Guest Mansku

Kuinka paljon hääkuvat maksavat?

239 viestiä aiheessa

Hei, kuvaajat, samoin kuin kaikki muutikin yrittäjät, yrittävat saada elantonsa kuvauksesta.

Jos kuvauksen hinta on vaikka tuo 200euroa, iitä yrittäjä maksaa verottajalle heti 22% arvonlisäveroa, joten käteen jää 163 euroa. Koevedosten teko maksaa yrittäjälle tietyn hinnan, kuten myös ne kuvat, pohjukkeet, kansiot.

Pelkän kuvauksen lisäksi aikaa kuvaajalla kuluu kuvien siirtoon koneelle, koevedosten tekoon ja lähettämiseen labbikseen, siihen, että hän ottaa tilaustanne vastaan, fiksaa kuvat siihen kuntoon, että voi lähettää ne labbikseen, kuvien jälkikäsittelyyn ja taas siihen, että hymyilee kärsivällisesti, kun sinä mariset hinnoista.

Tämän lisäksi kuvaajan täytyy pitää huolta kalustosta (kamerat, lamput, optiikat, muistikortit...) + kaikesta varakalusto, sillä kuvaaja ei voisanoa, ettei tänään kuvatakaan, kun kamera hajosi. Auton tietysti kuvaaja tarvitsee, että pääsee kuvaamaan häänne sinne kauniiseen luontoon. Ja studiokuviin tarvitsee sen studion, juonka vuokra on aikamoinen, sillä ihan pienessä tilassahan ei voi kuvata.

Näiden kulujen lisäksi yrittäjä maksaa YEL-maksun, pakollisen yrittäjän vakuutuksen ja vakuutukset kalustolle, kiinteistölle, sähkön, veden...

Kun yrittäjä on maksanut kaikki nämä pakolliset maksut, hän laskee, kuinka paljon jäikään tuntitaksaksi, ja... Eipä taitaisi monikaan tulla töihin sillä summalla, mikä tavallisella, kohtuuhyvällä työtään arvostavalla kuvaajalla käteen jää (ns. tunnetuilla nimillä jää tietysti enemmän, mutta ovat he sen eteen työtä tehneetkin).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tuohon Sissin juttuun vielä, kuvaaja maksaa myös tuloveroa, joka on tällä hetkellä 28% tuosta summasta. Eli jää vielä vähemmän käteen...

Muokkaus: Kirjoitusvirhe

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yrittäjä ja palkansaaja maksavat ansio- ja/tai pääomatuloveroa, arvonlisävero taas on kuluttajien maksettavaksi tarkoitettu kulutusvero, vaikka yritys tilittääkin sen valtiolle heidän puolestaan. Tietysti nämä kaikki verot huomioidaan hinnoissa, mutteivät yrittäjät kuitenkaan joudu maksamaan moninkertaisia veroja liiketoiminnastaan. :-)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä maksaa 250€ Sisältäen 2 A4-kuvaa, 4 A5-kuvaa ja yksi normaali taulun kokoinen suurennos. Saamme myös kaikki otetut kuvat CD:lle jotta voimme itse askarrella kiitoskortit mielemme mukaan ja tulostella kuvia joita haluamme!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän kuvaus on 100 € kuvista cd:llä/filmillä + 40 erppaa/tunti. Eli tosi edullinen! Sulhon mielestä kuulosti tosi kalliilta aluksi, mutta kun informoin normihinnoista, niin johan muuttui ääni kellossa. Mun mielestä juuri joku 600 euroa kaikkineen on aika normaali ja ihan kohtuuden rajoissa oleva hinta.(Tietenkin riippuu kuinka kauan kuvaaja on paikalla) Meidän hinta on alhainen, koska ei saada kuvia käteen, vaan teetetään ne sit itse tuohon päälle ja lisäksi saadaan tuttavankauppaa alennusta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No joo... Onhan valokuvaajat kalliita, mutta niin on Suomen eduskuntakin ;D Itse otin sen kannan että jos haluan säästää, niin pyydän jonkun tutun dikikameran kanssa räpsimään, mutta mielelläni maksan koko päivän kuvauksesta ja 300 kuvasta sen 700 euroa ja ihan hymyssä suin. Ammatti ihminen on ammatti ihminen ja se tekee sitä leipänsä eteen eikä huvikseen  ::)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

me saatiin aivan mahtavia kuvia, kun otimme harrastelijakuvaajan kuvaamaan koko päiväksi. lisäksi hän otti potretteja, ja kaikki kuvat saatiin alkuperäisinä ja pienennettyinä, sekä osa muokattuina dvd:llä. hintaa koko komeudelle tuli 88,20e :) ihania kuvia löytyy kuvagallerian puolelta..

p.s. hinta on tosin joulukuun puolelta, sittemmin hinta noussu, liekö suosion myötä ;)www.hannaseppa.com/haakuvaus.htm

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
me saatiin aivan mahtavia kuvia, kun otimme harrastelijakuvaajan kuvaamaan koko päiväksi. lisäksi hän otti potretteja, ja kaikki kuvat saatiin alkuperäisinä ja pienennettyinä, sekä osa muokattuina dvd:llä. hintaa koko komeudelle tuli 88,20e :)

hienoa, että saitte kuvauksen noin edullisesti!

täytyy vaan todeta, että eipä tuosta jää kuvaajalle käteen juuri mitään. jos kuvaaja on ollut paikan päällä 'koko päivän', (arvioin, että esim. 7 tuntia) ja sen jälkeen kuvien työstämiseen on mennyt helposti 1-2 kertaa tuo kuvausaika ja siihen päälle matkoihin menevä aika ja muu aika (kuvien siirtely, cd:lle laitto jne jne jne...), niin jokainen voi itse laskea millainen tuntipalkka siitä jää kaikkien kulujen jälkeen...

***

moni tuntuu kauhistelevan kuvauksen hintaa, muttei useinkaan tajua, miten paljon muutakin kuvaaja joutuu tekemään, kuin itse kuvien ottamisen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
me saatiin aivan mahtavia kuvia, kun otimme harrastelijakuvaajan kuvaamaan koko päiväksi. lisäksi hän otti potretteja, ja kaikki kuvat saatiin alkuperäisinä ja pienennettyinä, sekä osa muokattuina dvd:llä. hintaa koko komeudelle tuli 88,20e :) ihania kuvia löytyy kuvagallerian puolelta..

p.s. hinta on tosin joulukuun puolelta, sittemmin hinta noussu, liekö suosion myötä ;)www.hannaseppa.com/haakuvaus.htm

Suosiotakin varmasti on, varsinkin tuolla hinnalla, mutta ehkä hän myös huomasi ettei koko kesäviikonloppua viitsi painaa duunia olemattomalla korvauksella ;) Nimittäin koko viikonloppu siihen menee - lauantai kuvaamiseen ja sunnuntai kuvien käsittelyyn.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Lähellä kirkkoa otettu ulkokuvaus maksoi 220€. Sisälsi vain kuvaajan paikalla olon ja 35 koevedosta. Hinta-laatu suhde oli tässä tapauksessa todella huono. Kuvaaja ei mm. huomioinut riittävästi varjoja, jotka pilaavat osan kuvista.  Tuskin teetetään näistä kuvista yhtään, vaan kiitoskortit ja viralliset kuvat tulevat omista kuvistamme.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

kauhia mitä hintoja x) mä olin kans kuvitellut että hintaa tulis jotain 100e pintaan, itse tahdon vain pari miljöökuvaa itsellemme.. vanhemmat saa ottaa kopiot jos tuntevat tarvetta siihen :D veljeni saa kuvata sitten itse juhlatapahtuman.. no äiti lupas käydä kysymässä hintoja ens viikolla..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

hääkutsuun kannattaa laittaa: "tervetuloa alennushääjuhliimme, säästimme kaikesta sukulaisten työtä hyödyntäen, kiitos teille ahkerat sukulaiset ja kaverit - me nautimme, aulassa on hikipyyhkeitä varattu ahkerimmille."

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
hääkutsuun kannattaa laittaa: "tervetuloa alennushääjuhliimme ..."

En usko, että ihmiset tahallaan yrittävät polkea hintoja tai hyväksikäyttää ystäviään (negatiivisessa mielessä). Kyse on siitä, että tavallisella kuluttajalla/asiakkaalla ei ole oikeaa käsitystä ammattivalokuvaajan todellisista kuluista. Laitteet voivat olla hyvin kalliita, niitä joutuu uusimaan aika ajoin, studion tilavuokra, verot, neuvottelu asiakkaan kanssa, työaika, kuvien viimeistelyyn kuluva aika (joka voi olla hyvin huomattava) ym.

Monet harrastajakuvaajat mielellään kuvaavat hääkuvia, joten se on molemmille osapuolille pelkkää plussaa, edellyttäen että tulokset ovat hyviä. Hyvää tutun harrastajan käytössä on se, että pari tuntee henkilön, jolloin molempien osapuolten on (ehkä) helpompi ymmärtää toisiaan. Laatu voi olla hyvä tai huono, johtuen siitä, että asianomainen ei tee kyseistä työtä jatkuvasti ja toisaalta ei ehkä voi/halua panostaa samaa tuntimäärää kuvankäsittelyyn ja kuvien viimeistelyyn (tai ei ehkä osaa tätä niin hyvin) kuin ammattilainen. Monesti näkee, että erityisesti lisävedosten tekemisen hintaa karsastetaan. Todelliset kulut voivat olla muualla, esim. juuri kuvaustilanteessa, tapaamisten järjestämisessä, laiteinvestoinneissa, vuokrassa ym. mutta jollain tavalla on helpompi perustella hinnoittelua, jossa hinta on suhteessa kuvien määrään, vaikka kustannukset olisivatkin lähes samat riippumatta kuvien määrästä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
hääkutsuun kannattaa laittaa: "tervetuloa alennushääjuhliimme, säästimme kaikesta sukulaisten työtä hyödyntäen, kiitos teille ahkerat sukulaiset ja kaverit - me nautimme, aulassa on hikipyyhkeitä varattu ahkerimmille."

:blink:

Ilmeisesti jotkut kuvittelevat, että kaikki suorastaan uivat rahassa...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No vaikka ei rahassa uidakaan, niin kyllä me sentään vanhemmille lähetettävät kuvat maksetaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Meidän kuvauspaketti oli tällainen:

Koevedokset ja 2 kpl hääkuvaa duokansiossa (sisältää 2 kpl 14*18 cm kuvaa) sekä ryhmäkuvat duokansiossa yhteensä 186 €. Koevedoksissa on yhdessä otettuja kuvia, molemmista erikseen sekä ryhmäkuvia, yhteensä 5 sarjaa.

Lisäkuvien hinnat mm.:

10*13 cm 8,5€

12*15 cm 9,6€

14*18 cm 10,8€

(edelliset hinnat, jos kuvaa teetetään väh. 2 kpl)

30*40 cm 50€

Vanha viesti mutta pakko sanoa. On kyllä aika rahastusta tuolla paikalla. Siis ajatelkaa et kymppikuva 8,5 euroa! :blink:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Vanha viesti mutta pakko sanoa. On kyllä aika rahastusta tuolla paikalla. Siis ajatelkaa et kymppikuva 8,5 euroa! :blink:

Tuo on kyllä normaalin käsin tehdyn vedoksen hintaluokkaa, ehkä aavistuksen yli. Montakohan senttiä soisit kuvaajalle tuntipalkkaa, oletetaan että hän editoi kuvaa photoshopissa ja tulostaa pari koevedosta a 3 min, jos siitä tulee sitten 10 min per kuva niin tuntipalkkaa tulisi n. 50 e, mikä on tietysti ihan hyvä palkka, mutta jos laiteinvestoinnit, asiakaspalaverit, ja itse hääkuvaus otetaan lukuun niin ei siinä rikastumaan pääse.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän hääkuvaus oli n.tunnin mittainen miljöökuvaus+kirkolla otettiin vielä yhteiskuvia.

Hääpotrettikuvia oli reilu sata ja niistä valittiin 6 kuvaa, joista tuli ns. viralliset hääpotretit.

Lisäksi saimme kaksi kuvaa suurempina, koko 20x30

Myös morsiusneidoille, isovanhemmille, kaasoille ja bestmanille saimme 1-2 kuvaa yhteiskuvista.

Hintaan kuului potrettikehysten lisäksi kuvien esivalinta, tarvittava retusointi ja valinta yhdessä meidän kanssa potreteiksi sekä potrettikuvien lisämuokkaus tarvittaessa.Saimme kuva-CD:n omassa persoonallisessa kotelossa(meidän kuvia kannessa).

Koko paketti maksoi meille 250€ minkä ilomielin maksoimme.

Kuvaaja Sirpa Papinahoa voin lämpimästi suositella Lahden seudulla kuvaajaa tarvitsevalle, mukava, ammattitaitoinen ja hyvin hääparin toiveet huomioonottava :)

http://www.elisanet.fi/sirpa.papinaho

Muokattu: , käyttäjä: Icediamond

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Muistaakseni maksoin noin 300 euroa, että sain kaikki kuvat itselleni raakadatana (tämä oli tietysti sovittu etukäteen). Sain rauhassa aikaa valita oikeita potretteja ja voin teettää niin paljon kuvia kuin haluan tavallisten kuvien hinnalla. Tämä valokuvaaja otti siis kuvat kirkosta ja miljööpotretit. Meillä oli toinen valokuvaaja hääjuhlassa, joka laskutti noin 25 euroa tunnissa ja toimitti kuvat seuraavana päivänä muistitikulla. Tämä kuvaaja otti myös videota. Molemmat kuvaajat ovat ammattilaisia ja häät olivat siis 8/2008 maalla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Tuo on aika matala hinta. Jokainen itseään arvostava ammattilainen voinee täällä pääkaupunkiseudulla laskuttaa n. 100 eur /tunti. Ja nyt puhun itsenikin puolesta, olen eri alan asiantuntija mutta paljon alle satasen tunnissa en töitä tee.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kuvaus miljöössä helmikuussa, koevedoksista valitut 3 kuvaa paperikehyksiin = 150 e, lisukkeena nuo 3 kuvaa myös meille itsellemme digitaalisena kiitoskuvien teettämistä varten = 50 e.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En oikein käsitä että pöyristelläänkö muiden alojen edustajien palkkoja yhtä paljon kuin kuvaajien..??

Huvittuneena aina luen näitä juttuja, sillä en voi käsittää että joku kuvittelee että 50-100 eurolla saa tänä päivänä itselleen oikeastaan edes minkäänlaisia hääkuvia (tarkoitan että sillä hinnalla kukaan tulisi joiksikin tunneiksi kuvaamaan vaikka juhlia). Se raha menee jo ruokakauppaankin helposti. Mennäänkö sitä sitten parturiinkin niin että herranjumala kun maksaa hääkapaus ja meikki tai valitetaan kimpun hinnasta. Jos miettii vaikka lakimiestä niin niilläkin tuntihinta on jotain 160 euroa, ainakin, vaikka vain puhelimessa juttelisi. Helposti kuvaaja käyttää tunnin jo siihen kun suunnittelee hääparin kanssa kuvausta ja kuuntelee parin toiveita.

Ja sitten joku kirjoitti tuosta 10x13 kuvasta joka oli 8,50e niin se on minusta ihan kohtuuhinta valokuvaamoissa tuollaisesta kuvasta. Yleensä ne tulee pohjukkeessa ja eivät ne ole ihan samoja kuvia kuin mitä me muut tilaillaan halvalla jostain anttilasta.

Sitten vielä tämä että "ilmeisesti jotkut luulevat, että kaikki suorastaan uivat rahassa". Jos kerran ei "ui rahassa" niin silloin kannattaisi ottaa vaikka se studio tai miljöökuvaus kuvaajalta ja luottaa että sukulaisilla on omissa kameroissaan joitain kivoja kuvia joita myöhemmin saa itselleen. Tämä studio tai miljöökuvaus tulee varmaan maksamaan noin 150-200 euroa ja jos siihen tilaa muutaman kuvan muistoksi niin se on vielä pari kymppiä lisää. Tästä tulee kokonaishinnaksi vähän yli 200 euroa. Kuitenkin on kyse naimisiin menosta joka maksaa yleensä melko paljon, niin luulisin että keskivertohäissä tämä 200 euroa nyt ei niin kova hinta ole. Vai olenko ihan väärässä? Kuitenkin on kyse muistoista joita teille jää.

Minusta henkilökohtaisesti ei ole edes paljon jos joku haluaa koko päivän hääkuvauksesta jotain yli 1000 euroa, vaikka emme todellakaan kylve rahassa. Mielihyvin maksan siitä että saan muistoja minulle tärkeästä päivästä.

Muokattu: , käyttäjä: emmis

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me tingitään tästä kuvauksesta... luotetaan veljeni taitoihin, koska harrastaa valokuvausta ja opiskelee mainosalaa. Eli on jonkin verran lukenutkin valokuvauksesta.

Täytynee jollain muistaa veljeä tästä palveluksesta :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Maksettiin 200 e ammattikuvaajalle, joka otti mökillämme talvisia miljöökuvia. Saadaan 10 kuvaa raw -tiedostoina itsellemme ja lisäksi 3 isompaa kuvaa paperilla. Kiitoskorttikuvat teetetään itse nettipalvelussa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mitä olette maksaneet koko päiän kuvauksesta eli jossa valokuvaaja on seurannut aamusta asti iltaan? Olen vertailemassa hintoja pk-seudulla toimiville valokuvaajille, tuntuu että hinnat ovat 700€ ylöspäin..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään