Gaultier

Teetetyt puvut (suunnitelmia, kertomuksia)

526 viestiä aiheessa

Ajattelin siis että olisi kiva saada kertomuksia puvun teettämisestä! Etenkin mistä sait ideoita pukuusi (kuvia?) ja jos mahdollista niin miltä pukusi näytti valmiina. Tietenkin voi kertoa enemmänkin, missä teetettiin, kauan kesti, paljon maksoi. Menitkö valmiin suunnitelman kanssa ompelijalle vai oliko mielessäsi vain suuntaviivoja? Löytyikö perusmalli ompelijan omasta mallistosta, jostain toisesta hääpuvusta vai onko se täysin omasta päästäsi? Ilmenikö suunnittelun tai tekemisen aikana jotain ongelmia? Oliko joku haluamasi idea mahdoton toteuttaa?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

homma on vasta aluillaan, mutta tämänhetkinen tilanne tässä.

kävin ensin sovittelemassa pukua jo silloin mielessä se, että teetän puvun. hain ideoita ja mallia siitä, mikä minulle nimenomaan sopii. ja voin sanoa tässä vaiheessa, että se minkä kuvittelin päälläni näyttävän hyvälle, ei todellakaan näyttänyt...

kangas löytyi sattumankaupalla - näin sen paikallisessa kangaskaupassa myymälätilan poikki ja tiesin, että tuo minun on saatava.

ompelija on tutun tuttu. sovin hänen kanssaan tapaamisen jo aikaisin keväällä (kun häihin oli vielä yli puoli vuotta aikaa), koska halusin tutkailla olemmeko samoilla linjoilla pukuni kanssa. ompelija otti kantaa suunnitelmiini, teki muutaman tarkennuksen mallista ja sovimme tulevista muutoksista. hain ompelijalta vahvaa visuaalista näkemystä ja kanttia sanoa, sopiiko suunnitelmani puvusta minulle vai ei.  ja näin oli, joten alustavan sopimuksen teimme.

eilen tapasimme mittojen ottamisen merkeissä. ompelija oli piirtänyt muutamia luonnoksia ja niiden ja mittojeni pohjalta palaamme parin viikon sisään asiaan. silloin hän tuo lakanakangasversiot (siis kaksi), lähinnä yläosasta - helma katsotaan niiden pohjalta.

toistaiseksi ei siis ongelmia, en myöskään keksinyt mahdotonta ideaa. suosittelen kokeilukierrosta ensin, koska meillä on mielikuva siitä, mikä meille sopii, mutta harvoin kukaan meistä on täyspitkää pukua päällään pitänyt.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä myös yksi, joka kaipaisi vinkkejä puvun teetättämiseen. Olen kierrellyt sovittamassa ja komppaan kyllä edellistä mielipidettä, että sovittamassa kannattaa käydä. Minulle ei ainakaan sopineet lainkaan ne puvut, joiden tyylisiä olin ajatellut.  ;) Nyt olisi sitten parit sovituskuvat odottamassa sitä, että pääsen kiertämään ompelimoita ja kyselemään ideoiden toteuttamista. Kangas pitäis kans löytää...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itselleni teetetty puku sopi paremmin kuin hyvin, koska en halunnut ihan perinteistä hääpukua. Ystäväni joka on ompelija valmisti puvun, kaavoitti, suunnitteli siihen erillisen takin ja yläosan brodeerauksen. pukuuni kuuluu luilla tuettu toppimallinenyläosa, pitkä hame ja polveen asti ulottuva takki. Materiaali on silkkiä ja puku on kaksivärinen: maitokahvin ja aavistuksen verran ruosteen väriseen taittuva ruskea. Puku on "suunniteltu" valmiin kuvan pohjalta, paitsi takki jonka ystäväni suunnitteli itse. Halusin kaksiosaisen, koska se tuntui luontevammalta päällä ja vaikka mittoja otettiin usemapaan otteeseen korjailtiin pukua vielä sovitusvaiheessa, jotta saatiin täydellisesti istuva puku. Pienentää on vara, suurentaa ei  :D

Itselläni suurin yksittäinen kuluerä olivat kankaat joita meni lähes 7 metriä, mikä kuulostaa hurjalta määrältä ja pukuni ei ole ollenkaan mallia "prinsessa" vaan aika yksinkertainen. Kankaisiin ja materiaaleihin meni noin 200 € ( vuorikankaat, tyllit, vetskarit, spiraaliluut yms. ), toiset 200 € maksoin ystävälleni joka valmisti puvun työtunteja laskematta. Puvulleni tuli hintaa siis 400 €, sillä olisin saanut jo valmiinkin puvun, mutta nyt minulla on täysin itselleni sopiva, itseni näköinen puku ja olen enemmän kuin tyyttyväinen siihen. Lisäksi sulho sai taskuliinan  :)

Kannattaa kysellä hintaarvioita ompelijoilta ja kysäistä ehkä myös oppiliatoksista, sieltä voi löytyä päteviä tekijöitä hyvinkin edukkaasti. Myös kankaissa voi säästää, itse halusin kuitenkin oikeaa silkkiä, halvempiakin materiaaleja olisi ollut tarjolla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun puku teetettiin morsiuspukuliikkeessä. Ensin tuli paniikki (aioin ostaa valmiin puvun tangolta) kun mikään ei iske enkä edes kokeillut mitään. Häämessuilla näin sitten puvun, joka kolahti ja kun niitä ei tehdä varastoon vaan ovat aina asiakkaalle teetettyjä pukuja, niin mikäs siinä sitten...

Kun menin liikkeeseen, en sovittanut enää muita pukuja kuin sitä pukua, joka messuilla oli esillä ja yhtä muuta. Esittelypuku sattui olemaan vielä ihan mun kokoinen, joten siitä oli helppo lähteä eteenpäin.

Käytännössä se suunnitteluprosessi meni niin, että messuilla puvun nähtyäni piirtelin huvikseni siitä mieleisiäni variaatioita ja pikkuhiljaa aloin tietää, mitä haluan. Mulla oli siis mielessäni se yksi puku, mutta tein siihen aika paljon muutoksia - eli mun lopullinen hääpuku tehtiin mun piirustusten mukaan. Sitten siellä liikkeessä mulla oli päällä se esittelypuku ja siitä sitten käytiin myyjän kanssa puku läpi kohta kohdalta - että millaisen mä haluan minkäkin yksityiskohdan olevan.

Puku tilattiin ja sovituspäivä sovittiin parin kuukauden päähän. Nopeamminkin olisi saanut, mutta kun meillä ei ollut mikään kiire. Seuraavan kerran kun menin liikkeeseen, se oli jo valmis. Eli ei ollut sellaisia välisovituksia ollenkaan. Jos puvussa olisi ollut jotain korjattavaa (niinkuin yleensä varmaan on - esim. vyötärön kavennusta yms.), korjaukset olisi tehty ja mun olisi pitänyt käydä vielä kolmannen kerran liikkeessä sovittamassa. Mun puku kuitenkin oli just hyvä eikä siihen tarvinnut tehdä mitään, joten sain sen samantien kotiin.

Mun puku teetettiin Morsiusgalleriassa Tampereella ja siellä systeemi oli se, että puku lunastettiin kokonaisuudessaan vasta sitten kun siihen on tyytyväinen. Eli jos tilattuun pukuun ei todellakaan ole tyytyväinen, sitä ei ole pakko ottaa. Eikä siellä makseta mitään "50% hinnasta nyt ja 50% sitten kun haet puvun" - vaan koko homma silloin kun on pukuun tyytyväinen ja vie sen kotiinsa.

Pukujen sovittaminen on kyllä ihan ehdoton juttu. Ja onhan se kivaa  ;) eli kannattaa ottaa siitäkin ilo irti.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kun lähdin pukua teettämään, ainoa idea oikeastaan oli se että en halua valkoista pukua ja että välttämättä puvun ei tarvitse olla täyspitkä. Ompelijan kanssa sitten yhdessä lähdettiin miettimään ideoita, selasin lehtiä ja kuvia aiemmin tehdyistä puvuista ja yhdessä ideoitiin pukua. Sitten lähdettiin kangaskauppaan ja katseltiin lisää, kankaita ja jne.

Ensimmäinen sovitus jännitti kovin mutta puku oli vielä paremman näköinen mitä olin uskaltanut odottaakaan sen olevan. Ja aivan mun näköinen. Ihana. Täydellinen. Huomenna näen puvun valmiina, voin laittaa sitten kuvia. Mutta puku on siis kaksiosainen, yläosa on vaaleanpunaista satiinia ja korsetin mallinen. Alaosa valkoista tylliä, neljässä kerroksessa ja kohotettuna starowskin pinkein kristallihelmin. Pohjemittainen.  :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla oli heti selvää, että teetän puvun. Valmispukujen kuvia katselemalla huomasin ettei muita vaihtoehtoja tosiaan ole. Lähinnä ongelman muodosti hihat, jotaka ehdottomasti haluan ja niitä ei juuri puvuissa nykyään ole. Puvun malli on aina ollut mielessä ja prinsessa Maryn puku inspiroi oman puvun suunnittelussa.

Puku on tilattu Morsiusgalleriasta ja saapuu lokakuussa -06. Puvun malli oli mulle heti selvä, muutamia yksityskohtia mietin pidempään. Alla olevasta kuvasta näkyy millainen puvun yläosa on. Helma on sileä, a-linjainen, 70 cm:n laahuksella. Helma on kapeahko, ei sellainen pallomainen. Helmaan tulee aaltomainen brodeeraus. Puvun väri on ivory. Eli yksinkertainen ja klassinen malli. Koitin muutamaa pukua liikkeessä yksityiskohtia ja mittoja selvitettäessä. Yhtään enenmpää en ois halunu koittaakaan, kun en tykänny niistä yhtään. Toki mua jännittää miltä puku näyttää mun päällä.

Puku maksoi ilman brodeerausta 750 €, mutta brodeerauksen myötä nousi 825 €. Mikäli pukuun tulee korjauksia, maksavat ne vielä jonkin verran.

mary__fred_3.jpg

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Lykkään tännekin tämän kuvan puvustani. Tänään oli sovitus ja täytyy sanoa että olen erittäin tyytyväinen ratkaisuun että teetän puvun. Saan siitä juuri sellaisen kuin ikinä uskaltanut unelmoida ja voi, se on täydellinen. Koko puvun hinnaksi kaikkineen tulee 440e.

tuipukutylli.jpg

Ja niin. Meillehän tulee vaimolle puku samalta ompelijalta. Tässä kuva siitäkin. Vaimon puku maksaa 600e.

Laikapuku.jpg

Parasta ehkä tässä prosesissa on ollut se että ompelijan kanssa yhdessä on palloteltu ideoita. Ompelijamme Helena omaa mieletöntä näkemystä ja puvuista tulee vielä paremmat koska hän on uskaltanut ehdottaa ideoitaan ja saanut meidät miettimään sen ohi mitä oli alkuperäinen idea.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulla on kyllä ideoita, millaisen puvun haluaisin. Täytyy nyt katsoa ostanko vai teetänkö. Onko kankaiden löytäminen vaikeaa? Ettei kangas sitten olisi mitään rättikangasta. Vaikka ei kai kangaskaupoista saa sellaista kangasta kuin valmispuvuissa käytetään? Laitan tuohon alle osoitteen, josta löytyy kuvia yhdestä puvusta, josta olen ottanut ideoita. Ensin täytyy vaan selata alaspäin :) Kuvat ei kyllä ole mitään kovin hyviä. Lähinnä yläosa on ok, alaosan haluaisin erilaiseksi. Sivuilla on myös paljon ihan turhia kuvia, mutta kun en osaa lisätä kuvia tänne, niin :P

http://www.stratovarius.com/pictures/jkhp/...4834612c4720da5

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Iitu: Kaksi mittatilauspaikkaa jotka tiedän, niin sieltä löytyy kankaat valmiina mistä valita. Toinen on Morsiusgalleria Tampereella ja toinen Sydänkäpy Turussa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä teetän parhaillaan pukuani juuri tuolla SE:n mainitsemassa Sydänkävyssä. Kaikki on sujunut todella hienosti tähän saakka, ja puku on jo viimeistelyä vaille valmis.

Tiesin oikeastaan jo ihan heti hääpäivä sovittaessa, että haluan teetetyn puvun. En ollut siihen mennessä enkä sen jälkeenkään nähnyt sellaista valmispukua, joka sellaisenaan olisi ollut juuri minulle mieleen. Kävin sovittamassa muutamaa eri pukua eri liikkeissä, ja aika nopeastikin löysin yhden ylitse muiden (Pronoviaksen Impala). Puvussa kuitenkin oli muutama piirre, joita halusin hieman muuttaa minulle sopivammaksi.

Menin puvun kuvan kanssa Sydänkäpyyn (jossa sain sovituksessa erittäin mukavaa palvelua), ja siitä se sitten lähti. Juteltiin ompelijan kanssa millaisia toiveita ja ajatuksia minulla puvun suhteen on ja valittiin kankaita. Heidän kangasvalikoimansa olivatkin todella hyvät (värejäkin muistaakseni löytyi paljon), ja juuri itselleni hyvät kankaat löytyivät helposti.

Olin sen verran paljon katsellut netissä pukukuvia, että tiesin jo erittäin hyvin sovittelemaan mennessäni mikä miellytti ja mikä ei. Ja minun tapauksessani minulle onneksi sopivat juuri sen tyyliset puvut, joita olinkin katsellut. Pukuni koostui alkuun vain muutamasta yksittäisestä kriteeristä (vyötärölle vedostus, pitsiä ja satiinia, A-linja, leveä helma, selässä nyöritys), mutta ompelijan ehdotusten ja kysymysten kautta muovautui sitten kokonainen puku. Myös ihan pieniä muutoksia on puvun tekemisen aikana tullut, mutta ei mitään sellaisia, joista olisi aiheutunut paljonkaan lisäkustannuksia. Ompelija on mukavasti osannut kysellä sellaisiakin asioita, joita en itse ollut edes ajatellut. Hän on myös ehdotellut vaihtoehtoja, jotka ovat lopulta vaikuttaneet parhailta ratkaisuilta.

Puvun teko aloitettiin tuossa maalis- huhtikuussa, sillä ompelijan toiveena oli, että ei osuisi tuo syyshäiden pukuni samaan syssyyn kesähääpukujen kanssa. Toisin sanoen hänellä oli paremmin aikaa tehdä puku melko valmiiksi tuossa kevätpuolella, kun kesä on kuitenkin niin kiireistä aikaa. Aikataulu on vaikuttanut toimivalta ja puku on jo erittäin hyvällä mallilla. Seuraava - ja ilmeisestikin viimeinen sovitus ennen tarkistussovitusta ennen häitä - on tuossa ensi kuun alussa. Eli mikään kiire puvun kanssa ei tullut, olisi varmasti ehtinyt olla valmiina jo pitkään, jos olisin halunnut sen nopeasti kotiin.

Yksi asia, miksi alunperin halusin teettää pukuni, oli hinta. Ajattelin, josko saisi ehkä hieman halvemmalla, kun valitsisi erilaisia materiaaleja. No, loppujen lopuksi kävi niin, että kun sen Pronoviaksen Impalan olisi saanut 1040 eurolla, tämä oma pukuni tulee maksamaan n. 1000 euroa. Eli paljon ei säästetty ::) Lisäksi teetän samassa liikkeessä itselleni pukuun boleron, jonka hinta-arvioksi sain 50 e. Mutta hintakaan ei harmita, sillä olen tähän juuri minulle täydellisesti istuvaan pukuuni äärettömän tyytyväinen!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minäkään en halunnut perinteistä hääpukua.Puvun malli löytyi helposti,samanlainen kuin Taru Sormusten Herrasta-leffan kakkososassa oleva Eowynin puku

wwa.JPG

Harrastan keskiaikaa ja kuulun Keskiaikaseuraan joten kyselin keskustelufoorumilta josko joku ompelutaitoinen (itsekin osaaan noita vaatteita tehdä,mutta tämän projektin halusin antaa taitavammalle tekijälle) haluaisi ommella kyseisen puvun

Sain pian vastauksen ja sovittiin treffit.Näytin kuvaa puvusta ja kerroin tarkemmin mitä halusin.Kankaaksi tulisi erittäin ohut villa ja alle vuorikangas, kankaat hommasin Virosta,hintaa tuli noin 100e (6m siniviolettia villaa ja 6m vuorikangasta) Kangaskauppa oli vielä taksikuskin suosittelema,paikallisten suosiossa oleva=)

Säästöä tuli aikas paljon,siellä villa oli alle 15e metri kun petikon eurokankaassa samantyyppinen 21,90 m.

Puvun tekemiseen meni aikaa noin 5kuukautta ja hintaa sille tuli noin 470e (sis kankaat,hihoihin tulleet helmet ja hopean ja kullanväriset kirjontalangat + nyöritysnauhan)

Tosi tyytyväinen olin pukuun,se on tällähetkellä hyötykäytössä,käytän sitä seuran arvokkaammissa tapahtumissa juhla-pukuna

juden_ja_tainan_h_t2_028.sized.jpg

Tällainen puvusta tuli

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minun kaverini valmistuu ompelijaksi ja tekee puvun lopputyönään. Olen selannut lehtiä ja surffaillut netissä katselemassa pukuja. Kävin myös täkäläisessä hääpukuliikkeessä sovittamassa eri mallisia pukuja. Oli helppo nähdä mikä puku sopii minulle ja siellä myös huomasi, etten löytäisi liikkeestä unelmapukua ollenkaan.

Kaikkein vaikeinta on ollut kankaan etsiminen. Täkäläisessä kangaskaupassa ei ole juurikaan kummoinen valikoima. Metsästin kangasta myös Helsingistä. Sitten löysin netistä liikkeen mikä myy erillaisia silkkejä. Sieltä on tullut näytteitä, joista löytyi sopiva kangas.

Hinnaksi tulee noin 400 e. Kangasta menee 4-5m, organzaa 1-2m+ muut kankaat. kaverilleni maksan 200 e. Samasta kankaasta tulee vielä neljälle pienelle morsiusneidolle puvut.

Ollaan kaverin kanssa treffailtu pari kertaa ja suunniteltu pukua (oli myös liikkeessä mukana).

Nyt puku on suurinpiirtein suunniteltu päässä ja kaveri on kuulemma piirtänyt jotain hahmotelmia siitä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Teetätin oman pukuni Morsmaikussa, ja nyt puku odottaa siellä vain viimeistä sovitusta, jossa katsotaan enää helman pituus.

Prosessi oli todella helppo ja miellyttävä, voin suositella. Liikkeessä oli useampi puku, joissa oli kaikissa jotain hyvää, ja loppujen lopuksi heidän ompelimoltaan tilattiin minulle puku, jossa on kaikki mistä olen haaveillut. Ja plussaa tuli vielä siitä, ettei pukuun tarvinnut sitoutua ennen kuin olin nähnyt ja sovittanut sen. Vasta sitten sain päättää, otanko puvun. Myyjä oli kyllä erittäin ammattitaitoinen, osasi ehdottaa ja suositella kaikkea, mitä en olllut edes ajatellut, ja osa jutuista joita olin miettinyt, karisi pois kun sain sovittaa vastaavanlaista.

Ja kaiken lisäksi, kartoitettuani teettämisen mahdollisuuksia, Morsmaikun puvut valmistetaan Suomessa, ompelimo oli liikkeen seinän takana. Eikä hinnaksi tullut enempää kuin tangolla olevat puvut, sain ennen tilaamista tarkan hinnan joka sisälsi kankaat ja kaiken. Heillä oli myös isot kansiot, joista kankaat valittiin. Itse päädyin luunvalkoiseen, mutta siellä oli kaikkea valkoisesta mustaan. Lisäksi mallin miettimistä helpotti kansiot, joissa oli asiakkaiden lähettämiä hääkuvia, niissä kun näki ihka oikeita morsiamia:):):), eikä vain ihanan laihoja mallityttöjä.

Kaiken kaikkiaan yllättävän helppoa ja stressitöntä, saan oikeasti keskittyä kaikkeen muuhun, kun oikeat ammattilaiset hoitavat pukupuolen. En olisi uskaltanut ikinä jättää näin tärkeää asiaa tuntemattoman ompelijan varaan, enkä kyllä olisi luottanut ystäväänikään, joka osaa kyllä ommella. Entäpä jos en olisikaan ollut tyytyväinen työn jälkeen, ystävälle ei olisi hennonnut sanoa.

Ihana ilma ulkona, lähden rannalle pientä päivetystä hakemaan, vielä kolme viikkoa h-hetkeen ja kaikki kunnossa:) Aurinkoisia häähetkiä muillekin!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä kanssa yksi jolle tulee teetetty puku. Jo oikeastaan alunperin ajattelin että joudun puvun itselleni teettämään, sillä en koskaan löydä esimerkiksi juhlapukuja kaupasta valmiina muotojeni vuoksi. Olen aika paljon pukuja tehnyt itse, mutta hääpukua en halunnut lähteä itse ompelemaan.

Ensin lähdin sovittelemaan erilaisia pukuja. Kiersin läpi kaikki Tampereen liikkeet ja kokeilin pukuja joiden kuvittelin itselleni sopivan. Alussa mielessäni oli hyvinkin täsmällinen ajatus siitä millaisen puvun haluaisin: off-shoulders puku jossa helmassa olisi kirjailua, samoin yläosassa. Kuitenkin jo ensimmäisellä sovituskerralla kävi hyvin selväksi ettei tuollianen puku sopinut päälleni lainkaan. Sen sijaan se vihonviimeinen puku johon en ikinä olisi uskonut sopivani näyttikin päälläni juuri täydelliseltä: täysin olkaimeton A-linjainen puku. Kaikki koristeet tuntuivat olevan liikaa, ja vähitellen kuva puvusta alkoi muodostua mielessäni. Oikeastaan jo ensimmäisellä kerralla käydessäni Morsiusgalleriassa ihastuin siellä yhteen sovittamaani pukuun, Eternity Bribalin pukuun nro D576. Aivan täydellinen se ei ollut, mutta kuitenkin lähellä sitä. Kiertelin katselemassa pukuja noin vuoden verran ja joka kerta kun astuin sisään Mrosiusgalleriaan sain aivan ensiluokkaista palvelua enkä koskaan tuntenut olevani myyjien rasitteena (toisin oli eräässä toisessa liikkeessä). Joka kerta kun katselin tangoilla olevia pukuja tunnuin tarttuvat siihen samaan pukuun jota olin jo ensimmäisellä kerralla sovittanut.

Niin siinä sitten kävi, että tämän vuoden toukokuussa varasin ajan MGsta teettämistä varten ja tein tilaukseni. Olin itse piirtänyt kuvaa haluamastani puvusta ja siihen toivomistani muutoksista. Myyjän kanssa sitten vain otettiin mitat, päätettiin kankaat ja laahuksen pituus, ja siinä se sitten oli. Todella helppoa ja myyjättäret ovat kerrassaan ihania.

puku%2Bhanska.jpg?dc=4675608397412171284

Tuollainen puvustani siis tulee, sovimme että puku saapuu liikkeeseen tammikuun puolivälissä eli hyvissä ajoin ennen häitä. Takana menee tuolla samalla sinisellä kankaalla nyöritys josta nyörin päät valuvat pitkänä laahuksen päälle. Lisäksi tuee siis nuo kuvassa olevat hansikkaat ja varmuuden vuoksi hartioille samoista kankaista tehty shaali. Kaiken kaikkiaan hintaa tulee noin 790e.

:-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Teetätin oman pukuni

Kaiken kaikkiaan yllättävän helppoa ja stressitöntä, saan oikeasti keskittyä kaikkeen muuhun, kun oikeat ammattilaiset hoitavat pukupuolen. En olisi uskaltanut ikinä jättää näin tärkeää asiaa tuntemattoman ompelijan varaan, enkä kyllä olisi luottanut ystäväänikään, joka osaa kyllä ommella. Entäpä jos en olisikaan ollut tyytyväinen työn jälkeen, ystävälle ei olisi hennonnut sanoa.

Samaa minäkin mietin, mitä jos en olekkaan pukuun tyytyväinen! Mutta tunnen tämän ompelijan hyvin ja tiedän ,että hän tekee tosi hyvää jälkeä. On ommellut vanhojentanssipukuja ja Linnan juhliin yhden puvun. Uskalsin luottaa tämän asian hänelle ja ollaan kyllä keskusteltu tästäkin asiasta. Voin tulla kertomaan miten mun puvulle sitten kävi ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mun puku teetettiin Morsiusgalleriassa Tampereella ja siellä systeemi oli se, että puku lunastettiin kokonaisuudessaan vasta sitten kun siihen on tyytyväinen. Eli jos tilattuun pukuun ei todellakaan ole tyytyväinen, sitä ei ole pakko ottaa. Eikä siellä makseta mitään "50% hinnasta nyt ja 50% sitten kun haet puvun" - vaan koko homma silloin kun on pukuun tyytyväinen ja vie sen kotiinsa.

Kuinka paljon pukusi teettäminen maksoi Morsiusgalleriassa? Olen ajatellut pitää morsiuspuvun teettämisen ns. takaporttina kun ainakaa vielä mikään puku ei ole kolahtanut täysin. Onko muilla kokemuksia ompelijoista tai yleensä morsiuspuvun teettämisestä Tampereella?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä aion teettää pukuni myös liikkeessä, lauantaina menen sovittamaan yhtä pukua, joka on luultavasti oman pukuni kaltainen. Sen tietää sitten sovituksen jälkeen.

Netissä on selailtu monet sadat kuvat erilaisista hääpuvuista ja niistä on sitten pikku hiljaa rakentunut kuva omasta. Vien mennessäni liikkeeseen piirtämiäni kuvia ja katsotaan sitten kumpaan kahdesta vaihtoehdostani päädytään.

En vielä tiedä mitä puku maksaa, mutta puku tehdään minulle ja jätetään liikkeeseen sitten vuokralle, eli oikeastaan vaan vuokraan sen. Mutta arvio oli 300 - 400€

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kertokaapa missä olette teettäneet, millaisen puvun ja mihin hintaan!

Jos saisin teetettynä huokeammalla oman Sincerity-tylliunelmani...

Kuinka kauan puvun teettäminen kaikenkaikkiaan kesti? ym ym

I  :-X tylliunelma             ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse olen ensi kesän morsian ja päätös hääpuvun teettämisestä tuli aika nopeasti. Perinteistä hääpukua en halua, enkä missään tapauksessa täyspitkää. Niinpä marssin kuvan kanssa tuttuun ompelimoon (pikkuinen liike espoossa), mistä löytyikin pukuun sopivia kankaita ja ompelija oli todella innoissaan. Yläosani tulee olemaan vaaleanpunaista silkkiä ja alaosa hieman vaaleampaa vaaleanpunaista satiinia, pohjepituinen, nostetaan mekko alta tyllialushameella. Tällä hetkellä arvioitu hinta kieppuu siinä reilussa 500 €, hinta voi tippua, mutta ei ainakaan nouse. Kallein osa mekossani taitaa olla vyötärölle käsin silkistä tehtävä kukka. Se maksaa n.120 €, joten jos sitä ei olisi puku olisi todella edukas. Mielestäni. Ja yksi syy joka vaikutti päätökseen teettää puku oli se, että olen vartaloltani jokseenkin kumman muotoinen... Kai.. En voi ostaa kaupasta kokomekkoja ollenkaan, koska ne ovat aina vyötäröltä löysiä ja jos eivät ole, niin sitten ei muuten mahdu oikein hyvin päälle...  ;D

Tammikuussa otetaan mitat ja sitten aletaan tehdä pukua. Ompelija oli hyvillään, kun olin ajoissa liikenteessä, ehtiipähän rauhassa tehdä korjauksia ym..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tänään piirrettiin liikkeessä millaisen puvun haluan. Lopullinen yksityiskohtien kanssa ei tarvitse olla, sillä ne päätetään hameen valmistumisen mukana. Varattiin myös ensimmäinen sovitusaika tammikuulle. Sieltä sanottiinkin, että keväällä tai lopputalvesta olisi jo liian myöhäistä tulla teettämään pukua, sillä kesään valmistautuessa on niin kova kiire.

Pukuni vuokrahinnaksi arviotiin 400€ ja jos haluan ostaa sen niin hinta on kaksinkertainen. Sulholle ja bestmanille katsottiin samasta liikkeestä puvut jo valmiiksi ja sovittiin, että heille tulee samasta lilasta kankaasta liivit ja solmuke kuin minun mekkoni yhdestä yksityikohdasta. Joten ei tarvitse itse paniikissa kierrellä kauppoja etsimässä samansävyistä kangasta pojille.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kerronpas tänne omankin tarinani puvun hankinnasta... Eli alunalkaen olen ollut melkein varma, että teetätän puvun, mutta halusin kuitenkin käydä liikkeessä kokeilemassa eri mallisia pukuja ja nähdä mikä sopii itselle ja mikä ei. Ja niinhän siinä kävi, että sellainen puku ei käynyt päälle alkuunkaan minkä olin itse arvellut käyvät. Liikkeestä löytyi aivan ihana merenneitomallinen pitsipuku joka kävi vielä kaikenlisäksi hyvin päälle :) Ainut ongelma oli, että puvulla oli hintaa yli 1200 ekua, joka on pikkusen liikaa minulle. Niinpä marssin seuraavalla viikolla erään ompelijan luokse kuva puvusta mukanani ja kysyin hänen mielipidettä mitenkä teko häneltä onnistuisi ja osaisiko hän arvioida paljon puvulle tulisi hintaa. Hän arvioi puvun hinnaksi alle 500 (aikamoinen säästö). Sovimme niin, että otan kankaat hänen kauttaan ja sitten kun kangas edustajia tulee käymään niin minun pitää mennä valkkaamaan mieleiset. Häihin on vielä aikaa vuosi ja 3kk, joten ennen ensi kesää minun ei tarvitse muutakuin ostaa kengät ja alushame valmiiksi (korsetti jo hankittu). Ensi elokuussa rupeamme sitten tosi toimiin, jolloin ompelija luonnostelee koepuvun päälleni lakanakankaasta. Annan vinkiksi niille, jotka aikovat teettää puvun niin kannattaa lähteä liikkeelle viimeistään ennen puolta vuotta häitä, niin ei tule sitten kiire...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kannattaa varmistaa puolin sun toisin pukua teetettäessä, että ollaan ymmärretty oikein mitä on tarkoitettu. Siltikään se ei takaa, että kaikki menisi nappiin. Tämä lähinnä siinä tapauksessa, jos ei ole välisovituksia.

Itsellä puku ei vastannut sovittua, vaikka olin kuvia näyttänyt mallista, ja pettymys oli suuri. Hätä ei ollut kuitenkaan lopullinen, vaan pukuun tehdään uudet hihat, koska olivat täysin pielessä. Muitakin muokkauksia tulee, mutta nuo hihat olivat ne, jotka olivat menneet mönkään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään