Jump to content
Naimisiin.info

Kiitokseksi polttariporukalle?


athinaniki

Recommended Posts

Polttariporukkani oli pieni, mutta olivat todella nähneet vaivaa. Olivat ottaneet tarkasti selville lempiruokiani ja juomiani ja jopa musiikkia ja järjestäneet aivan ihanat ja ikimuistoiset polttarit. Juuri minun näköiseni ja enemmän kuin osasin odottaa. ;D

Haluaisinkin jollain tapaa kiittää heitä kaikkia esim. häissä ja kaipailisin ideoita. Kiitokset voisivat olla jonkin leikin muodossa tai vaikkapa pienen puheen tai runon. Ja voisin jopa ostaa pienet lahjat kaikille, sillä polttariporukka on yhden käden sormilla laskettavissa. Pääasia ei kuitenkaan ole se, että lahjoisin heitä ja tuhlaisin rahaa, vaan että voisin heitä kiittää mahdollismimman kauniilla tavalla. Mikäli kyseessä on leikki, se ei saisi olla mikään nolausleikki.

Eli jos olette harrastaneet jotain vastaavaa, ottaisin mielelläni ideoita vastaan!  :-/

Link to comment
Share on other sites

Itselläni oli ihanat polttarit viime lauantaina. Olimme varmaan viimeisten joukossa, jotka saivat vielä Helsingin Body Shopilta käyttöön saunakassin (eli BS:n tuotteita kokeiltavaksi).

Tästä sain tosi hyvän idean polttariporukan kiitoslahjoihin. Kävin eilen hakemassa jokaiselle tytölle BS:n suihkugeelin, vartalovoiteen ja huulibalsamin. Tiimarista hain jokaiselle hopean värisen paperikassin ja tungin kassiin ensin pinkin silkkipaperin ja sitten ne BS:n tuotteet. Näytti tosi hyvältä. Tarkoituksena on varsinaisessa hääjuhlassa ojentaa lahjat tytöille kiitospuheen jälkeen.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 years later...
Guest Vieras_MiMMu_*

Me, siis minä ja mieheni tahdottiin polttariporukat mökkeilemään. Häissä tahdottiin molempien polttariporukat eteen tyyliin "nyt on sitten teän vuoro" ja jaettiin kutsut. Mökki vuokrattiin järven rannalta ja oli tosi mukava viikonloppu!

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
  • 1 month later...

Itsekään en ollut ennen tätä kiitoslahjoja ajatellut,mutta olisi kyllä kiva keksiä jotain vieraille.Toki kaasot saavat kiitoslahjat,mutta pitää tässä miettiä jos muistaisi vielä koko polttariporukkaa erikseen :)

Link to comment
Share on other sites

  • 3 years later...

Täytyy kyllä sanoa ettei oo tullu mieleenkään.oon tässä lueskellu kun ihmiset kyselly miten muistaa kaasoja,bestmaneja,vanhempia,pappeja,polttariporukoita..yms

Mie lähinnä ihmetelly että kaikkiako sitä pitää oikeesti kiittää lahjoin.

Hääkarkit vieraille ostetaan ja se saa riittää,erikseen en lahjoja ostele enää.kiitän toki kaikkia häissä,en oo mikään kiittämätön bridezilla sentään,en vaan koe erillisiä lahjoja tarpeellisiksi?

Minulle ainakin riittäisi että saan juhlia häissä/polttareissa/olla kaasona enkä osaisi edes odottaa mitään lahjaa siitä hyvästä.

Kai mulla on sit vaan outo ajattelutapa o_O

Link to comment
Share on other sites

  • 4 months later...

glenna, kiittäminen on kiva ajatus, mutta minusta esim. kehystetty kuva porukasta on aivan riittävä ja ilahduttaisi ainakin minua jo tosi paljon. Muista kuitenkin, että polttarit järjestetään ensisijaisesti morsianta eikä vieraita varten. Minusta ystävän polttareihin osallistuminen on sinällään kunnia enkä osaisi siitä kovin ihmeitä odottaa kiitokseksi. Omia ystäviä ajattelin kiittää vuolain kiitossanoin.

Kaasoja toki voisi kiittää ja itse ainakin aion kiittää hemmottelulahjakortein ja tod.näk. kutsutaan kaasot ja bestmanit häiden jälkeen syömään. Mutta nämä kiitokset osoitetaan sitten kaikesta avusta häissä / häiden jälkeen. Erillistä kiitosta polttareista ei siis tule kaasoillekaan.

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...
Guest Vieras2012

Mä voisin polttariporukalle laittaa sitten kiitoskortin mukana valokuvan kaksi, missä olisi koko polttariporukka.

Mä olin joskus kaasona ja myöhemmin sain lahjaksi pienen valokuvakansion, missä oli kuvia minusta ja morsiamesta polttaripäivänä, kuvia kirkosta (esiinnyin siellä), kuvia minusta hääjuhlassa yms. Tuo albumi oli siis tosi pieni, valokuvankokoiset sivut.

Ihana muisto kyllä.

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...