Guest tiuti

Miten olette häät järjestäneet

23 viestiä aiheessa

Hei,

en jaksanut kahlata ihan kaikkia viestejä läpi, joten voi olla että tällainen keskustelu on jo jossain. Siitä etukäteen anteeksipyyntöni  ;).

Olemme poikaystäväni kanssa alkaneet keskustella häistä, mutta pulmia aiheuttaa kotimaiden välimatka. Käytännössä perheemme asuvat maapallon eri laidoilla, tosin me asumme Suomessa.

Eri vaihtoehdot risteilevät päässä, mutta mitään itsestään selvää ratkaisua häiden/vihkimisen järjestämiseksi emme ole keksineet. Realismia on, että meidän on järjestettävä todennäköisesti molemmissa maissa jotain, mutta mitä ???.

Olisi kiva kuulla näin aluksi, miten te muut olette menetelleet, kun välimatkaa on paljon, mutta molempien perheet/ystävät halutaan saada mukaan hääjuhliin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä en oikein tiedä vielä miten me tehdään, muttaa ajatuksena olisi että viralliset häät pidetään Suomessa jonne tulee siis mun suku, meidän yhteiset ystävät suomesta ja sitten S:n lähimmät sukulaiset, jotka haluavat/pääsevät tulemaan. Sitten pidetään varmaan "epäviralliset" juhlat Irlannissa jonne tulee sitten kaikki ne jotka olisivat halunneet tulla mutta eivät pääseet tai jotka muuten vaan haluavat juhlia-  mutt niistä ei kyllä tule mitään iso, mennään varmaan vaan jonnekkin baariin tai jotain, niin ei tarvii maksaa kahta juhlaa...  

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Samoilla linjoilla Graintadin kanssa. Meillakin haat ekana Suomessa. Hailla nyt siis tarkoitan kirkkohaita. Sulho Irlannista, kuten Graintadilla. Viikko Suomen haiden jalkeen Irlannissa katolinen siunaus, toivottavasti ulkona (saan salliessa) eika kirkossa, koska en halua toista kirkko-osuutta. Suomeen kutsutaan kaikki Irlantilaiset myos, mutta kuinka moni paasee tulemaan, sita ei tieda. Meilla on myos ystavia ympari maailmaa, jotka kaikki kutsutaan Suomeen SEKA Irlantiin. Ne Irlantilaiset jotka eivat paase/ole varaa tulla Suomeen, (esim. sulhon aiti on jo melko iakas) heita varten on siis siunaus. Irlantiin kutsutaan myos kaikki suomalaiset, mutta ymmarrettavasti suurin osa ei tule.

Irlannisssa siis siunauksen lisaksi "epavirallininen" juhla. Haapukua en tietenkaan enaa paalleni pista vaan joku kaunis klenninki kay. Sulho haluaa tarjota ruoka-juhlat myos Irlannissa, joten tama tapahtukoon. Sitten vain kunnon musiikkipitoiset pidot kunnon Irkku-malliin!!! Musta kaksien juhlien jarjestaminen on "paras" tapa hoitaa kahden kulttuurin valiset haat.  

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me oltiin kanssa ensin samoilla linjoilla, mutta pienen tiedustelun jälkeen ilmeni että melkein kaikki briteistä lähtee innoissaan meidän häihin! Pois ei jää briteistä kuin kourallinen, itse asiassa suurin osa vieraista häissä on brittejä (noin 70-80!).

Halpalentoyhtiöt ja Suomen "eksoottisuus" avittivat asiaa suuresti. Mutta mekin varmaan oltaisiin päädytty kaksiin juhliin jos se toinen maa olisi ollut maailman toisella puolella eikä Euroopassa...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä häitä juhlitaan vaan täällä Suomessa, missä asummekin pysyvästi. Myös meidän häihin on ihmiset Briteistä (mikä kuitenkin suht lähellä) tulossa melko suurella joukolla. Meille ei edes tullut mieleen pitää juhlia Briteissä, ainoastaan pääsiäisenä sulhon ollessa häissä Kentissä oli ihmiset kyselleet, emmekö pidä juhlia myös siellä päässä.

Ehkä teidän kannattaa pitää tosiaan juhlat molemmissa maissa, jos välimatka on liian pitkä. Joskus tässä häähumussa tuntuu, että olisi hauska pitääkin useat juhlat, jotta voisi hyödyntää kaikki mahdolliset ideat mitä päähän pälkähtää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli pienimuotoiset häät maistraatissa miehen kotimaassa ja pidämme siunaustilaisuuden juhlineen Suomessa.

Päädyimme tähän ratkaisuun sen takia että minulla on suurempi suku täällä Suomessa ja omille vanhemmille oli tärkeätä saada järjestää kunnon häät.

Näin tulee huomioitua kummankin perheet

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kuinka monta suomi-irkku paria täällä oikein on????

Kivaa että on muitakin...  

Me ei oikeastaan haluttais järjestää kahta juhlaa, mutta S:n äiti ilmoitti että on aivan pakko järjestää sielä juhlat... Ah, well... Niistä tulee pieni muotoiset, bailaus bileet... Mulle riittää yks päivä keskipisteenä...  

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

zlaton kanssa samoilla linjoilla siinä tapauksessa että meidän saksan mummomme on vielä elossa häiden aikana, muuten juhlimme vain suomessa, ja pidämme saksassa täällä perinteiset yhteiset polttarit, Polterabend, johon osallistuvat suku ja ystävät.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä hääjuhla Bulgariassa jonne matkustaa noin 20 suomalaista mukaan juhlimaan. Sieltä päästä osallistujia ehkä 60-70.  

Meidän päätös oli ettei Suomessa järjestettäisi mitään sen kummempia juhlia, koska on oma hommansa ja rahanmenonsa järjestää kahdet juhlat. Bulgaria valittiin hääpaikaksi koska asumme Suomessa ja siten on reilua, että häät on toisen kotimaassa. Tämä päätös tehtiin heti alussa eikä siitä sen jälkeen ole keskusteltu vaikka äitini yrittikin laittaa kapuloita rattaisiin häämaan valinnan suhteen..

Asiaan vaikuttaa sekin, että Bulgariassa ihmiset tienaa murto-osan suomalaisten palkoista eikä sieltä kenelläkään olisi mahdollisuutta laittaa lähes kahden kuukauden palkkarahoja pelkkään lentolippuun saatika vielä oleskella täällä. Jos ikinä haluamme sukulaistemme tapaavan toisiaan, on tämä itse asiassa ainoa vaihtoehto. Tuntuisi oudolta mulle olla naimisissa eivätkä vanhemmat olisi ikinä tavanneet.. Vaikka kaipa tällaistakin multikulti suhteissa tapahtuu.

Nurkumista tuosta päätöksestä, ettei Suomessa ole mitään juhlia on kyllä kuulunut. Olenkin ajatellut jos sitä nyt kuitenkin keittäisi sukulaisille kotona edes kahvit ja pyytäisi kaverit vaikka illalla juomaan boolia tms. Samallahan voisi näyttää vaikka häävideota, niin kaikki saisivat osansa myös itse juhlista. Sillä totuushan on, että vaikka Suomalaiset Bulgarialaisiin nähden tienaavatkin hyvin, ei silti voi olettaa, että kaikilla olisi varaa matkustaa sinne. Nyt porukka lähtee samalla kesälomareissulle ja niinhän se hyvin onnistuukin. Varsinkin jos muutenkin on suunnitellut tekevänsä etelän matkan ensi kesänä, tässä samaan pakettiin saa myös osallistua häihin  

Kun olis itellään rahaa kun roskaa, kustantais kaikki halukkaat mukaan..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me pidämme häät vain Suomessa, koska olemme asuneet täällä viimeiset 7 vuotta, eikä mies ole erityisesti pitänyt yhteyttä kotimaan tuttaviinsa/sukulaisiin. Menemme häämatkalla käymään myös USAssa, mutta tarkoitus ei ole pitää siellä minkäänlaisia juhlallisuuksia. Ne jotka oikeasti haluavat tulla häihimme, tulevat Suomeen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meilla on ensin Suomessa siviili vihkiminen (ma olen ev lut ja mieheni on sikhi eli ei voida menna kirkossa naimisiin virallisesti) ja pari paivaa sen jalkeen kirkkosiunaaminen kotikirkossa. Paadyttiin Suomessa pitamaan haat sen takia, etta mun suku, vaikkakin pienempi kuin mieheni, koostuu enimmikseen vanhemmista ihmisista jotka eivat ole tottuneet matkustelemaan eivatka puhu 'kielia'. Lontoosta meidan mukaan tulee mieheni lapset seka bestman ja maid of honour seka yksi ystava. Miehen perhetta ei kutsuttu (tiedan... aika julmaa... mutta meilla on syymme..) Suomeen lainkaan. Suomen haihin tulee paikalle noin 90 sukulaista/ystavaa. Siviili vihkimiseemme osallistuu vain noin 10 lahinta ja sitten kirkon jalkeiselle "shamppanja ja sorminsyotava" vastaanotolle se isompi porukka. Tanssia yms ei ole ohjelmassa - ei edes haavalssia.

Noin kuukausi haittemme jalkeen pidamme isot juhlat taalla kotinurkilla paikallisille ystaville ja miehen suvulle ja jos joku mun suvusta haluaa tulla paikalle niin ovat tervetulleita. Paikalle on tilattu DJ soittamaan meille sopivaa sekoitusta lansimaalaista "poppia" ja intialaista banghraa ja baari on auki niille noin 150 kutsutulle...

... kylla kaiken tuon jalkeen pitaisi jo tajuta olevansa naimisissa!! mutta toisaaltaan elamassa ei voi juhlia liikaa.. varsinkaan tallaisia onnellisia asioita!!!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Päädyimme juhlimaan Suomessa perinteisesti minun kotikaupungissa ja kirkossa. Monia vaihtoehtoja käytiin lävitse, mutta tämä tuntui loppujen lopuksi parhaalta, kun asutaan vakituisesti Suomessa ja suurin osa ystävistämmekin täällä asuu. Kaikki läheisimmät miehen ystävät ja sukulaiset tulevat sitten tänne paikan päälle, emmekä ole ajatelleet juhlia lainkaan miehen kotimaassa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me asumme Eteläranskassa. Viralliset n. 50 hengen häät järjestetään minun kotikaupungissani Suomessa, ja sinne tulee ainoastaan sulhoni puolelta 4 vierasta (työ- ja taloudellisten esteiden takia). Sitten Rivieralla pidetään raikuvat piknikit jonne kutsumme ihan kaikki mummoista ja vaareista lähtien, unohtamatta kampaajaamme ja vakioravintolamme henkilökuntaa. Jotta olisi myös musaa taidamme pyytää yhtä tuttua trubaduuria keikkaamaan valitsemassamme oliivilehdossa. Näin mahd monet voivat osallistua, mutta ei tule liian kalliiksi kenellekään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Asumme Englannissa, mutta pidämme häät Suomessa (siviilivihkiminen ja juhlat).  Sinne tulee kohtuullinen joukko ystäviä ja miehen sukulaisia Englannista ja Kyprokselta sekä muualta Euroopasta.  Sitten on syksyllä - miehen suvun toiveesta sekä lupauksella, ettei meidän tarvitse pahemmin järjestellä eikä maksaa! - vielä toinen häävastaanotto Kyproksella.  Mitään kirkkojuttuja ei siihenkään liity mutta muuten ovat kuin hääjuhlat yleensä, eli hääpuku päälle vielä kerran jne!  Niihin juhliin sitten tulee isompi joukko miehen sukua, ja toivottavasti muutama tuttu naama myos Suomesta..  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidan tarkoituksena on juhlia sukuhaat Suomessa - suurin osa sulhasen sukulaisista asuu Englannissa, joten ei heillekaan pitaisi olla mahdoton tehtava rahtautua juhliin (tosin englantilaiset kuulemma ovat nihkeita lomailemaan missaa muualla kuin Ibizalla).

Sitten jalkeenpain juhlat kavereille kotona Australiassa, jos vain rahat riittaa.

Tama siis on suunnitelma, mutta nyt vanhemmat uhkailevat, etta he eivat ehka asukaan Suomessa meidan haiden aikaan, eli se tulisi hieman vaikeuttamaan asioita. Toisinsanoen meilla on nyt kaikki suunnitelmat vahan jaassa kunnes tiedetaan varmemmin tulevaisuudesta. ???

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me juhlitaan Suomessa, silla asutaan talla hetkella ulkomailla. Yhdet juhlat vaan tiedossa, onneksi suurin osa ulkomaanvieraista paasee haihin. Ajateltiin etta on reilumpaa nain, kun sulhon perhe saa pitaa meidat luonaan suurimman osan vuodesta.

Muokattu: , käyttäjä: Josephine

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

me menemme naimisiin Jordaniassa tuomarin vihkimänä. Sen jälkeen 'pieni' hääjuhla sulhasen perheelle (sisaruksia 13) ja ystäville  - eli ei niin kuin siellä olisi tapana (vähintään noin 500 hlön bileet).

Sitten Suomeen asetuttuamme, pidämme pienen, rennon tilaisuuden juhlistaaksemme naimissinmenoamme myös suomalaisen sukulaisten ja ystävieni kanssa. Jos mahdollista, toivomme myös euroopassa asuvien mieheni sukulaisen ja ystävien tulevan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli vihkiminen ja hääjuhla Suomessa josta olen itse kotoisin. Miehen kotimaassa Kanadassa pidetään vielä jälkeenpäin juhlat joihin hänen sukulaisensa ja ystävänsä pääsevät tulemaan. Suomeen ei hänen suvustaan päässyt tulemaan kukaan, mutta meillä oli silti aivan upeat juhlat ja molempien mielestä häät olivat täydelliset!  :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

mekin vietetaan ensin kunnon perinteikkaat kirkkohaat suomessa, vaikka tallahetkella englannissa asutaankin. huomattavasti halvempaa, seka mun suku on niin paljon suurempi kun miehen, etta kay halvemmaksi, ja helpommaksi(!)  lennattaa max 10 brittia suomeen kun koko mun suku tanne britteihin. sitten haalomalta palattuamme vietamme taalla "brittibileet", eli siis skipataan kaikki ne formaalit jutut ja siis vaan juhlitaan

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me olemme tulleet siihen tulokseen että järjestämme varsinaisen hääjuhlan helmikuussa Espanjassa. Vihkiminen tapahtuu kirkossa ja juhlat on sitten miehen sukutilalla. Päädyimme tähän järjestelyyn siksi, että miehelläni on isompi suku kuin minulla, joten on helpompi heille ettei heidän tarvitse lentää Suomeen häiden takia. Myös ilmasto vaikutti eli helmikuussa on Espanjassa yleensä ihan kaunista eikä liian kuumaa. Omat sukulaiseni ja lähimmät ystäväni varmasti mielellään lentävät Espanjaan häiden takia, joten se ei ole ongelma. Siltä varalta että moni jää pääsemättä paikalle, olemme ajatelleet että kesällä 2008 voimme sitten vaikka pitää jotkut "hääbileet" Suomessa. Katsotaan nyt ekaksi että miten ilmoittautumisien kanssa käy.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me suunnitellaan ensi kesäksi suomalais-hollantilaisia häitä viettäviksi Suomessa, jossa silloin tähän tietoon myös asutaan (tuntuu helpommalta järjestää juhlia paikassa jossa on). Sulhon äiti suhtautuu lentämiseen nihkeästi, mutta on luultavasti helpompi taivutella tekemään kyseinen matka kuin isukkini. Todennäköisesti näin saadaan myös tasaväkisempi vieraslista, kun sulhasen suuri perhe ja monet ystävät ovat valmiita tulemaan suomen maahan lomalle. Voin hyvin kuvitella, että jos häät olisivat täällä puukenkämaassa, tulisi niihin paikallisen tavan mukaan kaikki sulhon ystävät ja tutut ja sukulaiset ja minun puoleltani vain kourallinen perhettä ja pari ystävää.

Vielä on monta asiaa mietintämyssyssä, tulkki onneksi löytyy ja toivottavasti myös majapaikkoja sille suurelle hollantilaissuvulle, joka sinne rynnistää. On huomattu että jokainen yksityiskohta pitää miettiä, koska kaikki on juuri vähän eritavalla kuin omassa kulttuurissa.. sulho esimerkiksi (tulevana pastorina) haluaisi järkyttävän pitkän siunaus-osuuden... Mutta mukavaa on suunnitella elämänsä kauneinta juhlaa ja eletään siinä uskossa, että juhlista muovautuu juuri hääparin näköiset  

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän täytyy byrokratian takia viettää häät USA:ssa, mutta nyt on ilmennyt, että myös sulhasen suku ja ystävät haluavat osallistua meidän häihin ja Suomeen on valitettavan pitkä matka. Joten ehkä pienet maistraattihäät USA:ssa, sitten pieni hääjuhla, ja Suomessa heti kun paperit selvillä, isompi kirkkosiunaus ja vastaanotto.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen varmaan kertonut suunnitelmistamme jossain muussakin ketjussa mutta voin kertoa täälläkin.

Olemme siis Suomi-Espanja pari, minun ystävistäni ja sukulaisistani asuu iso osa Suomessa tai Briteissä jossa olen opiskellut. Miehen ystävät ja sukulaiset asuu pääosin Espanjassa. Häät järjestämme näin: Kirkkovihkiminen Espanjassa ensi helmikuussa katolisin menoin. Hääjuhla miehen sukutilalla. Tulossa miehen sukulaiset+ystävät sekä minun vanhempani, sisarukseni, kaasoni sekä muutama hyvä ystävä Briteistä. Ensi kesänä (2008) pidämme sitten Suomessa juhlat minun sukulaisille ja ystävilleni, emme ole vielä päättäneet aikaa tai paikkaa, mutta varmaankin jossakin mukavassa paikassa, leppoisan yhdessäolon merkeissä juhlat vietetään. Ei mitään virallista ohjelmaa, hääpukuja tms. vaan ihan perus "kesäbileet". Että näin.

Ainoa ongelma on tässä vaiheessa se että emme oikein tiedä pitäisikö suomalaisille sukulaisille/ystäville kuitenkin lähettää kutsut varsinaisiin häihin. Saattaahan olla että joku haluaisi sinne tullakin omalla kustannuksellaan. Toisaalta emme halua velvoittaa ketään tulemaan paikalle ja maksamaan matkasta ja majoituksesta... Hankala kysymys tosiaan!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään