Mia-Mari

Kalevala Korun sormukset ja muut korut (yhdistetty)

344 viestiä aiheessa

Samaa mieltä Miun kanssa. Mun mielestä olisi eri asia viedä joku Aarian tai Kaupunkisormuksen kuva kultasepälle ja pyytää tekemään samanlainen, tuollaiseen tuskin kukaan seppä edes suostuisi kun kummankin muotoilu on niin leimallisesti Kalevalaa. Aureassa ei puolestaan ole oikeastaan mitään originellia (ainakaan tällaisen tavallisen sormustenkatselijan silmään), lähes vastaavat sormukset löytyvät varmaan niin Sandbergin kuin Silvánin ja muidenkin isojen mallistojen valikoimista. Itsekin olin jo ennen Kalevalalla käyntiä kokeillut monia samanlaisia sormuksia ja päätynyt jo tuossa vaiheessa teettämiseen, koska en vain löytänyt juuri oikeanlaista sormusta valmiina. Itse asiassa Aureakaan ei rungoltaan ollut ihan täydellinen vaikka kaikista lähimpänä haluamaani olikin.

Koska ainakaan itselläni ei edes ole alan termistö kovin hyvin hallussa niin voisin kuvitella sepällekin olevan helpompaa jos vien kuvan mukanani ja sen avulla kuvailen minkälaisen sormuksen tahdon kuin se, että alkaisin epämääräisesti unelmien sormusta kuvailemaan. Eikä mulla ainakaan ole tarkoitustakaan esitellä sormustana KK:na kun se ei sitä kerran ole. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pakko vielä säestää, että ensimmäistä kertaa Aurean kuvan nähdessäni olin suorastaan ihmeissäni sen "persoonattomuudesta". Tavallisempaa saa hakea, eikä mikään pieni jippo (ainakaan kuvien perusteella) anna vihjettä valmistajasta. Toivottavasti se nyt kuitenkin istuisi, alkaa hermostuttaa kun päivä lähenee ja sormuksesta ei tietoakaan.

En ole siis koko kapistusta vielä livenä nähnyt.

Edit linkki poistettu

Muokattu: , käyttäjä: -Tiitu-

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aureasta vielä: onko joku tietoinen, onko se mattapintainen (timanttien istukkaa lukuun ottamatta), niin kuin kuvassa näyttää? Vai hämääkö kuva vain, koska niin se tuntuu tekevän aika monen KK-sormuksen kohdalla ainakin mitä tulee kullan värisävyyn.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulla on jo kotona elokuuta odottamassa valkokultainen Aurea, jossa viisi timanttia 0,04 kpl. Maksoi vähän päälle 700 euroa. Myyjä vakuutteli, että jos ottaisi pienemmän koon (eli 0,03 kpl) ei sitä eroa pystyisi havaitsemaan paljaalla silmällä ja ilman verrokkia.Mieheni vain halusi,että voin sanoa: olisi saanut pienemmilläkin,mutta otettiin isommilla :) Minun asettamani budjetti ylittyi hiukan,mutta mieheni budjetti kuulemma alittui..

Minun sormukseni on ainakin kokonaan "kiiltävä" eli mattapintaa vain timattien ympärillä.Pidän nimenomaan tuosta viisikivisestä, koska seitsemällä timantit olisivat ehkä jo menneet "piiloon" sormien taakse.Itse haluan,että kaikki timantit on näkyvillä.

Valitsin tämän,koska oli ainoa,joka näytti hyvältä kihlan kanssa ja se ei ole liian säihkyvä.Jonkun mielestä malli voi olla hyvinkin tavallinen, mutta vastaavaa en ainakaan itse löytänyt muualta.Etenkin valkokultaisena timantit näyttävät isommilta kuin ovatkaan ja nopeasti katsottuna neliömäisiltä. Mielestäni se on siis aika erilainen:) Halusin myös ns. ajattoman mallin,mikä sopii mahdollisimman moneen tyyliin ja johon ei kyllästy liian nopeasti

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Tuota en ole tullut ajatelleeksikaan :unsure: Olettaisin kyllä, että ei ole matta koska tässä esitteessä (jota kannan mukana kuin pyhää kirjaa :lol:) se näyttäisi olevan pinnaltaan sama kuin Tähtitaivas. Sen olen nähnyt ja ei ole matta, veikkaisin siis kuvan vääristävän.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitoksia vieras Karkkinen ja Miu! Tosin minulla oli mielessä tuo keltakultainen etupäässä, mutta luulisi, että keltakultainen ei ole matta, jos valkokultainenkaan ei ole. Tuo sormus keltakultaisena on minulla harkinnassa vihkiksi, mutta en ole nähnyt sitä vielä livenä. Mattaa en haluaisi, koska se kuluu ja naarmuuntuu lukeman mukaan niin nopeasti ruman näköiseksi. Toisaalta ainahan matan voi kiillotuttaa, mutta sitten se ei olisi enää "oikea" Aurea... eikä houkuttaisi käyttää mattapintaa huollossakaan jatkuvasti.

KK:n sormuksista haluaisin vielä tietää seuraavaa, jos joku sattuu tietämään: Ovatko kaikki KK:n kultasormukset täyttä kultaa vai sisältä onttoja? Hiukan tyhmää kysyä tätä nyt, kun sormessa kiiltelee uutukainen KK:n kihla, eli sen osalta "vahinko" on jo tapahtunut, mutta kysynpä kuitenkin. Painavalta tuo minusta tuntuu, että luulisin sen olevan täyttä kultaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Kiitoksia vieras Karkkinen ja Miu! Tosin minulla oli mielessä tuo keltakultainen etupäässä, mutta luulisi, että keltakultainen ei ole matta, jos valkokultainenkaan ei ole. Tuo sormus keltakultaisena on minulla harkinnassa vihkiksi, mutta en ole nähnyt sitä vielä livenä. Mattaa en haluaisi, koska se kuluu ja naarmuuntuu lukeman mukaan niin nopeasti ruman näköiseksi. Toisaalta ainahan matan voi kiillotuttaa, mutta sitten se ei olisi enää "oikea" Aurea... eikä houkuttaisi käyttää mattapintaa huollossakaan jatkuvasti.

KK:n sormuksista haluaisin vielä tietää seuraavaa, jos joku sattuu tietämään: Ovatko kaikki KK:n kultasormukset täyttä kultaa vai sisältä onttoja? Hiukan tyhmää kysyä tätä nyt, kun sormessa kiiltelee uutukainen KK:n kihla, eli sen osalta "vahinko" on jo tapahtunut, mutta kysynpä kuitenkin. Painavalta tuo minusta tuntuu, että luulisin sen olevan täyttä kultaa.

Missä olet edes kohdannut sisältä onttoja sormuksia? :blink: Jos sellaisia joku kehtaa myydä niin kannattaa juosta pois ja kovaa!! (En siis puhu nyt sisäpinnaltaan koverretuista sormuksista vaan todella ontoista) Sellaisten myyminen olisi suorastaan törkeää, sillä eivät kestäisi käytössä päivääkään lommoontumatta! Eikä sellaista voisi todennäköisesti edes oikaista mitenkään, jos lommolle menisi.

Kalavala korut eivät siis VARMASTI ole onttoja yhtään mistään. Aurea ei myöskään ole pinnaltaa matta vaan ihan tavallinen kiiltävä runkoinen sormus.

Muokattu: , käyttäjä: jennitys

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos Agnes! Miten multa on jäänyt tuo Aaria huomaamatta? :-X Huomenna mennään sormuskaupoille kokeilemaan... :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aaria on aivan ihana :-X Ja toisin kuin tässä ketjussa hieman taaempana sanottiin, ei ole poistumassa valikoimista. Olen tiedustellut asiaa kahdesta liikkeestä ja kummassakaan ei tiedetty asiasta, löytyy kuulemma tämän vuoden hinnastoista eli ei ole mihinkään menossa.

Enkä kyllä ole kuullutkaan, että Kalevalla voisi olla onttoja sormuksia :blink: Eikös tätä keskustelua ole käyty Kultajousen joistain sormuksista, mutta ei Kalevalan. Miehen sormus ainakin painaa kuin synti, jos runko on ontto niin siellä on sitten lyijyä sisällä :lol:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Aika jännä, mulle nimittäin väitettiin Pitäjänmäen tehtaanmyymälässä, että Aarian tekeminen lopetetaan. Tämä tosin oli reippaasti viime vuoden puolella, joten ehkä suunnitelmat on muuttuneet tai sitten myyjä selitti vain omiaan.

Saako Miu udella kauan Aurean toimituksessa sanottiin kestävän? Mua vähän huolettaa, että niinköhän mies ehtii sepälle tarpeeksi ajoissa, joten olisi kiva olla joku varasuunnitelma etten joudu vihille ihan sormuksettomana. :rolleyes:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Enkä kyllä ole kuullutkaan, että Kalevalla voisi olla onttoja sormuksia :blink: Eikös tätä keskustelua ole käyty Kultajousen joistain sormuksista, mutta ei Kalevalan. Miehen sormus ainakin painaa kuin synti, jos runko on ontto niin siellä on sitten lyijyä sisällä :lol:

No, en tosissani epäillytkään noita sormuksia ontoiksi, ainakin omamme tuntuvat aika jykeviltä ja painavilta, miehen 5 mm versio etenkin. Muistelin juuri tuota keskustelua, jossa ainakin Kultajousen sormuksia tai joitakin niistä joku sanoi ontoiksi; mistäpäs sitä tavallinen pulliainen voi tietää, miten yleistä onttojen sormusten valmistaminen on ja miten tavallisia ovat täyttä kultaa olevat. Kohinooritkin ovat lukeman mukaan "kevennettyjä", (muistelisin Jennityksen kirjoittaneen niin jossain toisessa ketjussa) mutta eivät ne kuvissa koverretuilta näytä. Millä tavalla ne sitten ovat kevennettyjä, jos eivät ole onttoja sisältä? Jennityksen reaktiota ihmettelen; olen luullut, ettei onttojen sormusten myyminen ole niinkään harvinaista. Mutta mutta, anteeksi tietämättömyyteni, nyt sitten olen taas vähän viisaampi. :)

Edit. Sivustolla timantit.com sanotaan Jalometallit-otsikon alla mm. seuraavaa:

"Eräs raaka-aineen pihistelyn merkki on se, että sormus tuntuu oudon kevyeltä ollakseen kultaa. Tällöin runko on sisältä ontto. Sormuksen ohut kuori litistyy helposti kuopalle, jopa aivan arkipäiväisissä askareissa. Kysy myyjältä suoraan, onko sormus ontto. Jos vastaus on myönteinen, kysy ovatko rakenteet myyjän itsensä mielestä riittävän paksuja, jotta sormus kestäisi käyttöä loppuelämäsi ajan. Joskus ontto sisus johtuu valitusta valmistusmenetelmästä, ja rakennepaksuudet ovat riittäviä."

Tuosta saa sen kuvan, ettei onttoon sormukseen törmääminen olisi niinkään mahdotonta tai epätavallista.

Muokattu: , käyttäjä: Ella

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille tulee molemmille Vaasan sormukset vihkisormuksiksi, käytiin tilaamassa ne eilen. Mä taidan olla outo, kun en timantteja sormukseeni halunnut (on niitä kyllä kiva katsella, mutta ei ehkä oo kuitenkaan mun juttu). Musta on kiva ajatus, et molemmilla on samanlaiset vihkit, ja vielä sulhon valitsemat. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Agnes, tässä ketjussa oli Aarian lopettamisesta maininta viime vuonna (olitko mahdollisesti sinä?). Asiasta huolestuneena kysyin tilanteesta Timanttisilta jossa myyjä kaivoi tuoreen tämän vuoden hinnaston ja sanoi, että malli löytyy sieltä joten ei ole poistumassa. Uudestaan juttu tuli esille, kun sain toisesta liikkeestä tuon tuhanteen kertaan siteeraamani KK:n uuden esitteen, josta ei mieheni sormusmallia enää löytynyt. Kyseisen liikkeen omistaja (O. Manninen treella) sanoi, että esitteessä olevat mallit ovat tällä hetkellä tuotannosta löytyvät. Aaria on mukana.

Toivottavasti eivät tosissaan suunnittelekaan sen lakkauttamista, on se niin kaunis!

Tuo Aurean toimitusaika. Sormuksen piti tulla liikkeeseen kolmessa päivässä, mutta se lupaus ei pitänyt paikkaansa :angry: Myyjä kyllä vakuutteli, että yli viikkoa ei joudu ostopäätöksen jälkeen odottelemaan mutta tiedä häntä...

Ella, kyllä kullan pihistely tavoilla tai toisilla tuntuu olevan aika yleinen synti. Itse aikanani havaitsin Laatukorun monet leveätkin mallit todella kevyiksi, kuin ilmaa. Runko voi olla esim. paperin ohut olematta varsinaisesti ontto. KK:n sormuksissa en tälläistä ole ikinä huomannut, enkä näin osannut epäilläkään. Jotenkin tuntuisi, että tälläiset toimet eivät oikein istuisi merkin imagoon (eihän heillä muutenkaan tunnu olevan paineita vetää hintojaan mahd. alas kuten edellisellä sivulla puhuttiin). Vert. taasen Kultajousi, joka selkeästi haluaa pelata markkinoilla hinnoillaan.

Mutta ei sitä tosiaan kaikkea voi tietää. Terve epäilys on usein ihan paikallaan :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tässä kuva miehen sormuksesta. Olisiko jollain tietoa sen nimestä? Tai onko mokomalla edes mitään nimeä ollut... Tästähän oli olemassa se timantti-versiokin.

Muoks. klikkaamalla isommaksi

post-3053-1206130772_thumb.jpg

Muokattu: , käyttäjä: Miu

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla meni kolme viikkoa Aurean saapumiseen. Mutta nyt sain sen ja pääsen hypistelemään :grin:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vielä tuosta Aureasta... Satuin tänään kulkemaan Timanttisten ohi (no juu, en ihan vahingossa osunut kultakaupan ikkunaan :grin: ) ja kuinkas ollakaan, ikkunassa kimalteli mikäs muu kuin KK:n Aurea, sekä kelta- että valkokultaisena!! Tuohon keltakultaiseen katse sitten juuttui ja täytyy sanoa, että oli niin maailman kaunein sormus, ettei omasta tulevasta vihkisormuksestani taida enää olla epäilystäkään. Enpä olisi uskonut, että se voi livenä olla vielä noin paljon kauniimpi kuin kuvissa. Mikään muu sormus ei lumonnut minua samalla tavalla kuin tuo. Voi että, miksi en voi heti mennä ostamaan sitä! :-X

Tietysti pitää ensin sovittaa, että sopii yhteen kihlani kanssa (KK:n 591/1), mutta enpä usko, että mitään yhteensopivuusongelmaa tulee.

Miulle vielä: Totta, ei tuo oikein KK:n imagoon sovi, että pihisteltäisiin laadusta tai materiaaleista. Mutta kaikkea sitä aina päähän tulee. Kun nyt tänään näin tuon Aurean kaupan ikkunassa, niin täytyy sanoa, että siinä oli ilmeisesti todella laadukkaat timantit, koska loisto oli aivan eri luokkaa kuin ikkunan millään muulla sormuksella! Siinä vain oli sitä jotain, mikä muista puuttui, vaikka onkin periaatteessa ihan perusrivari.

Muokattu: , käyttäjä: Ella

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Oih, kuulostaa lupaavalta. Itsellänikin on jo odotukset todella korkealla, vaikken vieläkään ole sormusta nähnyt. Kuten moneen kertaan on sanottu, Kalevalan sormuksissa on usein juuri sitä jotain. Jotain mystistä viehätystä mikä erottaa ne muista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No nyt on minullekin tilattu vk Aurea 9x0,04 kivillä :) Mallisormus 7 kivellä saapui VIHDOIN ja olihan se kaunis, huusin tilausta heti kun myyjä avasi rasian :D. Yllätyin miten hyvin se sopi solitaarini viereen, joka on kyllä kaukana Kalevalan muotomaailmasta. Myyjäkin hoki taukoamatta, että Aurea on hyvin "moderni".

Laitan kuvia sitten kun saan sormuksen kotiin. (lupasivat viikossa mutta jostain kumman syystä en nyt aivan luota tähän <_<)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Mikä tuon Aurean normaalihinta noilla 9x0,04 timanteilla oli? KK:n sivuilla oli hirveän huonosti hintoja. Itseäkin kiinnostaa tuo sormus juuri noilla timanteilla. Näkyikö 7 timantin kanssa paljon sormusta timanttien vieressä, kun se oli kädessä? (sormuksen koko tietty vaikuttaa)

Kokeilin sitä Helsingissä ollessani ja runko vastaa täydellisesti kihlaani. Niillä oli siellä vain 5-kivinen, enkä muistanut kysyä hintaa...Kihlassa 1x0,20 princess-hiottu. Sopi kyllä hyvin. Tosi kaunis sormus! Tässä on itsellä kyllä vielä aikaa muuttaa mieltä, mutta varteenotettava vaihtoehto!

Odottelen innolla kuvia!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Gemma, hinta oli 1024e. Sivuilla tosiaan huonosti hintoja näkyvillä, Aureaa saa niin monella eri kivi-vaihtoehdolla, että olivat liikkeessäkin aivan ihmeissään hintojen kanssa. Mallikappale oli kokoa 17, oma kokoni on välillä 16 ja 16,5. Sormusta jäi reunoilta sen verran näkyviin, että ajattelin 9 kiven näyttävän tasapainoisemmalta (päältä katsottuna allianssilta). Päädyin noihin 0,04 kiviin koska seuraavat olisivat tulleet jo leveämpään runkoon. Tuo kapea runko oli ihanan siron näköinen, ja koossa 0,04 timanttien päälle ja alle ei jäänyt juurikaan havaittavaa reunusta (tämä oli mulle tärkeää).

Tässä vielä muutaman muunkin vaihtoehdon hinnat:

- 5x0,03 623e

- 7x0,03 731e

- 9x0,03 840e

- 7x0,04 877e

- 5x0,06 1078e

- 3x0,11 1416e

- 7x0,11 2637e

Kaikki vk, keltakultaiset ovat 60e halvempia :)

Muokattu: , käyttäjä: Miu

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksista. Tilasitko välikoon 16+? Sattumoisin mulla on ihan sama koko!!! Se kapeampi runko on just eikä melkeen mun kihlan levyinen. Jos ottaisi isommat kivet, niin kihlan timantti ei enää näyttäisi yhtään miltään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Gemma, tilasin 16,5. Myyjä ei antanut mitään vihjettä siitä, että Kalavalalta voisi valmiiksi tilata välikokoja. Tai hän sanoi, että voidaan se sitten heillä muokata jos ei istu kunnolla. Miehenkin sormus joudutaan pienentämään välikokoon ja sanoivat, että 1/4 koon muokkaus voidaan tehdä pelkästään puristamalla. Eipä se kai sitten iso vaiva ole.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Käytiin tänään shoppaamassa sormukset, ja olin ajatellut ihan erilaista ja reilusti halvempaa, mutta.. näin tuon Kalevalan Aurean ja huhhuh miten upea luonnossa ja istuu täydellisesti! Hain juuri ohutta sormusta, eli siroa, en pidä paksusta, ja tuo oli sitä kaikkea + upea rivi upotettuja timantteja. Oikea hinta oli 1400.. saatiin tingittyä 1100 euroon. :P Ja vertailtiin sitä moneen samankaltaiseen ja yhtä hienoa ei valitettavasti löytynyt muilta valmistajilta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kotka on laskeutunut... B) Eli Aurea on kotona. Ja tasan viikko siinä todella meni, uskomatonta. Tilasin sormuksen torstaina ja seuraavana torstaina soitettiin, että sopii tulla hakemaan. Ehdin liikkeeseen vasta tänään ja täällä se nyt möllöttää. Kuvia seuraa myöhemmin, en osaa itse niitä liittää ja vielä kiire tenttiin :D

Koko on siis 16,5 ja päältä katsottuna näyttää täysin allianssilta (edelleen ne 9x0,04). Sormus on todellakin ihanan kapea! Pakkasivat sen liikkeessä valkoiseen pieneen paperipussiin ja nyt kotona avatessani huomasin, että pussissa oli sisällä sormusrasian lisäksi kaksi valkoista Alku-karkkia. Voi nyyh, melkein tuli kyynel silmään. :lol:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yritin selailla kuvista ja aiheista, mutta en ainakaan löytänyt.

Elikäs, onko jollakin kihla- tai vihkisormuksena Kalevalan Filigraania kelta- tai valkokultaisena?

Tai oikeastaan enemmän kiinnostaa, onko kellään tuon sormuksen kanssa toista sormusta?

Itse olen haaveillut tuosta Filigraanista vihkisormuksena, mutta on leveydeltään 8,2 mm. Ei ainakaan sovi kaveriksi nykyisen kihlasormukseni kaveriksi (viiden timantin Shining Star). Meinasinkin, että siirrän sormuksen toiseen käteen tai jätän kokonaan pois. Mutta jos jollakin on kaveria kyseiselle sormukselle niin olisi kiva tietää mikä?! Mielipiteitä saa tietysti muutenkin heittää!

Lisäsinpäs vielä kuvan varmuuden vuoksi, että tiedetään mistä sormuksesta puhutaan.

post-16200-1210257751.jpg

Muokattu: , käyttäjä: Marsku

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään