 ja 10 välillä...

Sulhon mielestä myös suomalaiset on epäystävällisiä... No, eiköhän tuo sotten ajan kanssa totu  

Link to comment
Share on other sites

Minen ole ihan varma tuosta tee asiasta (siis etta maindon kaytto johtuisi vahvuudesta) silla ystavani (suomalainen) juuri eilen joi taalla teeta ilman maitoa ja hengissa tuo naytti olevan

Briteilla on vaan ne omat piintyneet tavat tee-asiassa. Eihan nama harrastele juurikaan yrtti-teetakaan, joka taas sitten Suomessa on yleisempaa.

Veden juonnin olen taalla huomannut olevan ihmisten mielesta outoa. En tieda onko se suomalaisuutta, mutta olen tottunut juomaan vetta syodessa. Sen tilaaminen on valilla vaantamista, etenkin kun minulle kelpaa ihan vesijohto vesi.

Ai niin, hieno nainenhan EI briteissa taytta tuoppia juo. Opiskelija piireissa ehka, mutta monesti on tullut komenttia kun tilaan tayden tuopin ja viela siideria.  

Link to comment
Share on other sites

Yhdyn Chikin ajatuksiin monessakin asiassa

Onhan niita...

Espanjassa on tapana puhua aina paallekkain ja silti kaikki kuuntelevat mita toinen (ja kolmas ja neljas) sanoo.

Olen kanssasi aivan samaa mieltä!!  Alussa sain pieniä hermoromahduksia ja heittelin ilmoille tuhahduksia, koska koin, ettei minun juttuni olleet mielenkiintoisia ja että mieheni valmisteli päässään vain omia seuraavia lauseitaan minua lainkaan kuuntelematta! Noh, ajan kanssa totuin tähänkin... ja ehkä sitä mieskin sitten oppi parin ärräpään jälkeen hillitsemään omaa intoaan... Osaa se suomityttökin hyppiä seinille tarvittaessa  

Samoin Mañana-asenne tuotti alussa omalle pedantille luonteelleni harmaita hiuksia! Miksi ei voisi tehdä asioita ajoissa, kun tuntui, että joissakin tilanteissa se oli täysin mahdollista, mutta tekemistä ikäänkuin vitkuteltiin mañana-asenteen takia. Aivan kuin se olisi sääntö eikä poikkeus. Alkuaikoina en voinut käsittää, että jos sovimme tapaamisen klo 20, niin minähän olen siellä kello 20, parhaassa tapauksessa jo viittä vaille! Ja mitä sitten mieheni teki? Oli aina "juuri tulossa" paikalle, kun soittelin. Itsestäni tämä alussa tuntui siltä, että eikös sitä kiinnostakaan tavata eli heti otin itseeni tämänkin! Joskus sainkin kuulla, ettei kaikki asiat ole tarkoitettu minua loukkaamaan

Toisaalta nämäkin ovat yleistyksiä, kuten monet suomalaisuuteen kohdistuvat ennakkoluulot. Esim. mieheni on suhteellisen täsmällinen nykyisin (olisiko minulla tähän mitään osaa ja arpaa??) ja minähän en esimerkiksi ole paikallisten mielestä lainkaan tyypillinen suomalainen... Että nämäkin jutut ovat yleensä ehkä liiankin yleistäviä!

Link to comment
Share on other sites

Joo yleistykset on totta tosiaan:

Mina puhun kuin papupata, eli se siita hiljaisesta suomalaisesta.

Kun nama britit ajattelevat meidan olevan skandinaaveja, joudun AINA selittamaan kuinka mina olen varjannyt tukkani tummaksi. Juu, olin lapsena blondi ja nyt olis maantienruskee, jos olis oma vari. Mutta taitaa se kuitennin olla totta se, etta Suomessa on aika paljon blondeja, vai onko? Siis "aitoja" blondeja, eika varjattyja? Vai onko sekin yleistys?

Link to comment
Share on other sites

No tuota... Asun Kanadassa ja tuleva mieheni on alunperin Intiasta... Siina on kylla kulttuurieroja kerrakseen...

Kanadassa tosiaan luonteenomaista on ylenmaarainen kohteliaisuus ja ystavallisyys  ;D (valilla jopa pinnalisuus...), niinkuin Pohjois-Amerikkaa tuntevat on kirjoitelleet. Siihen en oikein ole viela tottunut...

Intia onkin sitten ihan toinen tarina. Eroja helpottaa suunnattoman paljon se, etta uskonto on yhteinen, eli sulhoni on kristitty niinkuin minakin. Silloin on arvot ja tavat ja monet muut samanlaisia kulttuurieroista huolimatta.  

Suurin ero on ehka perheen ja suvun merkitys kaikessa mahdollisessa. Sulhoni on Euroopassa asuessaan melko lansimaistunut tassa(kin) suhteessa mutta tulevan anopin kanssa on ollu melko paljon vankaamista, esim. intialaiset haat on noin neljan paivan mittainen juhla, vieraita sellaset 5000 tai jotain...  :o Ja me kun ei oikein moista kaivata...

Monia eroja on, kaikkia en varmaan viela edes tieda...

Link to comment
Share on other sites

Olin avokkini kanssa pari kuukautta sitten Intiassa intialaisissa (vaikkakin hindi) häissä kun ystäväpariskunta meni naimisiin, ja se vasta olikin tapahtuma! Valitettavasti ehdimme mukaan vain kahteen viimeiseen päivään, mutta se oli kokemus jota ei kyllä helposti unohda... Onneksi olkoon!  

Link to comment
Share on other sites

  • 10 months later...

Asun poikaystavani kanssa espanjassa, han on espanjalainen. En ole huomannut sen kummempia erikoisuuksia suhteessamme, kai sitten olemme niin samanlaiset...

Minullekkin tama poskisuudelmien antaminen oli aluski outoa, mutt aolen siihen jo niin tottunut etta oletettavasti yritan niita jaella Suomessakin seuraavalla kerralla, sen verran automaattista se jo on.

Toinen hassu juttu on se, etta taalla todellakin tervehditaan kaikkia. Ravintolassakin saattaa joku lahteva asiakas sanoa ohimennessaan hyvastit vaikka ikina ei olla tavattukkaan!!! Alussa en edes hoksannut aina talomme rappukaytavassa tervehtia vastaantulijoita kun en heita tuntenut ja siitakos poikaystavani sai hepulin. Selitin hanelle etta enhan mina tallaista voi tietaa kun eipa herra ollut selittanyt...Mutta kylla mina olen tanne ihan hyvin sopeutunut tallaisista pienista eroista huolimatta. Loppujen lopuksi arkielama on Suomeen verrattuna hyvinkin samanlaista ja siksi ehka olikin niin helppo tulla tanne.

Link to comment
Share on other sites

Olen myös huomannut, etä suvun kanssa pidetään enemmän yhtä Jenkeissä kuin täällä Suomessa, mutta sehän on tietty vaan positiivista.

Janna juttu. Ma en ole huomannut tallasta ollenkaan ja oliko teita jo 3 jotka sanoi ihan samaa! Me ollaan yhtapaljon yhteydessa meidan molempien perheisiin ja yhta pitkalle sukupuuta - ehka jopa pidemmalle mun puolella. Olisiko kyse esim. eri alueista? Me asustellaan Uudessa Englannissa - tylylla itarannikolla  

Link to comment
Share on other sites

Tässä muutama hollantilainen kulttuuriero:

Synttärijuhlissa onnitellaan aina koko perhe synttärisankarin johdosta. Myös muita perheenjäseniä onnitellaan, vaikka itse sankari ei olisi paikalla!

Kakkua saa vain yhden palan, eikä itse kakkua näe koskaan. Emäntä tuo keittiöstä kupillisen kahvia ja kakunpalasen.

Iltapäiväteellä hollantilaiset tarjoavat auliisti yhden keksin per kuppi, jonka jälkeen keksipurkki suljetaan.

Hollantilaiset jopa pysähtyvät suojatielle, jos seisot odottamassa ylitsepääsyä. Tuo onkin ainoa positiivinen juttu liikenteessä: pyöräilijöille on omat tiet ja he kaahavat kuin hullut konsanaan, puhumattakaan autoilijoista, joilla myös on todella lyhyt pinna.

Hollantilainen ruoka on tosi kummallista: omenasosetta syödään perunoiden/ranskalaisten kanssa, suklaaströsseliä leivän päällä.

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...