U-K

Meriteema (yhdistetty)

141 viestiä aiheessa

Moi,

Mä en valitettavasti tiedä Nyytti & Tuittu kuvasta, mutta meidän kutsuun tuli purjeveneen kuva, jonka piirsin kirjasta läpi voipaperille ja skannasin sen koneelle. Sen sitten lähetin kirjapainoon ja hyvä tuli! Kirjapainoon voi lähettää myös paperiversion kuvasta (ei siis tartte olla sähköinen). Eli ei muuta kuin netistä etsimään tai kirjoja selaamaan, mistä vaan voi oikea kuva löytyä!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

meilläkin on meriteema ja koristeina aika paljon simpukoita ja koralleja, joita tuleva mieheni toi ulkomailta. Kutsuihin tein siniselle paperille koristeeksi simpukoiden kuvia sabluunan läpi, joita myydään askartelukaupoissa. samoja kuvioita tein myös hääkarkkirasioihin, jotka askarreltiin sinisestä tapetista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Hei ja kiitokset ihanista ideoista!

Yhtä asiaa vielä mietin eli millaiset riisipussit tekisin?! Kaikki koristeet ovat purjehdus-teemalla toteutettuja, joten pitsihörhelöt (vaikka ihania ovatkin) eivät oikein sovi kuvaan. Onko teillä ideoita? Itse olen miettinyt jo pääni puhki :P ???

Meillä myös meriteema, mutta tehtiin riisipussit

tummansinisestä tyllistä ja solmittiin kultaisella

köydellä kiinni merimiessolmulla...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Siirretty toisesta ketjusta meriteemaan sopiva runo:

Meren laulua kuuntelen

Sinä olet kaste ja minä olen maa,

joka aamua odottaa.

Sinä olet tuuli ja minä olen puu, johon tuuli laskeutuu.

Sinä olet tuli ja minä kuiva maa,

joka elämään virkoaa.

Sinä olet meri ja ulapalla sen

meren laulua kuuntelen.

Me kuulumme yhteen kuin taivas ja maa,

ei meitä voi erottaa.

Me kuulumme yhteen kuin myrsky ja yö,

sinun aaltosi rantaani lyö.

Me kohtaamme hetkessä ikuisuuden,

me palamme roihuten.

Kun muistosi hiekkaan jo haihtunut on,

elää rakkaus sammumaton.

Sinä olet taivas ja minä pääskynen,

joka luoksesi liitelen.

Sinä olet tuuli ja minä olen puu,

johon tuuli laskeutuu.

Sinä olet virta ja minä olen kuu,

joka veteen heijastuu.

Sinä olet lähde ja partaalla sen

minä kumarrun, janoinen.

Sinä olet meri ja ulapalla sen

meren laulua kuuntelen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
joku kirjotti nyytistä ja tuitusta ison simpukan sisällä? millainen kuva siis ja mistä löysit??

Luulen että kuva löytyy semmoisesta kirjasta kun "Vem skall trösta knyttet?" eli vapaaksi käännetty "kuka lohduttaisi Nyyttiä?" Löytyy kirjan viimeiseltä sivulta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Osastoa selatessa tuli eteen kaunis meriteemaa sivuava teksti jäsen Heatherin tallentamana:

Elämää ja avioliittoakin on usein verrattu purjehdukseen, joihin ana sisältyy omat riskinsä. Meren riskejä vastaan on varustauduttava hyvin kunnostamalla alusta, hankkimalla merikortteja, eväitä ja suoritettava muita turvatoimenpiteitä.

Myös avioliitto on omalla tavallaan sellainen purjehdus, johon saattaa sisältyä monenlaisia kareja ja haasteita, joihin olisi yritettävä jo alusta alkaen varautua, jotta voitaisiin todella päästä - niinkuin sanotaan - onnellisesti avioliiton rauhaisaan satamaan.

Vuosien mittaan nousevat avioliitossa yhä korostetummin esille ystävyys, toveruus ja toisen puolison ehkä jo piintyneiden tapojen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Keskinäinen kunnioitus ja rakkaus ovat yhteisen elämän peruspilareita.

Onkin usein sanottu, että usko, toivo ja rakkaus ovat niitä asioita, jotka myös avioliitossa auttavat - ja että niistä suurin on rakkaus - sillä voidaan todeta että uskomme katoaa, kun näemme totuuden - toivomme päättyy täyttymyksen hetkellä - mutta rakkaus ulottuu haudankin tuolle puolen ikuisuuden äärettömään valtakuntaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä toteutettiin meriteemaa kutsuissa pullopostin muodossa. http://www.posti.fi/images/kuvitus/pmk/tuotteet/p_majakkapullo.jpg

Eli ostimme postista pulloja tarvittavan määrän, teimme kuultopaperista kutsun + ohjeen ja kartan. Käärimme ne rullalle ja sidoimme helmiäisellä lahjanarulla. Pullo kiinni ja osoitetarrat & postimerkit päälle. Hyvin meni perille ja saivat huomiota.

Juhlapaikan koristelussa käytämme simpukoita, kiviä, köysiä, purjeveneitä ja majakoita.

Niin, ja simpukoita löysin ainakin Sinooperista ja Kodin ykkösestä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Toi pulloposti on kyllä hieno, me oltiin just viety kutsut postiin ku ne tuli myyntiin!   :(

Meillä oli häät osittain meriteemalla

-pöytämerkit tehtiin kaarnaveneistä

-meillä on/oli tosi isoja simpukoita niiden sisään merisuolaa ja pari tuikkua

-tarjoulupöytään oltiin tehty laituri köysineen kaikkineen ja niiden päälle tuli tarjottavat

-pöydän päätyyn oltiin tehty "pienisuuri" vene ja siellä oli leipää yms

-paikkakortit oli tummansinisiä ja reunassa pieni merimiessolmu paksusta pelleva narusta

-karkkirasiat oli aaltokartongista pikku rasiat, "köydellä" kiinni ja simpukalla runo kiinni

-myrskylyhtyjä oli kalliolla

-verkkoja, pelastusrenkaita, merikarttoja yms seinillä

-keksit yms tarjottiin pikku veneistä yms

-boolin seassa oli jääkuutioiden sisällä pikkusia ongenkohoja

-servetit oli sinisiä ja merimiessolmulla kiinni

-Koster valssi oli valssina   :)

yms yms

Meillä oli hienosti koristeltu! Meille se oli täys yllätys miltä siellä lopulta näytti! ;D Oli nähny suku vaivaa!

Tarpeeks ei niitä voi vaan kiittää! 8)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

MERIAIHEISIA (selaa noitten kukkasivujen ohi):

http://www.sooni.fi/pdf/isot_kukat_meri.pdf

MUITA HÄÄAIHEISIA (selaa pääsiäiskoristeiden ohi):

http://www.sooni.fi/pdf/kevat_aitienpaiva_haat.pdf

Aukeaa aika hitaasti..

Täällä ihan mielettömän makeita koristeita, mutta hinnat.. HUH! Pääasiassa ammattisomistajille mutta miksei sieltä saisi myös amatöörit ostaa. Liike näytti olevan Helsingissä. :)

Muoks: Näemmä alle 100 euron tilauksista perään 10 euroa extraa, mutta koristeet on todella makeita! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on kanssa meriteema, näkyy mm. seuraavissa asioissa:

-Juhlapaikka pursiseura

-koristeet simpukoita ja kiviä (ja jotain vihreää)

-Plaseerauskortit kaarnalaivoissa (höh, luulin, et oisin ollu originelli.... :o  )

-Kaarnalaivoihin tulee kynttilät, jotka sitten illan pimetessä lähetetään merelle

-Viestit hääparille pullopostina (risteilee pöydillä)

-Vieraskirja ihana sininen, jonka kannessa simpukoita, majakka ja kummallsen kuplan sisällä hiekkaa (kuulostaa varmaan kamalalta, mutta löytyi Stockalta)

-Sulho etsii sukkanauhaa ja tulee hameen alta sukellusmaski ja snorkkeli päällä

-Vihkiminen meren rannalla

-Kutsussa oli kuva merestä

-Hääkarkit niitä simpukkasuklaita

-Huomenlahja sulholle virveli

Sulhokin ollut intona tekemässä kaarnalaivoja (kun pääsee poraamaan mastoja, tarpeeksi miehekästä  ;D

Mitäköhän sitä vielä keksisi. Kun luin tuosta kalaverkosta, niin pää jo lähti raksuttamaan...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vautsi, kiva kuulla vinkkejä meriaiheisiin häihin! Toi snorkkelijuttu on aika hyvä..! :) Meilläkin vihkiminen on saaressa meren rannalla. Juhlapaikka on vielä auki.. Eli mietitään kannattaisko järjestää saareen iso teltta (tilaa on vain rajallisesti, maasto huono..) vai sitten niin, että saaresta olisi kuljetus johonkin juhlapaikkaan. Meneekö kyllä ehkä vähän ramppaamiseksi..  :-/ Meidän saareen kun ei pääse kuin veneellä. Kutsuvieraita on tulossa about 60. Kovasti mietittyy myös se, et jos onkin huono ilma??!! Miten teillä on järkätty näitä käytännön juttuja?  ??? Mielelläni kuulisin lisää vinkkejä....  ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei,

jos jollain on ollut majakka kutsussaan niin olisi  kiva nähdä millainen siitä on tullut.

Ideoita otetaan vastaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nosto! Varmaan löytyy lisää morsiamia, joilla on meriteema suunnitteilla eli lisää kuvia ja ideoita saa laittaa! :D

kattaus13cr8ab.jpg

kukkaasetelma15it2mc.jpg

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nokkis; Kalanverkkoja somistukseen oli nyt ainakin Tiimarissa. Meillä on sama teema omissa häissämme ja siksi on tuntosarvet koko ajan mukana homppauskierroksilla. Sitten tietty on somistustarvikeliikkeet sekä Sinooperista kannattaa kysellä.

Mutta onko kukaan nähnyt myynnissä noita meritähtiä? Jos jonkinnäköistä simpukkaa on tarjolla, mutta mistään en löysä näitä..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Osaatteko neuvoa mistä saa edullisesti esim. veneen pienoismalleja, pikkumajakoita tms. koristeita?

Tiimarissa ovat 3-5 euroa kappaleelta ja se on aika paljon kun niitä pitäisi olla n. 25 kappaletta..  ::) Pakko alkaa miettimään jo näitä säästöjä..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään