Guest Tiipii

Pienet häät (yhdistetty)

339 viestiä aiheessa

Meillä kutsutaan häihin alle 30 hlö, tosin näistäkin varmasti muutama jää tulematta.

Haluamme paikalle vain kaikkein läheisimmät ihmiset, eli sukulaisia vain muutamat molemmilta (vanhemmat, sisarukset perheineen ja yksi mun serkku perheineen) ja lisäksi muutamia kavereita. Toki oltaisiin saatu kasaan helposti yli 50 vierasta, mutta tila ja muutenkin järjestelyt olisi käyneet niin hankalaksi, että näin on parempi. Tärkeintä on se, että sanomme toisillemme tahdon ja että sitä on todistamassa ne kaikkein rakkaimmat.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me mentiin salaa kahden maistraattiin 21.5. ja tarkoitus on pitää n 20 hengen juhlat kotona 19.7.

Juhlat ovat itseasiassa mieheni 30-v juhlat joissa kerrotaan (ja ehkä kerrAtaan) mitä tapahtui 21.5. ;)

Kukaan muu paitsi kaaso eivät siis tiedä mitään. :P

Grillijuhlissa tarjoillaan ruokaa ja juomaa ja vietetään mukavaa lauantaipäivää. Ei sen kummempaa. B)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

MEillä kans pienet häät. Kirkossa vain 2 todistajaa, heidän tytär sekä meiän 2 lasta. Ristiäiset seuraavana päivänä jolloin kerrotaan n.20 sukulaiselle että mentiin btw eilen naimisiin B)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meilläkin on pienet häät,vähä yli 70 hlö kutsutaan.Ihan vain lähimpiä.Meilläki olis vieraita tullu reippaasti yli sadan jollei lähelle 200 jos kutsuis kaikki jotka haluis kutsua,mutta se raja vaan on pakko johonki vetää.Ja mun mielestä pienet häät on kivat,ehtii jutella kaikkien kans ja tuntee kaikki.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olin kaverini häissä muutama vuosi sitten ja meitä oli yhteensä 4. Mukana hääpari. Kivat häät! Itse haluan kanssa pienet häät. Vieraita tulisi noin 11. Meidät mukaan lukien yhteensä 15. (meillä siis 2 lasta).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on vuonna pienet häät. Emme halua olla suuren väkijoukon kanssa, vaan meille on tärkeintä, että olemme perheen kanssa. Muille kerrotaan sitten jälkikäteen, niin vältetään kaikki turha hössäys :rolleyes:

Itse kyllä olen hössänyt itselleni puvun ja nätin kampauksen :D

Onnea pieniin häihin!

Muokattu: , käyttäjä: Ledup

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meitä oli maistraatissa 5: hääpari, minä, mieheni (morsiamen veli) ja hääparin lapsi :) Ja oltiin kaikki hienona juhlatamineet päällä ja mentiin viikinkiravintolaan syömään. Oli niin hienoa ja ihanaa <3 toki seuraavana päivänä tän lapsen 1v-kekkereissä sukulaiset onnitteli kamalasti aamun lehdessä ollutta tunnustusta 1v-onnittelun ohessa ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla nyt ei ole mitään kokemuksia kovin pienistä häistä, mutta todella mielenkiinnolla luin tätä ketjua, itse jännittelen aina vähänkään isomman porukan edessä, joten pienet häät kuulostais ihanilta ^^ Saas vielä nähdä mitä käy.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pitkästä aikaa ehdin palstalle käymään ja todella mukava lukea teidän kokemuksia pienistä häistä. Pienet häät tuntuu aina vaan paremmalta ja paremmalta, pientä ja romanttista. =) Niin ja onneksi olkoon kaikille jo naimisiin menneille.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tänne on tulossa huimat 4 hengen kekkerit :girl_haha:

Eli morsiusparin lisäksi kaksi todistajaa.

Voin ensi viikolla kertoa, miten hauskaa oli :girl_blum:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ja nyt voin vastata, että aivan mahtavaa :girl_wink:

Jatkoja myöten yhdet parhaista juhlistamme ikinä.

Seura, ruoka ja juoma olivat ensiluokkaisia!!

Muokattu: , käyttäjä: Sinppu

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Isosiskoni ja miehensä menivät hyvin pienesti naimisiin, vieraita oli 12. Vihkiminen oli kirkkoherranviraston pienessä kappelissa, jonka jälkeen syötiin hyvin ravintolassa. Sen jälkeen hurautettiin heidän kotiinsa, jossa syötiin hääkakkua ja juotiin kahvit. Häissä oli todella ihana tunnelma.

Meidän häät tulevat luultavasti menemään aikalailla samalla kaavalla, myös vierasmäärän suhteen. Saa nähdä kuullaanko kommentteja matkimisesta, vaikka ollaankin kaavailtu tuontyyppisiä häitä jo ennen kuin edes tiesin siskon menevän naimisiin. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulle on ehdottoman tärkeätä,että häistä ei tule isoja. Ei sukulaisia,joita ei näe kuin joskus ja jouluna. Tällä hetkellä vieraslistalla 24 nimeä ja todennäköisesti siinä tulee pysymäänkin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä alunperin suunnitelmissa n.75 vierasta, budjettia laskiessa ja miettiessä ketä oikesti haluamme kutsua, putosi määrä 35 henkilöön.

Eli pudotimme kaikki sukulaiset pois. Vain perhe ja lähimmät ystävät tulevat...

Näin säästämme pienen omaisuuden ja häistämme tulee meidän näköiset :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meiltä lähtee kutsut 50 hengelle. Sinänsä ne on pienet häät, kun jo pelkkä morsiamen perhe (sisarukset, puolisot ja lapset) tekee 12 hlöä. Hääjuhlapaikkaamme ei vaan enempää mahdu, jos meinaa mahtua syömäänkin ja olemaan muutenkin kuin sillit suolassa.

--

Muoks: Tarkoituksena on pitää häiden jälkeen kavereille omat bileet. Joskaan isot eivät nekään juhlat ole.

Muokattu: , käyttäjä: Kisu74

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on myös melko pienet häät parin viikon päästä. Vieraita on yhteensä 39 (kutsuttuja noin 50), ja olisin kelpuuttanut paljon pienemmätkin häät (n. 15). Alunperin meinasin vain kahvitilaisuutta kotona tms mutta äitini käännytti :blush: Pienestä vierasmäärästä huolimatta osa vieraista on sukulaisia, joita ei usein nähdä. En olisi halunnutkaan mitään 200 tai edes 100 ihmisen juhlia, sellaiset kauhistuttavat. Ei ole meidän juttu. Mistä niitä vieraita niin paljon olisin edes löytänyt :blink: Hääpaikkaankaan ei olisi mahtunut niin paljoa.

Ja illalla muutaman serkun/kaverin kanssa jatkot ;)

Muokattu: , käyttäjä: zandra_

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä vihkimiseen ja häihin kutsutaan ihmiset, joita pidämme lähipiirinä, eli noin 25 henkilöä. Tämä lähipiiri tulee varmaan toisiaan tapaamaan vuosien varrella enemmänkin kaikenlaisissa yhteyksissä, joten pidän häitä hyvänä tapana tutustuttaa perheitämme toisiinsa. Kummallekin tätä isommat juhlat olisi ollut luultavasti kauhun paikka pikemmin kuin iloinen tapaus, enkä usko, että olisimme osanneet järjestää juhlia, jossa viihtyvät yhtä aikaa perhe JA ystävät JA me itse. Kavereille saatamme pitää bileet myöhemmin, mutta tähän syssyyn ei olla sitä tarkemmin suunniteltu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidänkin häistä tulee pienet, vain neljä todistajaa. He ovat meidän molempien parhaat ystävät puolisoineen, mutta jäin miettimään että eihän sitten illallisella vaan ole hiljaista ja vaivaantunutta. Leppoisaa sakkia he kyllä ovat, mutta eivät tunne toisiaan (emmekä me sulhon kanssa tunne toistemme parhaita ystäviä nyt niiiiin hyvin).

Tai sitten kaikki ovat iloisia päästessään juhlistamaan spesiaalitapahtumaa ja ilta sujuu rennosti rupatellen. Toivon mukaan.

(Aluksi suunnittelimme että lähtisimme laivalle ja kertoisimme heille risteilystä vasta vihkimisen jälkeen, mutta minun ja sulhon alkoholipolitiikka on sen verran erilaista että tämä osuus pantiin jäihin. Pitää sulatella.)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olin pari vuotta sitten ystäväni häissä, joissa oli seitsemän vierasta. Vihkiminen tapahtui pienessä kappelissa ja morsiamella oli "kaikki, mitä yleensäkin": hääpuku, kimppu, kampaus, meikki. Sulhasella oli musta puku. Eli kaikki oli niin kuin isommissa häissäkin, vieraita vain oli vähemmän, joten siksi niitä voisi kutsua todella pieniksi häiksi. Itse tunnelma ei milläänlailla ollut kuitenkaan pientä, vaan erittäin lämmin. Hääjuhla vietettiin hääparin kotona, jossa syötiin voileipäkakkua, salaatteja ja kaikenlaista makeaa, pikkuleipää, kahvikakkua -itse hääkakkua unohtamatta.

Ihanat häät olivat.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Siskoni meni viime kesänä naimisiin ja heillä oli todella pienet häät. 9 vierasta ja pari itse. He menivät naimisiin Joensuun maistraatissa ja olimme kaikki todistamassa kun heitä vihittiin. Tosin enempää ihmisiä ei sitten siihen tilaan olisikaan enää mahtunu :) Ennen maistraattiin menoa olimme heidän kotonaan ja siellä annoimme häälahjat ja siirryimme sitten kohti maistraattia.

"Hääjuhla" oli sitten ravintola Jecikassa. He olivat varanneet sieltä ppöydän meille (istuimme kaikki samassa pöydässä) ja paljon heidän tyylisempää juhlaa sai hakea. Ravintolassa isäni piti puheen eikä muuta ohjelmaa juurikaan ollut. Söimme ja joimme ja pidimme hauskaa.

Näiden ravintolajuhlien jälkeen vanhempi väki (eli siis parin vanhemmat ja meidän mummo) häädettiin juhlista pois ja illaksi oli hääparin kotiin kutsuttu heidän ystäviään vapaampaan tilaisuuteen. Siellä sitten hääparin kotona juhlimme pienellä porukalla yömyöhään. Toteutettiin sitten vielä yöllä se niin kuuluisa morsiamen ryöstä :)

Minusta häät olivat todella onnistuneet ja juurikin heidän näköisensä. Kaikilla oli mukavaa ja hääpari pystyi vielä lähettämään kiitoskortin mukana kaikille juhlaan osallistuneille DVD:n jossa oli kaikki juhlasta otetut valokuvat sekä hieman edioitu versio hääpäivän tapahtumista (eli siis illan tapahtumia oli sensuroitu rankalla kädellä). Mutta todella onnistuneet juhlat siit :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillekin on tulossa pienet häät.

Suunnitelmissa on käydä kaksistaan edellisenä päivänä maistraatissa. Vieraiden kanssa juhlitaan sitten seuraavana iltana. Ohjelmaa ei paljonkaan ole. Ystävämme(toivottavasti) laulavat yhden biisin, mutta muuten pääroolissa on seurustelu ja syöminen. Vieraslistalla on tällä hetkellä 21 nimeä. Juhlapaikka on todennäköisesti ravintola. Bändiä ei tule, mutta musiikkia soitetaan cd:ltä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille tulee myös pienet häät. Vieraita alle 20. Mutta kirkossa mennään naimisiin, minulla tulee olemaan valkoinen puku, kimppu, meikki,ym.. Aivan kuten isoissakin häissä. Isäni saattaa minut alttarille ja kaaso tulee seisomaan alttarille taakseni. Mieheni ei halua isoja häitä, ja nyt raha tilanne myös vaikuttaa tähän asiaan paljon.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille tulee myös pienet häät, pappi (joka on tätini) mukaan luettuna korkeintaan 24 vierasta. Itse olisin toivonut ehkä vielä vähemmän vieraita mutta kun perheet haluttiin kutsua, melkein niistä jo tulee tuo vierasmäärä.

Meidät vihitään maistraatissa joskus huhtikuun loppupuolella (ei ole vielä varattu) ja sitten 2.5. on kirkossa varsinaiset "häät" joihin vieraat kutsutaan. Mulle tulee puku, kampaus ja meikki ja kukat. Kirkosta jatketaan sitten ehkä meille juhlimaan mukavasti tärkeiden ihmisten seurassa.

Sitä ollaan vähän mietitty, jos pidettäisiin vielä kolmas tilaisuus myöhemmin kesällä. Vaikka jossain mökillä, jonne kutsuttaiisin sitten kaikki ne muut jotka tavallaan ehkä haluttaiisin häihin mutta ei kuitenkaan ihan kirkkoon... Saattaa kuulostaa näin ilmaistuna aika tökeröltä mutta tämä on ollut mun suvussani ihan yleinen käytäntö joten en usko että kukaan loukkaantuisi.. Ennemminkin varmaan ilahtuisivat ylimääräisistä bileistä..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen ajatellut myös, että kesällä voisi kavereille, joita ei häihin kutsuta järjestää esim. grilli bileet.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään