Jump to content
Naimisiin.info

Ei häästressiä


viherpeippo

Recommended Posts

Olen lukenut näitä kirjoituksia ja musta tuntuu, että monet ottaa vähän liikaa stressiä. Meidän häihin on aikaa vähän reilut 2 kuukautta ja laitoin juuri tänään kutsut postiin. Tein kutsuja pikkuhiljaa vuoden alusta asti. Olen suunnitellut ja kerännyt koristelumateriaalia myös pikkuhiljaa ja visioinut päässäni kattausta. Olen käynyt juhlapaikalla katsomassa pariin otteeseen mahdollisia pöytäjärjestelyjä. Olen varannut kirkon, bändin ja esiintyjän sekä suunnitellut ja sopinut menun. Oma puku on ostettu mutta sulhasen ei vielä.

Olen sellainen ihminen, että en stressaa ikinä mistään. Esimerkiksi muutama sitten ylioppilaskirjoitusten alkaessa ystäväni tärisivät stressaantuneina ja paniikissa, kun minä massin saliin kylmän rauhallisena. Envaan ymmärrä mistä stressata. Olen hyvä organisoimaan ja häidemme eteen olen tehnyt yksin kaiken. Meillä on sulhasella sellainen työn jako, että hän organisoi meidän omakotitalon valmistumista ja minä meidän häitä. Hyvin on työnjako sujunut.

Tutut ja sukulaiset kyselevät, että joko häät jännittää. Katson ihmeissäni heitä ja vastaan, että miten niin. Kun ei oikeasti jännitä. Kaikki palikat on ihan kasassa.

Te, joilla ei häästressiä ole, kirjoittakaa nyt ihmeessä tähän ketjuun rauhallisia häiden suunnittelun ajatuksia. Olen varma, että stressittömiä hääsuunnittelijoitakin löytyy.

Link to comment
Share on other sites

Mullakaan ei ollut minkäänlaista stressiä. Juhlapaikan, kirkon varaukset tehtiin kesällä ja valokuvaus varattiin syksyllä.  Pukuni vuokrasin syksyllä. Alkukesästä ostimme sormuksen sekä vuokrasimme sulhon puvun. Kutsuja tehtiin kevään aikana. Kaasoni hoiti koristeluasiat sekä riisikorit. Itse tehtiin porukalla hääkarkit sekä sulho teki tiekyltit. Kaikki asiat järjesty ajallaan eikä minkäänlaista paniikkia päässyt missään vaiheessa syntymään. Tein itselleni listan kaikista muistettavista asioista ja oli todella ihanaa aina vetää viiva sen asian yli mikä tuli hoidettua. Mulla oli aivan mielettömän upea kaaso apuna. :D Jännitys alkoi vasta valokuvauksesta lähtiessä ja kirkon eteisessä se oli pahimmillaan, mutta alttarilla ollessamme se hävisi. Kauheelta paineelta säästyy kun tekee ensin kunnon muistilistan sekä suunnitelman minkä asian hoitaa ensin. Näin ei tarvitse turhaa tuhlata energiaa häästressiin. Tsemppiä kaikille häitään järjestäville! :D

Link to comment
Share on other sites

Tietoisesti en ole vielä stressannu häistä. Tosin aikaakin on vielä kolme kuukautta. Aika usein olen kuitenki nähny jotain häihin liittyviä painajaisia, millon on unohtunu puku, millon meikkaaja maalas mun naaman ihan siniseks, kerran unohtu lähettää kutsut eikä ketään tullu paikalle... Toki herätessä olo oli stressaantunu, mutta se meni ohi hetken päästä kun tajusin sen olevan ainoostaan unta. Me ollaan oltu hyvissä ajoin liikkeellä melkeimpä kaikkien asioiden kanssa, joten en usko kyllä mitään kummosta kiirettä missään vaiheessa tulevankaan. Toivottavasti ainakaan, mä kun luonnostani olen kuitenki tooodella helposti stressaavaa tyyppiä.

Link to comment
Share on other sites

Kaikki tulee niin valmiina ja varauksetkin on pääosin tehty, etten ole stressannut kuin kenkiä. Minun on yleensäkin erittäin vaikeaa löytää sopivat juhlakengät, joten koen saman kenkästresssin aina hankkiessani asun, johon sopivia kenkiä minulla ei ennestään ole... No, ne hääkengätkin onneksi löytyivät ja vaativat enää remmien lyhennyksen suutarilla. ;D

Link to comment
Share on other sites

Guest Marian78

ei stressin häivää, kaikki alkaa olla paketissa ja häihin n 6 viikkoo. Pikkuhiljaa askarrellen synty kutsut, karkkirasiat ja riisipussit. Puvut on hankittu ja muutkin yksityiskohdat hoidettu heti tammikuussa kun hääpäivästä päätettiin  :-X

Link to comment
Share on other sites

Minä normaalisti stressaan kaikesta. Asetan itselleni paineita joka asiassa. Häät ollaan järjestetty siten, että juhlapaikka varattiin vuosi sitten, samoin kirkko. Sitten ollaan tehty, kun siltä tuntuu. Nyt häihin viikko aikaa, eikä jännitä vieläkään. Näin tosin yöllä toisen hääpainajaisen (edellisen näin puolisen vuotta sitten) :) Mutta kaikki kysyy joko jännittää, kai nyt jo jännittää.. No ei.. En tiedä miksi. Tosin nyt olen lomalla häihin asti, eli varmaan se tästä alkaa :) Mutta nyt rauhallinen ja levollinen olo, kaikki tehty, enää viikko ja rouva oon :)

Link to comment
Share on other sites

Ei häästressiä kuulostaa loistavalta (ja minulta)!  :D

Meillä on häät elokuun lopulla ja olen tässä pikku hiljaa heräillyt hääfiilistelyyn. Osuin tänne palstallekin vasta muutama viikko sitten, kun aloin etsiä käytettyä hääpukua. Kirkon ja juhlapaikan tosin varasimme jo viime kesänä, ne kun on pakko hoitaa ajoissa, jos meinaa häitään viettää haluamanaan päivänä. Muuten en kyllä aikonut alkaa hulluna stressaamaan teemoista ym. värimaailmoista ja koristeista (saa tietty nähdä, mikä on tilanne myöhemmin...) Toki hääpäivä on ainutlaatuinen ja tärkeä ja haluan, että hääpaikka ja häät ovat kauniit, mutta kaiken turhan ja stressiä aiheuttavan askartelun (rautalangasta väännetyt perhoset, paperinarukukat, rusetit ym.) jätän väliin. Sitä paitsi yksinkertainen on kaunista ja meidän näköistä!

Ajankohtaista tällä hetkellä on hääpuvun etsiminen. Lisäksi pitopalveluja pitäisi vähän vilkuilla. Musikantteja meillä on suku täynnä ja koristeluideat kypsyvät tässä ajan myötä eli niitä en mieti.

Vaikka stressiä en häistä otakaan (enkä niin jaksa miettiä, onko pöydässä yksi vai kaksi kynttilää), niin naimisiin tehdon ja kovasti! On minulla nimittäin aivan iiiiiihana sulhanen  :-X

Link to comment
Share on other sites

viestin aloittajan tavoin minultakin on kyselty jännittääkö häät. kun kyselyjä on tullut jo lähemmäs vuoden niin hieman ihmetyttää...minkähän lainen lääkitys pitäisi hääpäivänä olla jos alottaa jännittämisen jo monta kuukautta ennen hääpäivää ;D

luopaan kuitenkin vielä jossain välissä jännittää häitä. stressitkin on stressattu jo alta pois:)

Link to comment
Share on other sites

Eipä ole täälläkään stressiä... :) On niin paljon muutakin miettivää, etten ole juurikaan ehtinyt häistä stressaamaan! :P Pikkuhiljaa on tehty asioita valmiiksi, eikä järjestelyihin loppujen lopuksi ole mennyt paljoa aikaa... Pari päivää kutsujen ym. askarteluun ja silloin tällöin, kun on ollut aikaa olen hoitanut muita asioita. Ihan hyvin on järjestelyt kasassa ja häihin on vielä 3kk aikaa. En oikein ymmärrä, miten häistä voi saada kauhean stressin aikaiseksi ja miten se voi olla niin älyttömän työlästä ja aikaa vievää?? :-?

Terkuin, Morsian, Kaaso ja talon rakentaja... :P

Link to comment
Share on other sites

Monesti olen aikamoinen stressaaja, mutta mitä turhia hössöttämään ja järjestämään sellaisia häitä, jotka vaatisivat stressiä! Pienet ja vaatimattomat häät perhepiirissä, kaikki mahdollinen omin käsin tehtynä. Itseasiassa lähes kaikki onkin jo valmista (paitsi ruoat ;)), häihin on vajaa 2kk aikaa.

Jos joku meinaa aiheuttaa stressiä, se on lähinnä muiden ihmisten hössötys joutavista! Joten siis anopit, mummot ym: Antakaa morsiusparin pitää sellaiset häät, kun he itse haluavat! ;)

Panikoiminen onkin sitten toinen juttu.. Olen onnellinen, jos en tärise kirkossa koko toimituksen ajan kuin horkassa..!

Link to comment
Share on other sites

  • 1 year later...

Täällä homma hoidossa ja varaukset tehty. Askartelutkin jo kohta ideasta käytännön tasolla. Olen aloittanut kutsujen väsäämisen niin ei tarvitse huhkia vimppa iltana hiki hatussa. Mukava kutkutus on mahan pohjassa ja homma pysyy kivana, kun tekee pikku hiljaa. Tää on meidän eräänlainen "harrasteprojekti" :) Häihin aikaa siis reilu 4 kk. Ei ole vielä ressi iskenyt ja toivottavasti jatkossakin pysyy poissa. Pientä jännitystä saa aina vähän olla :)

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Alotettiin suunnittelemaan häitä 5,5kk ennen h-hetkeä. Välillä meinaa väkisinkin mennä ressin puolelle ja silloin on syytä pysyä kaukana tästä foorumista. Hirveää hössötystä ja panikointia täällä. Homma on meillä oikeasti hyvin hanskassa ja kaikki on ajoissa, minä vaan oon hieman ressaamiseen taipuvainen. Työtkin vaikuttaa hääressin määrään, jos töissä on paineita ja sata asiaa tehtävänä yhtäaikaa, tuntuu, että hääjärkkäilytkin kaatuu niskaan ( vaikka oikeasti siis kaikki on kunnossa).

Kirjoitelkaa ihanat rautahermoiset morsiammet lisää rauhoittavia viestejä!

t. hermoheikko

Link to comment
Share on other sites

Juu täälläkin homma hanskassa ja hanskat hukassa :lol:

Ei vaan tosi hyvin oon saanu asiat hoidettua ja pidettyä pään kylmänä. Oon normaalisti ihan mahoton hermokimppu, mut jostain syystä en ole osannu ressata vielä mitään.

Kaikki alkaa olemaan kutsuja vaille valmista. Puvun löysin yllättävän kivuttomasti, sormuskin on laitettu tilaukseen, sulhon pukujutskat on kondiksessa ja pitopalvelun kanssa mennään ens viikolla palaveriin, joten eiköhän tämä mene sujuvasti loppuun asti.

Ehkä se paniikki iskee mullakin vasta sit kirkkoon mentäessä. Toivon vaan, etten märsäis ihan koko toimitusta :girl_wink:

Link to comment
Share on other sites

Ei stressiä. Enkä usko, että tuleekaan. Sen verran ajoissa olen alottanut asioiden järjestelyn, ettei viimeisille viikoille enää jää paljoa mitään. Kaikki ylimääräiset turhuudet on karsittu pois ja siksi tärkeisiin asioihin pystytään panostamaan enemmän. Vähän jännittää ruokien riittävyys (pitopalvelu), mutta uskon kaiken sujuvan hyvin. Rentoutunut ja onnellinen morsiuspari -> onnistuneet juhlat.

Link to comment
Share on other sites

en nyt voi sanoa stressaavani minäkään ainakaan vielä tässä vaiheessa. hääpäivä sovittiin tammikuun alussa ja siitä lähtien on pikkuhiljaa tehty. (lähinnä siis minä olen askarrellut, varannut paikat, sopinut sormuksista yms.) hääpäivä on 1.8. ja hyvin tuntuu ehtivän. kutsut (+ niihin liittyvät ohjeistukset) on valmiina ja osa jo annettu (loput annetaan tai lähetetään), hääpaikka + pitopalvelu on varattu ja katsastettu (myös ruokalista päätetty), puku valmiina (puolisolle ostetaan enkä usko että on ongelmaa löytää), sormuksista mallikuvat tulossa, kampaajat ja meikki varattu, koristeet lähes kaikki tehty. en nyt keksi, että mistä alkaisin stressata kun näin hyvin ollaan saatu jo kaikkea tehtyä. no joo, maistraatti on varaamatta, mutta en usko sen olevan ongelma.

Link to comment
Share on other sites

Meijän häitä juhlitaan elokuulla, vihki- ja juhlapaikka varattiin nyt huhutikuun alussa, heti kun häistä päätettiin, askartelu jutut on vain päässä, kutsut ja pöytäkoristeet onkin oikeastaan ainot mitä pitää edes askarrella. Vieraslista on valmis, ruokapuoli hoidetaan itse, eväät on päätetty, mutta sen enempää ole tehty mitään. Puku on piirretty, seuraavaksi pitäis hankkia kangas ja alkaa kaavottaan, sulhasella on pukupuoli vähän pitemmällä. Itte en ole vielä keksinyt mitään stressattavaa, mutta meillä sulkki on muutenkin se miettiväisempi, miä vain touhuan :)

Ainoa uni häistä, minkä olen nähnyt, oli tässä joku aika sitten. Siinä minä olin koulussa (sunnuntaina?) ja tajusin puoli tuntia ennen vihkimistä, että miun piti mennä järkkää juttuja. Äiti sano siin sitte että härreguud, sulla pitäis olla jo suihkut ja kampaajat käyty ja mekko päällä. Onneksi heräsin siihen, niin en päässy näkemään mikä katastrofi häistä olis tullu :P

En miä vain jaksa stressata, kun järkkää pienet ja vähän karutkin häät niin ei tarttekaan..

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Tekemättömät asiat stressaa. Me varasimme ja aloimme suunnittelemaan häitä vuosi ennen hääpäivää. Aika tuntui aluksi hurjan pitkältä, mutta tekemistä riitti jokaiselle kk:lle .. Mielestäni on hyvä aloittaa häävalmistelut hyvissä ajoin, jotta säästyy stressiltä. Jää sitten loppuajasta aikaa nauttia ja odottaa sitä suurta päivää. Ja tärkeintä on muistaa ja muistuttaa itselle, että se päivä on teidän kahden, teette sen itsellenne!!

Link to comment
Share on other sites

Mulla on myös sellainen periaate, että teen kaiken tarpeeksi ajoissa, niin ei sitten stressaa. Toisaalta itsellä myös kokemusta häiden järkkäämisestä. Eniten stressaa sulho ja sulhon vanhemmat, jotka on koko ajan mielellä 'ei vielä tartte' ja 'nytkö jo pitää stressata'. Olen pariin otteeseen jo sanonutkin, että huomattavasti vähemmän stressaa, kun hoitaa ne tärkeimmät ajoissa. Sitten vasta stressaisikin, jos kaikki pitäis hoitaa 3kk tai alle ennen häitä. Nyt ehtii rauhassa askarrella, suunnitella, varailla ja kilpailuttaa.

Meillä on kyllä tämä vastakkainasettelu aina tuon miehen kanssa. jos vaikka järkätään illanistujaisia kaveriporukalle, niin mä haluisin miettiä ruoat ja juomat etukäteen (esim. viikkoa ennen) ja ostaa ne kanssa rauhassa, kun mies tulee ajatelleeksi asiaa vasta tapahtuman aamuna... Ja sit sille tulee paniikki :girl_haha: Ja miksi ihmeessä se kuitenkin pitää mua sinä stressaajana..?

Link to comment
Share on other sites

Vietämme häitä aivan pian eikä stressistä tietoakaan, josta olen kyllä enemmän kuin ihmeissäni. :girl_impossible::girl_smile: Kaiketi mieli pysyy rauhallisena, kun omalta osaltamme kaikki on valmista. Nyt vastuu siirtyy seremoniamestarille, kaasolle ja bestmanille. Aivan ihanaa kyllä olisi, että stressi ei nurkan takaa enää yllättäisi ja saisin nauttia tulevasta hääpäivästämme hyvin levänneenä ja kauniina! :-X:rolleyes:

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Meidän häät on kesällä 2010 (päivää odotellaan, asun ulkomailla ja päivän voi varata vasta kun esteettömyystodistus on saapunut suomesta), ja tällä hetkellä stressaan aivan JÄRJETTÖMÄN PALJON.

Syitä on monia: käytännön järjestelyt (luulen että helpottaa kun saadaan hääpäivä selville ja voidaan aloittaa "konkreettinen" kutsujen lähetys jne), pikku harmit (isäni haluaa kutsua epämieluisan avecin, mutta enköhän pääse tästä yli kun totuttelen).

Ja vielä niinkin typerä asia kuin... Oma pukuni. Minulla on 11kk vanha vauva ja viitisen kiloa vielä liikaa, stressaan että tulenko näyttämään hyvältä! Myös puvun etsiminen stressaa, haluaisin että puvusta tulisi (ainakin mulle itselleni) sellainen "vau-efekti" ja haluaisin näyttää kuvassa omasta mielestäni kauniilta.

Eilen illalla sitten rupesi stressaamaan, kun tuntuu että stressaan vaan näitä häitä enkä keskity tyttäreni kanssa olemiseen = olen vielä hirviöäiti kaiken lisäksi :girl_sigh:

hoh, sulhanen onneksi kannustaa ja sanoo että höpö, johan olis aikoihin eletty jos ei tämä neiti löytäisi itselleen mekkoa!

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...