Dinah

Siviilivihkiminen juhlapaikalla

225 viestiä aiheessa

Juu, avioliitto on kyllä sitova ihan suullisesti. Siksi siihen vaaditaan todistajat.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Joo, todistajat voivat allekirjoittaa seremonian jälkeen heti ja vihkijä pääsee lähtemään paikalta. Lasku tulee yleensä tosiaan yleensä postissa perästä (kun on tarkat matkakulut tiedossa ym.), mutta jos nyt vihkijä haluaisikin maksun heti, niin varmaan kaaso tai bestman voivat antaa rahan vihkijälle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä tänä lauantaina (!!) häät, joissa siviilivihkiminen tapahtuu hääpaikalla. Vihkiminen on sään salliessa ulkona laiturilla, ja maahan on levitetty decora houselta tilattu pitkä valkoinen vihkimatto. Ei ollut kovin kallis ja suosittelen kaikille, tuo kivasti juhlavuutta paikkaan kun paikkaan.

 

Meillä kävellään vihkilaiturille ensin bestmanit ja kaasot, sitten tulee isän saattama morsian ja luovutetaan sulhasen käsipuoleen. Tulleessa yksi bestman laulaa ja kaaso soittaa kitaraa, sitten bestman lausuu runon. Vihkikaava tulee tämän jälkeen, jonka jälkeen vielä kaason ja bestmanin duetto jonka tahdissa poistutaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Miten teillä meni vihkiminen Mariki? :) Kuulostaa nimittäin aivan samalta suunnitelmalta kuin meillä, toivotaan kovasti, että sää olisi hyvä. Tämä tapahtuu siis tosin vasta ensi kesänä. Mistä saitte vihkijän? Muutenkin olisi nyt kiva kuulla vähän tuoreampia kokemuksia siviilivihkimisistä juhlapaikalla, erityisesti siitä, koristelitteko vihkitilaa jotenkin ja miten teillä oli äänentoisto toteutettu?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli vihkiminen juhlapaikalla ja olen todella tyytyväinen että päädyimme tähän ratkaisuun.

Vihkipaikassamme oli tanssisali, ruokasali ja sen yhteydessä huone jossa seisova pöytä, baarihuone sekä iso piha.

Vihkiminen oli sisätiloissa, samassa salissa jossa myöhemmin tanssimme,

vihkimisen ajaksi oli saliin tuotu pari kymmentä tuolia ja loput vieraista seisoivat. Vieraita oli 64.

Kävelin käytävää "alttarille" mieheni vierelle aivan kuten kirkko häissäkin. Tunnelmallinen tilaisuus <3

Äänentoistoa ei sisätiloissa tarvinnut vaan vihkijän puhe kuului hyvin koko saliin. Myöskään laulaja ja kitaristi jotka esittivat meille laulun eivät tarvinneet äänentoistoa.

Kirkkohäissä on yleensä oma tunnelmansa, mutta vihkimisessä juhlapaikalla voi saada aivan yhtä arvokkaan ja kauniin, ellei jopa herkemmän....

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jaanpas nyt tännekin meidän häiden kulun kun Carnation näitä kyseli! :)

 

Meillä oli siviilivihkiminen juhlapaikalla. Mä en kuulu kirkkoon ja kaikenlainen jeesustelu lähinnä yököttää, joten kirkko ei ollu edes vaihtoehto. Onneks Isäntäkään ei ole koskaan kirkkohäistä haaveillut. Vihkijä tuli maistraatista ja sähköpostin välityksellä taisi hoitua kaikki yhteydenpito ja asioiden sopiminen.

 

Meidät vihittiin juhlapaikan pihalla, nurmikentällä. Koivun oksista ja auringonkukista tehtiin "kuja", jonka molemmin puolin vieraat vapaasti asettui, ei siis ollu mitään "morsiamen suku sille ja sille puolelle" -juttua. Vanhemmalle väelle oli varattu tuoleja, muut vieraat seisoi. Maalaishäiden teeman mukaisesti olkipaaleista kasattiin kujan päähän "alttari", jonka takana vihkijä puhui. Äänentoisto oli järjestetty kun kerta ulkona oltiin - haluttiin, ettei vieraiden tartte yhtään pinnistellä, että kuulisivat puheen. Vihkiminen tapahtui siis juhlapaikan "nurkalla", joten sieltä sisältä vedettiin piuhat mikille ja kahdelle kaiuttimelle.

 

Isäntä käveli sinne eteen odottamaan meidän vauva sylissään ja bestman mukanaan. Minut saattoi iskä, jolle Isäntä vaihdossa antoi vauvan.

 

Vihkimisen aikana mun sisko luki pyynnöstäni runon - oli kiva saada ohjelmaan vähän jotain "extraa".

 

Mä en oo mikään krääsän ystävä, joten koristelua ei juurikaan ollut. Toki kaikissa pöydissä oli pöytäliina, kaitaliina ja itsetehdyt kukka-asetelmat. Mutta ei siis seinillä mitään tai semmosta "koristelukoristelua".

klt3007 likes this

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli myös siviilivihkiminen juhlapaikalla. Vihkiminen pidettiin ulkona järven rannalla (varasuunnitelma oli sisälle, mutta sitä ei onneksi tarvittu). 

 

Meillä oli koristeina valkoinen paviljonki, jonka alla meidät vihittiin. Kaikille lähes sadalle vieraalle oli vaaleat penkit, jotka aseteltiin siten, että niiden väliin jäi käytävä. Pankkien väliselle käytävälle levitettiin myös matto. Meillä mattona oli pinkkiä messumattoa. Lisäksi tilaa rajattiin valkoiseksi maalatuilla ja sopivan mittaiseksi leikatuilla puutukeilla, joiden päälle aseteltiin kukkia. Ulkotilan kukkat hankittiin niin, että perheissä sovittiin keväällä että kaikki jotka aikovat hankkia kesäkukkia omille pihoille ja parvekkeille. ottavat tänä kesänä pinkkiä ja valkoista ja nämä kukat siirrettiin juhlan ajaksi hääpaikalle. Saatiin aika näppärästi runsas kukkakoristelu.

 

Itse vihkimisessä meillä oli kaikenlaista ekstraa, sillä halusimme ihan kunnon juhlavat häät vaikkemme kirkkoa halunneetkaan. Isä saattoi minut sisältä penkkirivien alkuun saakka, johon sulho tuli vastaan. Loppumatkan kävelimme kahdestaan. Taustamusiikkina hyvinkin perinteinen Prinsessa Ruusunen (paikalla oli illan bändistämme tässä vaiheeessa kolme jäsentä: tumpetisti/laulaja, kosketinsoittaja ja kitaristi). Vihkijä toivotti ensin kaikki tervetulleeksi ja antoi sitten hetkeksi mikrofonin kaasosikolleni, joka luki ihanan runon. (Olin häntä tehtävään pyytänyt, mutta en tiennyt mitä hän aikoo lukea, vähän siis yllätystä oli tässä meillekin). Runon jälkeen vihkijä piti meille hyvin henkilökohtaisen puheen. Vihkikaavan osana lausuimme omat valamme sormusten vaihdon yhteydessä. Aviopuolisoiksi julistamisen (ja pusun!) jälkeen kuuntelimme musiikkiesityksen. (Suosittelen tähän väliin jotakin, ihana fiilistelyhetki!) Lopuksi päästimme lentoon kaksi valkoisa kyyhkystä, pussasimme uudelleen ja poistuimme saippuakuplien keskellä. (Järjestimme tämän niin, että penkkiriveissä käytävän viereisillä parilla ihmisellä oli saippuakuplia ja lopuilla huiskutusviirit). Myös hurraahuutoja ja taputusta kuultiin. Poistumismusiikkina oli Pachelbelliä.

 

Kaiken kaikkiaan vihkiminen oli aivan ihana. :girl_in_love:  Joskin itkin varmasti siitä ainakin puolet.  :girl_pinkglassesf: Enkä kyllä ollut ainoa, sillä olimme onnistuneet itkettäämään jopa miehiä.

Lopuksi vielä rohkaisun sana kaikille häitään suunnitteleville: Uskaltakaa tarttua unelmiinne ja tehkää vihkimisestä juuri sellainen kun siitä haluatte! Siviilivihkimisen ehdottoman hyvä puoli on siinä, että sen voi räätälöidä juuri sellaiseksi kuin haluaa!

klt3007 likes this

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Carnation kyselit meidän vihkimisestä: se sujui aivan täydellisesti :) Sää ei suosinut, joten vihkiminen pidettiin puisessa pyöreässä tanssipaviljongissa eikä ulkona, mutta se ei menoa haitannut. Tanssipaviljonki oli olemassaan tosi kaunis ja katossa oli hallaharsoa laitettu nätiksi. Lisäksi toimme tosiaan tuon oman vihkimaton. Tuomari oli aivan ihastuttava ja todella ystävällinen henkilö käräjäoikeudesta, joka tuli paikalle oman lomansa aikana. :) Äänentoisto oli minusta välttämätön että kenenkään ei tarvinnut huutaa. Meillä oli vuokrattu mikit ja kaiuttimet.

 

Ihania häitä teillekin! Siviilivihkimisestä saa paikanpäällä tosi omannäköisen kun suunnittelee huolella. Me saatiin kirkkohäihin tottuneelta hääväeltä hurjasti palautetta, kuinka kaunis oli seremonia.

klt3007 likes this

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitoksia kokemuksista, ja lisää toki kaivataan ;) aivan ihanan kuuloisia vihkimisiä kaikilla, todella tunnelmallisen ja oman näköisten oloisia <3

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Maltan tuskin oottaa meijän vihkimistä.. En ihe kuulu kirkkoon, eikä siis tuu kirkkohäitä. Mieskää ei nyt niin harras uskovaine ole, vaikka kirkkoon kuuluukii. Luulen siks, et tätä ei tartte hälle ratakiskosta vääntää miksei kirkkohäät onnistu.

Mutta suvut sitten taas on toine juttu..

Esim. oma isoäitini suuttu kun ei kastettu esikoista kirkkoon vaan pidettiin pelkkä nimijuhla. Miehen vanhemmat ja suku on aika perinteistä väkeä ja anoppi on toisinaan törkeän suorasanainen ajatuksiensa kanssa. Pelkään pahoin, et saatan suuttua muutamaan otteeseen ja joudun hammasta purren selittämää miksei niitä kirkkohäitä tai edes papin siunausta kirkossa tule. :/

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Osaako täällä joku vastata näihin matkakuluasioihin? Meille on tulossa käräjäoikeudesta vihkijä juhlapaikalle, ja mietin, mistä ne matkakulut lasketaan. Onko siis sieltä työpaikalta, vai vihkijän kotoa? Toisaalta eihän se meille ole kauhean reilua, jos olemme varanneet vihkijän juhlien paikkakunnan käräjäoikeudesta, mutta tämä vihkijä asuukin vaikka 200 kilometrin päässä ja joutuisimme kulut maksamaan. Kun emme kuitenkaan voineet vaikuttaa siihen, kuka paikalle tulee.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Meillä oli myös käräjäoikeuden tuomari juhlapaikalla, mutta en silti edes tiedä, mistä matkakulut laskettiin :girl_impossible:

 

No, eivät ne ainakaan käräjäoikeudesta lähtien tulleet, koska se olisi ollut vain parin kilometrin päässä ja kuluja oli muistaakseni parikymppiä. Sitä paitsi meidän vihkimisemme jälkeen tuomari lähti vihkimään useampia muita pareja, eli ehkä hän laski kaikki sen päivän kilometrit yhteen ja jakoi tasan parien määrällä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on kuukauden päästä siviilivihkiminen juhlapaikalla. Ainakin näin Joensuussa (ja "sesonkiajan" ulkopuolella eli talviaikaan) saimme varattua vihkijän juhlapaikalle haluaamme aikaan ja ei veloita edes matkakuluja. Varasin tuon ajan noin kuukausi sitten (eli n.2kk ennen hääpäivää).

 

Talvihäät kieltämättä asettavat vihkimiselle omat haasteensa. Meillä juhlapaikka on niin pieni, että tällä vierasmäärällä (+50hlöä) vihkiminen kävisi sisätiloissa aika ahtaaksi, joten olen ajatellut myös tuota ulkona vihkimistä. Se on vaan täysin riippuvainen säästä ja siihen kun ei voi itse vaikuttaa. :girl_mad:  Mutta mikäli on hyvä ja kohtuullisen leuto sää, niin ulos menemme.  Muodostan varmaan ulkotulista kujan, jonka päässä meidät vihitään. Olisi ihanaa, jos tuo onnistuisi ja meidät vihittäisiin ulkona illan hämärtyessä, ulkotulien valossa ja vieraat olisivat molemmilla puolilla "tulikujaa". :girl_in_love: .Meinasin varata muutamia huopia vilukissoille, joita tupakoitsijat voivat sitten illaan aikana myös hyödyntää pihalla käydessään.  :)  Pakko kuitenkin huonon sään takia vähän suunitella myös jonkinlainen varasuunnitelma sisätiloissa tapahtuvaan vihkimiseen, mikäli minun romanttiset ulkoilmahäät eivät onnistukaan lumisateen tai kovan pakkasen vuoksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heido!

 

Meillä olisi myös tarkoitus järjestää vihkiminen juhlapaikan pihalla (jos vaan se kuuluisa sää sallii). Vihkiminen tapahtuisi nurmikon päällä ja mietinkin, että kuinkas hankala se nurmikko onkaan sitten niissä korkokengissä? Ei ihan hirveesti innosta ajatus, että käytävää kävellessäni "alttarille" kompuroin kun kengät jää kiinni maahan :girl_sigh: Onko kellään kokemuksia tästä, miten on toteutettu? Luin myös yhdestä blogista, että vieraille voisi tehdä penkit heinäpaaleista (niiden päälle vilttiä ja avot!), onko kukaan toteuttanut tällaista? :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Riippuu ihan, minkälainen nurmikko teillä on ja onko esim. edellisenä päivänä satanut, onko hääpäivän aamuna satanut vai onko ollut kaksi viikkoa putkeen rutikuiva hellekausi. Jos on satanut, nurmikko ja multa sen alla voi olla märkää, mikä voi aiheuttaa kenkien kiinni jäämisen. Vähänkin pidempi kostea nurmikko jää myös kiinni kenkiin ja sukkiin. Sekä pitkiin, valkoisiin helmoihin. Pehmeällä alustalla korkokenkäily on haastavampaa. Kuivassakin nurmikossa on se riski, että kenkiin tarttuu hiekkaa tms. Kuivakin nurmikko on asfalttia pehmeämpää.

 

Ulkovihkimisessä voi käyttää telttakatosta, johon askarrellaan esim. laudasta tai laatasta väliaikainen lattia tai ainakin keskikäytävä. Katosta tai ei, käytävän "alttarille" voi toteuttaa joka tapauksessa. Heinäpaalit penkkeinä vilttipeittoineen kuulostaa hauskalta idealta! Vaihtoehtona voisi olla perinteiset pitkät puupenkit tai puutarhatuolit. Tietysti riippuen siitä, minkälainen teidän vihki- ja juhlapaikkanne on. Onko paikalla ennestään istuimia, jotka voisi levittää pihalle vieraita varten tai voiko ne lainata jostain muualta? Kuka tämän tuolien järjestelyn hoitaa? Voiko istuimet ja lattialankut jättää vihkipaikalle vihkimisen jälkeen ja kerätä pois vasta illalla / seuraavana päivänä. Kuka kerää pois tarvittaessa kesken juhlan ja mihin ne sitten laitetaan?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille on tulossa lauantaivihkiminen juhlapaikalla. Paikka on juhlatilan viereinen kallio ja tavoitteena on, ettei mitään erityisiä tarvikkeita/koristeita paikalle tuoda. Tarkoitus on varata pari tuolia vanhemmille/raskaana oleville osallistujille, mutta muuten luotamme siihen, että vieraat jaksavat seistä sen max. 20 minuuttia minkä seremonia kestää.

 

Vaikka meille tuleekin siviilivihkiminen, niin haluamme tehdä siitä nätin ja arvokkaan tilaisuuden. Meillä on tulossa vihkimiseen laulu+kitara-duo, joka esittää aloitusbiisin, yhden kappaleen vihkimisen keskellä ja lopetusbiisin. Kirjoitamme itse vihkijälle puheen (sulhanen halusi näin, hän ei halua että meille vieras ihminen kirjoittaa mitään yleispätevää) ja sisareni lukee jonkin runon tms. vihkimisosuuden jälkeen tai ennen sitä. 

 

Omana haaveenani on, että vihkimisen päättyessä (kun meidät on julistettu aviopuolisoiksi, mikä on ihan viimeinen osa meidän seremoniaa) esiintyjät voisivat vetäistä jonkin rempseämmän lopetusbiisin, joka samalla viestittää, että nyt on hempeilyt hempeilty ja voidaan aloittaa juhliminen (tyyliin James Brownin I feel good) :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kysäsenpä täällä nyt vinkkejä, koska olen vaikea ihminen. Meille on tulossa siviilivihkiminen, mutta en halua käydä etukäteen maistraatissa. En myöskään halua, että pienellä porukalla käydään maistraatissa ja isommalla juhlitaan. Eli vihkiminen pitäisi hoitaa joko juhlapaikalla tai etsiä sitä varten joku tila, jossa voisi sen vihkimisen hoitaa. Haluan hääjuhlaan tavallaan siirtymät kaikkine sisään- ja ulosmarsseineen (joo, tuon ei ollut tarkoitus kuulostaa noin kaksimieliseltä  :girl_drink1: ). Kesällähän tuo juhlapaikalla vihkiminen menisi kivasti, että vihkiminen on ulkona ja siitä siirrytään sisälle juhlimaan. Mutta mitä tekisitte talvihäiden kanssa? Kannattaisiko etsiä joku paikka, joka selkeämmin jakautuu kahteen tilaan, esim. ylä- ja alakerta (alakerrassa vihkiminen ja yläkertaan juhlimaan tyylisesti)? Olen koko ikäni haaveillut talvihäistä, mutta nyt se haave meinaa kaatua tuohon vihkimiseen. :girl_sigh:

Muokattu: , käyttäjä: athella

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Meillä oli just noin, että oli kaksi eri tilaa, toisessa oli vihkiminen (1. kerros) ja toisessa juhla (4. kerros). Poistumismusiikin jälkeen me menimme hissillä juhlatilaan vieraiden kuunnellessa kappaleen loppuun ja otimme siellä vieraat vastaan, näin vieraiden ei tarvinnut odotella hääparin saapumista vaan me olimme jo valmiina paikalla. Mä halusin nimenomaan vihkimiselle eri tilan, jotta vihkiminen ja juhla saatiin selkeästi erotettua toisistaan. Halusin myös sen "alttarille" kävelyn ja sieltä poistumisen kuten "normaalisti". Halusin myös eri tilat, koska halusin koristella ne eri tavalla :D 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jep, eli kannttaa etsiä paikka, missä on kaksi selvästi erillistä tilaa. Tuntuisi jotenkin tyhmältä varata kaksi eri paikkaa, jossa toisessa ollaan korkeintaan puoli tuntia. :rolleyes:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Toisaalta siviilivihkimisen kesto ei kauhean pitkä ja talvihäissäkin voisi olla ulkona tosi kaunista, kuvittele ulos useat ulkoroihut ja häävieraiden pitelemät tähtisädetikut parin poistuessa... kun vieraita ohjeistetaan tähän niin ei pukeutuminen ulos ole ongelma. Riippuu tietty mihin aikaan vuodesta, onko lunta, tarvitaanko sitä? Voisi olla plan a ja b, jos sää sallii (=ei ainakaan sada vettä ja ole kylmä) niin vihkiminen ulkona, tai jos ei, niin vihkiminen sisätiloissa.

 

Nyt meillä on pian häät kartanossa, jossa meidät vihitään ulkona. Huonon sään sattuessa kuitenkin meidät vihitään sisällä ja ajattelin, että vihkiminen tapahtuisikin yläkerrassa kun suurin osa juhlasta on alakerrassa. Ensi viikolla käydään vielä juhlapaikalla, jossa katsotaan tarkemmin missä meidät vihittäisiin. Haluaisin ehkä, että vihkiminen olisi laiturilla, sieltä on myös sopiva matka kartanolle kävellä. Tärkein juttu on minusta kuitenkin se, että vieraat kuulevat kaiken, joten pitää vähän katsella miten se toimisi.

 

Meille tulee siis nyt maistraatista. Lopulta oltaisiin saatu myös käräjäoikeudesta vihkijä, mutta kun maistraatin vihkijä otti niin kivasti meihin kontaktia niin päätettiin ottaa hänet. Hyvin tuntui saavan aikoja.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Totta. Miten en ollut ajatellutkaan, että todellakin talvella voi hoitaa vihkimisen ulkona. Nimenomaan lumen takia haluan talvihäät. Jos vihkiminenkin on sisällä, vieläpä samassa rakennuksessa juhlan kanssa, niin samahan se silloin sille lumelle olisi. Nyt jäin visioimaan noita ulkoroihuja ja tähtisädetikkuja, etenkin vielä pimeään vuodenaikaan olisi todella kauniin näköistä. :tender: Kyllä se vaan taitaa niin olla, että tämä morsmaikku saa kuin saakin ne unelmiensa talvihäät, kunhan ei sada vettä tai lunta aivan myrskyten.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Minäkin uskon että vihkiminen ulkona talvella onnistuu, kunhan tosiaan laittaa tiedon kutsuun, että vihkiminen on ulkona. Pitää vain huomioida, että huonokuntoisemmat voivat tarvita tuoleja, jos eivät jaksa seisoa vihkimisen ajan. Jos taas haluaa kaikille tuolit ja on lunta maassa, pitää miettiä tarvitseeko vihkialuetta aurata tms. Vihkimiseenhän voi halutessaan hankkia vaikka Ikeasta vieraille huopia, joihin saavat vielä lisäksi kääriytyä jos tuntevat tarvetta (tämä varmaan toimisi etenkin jos kaikki istuvat, niin naiset saisivat peittää jalkansa huovalla, kun usealla on kuitenkin varmaan hame/mekko ja sukkahousut).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ihanaa! Jos en olisi näin vilukissa ja rakastaisi kesää niin haaveilisin myös pimeän vuodenajan häistä, kuulostavat ihanilta. Ainakin osallistuisin mielelläni jos kutsun saisin. Sellainen tulishow olisi myös siisti silloin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tehty on! Meidät vihittiin juhlapaikan edustalla, ja isä saattoi minut vieraiden muodostamaa kunniakujaa pitkin. Mies tuli vastaan, vihkijä lausui alkusanat ja sen jälkeen veljeni herkkä runo. Sitten vihkikaava, sormus, suudelma. Poistumismusaa, kunniakuja ja saippuakuplat. Ihana sää suosi. Tosi moni kertoi vetistelleensä ja veljeni ääni oli runoa lukiessa tunnetta täynnä, emme pystyneet katsomaan toisiamme ettei padot olisi auenneet. Itkin kyllä, ja mieskin vuodatti pari kyyneltä (vaikka myöhemmin, notta meni roska silmään ;)). Ainoa harmi oli, että alkumusiikki ei oikein toiminutkaan! Mutta ei se mitään haitannut, tekniikka on tekniikkaa ja meinattiin muutenkin otetaanko musaa ollenkaan. Loppubiisi kuului paremmin. Vihkiminen oli aivan ihana!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onnea kovasti! :tender:

 

Kyllä vain taidan itsekin haluta vihkimisen ulkona, mikäli sää suosii. Tuo teidän vihkitilaisuus kuulostaa niin mahtavalta lukuunottamatta tekniikkaongelmaa. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään