villituuli

Eri puku loppuillaksi?

107 viestiä aiheessa

Tätä vaihtoehtoa olen alkanut itsekin miettimään, muutamaa viikkoa ennen häitä. Meillä on juhlat rannalla ja muutenkin tuntuu viimeisten sovitusten jälkeen että puvun kanssa on aika hankala tanssia. Ja aika paljon on tarkoitus olla pihalla sään salliessa, joten pienen laahuksen kanssa saa varoa kokoajan ja sitä pitää kantaa siitä lenkistä. Ja varmasti tuolle iltamekolle olisi käyttöä sitten myöhemminkin. Jos hankin sen valkoisena, niin voihan sen sitten vaikkapa värjätä mieleisekseen juhlien jälkeen. Eli eikun ostamaan. Olenkin jo tänään kolunnut noita nettikauppoja. :D Sulho taas todella hyvillään, kun minun pitäisi tehdä gradun viimeisiä sivuja, niin netissä katselen TOISTA pukua.. ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

olen suunnitellut vaihtavani vaatteet illaksi hieman rennompii, koska juhlat on mökillä ja mieluumin siellä viilettää verkkareilla, kuin morsiusmekossa. illalla voi tulla myös vähän kylmempi. ja myös vieraita on ohjeistettu ottamaan mökkivaatteita mukaan, jos jäävät illaksi.

tähän mennessä suunnitteilla valkoiset r&b-samettiverkkarit ja jotkut makeet tennarit niiden kanssa. mutta mitään en oo vielä löytänyt kaupoista, joten aika alussa nää suunnitelmat on.

valkoinen ois värinä kiva, ku kerta morsian oon!

onko kellään muulla suunnitteilla vaihtaa vaatteita illaksi? ja minkälaiseen?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä häät on päivällä ja loppuvat jo ennen viittä. Illalla ollaan sitten valittujen vieraiden kanssa menossa jatkoilla illalliselle. Suunnitelmana on tällä hetkellä vaihtaa vaatteet, mutta kuitenkin siisteihin. Minulle varmaankin polvipituinen mekko ja miehelle siistit housut (tai puvun housut), ei farkut, ja siisti paita. Vieraillahan saattaa olla vielä samat juhlavaatteet päällä mitkä varsinaisessa hääjuhlassakin. Eiväthän pitkän matkan päästä tulleet meillä välttämättä halua tai pysty vaatteita illaksi vaihtamaan. Katsotaan nyt.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hih, vähän OT, mutta itselleni kävi niin, että oltiin hotellissa saunomisen ym. jälkeen kahdestaan vielä lähdössä käymään yksillä baarissa, mutta huomasin jättäneeni siviilivaatteet juhlapaikalle :D Ei sitten lähdetty.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä päädyin kahteen pukuun onnettoman sattuman kautta :(

Eli alkuperäinen hääpukuni alkoi sovitettaessa tiputtaa koristehelmiään lattialle..

(ja myyjä ei ottanut asiaan mitään kantaa, koska en ollut asiaa ensimmäisellä sovituskerralla huomannut, väitti

puvun lankojen katkenneen sovituksessa tai säilytyksessä, mutta kun langat eivät ole katkenneet, vaan

lankojen päissä ei ilmeisesti ole solmuja ollutkaan)

No, purin siis siitä helmet pois ja kaventelin/lyhentelin varovasti itse harsimalla puvun sopivan kokoiseksi,

käytän sitä siis illalla, ilman alushametta ja ostin varsinaiseksi hääpuvuksi linnanneitomaisen laahuspuvun,

jota pidän kirkossa ja ainakin alkuun jatkoilla. Tämä senkin vuoksi, että jatkot on metsästys-majalla, jossa

on todella pienet sisävessat tai sitten vaihtoehtona tilavempi ulkohuussi :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nayttaa silta etta vaihdan lyhemman alaosan illaksi. Puvun ylaosa on korsetti, ja paivaksi tayspitka levea hame, mutta illaksi meinasin laittaa lyhyen, kerroksisen tyllihameen. Molemmat alaosat mustia, korsetti punainen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itsekin olen miettinyt kahta pukua. Jos ensimmäinen puku on aika rohkea, onko outoa, mikäli toinen puku on suhteellisen lyhyt vai pitäisikö valita konservatiivisempi vaihtoehto?

Muokattu: , käyttäjä: Brandine

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Itselläni on kaksi hääpukua. Unelmapukuani käytän vain kirkossa, ja vaihdan todennäköisesti jo vastaanotolle kapealinjaisemman puvun. Noin tuo menee todennäköisesti aika luonnollisesti, vaikkakin voisinkin vaihtaa hääpukuni vasta häävalssin jälkeen. Saa kuitenkin nyt nähdä. Kummatkin pukuni ovat siis pitkiä. Tässä vielä kuvat kummastakin.

grandeur.jpgcorinthia.jpg

Olen tosi tyytyväinen valintoihini.

Onko sulla kaksi nikkiä, vai BurberryBlueEyesin kanssa täsmälleen samat puvut?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen siis Brandinen hyvä ystävä ihan oikeassa elämässä, enkä tajunnut, että hänen koneellaan minun pitää kirjautua tietenkin itsekin sisään, ja olin automaattisesti siis Brandinen tunnuksilla. Puvut ovat siis minun, vaikkakin Brandinekin pohtii mahdollisuuksia kahteen pukuun ihan for real.

Muokattu: , käyttäjä: BurberryBlueEyes

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei,

Tiedä kuuluuko tänne vai toiselle palstalle, aiempaakaan ketjua en löytänyt, jos jollain tiedossa niin kiitos linkittäkää.

Mutta jos juhlat loppuvat juhlapaikalla 24 aikoihin/jälkeen ja silti tekisi mieli yökerhoon tai vastaavaan (en tarkoita kuitenkaan ns. lähiöräkälää) drinkeille tai miksi aikaa kukin tahtoo, niin aiotteko mennä hääpuvussa ko. paikkaan vai vaihdatteko vaatteita? Onko hääpuvussa meneminen ihan out jo nykyään?

Eri asiahan on sitten se että jotkut vahvasti suuntaavat juhlapaikalta vain hääyön viettoon.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sain hiljattain kuulla etta meidan (todennakoiseen) jatkopaikkaan ei paase haapuvussa, joten pitaa vaihtaa vaatteita. Toisaalta se on harmi kun pukua voi kayttaa vain yhden kerran, mutta eipahan kukaan paase kaatamaan punkkua paalle tai laahus repea!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ OT, mutta rupes kauheesti kiinnostamaan, että mihin olitte menossa? Sorge, mä oon hirveen utelias. :girl_haha: Rupesin vaan miettimään, että mitkä paikat ei hääpukua hyväksy.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Muistaakseni Metrossa oli viime viikolla juttu siitä, ettei esim. Ravintola Teatteriin pääse hääpuvussa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä aion mennä jatkopaikkaan hääpuvussa, ja tarkistinkin jo että ravintolalla ei oo mitään sitä vastaan. Ravintola on siis entinen Club Flamingo, nykyinen Onnela ( <_< ) Vantaalla. Käydään siellä juomassa parit drinksut ja sitten mennään hääyöksi siihen Flamingon hotelliin :)

Tuntuis kyllä kamalan tylsältä vaihtaa vaatteet "tavallisiin" kesken juhlan, mun mielestä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on jatkot Vantaan hotellilla, ja aion kyllä vaihtaa pukuni!! Mulla on valkoinen puku jossa vähän laahusta, joten en halua, että ihmiset kompastuvat siihen :girl_haha: Enkä tosiaan myös sitä, että joku kaataa juomat vahingossa päälleni... Ja muistan itse katsoneeni joskus vähän ihmetellen, kun morsiamet ovat olleet hääpuvussa baarissa :girl_blum: Kukin tietysti tavallaan, mutta itsestäni se tuntuisi oudolta! Olen hommannut itselleni polvipituisen, valkoisen juhlamekon. Tiaran yms pidän kyllä :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli jatkot pienessä mökissä joka oli ihan täyteen ahdettu juhlijoita, joten olin erittäin tyytyväinen ratkaisuuni vaihtaa hääpuvun tilalle musta, vaivaton mutta kohtuu juhlava minimekko jatkoille siirryttäessä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei, itse mietin myös puvun vaihtoa. Mekko kun on aika massiivisen kokoinen, jos olisi kapealinjainen merenneitomalli, niin silloin en välttämättä vaihtaisi. Mutta lukiko kukaan tarkemmin ko. Metron juttua, oliko muita paikkoja minne ei mekossa pääse?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Mä ainaki tarkistaisin etukäteen paikasta ku paikasta että pääseekö sisään jos on laahusta mekossa. Ilmeisesti ravintolat ei siis halua mitään isoja korvauvaatimuksia jos puku kärsii.

Itse vaihdan puvun pois kun siirrytään juhlapaikalta pois. Eli Suomenlinnassa en viitsi kävellä reilua kilometriä laahuksen kanssa ja sitten on vielä se lauttamatka... En kyllä hanki mitään toista mekkoa vaan vaatekaapista löytynee jotain nättiä päälle kun siirrytään hotelliin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jatkoille lähden ehdottomasti hääpuvussa! Kerrankin kun sitä pukua saa pitää,

niin sen myös pidän! :girl_smile: Puvussa on runsas helma ja pitkä laahus, mutta

ei se silti mua estä menemästä baariin sillä. Laahuksen saa nostettua myös ylös

pukuun kiinni. Baari johon menemme on aina aivan tupaten täysi, mutta pojat pitivät

huolen siitä että mahdun kulkemaan siellä. Eli kaksi miestä kävelee aina mun vierellä,

joten ihmiset eivät pääse tönimään mua. Baarissa on neljä kerrosta ja yläkerta on

V.I.P-aluetta, johon saamme kulkuluvan siksi illaksi, joten siellä on ainakin sitten

väljempää.. :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on ohjelmassa saunomista ja rentoa illanviettoa kavereiden kanssa, joten viimeistään saunaan mennessä luovun puvusta. :girl_haha: Illaksi ostin vähän fiinimmän nilkkapituisen kesämekon.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vaihdan lyhyempään valkoiseen (käytetystä hääpuvusta lyhennettyyn) mekkoon jo illansuussa, niin että bändin tahtiin jorailu onnistuu. Jos lähtisin jatkoille, niin ehdottomasti lyhyessä – vanne ja laahus lauantai-iltana yökerhossa ei suorastaan houkuta. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vaihdan toisen mekon kun lähdetään jatkoille, koska paikka mihin mennään ei "päästä" hääpuvussa sisään. Eikä kyllä huvittas missään baarissa olla hääpuvussa muutenkaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei.

Mitä te puette illalla, vai juhlitteko hääpuvussa koko illan?

Itse ajattelin vaihtaa iltasella jonkun vähän kevyemmän ja tummemman puvun, mulla kun on iiiiso laahus (en vielä tosin tiedä, pienennkö sen) ja valkoinen väri on aina tahtonut käytössäni likaantua, tämmöinen possu kun olen.. (illalla varsinkin, lue: alkoholitarjoilu) :girl_haha:

Jos teillä olisi kuvia niin olisin kiitollien jos niitä laittaisitte tänne näkösille.

Onko teistä pikkumusta hyvä valinta?

On semmoinen vähän "rennopi", eli ei ole tiukka, vaan laskeutuu nätisti ja helmassa on sitten semmoinen "resori" eli eli...

Vitsi, olipa hankala selittää... Laitankin kuvan siitä...

En ihan noin lyhyenä sitä ajatellut itselleni, vaan vähän pidempi, en halua että haarat vilkkuu.. Tai sitten laitan alle jotkut legginsit tmv..

Sanokaapa mielipiteitä tästä ja laittakaa niitä kuvia omistanne...

post-25906-1252480258_thumb.jpg

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään