Jantsu

Kutsu polttareihin, mutta ei häihin? "Täytevieraat" (yhdistetty)

449 viestiä aiheessa

Tulin itsekin pohtineeksi samaa asiaa ja voi olla polttareihin tulee kutsuttua sellaisia henkilöitä, jotka eivät välttämättä saa kutsua häihin. En tiedä vielä, suunnitelmat ovat hyvin aluillaan, joten vieraslistakin elää. Tämä johtuu siitä, että hääbudjettimme ei ole kovin suuri.

Tuleva mieheni kutsuttiin viime kesänä kaverinsa polttareihin (valitettavasti ei päässyt muiden menojen vuoksi), vaikka emme saaneet kutsua hähin. Etukäteen oli pariskunta kertonut, että järjestävät pienet häät. Ymmärsimme asian hyvin. Mielestäni jos selittää asian niille polttarikutsun saaneille, joita ei kutsuta itse hähin, niin luultavasti ymmärtävät asian. Toivon ainakin niin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Musta on ensarvoisen tärkeää, että morsian sanoo suoraan, jos häihin ei oo mahdollista kutsua. Eräänä kesänä kävi niin, että sain itse kutsun(plus pari kaveria), mutta pari polttarilaista ei. Toista asia ei kai häirinnyt, mutta toinen odotteli ja kysyi multa, koskahan sellainen mahtaa luukusta tipahtaa. Tuli tosi ikävä olo hänen puolestaan. Hän kai tunsi itsensä hyväksikäytetyksi, teimmehän isolti osalti polttarit ja kaikki kansiot hänen ja kaason kanssa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen ollut polttarissa, vaikka mua ei häihin kutsuttukaan. En loukkaantunut. Ei käynyt mielessäkään. Tapanani ei ole laskeskella ystävällisyyksiä ja miettiä onko tilit tasan koko ajan.

Mutta on sellaisiakin ihmisiä, joille toisen ilahduttaminen ei ole pääasia, vaan se oman hyödyn tavoittelu. Eräs ystäväni kerran valitti, kuinka synttäreilleen kutsuttu kaveri kehtasi ottaa toisenkin palan täytekakkua, vaikka toi niin huonon lahjan!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ihmisiä on kaikenlaisia. :) Musta olis kiva osallistua edes polttareihin, jos en häihin en pääse, jokainen vierashan maksaa hääparille. Mutta en voi olettaa esim. työkavereiden olevan samaa mieltä, joten jos multa listaa kysytään, niin ehkä kuitenkin kirjaan vain kutsutut. Niihin on vielä sen verran aikaa, että ehdin mieleni muuttaan. :)

Tai siis eihän mulle kaason mukaan tule polttareita. ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse kaasona kutsuin polttareihin myös kaksi morsiamen ystävää, joita ei ole kutsuttu häihin. Kumpikaan ei valitettavasti tule paikalle ja toisaalta tämän ymmärränkin, meneehän polttareihin paljon rahaa (ainakin näihin polttareihi) ja ehkä heistä tuntuu etteivät saa rahoilleen vastinetta kun eivät ole häävieraiden joukossa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulla on harvasta asiasta häiden suhteen ehdotonta mielipidettä, mutta tässä kohtaa on pakko todeta: ei tulisi mieleenikään kutsua polttareihin ihmisiä, jotka eivät saa kutsua häihin :o Eivätkö polttarit liity juuri tulevaan hääjuhlaan??

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

meillä on pienen budjetin häät ja meille tulee niin että ilmeisesti polttareihin tulee ystääviä mutta häihin ei ole mahdollisuutta kutsua kaikkia kavereita..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä on kyllä aika tylyä jättää kaveri ilman hääkutsua, vaikka polttareihin pyydettäisiinkin. Eikö niitä polttareita voi pitää sen verran pienimuotoisesti, että kaikki osallistujat on mahdollista kutsua häihin? Tai ehkä joidenkin mielestä on ihan ok saada pelkkä polttarikutsu, mutta voisin väittää että moni tuosta loukkaantuu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mielestäni pääsääntönä pitäisi olla koko polttariporukan kutsuminen häihin. Muissa tapauksissa on tärkeää, että polttareihin osallistuvat tietävät, saavatko kutsua häihin vai eivät. Osallistun itse pian polttareihin, vaikka en ole saanut hääkutsua. Asia ei häiritsisi minua, jos kyseessä olisivat pienet (suku)häät. Kuitenkin tässä tapauksessa hääpari on pitämässä erikseen juhlat kavereilleen, ja näihin bileisiin osa polttariporukasta ei siis saanut kutsua.

Kaaso ei ollut tietoinen kutsuttavista eikä myöskään ollut saanut morsiamelta listaa polttariosallistujista. Mielestäni morsiamen vastuulla pyytää kaasoa tarkistamaan, että kaikki polttareihin osallistuvat ovat vieraslistalla tai antaa etukäteen lista polttareihin pyydettävistä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei munkaan mielestä voi morsian laittaa "polttarilistalle" kavereita joita ei kutsuta häihin - mutta jos kaverit haluavat morsiamelta salaa järjestää laajemman porukan polttarit, se on toki ok ja kiva ele häihin tulemattomilta kavereilta.

Omat kaverini järjestivät minulle pienet polttarit, vaikka mennään vain perheen kesken naimisiin eli kaasoakaan ei ole enkä kutsu ketään heistä. Olin otettu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä oon sanonut ihan reilusti kavereille että häihin meillä ei ole varaa kutsua kuin muutama kaveri, joten kaverit juhlistavat avioliittoamme lähinnä polttareiden merkeissä. Ja kaikki on olleet ihan ymmärtäväisiä ja positiivisella mielellä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen kuullut juttua vastaavanlaisista järjestelyistä.

Mua mietityttää tämmöisessä kuviossa rahapuoli (periaatteen tasolla): polttarit on yleensä jotain, jonka ystävät järjestävät (ja kustantavat) morsiammelle/sulhaselle - hääjuhlan puolestaan hääpari järjestää ystävilleen jne. Joten jos itse saisin "kutsun" pelkästään polttareihin, viesti joka siitä välittyisi olisi jotain tämän suuntaista: järjestä sinä minulle jotain kivaa; et kuitenkaan ole niin tärkeä, että sisältyisit häideni budjettiin.

Jos siis itse olisin puuhaamassa pieniä häitä, mutta haluaisin laajemmin ystävien kesken juhlia, koittaisin järjestää jotain muuta kuin perinteiset polttarit - esimerkiksi illanvieton nyyttäri-periaatteella tai muunlaiset, pienemmät avioitumisbileet. Siten kenellekään ei tulisi juuri tuota toisen-luokan-ystävä-oloa eikä homma vaikuttaisi itsekkäältä (järkätkää mulle jotain kivaaaa, mutta ette saa "takaisin" mitään).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Minulla on harvasta asiasta häiden suhteen ehdotonta mielipidettä, mutta tässä kohtaa on pakko todeta: ei tulisi mieleenikään kutsua polttareihin ihmisiä, jotka eivät saa kutsua häihin :o Eivätkö polttarit liity juuri tulevaan hääjuhlaan??

Olen täysin sama mieltä asiasta. polttariin vaan parhaat kaverit ja he kaikki tulevat myös hääjuhlaan. Eikö ole vähän outo, että he kustantavat polttarijuhlia, mutta eivät saa kutsua hääjuhliin :o

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Samaa mieltä, ei voi kutsua ellei kutsu myös häihin. Jos saisin vain kutsun polttareihin, niin loukkaantuisin ja varmaan jättäisin menemättä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sain kutsun kaverini polttareihin. En vain pääse häihin, kaverini tietää sen, ja koen vähän typeräksi mennä polttareihinkaan, kun en kuitenkaan pääse juhlimaan heidän päiväänsä. :(

Kyseessä on paras kaverini. On tämäkin ongelma.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Samoilla linjoilla olen. Jos ei kutsua häihin ei sitten polttareihinkaan, juuri noista edellä mainituista syistä.. ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä voi.

Meille tulee pienet häät ja haluaisin silti juhlistaa naimisiin menoani muutamien vieraslistan ulkopuolelle jäävien kavereiden kanssa. Polttareihin kutsuttavilla on / tulee olemaan häiden mittakaava tiedossa, joten ymmärtävät miksi hääkutsua ei tule. Jos joku ei tykkää osallistua polttareihin sen takia, että ei pääse häihin, niin oma on asiansa. minä en siitä loukkaannu.

Voihan sen niinkin ajatella, että polttareita järjestävä porukka saa häissä vastinetta vaivalleen ja rahoilleen, mutta saavathan he polttareissakin. Ja eikös pääasia ole rento ja mukava yhdessäolo eikä niinkään toisista hyötyminen? =)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olin aika yllättynyt, kun minua pyydettiin mukaan suunnittelemaan polttareita eräälle vähän kaukaisemmalle kaverilleni. Emme ole siis mitenkään läheisiä, ja näemmekin vain muutaman kerran vuodessa yhteisen ystävämme kautta, eli emme sovi keskenämme tapaamisia tms. Kun kuulin heidän menevän naimisiin, en edes olettanut saavani kutsua häihin. Ilmeisesti kutsu on kuitenkin tulossa, ainakin tämän yhteisen ystävämme mukaan. En kyllä mielellään osallistuisi muuten polttareiden suunnitteluun ja kustannuksiin, jos ei häihinkään tule kutsua. Tai ainakin odottaisin, että kutsuminen tai kutsumattomuus tehtäisiin hyvissä ajoin selväksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Omiin polttareihini en haluaisi vieraita, joita en ole kutsunut häihin. Tulisi itselle vaan vaivautunut olo ja sitä en todellakaan omana polttaripäivänäni tahdo. Valitettavasti tuleva aviomieheni on toisilla linjoilla. Hän tahtoisi polttareihinsa vanhoja kavereita, jotka eivät ople hääkutsua saaneet. Olen yrittänyt tolkuttaa, ettei se ole mielestäni kovin korrektia ja kaverit saattavat vain pahoittaa mielensä. Ehdotin myös, että kutsuttaisiin nämä potentiaaliset polttarikaverit myös itse hääjuhlaan, mutta sekään ei käynyt sulholle. Huoh..ne miehet,ne miehet.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Sain kutsun kaverini polttareihin. En vain pääse häihin, kaverini tietää sen, ja koen vähän typeräksi mennä polttareihinkaan, kun en kuitenkaan pääse juhlimaan heidän päiväänsä. :(

Kyseessä on paras kaverini. On tämäkin ongelma.

Sinuna ehkä menisin kuitenkin polttarehin. Sinuthan olisi kuitenkin kutsuttu häihin, mutta et omista syistä pääse. Näin pääsisit edes hukan juhlistamaan parhaan ystäväsi häähumua. Itse pettyisin, jos paras kaverini, joka ei pääse häihin (vaikka on kutsuttu) ei tulisi polttareihinkaan siksi ettei pääse tulemaan häihin omien esteidensä vuoksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse olen kerran jättänyt menemättä ystäväni polttareihin, koska kutsua häihin ei tippunut.

Kutsun puuttuminen ei olisi häirinnyt millään tavalla, jos

1. En olisi ollut ainut tästä polttariporukasta, joka ei saanut kutsua häihin

2. Polttarit eivät olisi ollut niin kalliit (n. 170€ + omat ruuat/juomat/matkat) kuin tälle morsiammelle ja ohjelmassa ei kuitenkaan ollut varsinaisesti yhteis tekemistä vaan erikoisjuttuja vain morsiammelle

3. Häät olisi ollut pienet eli vain lähisuku + muutama paras kaveri, mutta nämä häät oli lähemmäs 200 hengen häät, jossa oli kutsuttu kuulemma ties ketä serkun kaimoja (tämä kuultu morsiammen suusta)

4. kysyessäni morsiammelta kutsusta, hän olisi asian selittänyt kauniisti, mutta totesi hyvin tylysti tähän tyylii "no johonkin se kutsuttavien raja piti vetää ja ei olla oltu viime aikoina niin läheisiä" :huh:

Näiden juttujen ja varsinkin morsiammen kommentin jälkeen, tuli itselleni olo, että olen vain maksajana polttareissa ja kukaan ei minua sinne oikeasti halua.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään