Guest Ansu(Guest)

Hääaamun aikataulutus?

153 viestiä aiheessa

Tässä toteutunut aikataulu:

Herätyskello oli soimassa kello 8.30, heräsin kuitenkin jo hieman ennen kahdeksaa, sillä olimme menneet nukkumaan ennen yhtätoista. Yövyimme siis jo häitä edeltävän yön hotellissa, joten kävimme hotelliaamiaisella kello 9-10. :P

Kello 11 hain läheisestä kukkakaupasta kimppuni, hiuskukkani sekä miehen vieheen (noutopöydän asetelman ja ruokapöytien koristelussa käyttämämme kukat kukkakauppa toimitti suoraan juhlapaikalle). Tämän jälkeen hotellille saapuivat myös äitini ja kaasoni, ja kävelimme kahdeksitoista kampaajalle.

Kello 12 - 13.30 olimme kaikki kammattavina ja meikattavina, ja samalla söimme mukaan ottamiamme eväitä. Aikaa oli varattu puoli kolmeen asti, mutta olimme siis valmiit melkein tunnin etuajassa.

Kello 14 saapuivat isäni ja mieheni (mies oli tällä välin pukeutunut liiviä & solmiota vaille valmiiksi) ja mies puuteroitiin. Isä vei meidät autollaan hotellille ja lähti hakemaan muita vihkimistä todistamaan tulevia sukulaisia.

Kello 14.30 - 15 minä, kaasoni ja äitini pukeuduimme hotellihuoneessa ja kello 15 saapui tilataksi noutamaan meitä hotellilta.

Kello 15.20 tapasimme koko porukalla maistraatin aulassa ja vihkiminen oli kello 15.30. Taksi odotti tällä välin autohallissa.

Kello 15.45 lähdimme maistraatissa tilataksilla ja omilla autoilla juhlapaikalle. Koristelimme ruokapöydät (kukat, kynttilät, pöytänumerot ym.) ja tarkistimme, että kaikki oli muutenkin kunnossa.

Kuvaaja oli saapunut paikalle joskus neljän aikoihin, sillä yhtäkkiä pöytiä somistaessani vain huomasin olevani kuvauskohteena. :D Kello 16.30 - 17.30 otimme vihkikuvat ja perhepotretit.

Kello 18 saapuivat vieraat.

Aikataulu oli siis väljä ja olimme lähes koko ajan sitä edellä, eikä todellakaan tarvinnut herätä aamulla kello 5. :lol:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä ois seuraavanlainen aikataulu:

9.00-11.30 kampaus + meikki (minä ja kaaso mennään 9.00, äitini tulee 10.30 ja mies hiusten leikkausta/laittoa varten 11.00, toivottavasti se on 30 min:ssa valmis, muuten tulee hoppu...)

Tässä välissä pukeutuminen ja kukkien haku???

12.00 kuvaus (aluksi studiolla, sitten siirrytään kirkon viereen lammenrannalle ottamaan ulkokuvat...toivottavasti sää suosii, mutta iso sateenvarjo on hankittu varmuuden vuoksi)

13.00 vihkiminen ja sitten siirrytään 30 km:n päähän juhlimaan... :D

Nyt pikkasen stressaa, et kun on aika tiukka toi aikataulu, ei kärsi tulla juuri ongelmia... :huh: mut eiköhän sitä selvitä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Suunnilleen tällanen tulee olemaan meidän aikataulu:

07.00 herätys

08.00-10.00 kampaaja

10.00-11.00 meikki (välimatkaa kampaajalta kotiin, missä meikki tehdään, on joku 100m)

tässä välissä pitäis pukeutua ja saada kimppu

12.00-n.13.00 kuvaus pihalla juhlapaikan lähellä

14.00 kirkkoon sakastiin stressaamaan ja skumppaa juomaan

15.00 vihkiminen

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

meillä suunnilleen näin...ehkä

klo 8 viimeistään herätys + suihku (mikäli nyt jännitykseltä on saanut lainkaan nukutuksi)

klo 9 kampaus kotona

klo 11 meikki 2 km päässä

klo 12 pikaisesti hiukan jotain syömistä ja puku päälle

klo 13 valokuvaus

klo 15 vihkiminen

huh kun tulee tiukka aikataulu...eipä ole varaa viivytyksille

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä olen alustavasti suunnitellut jotain tällaista:

8:00-9:45 kampaus

10:00-11:00 meikki

11:00 lähdetään juhlapaikalle koristelemaan

12:30 viimeistään kotiin pukeutumaan

14:00 vihkiminen

Mies saa hakea kukat aamulla jossain välissä, koska mä en varmaankaan ehdi. Ja jos tulee kovin kiire, niin kaverit saa hoitaa juhlapaikan koristelun ilman mua.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kampaus 8.00

Meikki 12.00

Pukeminen ja pientä purtavaa täs välis

Vihkiminen 15.00

Mulla vähän matkoja paikkojen välillä.En tiä kuinka aikasin saa nousta jos käydään vielä hääsaunassa aamulla :grin:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

10:30 Kaydaan seremonian kulku lapi papin kanssa

11:00 Mies haippaa toisaalle ja kaasot saapuvat. Tassa valissa korkataan varmaan ekat shampanjat ja syodaan jotain pienta, teen varmaankin meikkipohjan valmiiksi

12:00 Kampaus

13:30 Meikki, valokuvaaja saapuu ottamaan kuvia valmistautumisesta

14:30 Pukeutuminen

15:00 Kimppu ja vieheet saapuvat

15:30 Mun perhe saapuu juhlapaikalle

16:00 Avioliiton siunaus

Paikasta toiseen siirtymiseen ei mene aikaa silla koko paiva vietetaan samassa paikassa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Morsiammen aikataulu

8.00 Kampaus ja meikki (samassa paikkaa - oli ehdoton edellytys, arvioitu aika 2,5h)

11.00 Kuvaus studiossa (ihan kampaamon vieressä, 1 h)

13.00 Vihkiminen kirkossa (lähellä kampaamoa ja kuvaamoa)

--> juhlapaikalle (lähellä kirkkoa)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aikataulu näyttää tältä:

7.30 Herätys, suihkuun, aamupalaa

8.40 Bestman heittää kampaamolle, kaaso tulee sinne luultavasti eri reittejä

9.00 Mun ja kaason kapaus ja meikki

12-13.00 arvioaika, että ollaan valmiita ja sulhanen+bestman hakee meidät. Matkalla haetaan kukat.

n klo 13 Pukeutuminen kotona ja pientä välipalaa ( sulhanen ja bestman saa järjestää kampaamoajalla ;) )

14.00 Lähtö kohti kuvausta

14.30 miljöökuvaus, aikaa varattu noin tunti

16.00 Vihkiminen

Ajattelin ensin että aikataulu on tosi löysä, jää aikaa odotella ja ihmetellä. Plajon riippuu tuosta kampaus/meikkauksen kestosta. Halusin kumminkin varata reiluist aikaa!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Huih! Alkaa jo pelottamaan, miten aikaseen sitä joutuukaan nousemaan, kun meillä vihkiminen on kello 10... :girl_impossible: No, onneksi aikaa on vielä 10kk, niin voin suunnitella aamun mahdollisimman optimaaliseksi. Kirkkoon on matkaa kotoa vajaa kilometri ja itse varmaankin meikkaan, ja jos kampaajan saisi kotiin, niin kaikki olisi aika hyvin - ei pitkiä välimatkoja... Morsian ei tuona aamuna kukkia yms. hoida!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aikataulu on varmaan jotain tämän tyyppistä:

6.30 Herätys, suihku ja aamupalaa hotellilla

8.00 Kampaus ja meikki (samassa paikassa), pukeutuminen

11.00 Valokuvaus

12.00 - 14.30 Yleistä hermoilua, juhlapaikan tsekkausta ja koristelua (en varmaan itse osallistu koristeluun, mutta ainakin komentelen muita :girl_wink: ), jotain pientä pitää syödäkin

14.30 -> Vieraat alkaa tippua paikalle

15.00 Vihkiminen

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

6.00 herätys + aamupala

7.45 kampaus + meikki

11.30 valokuvaus

13.00 vihkiminen

Hotelli, kauneushoitola ja juhlapaikka (jossa siis myös valokuvaus ja vihkiminen tapahtuvat) ovat max. kilometrin säteellä toisistaan, joten välimatkoihin ei todellakaan haaskaannu turhaa aikaa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on häät Lemillä ja mun luottokampaaja on Kouvolassa. Meillä turhaa aikaa menee siis 1,5h suuntaansa. Panikoiduin äsken, mutta keksin sitten, että voihan sitä ajaa Kouvolaan yöksi. Tiedä sitten, et kauan juhlapaikan koristeluissa menee perjantaina.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

7.30 herätys ja aamupalaa

8.30 kaason kyytiin ja meikille

9.00 meikki

10.30 mun ja kaason kampaukset kampaamossa,

jonka jälkeen kukkien haku kukkakaupasta

13.00 syönti kotona

14.00 lähtö kirkolle, jossa ulkona valokuvaus ennen vihkimistä

15.00 vihkiminen

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä häihin aikaa vielä melkein 7kk enkä ole suurempaa aikataulua tehnyt. Vihkiminen on vasta klo 17 joten kiirettä ei PITÄISI tulla. Tosin mulla aina tulee. Kampauksen ja meikin tekee mun serkku, paikkaa en vielä tiedä. Kuvat ottaa mun täti (ammattilainen) ja hääkuvan haluan otettavan vasta vihkimisen jälkeen, ettei sulho minua näe ennen sitä :girl_wink:

Alkaa tosissaan kihelmöidä vatsassa kun tätä ketjua lukee. Niin paljon taas tulee todellisemmaks..jotenkin..kyl te ymmärrätte :girl_haha:

Mut tosiaan muistakaa kaikki, ainakin joilla pitkät hiukset ja tehdään mikä tahansa kampaus, niin tukka ei sais mielellään olla sinä eikä välttämättä edellisenäkään päivänä pesty jotta sen saa kuosiin ja niin että kampaus pysyy. Ja hoitoainetta ei kuulemma saa laittaa viimeisellä pesukerralla...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hih, häät lähestyy ja aikataulu on selvillä:

edellisenä iltana hiusten pesu, pesen ja laitan hoitoaineet kyllä ihan normaalisti, mutta myös muitoilutuotteet pohjalle. Tietenkin föönaan hiukset niin että niihin vähän volymia tulee.

7.30 herätys

8.15 aamiaiselle

9.00 kampaaja ja meikki

12.00 kukkien nouto ja hotellille hakemaan puku sekä päivän aikana tarvittavat asiat

13.00 juhlapaikalle, pukeutuminen sulho ja BM hoitavat viimeiset tarkistukset muilta osin ja kaaso tarkistaa koristelut yms. kun vapautuu

13.30 kuvaus

15.00 vihkiminen

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ajattelin tällaista aikataulua:

8.00 herätys hotellissa kaason kanssa, suihku

8.30 kunnon aamiainen

9.00-12.00 minun ja kaason meikki ja kampaus hotellissa

12.00 välipala ja lasi skumppaa

12.30 puku

13.00 kamat hääsviittiin, lähtö kirkolle

14.00 vihkiminen

Melkoista pilkunviilaamista vielä tässä vaiheessa, aikataulut varmistuu, kun tiedetään kuinka kauan meikeissä ja kampauksissa kestää. Jos menee tiukille, niin otetaan sitten toinen tyyppi tekemään kaason kampaus.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mut tosiaan muistakaa kaikki, ainakin joilla pitkät hiukset ja tehdään mikä tahansa kampaus, niin tukka ei sais mielellään olla sinä eikä välttämättä edellisenäkään päivänä pesty jotta sen saa kuosiin ja niin että kampaus pysyy. Ja hoitoainetta ei kuulemma saa laittaa viimeisellä pesukerralla...

En mä ainakaan likaisessa tukassa viitsisi juhlia, mun juuri ja päänahka rasvottuu kyllä jo päivässä. Mun äiti on kampaaja, ja aina ennen kampauksen tekoa pesee mun tukan todella hyvin, eikä ikinä ole ollut mitään ongelmia pohjien teossa tai kampauksen pysyvyydessä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tälläinen on minun aikataulu hääaamuna

8.00 herätys, aamupala ja suihku

9.30 lähtö kampaajalle

10.00 kampaus + meikki

13.00 lähtö kampaajalta pukeutumaan

14.30 lähtö kirkolle

15.00 vihkiminen

Mut tosiaan muistakaa kaikki, ainakin joilla pitkät hiukset ja tehdään mikä tahansa kampaus, niin tukka ei sais mielellään olla sinä eikä välttämättä edellisenäkään päivänä pesty jotta sen saa kuosiin ja niin että kampaus pysyy. Ja hoitoainetta ei kuulemma saa laittaa viimeisellä pesukerralla...

Itselläni olkapäiden yli tulevat pitkät hiukset ja kampaaja suositteli nimen omaan menemään suihkuun ja pesemään hiukset hääaamuna, mutta hoitoainetta ei saanut käyttää, jotta hiuksiin ei tule ylimääräistä liukkautta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä vihkiminen jo Mauritiuksella, joten sen päivän ohjelmaa ei kauheasti tarvitse suunnitella. Hääjärjestelijä hoitaa sen.

Mutta kun on juhlien aika Suomessa, niin aikataulua olen jo miettinyt. Kampaukseen ja meikkiin menee kolme tuntia. Juhlat alkaa klo 14 (kahvihäät). Jos edellisenä päivänä ei juhlapaikassa ole tilaisuutta, pääsemme somistamaan paikan jo silloin, mikä olisi tosi hyvä juttu. Vie se kuitenkin oman aikansa juhlapäivänä. Työkaverini ottaa valokuvia meistä todennäköisesti ennen juhlien alkua, varmaan klo 13. Eli jos emme pääse somistamaan päivää ennen ohjelma on varmaankin tämänlainen:

7.00 herätys

8.00-11.00 kampaaja ja meikki

10-11 sulhasen siistiminen kampaamossa

12 ruokaa (ja somistus paikanpäällä --> tässä tapauksessa ruoka on panini :) )

13 kuvaus

14 juhlat alkaa

20 tanssit alkaa

Kahvihäät loppuvat klo 17 ja sen jälkeen on kolme tuntia aikaa rentoutua, vaihtaa vaatteet ja valmistautua toisen paikan tansseihin. Klo 18 mennessä pitää juhlapaikasta kerätä omat somisteet pois, jos ne haluaa säästää. Ja tottakai mä ne haluan säästöön. :) Toivottavasti seremoniamestarit/vanhempamme jaksavat auttaa tässä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulla näin:

7.00 herätys > aamiainen (huoh...)

8.00 kampaus ja meikki, kaasolle samaan aikaan

11.00 pukeutuminen

12.00 valokuvaus

14.00 vihkiminen

Jossain välissä ois kyllä kiva ehtiä syödä lounastakin... :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun alustava suunnitelma

6.30 Herätys, suihku, aamupala

8.00 Kampaaja

9.30 Pukeutuminen, meikkaus

11.00 Kohti juhlapaikkaa, välipalaa

12.00 Juhlapaikan koristelu

13.00 Kaikki valmiina, viime hetken ohjeistus kuorolle ja muille avustajille

13.15 Vihkijän ja kuoron kanssa lähtö vihkipaikalle

13.30 Vieraiden lähtö vihkipaikalle

14.00 Vihkiminen

Voi vaikuttaa vähän sekavalta, mutta meillä on tiettyjä erityisjärjestelyjä johtuen tuosta vihkipaikan sijainnista ;). Kampaaja on onneksi saman kadun varrella missä yövyn, joten siirtymisiin sinne ja takaisin ei mene montaa minuuttia. Parhaassa tapauksessa päästään lähtemään juhlapaikalle jo aikaisemmin, mutta viimeistään tuolloin, ajoaika sinne on 45 min.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mut tosiaan muistakaa kaikki, ainakin joilla pitkät hiukset ja tehdään mikä tahansa kampaus, niin tukka ei sais mielellään olla sinä eikä välttämättä edellisenäkään päivänä pesty jotta sen saa kuosiin ja niin että kampaus pysyy. Ja hoitoainetta ei kuulemma saa laittaa viimeisellä pesukerralla...

En mä ainakaan likaisessa tukassa viitsisi juhlia, mun juuri ja päänahka rasvottuu kyllä jo päivässä. Mun äiti on kampaaja, ja aina ennen kampauksen tekoa pesee mun tukan todella hyvin, eikä ikinä ole ollut mitään ongelmia pohjien teossa tai kampauksen pysyvyydessä.

Mä en itse osaa kampauksia laittaa ja tuo kommentti oli jostain jonkun kampaajan suusta kuultua. Toki meillä jokaisella erilaiset hiukset/hiuspohjat ja kaikki tietää ne omat parhaat jutut. Vissiin vähän yleisvinkki oli.. Ja sit joku suositteli hieno suomalainen- shampoita, ne kuivattaa niin maan perusteellisesti..ainakin mun hiuksia :girl_smile:

Itellä on suht ohet, liukkaat ja runsaat hiukset mitkä on aina sähköset ja argh niin ongelmat. No, onneks se on vaan mun serkun päänvaiva miten saa tukan taipumaan :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Alustavasti jotenkin näin:

8.30 herääminen, suihku, aamupala

9.15 siirtyminen kampaajalle julkisilla kulkuvälineillä (HKI)

10.00 kampaus

11.30-12 bussilla takaisin kotiin

12-12.30 jotain lounasta

13.00 meikki (kotona)

14.30 Siirtyminen valokuvausstudiolle autolla (tässä välissä kaaso tullut autolla meille)

15.00 studiokuvaus

16.00 siirtyminen hääpaikalle (autoa ajaa kaaso, kyydissä hääparin lisäksi valokuvaaja, joka kuvaa koko juhlan)

17.00 vihkiminen

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
6.00 herätys + aamupala

7.45 kampaus + meikki

11.30 valokuvaus

13.00 vihkiminen

Hotelli, kauneushoitola ja juhlapaikka (jossa siis myös valokuvaus ja vihkiminen tapahtuvat) ovat max. kilometrin säteellä toisistaan, joten välimatkoihin ei todellakaan haaskaannu turhaa aikaa :)

Nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä: oli todella toimiva aikataulu - eikä tarvinnut pitkää päivää notkua ja jännittää ennen itse asiaan pääsemistä ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään