Jantsu

Kutsu polttareihin, mutta ei häihin? "Täytevieraat" (yhdistetty)

449 viestiä aiheessa

--

Summa summarum, olen varmaan oman harmitukseni täällä jo purkanut, toivottavasti se ei ketään ole loukannut. Tarkoitukseni oli vain kertoa "täytevieraan" näkökulma, kun sitä täältä palstalta minusta puuttuu, useinhan täällä saa lukea sitä, että "ketään ei kiinnosta meidän häät". Olisin todellakin halunnut osallistua järjestelyihin enemmän ja olisin halunnut viihtyä ja olla henkisesti läsnä polttareissa ja häissä paljon tiiviimmin. Nyt se ei toteutunut ja koen, että syy ei ole yksin minun. Toivottavasti minä tai kukaan muukaan ei koskaan joudu kokemaan itseään ja/tai puolisoaan polttareissa eikä häissä yhtä ulkopuoliseksi kuin minulle tällä kertaa kävi.

Sillä lähtökommentilla tarkoitin, että minä (sarkastisena ihmisenä), olisin siksi kiittänyt oikein kovasti kivasta seurasta, että olisivat ehkä voineet tajuta, millaisia törppöjä ovat olleet. Ja paistinpannun heiluttelu oli siis heille suunnattu!

Toivottavasti purkamisesta oli apua! Tuntuu, että olet hyvällä ja realistisella itsetunnolla varustettu, kun "huonosta kohtelusta" huolimatta halusit auttaa, ja menit häihinkin, etkä näyttänyt juhlassa morsiamella miltä tuntui. Taustat tuohon avec-asiaan saivat minut kyllä vieläkin enemmän kummastelemaan, mutta eihän asiaa enää voi muuttaa.. Toivottavasti asiat rouvan kanssa järjestyvät (tavalla tai toisella) :)

Minusta on oikein hyvä tuoda toisiakin näkökulmia KESKUSTELUpalstalle -kiitos, että jaoit kokemuksesi :) Tervetuloa vaan jäseneksikin, etkös maininnut, että teilläkin olisi se "i" tulossa lähivuosina ;)

muoks. siis av(i)oliiton "i"

Muokattu: , käyttäjä: Tipzilla

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaikki sympatiat sinulle polttarivieras :-X Ja kiitos herättelystä. Meillä on vieraslistan miettiminen käynnissä ja nyt ymmärrän, että avecien kutsumisella on vieraiden viihtymisen kannalta ihan oikeasti väliä - varsinkin, jos ei muita vieraita tunne. Ja sitten se jatkoystävyys - haluanko oikeasti pitää itselleni tärkeät ihmiset lähipiirissä ja myös heidän puolisonsa.

Polttareissa en yhtään ymmärrä, että kutsutaan ihmisiä esim. vain maksajiksi. Kaikkien täytyy oikeasti olla kutsun arvoisia ja silloin kaikille on myös pidettävä seuraa. Minusta olisi ehkä nolointa ikinä, jos omissa polttareissani tai häissäni joku tuntisi olevansa noin ylimääräinen :girl_impossible:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tää oli kyllä hyvä keskustelu tällaiselle vieraslistaa laativalle. Just tuosta ollaan miehen kans puhuttu, että yritetään kutsua kaikki siten, että heillä olisi ainakin joku, jonka tuntevat entuudestaan. Ja jos ei sellaisia ole, niin pyritään saada kaikki istumaan niin, että pöytäseurueessa on ihmisiä, jotka osaa ottaa koko pöytäseurueen huomioon. :)

Tosi ikäviä kokemuksia aloittajalla, enkä ihmettele että olet pahoittanut mielesi :(

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä oon kyllä sitten ehkä vähän itsekäs, mutta ei mun mielestä morsiusparin tarvitse potea mitään huonoa omaatuntoa tai kantaa kauheeta stressiä ja huolta siitä, miten joku yksittäinen vieras viihtyy häissä. Itse en ainakaan haluaisi ottaa vastuulleni sitten joskus sitä, jos joku ei tunne kaikkia/ketään eikä ole sosiaalinen ja sulaudu joukkoon.

Tiedän, että ne häät, joissa nyt olen kaasona, tullaan varmasti rakentamaan pöytäkarttoja myöten niin, että kaikki viihtyvät ja jokaisella on juttukaveri. Arvostan sitä ja se on hienoa. Mutta jos mietin niitä joskus omalle kohdalle tulevia häitä, tiedän heti muutaman henkilön, joilla ei varmasti ole hirveästi seuralaisia tai jotka eivät tule olemaan siellä mitään seuramiehiä tai -naisia. Se on valitettavaa, mutta ei se minun vikani ole.

Se on tietysti eri asia, että kutsutaanko kumppanit. Se on vähän mautonta, jos pitkäaikaista kumppania ei kutsua avecina mukaan. :( Kuulin just häistä, joissa hääpari oli asettanut yhdessäolovuosien lukumäärän rajaksi sille, keiden kumppanit kutsuttiin mukaan ja keiden ei. Tämä aiheutti sen, että suurin osa paikalle tulleista naisista tuli yksin; kotiin jäivät kumppanit, joiden kanssa oli asuttu jo vuosia yhdessä tai ainakin seurusteltu jo pidempään, ja tais siellä olla joku maha pystyssäkin onnittelemassa hääparia - ilman miestään. SE kuulosti vähän mauttomalta ja tökeröltä..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä oon kyllä sitten ehkä vähän itsekäs, mutta ei mun mielestä morsiusparin tarvitse potea mitään huonoa omaatuntoa tai kantaa kauheeta stressiä ja huolta siitä, miten joku yksittäinen vieras viihtyy häissä. Itse en ainakaan haluaisi ottaa vastuulleni sitten joskus sitä, jos joku ei tunne kaikkia/ketään eikä ole sosiaalinen ja sulaudu joukkoon.

Minusta tuo on tosi ikävästi sanottu. Kävihän aloittajankin tapauksessa niin, ettei ilmeisestikään ollut kyse hänen omasta sosiaalisuudestaan. Ainakin sen kuvan saa ketjun ensimmäisestä viestistä, jossa polttareista on kysymys. Ja ehdottomasti on minusta osaltaan hääparin vastuulla, miten vieraat viihtyvät. Jos plaseeraus on hoidettu yhtä huonosti, kuin aloittaja kertoi (ei yhtään tuttua samassa pöydässä ja kaikki samassa pöydässä istujat kipittävät tupakalle aina mahdollisuuden tullen, jolloin se ainoa savuton jää yksin), niin kenen vika se silloin on ellei kutsujien ja plaseerauksen suunnittelijoiden? Kaikkia pitää pystyä ajattelemaan, kun järjestää. On isäntäväen vastuulla, millaiset puitteet vierailleen luo ja kutsuvieraslista ja istumajärjestys on kenties olennaisin osa puitteista. Niin. Kyllä itse morsiamena häpeäisin, jos minun vieraani kirjoittaisivat täällä ensi kesänä vastaavia vuodatuksia. :skilletgirl: Ja tämä paistinpannu ei ole suunnattu yhdellekään kaltoin kohdellulle vieraalle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Juu, kyllä täytyy toki huomioida, mutta tarkoitinkin, että jos ei kertakaikkiaan ole tuttuja niin en minä ainakaan morsiamena tai sulhasena haluaisi siitä potea huonoa omaatuntoa. Päivässä on pikkusen tärkeempiäkin seikkoja, kuin se, kuka olisi riittävän samanlaista seuraa kenenkin viereen. Parhaansa varmaan jokainen tekee, mutta ei kaikkia voi miellyttää - mitenkään. Ikinä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä oon kyllä sitten ehkä vähän itsekäs, mutta ei mun mielestä morsiusparin tarvitse potea mitään huonoa omaatuntoa tai kantaa kauheeta stressiä ja huolta siitä, miten joku yksittäinen vieras viihtyy häissä. Itse en ainakaan haluaisi ottaa vastuulleni sitten joskus sitä, jos joku ei tunne kaikkia/ketään eikä ole sosiaalinen ja sulaudu joukkoon.

Niin, kai se on vähän että miten asian ajattelee. Me järkättiin juhlat nimenomaan vieraita varten, ja meille oli tosi tärkeetä että ne viihtyy. Siis jokainen niistä. Jos ois ajateltu vaan meidän naimisiinmenoa, ois käyty vaan maistraatissa ja sitten vaikka syömässä. Mutta vieraille ne juhlat järkätään. Mun mielestä.

Meillä oli yks mun kaveri, joka ei tuntenut ketään muuta. Ei päässyt polttareihinkaan, eikä ollu siis tavannu yhtäkään muuta vierasta aiemmin. Kaiken lisäks tän naisen aviomies on sen luokan hiippari, että me ei tulla ollenkaan toimeen, eikä siis ollut toivottujen vieraiden eikä kutsuttujen joukossa. Ratkaistiin asia niin, että kutsuttiin "ekstrana" (tätähän ei tää kaveri tiedä) meidän yksi yhteinen kaveri, jolloin nämä tunsivat toisensa ja viihtyivät yhdessä. Plaseerattiin heidät vielä pöytään, jossa oli samanikäisiä ihmisiä, joita yhdisti työasiat. Hyvin meni.

Muutenkin mietittiin tarkkaan, mikä kaikki vaikuttaa vieraan viihtyvyyteen. Eli kannettiin vastuu siitä vieraiden viihtymisestä. Ja koska olin tän työn jo tehny, ei tarvinnu sit stressata päivän aikana. Koska jos joku ei kaikesta huolimatta viihdy, niin sit kyse on varmaan asiosta, joihin en oikeesti voi vaikuttaa (kuten perhetilanne tms.)

Mä siis tahdon sanoa sitä, että kyllä juhlien järjestäjällä on vastuu siitä, että vieraat viihtyy. Mutta se vastuu pitää kantaa jo ennen juhlia, eikä vasta siellä alkaa miettimään, että miten saisi ulkopuolisen osallistumaan keskusteluun. Ja mä en tiedä, et onko siinä päivässä tärkeämpiä asioita kuin vieraiden viihtyvyys.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Komppaan kyllä ihan täysin edellistä - vieraat tekevät juhlan ja on epäkunnioittavaa vieraita kohtaan (jotka panostavat juhliisi esimerkiksi matkustamalla, pukeutumalla, lahjalla ja mahdollisesti jopa yöpymällä) jos heidän viihtyvyyttään juhlissa ei mietitä. Istumajärjestys on ehdottomasti tärkeä osa kokonaisuutta ja on morsiusparin tehtävä miettiä se huolellisesti jokaista vierasta ajatellen. Mielestäni aloittajan tapauksessa morsiuspari ei ole ottanut tätä huomioon, vaan on tehnyt vieraslistan itsekkäästi (jättänyt avecin kutsumatta niin että vieras on joutunut tuntemaan itsensä "yksinäiseksi"). Itse olisin kyllä aika loukkaantunut ystävälleni tuollaisesta käytöksestä, varsinkin jos muilla oli juhlissa kumppanit mukana. Törkeää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla on ikävä tilanne että kavereita on vain muutama eikä siis kunnon polttariporukkaa tule olemaan, ajattelin kutsua yhden jonka kanssa olin enemmän tekemisissä ex-mieheni aikaan (miehet oli kavereita) nykyään emme juuri pidä yhteyttä enkä siis kutsuisi häihin. Onko järkevää edes kutsua tällästä ihmistä, lähinnä koska muuten on vain neljä henkilöä ja tiedän että oikeasti vain kaksi osallistuisi?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse en kutsuisi. Jos ette ole tekemisissä etkä aio häntä häihin kutsua (eli et selvästi halua mitenkään elvyttää ystävyyttä), niin mun mielestä on vähän hassu lähtökohta kutsua vain täytevieraaksi.

 

Jos itse saisin kutsun polttareihin, joissa lisäkseni  olisi vain kaksi ihmistä, ystävyyssuhde sankarin kanssa olisi hiipunut jo aikaa sitten enkä olisi tervetullut häihin, tuntisin oloni lähinnä hyväksykäytetyksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Komppaan, en kyllä tulisi vain maksumieheksi, jos kerta ystävyyttä ei ole tarkoitus elvyttää eikä häihin kutsua.

Muokattu: , käyttäjä: Tipzilla

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä vähät polttarivieraat eivät sinänsä ole mikään ongelma. Kyllä kahdenkin ystävän kanssa saattaa saada tosi kivat pikku polttarit aikaan, jos niikseen tulee. Itse en kutsuisi ketään pelkästään väen vähyyden vuoksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen samoilla linjoilla kuin edelliset kommentoijat. Mielestäni on todella tökeröä kutsua polttareihin maksumieheksi henkilö, jonka kanssa ei ole tekemisissä, ja jota ei tahdo kutsua häihin. Pienelläkin porukalla voi pitää hauskaa!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Samaa mieltä olen minäkin. Jos jo etukäteen noin selkeästi olet päättänyt ettet kuitenkaan aio kutsua tätä kyseistä ihmistä mukaan häihin etkä ilmeisesti (?) ole myöskään aikeissa lisätä yhteydenpitoa häneen muuten, niin jätä suosiolla kutsumatta. Ketään ei koskaan kannata kutsua mukaan mihinkään pelkäksi täytevieraaksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luulisin, että kaikkien kannalta on kivempaa, että polttaireihin kutsutaan vain niitä ihmisiä, jotka oikeasti sinne halutaan. Eli ei täytevieraille myös täältä. Kivat polttarit saa pienelläkin porukalla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä oon joutunut omasta mielestäni nyt aika hämmentävään ja kiusalliseen tilanteeseen.

 

Olen siis saanut kutsun polttareihin, joihin olin ihan hyvillä mielin menossa ja kaasojen apuna ohjelmaa järkkäämässä ja valmistelemassa, kunnes nyt pari päivää sitten kävi ilmi että olen polttariseurueen ainoa, jota ei ole kutsuttu häihin.

 

Morsian on mun vanha ystävä ala-asteajoilta saakka, lukion jälkeen toki tiet erkanivat opiskelupaikkojen myötä, mutta ollaan sen jälkeenkin pidetty satunnaisesti yhteyttä, ja sellaisia hyviä kavereita ainakin minun puoleltani ollaan edelleen. Muu polttariseurue koostuu sukulaisista, opiskelukavereista, ja muutamasta muusta kaltaisestani "vanhasta" kaverista, joiden kanssa ollaan samoissa porukoissa aikanaan pyöritty.

 

Mua ei siis haittaa vaikka meitä ei häihin kutsuttaisikaan, mutta hämmentää kyllä että muut ns. "samanarvoiset" kaverit on kuitenkin kutsuttu. Kauhistuttaa nyt ne polttarit että tuleeko siellä sitten joku hieman akward moment kun tuleehan ne häät varmasti puheeksi..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen itse ollut mukana polttareissa, joissa kaikki juhlijat eivät saaneet kutsua häihin. Juhlijat taisivat saada siitä tiedon vasta polttareissa, mutta kukaan ei loukkaantunut siitä tai ainakaan näyttänyt sitä. Syynä kutsumattomuuteen oli häiden pieni koko ja juhlatilan pienuus.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^No mä oon aikuinen ihminen, en mä aio rueta toisen polttareissa kiukuttelemaan sen takia etten ole saanut hääkutsua :grin:

 

Vähän kurjalta kyllä tuntuu olla ainoa ei-häihin-kelpaava kaveri. Toinen kaveri kyseli jo aiemmin kimppakyytiä sinne häihin, koska tietenkin luuli minun olevan tulossa sinne, ja oli kyllä hänkin todella hämmentynyt tästä tilanteesta.

 

Ei kaikkia tietenkään voi eikä pidä kutsua, mutta mutta..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ajatelmia aiheesta:

Jos minut kutsuttaisiin polttareihin, joihin minun tulisi kuluttaa suurehko summa rahaa (osallistumismaksu ja mahd. matkustus jne), ja tietäisin etukäteen, etten saa hääkutsua, mutta muut saavat, todennäköisesti en menisi. Tulisi juurikin sellainen "maksumiesolo", mistä tässä ketjussa puhuttu. Jos taas sama muuten, mutta olisin jo maksanut osani/ostanut liput tms. ja sitten vasta saisin tietää, niin menisin, mutta kyllä tuntuisi edelleen maksumieheltä ja kakkosluokan kaverilta. (Mutta en kyllä näyttäisi sitä morsiamelle polttareissa.) +Jos morsian on halunnut nimenomaan minut polttarivieraaksi, niin miksei ole ystävän tavoin etukäteen kanssani puhunut? Jos taas rahasumma ei olisi suuri, ei matkustamista yms., menisin. (Kaikkien skenaarioiden todennäköisyydet laskee sitä mukaa, kuinka ei-läheinen ihminen minulle olisi kyseessä.) 

 

Ja tietysti jos häät olisi todella pienet tyyliin pari ja heidän vanhemmat, niin ymmärtäisin kyllä, tosin silloin ei voi minusta olettaa, että vieraat kustantavat kaiken, vaan morsiamelta fiksumpaa olisi esim. pyytää kylään viettämään tyttöjen iltaa.

 

Minusta sinun Marjomar ei tule nolostua, jos polttareissa tulee ilmi, ettet ole kutsuttu häihin, vaan morsiamen ja/tai polttareihin kutsujan. (Ehkäpä esim. kaaso ei ole tiennyt ketä kutsuttu häihin, vaan olettanut kaverisi tavoin myös sinun olevan kutsuttu.) Jos muut vieraat osaavat käyttäytyä, he eivät jää hehkuttamaan häissä tapahtuvia asioita. Vielä mietin tuota lausettasi "meitä ei häihin kutsuttaisikaan", joka viittaa siihen, että muut kaverit on kutsuttu avecillisina, joka taas viittaa siihen, että jos tilanpuutteesta olisi kyse, avecit olisi jätetty koulukavereilta kutsumatta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Joo siis muut kaverit saivat avecillisen kutsun.

 

En tiedä, teenkö minä nyt kärpäsestä härkäsen vai miksi tämä alkoi nyt tuntua tosi kurjalta jutulta :(

 

Mielelläni toki menisin viettämään vanhan kaveriporukan kanssa polttaripäivää, tähän mennessä rahaa on mennyt 50e yhteisiä kuluja, lisäksi tulee bensakuluja noin 100km edestä ja oma ruokailu ravintolassa, juomat ja jatkot baarissa (+ kova vaiva ja venkslaaminen lapsen hoitopaikan suhteen)

 

Kyllä mä sinne polttareihin varmaankin menen, mutta kyllä tämä nyt jää vähän kaivelemaan..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

KYSYMYS: Menisittekö siinä tilanteessa polttareihin, vaikka teitä ei olisi kutsuttu häihin, jos polttarit eivät maksa mitään (normaalia omaa ruokailua+juomista lukuunottamatta)?

Tuli vain tällainen mieleen, kun haluaisin kutsua ihmisiä viettämään iltaa kanssani ennen häitä. En halua mitään ohjelmanumeroita. Haluan yhdessäoloa, syömistä, napostelua ja juomista. Pitääkö niitä sitten kutsua vain illanistujaisina, eikä polttareina.

Jos polttarit pitäisin virallisen kaavan mukaan, mulla tulisi sinne 3 siskoa (joista yksi kaaso), yksi kaveri ja miehen sisko, sekä ehkä äiti. Eli ei mitkään isot polttarit. Häihin en ole nimittäin kutsumassa kavereita (ei ole kunnon ystäviä, enkä osaa sitten vetää mitään rajaa isoon kaveriporukkaan).

Joo ei täs mikää kiire vielä oo ;) kunhan pohdin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Marjomar, minusta et tee karpasesta harkasta- kylla itsellenikin tulisi todella paha mieli tuossa tilanteessa! Mutta, minusta tuo kuulostaa niin oudolta, etta oletko varma, ettei tahan liity jotain vaarinkasitysta? Oletko varma, etta sinua ei ole ollut tarkoitus kutsua haihin, jos on sattunut jokin vahinko kutsun kanssa, havinnyt postissa tai jostain syysta unohtunut lahettaa? Mina koittaisin kylla jotenkin selvittaa mista on kyse, silla muuten aiankin minua jaisi kaivelemaan. 

 

Unenvarjo, mina ainakin menisin! Minusta olisi kuitenkin hyva kertoa kaikille tilanne, eli etta kaikki tosiaan tietaisivat ettei ketaan muita kuin ihan laheisimmat ole kutsuttu haihin. Niin ei sitten tule kenellekaan vaarinkasitysta ja mielenpahoitusta  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^^^tämä on vähän kaksipiippuinen juttu, tuo että kaverit on kutsuttu avec, hämmensi, koska ajattelin tässä syynä olleen tila/budjetti. Toisaalta mielipiteeni tuolla "ketä kutsua"-ketjussa on se, että parilla on täysi oikeus kutsua vain ne ihmiset, jotka tuntevat läheisiksi.  Ja sitten löytyy monenlaista mielipidettä tästä avec-asiasta, esim. että pitääkö aina avopari kutsua yhdessä, voiko jättää kutsumatta sellaiset avecit, joita kumpikaan ei ole koskaan tavannut jne. Sitä pohjaa vasten (eri ketjut täällä ja morsianten kirjoitukset) tulee mieleen, että morsian (ja mahdollisesti sulhanen) on läheisempi muiden ala-astekavereiden (ja mahd. heidän avecciensa) kanssa kuin sinun (ja aveccisi). Joka tapauksessa minusta tuntuu surkealta, että morsian kohtelee sinua näin, ei olisi paljon vaadittu, että olisi vaikka soittanut sinulle, ja kertonut, miksi näin. Ihan turhaa "draamaa" nyt luo ystävyyteen. Yleensä kuitenkin johonkin henkilömäärään on istumapaikkojen ja/tai budjetin takia vedettävä raja, se on ihan selvä juttu, mutta käsittääkseni tällaisissa tapauksissa asia yleensä ratkaistaan lähettämällä ei-avec-kutsut työ- tai opiskelukavereille.

 

Tietystikään kun ei tunne tapausta, täysin ulkopuolisena voi käsittää asian ihan väärinkin! Ehkäpä he ovat laskeneet, että jos kavereita kutsutaan ei-avec paikkojen lisäämiseksi, sinun kutsumisesi tarkoittaisi sitä, että "täytyy" sitten kutsua vielä se ja se jne. Vaihtoehtoja on niin monta kuin tapauksia.. joten ei kannata minun jorinoita uskoa :) Jos luulet, että asia alkaa painaa esim. pikkutunneilla polttareissa, minusta on parempi selvittää välit morsiamen kanssa nyt kuin sitten olla se "illanpilaaja".

 

Unenvarjon kysymystä sivusinkin jo, mutta minusta tuossa tapauksessa parasta on tehdä selväksi, mikä on homman nimi. Eli kyllä, kutsuisin niitä jollain muulla nimellä ja toimisin itse kutsujana. Eli morsian olisi emäntä, ei juhlien kunniavieras. Tämä siksi, että valitettavasti sanasta "polttarit" tulee suurimmalle osalle mieleen järkkäysvääntäminen, rahanmeno, kännäys, hassut asut, tehtävärastit kaupungilla, yhden hengen hemmottelu, baari-ilta jne., jotka on kaikki vieraiden maksettava. Itse tekisin esim. nätit kortit, joissa kertoisin kavereiden olevan tärkeitä ja että haluaisin viettää heidän kanssaan mukavan tyttöjen illan ennen rouviintumista, kera yhdessäoloa, syömistä, napostelua ja juomista. + maininta nätisti siitä, ettei hääkutsua tule. Riippuen kutsuttujen rahatilanteesta, ruokapuoli olisi ravintolassa tai sitten porukalla kokkaus kotona/mökillä ja BYOB. Kirjoittaisin kutsuun myös, että ohjelmanumeroita ei tule, paitsi jos siskokaasosi järjestää morsiussaunan tai esim. minusta kiva (helppo ja ilmainen) aktiviteetti on se, missä vieraat tuovat jonkun muiston morsiamesta ja morsian arvaa kuka toi mitä ja miksi. Minusta tärkeintä tuollaisessa tilanteessa on antaa se kuva, että morsian ei ole polttarisankari, kunniavieras, jota muut passaavat, vaan emäntä, osallistuva ja ei "muiden yläpuolella".

 

edit. Roslin olikin kerennyt väliin, et yhdet väkäset lisää :)

Muokattu: , käyttäjä: Tipzilla

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos kommenteistanne Roslin ja Tipzilla.

 

Voihan toki olla mahdollista, että kutsu on hukkunut postissa tms. Häiden ajankohdan huomioiden olettaisin että ilmottautuminen on ollut nyt loppuviikosta, tai ainakin viimeistään ensi viikon alussa. Varmaan morsian huutelee sitten ilmottautumisen perään jos näin on käynyt. Pitääpä vielä varsin kysyä kaverilta, että milloin sinne olikaan ilmottautuminen.

 

Mutta summa summarun, yön yli asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen että osallistun polttareihin hyvillä mielin, ja vietän hauskan päivän vanhojen ja uusien kavereiden kanssa. En millään usko että minua olisi sinne ainoastaan rahan vuoksi pyydetty, eikä varmastikaan ole ollut tarkoitus minun mieltäni ehdoin tahdoin pahoittaa. Ehkä on käynyt jossain joku väärinymmärrys/ informaatiokatkos/ väärä oletus tms. mutta olkoon sitten niin tai näin.

 

Toki olisi ollut mukavampi saada tietää asiasta suoraan morsiamelta tai vaikka kaasoilta. Jos jossain välissä tulee luonteva tilanne, niin saatan asiasta kysyäkin, mutta muuten annan asian olla ettei sitten tule pilattua kaikkien iltaa. Toisaalta hyvä että asia kuitenkin tuli kautta rantain tietooni nyt eikä vasta polttaripäivänä, niin ehti nyt vähän sulatella tätä. Mutta hyvillä mielin mennään kuitenkin ^_^

Muokattu: , käyttäjä: Marjomar

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään