cisu

Vihkiminen ulkona - somistus!

171 viestiä aiheessa

Meillä bändin jätkät on luvanneet soittaa kitaroilla heviversion häämarssista. ;D

Ja jotain loppuun vielä pitäisi keksiä. Mies mietti jotakin tähtiensota-juttua. ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla kanssa haaveissa ulkona vihkiminen, joko vanhan männyn alla tai sitten metsässä.

Tuohon metsäideaan oon nyt ihan rakastunu, teemana olis tavallaan satumetsä  ::) mutta mielessä tuo kaikki vaikuttaa niin paljon kauniimmalta mitä varmaan todelluudessa olis. Ajattelin jos vihreän hääpuvun tekis, ja sitten rakentelis sinne metsän reunalle jonkun kauniin vihkipaikan  jonne vanhemmat ihmiset pääsis autollakin. Hääjuhla on varmaankin vanhempieni luona maalla, joten siellä pystyisi tämän toteuttamaan.

Tuo säähän siinä todellakin on iso riski, ainakin tätäkin kesää kun nyt ajattelee niin eihän koko kesänä ole muuta kuin satanut.

Jos häät olisi elokuun alussa niin olisikohan silloin pienempi saderiski   :-/

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meilläkin hääseremonia pidetään ulkona. Juhlapaikka on järven rannalla ja olemme ajatelleet tulla paikalle veneellä. Olisi ihanaa pitää seremonia laiturilla, mutta paikassa on vain iso vierasvenelaituri hieman sivummalla, joten katsotaan nyt onnistutaanko sitä järjestämään ja miten se onnistuttaisiin saamaan juhlavaksi. Tosiaan jenkkilän hääohjelmissa on hyviä ideoita ulkona pidettävään vihkimiseen, täytyy vain muistaa se plan B jos ilma sattuukin olemaan kurja..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä isäntä haluasi Hää-seremonian pidettävän juhla-paikalla, mutta minä taasen pelkään niin sitä jos sattuu sade.. MITÄ SITTEN TEHRÄÄ????!!? Kun kirkko vihkiminen ei tule kuuloonkaan..

En sisälle haluaisi koska nämä yleisimmät seuraintalot ei ole niin nättejä ja koristeluun ei ole varaa laittaa maltaita..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meilläkin on vihkiminen juhlapaikan pihalla, männyn juurella. Bändi soittaa skittalla (säröllä) ja kosketinsoittimilla tulomarssina "Here comes the bride" ja menomarssina jotain muuta. Käydään luultavasti jollain menopelillä sulhon mummon luona (n. 15 kilsaa meno-paluu) ja sit syömään!!!

Off topic: Bonuksena vielä, et toivottavasti (en oo vielä kysyny) mua saattaa alttarille mun velipuoli, 10 v. vanhempi, tapasin ensi kerran n. pari kuukautta sitten. Osa sukulaisista tietää mut ei kaikki, varsinkaan kamut... Haluaisin pitää yllätyksenä. Saa nähdä, kun huomenna on serkun häät...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä olen miettinyt sateen varalle vähän jotain.

Meille tulee juhlapaikan pihaan kaksi huvitelttaa. Jos sataisi niin vieraat mahtuisivat niiden alle ja meidät voisi ehkä vihkiä terassilla sateen suojassa. Tausta olisi ainakin kaunis, vanhaa tummaa pyöröhirttä.

Edellisenä iltana varmaan tietää pitääkö teltat pistää lähemmäs sisätiloja vai voiko levittäytyä kauemmas.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kans on ulkona vihkiminen 19.7.2008 miehen vanhempien puutarhassa. Varmasti enemmän kukkiin menee rahaa. Ja oli puhetta että juhlateltta ostetaan pihalle :D

saa nähdä miten päivä onnistuu. Toivottavasti hyvin. Teemana puutarhahäät ja kukkia koska juhlat myös samalla pihalla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän juhlapaikalla on alttari järven rannassa, jossa meidät vihitään ensi kesänä.

Me ollaan ajateltu, että otetaan vaan sateenvarjot jos hieman ripsii vettä, ja kehotetaan vieraita varautumaan samoin. Mutta jos sataa paljon niin sitten juhlapaikassamme on kyllä sisällä tavallaan sellainen esiintymislava, eli pieni koroke josta juhlakansa voinee seurata vihkimistä myrskyn sattuessa. Mutta toivottavasti ei sada...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä myös siunaaminen ulkona juhlapaikan pihalla kahden ison puun välissä järven rannalla (en nyt muista, mitä puita ne oli, kun on vaan kerran käyty paikkaa katsomassa :P). Sisällä on sisäpuutarha, johon voi ehkä siirtyä, jos sataa, mutta pitää vielä kattoo hintaa... Jos sataa vähän, niin vois tosiaan vaan ottaa sateenvarjot, enpä ollu ite ajatellu:). Meillä on kaks kaveria soittamassa viulua "kävely"musiikiksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En tiennyt, laittaako tätä tänne vai siviilivihkimisten ketjuun, mutta tänne nyt tuli. :) Meillä on siviilivihkiminen luonnossa (ei vielä varmaa, onko kyseessä niitty, metsän reuna vaiko mikä) ja mietin, miten valmistella vihkipaikkaa. Olisiko jonkinlainen pieni pöytä hyvä olla olemassa vihkijällä ja pitäisikö paikkaa koristella? Olisin kiitollinen ideoista ja mahdollisesti kuvista vihkimiseen koristelluista luonnonpaikoista, omat ajatukset tämän suhteen kun ovat ihan jumissa...  :-?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mistä te olette noita telttoja löytäneet sateen varalle? Kaipaisin itsekin sellaista vaikka vuokralle, että saisi varmasti vihkimisen ulos, mutta en tiedä mistä alkaa etsiä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ihan tätä lukiessa tulee vuoden takaiset aatokset mieleen, kun itse suunnittelin meidän puutarhahäitä. :-X

Meidät vihittiin pienen lammen laiturilla juhlapaikan pihapiirissä. Häämarssi ja yksi toinen kappale toimituksen aikana soitettiin viululla. Laiturille oli rakennettu alttari (tv taso peitettynä valkealla liinalla) jota koristi pari venetsialyhtyä, kukka-asetelma luonnon kukista sekä valkea liina johon oli kirjailtu kultainen risti. Me emme varautuneet sateenvaralta mitenkään. Ehkä jos hääaamuna olisi sää näyttänyt kurjalta, niin vihkiminen olisi suoritettu juhlateltoissa, jotka olivat kahvittelua varten.

Joku kyseli vihkipaikan koristelusta. Näin aiheesta sanotaan kirkon nettisivuilla (www.evl.fi ):

"Paikan valinnassa on otettava huomioon toimituksen jumalanpalvelusluonne ja kirkollisen vihkimisen erityislaatu. Jos vihkipari haluaa, paikalle voidaan rakentaa valkoisella liinalla verhoiltu alttari, jota koristavat kynttilät, kukat ja krusifiksi. Alttarin eteen on voidaan järjestää myös polvistumismahdollisuus samaan tapaan kuin kirkossa. Juhlapaikan koristelussa on hyvä ottaa huomioon toimituksen liturginen väri eli valkoinen."

Ihania suunnitteluhetkiä teille kaikille! Ulkona vihkimisessä on oma tunnelmansa, vieraatkin tykkäsivät ja saimme paljon positiivista palautetta.  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kanssa suunnitelmissa vihkiminen luonnossa. Ideoita on pää pullollaan, mutta hirvittävän vaikeeta on valita niistä parhaimmat ja kun mielikin muuttuu joka hetki, että mikä nyt olis sitten paras paikka.

Metsässä vihkiminen olis niin ihana, kun mulle tulee semmonen vihreä hääpuku ja muutenkin olis ihana koristella metsää satumaiseksi tai sitten kukkaniitty olis kanssa ihana  ::)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidät vihitään myös metsän keskellä. Tai juhlapaikka on vanha hiihtomaja ja siitä läheltä/pihasta pitäisi paikka löytää.

Ongelmana vielä on, että paikka on aika suosittu lenkkeilijöiden keskuudessa. Toivottavasti älyävät pysyä muualla juhlan ajan.:-/

Tosi hankalaa tämä kyllä on! Ajattelin laittaa pajuobeliskeja vihkipaikan koristukseksi, tai jotain sellaista.

Ideoita täälläkin siis kaivataan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nämä nyt ei ihan meikäläisiä maisemia ole, mutta pääsee ehkä tunnelmaan. ;)

8_19_vows.jpg

couple-in-forest.jpg

HPIM0105.JPG

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Löytyisikö uusia ideoita? Tai kuvia esim. naikkareiden omista ulkona toteutetuista vihkimisistä?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En tiedä onko tässä mitään uutta, mutta laitan kuvan meidän vihkipaikasta kesältä 07. Toivottavasti näistä on apua ja ideoita jollekkin. :)

post-10879-1201513148_thumb.jpg

Muokattu: , käyttäjä: linnaeaborealis

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä olis tarkoitus suorittaa siviilivihkiminen ulkona juhlapaikan pihalla 14.6.2008. Toivotaan siis, että ei sada. Koristelua en ole vielä pahemmin ajatellut, ja muutenkin olen koristelut delegoinut kaasolleni. Kuitenkin ehkä punainen tai valkoinen matto voisi olla hyvä idea mitä pitkin kävellään ja juhlapaikalla on kuulemma jonkinlainen pöytä vihkitilaisuutta varten. Vinkkejä otetaan vastaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

oooii, aivan mahtavia kuvia :)! kuvien ansiosta sain ideoita omiin häihin, ulkohäät ei ole siis pois

heitetty vaihtoehto :)!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hmm. Mitähän tuollaiset teltat tai niiden vuokraaminen maksaisi, noin 40 hengelle näin aluksi?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse olen miettinyt kanssa mattoa... mutta en oikeen usko sen käytännöllisyyteen. Sehän näyttää ihan karseelta kun korkkareilla kävelen maton päällä ja matto nurtsilla(joka siis antaa varmaan periksi).... :blink: Kivi käytävä oli kiva idea... mutta pitääkö tästä lähteä nyysimään louhokselta kivia, ja kuka persukels ne kantaa sieltä nurtsilta pois. hää kaaren aattelin askarrella tässä talven aikana, jonka edessä tuomari vihkii meidän. Häämarssi tulee sähkökitaralla soitettuna.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tämä itse aloittamani ketjuhan on jäänyt ihan unholaan itseltänikin. :unsure: Kiitos Kostiliina kuvista! Nuo kaaret ulkona näyttävät olevan suosittuja, mutta minä en niille oikein lämpene... Ei kellään naikkarilla olisi kuvia omasta ulkovihkitilanteestaan? :)

Meidät vihitään myös metsän keskellä. Tai juhlapaikka on vanha hiihtomaja ja siitä läheltä/pihasta pitäisi paikka löytää.

Ongelmana vielä on, että paikka on aika suosittu lenkkeilijöiden keskuudessa. Toivottavasti älyävät pysyä muualla juhlan ajan.:-/

Toivottavasti. Ei sen varalta voisi laittaa hienovaraisia yksityistilaisuus-kylttejä tai muuta sellaista?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä haluaisin myös vihkimisen luonnossa ja paikkakin olisi tiedossa, mutta en uskalla säiden armoille jäädä....Miten te muut uskallatte?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään