Guest Bellis

Mistä löytäisin? (alusasut)

144 viestiä aiheessa

Minä olen luovuttanut jo kättelyssä, viimeksi minulla oli olkaimettomat liivit ylioppilaspuvun alla (tosin niissäkin oli silikoniolkaimet, mutta alkuperäiset olkaimet lähtivät sentään irti) ja nekin olivat kokoa liian pienet. Oulun Sukassa täti "ystävällisesti" opasti ettei olkaimettomia tehdä isompana (kuin 75E muistaakseni), koska ne eivät toimi. Sitten hän kuitenkin myi ne minulle hyvillä mielin. Köh, miten sitten nuo voisivat toimia kun ne ovat lisäksi liian pienet? No, kyllä ne välttivät.

Eli kuten sanoin, luovutin, en aio edes etsiä 70H (tai sinne päin, olen lihonut viime aikoina) -kokoisia nättejä liivejä, tilaan suoraan korsetin mittojeni mukaan Bellemodestesta. Tuleepahan tukeva olo, ja varmasti löydän korsetille muutakin käyttöä kuin hääpuvun alla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

missä kaikkialla noita changen liikkeitä onkaan helsingissä? olen vissiin kulkenut laput silmillä kun en ole rekisteröinyt... 8-)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse olen kanssa käynyt Changessa, mutta sieltäpä ei löytynyt minun tisseilleni mitään sopivaa. Isoimmat kuppikootkin loppuivat kokoa liian aikaisin. Helsingissä kävijät voivat myös käydä fanky laydyssä ja viipurin erikoiskorsettiliikkeessä. Kummastakin löytyy kauniita rintaliivejä, mutta viimeiseksi mainitsemassa taitaa löytyä vain olkaimellisia.

Mä tässä aloin miettimään onko Changessa jokapuolella sama kokovalikoima? Itsellä tosiaan on 85/90 G kuppi. Ainakaan Tampereelta ei tuollaisia kokoja löytynyt.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
missä kaikkialla noita changen liikkeitä onkaan helsingissä? olen vissiin kulkenut laput silmillä kun en ole rekisteröinyt... 8-)

Mä ostin just itiksen alusasuliikkeesta hyvät rintsikat ihan arkikäyttöön. Ei oo kyl Change, mut joku muu. Se liike on siellä ihan itiksen toisessa päässä kuin tallinnanaukio, sielläpäin on myös ne lastenvaateliikkeet ja kenkämekka.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Apuva. Onpa kauniita esim. nuo Bravissimon liivit, mutta kun ne ovat brittien kokoluokituksin! Osaako joku ystävällinen sielu kertoa, mikä vastaisi heidän kokoluokassaan meidän kokoa 75DD? Yritin sieltä sivuiltakin hakea, muttei tullut mitään...  :P

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Helsingissä Change-liike löytyy Kampista. Suosittelen erittäin lämpimästi!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Rintaongelmia täälläkin... Koko 70-75/E ja vähän jänskättää, löytyykö sopivaa alusasua. Haluaisin ehdottomasti (olkaimettoman) korsetin. Figura-shopissa ja Changessa kävin alustavasti vilkuilemassa nopsaan viime viikolla. Figura-shopin täti ei vaivautunut esittelemään mitään ( ::) ) vaan totesi, että jos hääpuvussa on tukeva korsettiyläosa, ei sinne tarvita välttämättä mitään alle. Päivä ilman rintsikoita kuulostaa kuitenkin aika hurjalta mun korvaani :o . Changessa näytti olevan reilusti eri kokoja. Bikinit ainakin löysin ja ostinkin jo.  

Moikka.

Sen verran voisin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä( ;D), että hääpuvun alle ei välttämättä tarvitse ollenkaan liivejä, ei edes isorintainen.

Itse olen kokoa 70G ja minulle ei tule liivejä eikä korsettia pukuni alle.

Olin nyt kesällä (2007) kaasona ja teetin sinne puvun itselleni (kaksiosainen puku korsetti-yläosalla) ja minulla ei ollut alla liivejä. Olo oli todella hyvä ja tuntui koko ajan tukevalta. :)Topissa on tietenkin oltava luut, jotta se on tarpeeksi tukeva

Sama ompelija tekee minulle myös morsiuspuvun, joten pystyn hyvin luottamaan häneen. ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos Riikka.nen kun kerroit kokemuksiasi :) .

Mulle ei olekaan nyt tulossa hääpuvun alle korsettia. Kirjoitin siis tuon viestin ennen kuin olin käynyt pukuja sovittamassa. Ostamassani puvussa on korsettiyläosa ja myyjän mukaan korsettia puku ei tarvitse, mutta miehen takia sen voi toki hankkia ;D . Puku tuntui vyötärön seudulta niin tukevalta, että en edes halua sinne alle mitään ihmeellistä - rintaliivit aion kuitenkin laittaa. Puku on halterneck-mallia ja ostan sellaiset rintsikat, jotka saan niskan takaa kiinni.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vaihdetaan: rinnat pienempiin, en tarvitse välistä vaihtorahaa ;D.

Huh, miksi en ole tätä ketjua aiemmin löytänyt. Olen kysellyt ihmisiltä, joiden kuvia olen nähnyt, mitä sinulla on tuolla alla ;D. Ja ovat kyllä vastanneet. Moni on vastannut, että ei ole rintsikoita ollenkaan! Jotenkin tuntuu, että en uskaltaisi kokeilla moista olkaimettoman pukuni kanssa. "Oho naru aukesi"...

Niin ja minä ostin ensin puvun. Päätin vain, että pakko löytyä rintsikat tai ostan ilmastointiteippiä! :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävin eilen sovittamassa rintaliivejä koossa 65E yhdessä liikkeessä, jonne ne minua varten varta vasten tilattiin. Eipä sitten sopineet nekään. Muuten ihan hyvät, mutteivät pysy päällä vaan ihan selvästi liukuvat alaspäin. Myyjät hämmästelivät miten mulla voi olla niin pieni ympärysmitta ( ja iso rinnan koko). Totesin siihen olevani varmaankin mutantti. Pahoittelivat kovasti kun valmistajat eivät ole tajunneet tehdä näissä kokoluokissa olkaimettomia. Suosittelivat joko silikoniolkaimia tai liivittömyyttä, jos hääpuku on tarpeeksi tukeva ylhäältä. Just joo.

Olen katsellut rintsikoita figleavesista sekä uplifted-sivuilta ja päättänyt tilata sieltä yhdet kokeeksi. Ainakin Upliftedin sivuilla monet olivat kokeneet Panache -merkkiset olkaimettomat hyviksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Moro,

Korsettia on muuten melkoisen helppo kaventaa itse ottamalla vain sopivista saumoista sisään ompelukoneen lyhyellä pistolla. Onhan tietysti tyhmää maksaa paljon rahaa vaatteesta, jota joutuu itse korjailemaan, mutta tämä näin viimeisenä vinkkinä  ;) Tässä vaarana on tietty, että kupit on liikaa "sivulla", mutta eri malleista löytyy varmasti sopiva. Palvelevassa alusvaateliikkeeessä pyydät vain sovitettavaksi oikeaa kuppikokoa olevia korsetteja ja pyydät myyjää kiristämään korsettia neuloilla/käsin/tms ja testaat mikä tuntuu hyvältä. Toivottavasti kaikille löytyy alusvaatteet!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No niin, kysytääs täältä, jos joku osaisi auttaa...

Mulla on ongelmia löytää tarpeeksi pieni korsetti hääpuvun alle tukemaan ryhtiä/korostamaan vartalon V-mallia. Tilasin ladyshopista Shirley of Hollywood- korsetin kokoa 32, mutta se oli vyötäröstä aivan liian iso! Nyöritetty korsetti voisi kuitenkin olla paras, koska korsetin tulisi kuitenkin olla tarpeeksi iso yläosasta, sillä selkäni on suht.leveä ja kuppikokona C. Ja tietenkin olisi suotavaa, että korsetti olisi myös kaunis ja seksikäs  ;).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulle paras korsetti on alhaalta avonainen malli, eli siellä ei ole mitään nepparia tai muuta vaan nyörittämällä kappaleet asettuu oikeille paikoille. Yläreunassa on sitten neppari oikeassa kohdassa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Miten tuollainen malli sitten tukee/kiristää vartaloa myös vyötäröstä? Mikä korsetti on kyseessä?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En oikein ymmärtänyt millaista tukea/kiristystä tarkoitat, mutta mulla toi on ihan normaalisti takaa nyöritettävä malli, jossa on luut tukemassa. Ja sitten kiristämällä nyörejä koko homma asettuu melkein itsestään paikalleen ja tukee todella hyvin. Melkein kannattaa mennä liikkeeseen kyselemään millaisia malleja on tarjolla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Monissa nykyajan korseteissa on se vika, ettei vyötäröä saa kiristettyä tarpeeksi ainakaan ilman, ettei selkä vyötärön ja lantion korkeudelta jäisi paljaaksi. Mittatilauskorsetit ovat tähän paras apu. Halvin vaihtoehto lienee Morsiusgallerian tilauskorsetti, joka muistaakseni maksaa vain n. 10 e enemmän kuin standardimittainen.  

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulla on ongelmana se, kun rinnat ovat imetyksen jälkeen olleet kuin nahistuneet luumut.

Kokeilin rintateippejä, mutta ei moisilla nämä patalaput kuosissa pysy..

Ja liiveistä en haluaisi yli 100e maksaa.

Pitäisi siis saada kunnon push-upit, ettei hääpuvun etumus oo liian iso. Niin ja liivien pitäisi olla olkaimettomat.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Laitetaan tähän samaan ketjuun kaikki alusvaatehaut, on helpompi löytää ja jakaa vinkkejä muillekin :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kellään kokemuksia WonderBran smokin- liiveistä?

Onko tukevat? Nostavatko oikeasti rintoja niinkuin tuotekuvauksessa sanotaan?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävinpä muuten siellä Changessa. Olkaimettomia liivejä oli 75:ssä vain ihan liian pieniä. Mistähän sitä sitten yrittäisi :/.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei!

Onko kenelläkään tietoa paljonko maksaa Viipurin erikoiskorsettiliikkeessä korsetin teettäminen rinnoille 80I?

Luin ketjusta, että morsiuspuvun alle ei tarvitse välttämättä mitään liivejä tai korsettia. Jotenkin tuntuu oudolle, pysyvätkö näinkin isot rinnat mitkä minulla on niin ryhdissä koko päivän?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävinpä muuten Changessa viikonloppuna hakemassa ihan arkiliivejä ja sain oppia sen, että heidän kuppikokonsa ovat normaalia pienempiä. Eli ei kannata luottaa siihen, että jos on sen 75F jonkun muun firman liiveissä, että nuo niiden suurimmat mahtuisivat päälle :/.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt uusi "mistä löytäisin" -kysymys: mistä saisi hääpuvun alle kivan VÄRILLISEN KORSETIN? En halua mustaa, punaista tms. kovin tummaa, vaan etsinnässä olisi joku pastellivärinen tms. Vaaleanvihreä olisi ihana, vaaleanpunainenkin käy. Ja miksei jokin muukin väri, kunhan korsetti "näyttää riittävästi alusvaatteelta". :) Näissä päällisvaatteeksi sopivissa korseteissahan on kyllä värejä ties mitä, mutta ei sellaista viitsi enää hääpuvun alle tunkea. Lähinnä Tampereelta haluaisin, tai sitten netin kautta, jos uskaltaisi tilata sovittamatta. Helsingistäkin käy. Kiersin tänään jo Tampereella Figura Shopin, Changen, Patrician liikkeen, Liivi-Lehden, Elämän Suolan, Sokoksen, Anttilan ja Stockan... :huh: Ainoa sinnepäin oleva oli Liivi-Lehdessä yksi vaaleansininen kappale, joka kuitenkaan ei oo mun väri. Kaikissa liikkeissä sanottiin sitä samaa, että juuri muun värisiä kuin valkoisia, mustia ja punaisia ei vaan yksinkertaisesti ole, eikä kevään tullenkaan luvattu saapuvaksi mitään muuta.

Ja niin, hääpuvun alle kun on menossa niin olkaimeton pitäisi olla, ja haluaisin myös mielelläni sellaisen, jossa on sukkanauhat.

Auttakaa naikkarit rakkaat! Eikö kellään muulla ole ollut hääpuvun alla jotain muuta kuin valkoista?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

täällä varmaan ne, jotka ovat ostaneet 70E:t käymistäni liikkeistä :P

eli 70E löytyy täältäkin, ja tisseihin menee hermo vähän väliä. myyjä mutisi stockalla, että ei noin isoja kannata tehdä toppauksilla, mutta ei tämä tosiaan kyllä mikään iso koko mielestäni ole. Change on tähän mennessä ainoa liike, josta olen löytänyt sopivia liivejä, juuri käytin toista sataa Turussa ks. liikkeeseen. Ihan perusliiveissä jo puutetta, saatika sitten niissä tulevissa häävatetuksissa. olisin ostanut täältä naikkareitten kautta tuon shirley-korsetin, mutta kun se koko 34 sopi muuten, mutta perhanan rinnat ensin litistyivät, ja sitten pulpahtelivat ulos :angry:

mistä siis löytyy hyvää palvelua ja tätä kokoa? niin ja asun etelä-suomessa, käyn säännöllisesti Helsingissä ostoksillä ja silloin tällöin myös muissa suunnissa. saa suositella epätoivoiselle kaikkea.. (voin kertoa, että käytin vuosia väärän koon liivejä ja survoin rintoja sisään kuppeihin B) )

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään