sunflow

Kuinka pitkä kihlausaika?

754 viestiä aiheessa

Seurustelu alkoi heinäkuun puolessa välissä '06, kihlauduttiin tammikuun alussa '07 ajatuksella joskus sitten naimisiin. Nyt kaksi lasta myöhemmin naimisiin ollaan menossa heinäkuun puolessa välissä '12. :) eli ihan reilu hetki ollaan ehditty olla kihloissa. Ei vain ole häät tuntunu ajankohtasilta ennen tätä. Ja nyt muutenkin naimisiinmeno on "järkevää" nykyisillä lähitulevaisuuden suunnitelmilla, kuten talolainalla yms. Mutta ei siis sillä että oltaisiin vain sen takia menossa naimisiin, vaan itselleni vain iski keväällä hirveä hinku häille. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän kihlauksesta tulee tämän vuoden joulukuus täyteen 7vuotta!!! Mut ollaanpa ainaki valmiita menemään vihille hih! :tender:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä tulee kihlauksesta n. 2,5 vuotta. Ollaan saatu rauhassa miettiä tulevia häitä yhdessä useamman vuoden ajan, ettei olla kaikkea jouduttu suunnittelemaan esim. puolessa vuodessa. Toki ei heti kihlojen jälkeen alettukaan suunnittelemaan häitä, mutta n. 1,5 vuotta ennen hääpäivää on alettu enemmän suunnittelemaan ja välillä tuntunu, että siihen hääpäivään on tosi pitkä aika, mutta enää ei ole kun vajaa 4 kk. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä tulee kihlautumisesta hääpäivänä täyteen tasan kuukautta vaille 2 vuotta. Ja häitä olemme suunnitelleet sitten 1,5 vuotta :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä tulee kihlautumisesta hääpäivän aika lailla vuosi täyteen. Henk.koht en ymmärrä miksi mennä kihloihin ja olla kihloissa useita vuosia, sillä itselleni kihlaus on nimenomaan lupaus avioliitosta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Taitaa tulla sen 1.5 vuotta väliä, about. ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olemme olleet kihloissa naimisiin mennessämme 6-vuotta :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän lopulliseksi kihlausajaksi taitaa tulla vuosi, kuukausi ja kolme päivää, näin pikaisesti laskettuna. Ei mikään ylettömän pitkä kihlausaika, mutta onhan tässä katseltu toisiamme sitä ennenkin jo viisi vuotta. :lol:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

kihloihin mentiin yli 9v seurustelun jälkeen ja hääpäiväksi päätettiin 31.8.2013 eli kihloissa keritään oleen n 1v ja 5kk ennen häitä

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä seurustelu alkoi joulukuussa 2007 ja vasta hiljattain kihlauduimme. Häitä vietämme syyskuussa 2013, joten kihloissa ehdimme olla melkein 1,5 vuotta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä ukko kosi 12.6.2011 ja virallisesti tahdomme maistraatissa 31.8.2012 ja seuraavana päivänä juhlitaan. Eli mitä tuossa nyt on, vuosi ja pari kuukautta päälle. Tää oli ihan miehen vankka päätös, että kosii ja patistaa sitten päättämään päivän heti eikä kolmen vuoden päästä. Yhdessäoloa on liki 5 vuotta ja kaksi lastakin tässä on siunaantunut.

Alunperin suunnittelimme hääpäivää aiemmaksi, mutta kustannussyistä siirrettiin hieman kekkereitä. Enempi aikaa säästää, ja nyt kun lomarahoja paukkuu ensi ja sitä seuraavassa kuussa, on häät liki maksettu ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me oltiin seurusteltu n. 8 kuukautta kun kihlauduimme. Kihloissa ehdimme häiden tullessa olla 3,5 vuotta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olemme seurustellut ennen kihloja 5 vuotta ja kihlausaika tulee olemaan 1v 9kk.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Seurustelu alkoi 22.2.2011

Mies muutti minun luokse 15.5.2011

Kihloihin 3.3.2012

Naimisiin 2.2.2013.

Kihloissa siis ehditään olla päivää vaille 11 kk ja seurustelua häiden aikaan takana vajaat kaksi vuotta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yhdessä olemme olleet 3 ja ½ vuotta ja kihloissa 2 vuotta ja 8kk, kun astumme avioon.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ollaan yhdessä oltu avioon astuessamme melkein 6 vuotta. Kihloissa ollaan oltu silloin 1,5vuotta. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kun meidät vihitään, olemme olleet kihloissa tasan 3v :-X

Meillä on sama hääpäivä kun kihlapäivä :lol:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä melkein 10 kuukautta kihlausta. Mies tiesi ennen kosintaa, että naimisiin mennään ja hän "odotteli" kosintaa yli 4 kuukautta. (sormus oli ostettu, mutta piilossa odottamassa oikeaa hetkeä)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä tulee 7,5v seurustelua kun mennään naimisiin, ja siitä vajaa 3v ollaan oltu kihloissa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Seurustelua häiden aikana reilu 3 vuotta ja kihloissa oltu 2,5 vuotta. :))

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kihlausaika tulee olemaan noin 1v 2kk, ennen kihlausta oltiin seurusteltu noin 4,5 vuotta..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mies kosi minua nyt juhannuksena, ja nyt tänään heti ensimmäisenä arkiaamuna pyhien jälkeen soitimme maistraattiin. Laitoimme esteettömyystodistuksen tulemaan ja varasimme ajan vihkimiseen parin viikon päähän. Eli reilu 2vko tulee olemaan kihlausaika. :) Menemme naimisiin siis koruttomasti ja kaksin, yhteinen pieni tyttäremme toki mukana ja todistajat sitten talon puolesta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ollaan oltu 10 vuotta yhdessä, kihloissa kohta 9 vuotta! Meillä on myös jo pieni tytär. Viimeinkin tajutaan ensi kesänä mennä naimisiin...! ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ollaan oltu yhdessä häiden aikaan 9 vuotta, ja kihloissa sillon 8,5 vuotta!! Oltiin siis oltu puoli vuotta yhdessä kun kihlauduttiin (kun sen tietää sen tietää), mutta oltiinhan sillon 19v, siksi odoteltu :)

Yritettiin saada hääpäiväksi sama kun tavattiin muttakun on keskiviikko..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kihlausaika tulee olemaan hieman alle 11 kuukautta. Hyvin on siinä ajassa ehtinyt järjestää syyshäät. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään