Guest inkku74

Pro-seremonioiden palvelut

111 viestiä aiheessa

No niin  :D Nyt on meitin häät juhlittu oikein komiasti ja kaikki sujui todella hienosti  :)

Puhuja puhui todella hyvin, oli innostunut, iloinen, asiallinen, ja muutenkin organisoi jonkin verran häiden kulkua mukavasti, avusti tohinoissa. Seremonia oli todella liikuttava, meidän näköinen, tuntui melkein oikeammalta vihkimiseltä kuin maistraatti. Kaikki vieraat vain ja ainoastaan kehuivat, toki sanat  erikoinen ja erilainen tulivat mainittua muutamaan otteeseen, mutta positiivisin miettein.

Seremonia oli meidän näköinen, oloinen ja kuuloinen, se oli aito ja lämmin ja mieleenpainuva, ihana!

Todellakin, meidän häämme eivät olisi olleet lainkaan näin onnistuneet ilman Pro Seremoniaa, ilman juhlapuhujaamme, todellakaan!

Niin paljon innostuin, että olen nykyään ProSeremonian palkkalistoilla, juhlalaulajana, ja menen heitä edustamaan häämessuille.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei,

Proseremonioiden seremoniaa seuranneena yksissä häissä täytyy sanoa että eipä sen parempaa vihkimistä ole koskaan ollut.

Krapulaisia ja aivan käsittämättömiä puhuvia pappeja on kyllä riittänyt ja nimissä sekoavia, mutta Anneli Aurejärvi-Karjalaista voin kyllä suositella myös ystäväpariskuntani puolesta.

Kysyin palvelua myös omiin häihimme, mutta tänne provinsseihin hieman hankalampaa järjestää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitokset Delirumille kertomuksesta, otetaan siis vakavastio harkintaan. Kuitemkaan en tuomareit tai muita tunne ja maistraattiin ei koko suku mahdu, joten vaihtoehdot on vähissä ( tai oikeammin siis se mihin suostun).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiva kuulla, että edelleen kaikkien kokemukset ovat olleet positiivisia. Minä aikani yritin hommata sitä ns. aitoa vihkimistä lauantaille toukokuun lopulla, mutta tulimme loppujen lopuksi sulhasen kanssa siihen tulokseen, että haluasimme ennemmin mennä kaksin maistraattiin ja pyytää Pro-Seremonioista puhujan vetämään juhlapaikalle seremonian. Tuntuu, että siitä tulee näin juhlavampi ja meidän näköinen. Otin yhteyttä Pro-Seremonioihin eilen ja nyt odottelen heidän lopullista vastaustaan, että saammeko vielä lauantaille 28.5. puhujan paikalle. Alustava vastaus oli, että kyllä pitäisi onnistua :D.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Muista Puhi sitten kertoa omista kokemuksista. Useammalta taholta kun saa lukea, niin päätöksen teko helpottuu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille onnistui puhujan saaminen vetämään seremonian la 28.5. Kerron toki kokemuksista kun niitä kertyy :D. Ensimmäisenä eteen tulee puhujan kanssa pidetty palaveri.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vähänkö ärsyttää kun Oulussa ei ole tätä mahdollisuutta, ainakaan vielä.  En luota siihen, että saamme vihkimisen kesälauantaille maistraatista, joten olisi ollut mahtavaa, jos edes tuo proseremonia olisi varmasti onnistunut. Onko teillä ehdotuksia mitä teen, jos en saa vihkimistäkään juhlaan mukaan? Lähisuvussamme ei ole hyviä puhujia, jotka voisivat hoitaa "vihkijän" tehtävää. Eikä jotain serkkua viitsi tuohon tehtävään laittaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Akasha, mailia vaan Anneli Aurejärvi-Karjalaiselle, tekee kaikkensa että jos joku meistä saataisiin Ouluun teidän juhliinne!!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos vinkistä Delirium!! Olen tämän vuoden puolella laittanut postia siihen yleiseen sähköpostiin, mutta vastausta ei ole kuulunut. Annelin omaa osoitetta en löytänyt.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Se piti vielä sanoa, että tähän astiset kokemukset ovat vain positiivisia :). Mutta jatkoa seuraa kun on jotain kerrottavaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minäkin tuonne lähetin meiliä,mutta kun valitettavasti eivät voi samalla vihkiä,niin pitäydymme alkup.suunnitelmassa.Eli edellisenä päivänä vihkiminen ja seuraavana bileet

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jihuu!! Meille onnistuu kuin ihmeen kaupalla puhuja tänne Ouluun tulemaan, jos haluamme sen varata!! Sulholla on vain sellainen pakkomielle, että virallinen vihkiminen pitää yrittää saada 20.8. koska se on hänelle tärkeä päivämäärä. Minua se ei niin haittaisi, koska voihan sitä lauantaita pitää hääpäivänä, vaikka perjantaina suhteen virallistaisi. Missäs kaikkialla tuo virallinen vihkipäivä muuten oikein näkyy,  niinkun konkreettisesti?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos vinkistä. En ollut Pro-seremoniasta ennen kuullutkaan, nyt heille laitoin pikana sähköpostia, sillä haluaisin omaan tilaisuuteeni jonkun esittämään muutaman musiikkikappaleen. Ei ole vielä tullut vastausta, mitenköhän tämä homma nyt tästä etenee?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

..ja nyt vastaan itselleni: Sain sähköpostiini viestin vielä samana iltana, joten eiköhän tämä tästä etene.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Anneli Aurejärvi-Karjalaisesta avokki tuolla huutelee, että telkkarissa oli nähnyt hänet ja oli ollut tosi teennäinen. Kyseessä oli hautajaiset. Annelin äänenpainot, kuulosti lähinnä huonolta runonlausunnalta..

Onko teillä siis ollut juuri tämä Anneli kaikilla? Ja häneen olette olleet tyytyväisiä?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Anneli on kyllä kova artikuloimaan ja ehkä se voi vaikuttaa jostain tennäiseltä, mutta minusta kyllä huomattavasti keskitasoa parempi kun vertaa joihinkin esim. pappeihin, Anneli oli sympaattinen ja toimituksessa mukana, todella perehtynyt pariskuntaan ja heidän elämäänsä, ei sekioiilut ja vaikuttanut kehäketulta kuten jotkut papit. Toimitus oli ulkona joten en voi sano miltä hän kuullostaa sisällä, jossa artikulointi voi ehkä haitatakin, mutta minä en ainakaan kiinittänyt siihen mitään huomiota.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pro Seremonioilla on monta eri puhujaa, Anneli kokeneimpia ja paljon keikkaa tekevä, koska on oikeastaan koko Pro Seremonian idean äiti ja pitää toimintaa pystyssä.

Mielestäni Anneli on äärimmäisen asiallinen, iloinen, ammattimainen mutta myös täydellä sydämellä. Teennäistä? Kyseessä kun oli hautajaiset, Anneli varmasti vaan koetti puhua selkeästi, rauhallisesti ja arvokkaasti, mutta kaikkihan ei voi kaikista tietenkään pitää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos tästä ketjusta!

Me naitiin miehen kanssa kohta kaksi vuotta sitten siviilisti, saatiin Lahden maistraatista silloin tuomari juhlapaikalle perjantai-iltapäiväksi. Juhlat olivat todella onnistuneet. :-X

No, nyt eksyin tähän ketjuun siksi, että jossain vaiheessa tulee järjestettäväksi nimijuhlat öttiäiselle, joka kyllä kelluu vielä tukevasti tuolla masussa. ::) Ollaan alustavasti ajateltu tilata paikalle puhuja Pro-seremonioista ja tämä ketju vahvisti ajatusta entisestään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on tapaaminen puhujan kanssa 26.4. kerron sitten lisää kokemuksia Pro-seremoniasta :).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olisiko hölmöä yhdistää oikea vihkiminen ja pro-seremonialaisen puhe samaan tilaisuuteen? Meneekö liian sekavaksi, kun on ikäänkuin kaksi "seremoniamestaria"?

Oikea vihkijä on kai kuitenkin yleensä aika lyhytsanainen. Onko Pro-seremonian palvelut tarkoitettu vain sellaisiin tilaisuuksiin, joihin ei saada vihkijää suostumaan paikalle?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Niin, en tiedä, miksi ei vihkimistä samalla. Siis kyse puhujapalvelussamme häiden suhteen on nimenomaan siinä, että viralliset vihkijät ovat kovasti lyhytsanaisia, ja ilmeisesti seremonian kulkuun ei voi hirveästi vaikuttaa, ehkä lisätä jonkun runon tai musiikkia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kysyin asiaa suoraan vihkijältämme. Hän ei tuntunut pitävän hyvänä ajatuksena.  :(

Olen oikeastaan vähän pettynyt. Kun täällä on niin kovasti Pro Seremoniaa kehuttu, niin olisin myös halunnut kuulla heikäläisen pitämän liikuttavan ja meidän näköisen puheen. Mutta "tyydymme" (heh..) kai "pelkkään" oikeaan vihkijään, kun en halua tätä palvelualttiin tuntuista hyvinkääläistä loukatakaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään