pimpuli

Huomenlahja sulhaselle

623 viestiä aiheessa

Auttakaa miestä mäessä! ;D

Mä en todellakaan tiedä, mitä aion huomenlahjaksi ostaa. Sulho aikoi minulle jotain ostaa (vaikka luulin, ettei osta), joten kiva se olisi sitten itsekin jotenkin muistaa.

Rahatilanne on kuitenkin sellainen, että ihan muutamalla kympillä pitäisi selvitä. Mitään sulhon havittelemia digikameroita ei siis voi lähteä ajattelemaankaan. Pienempiä lahjatoiveita hällä ei sitten ole (miten niin miesten lelut on kalliita? ::)), joten alkaa olla pää aika tyhjä...

Koruja en uskalla ostaa, sillä en tiedä, millaisia hän oikeasti pitäisi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
puoliakustisen kitaran.

Tiedät siis millaisen kitaran sulhosi haluaa? Itse ostin aikoinaan lahjakortin kolmekymppisiä varten, koska en halunnut ottaa sitä riskiä, että naama venähtää kun soitinpeli onkin vääränlainen. Soittajapojat ovat aika tarkkoja soittimistaan... ;) Pitää olla just eikä melkein ja päästä itse kokeilemaan ennen ostopäätöstä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

mä kans miettiny kovasti että mitä sitä antaisi omalle kullalleen huomenlahjaksi

ja täältä sain idean.. lahjakortin tatuointi liikkeeseen.siitä on ollu puhetta monesti että hän sellaisen haluaisi...

kiva, kiitos ideasta

:-Xnannu :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä ostin murulle mopon. Sillä on ollu joskus isänsä vanha jupiter, jonka joku kaveri oli heti entisöinnin jälkeen ajanu rikki. Sitä mopon raatoa on käyty katsoon monta kertaa ja nyt löysin sille samanlaisen uuden... Mielenkiinnolla odotan kommenttia :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mä ostin murulle mopon. Sillä on ollu joskus isänsä vanha jupiter, jonka joku kaveri oli heti entisöinnin jälkeen ajanu rikki. Sitä mopon raatoa on käyty katsoon monta kertaa ja nyt löysin sille samanlaisen uuden... Mielenkiinnolla odotan kommenttia :)

Mahtava idea! Varmasti tykkää. ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tällä hetkellä suosituin on kantasormus mutta miettiä pitää vielä.

Mikä on kantasormus?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Auttakaa miestä mäessä! ;D

Pienempiä lahjatoiveita hällä ei sitten ole (miten niin miesten lelut on kalliita? ::))

.

Äläpä muuta sano! Mun mieheltä kun kysyy lahjatoiveita, niin listassa tulee pari erimerkkistä autoa joista hän haaveilee, nokian uusi kommunikaattori jne jne jne... Huh. Ettänäin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eilen hain sulhasen huomenlahjan. Oli niin kaunis että melkein kadehdin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tatuointia (tai siis lahjakorttia tatuointiliikkeeseen) olen miettinyt :) Pitkään on tatuoinnin laittamisesta ollu puhetta, ni josko tuosta saisi siihen sysäyksen. Ja tuo nyt ainakin on pysyvä muisto  ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Tiedät siis millaisen kitaran sulhosi haluaa? Itse ostin aikoinaan lahjakortin kolmekymppisiä varten, koska en halunnut ottaa sitä riskiä, että naama venähtää kun soitinpeli onkin vääränlainen. Soittajapojat ovat aika tarkkoja soittimistaan... ;) Pitää olla just eikä melkein ja päästä itse kokeilemaan ennen ostopäätöstä.

juu tiedossa on. ulkonäöstä ja väristä on selvä haju meikäläisellä! mutta koska minä en kitaroiden soinnista ymmärrä juurikaan, on minulla apuna yksi Suomen huippukitaristeista (on miehen ystävä ). hän siis itseasiassa tietää millainen kitara pitää olla, miten sen pitää soida, millainen lapa (?) siinä pitää olla ja mikä merkki on hyvä. hänen kanssaan kun vielä on ostoksilla, niin soittimen hinnasta lähtee n. 30 pinnaa pois. onneksi... kalliita ovat.  :)

mieheni ei ilman tätä ystävää ja hänen mielipidettään IKINÄ ostaisi kitaraa.

vikaan en voi siis mennä, siitä olen 100% varma!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä ostin miehelleni 30-vuotis lahjaks tatuoinnin, kun oli haaveillu siitä pitkään. Olin varannu jo ajankin valmiiks ja kerroin siitä synttäripäivänä. Käytiin yhdessä katsomassa aiheita, kun oli viikko aikaa. Tykkäs tosi paljon lahjasta, joten uskon että huomenlahjaksikin mainio idea! Nää kun on niitä että aina vaan suunnittelee, mutta ei meinaa saada aikaseks mentyä.

Itellä onkin siis edelleen ongelmana että mitä huomenlahjaksi... :-/ Yritin vihjata ettei mun 'oikeesti' tarvis ostaa huomenlahjaa, mutta kyllä sulho odottaa jotain saavansa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä en osta huomenlahjaa, vaan käytän siitä nimitystä "eilislahja". Annan miehelle vihkipäivänä kauan himoitsemansa taskumatin, mistä sitten voi ottaa viskihuikkaa seuraavana päivänä häissä. Tiedän, että lahja on mieluinen, nimittäin siitä on ollut puhetta jo moneen kertaan, että hääasukokonaisuudesta sellainen puuttuu.  ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Muru sai tänään mopon ja on ihaillut sitä koko aamun. Appiukkokin kävi kädet syyhyten sitä katsomassa ja korjaus suunnitelmat on jo valmiina.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä ostin jiirirasian ja dremelin. Sulho tulee kuolemaan onnesta ja minä kans, kun oon niin monta vuotta kuunnellut sitä, että kuinka ne pitäis ehdottomasti olla  ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Minä ostin jiirirasian ja dremelin.

siis mitä sä olet ostanut Poppis?

onko nämä jotain kaukomaiden ihmeitä?  ::)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä taidan taipua taskumatin kannalle. Sulho ei käytä koruja eikä pukukaan niin usein, että kannattaisi kalvosinnappeja tai solmioneulaa ostaa. Leathermanin annoin synttärilahjaksi. Nyt toivoo vaatepuuta, siis sellaista omilla jaloillaan seisovaa johon voi laittaa käytössä oleva vaatteet. Sellainen on vaan vähän iso huomenlahjana annettavaksi, kun eipä sitä käsilaukkuun piiloteta  ;D

Mua kiinnostais myös Poppiksen jiirirasia ja dremeli. Jiirisahan kyllä tiedä mutta...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

jep. sulho saanut kitaran huomenlahjaksi,eikä meinaa pitää näppejään irti siitä. siis onnistunut lahja oli, vaikka joku huolestuikin mahtaako siitä rakkaani tykätä. ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sulho sai Leathermanin, ja se oli myös onnistunut lahja. Se käyttä sitä koko ajan ja on niin ylpä ja näyttää kaikille mitä se on saanut huomenlahjaksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Haluaisin avartaa maailmantuntemustani: mikä on Leatherman? Myös nuo Poppiksen jiirirasia ja dremeli kiinnostavat minua.

Minä ostan miehelle solmioneulan ja kalvosinnapit, joista jälkimmäiset kulta saa laittaa jo hääpäivänä osaksi asuaan. Niihin kaiverretaan sitten päivämäärä ja vähän rakkauden sanoja ;) Lisäksi ajattelin ostaa nimikyltin meidän oveen, kun sukunimi muuttuu yhteiseksi. Tämä on ylläri sulkille, korut valitsimme yhdessä (mutta kaiverrukset hän näkee vasta sitten, kun saa lahjansa).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä olen ajatellut sitä nimikylttiä oveen!Ois kiva yllätys kun palataan kotiin!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Voiko huomenlahjan antaa hääpäivän aamuna? ??? Onko törkeä etikettivirhe? Ajattelin antaa kalvosinnapit. Sulhasen pukuun tarvitaan semmoiset eikä hän niitä omista. Penniä täytyy kyllä venyttää että sellaset saan hommattua.  :-/ Itse saan todella kauniin sormuksen :), joten en halua mitään kummempaa huomenlahjaksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Voiko huomenlahjan antaa hääpäivän aamuna? ??? Onko törkeä etikettivirhe? Ajattelin antaa kalvosinnapit. Sulhasen pukuun tarvitaan semmoiset eikä hän niitä omista.

Pöh pöh. Eihän morsian ole alun alkaen edes antanut huomenlahjaa, joten tokkopa etiketti on siitä mitään mieltä. Tietysti voit antaa huomenlahjan jo hääpäivän aamuna! Samoin aion minäkin menetellä, kuten tuossa jo aiemmin kirjoittelinkin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mikä on kantasormus?

nyt vasta rouvana tänne piipahdin joten vastaus on hitusen viipynyt :-/  Kantasormus on ns sinettisormus mitä miehet käyttävät yleensä etusormessa (joskus myös pikkusormessa, en ole varma etiketistä). Sormuksen olin aikonut teettää erään tunnuksen mukaisesti mutta muutinkin mieltäni ja ostin miehelle sähkömiehen Leathermanin. Kaiverrutin sen ja mies oli tosi tykästynyt :)

Tiedoksi:

Leatherman on ns monitoimityökalu missä on kaikkea sahasta pihteihin, ruuvimeisselistä tölkinavaajaan. Niitä saa eri versioilla ja materiaaleilla (teräs tai titanium) kultasepänliikkeistä ja hyvin varustetuista retkeilyliikkeistä. Omani (sähkömiehen versio) ostin kultasepältä ja maksoin jotain 110 euroa.

se jiirijuttu kuulostaa minusta laitteelta jolla tehdään esim lattialistoihin ne kulmat. Tai taulunkehyksiin kulmat. Oisko samantapainen kuin jiirisaha? en muuta selitystä keksi.

Dremeli kuulostaa myös työkalulta, joskaan just nyt en saa päähäni sitä sen tarkemmin vaikka tiedän että meilläkin tuon kuuloinen vehje on jossain autotallissa. Mies kun on sähkötyökaluhullu ::)

Kahden jälkimmäisen suhteen voin tietysti olla väärässäkin..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään