Jäänainen

Palvelu kultasepänliikkeissä

148 viestiä aiheessa

Vaikka emme tässä vaiheessa vielä sormuksia ostaneetkaan, niin täytyy ehdottomasti hehkuttaa Joensuun Kultanallea. Varttuneempi rouva oli todella ystävällinen ja asiantunteva ja ennen kaikkea asiallinen molemmilla kerroilla kun olen liikkeessä asioinut niin yksin kuin vaimokkeen kanssa. Samaa ei nimittäin voi sanoa puolestakaan niistä koruliikkeistä, joissa asioimme, etenkin asioidessamme yhdessä. Jos jonnekkin aion isot eurot kiikuttaa, niin eiköhän se J:n vihki käydä Kultanallesta hakemassa, sieltä löytyi useampi mieluisa malli ja asiakaspalvelu oli mielestäni näinkin kuohuttavaan ja merkittävään tapahtumaan asiaankuuluvaa. On naisparina mukavaa, että meidät huomioidaan pariskuntana, ei parina kaverina.

 

Plussaa myös myyjän valiantista vaivannäöstä palvella osittain englanniksi, etten joutunut kaikkea tulkkaamaan. Sydäntä lämmitti sekin.

 

Kauppakeskus Iso Myyn Kultajousessa puolestaan asiakaspalvelu oli niin kammottavaa, että sinne en vie pennin hyrrää, vaikka olisi kaikki maailman unelmasormuket siellä. Parempaa palvelua saa keskivertomäkkäristä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä teetin oman sormukseni Turun Aitokulta -liikkeessä. Palvelu oli erinomaista! Voin lämpimästi suositella.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse suosittelen Tampereen Finlaysonilla sijaitsevaa Aurifaber nimistä koruseppää. Loistava palvelu, sormus tehtiin juuri sellaiseksi kuin halusinkin ja sovitussa aikataulussa. Hintakaan ei ollut kivien laatuun ja työn jälkeen nähden paha. Kultaliikkeiden valikoimasta en löytänyt mieleistä ja nyt sain juuri haluamani sormuksen paremmilla kivillä ja juuri oikean kokoisena. Suosittelen!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Joensuun Kultanallessa sai todella hyvää ja asiantuntevaa palvelua, kuten myös Prisman Timanttisilla vanhemman, mustatukkaisen naisen toimesta. Iso Myyn Kultajousi ei vakuuttanut eikä keskustan Timanttisetkaan vaikka ihan mukavan oloinen nuori tyttö olikin myymässä. Paras sormus löytyi kuitenkin sieltä Kultajousesta mutta asiakaspalvelutyössä itsekin olevana en kiikuta rahojani huonon palvelun liikkeeseen... Joten päädyttiin teettämään sormus, pari paikkaa on nyt vaihtoehtoina että kummassa teetetään :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kihlasormukseni teetin Lahdessa pienessä Design Henry Viljanen nimisessä liikkeessä. Vein sormukseen tarvittavia omia materiaaleja, jolloin sormuksen tekeminen tuli todella edulliseksi. Mukanani oli 14k keltakultaa, valkokultaiset korvakorut, joissa oli lumihiutaleen keskellä pieni timantti, ja hopeisen sormuksen, josta halusin vain ison rubiinin tulevaan sormukseen. Olin suunnitellut sormusta jonkin verran etukäteen ja kuvailuni perusteella kultaseppä piirsi suttupaperille juuri sellaisen kuvan, jota olin sormuksestani ajatellut. Suunnittelimme yhdessä koko perheyrityksen voimin kihlaani. Kultaseppä, hänen vaimonsa ja poikansa olivat ystävällisiä ja asiantuntevia. Sormukseni teki sepän poika ja siitä tulikin aivan ihana ja erilainen! Aluksi ajattelin korviksista käyttää vain timantit, mutta seppä antoi loistavan idean laittaa sormukseen myös timantin ympärillä olevan lumihiutaleen, jolloin sormuksesta tuli elävämmän näköinen. Sormus myös valmistui nopeasti noin kahdessa viikossa.

 

Vihkisormukseni on juuri valmistunut Aurifaberilla ja olen menossa ensi viikolla sitä hakemaan. Aurifaberin Petri oli myös mukava, iloinen ja asiantunteva. Jutustelussamme vierähti tovi jos toinenkin ja liike oli ehtinyt mennä jo kiinni sinä aikana, mutta pois minua ei häädetty :) Vein tälläkin kertaa omia materiaaleja. 18k keltakultaa ja alennusmyynneistä ostamani safiiri-timanttisormuksen. Ostin sen vain kivien takia, koska en varmasti olisi niin edullisesti niitä yksitellen saanut. Kivien asentoa muutettiin ja sormukselle tehtiin uusi 18k runko. Alunperin se oli siis 14k. Sormus suunniteltiin ja odotan innolla millainen siitä tuli. Se on kyllä varmasti juuri oikeanlainen  :girl_sigh:

 

En juuri miettinyt muita vaihtoehtoja kun päädyin teettämään sormuksen Aurifaberilla. Jostakin liikkeestä tulee vain "se tunne", että tämä on oikea paikka :) Samoin kävi tuon Henry Viljasen kanssa. Olin usein kävellyt liikkeen ohi vielä asuessani Lahdessa ja tiesin, että siellä tulen vielä joskus asioimaan :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Useammassa Kultajousessa käytyäni täällä Turun seudulla, olen päättänyt ostaa sormukseni muualta. Viimeisin kokemus on Hansan liikkeestä, jossa myyjä löysi peräti 2 vaihtoehtoa sovitettavaksi. Vaatimukseni ovat mielestäni aika tavalliset, joten miten on mahdollista ettei liikkeestä löydy kuin kaksi valkokultaista, yksikivistä sormusta? Kysyin vielä saisinko mukaani jonkin esitteen tai edes toisen sormuksen mallin paperille ylös, jos haluan tulla myöhemmin uudelleen. Lopulta sain esitteen ja sitä kassalla selatessani bongasin pari kivaa sormusta. Kysyin onko niitä mahdollista tilata liikkeeseen sovitettavaksi. Vasta tällöin (eli just kun olin jo lähdössä) kävi ilmi, että periaatteessa voisin saada millaisen sormuksen vain! Esitteessa olevia malleja, kiviä ja hiontoja pystyy valitsemaan oman maun mukaan. Ei sitten tullut mieleen kertoa tästä oma-aloitteisesti?

 

Mielestäni olen ihan "normaalin" näköinen ihminen, että ovatkohan sitten yhtä apaattisia kaikkien asiakkaiden kohdalla? Olemme ajatelleet sormuksen budjetiksi noin tuhat euroa ja sellaisen summan vastineeksi vaadin kyllä jo vähän ystävällistä palveluakin... Seuraavaksi ajattelin käydä paikallisissa yksityisissä liikkeissä, jospa niissä olisi erilainen tunnelma.

hunter308 likes this

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^NuunuM: tuosta ylempää löytyy tosiaan oma kokemukseni Myllyn Kultajousesta. Suosittelen lämpimästi Koru-Liitolaa! Ystävällinen ja joustava palvelu, josta ei ainuttakaan negatiivista asiaa sanottavana.  :) Itse teetän vihkini Auraria nimisessä liikkeessä, joka sijaitsee Linnankadun ja Koulukadun kulmassa. Palvelu ja asettamani budjetin kunnioitus olivat niin ylivoimaisia, että muuta ei voinut kuin valita heidät. 

Muokattu: , käyttäjä: nilmelwen

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Voin suositella Hessun korukaivosta Tikkurilassa. Olimme etsineet jo pidempään kihlasormukseeni sopivaa vihkisormusta, mutta sopivaa ei löytynyt edes liikkeestä, josta olimme aiemmin hankkineet kihlasormukseni. Korukaivoksessa minua palveli koruseppä, joka sai heti kiinni ajatuksestani ja lupasi valmistaa toiveideni mukaisen sormuksen. Hintakin yllätti positiivisesti ja siihen kuului omani ja mieheni vanhojen sormusten puhdistukset, lisäkaiverrukset ja ainakin uuden sormukseni vuosihuollot. Hyvää, ystävällistä ja ammattitaitoista palvelua. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Joensuun Kultanallessa palvelu oli todella hyvää. Sormuksia sai ihan rauhassa katsella ja jahkailla. Myyjä kertoi, opasti ja vastaili hyvin asiantuntevasti. Sormusta on kuitenkaan sieltä tilannut, mutta silti myyjä antoi mallisormuksesta mittoja seppää varten. Keskustan Timanttisilla myös loistavaa ja nopeaa palvelua. Myyjä kertoi, ettei ole ollut kauaa töissä, mutta tarvittaessa toinen myyjä tuli heti auttamaan. Yhdessä tuumin kahden myyjän kanssa sormusta pähkäiltiin. Kultajousen ja Kultakeskuksen palvelu ei miellyttänyt, heillä tuntui olevan hyvin vahva oma näkemys. Ilmakankaalla palvelu oli hyvää. Kokemuksia kasattu parin kuukauden ajalta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Joensuun Kultanallessa palvelu oli todella hyvää. Sormuksia sai ihan rauhassa katsella ja jahkailla. Myyjä kertoi, opasti ja vastaili hyvin asiantuntevasti. Sormusta on kuitenkaan sieltä tilannut, mutta silti myyjä antoi mallisormuksesta mittoja seppää varten. Keskustan Timanttisilla myös loistavaa ja nopeaa palvelua. Myyjä kertoi, ettei ole ollut kauaa töissä, mutta tarvittaessa toinen myyjä tuli heti auttamaan. Yhdessä tuumin kahden myyjän kanssa sormusta pähkäiltiin. Kultajousen ja Kultakeskuksen palvelu ei miellyttänyt, heillä tuntui olevan hyvin vahva oma näkemys. Ilmakankaalla palvelu oli hyvää. Kokemuksia kasattu parin kuukauden ajalta.

Siis Kultakeidas, ei -keskus.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olemme miehen kanssa käyneet Espoon ja Vantaan ketjuliikkeissä, ja minun kokemukseni mukaan Timanttisilla ja Kultajousella on ollut kyllä aika nihkeä palvelu. Siellä toimitaan juurikin noin niinkun monet ovat edellä kirjoittaneet, eli myyjä lyö muutaman levyn tiskiin mutta ei esittele sormuksia tai osaa vastata kysymyksiin esim. timanttien laadusta. Vähän yllätyin kyllä kun kävin ensimmäisen kerran kihlaa etsimässä, minusta oli aika kiusallista katsoa sormuksia siinä hiljaisuudessa, varsinkaan kun mikään ei oikein miellyttänyt vaikka kerroin kyllä tarkasti mitä etsin.

 

Vantaan Jumbon Laatukorussa palvelu oli aivan toista maata, todella mukava nuori nainen esitteli meille sormuksia ja sieltähän ne kihlat sitten löytyivät molemmille. Harmitti vaan vähän, kun emme heti ostaneet sormuksia vaan mietimme ja menimme  myöhemmin uudestaan, ja tämä mukava myyjä ei ollut työvuorossa. Meitä palveli vanhempi nainen, joka ei oikein uskonut että olin jo päättänyt mallin ja nyt se piti vaan tilata. Hän ei antanut paljoakaan ikaa miettiä, mitä kaiverruksiin tulee, vaan ehkä vähän töykeästi sanoi, että yleensä niihin on tapana kirjoittaa puolison nimi ja päivämäärä.

 

Yhteenvetona siis,  että todella paljon on myyjästä kiinni, eikä koko ketjua kannata tuomita yhden myyjän perusteella :girl_wink: Käymme siis varmasti myös muissa ketjuliikkeissä etsimässä kihlasormusta, mutta Laatukorusta minulla on paras kuva. Olen myös miettinyt sormuksen teettämistä, joten pitäisi käydä myös muissa kultasepänliikkeissä kuin ketjuliikkeissä, mutta en tiedä uskaltaako niihin mennä kun budjetti on aika pieni enkä halua mitään super omaperäistä vaan ainoastaan yhden värillisen timantin, joita ei ketjuliikkeissä tunnu juuri olevan...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Lyhyesti pitää puhelimella kommentoida, että vastoin yleistä luuloa, sormuksen teettäminen ei tule välttämättä sen kalliimmaksi kuin mallistosormus! Voi jopa olla edukkaampi, välistä kun jää välikäsiäkin :) Tietysti myös ainakin Kultajousen ja Laatukorun mallistoissa voi usein vaihtaa kiven (ainakin rubiinilla olisi saanut tilattua niitä levymalleja), mutta ainakin mulle tulee nyt täysin oman maun mukaan teetetty, uniikki sormus, joka on hieman halvempi kuin mitä liikkeestä olisi saanut, kun ottaa huomioon, että samantyylisessä mallissa, johon olisi vaihdettu pääkivi, olisi ollut huonommat timantit.

Lumen likes this

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^^^^^^ Täytyy nyt hieman korjata tätä omaa viestiäni sekä tuota hehkutusta palvelusta ja todeta, että asiat voi hoitaa joko hyvin, huonosti tai hyvin huonosti. Meillä ne on nyt sitten hoidettu jälkimmäisellä tavalla.

Vihkit käytiin tilaamassa helmikuun lopussa ja miehen piti saada väliaikainen kihla siksi aikaa, että hänen nykyinen kihlansa sulatetaan ja siihen lisätään materiaalia uutta sormusta varten. Laskun (50 % kauppahinnasta) maksoimme ajallaan ja väliaikaisen sormuksen piti olla valmis muutamassa viikossa.

Laitoin viestiä kultasepälle 22.4 ja kyselin, että jokohan se "muutama viikko" olisi jo kulunut <_<  ja saisimme sen väliaikaisen sormuksen miehelle. Ei vastausta, ei kommenttia. Vapun jälkeisenä maanantaina soitin ja tiedustelin, miksi viestiini ei oltu vastattu eikä mitään ilmoitusta viivästymisestä tai sen syystä ollut tullut. Selityksenä oli kiire ja se, että harjoittelijan tehtäväksi annettu väliaikainen sormus ei ollut täyttänyt "laatuvaatimuksia". Luvattiin ensitilassa kuitenkin valmistaa ja toimittaa sormus ja kas kummaa! Mieheni sai alle 24h myöhemmin tekstiviestin, että väliaikainen sormus olisi noudettavissa.

Mies oli noutaessaan sormusta hieman kysellyt, miksi oli kestänyt näin pitkään ja selityksenä viime tingassa tulleet tilaukset vihkisormuksista, joiden "eräpäivä" oli aiemmin kuin meidän sormustemme. Ymmärrän kyllä, että nuo hoidetaan ensin ja yrittäjänä pyrkii mahdollisimman paljon ihmisiä palvelemaan, jotta saa bisneksensä kannattamaan, mutta kuten mies olikin tilanteessa todennut, niin olisimme arvostaneet edes tekstiviesti-ilmoitusta viivästymisestä. Lähtiessään he sopivat, että pääsemme sovittamaan sormuksia touko-kesäkuun vaihteessa.

Touko-kesäkuun vaihde tuli ja meni ilman mitään informaatiota, miksi sovitus on edelleen tekemättä ja miksi kestää.

17.6 laitoin uudestaan sähköpostia ja tiedustelin jälleen kerran ystävällisesti, mutta napakasti, miksi mitään ei ollut taaskaan kuulunut. Eilen pyysin miestä olemaan puhelinyhteydessä kultaseppään ja kysymään, jälleen kerran, tilannetta. En olisi itse voinut soittaa, sillä olisin varmasti polttanut päreeni selitysten edessä. Selityksenä tällä kertaa: no ne muut tilaukset ja se, että ei tämä kyllä kuulu tapoihin ettei vastata. No, valitettavasti näyttää kuuluvan. Kun on ihmisen puhelinnumero ja sähköpostiosoite hallussa, niin viestin "valitettavasti olemme saaneet taas kiiretilauksia. Informoimme tilauksenne etenemisestä hieman myöhemmin" kirjoittamiseen ei mene kauaa! Meni noin 10 sekuntia omassa tapauksessani. 

Ikävintä tässä on, että nämä huonot fiilikset siirtyvät pahimmassa tapauksessa sormukseen ja muistan tämän helvetillisen säädön joka kerta sormusta katsoessani. Tekisi mieli pyytää jonkinmoista korvausta tästä koko hommasta, sillä palvelu on ollut kaukana ensiluokkaisesta ja joustavasta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Loppukaneettina tuohon heinäkuiseen viestiini... Saimme sormukset 4 päivää ennen vihkimistä (elokuun 2. viimeisellä viikolla). Kaiverrukset puuttuivat vielä hääviikon maanantaina sormuksista, vaikka olin niiden sisällöstä ilmoittanut jo heinä-elokuun vaihteessa. Kysyessäni kaiverruksista ilmeet olivat lähinnä "mitä? onko sellaistsa muka puhuttu?".

Noudettaessa sormuksia, miehein sormus, jonka oli sovittu olevan mattapintainen, olikin kiiltävä. Kultasepän kommentti "ei kun eikö me vaan puhuttu silloin siitä?". Arvon herra, teidän meille toimittamassanne laskussa lukee "kalliohiottu sormus", joten ei. Emme ole pelkästään puhuneet asiasta. Kaiken tämän paskan jälkeen emme saanet pahoittelua saati hyvitystä. Ilmeisesti vika oli siis meidän, kun hölmöyksissämme menimme jo helmikuussa tilaamaan sormukset, JOTTA NE OLISIVAT AJOISSA VALMIIT. Pahoittelumme tekijöille.

Eli: superkiiretilauksissa, käyttäkää ehdottomasti Aurariaa Turussa. Mikäli haluatte asiallista, ajallaan olevaa ja asiakasystävällistä palvelua: kiertäkää Auraria kaukaa. Ikävä sanoa, mutta en tule koskaan kehumaan enkä uudelleenkäyttämään heidän palveluitaan. Tämän kokoisessa kaupungissa huono maine voi kuulua ikävän kauas.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ hurja (kurja) kokemus teillä on ollut! Mitenkä olisi kuluttaja-asiamies, kun teillä on vielä mustaa valkoisellakin?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Sulhasen sormus karhennettiin siinä odottaessa, kun mies ilmoitti ettei lähtisi liikkeestä ennen kuin sormus olisi sitä mistä hän on maksanutkin.

Eli lopputulos oli se, mistä oli maksettu, mutta siitäkin sai vääntää kättä ja todistaa kultasepän olevan itse väärässä.  <_<

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulle myytiin vahingossa koon liian iso sormus. Ja nyt kun sitä piti "nopeasti" pienentää, niin ovat jo 2 kertaa halunneet lisäaikaa hommaan. Ei siinä muuten mitään, jos ilmoittaisivat etukäteen että älä tule hakemaan kun ei sormus ole vielä valmis. Minulle ei siis ilmoitettu mitään, kävin tänään hakemassa sormusta ja vasta siinä vaiheessa selvisi että seppä ei ole pienentänyt vieläkään sormusta, mutta ei myöskään jättänyt mitään lappua milloin se olisi valmis eikä kukaan ollut siis ilmoittanut minulle ettei sormusta kannata lähteä hakemaan. Raivostuttavaa, olisin tässä ajassa mitä pienennykseen on jo nyt mennyt niin saanut teetettyä sormuksen ja se olisi jo sormessani :( Valitsin liikkeestä ostamisen nimenomaan siksi kun halusin sormuksen nopeasti käyttöön ja nyt olen odottanut sitä kohta kuukauden eikä ole vieläkään mitään tietoa siitä milloin saan valmiin sormuksen itselleni. Tästä tämän päivän hakuajasta oli vielä erikseen soitettu minulle, että sopiiko jos haen perjantaina. Tekisi mieli purkaa kaupat jossei sormus ole ensi viikon alkupuolella valmis. Koon pienentämiseen on silloin ollut aikaa 3 viikkoa, eikä siinä mielestäni mitenkään voi mennä kovin kauaa kun kehtaavat vielä mainostaa nopeaa palvelua. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävimme vaihtamassa sormukseni pienempään ja ostamassa miehelle sormuksen Malmin korupajalla. Lopputuloksena että minun sormukseni on liian tiukka, ja sitä on pakko suurentaa ihan millinverran... sormuksissa ei ollut sopivaa välikokoa, ja uskoin itseäni enemmän myyjää, joka sanoi että sormuksen kuuluukin olla napakka. Toivottavasti suurennuttaminen onnistuu, sormuksessa on jo kaiverruksetkin. Palvelu oli mielestäni ihan  "perussuomalaista." :D Sormukset itsessään ovat kauniit ja yleisesti henkilökunta vaikutti asiantuntevalta.

Muokattu: , käyttäjä: Lumen

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Huhhuh mitä asiakaspalvelua Jumbon Timanttisilta. Valitettavasti en voi suositella liikettä kenellekään, enkä tule itse asioimaan enää kyseissä liikkeessä. 

Päädyimme ostamaan sormuksemme Jumbon Timanttisilta, koska siellä sattui olemaan Sandbergin esittelypäivä ja koko mallisto esillä. Tilasimme sormuksemme 18.2., jolloin Sandbergin esittelijä lupasi toimitusajaksi kolme viikkoa. Kun kolme viikkoa oli kulunut olin yhteydessä Timanttisiin kysyäkseni sormusten tilanteesta, kun mitään ei ollut kuulunut. Sain kuulla, että minun timanttisormukseni oli saapunut, mutta miehekkeeni sormus ei. Ihmettelin tilannetta myyjälle ja myyjä lupasi selvittää tilanteen pikimmiten ja palata asiaan. Soitin myöhemmin samana päivänä uudelleen kysyäkseni onko mitään selvinnyt. Eri myyjä totesi, että ei ole kuulunut, mutta hän voi olla yhteydessä Sandbergiin ja kysyä mikä on toisen sormuksen tilanne. Sain hetken kuluttua puhelun, jossa sama myyjä totesi, että Sandberg selvittää tilannetta. Noin puolen tunnin kuluttua sain uuden puhelun, jossa minulle kerrottiin, että on sattunut pieni kömmähdys. Kyllä, myyjä käytti sanaa kömmähdys. Miehekkeeni sormuksen tilauksessa oli mennyt jotain pieleen (tilaus tehty väärällä tavalla tms.), joten sormusta ei oltu valmistettu. Sandberg oli luvannut myyjälle, että sormus postitettaisiin tulevan maanantaina ja sormus olisi Timanttisilla tiistaina (olin yhteydessä Timanttisiin siis perjantaina). Tiistai tuli ja mitään ei kuulunut. Keskiviikkopäivä tuli ja mitään ei kuulunut. Päätimme mennä liikkeeseen selvittämään missä sormus viipyy. Kukaan ei osannut sanoa sormuksen tilanteesta mitään ja he lupasivat palata asiaan heti seuraavana aamuna. Tilannetta pahoiteltiin. Kaiverrusten luvattiin onnistuvan kolmessa päivässä, jotta turhalta odottelulta vältyttäisin, kun sormus vihdoin saapuisi. Torstaina aamulla sain puhelun, että sormuksen pitäisi saapua tänään. Sanoin, että palatkaa asiaa, kun sormus on oikeasti teillä. Samana päivänä sain soiton, että sormus on vihdoin täällä (sormus oli käynyt postin toimesta Tampereella). Kävimme sovittamassa sormukset todetaksemme, että miehekkeeni sormus on liian iso (sovitussormus oli leveämpi kuin tilattu sormus). Tilasimme uuden sormuksen. Uusi sormus saapui seuravana maanantaina ja päädyimme lähettämään sormukset käsinkaiverrukseen Timanttisten kultasepälle. Mutta nytpä kaiverrus ei onnistuisikaan meille luvatussa kolmessa päivässä, vaan kaiverruksissa menisi viikko. Lopulta saimme sormukset kaiverrettuina 4.4. 

Kerroimme olevamme pettyneitä Timanttisten toimintaan ja erityisesti siihen, että sovituista aikatauluista ei ole pystytty pitämään kiinni. Myyjä pahoitteli toimintaa ja kertoi alkuperäisen viivästyksen johtuneen siitä, että Sandbergin esittelijä oli tehnyt tilauksen väärin. Tilanteessa sai käsityksen, että virheet johtuivat Sandbergistä. Totesimme, että meitä asiakkaan ei lähtökohtaisesti kiinnosta kenen virhe on, vaan kuinka virhe korjataan. Me asiakkaana asioimme vain ja ainoastaan Timanttisten kanssa, joten mielestämme Timanttisten välikätenä tulee kantaa vastuu viivästyksistä ja virheistä eikä koittaa vierittää vastuuta valmistajalle. Lisäksi saimme kuulla, että mitään aikataulua ei ole sovittu, että häämmehän ovat vasta kesällä. Totesin, että kyseessä ovat kihlasormukset ja alkuperäiseksi aikatauluksi sovittiin noin 3 viikkoa. Kysyin myyjältä milloin he olisivat huomanneet miehekkeeni sormuksen puuttumisen, mutta myyjä kiersi kysymykset. Kysyin myös olivatko he tyytyväisiä siihen asiakaspalveluun, jota he ovat pystyneet meille antamaan. Tilannetta pahoiteltiin uudelleen, mutta kysymyksiimme ei vastattu. Myyjä totesi, että saisimme käsin kaiverruksen ilmaiseksi, mutta se oli sovittu kuuluvaksi jo kauppahintaan. Hyvitykseksi kaikesta säädöstä ja vaivannäöstä sain lapun, jossa lukee: Luvattu ”hyvitysalennus” seuraavasta ostokerrasta! -30% (ja tämäkään alennusprosentti ei ole varma, koska kaikista tuotteista ei voi antaa näin paljoa alennusta).  

Päivän rauhoituttuamme ja ihaltuamme sormuksiamme päädyimme laittamaan palautetta Jumbo Timanttisten myymäläpäällikölle (5.4.2017). Seuraavana päivänä saimme vastauksen, jossa todettiin myymäläpäällikön olevan lomalla ko. viikon ja hänen luvattiin palaavan asiaan seuraavalla viikolla. Vielä tänäänkään (26.4) emme ole kuulleet myymäläpäälliköstä mitään. 

Kaiken kaikkiaan asioinnista Jumbon Timanttisilla jäi ikävä ja pettynyt tunne. Vihkisormukseni tulemme hankkimaan jostain aivan toisaalta ja "hyvityslapunkin" tulemme jättämään käyttämättä. 

Edit. 4.5.17. Laitoin viestiä Sandbergille ja kysyin ovatko he kuulleet palautteestamme. Sain heti seuraavana päivänä vastauksen ja siinä pahoiteltiin vastauksen viipymistä ja koko ikävää episodia. Saimme myös lisäselvyyttä miehekkeen sormuksen viivästymiseen. Sormus oli kuulemma valmistettu, mutta epähuomiossa jäänyt valmiiden sormusten varastoon. Toinen inhimillinen virhe kävi, kun sormuksen lähetettiin Timanttisille, sillä sormus lähetettiin Sandbergin toimesta vanhingossa Tampereelle (sama liike tms. Vantaan Timanttisten kanssa). Sandberg otti palautteeni vastaan erittäin asiallisesti ja minulle asiakkaana jäi tunne, että he olivat aidosti pahoillaan tapahtuneesta. 

Muokattu: , käyttäjä: Fyysikon morsian
Lisätietoja

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mikkelin Kultajousessa saimme nuivaa palvelua, kun kihlasormuksista oli kyse. Miestäni palvellut myyjä oli innokas ja palvelualtis, mutta kun kosinnan jälkeen heti seuraavana päivänä menimme liikkeeseen kysymään liian tiukaksi osoittautuneen sormukseni suurentamista ja kaiverruksia, oli eri myyjä (ilmeisesti omistaja, naama kuin norsun vee) vastassa ja palvelu oli melkoisen tylyä. Alkueräinen miestäni palvellut myyjä piileskeli jossain takahuoneessa nolon näköisenä. Myyjä antoi ymmärtää, että edellispäivän myyjä oli luvannut kaikenlaista, joka ei pitänytkään paikkaansa. Esim. että sormus olisi saanut vain käväistä sormessani, mutta kun olin sitä nyt "käyttänyt", sormusta ei voinut enää vaihtaa.

Kun kysyin väljennyksestä, myyjä oli sitä mieltä, että sormuksen kuuluu olla napakka ja että sormeni tottuu kireään sormukseen. Sitten otimme kaiverrukset, vaikka otti kupoliin. Kaiverrukset myös maksoivat, vaikka alkuperäinen myyjä sanoi sen kuuluvan hintaan. Sitten myyjä ilmoitti, että voi kai sormusta väljentää, jos välttämättä haluaisin, mutta todennäköisesti kaiverrus menisi siitä pilalle ja pitäisi tehdä uusi kaiverrus. Mitä tahansa sanoinkin, myyjä oli aina vähän nihkeä koko ajatukselle. En halunnut väljentää sormusta enää Kultajousessa. Päätimme, ettemme sinne enää mene.

Siirryimme vihkisormusostoksille Mikkelin Timanttisille, ja jo alkoi palvelu pelata. Kävimme liikkeessä kahteen kertaan, toisella kerralla oli Kohinoorin edustaja paikalla. Meitä palveltiin todella hyvin. Kun tulimme toisen kerran, myyjä oli selvästi infonnut edustajalle meistä ja edustaja oli heti kartalla. Kaunis sormus löytyi kivuttomasti, kihlasormuksen väljentäminen onnistui ilman, että kaiverruksille kävi yhtään mitään ja vihkisormuksen kaiverrus kuului hintaan. Palvelu oli sujuvaa ja sormusten valmistumisesta tuli tekstari muutamassa päivässä. Kiitin hyvästä palvelusta ja painoin mielelläni ovella olleen palautekoneen hymynaamaa.

Muokattu: , käyttäjä: LilleriLalleri9

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävin kiertelemässä Turun keskustassa liikkeissä ja katselemassa vihkisormuksia Ketjuliikkeiden (Timanttiset, Kultajousi ja Westerback) mallit tuntui olevan samat joka paikassa. Palvelu oli TODELLA vaihtelevaa, johtui varmaan siitä, että joka paikassa oli joku "kesätyötekijä", eikä ollut paljon tietoa alasta/kivistä.

Päätin näiden liikkeiden jälkeen käydä muutamassa "yksityisessaä" liikkeessä. Ensin menin Suomiselle, kävelykadulle, ja siellä palvelu vanhempi mieshenkilö, joka ei edes kuunnellut mitä olin hakemassa, vaan TYRKYTTI malleja jotka eivät kiinnostuneet ja kun kävi ilmi, että tarve on VASTA vuoden päästä niin eipä paljon kiinnostanut enää kaupanteko. 

Seuraavaksi menin Koru-Linneaan ja sielläkin ensin tuli palvelemaan vamhempi mies, joka ei tiennyt mistään mitään. Hetkenpäästä takahuoneesta tuli naishenkilö, jolla tuntui olevan jotain tietoa sormuksista, mutta eipä hänenkään palvelu kovin hyvää ollut, myös hänen intonsa laantui, kun kävi ilmi, että sormus tarvitaan vuoden päästä, ja että olin vasta katselemassa. Ja yksi mikä ihmetytti, että malleja joita kyselin ei ollut tiskissä, vaan kaikki olisi pitänyt tilata näytille ja että heidän tiskissä olevissa sormuksissa ei olekaan aitoja kiviä.

Menimme Helsinkiin muutama viikko sitten ja sieltä löytyi sormus, joka tilattiin, vaikka häät ovatkin vasta Elokuussa 2018

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
On 13.9.2008 at 09.42, Emmastiina77 said:

Olen monesti miettinyt että onko ne koruliikkeiden myyjät tunti- vai provikkapalkalla. Mullakin on olo nimittäin kuin autoliikkeessä= palvelu on tasan yhtä huonoa. Ymmärrän kaupanalalla kun olen että on todella raskasta pitkänpäälle olla myyjä kun sadasta ihmisestä ehkä yksi ostaa ja loput vaan kattelee, mut itseppähän ovat ammattinsa valinneet. Itselleni ainakin vihkin ostaminen on niin juhlallinen tilaisuus että mielummin istuisin samettipenkillä shampanjalasi kädessä ja testaisin sormuksia kun joudun menemään anteeksipyydellen katselemaan jotain myrtynyttä myyjää.

Kaikista häihin liittyvistä ostoksista (puku jne) korukauppiaat saavat huonoimman arvosanan mitä tulee asiantuntemukseen, valikoimiin ja palvelualttiuteen. Tuosta Malmin korupajasta olen muualtakin kuullut pelkkää hyvää. Olen myös huomannut että parasta palvelua saa ihan pienistä liikkeistä ei kauppakeskuksien tms liikkeistä. Tosin sitten myös valikoima voi olla suppeampi.

Mä selvitin joku aika sitten mitä maksaisi tietynlaisen kultasormuksen teettäminen (alkuperäinen malli on sterling -hopeaa) kysyin useammasta paikasta. Malmin Korupajassa oli lipevä palvelu, mutta hintatarjouskin oli korkein. (2x isompi kuin muilla )

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko kukaan käynyt viime aikoina OZ Jewel -liikkeessä? Ihastuin yhteen sormuksen ja mietin onko matkan arvoinen se myymälä ^_^

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään