kristiina_p

Ekologiset häät

107 viestiä aiheessa

Onko kukaan järjestänyt omia tai muiden häitä mahdollisimman ekologiseen tapaan?

Periaatteella "jotain vanhaa, jotain kierrätettyä ja jotain luomua"?

Haluaisin järjestää omat juhlani mahdollisimman ekologiseen ja luontoystäväliseen tyyliin, ainakin johonkin pisteeseen asti. Joitakin ideoita on, mutta onko jollain hyviä vinkkejä tai suunitelmia jo valmiina, tai ihan vaan muita kommentteja aiheesta?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oon jonkun verran miettinyt tota aihetta, kun normaalistikin pyrin sen jossain määrin (=enemmänkin voisi..) elämässäni huomioimaan.

Äkkiseltään voisin sanoa, että meidän häissä ekologisuus varmaan näkyy ihan käytännön rahatilanteenkin sanelemissa ratkaisuissa:

koristeet luonnosta - kävyt, omput, pihlajanmarjat

mahdollisimman vähän askarteluja

suurin osa "kutsukorteista" lähetetään sähköisesti

Toivoisin myös, että tarjoiluissa käytettäisiin mahdollisuuksien mukaan luomu ja reilunkaupan elintarvikkeita, esim. maidot, kahvit ja teet.

Pellavainen (toivottavasti, on vasta suunnitteluasteella) hääpukuni varmaan herättää myös jonkinlaisia mielikuvia ekologisuudesta, mutta oikeasti se ei sitä taida olla, ompelijalla teettäminen sen sijaan kyllä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ihailtavan hyvä idea. Itsekin mietin tätä häiden ekologista puolta vaikka tällä hetkellä näyttääkin hävettävän paljon siltä että ekologisuus tulee olemaan häistämme kaukana, varsinkin kun suurin osa vieraista lentää paikan päälle.

Ainoa luontoystävällinen idea on tällä hetkellä ns. ekologinen häälahjatoivelista (jos meille tuota listaa nyt edes tulee).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä tuo on hieno idea tämän kaiken nykyajan hääkrääsän ja -hössötyksen keskellä. Meillekin on tulossa aika "epäekologiset" häät, emme siis ole mitään erityisemmin ekologiselta kannalta miettineet. Tosin askarteluja, koristeluja yms. tulee olemaan vähän, kukkia lukuunottamatta. Mutta ideana tuo on ehdottomasti toteuttamisen arvoinen. Mielenkiintoista olisi kuulla myös, millaisia ideoita tähän teemaan keksitte.  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tosi hyviä kommentteja! Kiitos niistä!

Jos joku innostui miettimään omia juhliaan tämän aiheen kannalta, niin tässä vielä

omia ideitani, miten olla mahdollisimman ekologinen - kuitenkin viemättä sitä liiallisuuksiin, silloinhan ei voisi tehdä juuri mitään...

Ja olen huomannut, että muutamissa asioissa on vain tehtävä komromisseja, jos haluaa olla käytännöllinen ennemmin kuin ekologinen (vrt kertakäyttöastiat yöpalalla). Eli ristiriitaisiin tilanteisiin näyttää päätyvän, jos koittaa tavoitella ekologisuutta juhlissa.

Huoh.

- koristeet:

luonnosta, ei muovihörsykkeitä, ja  muutenkin mahdollisimman vähän ostettua. Pöytäliinoja lainaksi, tai ostetaan esimerkiksi täältä foorumilta joltain käytettynä.

- hääkarkit tms:

haluaisin luopua tästä kokonaan, mutta jos jokin hyvä ida tulee, mitä voisi vieraille antaa, niin ideoita otetaan vastaan! Jotain ei-kertakäyttöistä - ja tietysti pitäisi olla edullistakin...

- ruoka:

kauden vihanneksia, hedelmiä jne Suomesta. Luomua viineissä ja kahvissa.

(Vaikkakin loppuillaksi olisi tulossa ihan perus olutta ja siideriä.)

- Astiat:

ei kertakäyttöastioita, kuin ehkä "yöpalalla", jolloin siivous onnistuu parhaiten

- Meikki/kampaaja:

varattu jo aika luomukosmetologilta ja -kampaajalta.

Vaikken yleensä edes kovasti meikkaa, niin juhliin haluan puunata!

- Puku:

teetetään kaksiosainen juhlapuku, jota tai jonka osia, voi käyttää jatkossakin hienommissa juhlissa. Puvusta ei tule siis koko-valkoinen.

- Kutsut:

joku mainitsikin että osa kutsuista menee sähköpostitse - hyvä idea! Voisin toimia samoin, vaikka olin jo kaavaillut tulostettua/painettuja versioita.

Mitä muuta? Tulisiko vielä jollain nerokkaita käytännön vinkkejä?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

hieno idea [smiley=thumbup.gif]

löytyisköhän niitä kertakäyttöastioita kierrätysmateriaaleista tehtynä? :) tai jos iltapala ois coctailtikuilla kerättävää, puisina aika ekologisia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Maatuvia kertakäyttöastiaoita yöpalalle löytyy kyllä ja pahvisethan voi laittaa pahvinkeräykseen. Tai sitten syösdä ns. sormiruokaa, josta ei synny jätettä.

Kulkupelinä voisi olla hevoskyyti, tandem tai mun suosikki, johon oma mieheni ei kyllä suostunut; julkisen liikenteen bussi! Se olisikin hauska näky! Kattoo vaan valmiiksi aikataulut...

Hääkarkkien tilalla voisi olla pussit siemeniä tai kukkasipuleita.

Jos kutsuja lähettää niin uusiopaperia ja -kirjekuoria.

Riisin sijasta jotain suomalaista viljaa heiteltäväksi.

Itse aion heittää sukkanauhana sulhaseni joskus häissä nappaaman nauhan - jotain lainattua!

Jos tuikkuja tulee niin tyhjentyneet tuikkukipot voi kierrättää metaleissa. Samoin pullonkorkit. Jos on tölkkejä niin vaikka olisi Tallinnasta hankittuja pantittomia niin huolehtii silti kierrätykseen.

Näitähän alkoi tulla, kun alkoi miettiä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hyvä aihe!

Itse olen miettinyt häiden järjestelyitä eettiseltä kannalta, mikä on useissa asioissa sama kuin ekologisuus. Aihe tuli mieleeni, kun tuolla pukeutumispuolella oli ketju hääpuvun eettisyydestä. Tajusin, että suunnitelmani teettää puku suomalaisella ompelijalla on työn osalta eettistä ja ekologista :). Kankaiden osalta en sitten tiedäkään - luultavasti se pellava on tehty lapsityövoimalla ja valkaistu ympäristöstä välittämättä >:(. Häiden jälkeen kuitenkin värjäytän puvun ja käytän juhlamekkona, joten kertakäyttöiseksi se ei jää.

Rupesin sitten miettimään häitä laajemminkin ja tajusin, että suurin osa häidemme kustannuksista kohdistuu suomalaisiin palveluihin: ainakin ompelija, miehen kansallispuvun tekijä ja vuokraaja, kampaaja, meikkaaja, pitopalvelun kokit ja tarjoilijat, kultaseppä (teetämme sormuksetkin), asianajaja (avioehto) ja bändin soittajat ovat suomalaisia. Rahaa menee heidän kauttaan toki myös "ylikansallisille riistoyrityksille", mutta iso osa jää Suomeen. Ainoa iso rahaerä, joka ei tule Suomeen, on juomien haku Tallinnasta. Emme koristele juuri lainkaan, mutta kutsuihin menee paperia ja kopiokoneen mustetta, joita ei ole valmistettu Suomessa.

Eli häiden järjestäminen on kansantaloudellisesti kannattavaa ;D

PS. Meillä on kaikkein ekologisin "hääauto": vihkiminen juhlapaikalla  ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onpa hauska aihe! Herättää pohtimaan asiaa omalla kohdalla.

Meillä on ekologisuus mukana siinä määrin kuin normaalielämässäkin, eli luonnollisesti. Mä haluan välttää kaiken krääsän ja koristelun ostoa, koska en halua tuhlata rahaa enkä luontoresursseja johonkin, jota käytän vaan kerran elämässäni. Enkä siltikään, vaikka ois kuinka halpaa! Huono omatunto siitä tulee. Eli meille ei tuu (varta vasten ostettuja) koristeluja, korkeintaan sit just jotain kiviä tai käpyjä tai kukkia.

Muutenkin kaikki turha, kerran käytettävä materia karsitaan minimiin, pääasiassa juhlassa ruoka, yhdessäolo, hyvä musiikki ja tanssi. Paitsi hääpuvun kyllä aion ostaa...  Jätteet ja roskat tietysti lajitellaan niinkuin normaalistikin. (Tosin huom. likaista pahvia (esim. lautasia) ei sais laittaa pahvinkeräykseen, vaan kuuluu sekajätteeseen!)

Häälahjaksi pyydetään ei tavaraa, vaan elämys - häämatka. Sen ekologisuudesta tosin voi olla montaa mieltä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olipas piristävä keskustelu! Ilokseni havaitsin myöskin että meillä on aikalailla ekologiset häät... Esim. poroa ruokana, joka on sukulaisilta ostettu ja itse laitetaan. Kaikki astiat on vuokrattu juhlapaikalta samoin liinat jne... Lahjalistaankin olen ajatellut lisätä turhan tavaran lisäksi elämyksiä. Olemme molemmat musiikin suurkuluttajia ja olen itse teatterin "puoliammattilainen", niin olisi mukavaa saada lahjaksi vaikkapa konsertti- tai opperaliput  :) Tavaraa on kertynyt kuuden vuoden aikana ihan riittämiin  ::)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hieno teema häille, kerrassaan! Vaikka itselleni lähinnä itsestäänselvyys, ainakin tietyssä määrin.

Teen itse hääpukuni. Olisin alunperin halunnut ehdottomasti puvun, jonka olisin voinut myöhemmin värjätä juhlapuvuksi. Mutta se idea piti hylätä heti alkuunsa kangaskauppojen surkeiden valikoimien takia. Mutta aion ainakin yrittää vuokrata pukuani jatkossa, tai jopa myydä..

En nyt tiedä onko nämä seuraavat kirjaimellisesti ekologisuutta korostavia, mutta.. Teen itse kutsut, kiitokset ja koristeet ym. (enkä käytä todellakaan mitään muovihärpäkkeitä). Emme kuluta turhia palveluja missään suhteessa, sukulainen laittaa tukan ja meikin, äitini (apulaisineen) hoitaa kaikki tarjottavat omakätisesti. Morsiuskimppuni (ja luultavasti myös sulhasen rintakukan, jos onnistuu..) teen itse kieloista (jonka voi estää vain todella poikkeava sää joka siirtäisi kielon kukintaa merkittävästi). Eikä kyllä tulisi mieleenkään käyttää jotain kertakäyttöastioita :o Ja muutenkin pienissä häissämme kimppakyyti pelaa (isovanhempien kyydittämisen osalta).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

hei,

pyrimme häissämme mahdollisimman vähään "krääsään".. koristeluina käytämme luonnon antimia; kukkia, käpyjä, marjoja...

Hääkarkkejamme emme aio "paperoida", vaan ne tulevat olemaan kulhoissa pöydissä, eli perinteistä karkkia mukaan ei tule häihimme. Pöydissä olevat "karkit"; paahdettuja manteleita.

Kutsut aiomme lähettää, mutta valmistan ne "kierrätyspaperista" eli töistäni päiväkodista otan suttupapereita ym. paperin jämiä ja valmistan niistä itse paperia..

Minimoidaksemme "autoilun", vieraat haetaan kirkolle ja kuljetetaan sieltä hääjuhlapaikkaan tilausbussilla..

Ruokailu hoidetaan lähialueen ruoilla; ruoka-aineet suurimmaksi osaksi luomua ja leivät yms. leivotaan itse talkoovoimin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tuli tassa ihan ex tempore mieleen naita viesteja lukiessani...

Luin juuri eilen artikkelin lehdesta jossa puhuttiin noista kertakayttoastioista. Siina annettiin ekologisena vaihtoehtona bambulautaset, -haarukat, ym. Maatuvat kuulemma puolessa vuodessa...

Mietin vaan, etta jos oikein naita asioita mietitaan, niin tieda kuinka ymparistoystavallisia ne ovat. Pitaahan ne varmaan jostain kuljettaa missa bambua kasvaa... Eli ei ihan lahialueella tuotettuja...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meilläkin on ekologisuus häissä mukana ja mä ehdottamasti haluan ostaa käytetyn hääpuvun. Muutenkin yritän todella vähän ostaa mitään uutta ja koristelu jää hyvin vähäiseksi. Ja kertakäyttöastioita en siedä, joten meen vaikka seuraavana päivänä niitä sinne juhlapaikalle tiskaamaan... Pöytäliinat kankaisia (paikan puolesta). Aion sanoa pitopalvelulle että haluan häihin reilun kaupan kahvia ja teetä (maksan vaikka sen pari euroa sitten enemmän siitä). Tosin hääkarkit meille kyllä tulee. Aloin juuri miettiä että niiden tilallehan voisi ommella itse kestohedelmäpusseja... Kasvikset ois kotimaisina kivat, mutta näillä näkymin mennään alkukesästä naimisiin niin se ei oikein onnistu.

Ja koalakarhulla on sama suunnitelma kuin mulla, itsetehtyä kierrätyspaperia! Tosin sulho oli vähän ihmeissään kun selitin niin saa nähdä miten käy.

*muoks 7.7.07 Pitopalvelun täti kirjoitti jo ylös varauskirjaansa että reilun kaupan kahvia :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hyvä idea tuo reilun kaupan kahvit! Täytyykin kysyä pitopalvelulta, paljonko se maksaisi lisää vai voisimmeko viedä ne itse sinne.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minäkin tahtoisin ottaa näitä asioita huomioon.

Hei muuten, ei se ekologisuus ole vain sitä että kierrätetään (viittaan tuohon tuikkukuppien viemiseen metallinkeräykseen) :) Samoin tein voisi valita vaikkapa Havilta ekotuikkuja, joissa on lasiset kupit. Eivät mahdu moniin standardikokoisiin lyhtyihin (esim Iittalan Kivi), mutta niissä mihin mahtuvat näyttävät kauniilta kun valo tulee myös pohjasta!

En haluaisi myöskään käyttää liiemmälti eläinperäisiä asioita. Esimerkiksi silkkipuku on nounou. Hamppuisen puvun voisin teettää jos hamppua jostain löytyisi  ;D Se kai taitaa olla maailman ekologisin kuitu.

Olisiko muuten kenelläkään mallikuvia tai ideoita siitä, miten askartelussa (lähinnä kutsut) on käytetty kierrätysmateriaaleja tyylikkäästi hyväksi? Minä ajattelin lähinnä vanhojen kirjojen sivuja ja muuta sellaista somaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hyviä ideoita olikin jo paljon. :)

Minä aion pyytää vieraita jättämään mahdolliset lahjat paketoimatta (kerron myös, ettei lahjoja tarvitse tuoda - mutta ystäväni tuntien, tuovat kuitenkin jotain). En millään halua sitä ylimääräistä roskaa, mikä tulee sellofaanista ja lahajapaperista... Sellofaanin maatumisesta en tiedä mitään, mutta koko aines vaikuttaa minusta jotenkin kamalalta.

(Jos tämä oli jo sanottu, pahoittelen - en ainakaan huomannut.)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Viime joulun aikaan sanoivat radiossa muuten, että lahjapaperi on ongelmajätettä.  :oJohtuu kultaväreistä ja muista hienouksista. Hirvittää katsoa kun appiukko polttaa niitä takassa.. vähän sama asia kuin polttaisi jotain paristoja tai jääkaapin sisälmyksiä, näin kärjistettynä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla jo vähän muuttui suunnitelmat puvun suhteen, eli varmaan kuitenkin uusi puku, valitettavasti hinta ratkaisee puvun suhteen. Mutta siis, ostin askarteluihin Ruskakartonkia, joka on valmistettu 100% uusiomassassa, tosin Hollannissa. Ekokartonkia oisin muuten ostanu, mutta sen värivaihtoehdot on tosi suppeat.

Hyvä idea tuo sellofaanin poisjättöpyyntö!!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille varmaan tulee aika Ekologiset häät ja luonnonläheiset.

Ruokapuolta olen sen verran miettinyt, että lihaa ei tule yksikään vieras meidän häistä löytämään eli ruoka on joko kasvis tai ihan vegaaninen.Me todistetaan ahmattisuvulle, että kasvisruuallakin saa aikaan ähkyn.

Hääpuvun valmistan itse, kun kerta olen pukuompelijan koulutuksen joskus saanut  :-*

Hääpaikan koristelu luonnonkukkasin yms.

Hepalla olis kiva ajaa juhlapaikalle, tai mahdollisesti ratsastaen. Sen verran myös harrastusta haluaisin tuoda esiin. Tuo ratsastushomma olis ihana, kunhan olis semmonen heppa joka ei säikkys väen paljoutta. Sulhanen vois vaikka sitä hevosta taluttaa  :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kans suunnitteilla ekologiset häät.

Kutsuihin ja muihin askarteluihin käytetään uusiokartonkia. Koristeet haetaan luonnosta ja jos maljakoita tms niin sellaisia mitä voi sitten käyttää kotona muutenkin. Jos laitetaan kynttilöitä niin kivat kynttilälyhdyt saa erikokoisista säilyketölkeistä joihin rei'ittää esim poralla kuvioita. Vihkiminen ja juhlat ovat samassa paikassa niin ei tarvitse ees taas ajella. Juhapaikaksi valitaan sellainen, missä yöpaikat ovat ihan lähellä. Hääkarkit meille tulee, mutta ne ovat magneetit, eli ei kertakäyttöistä. MItään sen kummempia suunitelmia ei vielä ole, koska häihin on aikaa vielä rutkasti. Kiva, että muillakin on ajatuksena ympäristöä säästävät häät! :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän häät on niin pienen budjetin häät, että väistämättä näistä tuli myös jonkin verran ekologiset, kun ei ole varaa mihinkään törsäillä. ;D

Eli

-sormukset on tehty vanhoista kultakoruistamme

- puku on vuokrattu

- ruuat on lähiruokaa, itse pyydettyä kalaa ja hirveä, sieniä ja marjoja - jätettä ei juurikaan synny

- juhlapaikkaan kuuluu astiat ja liinat, joten niitä ei tarvitse tehdä ja ostaa

- jo häänsä viettäneiltä kavereilta on lainattu kaikki mahdollinen tilpehööri ja heiltä ylijääneet askartelumateriaalit

- koristeet luonnontuotteita ja itse kasvatettuja kukkia.

- kaikille vieraille olemme sanoneet, että häälahjan voi antaa myös aikana ja työnä, eikä tavarana. Niinpä jotkut kaverimme ovat antaneet lahjansa jo nyt häiden valmistelussa leipomalla jne. ja itse hääjuhlan aikana soittamalla ja laulamalla jne. Mukava yhdessäolo onkin paras lahja, mitä voi toivoa! :)

- niiltä jotka lahjan haluavat kuitenkin antaa, olen toivonut tiettyä kotimaista arkiastiastoa, joten asitoita saamme. Kaksi viikkoa häiden jälkeen pidän naapureiden kanssa kirppiksen, jossa myyn kaikki vanhan astiat pois nurkista pyörimästä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään