sunflow

Kuinka pitkä kihlausaika?

754 viestiä aiheessa

Meillä hääpäivä osuu kihlautumisen ensimmäiselle vuosipäivälle. Ei ollut alun perin tarkoitus, mutta suunnitelmat muuttuivat ja ihan hyvä näin:)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me kihlauduimme keväällä 2012 ja häitä vietetään nyt syksyllä 2013. Puolitoista vuotta tulee siis kihlausaikamme kokonaisuudessaan kestämään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kihloihin menimme heinäkuussa 2012 ja häät ovat syyskuussa 2013 eli kihlausaikamme on n. 1v 2kk.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kihlauksesta häihin noin 2v 2kk. Oltiin opiskelijoita, kun kihlauduttiin ja tiedettiin, ettei tule olemaan varaa järjestää mitään juhlia ja toisaalta paikkakuntakin oli tulossa muuttumaan tuntemattomaan, joten nyt vasta ollaan voitu enemmän suunnitella.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yritin katsella ketjua, jossa olisi ollut keskustelua kihlattomista naimisiinmenijöistä, mutta enpäs löytänyt. Lienen siis yksi harvoja?

 

Juttelin asiasta mieheni kanssa jo vuosia sitten ja hän oli sitä mieltä että kihlautuminen on aika turha asia, hän haluaisi vaan mennä naimisiin. Yhdessä pohdimme sitten, että mitä niillä "ylimääräisillä" sormuksilla sitten tekee, kun voimme ilman niitäkin luvata toisillemme menevämme naimisiin, ja minäkin totesin, ettei kihlautuminen ole välttämättä tarpeellista. 

 

Viime vuonna appivanhemmat kysyivät, että koskas te ajattelitte kihloihin mennä. Ilmoitin sitten, että ei me aiota ja tuloksena oli jokseenkin ärkyttynyt hiljaisuus. Jatkoin sitten, että kun ei haluta ja se tuntuu ylimääräiseltä, mutta voidaan me joskus häät järjestää, niin kyllä ne siitä sitten rentoutuivat.

 

Eli kihlausaika 0 päivää. Toki naimisiinmenosta on päätetty jo vuosia sitten, mutta eipä sille mitään päivämäärää ole, vaan yhdessä pitkään ja ajan kanssa kypsytelty päätös. Vihkimisen ja "virallisen hääjuhlan" väliin jää reilu 5 kk. Tämä siksi, että haluttiin helposti muistettava päivämäärä, vähän salassa naimisiin ja kesähäät. Helposti muistettava päivämäärä löytyi kevättalvelta, mennään ystävien kanssa käräjäoikeuteen ja pidetään isommat juhlat elokuussa.  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

NiE, anteeksi vaan mutta sain viestistäsi hyvät naurut. :D ei kihlaus ole mikään virallinen toimitus tai toimenpide. Kihloissa on kaksi ihmistä silloin kun ovat luvanneet astua yhdessä avioliittoon. Kihlaukseen ei tarvita sormuksia. Eli tekin olette kihloissa. Ihme käsityksiä ihmisillä näistä asioista nykypäivänä.. Kun totuus on että kihlat on pelkkä avioliittolupaus. Niin yksinkertaista se on.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Siksi et siis ole löytänyt viestejä samasta aiheesta koska koko ajatusmalli on väärä ja sellainen mitä ei ole olemassa!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
NiE, anteeksi vaan mutta sain viestistäsi hyvät naurut. :D ei kihlaus ole mikään virallinen toimitus tai toimenpide. Kihloissa on kaksi ihmistä silloin kun ovat luvanneet astua yhdessä avioliittoon. Kihlaukseen ei tarvita sormuksia. Eli tekin olette kihloissa. Ihme käsityksiä ihmisillä näistä asioista nykypäivänä.. Kun totuus on että kihlat on pelkkä avioliittolupaus. Niin yksinkertaista se on.

 

No kiva että naurattaa. Muakin vähän repeilytti tuo sun suhtautuminen mun kirjoitukseen.

 

En ole itse tarkemmin perehtynyt kyseisen sanan historiaan. Toki tiedossa oli, ettei mitään laillista merkitystä koko kihlaamisella ei ole. Nykyään tuntuu kuitenkin vallalla olevan käytäntö, että jompikumpi osapuolista kosii, minkä jälkeen sitten jossain vaiheessa hankitaan kihlasormukset, joihin kenties kaiverretaan jonkunlainen kihlapäivä. Jotkut järjestävät kihlajaisjuhlia ja osa jopa pääsee naimisiin asti. Meistä kumpikaan ei ole (ainakaan minun mielestäni) kosinut, vaikka kai kosimisenkin voi käsittää todella monella eri tapaa, vaan asiasta on juteltu yhteistuumin, alkaen siitä että halutaan molemmat joskus mennä jonkun kanssa naimisiin. Kaikki juhlallisuudet ja tosiaan ne ylimääräiset sormukset me on haluttu jättää pois, siis oikeastaan kaiken sen, mistä nykyään kihlauksen yhteydessä puhutaan. Mitään sen kummempaa ei tehty, kuin päätettiin jokin aika sitten hääpäivä, eikä olla tähän mennessä sitä toitotettu juuri kenellekään. Mielestäni emme siis silti ole kihloissa, ainakaan sanan sellaisessa merkityksessä, mitä se nykyään tuntuu monille merkitsevän. Pitäydyn kannassani, oli ajatusmalli sitten kuinka väärä tai olemassaolematon tahansa.  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mutta kun ihmiset tekevät nämä asiat niin eri tavoin. Toiset hankkivat sormukset ja pitävät kihlajaiset jne, mutta tällä ei ole mitään merkitystä. Kihlaus on avioliittolupaus. Ei sen toteuttamistapoja ole saneltu missään. Useimmat vaan hankkivat ne sormukset, jotka ovat näkyvä symboli, mutta monilla on myös vain yksi sormus. Eli olet väärässä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän kohdalla kihlauksesta häihin 1v ja 6kk. Lopullinen hääpäivämäärä päätettiin pari kuukautta kihlautumisen ja sormusten vaihdon jälkeen  :D 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on kihlauksesta hääpäivään muutamaa päivää vaille 1,5 vuotta. Viime keväänä lyötiin hääpäivä lukkoon.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kihlausaika tulee olemaan 3,5 vuotta. Molemmat opiskelijoita kun mentiin kihlohin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kolme vuotta ja kaksi kuukautta kihlautumisen ja häiden välillä. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Noin 2,5 vuotta kihloista häihin. Häitä ruvettiin suunnittelemaan kun kihloissa oltiin oltu 1,5 vuotta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä noin 6kk tai vähän yli tai alle, riippuu laskutavasta (on oma päivämääränsä ekalle "mennäänkö naimisiin" -keskustelulle, ekalle "mentäiskö oikeesti tänä vuonna naimisiin" -keskustelulle, ekalle sormustenkatselureissulle, sille päivälle kun sormukset ostettiin, sille päivälle kun muille kerrottiin, sille päivälle kun kihjalaisia juhlittiin). Tiedän että tää aika menee kyllä tosi nopeasti, mutta en olis itse jaksanut odottaa paria vuotta, kun päätös oli tehty. :) Mutta kukin tavallaan!

 

Pakko sanoa tähän ylläolevaan "kihloissa vai ei" -keskusteluun, että mä ajattelin kyllä että me ollaan kihloissa jo silloin, kun oltiin vakavasti puhuttu siitä, että mennään naimisiin ja vähän jo siitäkin että miten jo milloin, vaikka silloin se oli vain meidän kahden välinen juttu, eikä ollut vielä mistään tarkoista suunnitelmista puhetta. Mutta sitten kun kuitenkin päätettiin, että kerrotaan siitä muillekin, ja päätettiin sit ostaa sormuksetkin, niin jostain syystä se tuntuikin isommalta jutulta. Sellaselta, että jotenkin tiesi varmasti että ollaan tosissaan. Itse asiassa, enhän mä tiedä oliko se sopimus ennen sitä, olishan toinen voinut sanoa että "mehän vaan pyöriteltiin asioita". Sit kun kerrottiin muille, niin jotenkin sitä kautta varmistui, että molemmat on aika varmoja tästä. Ja itekkin huomasi että oma ajattelu muuttui, silleen että "joo tosiaan, oon menossa naimisiin". En osaa selittää. 

 

Mutta tosiaan, kaikki parit tekee niinku itselle parhaalta tuntuu, silleen se parhaiten menee :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

7 vuotta ja jotain kuukausia päälle tulee kihlauksen ja häiden välille, vähän pidempi projekti ollut tämä :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä hääpäivä on suunniteltuna ensi syksylle/talvelle, jolloin kihlausajaksi tulee noin puoli vuotta. Olemme siis sopineet naimisiin menosta (=kihlaus), mutta mies haluaa vielä järkätä mulle jotain spessua ja yllättää sormuksen kanssa. Tämä kaikki vain siksi, että mikäli olisin antanut mieheni hoitaa asiat omalla aikataulullaan, enkä olisi koko ajan ollut kärttämässä häneltä, milloin mennään naimisiin, niin tämä kihlaus olisi tullut sitten yllätyksenä. Jos sitten joskus pitää miettiä, mikä päivämäärä sinne sormukseen kaiverretaan, niin siitä minulla ei kyllä ole hajuakaan. Kun tätä asiaa nyt on kuitenkin mietitty jo sen verran pitkään, että vaikea sitä tarkkaa päivämäärää on edes sanoa. 

 

Kun vain tuo mies saisi yllätyksensä järkättyä ja päästäisiin yhteisymmärrykseen päivästä niin sitten voisi jo kertoa vanhemmillekin  :girl_in_love:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mielenkiintoinen keskustelu! Meillä vajaa 1v3kk kihlautumisesta häihin. Suku olisi halunnut häät jo aiemmin; "mitä te niitä yli vuoden suunnittelette". Mutta halusin kesällä häät ja kun menimme loppukeväästä kihloihin, niin ei ollut juurikaan vaihtoehtoja, kun piti rahaakin säästää ymsyms (: Olimme puhuneet jo vuoden ennen kihloihin menoa naimisiinmenosta / kihlautumisesta, ja olimme sopineet häiden ajankohdan suunnilleen jo ennen sormuksien vaihtoa. Mutta isommalta asialta se tuntui, kun kerrottiin suvuille ja ystäville eli virallistettiin kihlaus. Kyllähän kaikki naimisiinmenijät varmasti tietävät itse menevänsä puolisonsa kanssa naimisiin. (;

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä tulee kihlausaika olemaan n. 10 kuukautta. Tuumattiin, että mitä sitä turhia odottelemaan kun naimisiinmenopäätös on kerran tehty.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

8kk. Päätettiin jo aiemmin, että sitten kun mennään kihloihin, niin samalla päätetään hääpäivä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille tulee kuukautta ennen häitä kolme vuotta täyteen kihloissaoloa :) Kihlautuessamme oli kyllä tiedossa, että häät tulee heti kun taloudellinen tilanne sen sallii, sillä olimme ja olemme edellen opiskelijoita (miehen piti valmistua keväällä, mutta häiden takia on joutunut tekemään osa-aikaisena töitä ja valmistuminen venyy ensi jouluun, ja itse olin kihlautuessamme vasta päässyt yliopistoon, joten mulla opintoja on edessä ainakin kaksi vuotta vielä). Puolitoista vuotta sitten päätimme pitää häät elokuussa 2013, kun silloin rahatilanne näytti parantuneen, vaikka nyt taas näyttääkin heikommalta, toisen koiramme sairasteluiden vuoksi ja koska mieheni ei ole saanut tälle kesälle yhtä hyväpalkkaista kesätyöpaikkaa kuin ennen :/

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään