Tiinuska

Pääkaupunkiseudun papit ja kanttorit -keskustelut

238 viestiä aiheessa

Ollaan myös valittu kyseinen kirkko ja häät edessä ensi kuussa. Todella kaunis kirkko mielestäni ja hieno piha. Naispuolinen kanttori oli todella mukava. Pidimme yhtenä iltana pienen palaverin soitettavista lauluista ja virsistä. Soitteli meille uruilla useita vaihtoehtoja.

Meidät vihkivä pappi on kirkkoherra (nimeä en muista). Mukava mies ainakin ensi vaikutelman mukaan. Muuta en oikein osaa kertoilla ennen kuin vasta elokuussa.... :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei,

Meille pitäisi varata pappi Herttoniemen seurakunnasta. Tästä ketjusta löytyykin jo monta hyväksikehuttua nimeä, mutta osaako joku sanoa, kuka näistä olisi halukas ja kykenevä liittämään puheeseensa hieman parin henkilökohtaisiakin asioita..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mukava kuulla, Sopranos ja kiitos vastauksesta! Tuo kirkko on tosiaan tosi kaunis ja juhlava, semmoisella ainakin minua miellyttävällä vähän karulla tavalla.

Päivystävä pappi oli aivan hämmästynyt, kun tuossa heinäkuun alussa soitin varatakseni kirkkoa ensi kesäksi - Paavalin kirkko ei kuitenkaan taida olla ihan kuumimpia vihkikirkkoja  ;) Mutta ainakin oli todella mukavan oloinen mies. Lisäksi olen jostain lukenut kehuja Paavalin kirkon uruista - mikä on ihan hauska tietää, vaikken urkujen päälle juuri mitään ymmärräkään  ::)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heips, minäkin olisin kiinnostunut Paavalinkirkosta. Hääsuunnitelmat ovat vielä kyllä ihan lapsenkengissä, mutta kuitenkin.. :)

Päivystävä pappi oli aivan hämmästynyt, kun tuossa heinäkuun alussa soitin varatakseni kirkkoa ensi kesäksi - Paavalin kirkko ei kuitenkaan taida olla ihan kuumimpia vihkikirkkoja  ;)

Eli sait helposti haluamasi päivän?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Eli sait helposti haluamasi päivän?

Voi kyllä :-D Päivän ja kellonajan sai valita aivan vapaasti!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko kenenkaan vihkipappi tullut Huopalahden seurakunnasta (Helsinki) tai voisitteko suositella sielta ketaan? Meilla tosin papin on puhuttava englantia, joten se saattaa olla rajoittava tekija, mutta kirkkoherra Hannu Vapaavuori suositteli meille Jukka Palolaa kielitaitoisena pappina - onko han vihkinyt ketaan taalla surffailevaa?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän pitäisi myös saada in english avioliittoon siunaus ja nimenomaan pappi tuolta Huopalahden seurakunnasta! Häät vasta syksyllä 2007, joten tulethan Hemuli_07  sitten kertomaan kuinka kävi?? ;) Tai siis itse olen ajatellut ottaa yhteyttä vasta hiukan lähempänä ajankohtaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidankin haapaiva on vasta heinakuussa 2007, mutta koska emme paase kaymaan Suomessa kuin pari kertaa sita ennen, otin jo alustavasti yhteytta Huopalahteen. Tapaamme Jukka Palolan syyskuussa, ja voin tulla sitten takaisin kertomaan, miten kavi :)  Toivon todellakin, etta hanen englantinsa on riittavan sujuvaa vihkiseremoniaa varten (vaikka se tuntuukin olevan suurempi ongelma minulle kuin kenellekaan muulle!), muuten pitaa miettia tata uudestaan... :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hieman menee OT, mutta kyllä meidän teologian maistereiden tutkintoon kuuluu englannin opiskelua... Tietysti on omasta kiinnostuksesta paljon kiinni miten sitä jaksaa taitoa pitää yllä.  

Huopalahdessa on ollut paljon loistopappeja. Vanha kotiseurakuntani :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Juu, kyseinen pappi on kuulemma muuten kielitaitoinen mutta ei omien sanojensa mukaan ole puhunut englantia kovin paljon vaikka on sita lukenutkin. Kielitaito missa tahansa kielessa auttaa kylla muissakin, eli toivon mukaan tasta ei tule ongelmia ollenkaan! Mieluummin otan kuitenkin vihkipapiksi mukavan papin, kuin etsin vakisin vihkipappia vain kielitaidon perusteella. Tarkoitin vain, etta englantilaisten vieraiden saattaa olla hankala ymmartaa todella suomalaisittain englantia puhuvaa pappia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Osaako kukaan suositella pappia Vartiokylän seurakunnasta?? Yhden messun olen käynyt katsastamassa mutta tarkkaa kuvaa en saanut papeista sen aikana. Onko jonkun käynyt vihkimässä pappi Vartiokylästä jota haluaa suositella??

Kiitos kaikille avusta!  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tästä ketjusta löytyy keskustelut KAIKISTA pääkaupunkiseudun papeista. Koskee siis Helsinkiä, Espoota ja Vantaata sekä muita lähialueen pappeja

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä Hämeenkylässä Jaakko Kara :) Oli myös mun riparipappi ja oikein mukava mies on :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko kellään kokemuksia Helsingin Malmin seurakunnan papeista?

Olen kuulunut lähes koko ikäni Malmin seurakuntaan, mutta nyt kun olisi aika valita vihkipappi, niin en tiedä kenen puoleen kääntyä. Yksikään seurakunnan pappi ei ole tähän mennessä erottunut mielestäni erityisemmin joukosta.. Nyt olisi kiva kuulla kellä olisi vinkkejä hyvästä papista, joka osaisi puhua koskettavasti ja humoristisestikin..  :) Ehdottomasti olisi siis tärkeää, että pappi sisällyttäisi puheeseensa jotakin henkilökohtaista, eikä vaan sitä samaa suurin niistä on rakkaus-diipadaapaa. (vaikka kyllä se Korinttilaiskirje olisi kiva kuulla vaikka siskon lukemana)

(ehkä siinä alttarilla seisoskelu ei jännittäisi sitten niin paljon jos pappi olisi rempseä persoona)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Millaisia kokemuksia teillä on Tuomiokirkkoseurakunnan papeista? Emme sulhon kanssa tunne pappeja, ja olisin kysynyt mahdollisia suosituksia tai varoituksia  ;)

Vihkimien jo joulukuussa!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Moi!

Meidät vihitään Kallion kirkossa huhtikuussa, ja nyt kyselisin, tietääkö joku mukavan ja mielellään hauskan papin, joka on kaksikielinen? Vihikiminen siis sekä suomeksi että ruotsiksi, ja ruotsi saisi mielellään sujua äidinkieli-tasoisesti. Kallion kirkossa pari kivan oloista pappia, mutta suomenkielisiä... :-/

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olisiko kellään mitään sanottavaa ESPOONLAHDEN seurakunnan papeista?? Vihille mennään Temppeliaukion kirkossa, mutta sinne pitää viedä oma pappi mukana.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Annamari Simpanen, Jukka Lehti, Leena Santaharju, Hannele Salmi, Jukka Knuutti,H-C Daniel... Ja sitten kuitenkin, me ihmiset olemme erilaisia, eli yhdellä synkkaa yhden kanssa, toisella toisen kanssa. Kannattaa mennä muutamana sunnuntaina kirkkoon tai johonkin muuhun seurakunnan tilaisuuteen, missä näkee näitä pappeja työssään. Se auttaa toiveen esittämisessä. On myös hyvä muistaa, ettei se toive aina toteudu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on avioliittoon siunaaminen eri kirkossa kuin mihin kuulun, mieheni ei kulu kirkkoon laisinkaan. Pappi piti siis pyytää Alppilan srk:sta. Keskustelin puhelimessa tarjolla olleen pastori Toivion kannsa, ja suunnitelmat meni todellakin uusiksi!  :o

En MISTÄÄN HINNASTA astelisi alttarille HÄNEN ollessa siellä!!! Hänen puheistaan sain sellaisen kuvan, ettei hän haluaisi laisinkaan siunata kirkkoon kuulumattomia, ja hän myös ihmetteli suuresti, miksi ylipäätään tahdomme siunauksen, jos ei kelpaa kuulua kirkkoon. Paljon tuli mieheltä puhetta, mutta en viitsi niitä tässä lähteä toistamaan, varsinkaan kun tarkat sanamuodot jo unohtuivat. Jokatapauksessa loukkaannuin todella pljon.

Hän korosti, että vihkiminen on vihkiminen, ja siunaustilaisuuden tulee erota siitä. Eli hän ei salli sormustenvaihtoa siunaustilaisuudessa. Soitin siunauskirkkomme seurakuntaan, päivystävä pappi sanoi että tottakai sormukset saa vaihtaa jos tahtoo, ja lupasi papin heiltä.

Onko kellään kokemuksia? Ja VAROKAA!  >:(

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei,

Vihkipappia tässä ollaan valkkaamassa/esittämässä ja ei yhtään kokemusta Espoon tuomiokirkkoseurakunnan miespuolisista papeista. Naispappia emme halua, mutta kuka miehistä on miellyttävä ja ennen kaikkea sellainen, joka haluaa puhua hääparille henkilökohtaisellakin tasolla eikä vaan kaavan mukaan? Mitään takeita toivomansa papin saannistahan ei ole, mutta ei yrittänyttä laiteta! Kokemuksia siis kaipaillen!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt soitin tuonne espoon tuomiokirkkoseurakuntaan ja siellä oli tosi ystävällinen naishenkilö joka saman tien varasi meille vihkipapiksi Hannu Mäenpään. Onko kenelläkään kokemusta hänestä? Millainen henkilö on?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Nyt soitin tuonne espoon tuomiokirkkoseurakuntaan ja siellä oli tosi ystävällinen naishenkilö joka saman tien varasi meille vihkipapiksi Hannu Mäenpään. Onko kenelläkään kokemusta hänestä? Millainen henkilö on?

Siis sait jo varattua Espoon tuomiokirkkoseurakunnasta ensi kesälle vihkipapin? Mulle sanottiin, kun pari viikkoa sitten soitin, että vasta pääsiäisen aikoihin on kesän työajat selvillä, että sitten vasta voi soitella ja varata pappia ja kanttoria... :-?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Juu-u, viime viikolla todellakin soitin ja saman tien sihteeri katsoi minulle listoilta että meidän asuinpaikan mukaisen paikan pappi on ko. henkilö ja sitten katsoi sen lomakalenteria/työvuorokalenteria ja sanoi henkilön olevan tuolloin käytettävissä. Varasi saman tien sen sinne varauskalenteriin, otti meidän yhteystiedot ja vihkikirkon (ei espoon tuomiokirkko) ja antoi papin kaikki yhteystiedot ja pyysi olemaan pappiin yhteydessä tapaamista varten viimeistään toukokuussa. Kumma juttu, että toimivat eri lailla...?!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään