Marica

Sormuksen teettäminen

195 viestiä aiheessa

Heips!

Me teetimme sormukset Mika Tarkkasella. Ihan OT, mutta ihmettelen kovasti kuinka vähän hänen palveluitaan tunnutaan ainakin täällä naikkareissa käytettävän. Sen verran upeaa työtä tuo mies tekee.

Komppaan Allurea täydellisesti - kultaseppämestari Mika Tarkkanen on todellakin omalla alallaan.

Ihmettelen Alluren tavoin myös kovasti, ettei täällä naikkareissa näytä olevan kovin monia hänen asiakkaitaan.

Tarkkasen palvelu on jotain aivan uskomattoman hyvää - olimme mieheni kanssa päiväkausia aivan fiiliksissä. :girl_smile:

En voi enää kuvitellakaan, että asioisin muualla kuin Tarkkasella.

Tilasimme minulle kaksi valkokultaista rivitimanttisormusta, joiden hinta on hyvinkin kohdallaan, laadusta puhumattakaan.

Teetätämme sormukseeni vielä kolmannen osan myöhemmin, esim. ensimmäiseksi hääpäiväksi.

Ja täällä kanssa yksi Mika Tarkkanen -fani, aivan mielettömän hyvä palvelu, kiva rento tyyppi. Ei yrittänyt mitenkään myydä ja sanoi suoraan että toi ei ehkä ihan ole hyvä idea ja että toi ja toi voisi toimia. Teki meille toiveiden mukaan sormukset, ja ne ovat aivan upeat! Hinta ei mielestäni ollut kalliimpi kuin ns. tusinakultasepillä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Teetimme juuri Morriksella Turussa molempien vihkisormukset. Palvelu ja työn jälki aivan upeaa!!! :-X Lopputuloksia voi käydä ihailemassa Morriksen facebook sivuilla, joissa uusimpina kuvina minun ja kultani sormukset :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Suosittelen lämpimästi kultaseppämestari Jyrki Karvista Tampereen Jalokivipajasta Kehräsaari Tampere. Aikaa sormuksen teolle täytyy varata - hänellä on niin paljon tilauksia ja jos haluaa erikoisemman kiven aikaa sen saamiseen meneen. Olen teettänyt hänellä nyt kaksi aivan mieletöntä safiiiritimanttisormusta. Olen vienyt omat kullat, kivet olen ostanut häneltä. Hintaa sormuksille on tullut 1700 e /kpl ja 1100 e/kpl. Ei tule vastaan toista samanlaista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse olen sormukseni teettänyt Korukaivoksessa Vantaan Tikkurilassa. Hintataso on edullinen ja heillä on oma kultaseppä. Sain juuri sormeeni teetetyn möhkäleen jossa 40 kiveä, teetin kaikista perinnöksi jääneistä koruista joita en käytä yhden upean sormuksen jota käytän jokapäivä. Työ kesti pari viikkoa ja täysin omilla kivillä ja kullalla työn hinta 350,-

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minkäs hintaisia teidän teetetyt sormuksen ovat olleet? Minulla on päässäni selkeä visio sormuksesta minkä haluan, ja luultavasti tulen sen teettämään. Katsomistani kultasepistä Kultaseppä Kulmalan työt olivat ehdottomasti eniten omaan makuuni. Kyseessä ei ilmeisesti ole mikään ihan halpa liike kuitenkaan, mutta en mitä toisaalta timanttia tarvitsekaan. Haluaisin valkokultaisen/palladiumisen "diana" sormuksen, jossa on keskellä suuri kivi ja vähän muutakin krumeluuria, jotain kestävää materiaalia kun timanttiin ei taida olla rahaa. Mitä olette mieltä, kehtaanko edes alkaa kyselemään tarjouksia kultasepiltä, kun budjettini ehdoton maksimi on 1000€...?

Kiveksi olen miettinyt safiiria tai rubiinia. En tiedä jalokivistä mitään, onko jopa sitä isohkoa timanttia mahdollisuus saada tonninbudjettiin? Itselleni korun arvokkuudella ei ole niin väliä, ihan sama vaikka kivenä olisi tavallinen pikkukivi, kunhan se on kaunis ja kestää päivittäisessä käytössä ok hyvin.

Muokattu: , käyttäjä: neitokieli

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minkäs hintaisia teidän teetetyt sormuksen ovat olleet? Minulla on päässäni selkeä visio sormuksesta minkä haluan, ja luultavasti tulen sen teettämään. Katsomistani kultasepistä Kultaseppä Kulmalan työt olivat ehdottomasti eniten omaan makuuni. Kyseessä ei ilmeisesti ole mikään ihan halpa liike kuitenkaan, mutta en mitä toisaalta timanttia tarvitsekaan. Haluaisin valkokultaisen/palladiumisen "diana" sormuksen, jossa on keskellä suuri kivi ja vähän muutakin krumeluuria, jotain kestävää materiaalia kun timanttiin ei taida olla rahaa. Mitä olette mieltä, kehtaanko edes alkaa kyselemään tarjouksia kultasepiltä, kun budjettini ehdoton maksimi on 1000€...?

Kiveksi olen miettinyt safiiria tai rubiinia. En tiedä jalokivistä mitään, onko jopa sitä isohkoa timanttia mahdollisuus saada tonninbudjettiin? Itselleni korun arvokkuudella ei ole niin väliä, ihan sama vaikka kivenä olisi tavallinen pikkukivi, kunhan se on kaunis ja kestää päivittäisessä käytössä ok hyvin.

Varmaan ei mitään isoa timanttia ole mahdollista saada, kirkas tai värillinen safiiri, koska safiiri on tosi kestävä jatkuvassa käytössä. Kannattaa kysellä sähköpostilla muutamilta kultasepiltä, ainakin Jyväskylässä on pari todella taitavaa kultaseppää, jotka tekevät ihan uskomattomia luomuksia, ja hinnat eivät ole Tarkkasen yms tasoa (Itse kyselin kanssa sormuksen teettämistä kyseisestä liikkestä ja hinta tippui usealla satasella, kun tilasin sen Jyväskylästä) sormus toimitettin mulle potissa ja todella tyytyväinen olen. Sitä ennen sain piirretyn kuvan, josta näin millainen sormus on, ja sain vielä kuvan sormuksesta ennen kuin se mulle lähetettiin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse teetätin vihkisormukseni Mika Mäkisellä Turussa. Oli oikein ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua ja hintakin oli kohdallaan. Sormus valmistui ajallaan, ja siitä tuli juuri sellainen kun pitikin. :) suosittelen!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pitää jakaa oma sormuksen etsintäprosessi täälläkin! Hyvissä ajoin lähdin kiertämään koruliikkeitä ja valmismallistojen sormukset tuntuivat ihan kivoilta mutta kuitenkin vaan ihan kivoilta. Monet ihmiset ehdottivat sormuksen teettämistä, mutta suhtauduin siihen epäileväisesti, koska en oikein tiennyt mitä sitten olisin halunnut. Tuntui samalta kuin olisi mennyt taidemaalarilta pyytämään, että tee mulle taulu, en tiedä millainen, mutta tosi nätti pitäis olla ja sellainen joka sopii mun sisutukseen kans... :D

Lopulta sitten törmäsin jyväskyläläiseen Qiva Jewelleryyn, joilla oli useita kauniita sormuksia. Totesin sitten että uskaltaudun kuitenkin pyytämään luonnosta, vaikka sormusta ei näekään ennen kuin valmiina, koska pidin heidän suunnittelutyylistään niin paljon, että uskoin lopputuloksen olevan minulle joka tapauksessa parempi kuin valmismallistojen sormukset. Ja oikeassa olin! Tuntui kun näki luonnoksen sormuksesta, että juuri tätähän olen koko ajan etsinyt, vaikka en tiennytkään mitä etsin:) Luonnoksen toteutus oli myös kaikin puolin upea ja kokemus oli kaikin puolin positiivinen muutenkin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä teetin sormukseni myös korukaivoksessa, en voi muuta kuin kehua :). tämä ei siis ole heidän mainos, jos joku epäilee :D. olivat tosi joustavia, ja kultaseppä on todella mukava!! hinnaksi tuli myös ihan murto-osa, mitä olisi ollut valmiina ostettaessa. olen siis enemmän kuin tyytyväinen :)!!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Teetätin vihkisormukseni Turussa Kultasarvessa ja sormuksestani tuli parempi kuin olin odottanut. Vein mukanani omat kullat ja yksi timantti tuli liikkeestä. Palvelu oli ensiluokkaista, sillä sain asioida suoraan kultasepän kanssa ja pääsin katsomaan tulosta pari kertaa jo prosessi aikana. Myös muiden myyjien palvelutaso oli erinomaista. Suosittelen lämpimästi!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me teetätettiin minun kihla  Lappee Design:ssa, kultaseppämestari Simo Karjalainen teki sormukseni viemästäni 18k kullasta ja kahdesta 0,02 ct timantista jotka löytyivät myöskin minulta omasta takaa,

häneltä tilasimme siihen lisäksi värillisen timantin 0.2ct koossa keskikiveksi. maksettavaksi jäi työlle ja kivelle 550euroa ja työ oli ensiluokkaista :girl_in_love: sormus on kauniimpi kuin uskalsin unelmoida ja se valmistuikin hyvin nopeasti muutamassa viikossa siitä, kun tilauksesta sovimme ja sormuksen yhdessä sunnittelimme.

Sain vasta nimittäin jouluviikolla päähäni teettää ihan oman sormuksen, valmiin mallin ostamisen sijaan, ja nyt se on jo valmiina.

Tosin vasta ensiviikolla se pääsee sormeen asti kun jätimme sen kaiverrukseen vielä. :girl_cray2:

Muokattu: , käyttäjä: sarian

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Osaisko joku suositella kultaseppää, joka ta(i)koo titaanista tai teräksestä persoonallisia sormuksia? Valmiista mallistoista ei oikein löydy sitä, mitä olemme vailla (paitsi kansainvälisiltä sivuilta) ja haluaisimme suosia suomalaista käsityöosaamista. :)

 

Kaikki vinkit ovat tervetulleita ja myös kuvat varsinkin taotuista titaani- ja terässormuksista!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on tulossa teetätetty sormus sulhaselle. Korupaja on Sininen Silta Kuopiossa. Morsiankin on ajatuksesta ihan innoissaan koska teetätys on prosessina tosi kiehtova. :girl_smile: (Ja onhan se huippua, että sulhanenkin saa häihin jotain spesiaalia!)

 

Ensin käytiin ihan vain kyselemässä ja vaihtamassa sepän kanssa ajatuksia. Yhteinen ajatus löytyi kyllä todella helposti. Samalla sitten sovittiin suunnittelulle ajankohta. Suunnittelupalaveriin oltiin otettu mukaan kuva ainoasta sormuksesta, joka tuntui olevan yhtään siihen suuntaan mitä sulho itselleen halusi. Sen kanssa oli helppo viedä ajatusta eteenpäin. (Tiedättehän, sellainen "tämä on kiva mutta.."). Sulho pääsi myös sovittelemaan erilaisia sormuksia: mitattiin koko, valittiin leveys jne. Se mikä oli ihan uutta meille molemmille, oli sormuksen sisäpuolen "ergoniminen" muotoilu. 

 

Koska sormuksen pintaan haluttiin muotoja, seppä teki meille seuraavaa kertaa verten hopeasta esimerkkipaloja, joissa oli erityyppisiä käsittelyjä. Näistä oli tosi helppo nähdä millainen pinta tulevaan sormukseen sitten halutaan. Joskin minusta melkein kaikki näytti hyvälle. Onneksi minun ei tarvinnut päättää! Samoin näimme erilaisia piirroksia. Tässä vaiheessa (eli kolmannella käynnillä) valittiin sitten materiaaliksi palladium ja sormukseen istutettavaksi siniseksi säteilytetty timantti. Nyt jännityksellä odotellaan milloin itse sormusrunkoa pääsee sovittamaan. Sovitus tehdään ennen kiven istutusta, jos muutoksia vielä tarvitsee tai halutaan tehdä. Kivi istutetaan siis samalla kun sitten tehdään kaiverruksetkin.

 

Yllätys oli myös edullinen hinta (kiva päästä edes joissain asioissa alle budjetoidun :girl_in_love: ). Eli Hinta-arvio suht.isolle palladiumiselle sormukselle, jossa pintamuotoiluja + timatti, on töineen ja materiaaleineen n. 450€. Eipä olisi ollut kovin kallis, jos olisi ollut itsellä romumetallia ja/tai kivi jo omasta takaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän teettämisprosessi juuri käynnistettiin, jännityksellä odotan kultasepän suunnitelmia! Minulle on tulossa aika erikoinen vihkisormus, ja mielikuvani siitä on tosi selkeä - mutta en ihan näe sitä kuitenkaan :D Eli tiedän mitä haluan ja mitä en, ja miltä haluan sen suunnilleen näyttävän.. mutta täyttä suunnitelmaa päässäni ei kuitenkaan ole. Melkein hävettää olla näin "tarkka" ja sanella, että haluan tätä, tätä ja tätä mutta en tätä, enkä tätä...

 

Sormukseeni tulee keskelle yksi iso safiiri ja sivut ovat pitsimäiset. Sellainen antiikki-henkinen ja aika näyttävä... Toivottavasti ihana :girl_in_love: Olen suunnitellut sormustani todella kauan ja se on minulle tosi tärkeä asia. Mies teettää myös sormuksensa.

 

Itse olen tiennyt oikeastaan koko ajan, että teetän sormukseni. En löydä valmiista malleista mitään edes sinne päin, vaan ainoat ihastuksen kohteeni ovat jotain 50,000€ arvoisia antiikkitimanttisormuksia. Teettämällä saa kuitenkin juuri sellaisen kun haluaa, ja koska minulla nyt kuitenkin itselläni on mielessä se, millaisen sormuksen haluan, niin se ideoiminenkin on kivaa :) Myös, se että olen itse (korusepän kanssa tietenkin!) suunnitellut sormukseni ja se on täysin uniikki on kyllä ehdoton plussa :)

Muokattu: , käyttäjä: neitokieli

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen myös pidemmän aikaa tiennyt, että haluan teettää vihkisormukseni. Sormukseen tulee 13 timanttia, koska luku 13 on meille tärkeä. Nyt siis sormukseen tulossa 1 isompi 0,25 timantti ja 12 pinenpää 0,02 timanttia (samoja mitä kihlassa on). Ja yhdessä kihlan kanssa siitä tulee ns. 1 sormus :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kauankohan sormuksen teettämiseen kannattaa varata aikaa?

 

Meillä on häät tammikuun loppupuolella Helsingissä. Talvellahan ei varmastikaan ole mikään varsinainen sesonki vai tilaavatko ensi kesän morsiamet sormuksiaan jo nyt syksyllä?

 

Sormuksen mallista ei ole vielä tietoakaan (eikä sen puoleen tekijästäkään) ja haluaisin kuitenkin rauhassa pohtia mallia, sitä kun tulee tuijottelemaan (toivottavasti) loppuelämänsä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kauankohan sormuksen teettämiseen kannattaa varata aikaa?

 

Meillä on häät tammikuun loppupuolella Helsingissä. Talvellahan ei varmastikaan ole mikään varsinainen sesonki vai tilaavatko ensi kesän morsiamet sormuksiaan jo nyt syksyllä?

 

Sormuksen mallista ei ole vielä tietoakaan (eikä sen puoleen tekijästäkään) ja haluaisin kuitenkin rauhassa pohtia mallia, sitä kun tulee tuijottelemaan (toivottavasti) loppuelämänsä.

 

Pari-kolme kuukautta. Tuossa ajassa ehtii jo rauhassa pohtimaan ja hautomaan suunnitelmaa ja tekemään siihen sepän kanssa tarvittavia muutoksia yms. Itse valmistamiseen tarvitaan yleensä n. kuukausi tai alle (riippuu täysin "jonosta"). Kannattaa ottaa huomioon, että joulusesonki osuu siihen ennen tammikuuta, eli hyvissä ajoin ennen joulua kannattaa kuitenkin olla sen suunitelman kanssa liikenteessä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Kiitos vastauksestasi NiE, täytyykin alkaa suunnittelemaan sormusta ihan tosissaan jo! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meilläkin ajatuksena teettää kihlasormukset, sopiva seppä pitäisi vain löytää tästä seppien suosta. Halutaan titaaniset sormukset, minulle muutamalla pikkuruisella timantilla ja miehelle vastaava ilman kiviä. Olin alustavasti ajatellut ihan vain kirkkaita timantteja, mutta ehkä yksi tai kaksi voisikin olla värillisiä. En tiedä jalokivistä juuri mitään, joten otan ilolla neuvoja vastaan! 

 

Vinkkejä kaivataan myös luotettavista korusepistä, jotka eivät veloita turhasta. Nämä sormukset ovat melko yksinkertaisia toteuttaa, joten mikään superhypermestariseppä ei sentään tarvitse olla. Titaania täytyy kuitenkin osata käsitellä.  :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Lullukka: En tiedä mistä päin suomea etsit seppää, mutta voin antaa oman suositukseni pk-seudulta. Me teetettiin miehen kihlasormus (joka toimii myös vihkinä) GL-korussa. Palvelu pelaa eikä hinnoissakaan ollut meidän mielestä valittamista. Mikä parasta Gad Leinson on todellinen ammattilainen titaanin käsittelyssä. Miehellä on siis titaani sormus. Liikkeessä on myös esillä timantilla olevia titaanisormuksia, joista voi hakea inspiraatiota. Suosittelen ainakin pistäytymään liikkeessä!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse teetätin Kuopiolaisella kultasepällä sormuksen. Sormus tuli lähes kokonaan omasta kullasta (18k sormuksia 2 kpl, 18k rannekoru ja pari 18k paritonta korvista). Yhdessä sormuksessa oli 4 timanttia, ne sai myös uuden elämän. Ainoa uusi osa on timanttien alle laitettu valkokultarodeeraus. 

 

Valkokultapala ja työ oli kyllä edullista, mutta jälki laadukas. I <3 it. Ja kohta ihanuutta alkaa saada käyttää.  :girl_pinkglassesf:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksistanne!

Seppä saisi tosiaan olla pk-seudulta tai lähiympäristöstä. Kävimme tänään kuudessa liikkeessä katsomassa sormusmalleja, eikä yhdessäkään ollut mitään sen tyylistä mitä haluan. Valikomaa oli kyllä paljon, mutta tosi perinteisiä malleja suurin osa, ja me halutaan jotain modernimpaa ja persoonallisempaa. Taitaa se teettäminen tosiaan olla ainoa vaihtoehto.

 

 

Voisiko muuten olla järkeä ostaa haluamansa kivet muualta ja maksaa sepälle vain työstä? Nyt kun selailin ketjuja enemmän, törmäsin joihinkin timanttiverkkokauppoihin, jossa tuon kokoluokan kivet ovat tosi edullisia.

Muokattu: , käyttäjä: Lullukka

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Suosittelen Oulussa Kulta-Albertia, jossa sovitulla aikataululla ja budjetilla saimme juuri toiveidemme mukaiset sormukset. Eikä hintakaan päätä huimannut, kun ketjuliikkeistä olisi saanut toiveistani vähän jotain sinnepäin ja paljon kalliimmalla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Suosittelen Lahdesta Juha Loikalaa. Itse kävin hänen kanssaan sormuksista aluksi perusteellisen sähköpostikeskustelun. Ja noudimme valmiit sormukset paikan päältä. Tarvittaessa hän olisi ne myös postittanut pk-seudulle.

Työnjälkeen ja palveluun olimme oikein tyytyväisiä. Hän nappasi tosi hyvin kiinni ajatuksista mallien suhteen. Myöskään ei tarvinnut maksaa "pk-lisää". Kannattaa varmasti laittaa tarjouspyyntöä useampaan paikkaan kerralla. Itse ainakin hahmotti näin hyvin eron hinnassa ja myös siinä asiakaspalvelussa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

* yhden viestin kirjoittajan kehu poistettu *

Muokattu: , käyttäjä: Tipzilla

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään