~Taateli

Tampereen morsiuspukuliikkeet?

78 viestiä aiheessa

Minä tuli Oulusta asti Tampereelle katsastelemaan hääpukuja. Morsiusgalleriaan olin saanut varattua ajan, mutta Tyynelässä ei ollut aikoja vapaana. Ajattelimme kuitenkin käydä pyörähtämässä Tyynelässä, jotta näkisimme vähän valikoimaa. Sieltäpä meidät passitettiin ulos, kun ei ollut aikaa varattuna!!! Ihmeellistä ettei saa edes pukuja katsoa.

Tuollaisen kohtelun jälkeen päätimme, ettei kyseinen liikkeeseen syötetä penniäkään rahaa.

Muokattu: , käyttäjä: Tiinus

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Morsiusgalleriaa voin suositella kokemukseni perusteella. Sieltä sai asianmukaista ja hyvää palvelua. Kävin siellä ajanvarauksella ja aika nopeasti löysin sieltä sopivan puvun. Hyvää tuuria, sillä varauduin myös siihen, etten välttämättä heti löydä etsimääni. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen nyt itsekin kierrellyt Tampereen myymälöitä. Häät ensi kesänä. Valkoista pukua en ole ajatellut, mutta en täysin poissulkenutkaan. Värillisiä pukujahan Tampereelta löytyy näiden yleisimpien Morsiusgallerian ja Muotitalo Tyynelän lisäksi myös mm. Koskarin Leimuskasta ja In Stockista, sekä Haloselta, Kekäleestä että Cloth Housesta ja Tampereen Juhla-asusta. 

 

Cloth Housen palvelu oli selkeästi parasta, joskin valikoima oli melkoisen pieni ja myymälä aika ahdas. Myyjät olivat asiantuntevia, itse omistaja erittäin mukava ja puvut olivat todella hyvälaatuisen oloisia (hyvät tyllit ja rakenteet, tuntui laadukkaalta päällä). Täällä oli myös valkoisia pukuja, mutta vähemmässä määrin. 

 

In stockissa on edullisia pukuja, jotka vaikuttavat kyllä laadultaankin halvemmalta. Helppo kävellä sisään ja sovitella, ei tartte riisua kenkiä myymälään mennessä jos haluaakin vain katsella ja myyjä auttaa tarvittaessa, mutta saa sovittaa myös ilman. Enemmän ehkä sellainen vanhojentanssipukupaikka kylläkin, vaikka joitakin ihan kivoja pukuja täältäkin löysin. 

 

Leimuskassa en päässyt edes sovittamaan. Myyjä esitteli paria pukua ja kesken kaiken, kun juttu vähän niinkuin tyssäsi kun en pitänyt hänen esittelemistään puvuista, myyjä vain vaihtoi yhtäkkiä asiakasta ja alkoi palvella jotakuta toista jättäen mut seisomaan yksin keskelle myymälää. Yksikään myyjän näyttämistä puvuista ei siis ollut mieleeni enkä nähnyt muitakaan mielenkiintoisia, joten en hukannut tänne aikaani yhtään enempää.

 

Halosen ja Kekäleen puvut olivat myös lähinnä vanhojentanssiosastoa, ei kovin vakavastiotettavia. Edullisia ja myös laadultaan halvahkon tuntuisia. 

 

Morsiusgalleriaan varasin ajan ja sain ihan hyvää palvelua. Värilliset puvut olivat samaa hintaluokkaa kuin Cloth Housessa, mutta eivät mielestäni laadultaan samaa tasoa. Tilaamaan olisi pystynyt esim. toista kokoa tai väriä, jos ei sopivaa löytynyt, mutta tilausajat on melko pitkät (4kk!). Myyjä oli todella mukava ja auttoi sovituksessa tosi paljon. Ei häirinnyt yhtään, vaikka myyjä oli sovitushuoneessa mukana koko ajan. Hieman oudoksuttaa, että eivät ilmeisesti tee korjausompelua itse, vaan alihankintana. Mielestäni korjausompelu on aina luotettavampaa, jos tekijä näkee puvun asiakkaan päällä tai edes pystyy keskustelemaan sovittajan kanssa tarkemmin asiasta tai jopa tekemään välisovituksen tarvittaessa. 

 

Tampereen juhla-asussa oli mukavan erilaisia pukuja kuin muualla, tosin ovat poistamassa kaikkia valkoisia morsiuspukujaan (100 euroa kipale kai kaikki jäljellä olevat mallit). Värillisistä löytyi muutama kiva ja myyjä oli mukava. Sovituskopeilta oli tosin suora näkymä ikkunan kautta kadulle, ja pukuja ei kaikkia mahtunut pukemaan/riisumaan kopissa asti, joten joutui välillä viuhahtelemaan puku vain puoliksi päällä. Pukuja oli myös katselemassa joku toinen morsian samalla, ja jouduin sovittamaan ja pukemaan pukuja sovituskopin verho puoliksi auki tämän toisen tyypin läsnäollessa, mikä oli jotenkin outoa. Itse olin kuitenkin varannut sovitusajan, joten oletin että olisin päässyt sovittamaan rauhassa. Tekevät korjausompelua ja näytti olevan laaja valikoima myös miesten juttuja tarjolla.

 

Morsiustalo Tyynelässä oli ihan hyvä valikoima värillisiäkin pukuja, mutta myyjä oli jotenkin oudon töksähtelevä ja jotenkin vastahakoisen oloinen, enkä oikein tuntenut oloani kotoisaksi hänen kanssaan sovittaessa. Sovitin myös kahta eri versiota samasta puvusta (molemmat Lavem-mallistoa), ja molemmissa oli täsmälleen sama istuvuusongelma vasemman rinnan kohdalla, joten pisti epäilemään laatua. Tänne pääsin arkiaamupäivällä aikaa varaamatta (viikonloppuisin en yhtään ihmettele, jos käännyttävät pois, mutta on kyllä outoa ettei edes katsella saa). Sain myös kuvata puvut. Värilliset puvut olivat mielestäni laatuun nähden melko kalliita (värilliset sovittamani eivät olleet Tyynelän omia pukuja).

 

Mulla on nyt puku varattuna Cloth Housesta ja käyn sen maanantaina noutamassa sieltä pois. Puku oli tarjouksessa ja laatuun nähden kyllä todella edullinen! Palvelu oli tosiaan ihan superhyvää tuolla, ehkä myös liikkeen pienuudesta johtuen tykkäsin eniten tästä, sillä vaikka valikoimaa ei erityisen hulppeasti ollutkaan, niin kaikki muu korvasi sen kyllä. Myös kenkiä (kaikki värjättäviä!) ja laukkuja heillä on ihan hyvä valikoima ja korjausompelu hoituu ja tekevät kaiketi ompelut ihan myymälässä, eivätkä lähetä mihinkään muuanne tehtäväksi. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä kävin tässä jokin aikaa sitten Tampereen Zazabellassa. Usko romahti hääpuku liikkeissä käymisestä kyllä sillä reissulla aivan totaalisesti. 

Menin liikkeeseen katselemaan ilman ajanvarausta. Miespuolinen aasialais taustaisen näköinen myyjä toivotti ihan kohteliaasti tervetulleeksi ja sanoi että pääsen sovittelemaan jos haluan. Kiertelin ja katselin pukuja aikani ja päädyin sovittamaan muutamaa pukua. Toista pukua sovittaessa sanoi myyjälle että en pidä puvun vetoketjusta, hän toi tilalle saman puvun jossa oli nyörit. Hän sanoi tässä vaiheessa että "tulen pian laittamaan sen kiinni". Puku oli puoliksi päälläni ja huomasin mieheni tekstiviestin johon aloin kirjoittaa vastausta pikaisesti. Samaan aikaan kuulin että myyymälään tuli asiakas noutamaan ja maksamaan pukuaan, ajattelin että myyjä varmasti tulee sen jälkeen. Asiakas kuului lähtevän ja myymälään laskeutui hiljaisuus. Odotin hetken. Yskin hiki otsalla vaivaantuneena sovituskopissa. Tuskastuin ja päätin mennä ison peilin eteen katsomaan päällä olevaa pukua jota pitelin toisella kädellä ylhäällä. Huhuilin hiukan myyjää jota ei näkynyt myymälässä. Huhuilin uudestaan ja päätin kurkata ompelutilaan että näkyykö aasialaistaustaisen näköistä naista joka aiemmin sieltä tervehti minulle kun katselin siinä vieressä pukuja. Ei, kumpaakaan myyjää ei näkynyt eikä kuulunut missään. Huutelin kovempaan ääneen myyjiä mutta ketään ei edelleenkään näkynyt saatika kuulunut missään. Tuskastuin ja päätin mennä riisumaan puvun pois. Kolistelin sovituskopissa ja vaihdoin omat vaatteet päälleni. Jätin puvut sovituskopin nurkkaan, vastasin mieheni laittamaan seuraavaan tekstiviestiin ja menin laittamaan kengät jalkaan. Aika tuohtuneena huusin ovelta lähteissäni että "helvetin hyvää päivän jatkoa!" johon en myöskään saanut mitään vastausta. Aika uskomatonta "palvelua"! Hermot meni aivan totaalisesti. Ja arvatkaapa kauanko odotin siellä myyjää se puku puoliksi päälläni?! 30 minuuttia! En pysty suosittelemaan kenellekään tälläisen "asiakaspalvelun" pohjalta kyseistä liikettä. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aloitin Tampereen myymälöihin tutustumisen tänään piipahtamalla Morsiusgalleriassa. Tarkoituksenani oli vain puhtaasti katsella pukuja, mutta ystävällinen myyjä kysyi, haluanko myös sovittaa. Liikkeessä oli muitakin asiakkaita, ja yllätyinkin iloisesti, että sain sovitella tunnin verran mekkoja ja myyjä oli koko ajan läsnä, otti valokuviakin ja haki boleroita, alushameita ym. Palvelu oli siis oikein, oikein hyvää, mutta ihmetytti vain se, että koko liikkeessä oli vain muutama hihallinen mekko (haluan ehdottomasti hihallisen, melko kapealinjaisen pitsipuvun) ja kun kerroin, että nimenomaan hihallisen haluaisin, myyjä totesi, että niin monet haluavat, mutta mieli muuttuu, kun kokeilevat olkaimetonta. Minulla ei kuitenkaan mielipide vaihtunut, olkaimettoman kanssa minun oloni ei ole puettu.

 

Muotitalo Tyynelässä ja Zazabellassa käyn seuraavaksi, varmaankin heinäkuun aikana. Morsiuspukuliikkeet ovat hirmu huonosti auki, olen aina arkisin töissä viiteen saakka, joten töiden jälkeen ei oikein voi rauhassa käydä (ellei pääse poikkeuksellisesti vähän aikaisemmin).

 

Mistä muualta Tampereelta kannattaisi mekkoa etsiä? Onko näin, että täällä on vain nämä kolme kauppaa (kun etsii siis valkoista pukua)? Vai pitääkö lähteä Turkuun ja Helsinkiin? Se on aika haasteellista, kun liikkeet ovat niin lyhyen aikaa auki lauantaisin. Yhdessä lauantaissa ehtii käydä maksimissaan kolmessa kaupassa.. Hö!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aloitin Tampereen myymälöihin tutustumisen tänään piipahtamalla Morsiusgalleriassa. Tarkoituksenani oli vain puhtaasti katsella pukuja, mutta ystävällinen myyjä kysyi, haluanko myös sovittaa. Liikkeessä oli muitakin asiakkaita, ja yllätyinkin iloisesti, että sain sovitella tunnin verran mekkoja ja myyjä oli koko ajan läsnä, otti valokuviakin ja haki boleroita, alushameita ym. Palvelu oli siis oikein, oikein hyvää, mutta ihmetytti vain se, että koko liikkeessä oli vain muutama hihallinen mekko (haluan ehdottomasti hihallisen, melko kapealinjaisen pitsipuvun) ja kun kerroin, että nimenomaan hihallisen haluaisin, myyjä totesi, että niin monet haluavat, mutta mieli muuttuu, kun kokeilevat olkaimetonta. Minulla ei kuitenkaan mielipide vaihtunut, olkaimettoman kanssa minun oloni ei ole puettu.

 

Muotitalo Tyynelässä ja Zazabellassa käyn seuraavaksi, varmaankin heinäkuun aikana. Morsiuspukuliikkeet ovat hirmu huonosti auki, olen aina arkisin töissä viiteen saakka, joten töiden jälkeen ei oikein voi rauhassa käydä (ellei pääse poikkeuksellisesti vähän aikaisemmin).

 

Mistä muualta Tampereelta kannattaisi mekkoa etsiä? Onko näin, että täällä on vain nämä kolme kauppaa (kun etsii siis valkoista pukua)? Vai pitääkö lähteä Turkuun ja Helsinkiin? Se on aika haasteellista, kun liikkeet ovat niin lyhyen aikaa auki lauantaisin. Yhdessä lauantaissa ehtii käydä maksimissaan kolmessa kaupassa.. Hö!

 

Cloth housessa on joitakin valkoisia, mutta vähemmän. Valikoima varmaan kasvaa kun ovat muuttamassa isompaan liiketilaan elokuussa. (Pakko myös mainita, että kun vein pukuni korjausommeltavaksi, niin kustannukset yllättivät positiivisesti. Mielestäni erittäin edullinen korjausompelu ja ompelijat ovat paikalla ja tekevät itse sovituksen, eli näkevät mitä pitää korjata, toisin kuin käsittääkseni esimerkiksi Morsiusgalleriassa, jossa puvut lähetetään kai ulkopuoliselle ompelijalle.)

 

http://www.juhla-asu.com/ tuolla oli edullisesti rekillinen poistuvia valkoisia morsiuspukuja, kun kävin katselemassa omaa pukuani, mutta en nyt kyllä muista oliko hihallista (vai olkaimellista?). Ja katselemassa kävin tuossa kevättalvella, eli en takaa mitä on jäljellä, mutta kannattanee ainakin soittaa ja kysyä...?

 

Kannattaa varautua siihen, että pukusi joudutaan tilaamaan, sillä hihallisen puvut ovat harvassa, eikä välttämättä ole tarjolla ainakaan juuri sopivaa kokoa kovinkaan monessa myymälässä. Eniten kuitenkin myydään sitä olkaimetonta pukua. Suosittelen myös harkitsemaan, että jos löytyy kriteereihin muutoin sopiva olkaimeton puku, että teettäisit siihen yläosan hihoilla. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos paljon vinkeistä, NiE! Cloth House on ennestään tuttu kauppa ja siellä on aina ollut mukavan ystävällinen palvelu. En vain hoksannut, että sielläkin voisi olla ihan valkoisiakin pukuja! Tuonne Juhla-asuun pitänee olla yhteydessä, jos siellä vaikka sattuisi olemaan jäljellä jotain kivaa.. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse kävin juuri MG:ssa ja odotukset olivat erittäin korkealla kaiken lukemani jälkeen. Olin tätä ennen käynyt kahdessa muussa liikkeessä vain oikeastaan katselemassa malleja, jotta tiedän vähän sitten, mitä MG:sta haen. Olin ajatellut löytäväni pukuni sieltä, kun kerta 1000 pukua on liikkeessä enkä todellakaan ole mielestäni kovin nirso ja haen melko perinteistä pukua kuitenkin. 

No, olin siis varannut ajan liikkeeseen ja menimme sinne yhdessä äitini ja kaasoni kanssa. Saimme käteemme rinkulat, joiden avulla saimme valita sovitettavat puvut. Siinä sitten tehtiin kierros, mutta emme saaneet merkittyä kuin kaksi pukua, eikä niistäkään yksikään ollut mikään VAU-puku. Myyjä kävi koko ajan kyselemässä, joko oltaisiin valmiita, vaikka aikamme alkoi vasta vartin päästä. No, lähdimme sovituskoppiin kokeilemaan pukuja. Myyjä auttoi ne päälle ja sain sitten esitellä ne mukanaoleville. Mihinkään pukuun myyjä ei oikeastaan ehdottanut mitään ideoita, haki vain lisää pukuja ja sanoi vain, oliko puku hyvä. Olisin odottanut myyjältä vähän innokkaampaa asennetta ja mahdollisia muutosehdotuksia, kuten "tuosta voi korjailla tuota, tuohon voi lisätä esimerkiksi tuollaista, tuon saa pois..." tms., kuten aiemmissa liikkeissä sanottiin. Jäi tosi vaisu fiilis. Sitten, kun puvut oli kokeiltu, myyjä kirjoitti pukujen tiedot minulle ylös ja lähdimme pois. 

Palvelu oli siis täysin asiallista ja peruslaatua, mutta ei todellakaan niin innostunutta tai avuliasta, mitä olisin edellisten perusteella osannut odottaa. Tuli vähän sellainen mieli, että he tekevät vain työtään ja ostajia on kuitenkin niin paljon, että ei sillä niin väliä ole, jos minä en ole yksi niistä, enkä tuntenut, että juuri minun puvun löytyminen olisi ollut mikään tavoite. Harmi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Morsian14, minäkin olisin MG:ssa toivonut vähän enemmän mukanaoloa juurikin siinä mielessä, että olisin toivonut kuulevani hänen mielipiteensä siitä, minkälainen puku sopisi minun vartalolleni. Olisi ollut hauska kuulla myyjän mielipide asiasta, mutten sitten kehdannut kysyä, kun olin riittävän hämmentynyt siitä, että jouduin riisumaan ja olemaan alusvaatteisillani myyjän kanssa siellä kopissa :blush: Muutosehdotuksia minulle kyllä kerrottiin, mutta vain silloin, kun kysyin. Juurikin tuollainen he tekevät vain työtään - olo minullekin tuli.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olisin kysellyt lähestyvistä MG:n Tullivapaista kokeneemmilta? Kuinka paha ruuhka on alen ensimmäisen päivän aamuna? Joudun todennäköisesti lähettämään kaverini metsästämään jo sovitettua pukua ja haluaisin valmistaa häntä mahdollisimman hyvin. Millaista ryysistä on siis odotettavissa?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mullakaan ei valitettavasti ole mitään hyvää sanottavaa Tyynelästä. Olimme kaason kanssa liikenteessä, mutta meitä ei päästetty kynnysmattoa pidemmälle, koska emme olleet varanneet aikaa. Miksi varaisin aikaa, jos en tiedä millainen valikoima siellä on?

Varasin sitten kuitenkin ajan viikon päähän ja kun menin paikalle liike oli kiinni. Odotin 40 minuuttia eikä kukaan tullut paikalle ja puhelimeen ei vastattu, joten lähdin. Kukaan ei soittanut etukäteen eikä edes jälkikäteen ja pahoitellut ajan peruuntumista. Kummallista toimintaa. Kolmatta kertaa en kyllä mene sinne.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tässä tuore kokemus MG:stä ja tullivapaista päivistä. Nehän alkoivat viime viikon loppupuolella ja itse kävin paikan päällä eilen päivällä kahden aikaan, eli ruuhkaa ei kyllä näkynyt ja mekkovalikoima oli erittäin kiitettävä. Olin jotenkin typerästi kuvitellut että mekon sovitukseen olisi varattava vain tunti aikaa (ja ehkä myymälän puolesta sen verran olikin varattu aikaa), mutta kolme tuntiahan siellä meni että hujahti :rolleyes: Mekkovalikoima oli tosiaan aivan supermahtava (verrattuna pariin helsingin suurimpaan morsiuspukuliikkeeseen jotka olin jo ehtinyt koluta), ja erityisen kiitettävää oli se että myös hieman pluskokoisemmalle morsiammelle löytyi todella erityyppisiä pukuja, ja jopa liian isoja mekkoja (mukavaa tuntea itsensä vaihteeksi "liian laihaksi ja pienirintaiseksi" :D). Myyjä oli aivan helmi :-X Hän ei hoputtanut minua millään tavalla, ja osasi kertoa todella asiantuntevasti että mitä muutoksia pukuihin voisi tehdä jne. Myyjä kertoi oman mielipiteensä minulle parhaiten sopivasta mekkomallista kysyttäessä (päädyin kyllä sitten lopulta hieman toisenmalliseen pukuun)., muuten ei tuputtanut minulle mielipiteitään (sitäkin on tapahtunut helsinkiläisissä liikkeissä, ja aiheuttanut vain mielipahaa). MG:n sovitustilat ovat tilavia ja mukavia, itse olin isommassa "tuplakopissa" jossa makutuomarit istuivat sovitustilassa. Mekot olivat tosiaan nyt tullivapaiden päivien aikaan alennettuja, ja itse olin ihan tyytyväinen -30% alennukseen. -60% ja -50% mekot olivat varmaan pääosin menneet jo heti tullivapaiden päivien aikaan. Pitsipuvut ovat nyt selvästi muodissa, ja niitä metsästäville on MG:ssä erittäin hyvä valikoima. Mukavaa oli myös että vannehameesta, pukupussista, koruista ja suojasuihkeesta (eli käytännössä kaikesta mitä liikkeestä löytyy) sai ainakin -20% alennuksen, mukaan tarttui siis muutakin kuin vain mekko. :rolleyes: Huomionarvoista oli myös se, että puvut olivat todellakin puhtaita! Muissa liikkeissä heti mukaan-mekot ovat olleet ällöttävän likaisia ja mekon hintaan on heti kannattanut lisätä 100 euroa pesetyskuluja. Vaikka suurin osa sovittamistani mekoista oli viime vuoden (tai siis 2013) mallistua ja siis varmaan kerran jos toisenkin sovitettuja, niin ne olivat kaikki puhtaita eivätkä vaadi pesetystä ennen häitä.

 

Kaikenkaikkiaan kokemukseni Tampereen Morsiusgalleriasta oli siis aivan ylistettävä, eikä minulla ole mitään valitettavaa, ei puvuista eikä asiakaspalvelusta. Omiin häihin on aikaa vielä 9 kuukautta, eli oman  mekkoni ostin paljon aikaisemmin kuin mitä olin kuvitellut, mutta tullivapaiden päivien ajankohdasta johtuen mekko piti hankkia jo nyt :) Eli kaikki jotka ovat menossa naimisiin seuraavan 1-1,5 vuoden sisällä, suunnatkaa heti morsiusgalleriaan ennen tämän kuun loppua tekemään uskomattomia löytöjä :) Kannattaa varata aika, ja jos mahdollista mennä keskellä päivää niin saa todellakin käyttää mekon sovitteluun tuntikausia..  :P

 

Lisäyksenä vielä, että MG:ssä saa tosiaan kuvata kaikkia mekkoja ja myyjä välillä aina muistuttikin että haluanko ottaa kuvan. Tällainen käytäntö ei ole tullut vastaan muissa liikkeissä, ja mielestäni tämä on ihan huippujuttu jos esim. arpoo kahden eri puvun välillä.

Muokattu: , käyttäjä: LimeBride

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mukava kuulla kokemuksia Tullivapaista päivistä! Meilläkin on tarkoitus suunnata sinne kaasojen kanssa täältä vähän kauempaa. Toivotaan vain, että sielä on vielä hyvin valikoimaa jäljellä 1,5viikon päästä! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täältäkin yksi ISO plusääni morsiusgallerialle! Tänään löysin oman pukuni -30% alennuksesta ja minua kaasoineni palveli ERITTÄIN palveluhenkinen ja ystävällinen naishenkilö. Ei ollut kiire eikä tunne, että olisi pakko ostaa puku nyt heti tai edes koskaan heiltä. Toi pukuja pukujen perään sovitukseen, kun keksi mistä pidin ja mistä en. Kertoi mielipiteitään puvuista päälläni, mutta ei liiaksi. Kertoi muutenkin hyvin puvuista ja muutoksista joita niihin voisi tehdä... kysymättä. Kaikinpuolin onnistunut käynti ja jäi kyllä tosi hyvä maku sovituksesta.... tämä on iso asia erityisesti siksi, etten etukäteen ollut kovin innoissaan eri pukujen sovitteluista (kuten useimmat morsiamet ja myös oma kaasoni). Omassa tapauksessani kokemus oli siis yllättävänkin positiivinen! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt on Morsiusgalleriassa käyty ja yhdyn täysin edellisiin positiivisiin kommentteihin! Asiantuntevaa ja kiireetöntä palvelua eikä yhtään tuputtamista! Aluksi ajattelin että en löydä valikoimasta omaa pukuani mutta lopulta löytyi täydellinen pitsipuku jonka tiesin heti olevan kuin minulle tehty :) valinta yllätti jopa itseni mutta kyllä sen tietää kun kohdalle osuu! Enkä pistänyt vastaan 20% alennusta ja ihania hääkenkiä, jotka maksoivat 20€ :) suosittelen ehdottomasti!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävimme kesällä Morsiusgalleriasta, ja ostin sieltä heti alepuvun. En ollut käynyt muissa liikkeissä vielä lainkaan. Osittain nopea ostopäätös oli taitavan ja rauhallisen myyjän ansiota. Hän oli täysin samalla aaltopituudella, ei mikään häähössöttäjä, joka hokisi että puvun on oltava täydellinen jne jne. Ensin katselin laajasta valikoimasta, ettei täältä löydy mitään minun tyylistäni. No tuo ostamani puku oli ainoa sellainen, ja sen sitten otin. Näin jälkikäteen hiukan harmittaa, koska nyt tulevana kautena on tulossa paljon enemmän juuri sitä tyyliä, josta tykkään, ja jota silloin ei ollut. Mutta eipä ollut puvun hinta paha, toisin kuin näissä uusissa malleissa.

 

Alepuku piti ottaa heti mukaan ja allekirjoittaa sopimus, että ostaa puvun siinä kunnossa missä se on. Ei siellä kaupassa pysty käyttämään kunnolla aikaa joka sauman syynäilyyn. Vasta eilen sovitettuani pukua pitkästä aikaa huomasin työn jäljessä monia puutteita. Esim. puvun laahuksen kankaassa on selvä virhe. Siellä en asiaa huomannut :( ehkeivät MG:n myyjätkään, mutta jotenkin nyt ajattelen, että oliko puku siksi alennettu... Jäi vähän ikävä jälkimaku, vaikka palvelu olikin todella hyvää. Toivotaan nyt, että korjausten jälkeen virheet saadaan peitettyä, ja puku istuu täydellisesti. Salakavalasti olen ajautunut katselemaan uusia mallistoja..ei mitään järkeä, pitäisi vain malttaa mieli ja luottaa, että puvusta tulee hyvä. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä kävin Morsiusgalleriassa pari viikkoa sitten sovittelemassa ja voin sanoa pelkkää hyvää! Myyjä oli todella ystävällinen ja palvelualtis. Hän toi soviteltaviksi rekvisiittaa(huontua, boleroa..) ja antoi hyviä ideoita ja vinkkejä pukeutumiseen ja koruihin. Ei hoputtanut yhtään ja antoi sovittaa pukuja uudelleenkin.

 

Sinne mennään myös sulhon kanssa hänen pukuaan hankkimaan, se on varma :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Käväisin viime viikolla Tyynelässä, liike oli muuttanut Ojakadulta isompiin tiloihin Itsenäisyydenkadun varrelle. En ollut varannut aikaa, mutta aamupäivällä liike oli tyhjä ja minut otettiin ystävällisesti vastaan. Sain asiallisen rentoa palvelua. Ainoa, mikä jäi harmittamaan, oli juurikin se, ettei kuvia saanut ottaa. Jos kokeilee monia pukuja, niin on tosi vaikea muistaa niistä mitään ilman valokuvia (etenkin, kun Tyynelän omista puvuista ei netistäkään löydy kuvia).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen hiljattain käynyt sekä Morsiusgalleriassa että Tyynelässä. Olen ajatellut käydä vielä Zazabellassa mutta jossakin ketjussa siitä ei ollut kovinkaan maireita arvosteluja, onkohan joku täällä käynyt lähiaikoina Tampereen Zazabellassa? Oliko paljon pukuja/millainen palvelu??

 

Mutta asiaan: MG:ssä olen käynyt nyt kolmesti sovittelemassa (ai miten niin vaikea morsian..?), ensimmäisellä kerralla en ollut varannut aikaa mutta pääsin silti heti katselemaan pukuja myyjän kanssa ja sovitinkin varmaan kuutta eri pukua. Myyjä kyllä sanoi että hänelle on tulossa kohta ajan varannut asiakas mutta ehdimme ainakin tunnin mallailla. Varasin heti samalla kertaa toisenkin ajan kun muutama puku jäi vielä mietityttämään. Toisella kertaa vastassa oli jälleen sama myyjä mikä oli iloinen yllätys ja myös kolmannella kerralla myyjä oli sama. Hän muisti minut hyvin ja oli tosi mukava ja kärsivällinen. :D Kauheasti omia mielipiteitä hän ei kertonut vaikka yritin vähän kalastella, mutta korjausehdotuksia yms. kertoi kyllä. Kaikenkaikkiaan oikein hyvää palvelua, sai itse katsella rauhassa (jos halusi), tilat olivat suuret/valoisat/siistit. Sai valokuvata (olin yksin viimeisellä kerralla jolloin myyjä otti kuvia pyydettäessä)!

 

Tyynelässä kävin uudessa liikkeessä muutama viikko sitten. Varasin ajan etukäteen ja aikoja olikin hyvin tarjolla. Aluksi minut otti vastaan nuorehko, hieman nuivan oloinen nainen jolle aloin selittää mitä haluan ja ehdimme kierrellä rekkejä hetken. Sitten yllättäen paikalle tulikin vanhempi nainen joka passitti tuon toisen pois ja sain taas alusta selittää että mitä haluan. Huoh. Pukuvalikoima oli selkeästi suppeampi kuin Morsiusgalleriassa ja esim. pitsipukuja ei ollut nimeksikään. Alakerran sovitustila oli kyllä ihan avara mutta itse sovituskoppi oli todella pieni mutta ei sekään ollut ongelma kunnes tilaan tuli mies! (OMG) sovittamaan sakettia tms. Tällöin en tuntenut oloani mukavaksi alusvaatteisillani isossa tilassa vaan ahtauduimme pikkukoppiin puvun ja myyjän kanssa pukemaan pukua. Myyjä oli ihan OK, aika paljon "ronskimpi" kuin MG:n myyjä mutta toi huntua yms. ja laittoi laahukset kiinni että näkee miltä mekko näyttää siten (tätä ei tehty MG:ssa). Tämä myyjä myös sanoi mielipiteensä aika suoraan mutta toisaalta en ollut hänen kanssaan juuri mistään samaa mieltä. Haha. :D  Tyynelässä en saanut katsella lainkaan itse pukuja ja jos kysyin tietyntyyppistä pukua niin myyjä sanoi heti ettei ko. pukuja ole. :huh:

 

All in all: Tykkäsin enemmän Morsiusgalleriasta sekä palvelun, tarjonnan että tilojen suhteen. Lisäksi siellä on usein kaikkia tarjouksia joissa on oikeasti hyviä pukuja.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävin tänään sekä Tyynelässä että Morsiusgalleriassa.

 

Olin varannut ajan Tyynelään. Kun saavuimme liikkeeseen meitä vastaan tuli vanhempi nainen joka hoputti hirveää vauhtia alakertaan. Kaasollani oli lapsi mukana jonka irttoittamiseen rattaista meni hetki, nainen oli jotenkin hoputtava. Alkuun oli myös todella tylyn oloinen. Sitten hän käski minun kiertää ja katsoa pukuja mitä haluaisin sovittaa. Tila oli erittäin ahdas eikä pukujen seassa päässyt kunnolla edes tälläinen hoikka ja lyhyt nainen kävelemään. Laahuksia roikkui maassa "kulkureitillä" joita ei voinut kunnolla väistää astumatta päälle. Tämä nainen rupesi kyselemään millaista pukua hain ja aina kun sanoin jotain (esim. olkaimeton yläosa ja helma voisi olla tylliä) niin tämmöistä ei löydy, tai sitten juuri tämä osoittamani puku on ainoa sen tyylinen. Sovituskoppi oli ahdistava ja todella pieni... En tykännyt, en sitten ollenkaan. Onneksi myyjä kuitenkin rentoutui ja kertoi omia mielipiteitä, mielipiteissään oli toisaalta vähän liiankin töksäyttelevä. En valitettavasti tähän liikkeeseen rahojani laita vaikka yksi ihan kiva puku löytyikin joka meni 300e yli budjetin vaikka ensimmäisenä totesin että 1000e on budjetti. 1300e pukuun minulla ei olisi enään varaa.

 

Morsiusgalleria oli aivan mahtava! Myyjä (n.35v?) oli älyttömän mukava! Ensimmäisenä kiersimme ja merkkasimme puvut joita haluan kokeilla. Heti ensimmäisenä minä ja kaaso syöksyimme puvun luokse joka ilmeisesti on se THE puku! Asiakaspalvelu oli erinomaista ja kaikki puvut oli helposti ja hyvin esillä! Tämä myyjä kertoi hyvin omia mielipiteitään mutta ei liikaa, olin hänen kanssaan samaa mieltä kaikesta. Hän toi myös omia ehdotuksiaan koppiin ja se oli mukavaa. Sain kokeilla aivan upeita pukuja. Asiakaspalvelu oli vain älyttömän hyvää ja jäi sellainen fiilis että täältä ostan pukuni. Kaikissa morsiusgallerian puvuissa oli hinnatkin hyvin näkyvillä eli sai heti käsityksen hinnoista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Halusin tulla kertomaan omista kokemuksistani lyhyesti, kun itse kävin täältä vinkkejä hakemassa ennen Tampereen liikkeissä kiertelyä.

 

Kävin Morsiusgalleriassa, Tyynelässä sekä piipahdin myös Primarosassa. MG:hen ja Tyynelään oli aika varattuna, Primarosaan ei.

 

Morsiusgalleriassa oli alet käynnissä, joten valikoima ei ollut ehkä kaikista paras. Alennukset olivat hyviä ja myös ensi vuoden malleista sai -15%. Myyjä, joka minua palveli oli tosi ystävällinen ja kuunteli pitkän listani "vaatimuksista" todella kärsivällisesti :) The pukua ei löytynyt, mutta pahaa sanottavaa ei jäänyt. Jotenkin ehkä vain olin odottanut enemmän netistä lukemani perusteella varsinkin valikoiman suhteen. Plussaa kuvausmahdollisuudesta!

 

Tyynelää kohtaan minulla oli todella alhaiset odotukset ja ehkäpä juuri siksi myös yllätyin positiivisesti. Ymmärrän kyllä noitakin kommentteja, joissa palvelua moititaan. Myyjä ei ehkä ollut luotu asiakaspalveluammattiin, mutta pärjäsimme silti tosi hyvin :) Pukuvalikoima oli laaja. Täältäkään ei oikeaa pukua kuitenkaan löytynyt (kuten sanoin, vaatimuslista on melko kattava :D). Kuvia ei saanut ottaa. Lisäksi en ollut ihan vakuuttunut pukujen laadusta. Laven puvut olivat näyttäviä ja hienoja, mutta päällä ne eivät olleet yhtä mukavia kuin muut tähän asti kokeilemani. Jotenkin kovia ja liian "tuettuja".

 

Primarosassa sain myös hyvää palvelua. Yhtään pukua en sovittanut, koska liikkeen valikoima oli todella pieni ja näin suoraan, että hakemaani mekkoa ei rekistä löytynyt. Mutta muuten ei pahaa sanaa sanottavana.

 

Puvun metsästys siis jatkuu, mutta kaikin puolin vietimme mukavan päivän Tampereen liikkeissä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse ostin puvun morsiusgalleriasta ja ei ole kuin hyvää sanottavaa! :) Etenkin tullivapailta ja muista alennuksista saa pukuja todella edullisesta, tilat avarat ja palvelu huippua!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävin sekä Tyynelässä, että useamman kerran Morsiusgalleriassa, josta puvun lopulta ostin. Kumpaankaan ei aikaa ollut varattuna, mutta menin aamupäivällä arkena, joten liikkeessä ei muita silloin ollut. Tyynelän palvelu oli mielestäni hyvää, mutta ymmärrän ettei kemiat välttämättä kohtaa myyjän kanssa kaikilla.. :) Ihanan suorasanainen tapaus, joka sopi mulle tosi hyvin.

Morsiusgallerian palvelu oli taattua laatua, ei moitteen sanaa. 

Molempia paikkoja voin kyllä suositella, molemmissa hyvä valikoima pukuja. Tosin modernimmalla maulla varustetun morsiamen kannattanee suunnata ensin Morsiusgalleriaan.. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Helsingistä olen kotoisin mutta puvun hain morsiusgalleriasta Tampereelta Niin paljon oli valikoimaa ja palvelua kehuttu että päätin ensitöikseen mennä kaason kera Tampereelle. Kyllä muuten kannatti, sain parasta palvelua ikinä ja iiiiiihanan puvun Ja sieltäpä on meidän häiden jälkeen haettu jo ystävilleni (kahdelle) puvut

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Morsiusgalleria oli taas itselle pettymys. Käytiin siellä eilen ja olin jo katsonut nettisivuilta valmiiksi ihania pukuja mm. Sincerityltä, vaan kappas paikan päältä löytyi yksi ainoa vaihtoehdoista sovitettavaksi. Syynä oli se, ettei nämä ihanat puvut ole edes saapunut liikkeeseen vielä, vaan ne saapuvat joulu-tammikuussa. Samaan aikaan myös sitten kaikkialla painostetaan, että "nyt alkaa olla the hetki ostaa, että ehtii tilata" ja toisaalta myydään sitten ns. edellisvuoden tavaraa.

 

Lähdin morsiusgalleriaan sen valikoiman laajuuden ja ehkä aavistuksen edullisempien hintojen vuoksi, mutta kaikki muutosmaksut olivat kyllä riistohintaisia! Löysin yhden kohtuullisen edullisen puvun (590e), mutta kappas muutoksineen sillekin olisi tullut hintaa lähemmäs tonni! Pelkästään pienen pääntien muokkaaminen hieman maksaisi 75e/h ja jos se menisi yli tunnin hommaksi niin olisi kyllä sikahinta noin pienelle jutulle :D Järjestään lyhennyksiin ja kavennuksiin kannattaa varata pahimmillaan 400e ylimääräistä puvun päälle täällä.

 

Nojuu. Puku jäi täältä ostamatta, enkä kyllä tee uutta reissua Helsingistä sinne katselemaan niitä uutuuksia :D Palvelussa ei varsinaisesti moitittavaa, oma myyjämme oli jäyhän asiallinen. Ei varsinaisesti superinnostava tapaus.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään