Cizu

Paljonko kavereille häälahjaksi rahaa?

256 viestiä aiheessa

Olen antanut häälahjaksi rahaa 60-180 e välillä. (Jos olen mennyt yksin häihin, niin olen antanut reilut 60 e. ja kun olemme menneet koko perheen kanssa, niin olemme antaneet enemmän, eli sen 150-180 e.)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä ja mies kummatkin tällä hetkellä opiskelijoita, ja viemme vähän kaukaisempien tuttavien häihin lahjana 50-70e pariskuntana. Jos sisko tai paras ystävä menisi naimisiin, veisimme varmaankin 100e pariskuntana. Kohta kun valmistumme niin tullaan varmaan viemään kaksinkertaiset summat suunnilleen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä ei vielä ole ollut häitä kaveriporukassa, mutta miehen kanssa annettaisiin todennäköisesti noin 60e yhteensä. Saman verran käytettäisiin lahjaankin. Jos polttarit olisivat olleet kalliit yrittäisimme löytää jonkun 30-40e lahjan. Alle 50e en kehtaisi pariskuntana antaa rahana, vaikka ollaan molemmat opiskelijoita. Ylppärilahjaksi ollaan kyllä annettu 20e, mutta häälahjan tulee mielestäni olla arvokkaampi.

Häälahjana 20e perheeltä rahana vaikuttaa todella pihille. Itse en kehtaisi. Jos meillä olisi lapsia, antaisin satasen työssäkäyvänä tai vähintään 20e/h, jos olisin äitiyspäivärahalla.

Muokattu: , käyttäjä: Brunetti

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hyvä kysymys.

Meidän omassa hääkutsussa ei rahaa pyydetä, emmekä sitä kavereilta haluaisikaan. Mieluummin toivon jokaisen itse miettivän mitä haluaa meille antaa. Jos vieras päätyy rahaan, olemme tietenkin siihenkin tyytyväisiä.

Me ollaan menossa heinäkuulla kaverihäihin, joiden kutsussa on jo tilinumero valmiina. Olen ajatellut noin 60 euroa ja jonkun pienen lahjan, joka sitten jäisi muistoksi.

Muoks. kyseessä pariskunta, jonka näemme noin kaksi kertaa vuodessa.

Muokattu: , käyttäjä: Mariann

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä häälahjojen summa vaihteli 20 € - 300 €:n väliltä per seurue. Eli pienimmän summan antoi yh-äiti kahden lapsen kanssa ja suurimman summan 2 aikuisen talous. Ja sitten löytyi kaikkea summaa tästä välistä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Häät reilun kahden viikon kuluttua enkä TOSIAAN oleta että vieraat kantaa hirveitä summia meille! Itepähän ollaan päätetty isommat häät pitää, ei vieraiden ole tarkoitus maksaa niitä.. Musta yli 100 e /pari on jo tosi paljon rahaa! Mä oon tyytyväinen vaikka tulisivat ilman lahjoja, kyllä musta ainakin se pääasia on juhlia meidän häitä, ei se kuinka paljon rahaa saadaan..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kun lapsuudenystäväni (jonka kanssa olen edelleen paljon tekemisissä) meni loppuvuodesta naimisiin, annoimme heille lahjaksi Finnkinon sarjalipun, joka maksoi muistaakseni n. 30 euroa. Jos olisin antanut lahjan rahana (ei niin mieluisa vaihtoehto), niin enempään ei olisi ollut varaakaan kun opintotuella kitkutellaan. Mielelläänhän sitä antaisi läheiselle ystävälle vaikka useampia satasia häälahjaksi, mutta kolmekymppiäkin on opiskelijalle iso raha. ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

hieman ot, mutta luin vähän aikaa sitten jotain galluppia paljon ihmisten mielestä ylioppilaille tulisi antaa rahaa lahjaksi. yleinen mielipide tuntui olevan, vähän tutulle 100e ja tutulle 200e. Musta noi oli ihan uskomattoman suuria summia ylioppilaille. Mun mielestä häissä esim 50e/hlö on ok.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me toivotaan 54€ arvoista lahjaa per pariskunta :)

Eli me ollaan kielletty kaikkien lahjojen tuominen ja pyydetty vieraita yöpymään juhlapaikalla meidän kanssa. Yöpyminen maksaa 27€/hlö, joten siitä toi summa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ollaan hankittu kaveripariskunnille noin 50 euron lahjoja pariskuntana, eli suunnilleen 25e/hlö. Läheisemmille ystäville ja sukulaisille ollaan annettu hieman kalliimpia lahjoja. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Melko pihiltä ihmisten lahjasummat kuulostavat. 100 € vähintään tulee häälahjan olla per henkilö, vähemmät tuntuvat 'loukkaukselta' paria kohtaan. Tietenkin mitä läheisempi hääpari vieraalle on, sitä enemmän rahaa sijoitetaan lahjaan, 100 € on kuitenkin minimi. En myöskään ymmärrä näitä leffalippujen antajia. Siis mitä ihmettä, "onnea elämänne ehkä tärkeimpään juhlaan, menkää leffaan. " :blink:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt on sen verran pakko kritisoida, että mielestäni tuo 20e on aivan riittävä summa esim. kavereilta. Muutenkin olen ihmetellyt tuota, että pyydetään vain rahaa. Joku tuossa kirjoittikin että tuollainen ns. pienen summan antaminen on piheyttä. Loukkaantuuko hääpari, jos heille ei tuo minkäänlaista lahjaa? Ja jos lahjatoiveena on vain rahaa niin vaikea siinä on silloin lähteä mitään muutakaan hankkimaan, varsinkin jos hääpari on melko tuntematon. Tuolla 20e saisi jo vaikka kuinka kivan pakettiin laitettavan lahjan ja varmasti ikimuistoisen sellaisen. Niin pitääkö silloinkin viedeä 100-200e rahaa ihan vaan sen takia ettei saanut lahjaa ostaa?

Heräsi epäilys, kun olemme itse menossa tällä viikolla sulhoni siskon häihin ja heillä ei ollut minkäänlaisia lahjatoiveita kutsussaan (ei siis rahaa eikä mitään muutakaan). Sulho kommentoi että laitetaan 20-50e kirjekuoreen ja viedään se. Mutta onko tämä nyt sitten liian vähän ottaen huomioon että kyseinen pari ei ole meitä koskaan mitenkään muistanut. Kuinka paljon siis on liikaa ja kuinka paljon on liian vähän?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^^Naurettavaa vaatia, että lahjasumman tulisi olla vähintään 100e/henkilö! Et voi olla tosissasi. Menetkö itse naimisiin vain saadaksesi paljon rahaa lahjaksi? Minä en ainakaan lähtisi häihin, joissa hääparilla on moisia vaatimuksia, olkoon vaikka kuinka läheisiä ihmisiä. 200 euroa esim. opiskelijapariskunnalta olisi aivan hävytöntä, sehän on lähes koko kuukauden opintotuki.

Meillä on kaveripariskunnan häät tänä vuonna ja lahja on mietinnässä. He toivat meille lahjaksi 40 euroa, joten luulisin, että viemme heille saman summan tai korkeintaan 50 euroa. Elämäntilanne ja siten talous on meillä melko samat, joten summa on mielestäni ihan ok. Normaalisti veisimme häihin n.60 euron lahjan, joka vielä pystytään opiskelijan tuloista maksamaan. Jos he olisivat tuoneet meille isomman summan, annettaisiin mekin toki isompi lahja.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä menisi kyllä budjetti miinukselle jos pitäisi 200€ pariskuntana viedä lahjaksi. Toi summa kuitenkin on mun hen.koht. koko kuukauden käytettävissä oleva budjetti näin opiskelijana. En kyllä varmastikaan työssäkäyvänä lähtisi tuollaisia summia antamaan. Tuon yhden viestin täytyi olla provo, tai sitten ei ole rahasta puutetta. Kyllä normaalituloiselta pariskunnalta, jolla on omakin elämä elettävänä ja lainat maksettavana 60-100€ on mielestäni ihan kohtuullinen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olemme muistaakseni viime vuoden häissä antaneet noin 50 € pariskuntana, eli 25 € /hlö. Jos olemme vieneet lahjan, se on ollut samaa suuruusluokkaa. Siskolle/veljelle voisin antaa suuremman summan.

Itse toivon suuresti, ettei kukaan toisi tuota suurempia lahjoja, poislukien vanhemmat ja kummit, jotka varmaankin muistavat vähän isommilla lahjoilla. Minusta tuntuisi todella todella nololta, jos joku kaveri tai kaukaisempi sukulainen toisi isompia summia - voisi jopa tulla sellainen olo, että yrittävät meidän silmissämme nolata muita vieraita, jotka tuovat vähemmän.

Alaraja menee ehkä siinä, että jos pariskunta/perhe toisi yhteensä kympin setelin, se herättäisi varmaan meissäkin ihmetystä - silloin luultavasti toivoisin, että sillä summalla toisivat ennemmin jotain sen hintaista lahjalistalta tai sitten vaikkapa pelkästään kukkapuketin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Melko pihiltä ihmisten lahjasummat kuulostavat. 100 € vähintään tulee häälahjan olla per henkilö, vähemmät tuntuvat 'loukkaukselta' paria kohtaan. Tietenkin mitä läheisempi hääpari vieraalle on, sitä enemmän rahaa sijoitetaan lahjaan, 100 € on kuitenkin minimi. En myöskään ymmärrä näitä leffalippujen antajia. Siis mitä ihmettä, "onnea elämänne ehkä tärkeimpään juhlaan, menkää leffaan. " :blink:

Ota huomioon että 100 euroa on melkein neljäsosa opiskelijan kuukausituloista, jos siis kituuttelee pelkällä opintotuella. Leffassa käyminenkin on opiskelijalle ylellisyyttä, varsinkin jos sinne pääsee useamman kerran lahjaksi saaduilla sarjalipuilla. ;) Minä taas en ymmärrä miten rahallisesti vähemmän arvokas lahja loukkaisi hääparia yhtään mitenkään, eihän hääjuhla mikään lahjojenkeruutilaisuus ole vaan tarkoitus on juhlia tuoretta avioliittoa. Pääasia että vieraat tulevat, mahdolliset lahjat ovat sitten ekstraa siihen päälle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
100 € vähintään tulee häälahjan olla per henkilö, vähemmät tuntuvat 'loukkaukselta' paria kohtaan. Tietenkin mitä läheisempi hääpari vieraalle on, sitä enemmän rahaa sijoitetaan lahjaan, 100 € on kuitenkin minimi.

Ihanko olet tosissasi? Alle sata euroa per naamari on loukkaus? Mun mielestä toi on aika kohtuuton pyyntö.. Tällä hetkellä henkilökohtaisesti olisi kyllä varaa, mutta opiskeluaikana ei todellakaan olisi ollut. Eikä tämä työelämäkään mitään rahassa kylpemistä ole, ja tulevat ne häät usein muutenkin aika hintaviksi (erityisesti toisella paikkakunnalla olevat). Mä voin sanoa, että jos joku mulle loukkaantuisi alle 100 € per henkilö rahalahjasta, niin ihan varmasti vastaloukkaantuisin.

Mutta ehkä me vaan sitten eletään jotenkin eri maailmoissa, rahalla on eri arvo eri ihmisille. Toisaalta tunnen muutaman todella nk. kultalusikka suussa syntyneen ihmisen, ja tiedän satavarmasti, että he eivät ensinnäkään rahaa ikinä pyytäisi häälahjaksi ja toisekseen ainakaan loukkaantuisi siitä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Huh huh, melko anteliaita olette. Ei meillä kyllä olisi varaa pistää satkua tuosta noin vaan häälahjaksi... :blink:

Omiin hääkutsuihimme ajattelimme laittaa noten tähän tyyliin: "Mikäli haluatte muistaa meitä, toivoisimme saavamme lahjan häämatkakassaan." tms. Ja henkilökohtaisesti mua ei kiinnosta paskan vertaa että tuoko joku meille lahjaa vai ei tai että montako euroa pistää tilille, tärkeintä on että meille tärkeät ihmiset saapuvat paikalle. Siinä on ainakin mulle lahjaa tarpeeksi. Ja osalta ystävistäni olen ajatellut pyytää "lahjan" musiikin muodossa kirkossa/juhlapaikalla ja jopa niin että me maksamme heille nimellisen keikkapalkan (30€/hlö tms...) mutta niin että he ovat kuitenkin myös vieraita.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ennen vanhaan oli sanonta että hääparin lahjan arvo pitää olla hääkustannusten verran per henkilö, eli koska nykyisin kustannukset ovat kalliin niin 100 € on aika kohtuullinen korvaus per perhe, kun miettii että pitopalvelu jo yksinään on yli 30 € per hlö + muut kustannusket päälle.

Jokainen tietenkin antaa omatunnon mukaan eikä siitä pidä nokkinsa ottaa. Meillä häät heinäkuunlopussa ja ystävällä kesäkuunlopulla. Meinaamme antaa kyllä 100 € lahjarahaa per perhe eli n. 35 € tekee per naama. Mielestäni aika kohtuullinen summa.

Omiin häihin toivon samalla tavalla mutta en missään nimessä loukkaannu jos en saa mitään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä en kyllä ymmärrä tätä. Miksi rahalahjan pitää olla summaltaan huomattavasti suurempi kuin ostettu, konkreettinen lahja? Ei kai kukaan (toivottavasti) järjestä häitä saadakseen suuria summia rahaa? Jos ei ole varaa järjestää kalliita häitä ilman suuria odotuksia rahalahjoista, kannattaako järjestää sellaisia häitä lainkaan?

Minusta tämä on mennyt jo ihan järjettömyyksiin välillä.

Kyllä sen ymmärrän, että jos on kauan yhdessä oltu, on tavaraa kertynyt ja tahdotaan lahja rahana. Ei se ole väärin, mutta ahneus, se on jo jotain mitä en tajua.

Olemme 5henkinen perhe, minä kotona ja mies töissä. Mitä luultavimmin, jos rahana jotain antaisimme ystäville olisi se joko 50€ seteli ja vähän ns. paremmille ystäville tuon kaveriksi jotain pientä tai 2kymppinen kaveriksi.

Ei nitä häitä oikeasti lahjojen takia järjestetä, ei rahan muodossa kuin muutenkaan. Eihän?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Minä en kyllä ymmärrä tätä. Miksi rahalahjan pitää olla summaltaan huomattavasti suurempi kuin ostettu, konkreettinen lahja?

Niinpä! Jos jollakin on sekä lahjalista että rahatoive, ja lahjalistalla on parin kympin juomalasipakkaus, niin miksi, jos se on jo listalta mennyt, pitäisi sen sijaan viedä viisikymppinen tai satanen??! :blink: Aivan käsittämätöntä, miten täällä laskeskellaan, että ainakin satanen per kolmen hengen perhe pitäisi saada lahjaksi! Meidän tarkoitus on nimenomaan järjestää juhlat itselle ja muille. Lahjatoive on meilläkin rahatoive, mutta ei se ole mikään itsetarkoitus! Rakastaisin paljon enemmän jonkun tuomaa korttia kuin selkä hiessä kokoon kerättyä viisikymppistä, se on opiskelijakavereille ihan älytön summa! Ja tarkoitan tosiaan ihan pelkkää korttia. Ei meilläkään ollut kavereille antaa rahaa, joten ostettiin sellanen "erilainen lahja", hedelmäpuun taimia, jotka maksoivat 15 euroa. Siinä tietty tuli kortti sanassa. Mutta on tää rahan haluaminen kyllä hurjaa!

Edit: Ja me pyydetään samoin lahjaksi auttamista häiden kanssa, esimerkiksi serkkuni on valokuvaaja ja kuvaa koko häät ilmaiseksi. Ei todellakaan odoteta häneltä mitään lahjaa, ennemminkin se on niin, että ME maksamme hänelle matkat ja hotellin!

Ja vielä siitä etikettisäännöstä: Onhan se varmasti suurimmalle osalle tuttu, mutta ei me oleteta eikä haluta vieraiden kuvittelevan, että heidän tulisi kustantaa osansa juhlasta! Jos me ollaan päätetty juhlat pitää, niin ne ovat meidän rahoittamat enkä halua, että kukaan joutuu lahjan arvoa miettimään!

Muokattu: , käyttäjä: Malssi09

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mielestäni 40-80€ pariskunnalta on hyvä summa ystäville häälahjaksi. Mikäli hääpari ei ole kovin läheinen, tai esim. vain toinen pariskunnasta tuntee heidät, silloin antaisimme vähemmän. Mikäli pari taas on kovin läheinen, silloin enemmän.

Ja tuo "summahaarukka" on työssäkäyvän pariskunnan mielipide.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me annettiin viime kesänä 50€, eli molemmilta 25€. Mielestäni se on hyvä summa ainakin työssä käyviltä. :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ollaan opiskelijapariskunta, mulla on satunnaisia lisätienestejä muttei niitäkään lähes joka kuukausi. Musta olis kuitenkin loukkaavaa hääparia kohtaan (jotka kuitenkin ovat meistä jomman kumman ystäviä) lähteä juhlimaan häitä kaksikymppinen meidän yhteisenä lahjana, varsinkin kun meidän ystävistä lähes kaikki on meidän kanssa samassa taloudellisessa asemassa ja häät ovat tulleet maksamaan heille. 50 euroa pariskunnalta on mun mielestä hyvä lahja, mieluiten kyllä ostaisin jotain suht sen hintaista listalta kun kaikenmaailman kanta-asiakaskorteilla ja kauppoja kiertämällä voisi kalliimmankin lahjan löytää sillä viidelläkympillä.

Mutta tämähän on vain se mikä musta tuntuu mukavalta: omille kavereillemme lähetimme kutsun jossa ilmoitimme suurimman lahjatoiveemme olevan raha häämatkaan, mutta että ilahtuisimme myös Kivi-tuikuista ja kaikesta sellaisesta, joka tarjoaa meille yhteistä tekemistä - esimerkiksi lautapelejä ja lahjakortteja on monen hintaisia. Olemme siis iloisia ja kiitollisia korttipakastakin, pääasia on että kaverimme ovat paikalla ja mistäpä me tietäisimme heidän taloudellisesta tilanteestaan? Toisilla voi olla tosi tiukkaakin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä ovat häät vasta edessä . Sen verran olen seurannut näitä keskuluita muiltakin foorumeilta ja huomannut että mielipiteet menevät ihan laidasta laitaan.

Me teimme mieheni kanssa lahjalistan ,mutta oli aika työn takana.

Asumme pienessä asunnossa ja tilaa ei oikeasti ole uusille tavaroille.

Joten teimme listan sillä tavalla et jos saamme mitä listassa on toivottu niin vanhat ja kuluneet roskiin.

Lahjalistassamme oli kyllä erityisesti mainittu että lahjasekit erittäin tervetulleita.

Useimmat myös häävieraista kertoilivat kuinka vaikeata nykyään on ostaa häälahjoja nuorelle parille.varsinkin jos ei ole ollut lähemmin tekemisissä pariskunnan kanssa.

Itse kun olen käynyt häissä niin mieluiten ehdottomasti olen antanut rahaa koska ,haluan että morsiuspari saa hankittua sitä mitä todellakin haluaa.

Summa on ollut 60-150€ välillä.

Joku aikaisemmin kirjoitti ja mainitsi että kulut ovat per nenä 30€ . En tiedä kyllä mitä häissä syödään ,mutta kun itse etsimme paikkaa jossa pitää häät . Ei ollu kyllä yhdessäkään tarjouksessa 30€ nenä hintana.:D Tottakai jos vieraille pelkkää vettä tarjoaa kahvin lisäksi niin ehkä tuolla summalla selviää.

Kyllä nuo summat per nenä liikkuvat 40€ ylös päin ja eivät sisällä mitään juotavia.. ja huom tietysti tilavuokra (jos ei kuulu hintaa)

Emme mekään ole juottamassa kansaa .yksi kaato per nenä.

Itse henkilökohtaisesti, pidän häälahjaa sen verran speciaalina että en ostaisi 30€ arvoista lahjaa (synttäreille kyllä)

Mutta tietysti rahatilanne on kaikilla erilainen ja jokainen oman rahatilanteensa mukaan antaa.

Itse kun sain tietää kutsusta häihin ,aloitin säästämisen.

Mieheni kanssa tottakai toivomme että edes jonkinlaisia sekkejä tulisi mutta jos jäisimme täysin ilman niin emme tietenkään kyllä mieltä pahoittaisi.

Sekkeillä olisi tarkoitus saada edes hiukan maksettua häämatkaamme. 2hlö + yksi lapsi

En missään nimessä pidä sitä että morsiuspari toivoo esim juuri lahjasekkejä rahastuksena.

Jokainen vieras muistaa hääpari miten voi , ja oli se lahja 1€ ja 200€ minusta on vain tärkeätä että lahja on jollain tavalla henkilökohtainen.

mutta tämäkin vain yksi mielipide muiden joukossa :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään